Naisasiat

  • 7 482 468
  • 26 542

HPL76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No näinhän se on, että mukautua pitää. Ainakin yrittää.

Aikaisemmissa suhteissa ei ole noussut mitään hirveää meteliä kun olen välillä tällainen jäyhä ja jurottava. Tässä nykyisessä meinasi tulla oikein kunnon mellakat kun en jatkuvasti ollut toitottamassa rakkauttani. Istutin sitten naisen alas ja kerroin, että ei minun kasvatukseen ja kulttuuriin kuulu koko ajan olla nyhjäämässä toisen kyljessä, kuiskien rakkaudentunnustuksia korvaan. Mä kyllä osoitan omat tunteeni, mutta omalla tavallani. Jos tämä ei kelpaa, niin sitten varmaan kannattaa katella joku muu.

Aika hyvin tuo tuohon tyytyi, ja eipä ole sen jälkeen aiheesta tarvinnut keskustella. Toki olen myös itse yrittänyt vähän enemmän kuulostella mitä tilanne vaatii ja yrittänyt ymmärtää. Vielä ei ole monoa tullut, joten ainakin jotain olen tehnyt oikein.

Meillä nyt nämä eri kulttuurit aiheuttaa välillä vähän silmien pyörittelyä, mutta kyllä kaikkeen tottuu - tai ainakin oppii olemaan ottamatta itseensä.
 
444

Jäsen
@madeOFspade
Sellainen näkökulma asiaan, että teidän molempien olisi ehkä hyvä miettiä, mikä on se suurin unelma elämässä, ja minkä verran sen eteen on valmis uhrautumaan tai ottamaan riskejä, tai molempia. Onko unelmana onnellinen perhe-elämä lasten määrästä riippumatta vai jokin tietty lukumäärä lapsia. Ja jälkimmäinen ei välttämättä sulje ensimmäistä pois. Kumpikaan teistä ei ole asiassa oikeassa, mutta kompromissin myötä jompikumpi joutuu tulemaan asiassa vastaan. Mikäli kumpikaan ei jousta, niin lopputuloksena on ero. Ja se erokaan ei takaa sitä, että karautettuasi kawasakilla auringonlaskuun uuden nuorikon kanssa tulisitte saamaan ainuttakaan lasta. Tai voi olla, että lapsia puskee jokaisen panon jälkeen kuin liukuhihnalta.

Tällainen ympäripyöreys ei varmasti auta asiassa mitään. Asia on vaikea ja ihan äärimmäisen henkilökohtainen. Silti, kuten itsekin asian tiedostit, asian kanssa ei välttämättä ole mikään kiire. Epätietoisuus voi olla kivuliasta, mutta kiireessä ei tule kuin sutta ja sekundaa. Ja kuulemma kusipäisiä lapsia, jos tällainen mustaan vivahtava letkautus tässä sallitaan.
 
Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Vaimolla mieli muuttunut lapsen jälkeen eikä hän halua enempää lapsia. Itsellä on haaveena ollut aina, 3-4 lasta. Nykyään riittäisi edes se yksi lisää...Ollaan puhuttu asiasta niin paljon, ettei siitä kohta pysty enää puhumaan.
Meillä mies olisi halunnut lisää lapsia (hänellä yksi aikaisemmasta suhteesta) ja minä en taas ole halunnut lapsia. Kun ensinmäisiä kertoja kymmenisen vuotta sitten asiasta juteltiin niin olin vähän että saisi etsiä nuoremman sitä hommaa varten mutta katsellaan nyt mihin suhde johtaa. Mies totesi ikäkysymykseen että hänen äitinsä sai päälle nelikymppisenä lapsen ja hyvin on mennyt. Olimme muutaman vuoden erossa ja minä kävin hyvin pohjalla ja ikää kertyi ja olin ihan varma etten lapsia halua. Kun uudelleen aloimme seurustella niin asiasta puhuttiin uudelleen. Mies ymmärsi kantani mutta haaveili silti lapsesta kanssani. Kyllä me paljon asioista puhuimme. Mies teki lopulta valintansa... Hän halusi mieluummin olla kanssani kun etsiä uutta suhdetta jossa olisi mahdollisuus saada lapsi/lapsia.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Noi lapsijutut on kyllä perseestä. Edellisessä suhteessa sanoin jo alussa että kakaroita ei sitten muuten tule. Asian piti olla ok. No eikö perkele se ruvennu n.5v jälkeen kinuaan mukulaa. Pari vuatta se sitä vinku ja vihjaili. No tulin kait jotenkin aivopestyks siinä kun useilla kaveripariskunnillakin oli, niin aattelin että ei kait se niin kamalaa voi olla, varmaan tekee mullekkin hyvää jne. Vittu mitä paskaa. 6kk pojan syntymän jälkeen erottiin (no liitty siihen ny yhtä sun toista.) Sitä vaan meinaan että jos ei itte halua kakaroida niin IKINÄ ei kannata antaa periks vaan toisen miäliks.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Palaan vielä tähän @Smitty#41 -keissiin, koska satuin lukemaan läpi edellsten sivujen stoorit. Toivon ja uskon, ettei kyseessä ole trolli vaan aito tapaus.

Keskeiset pointsit:

1) Itsetuntosi vaatii kehittämistä. Palaat jatkuvasti perusteluissasi jonnekin nuoruuden traumoihin, joita projisoit nykyisyyteen. Pelko loukatuksi tulemista hidastaa menestymistäsi elämässä.

2) Sinulla on vääristynyt kuva siitä, miten rakastuminen/ihastuminen/tutustuminen tapahtuu. Puhut jatkuvasti ikään kuin olisitte jo asuneet yhdessä viisi vuotta ja osoittaneet sitoutumista. Näinhän ei ole, vaan olet ihastunut kyseiseen henkilöön, minkä vuoksi myös tulkitset signaaleja aika voimakkaasti.

3) Treffeille pyytämisessä ei ole mitään noloa. About jokainen ihminen saa hyvänolontunteen siitä, että toinen ilmaisee kiinnostuksensa. Olen myös sitä mieltä, ettei ole millään muotoa häpeällistä, vaikka suorittaisi lähestymisensä whatsappissa tai tekstarilla. Ei sitä sun suoritusta valvo mikään tyylipisteitä jakava raati, jossa on se yksi vittumainen norjalainen tuomari antamassa heikot pojot. Et tarvitse telemarkkia, voit yhtä hyvin tulla tasajalkaa alas.

4) Lataat aivan järkyttävät paineet/odotukset sille ihastuksellesi, kun oletat hänen olevan joko täydellisen rakastunut sinuun tai täydellisen väliinpitämätön sinua kohtaan. Kirjoitustesi perusteella veikkaan, että hän ei ole kumpaakaan. Todennäköisimmin hän ajattelee, että olet mukava kaveri, jonka kanssa voisi syntyä kipinää. Kysymällä treffeille osoitat, että olet tosissaan ja että olet valmis laittamaan itsesi likoon. Sitä pidetään ihan universaalisti arvostettuna ominaisuutena, jonka pohjalta nainen saattaa madaltaa kynnystä sille, että tutustuu sinuun romanttisessa mielessä.

5) Pelaat aikamoista bingolottoa naiselämäsi suhteen. Joudunkin toteamaan, että todennäköisyydet paranevat huomattavasti, kun alat käymään treffeillä aktiivisesti ja kun tutustut useisiin eri ihmisiin. Treffeillä käyminen on loppujen lopuksi vasta ensimmäinen steppi, joka on ylitettävä parisuhdetta muodostettaessa. Sen jälkeen on vielä noin 10 muuta steppiä, joihin homma voi karahtaa. Nyt sinä olet kaikesta päätellen ajatellut, että sen ekan portaan varassa on koko suhteen tulevaisuus.

Eli koko hommasta paistaa läpi se, että et ole kovin rutinoitunut naisasioissa; pelikirja on mallia "kalle kaskinen". Jos koet, että viihdyt hyvin yksin etkä näe akuuttia tarvetta treffailulle, niin fine, jatka samaan malliin. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että kaipuu parisuhde-elämään on olemassa. Näin ollen oma vinkkini on, että pistät viehettä kaislikkoon oikein kunnolla; Tinder laulamaan, arki-illoille harrastustoimintaa, viikonlopuille kavereiden kanssa hengailua ja muuta sen sellaista. Äkkiä se itseluottamus kohenee, kun huomaat, että yhdet pakit on se ja sama. Vaikka se alkuun harmittaa, niin opit nopeasti tunnistamaan, millaisista ihmisistä olet kiinnostunut.

Ainiin ja kannattaa tietysti ensi alkuun tsekata, onko ihastuksen kohde varattu vai ei (voi olla, että jossain aiemmassa viestissä mainittiin asiasta).
 
Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Lapsilukukiistat on kyllä vaikeita. Ja lapsettomuudesta en viitsi edes mitään mainita, koska en siitä ole kärsinyt.

Menimme vaimoni kanssa 23-vuotiaina naimisiin pitkän seurustelun jälkeen. Hänellä oli hirveä kiire saada lapsia, minulla ei olisi ollut. Taivuin kai kohtalaisen helposti, koska en ollut myöskään ehdottomasti sitä mieltä, etten lapsia haluaisi. Mutta mitään pakonomaista tarvetta en tuntenut.

Ensimmäinen tyttäristämme syntyi jo vuosi naimisiinmenon jälkeen. Toista taisin jopa itse vähän ehdottaa, koska ajattelin, että kaksi on hyvä määrä (jos luoja suo) ja on myös hyvä, ettei ikäero kasva kovin suureksi. Toisen tyttären synnyttyä 1 ja 9 kk ensimmäisestä tokaisin jo synnytyssalissa, että "eiköhän tämä ollut tässä". Kontekstistaan irrotettuna tuo voi kuulostaa todella tökeröltä, mutta sävy ei missään nimessä sellainen ollut. Silti tuo lausahdus kuvaa sitä, että olin liian jyrkästi itsekseni päättänyt, että korkeintaan kaksi lasta, ei enempää.

Toin tätä ajatusta hyvin voimakkaasti esiin, mikä aiheutti vähitellen voimakkaita erimielisyyksiä. Vaimoni oli todella ahdistunut asiasta. Pitkien vääntöjen, suorastaan neuvottelujen jälkeen taivuin taas kerran. Kysyin muun muassa, että miten vaimoni voi olla varma, ettei mahdollisen kolmannen jälkeen hinkuisi neljättä. Oli kuulemma täysin varma.

Kolmas lapsi, tyttö hänkin, syntyi sitten 3,5 vuoden kuluttua edellisestä. Sillä kerralla olin päättänyt lujasti, etten millään tavalla tuo esiin sitä, että nyt todellakin riittää. Ja näin tein. Sen sijaan vaimoni ilmaisi kyllä monesti, että ei enää. Olemme keskustelleet näistä asioista täysin avoimesti myös jälkikäteen, joten vaikka vaimo erehtyisi lukemaan tämän kirjoitukseni, se ei tarjoaisi mitään uutta. Jälkikäteen hän on muuten myöntänyt, että kolmannesta lapsesta "neuvotellessamme" hän itsekin mietti, että mitä jos kolmannen jälkeen hän sittenkin haluaisi vielä neljännen… No, niin ei onneksi käynyt.

Nyt kun ikää on lähes 40, mutta toisaalta esikoinenkin on jo ripille päässyt, tuntuu todella mukavalta se, että saimme lapset jo nuorena. Sikäli olen tyytyväinen, että taivuin painostuksen alla. Jos kolmatta lasta ei olisi tullut, minä tuskin olisin ollut onnettomampi - enhän olisi tiennyt mistä jään paitsi. Sen sijaan vaimolleni se olisi ollut kova paikka ja olisi jopa voinut kaataa lopulta perheemme, mistä sitä tietää. Pakkomielle asiaan, jonka tavoittaminen ei ole omissa käsissä, on aina vaaran paikka.

Tämä liittyy hieman huonosti kirjoittajan @madeOFspade ongelmaan, koska se on melko tarkalleen päinvastainen. Kuitenkin tarkemmin tuntematta sinua tuntuu siltä, että tämänhetkinen perheesi on jotain, mistä tulisi kaikin tavoin pitää kiinni. (En haluaisi näin suoraa kehotusta kirjoittaa, mutta tein sen nyt näköjään silti…) Lisäksi on todettava, että miehen asema lasta haluavana osapuolena on hieman hankala, nainen kun joutuu sen lapsen kantamisen ja synnyttämisen suorittamaan. Älä silti käsitä väärin, ymmärrän kyllä tilanteesi, kun vastaavia raskaita keskusteluja olen omassa parisuhteessani vuosia sitten käynyt.
 
Delter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harkimoista vapaa Jokerit
Tuohon @madeOFspade :n tilanteeseen. Oletteko saaneet keskustelua niistä syistä, miksei vaimosi halua enää lapsia? Kokeeko hän esimerkiksi voimakasta vieroksuntaa ja pelkoa raskausajan fyysisiä koettelemuksia kohtaan, itse synnyttämisestä puhumattakaan? Myös synnytyksen jälkeinen olotila on saattanut kertarysäyksellä tehdä peruuttamattomia arpia.

Näitä asioita ei tietenkään tarvitse tänne avata, ja varmaankin olette tätä näkökulmaa käsitelleet kenties jo ihan ensimmäiseksi.

Toisaalta jos taustalla on ensisijaisesti jotain edellä mainitun laatuisia pelkoja, voisi aina miettiä myös adoptiota. Sikälimikäli perheessänne kuitenkin riittäisi hoivapääomaa ja rakkautta jaettavaksi uudelle tulokkaalle. Toki melkoinen maailmankatsomuksellinen itsetutkiskelu siinä on edessä. Missä kohtaa omat haaveet ja biologinen perustarve erkanevat? Adoptioprosessi on myös henkiseltä haastavuudeltaan melkein kuin se oikea raskaus - kenties enemmänkin - mutta ainakin fyysiset riskit sillä olisi mahdollista välttää.

e: kiälen hualtoa
 
Viimeksi muokattu:

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
@madeOFspade
Sellainen näkökulma asiaan, että teidän molempien olisi ehkä hyvä miettiä, mikä on se suurin unelma elämässä, ja minkä verran sen eteen on valmis uhrautumaan tai ottamaan riskejä, tai molempia. Onko unelmana onnellinen perhe-elämä lasten määrästä riippumatta vai jokin tietty lukumäärä lapsia. Ja jälkimmäinen ei välttämättä sulje ensimmäistä pois. Kumpikaan teistä ei ole asiassa oikeassa, mutta kompromissin myötä jompikumpi joutuu tulemaan asiassa vastaan. Mikäli kumpikaan ei jousta, niin lopputuloksena on ero. Ja se erokaan ei takaa sitä, että karautettuasi kawasakilla auringonlaskuun uuden nuorikon kanssa tulisitte saamaan ainuttakaan lasta. Tai voi olla, että lapsia puskee jokaisen panon jälkeen kuin liukuhihnalta.

Tällainen ympäripyöreys ei varmasti auta asiassa mitään. Asia on vaikea ja ihan äärimmäisen henkilökohtainen. Silti, kuten itsekin asian tiedostit, asian kanssa ei välttämättä ole mikään kiire. Epätietoisuus voi olla kivuliasta, mutta kiireessä ei tule kuin sutta ja sekundaa. Ja kuulemma kusipäisiä lapsia, jos tällainen mustaan vivahtava letkautus tässä sallitaan.

Oikeaa ratkaisua tosiaan haetaan. Luojan kiitos ei näissä asioissa ole mitään deadlinea. Siksi suosittelen lämpimästi muillekkin jos on ongelmia parisuhteessa, välillä keskustelu ns. puolueettomassa ympäristössä missä on ammattilainen vetämässä keskustelua, niin harvemmin siitä ainakaan haittaa on. Meilläkään keskustelut eivät johda riitoihin, vain helpommin ne johtavat suoraviivaisesti kohti negatiivisempaa lopputulosta ja on vaikeampi nähdä metsää puilta kun on tunteet niin voimakkaasti pelissä.

Täällä keskustelu jo auttaa paljon. Tämä on oikeasti jo ihan terapeuttista kun täältä tulee jengiltä paljon eri näkemyksiä ja aika lämpimästi kirjoitettuna. En olisi jatkoaikaan uskonut koskaan avaavani näin paljon omaa elämää, mutta hyvältä tämä on tuntunut.

Rakkaus on vaan niin hienoa, kivuliasta ja kaunista kaikkea samaan aikaan. Olisi se elämä liian helppoa jos saisi muutamalla klikkauksella valita mitä tulee tapahtumaan ja kaikki menee suunnitelmien mukaan.

-
Tämä liittyy hieman huonosti kirjoittajan @madeOFspade ongelmaan, koska se on melko tarkalleen päinvastainen. Kuitenkin tarkemmin tuntematta sinua tuntuu siltä, että tämänhetkinen perheesi on jotain, mistä tulisi kaikin tavoin pitää kiinni. (En haluaisi näin suoraa kehotusta kirjoittaa, mutta tein sen nyt näköjään silti…) Lisäksi on todettava, että miehen asema lasta haluavana osapuolena on hieman hankala, nainen kun joutuu sen lapsen kantamisen ja synnyttämisen suorittamaan. Älä silti käsitä väärin, ymmärrän kyllä tilanteesi, kun vastaavia raskaita keskusteluja olen omassa parisuhteessani vuosia sitten käynyt.

Kiitos viestistä. Keskustelut mitä näissä asioissa käy läpi, ovat yllättävän raskaita. Elämässä on isompiakin asioita, mutta loppupeleissä perheen asioihin ja hyvinvointiin liittyvät ovat itselle ainakin todella vaikeita.
Se tässä onkin, koska mielestäni jokaisella on oikeus ja vapaus valita omasta kehostaan. Tästä syystä en halua painostaa vaimoani tässä asiassa ja hyväksyn täysin jos hän ei enempää halua. Tullaan sen jälkeen siihen kysymykseen, että mitä minä voin tehdä ja mitä minun pitää tehdä, jotta asian kanssa voin elää.

Tuohon @madeOFspade :n tilanteeseen. Oletteko saaneet keskustelua niistä syistä, miksei vaimosi halua enää lapsia? Kokeeko hän esimerkiksi voimakasta vieroksuntaa ja pelkoa raskausajan fyysisiä koettelemuksia kohtaan, itse synnyttämisestä puhumattakaan? Myös synnytyksen jälkeinen olotila on saattanut kertarysäyksellä tehdä peruuttamattomia arpia.

Näitä asioita ei tietenkään tarvitse tänne avata, ja varmaankin olette tätä näkökulmaa käsitelleet kenties jo ihan ensimmäiseksi.

Toisaalta jos taustalla on ensisijaisesti jotain edellä mainitun laatuisia pelkoja, voisi aina miettiä myös adoptiota. Sikälimikäli perheessänne kuitenkin riittäisi hoivapääomaa ja rakkautta jaettavaksi uudelle tulokkaalle. Toki melkoinen maailmankatsomuksellinen itsetutkiskelu siinä on edessä. Missä kohtaa omat haaveet ja biologinen perustarve erkanevat? Adoptioprosessi on myös henkiseltä haastavuudeltaan melkein kuin se oikea raskaus - kenties enemmänkin - mutta ainakin fyysiset riskit sillä olisi mahdollista välttää.

e: kiälen hualtoa

Tätä asiaa käymme paljon läpi ja myös vaimoni on käynyt asiaa läpi muualla. Synnytys oli helvettiä, ei mennyt niin sanotusti ihan helposti ja vaikutukset olivat aika pahat henkisellä ja fyysisellä puolella. Tämän uskon itse olevan se suurin syy sille miksi mieli muuttui. Nyt on kuitenkin vahvasti sitä mieltä että yksi riittää. Sen tarkemmin en viitsi täällä avata.

Adoptio ei tuo ongelmaamme ratkaisua, on se keskusteluissa ollut myös mukana, muttei tunnu omalta ratkaisulta.

Yritetään sopeutua nyt tilanteeseen ja antaa ajan kulua.

Aina silloin kun ahdistaa, täytyy vaan nostaa ne positiiviset asiat ylös ja ahdistuskin kaikkoaa. Nyt mennään vähän henkisesti herkemmällä itsekin kun on ollut terveyden kanssa pientä kamppailua.
 
Suosikkijoukkue
Turkoosi kevät 2024, Dallas Stars, Leksands IF
@Walrus21 hyviä pointteja/havaintoja, mutta tuo Tinder on itselle vasta plan Ö jos mistään muualta ei lykästä. Ei sillä että pitäisin sitä huonona appina, vaan koska en ole ikinä pitänyt Tinderiä ns. luonnollisena keinona etsiä kumppania ja olen enemmän vanhanaikainen romantikko.

En kiistä lainkaan sitä etteikö se olisi monelle ja yhä monelle toiminut porttina pysyväänkin parisuhteeseen. Kiitos kuitenkin kommenteista ja ennen kaikkea vaivannäöstä. Suurin osa pointeista osui kuitenkin aika nappiin.
 
Andy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
@Walrus21 hyviä pointteja/havaintoja, mutta tuo Tinder on itselle vasta plan Ö jos mistään muualta ei lykästä. Ei sillä että pitäisin sitä huonona appina, vaan koska en ole ikinä pitänyt Tinderiä ns. luonnollisena keinona etsiä kumppania ja olen enemmän vanhanaikainen romantikko.

Kannattaa ottaa plan Ö käyttöön. Kaikesta päätellen et saa mitenkään itsestäsi livenä irti aloitetta tai jos saat, niin homma lähtee aivan lapasesta. Tinderissä ja muissa vastaavissa sovelluksissa on se hyvä puoli, että siellä on melko selkeää miksi siellä ollaan ja esittelytekstissään kannattaa tehdä selväksi onko liikkeellä parisuhdetta vai hetken huvituksia hakemassa. Pettymyksiä varmasti tulee sieltäkin, mutta siitä ei synny samanlaista kasvojen menetyksen tunnetta. Lisäksi sanomisiaan ehti kirjoitetussa muodossa paremmin harkita. Et myöskään ole rajoitettu pelkästään lähipiiriin kuten työkavereihin.
 
Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Tottakai saa haaveilla ja pitääkin haaveilla. Mutta älkää jääkö asumaan sinne haavemaailmoihin. Minä tein niin todella monta vuotta. Kunnes Tinderin kautta tapasin avovaimoni. Muutimme alle vuoden sisällä yhteen ja nämä viimeiset vuodet hänen kanssaan on ollut aikuisikäni parasta aikaa. Ihan heittämällä.

Juttelimme eilen avovaimoni kanssa koko illan meistä kahdesta, meidän parisuhteesta ja mitä haluamme sekä toivomme toisilta. Vaikka eilinen oli parisuhteemme ehkä vaikein päivä, tämä keskustelu kuitenkin lujitti suhdettamme todella paljon ja saimme sanottua niitä asioita ääneen mitä pelkäämme ja mitä toivomme toisen tekevän enemmän tässä suhteessa. Nyt sitä alkaa vasta tajuamaan mitä tuo nainen minulle oikeasti merkitsee. Ja kuinka paljon häntä rakastan.
 
Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Tämän nykyisen - kenties jopa lopullisesti voimassa olevan naiskumppanini kanssa - homma alkoi siten, että oltiin hieman samasta tuttavapiiristä ja nähty siellä sun täällä. Samalla kuntosalillakin käytiin ja käydään. Ei varsinaisesti tunnettu toisiamme, mutta tiesimme toisemme.

Jossain kohtaa taas kohdattiin Tinderissä. Olikohan kolmas kerta. Mesen kautta siinä sitten lätisin, että täällä näemmä ollaan taas kumpikin!

No siinä meni noin 7 kk enempi ja vähempi kirjoitellessa. Välillä kirjoiteltiin hyvinkin paljon. Kummallakin oli kaikenlaista. En yrittänyt moneen kuukauteen ehdottaa tapaamista. Joskus kyllä siis samalla salilla ja samassa baarissakin kyllä välillä nopeasti nähtiin.

Taustaa siis oli. Itse asiassa olin vajaan parin kuukauden ajan aikoinaan tapaillut hänen bestistään. Siitä on lähes 10 vuotta aikaa.

Lopulta päätin, että nyt nähdään. Aina muka jotain kiirettä toisella tai kummallakin. Tiesin hänen saunavuoroaikansa. Ja tiesin että hänen pitää mennä kerrostalon ulko-oven kautta ulos mennäkseen taloyhtiönsä saunaan. Menin viikonlopun iltana sinne talon edustalle - oltiin muuten kirjoiteltu sinä päivänäkin - ja olipa yllättynyt ilme kun meikäläinen odotteli ulkosalla. Keskustelu meni näin:

- Tässä on nyt jahkailtu tapaamisen kanssa niin kauan, että nyt nähdään. Otin pyyhkeen ja shampoon matkaan, saunotaan, lähden täältä sit suoraan baariin, jossa kaverini aikoo olla mua odottamassa.
- Ööö... Ahaa... Hah. Joo, mennään vaan.

Sitten saunottiin ilkosillaan enkä hipaissutkaan häntä. Se meni niin normaalisti kuin olisi aina saunottu keskenämme.

Tuosta parin päivän päästä alkoi tapailu, nythän tässä on asuttu yhdessä vuoden verran.

Ensitreffit saunassa siis. En tosin suosittele noin niin kuin yleispätevänä neuvona palstalaisille.
 
Pausima

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Wild

Palstan epätoivoisimmat ottavat tästä opikseen sen, että kannattaa ilmestyä naisen oven taakse odottamaan ja tuppautua tämän kanssa saunaan. Varma saanti!

Mutta tosissaan, hienoa nähdä tuollaisenkin lähestymistavan toimivan, mutta vaaditaan kyllä aika hyvää pelisilmää. En suosittele rahakuorimiehille ja aloittelijoille.
 
MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Itsehän kanssa taistelin epävarmuuden kanssa hyvin monia vuosia. Otin itsestäni niskasta kiinni ja rupesin käymään treffeillä. Oli kyllä aikamoista jännittelyä alkuun ja hyvin raskastakin aikaa kun piti omia muureja rikkoa. Kaikenmoista säätöä ja pettymyksiä matkan varrella tuli, mutta nykyinen heila on melkein vuoden verran tuossa pyörinyt ja mukavasti menee.

Se on kuitenkin loppujen lopuksi vain elämää. Ihmiset jännittävät ja mokailevat kyllä eikä se niin vakavaa ole.
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Minä näin vaimoni ekaa kertaa metsässä, laavulla. Sillä oli koira mukana ja se poltti tupakkaa. Minä ajattelin että onpas tuo cool kun sillä on koira ja se polttaa tupakkaa, vaikka oikeasti minusta tupakanpoltto oli silloin jo ihan perseestä. Vaimo ei oikeesti polttanut, mutta se oli jostain hommannut röökiä ja poltti jotta se näyttäisi coolimmalta kun tuli meidän metsäjuoppojen paikassa piipahtamaan. Menin rapsuttamaan sitä koiraa ja sanoin että onpa mahtava koira, vaimo näytti siltä että sitä ei kiinnosta jutella mun kaa, vaikka se kuulemma oli ollut ihan intona siitä että menin sen koiraa rapsuttamaan. Saunaan ei kyl menty ku vasta pitkän ajan jälkeen tuosta.
 
Viimeksi muokattu:

Andji

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kulloinkin minkäkin liigan hallitseva mestari
Minä näin vaimoni ensi kerran maistraatissa, koska emme kuulu kirkkoon. Ei polttanut röökiä silloin eikä aiemmin, eikä varsinkaan nyt. Ei ole cool minun vaimo. Koiria sillä on ollut koko sen ajan kun olemme tunteneet. Kaikkia olen rapsuttanut. Kaksi koiraa on nytkin kotona. Saunassa ollaan käyty ja metsässäkin. Paljon on yhteistä minulla ja muilla. Vaimolla ja minulla on myös paljon yhteistä. Yksi yhteinen lapsikin.

En tiedä miksi kirjoitin. Ehkä sitä haluaisi taas pitkästä aikaa käydä vaimon kanssa saunassa.
 
Suosikkijoukkue
Turkoosi kevät 2024, Dallas Stars, Leksands IF
Se on kuitenkin loppujen lopuksi vain elämää. Ihmiset jännittävät ja mokailevat kyllä eikä se niin vakavaa ole.
Niin ja kuten tuossa mun allekirjotuksessanikin lukee niin se mokaaminen on kuitenkin se tärkein ensiaskel kohti onnistumisia elämässä, puhuttiin sitten ihan mistä vaan. Yrittämällä oppii aina itsestään kuten muistakin ja vaikka ei joka kerta rakastuisi, niin voi kuitenkin poistua kokemuksen rikkaampana ja kasvaa, kun tietää laittaneensa itsensä likoon jonkun tai jonkin puolesta.

Se joka yrittää ja epäonnistuu, tulee kuitenkin aina pääsemään pitemmälle kuin se, joka ei edes uskaltanut yrittää epäonnistumisen pelossa.
 
No, yrititkö jo?

En kyllä ymmärrä miksi kommentoin. Pyrin olemaan jatkossa kommentoimatta.
 
Suosikkijoukkue
Turkoosi kevät 2024, Dallas Stars, Leksands IF
No, yrititkö jo?
En mene detaileihin mutta sen voin paljastaa että oma effort level nousi päivässä potenssiin 20 sen jälkeen kun viimeksi päivittelin tänne tilannettani. Tajusin itsekin, että en voi jäädä tuleen makaamaan ja jäädä miettimään "Mitä jos?". Ja sanotaanko, että keskiviikon vuorossa viimestään tuli jo aidosti sellanen fiilis että asiat lähti tämän aloitteellisuuteni myötä ns. etenemään johonkin.

Treffeille ei ihan vielä lähetty mutta ihan jo maanantaina aloin tekemään niitä kuuluisia aloitteita miettimättä lopputulosta ja tosiaan toissapäivänä olin havaitsevinani selkeää lähentymistä niin fyysisellä kuin psyykkisellä levelillä.

Mutta tämä tästä. Päivitellään tilannetta taas sitten, kun kivilohkareet liikahtelevat taas johonkin suuntaan.
 
moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Itsehän kanssa taistelin epävarmuuden kanssa hyvin monia vuosia. Otin itsestäni niskasta kiinni ja rupesin käymään treffeillä. Oli kyllä aikamoista jännittelyä alkuun ja hyvin raskastakin aikaa kun piti omia muureja rikkoa. Kaikenmoista säätöä ja pettymyksiä matkan varrella tuli, mutta nykyinen heila on melkein vuoden verran tuossa pyörinyt ja mukavasti menee.

Se on kuitenkin loppujen lopuksi vain elämää. Ihmiset jännittävät ja mokailevat kyllä eikä se niin vakavaa ole.
Kehitystä tapahtuu vain oman mukavuusalueen ulkopuolella. Sama homma toimii duunissa, rakkaudessa ja lähes kaikkessa muuallakin ihmisen elämässä.
 
Suosikkijoukkue
Turkoosi kevät 2024, Dallas Stars, Leksands IF
Kehitystä tapahtuu vain oman mukavuusalueen ulkopuolella. Sama homma toimii duunissa, rakkaudessa ja lähes kaikkessa muuallakin ihmisen elämässä.
Tämän viestin sisältö pitää niin paikkaansa.
 
Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Minulla oli aikoinaan samanlainen tilanne kuin Smitty#41 :lla. Kun aloitin uudessa työpaikassa, niin kohtalo heitti minut viereiselle työpisteelle erään naisen kanssa. Hänestä tuli lähin tukeni, kun opettelin työtehtäviä. Päivät ja viikot kuluivat, Juttelimme siinä sitten (tauoilla) paljon muutakin kuin työasioita. Työkaveritkin huomasivat, että nyt on jotain tapahtumassa.

En kuitenkaan saanut kysytyksi sitä yhtä kysymystä, ujo ja hiljainen kun olen. Sitten kuitenkin rohkaisin mieleni ja kysyin. Kaverikorttihan sieltä heilahti ja tunnelma töissä oli vähän vaivaantunut hetken aikaa eivätkä omat mietteet olleet kauhean hyvät. Aikaa kului ja tilanne normalisoitui ja sitten hän lähti pois työpaikasta, mutta pidimme yhteyttä kuitenkin satunnaisesti ja tapasimmekin joskus.

Kun sitten kuulin, että hän tulee takaisin samaan työpaikkaan, en oikein tiennyt mitenpäin olisin. Muutaman kuukauden stä kesti ja sitten putosi pommi: Hän muuttaisi satojen kilometrien päähän vuodeksi opiskelemaan. Ajattelin, että tämä oli tässä, mutta hän vakuutti, että muuttaa takaisin kunhan koulu on ohi. Hän kuitenkin asettui asumaan pysyvästi sinne. Pidimme yhteyttä edelleen silloin tällöin ja viimein sovimme, että lähden käymään siellä viikonlopuksi. Kun huomasimme, että viihdymme edelleen hyvin toistemme seurassa vierailuja tuli 1-2/vuosi.

Sitten oma terveys alkoi reistailla ja vierailuihin tuli 3 vuoden tauko, mutta kun taas tapasimme (olimme toki muuten yhteyksissä) jatkettiin käytännössä samasta pisteestä mihin olimme jääneet. Edelleenkin pyrimme viettämään 2-3 viikonloppua viettämään yhdessä (olemme molemmat sinkkuja). Juuri viime viikonloppuna kävin hänen luonaan ja hyvä reissu oli.

Eli vaikka sieltä kaverikortti heilahtaisikin, se kannattaa ottaa pystypäin vastaan, vaikka aluksi pahalta tuntuisikin. Vaikka parisuhdetta ei tullut, niin ystävyys voi säilyä kuitenkin.

Tämä oli oma tapaukseni aiheesta näin lyhyesti.
 
johnnywee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars
Todella moni puhuu kauniisti parisuhteistaan, mutta onko
ollut päinvastaisia fiiliksiä?

Itsellä takana yhdessäoloa oman kumppanin kanssa jo useampia
vuosia, eikä ole mitään suurta ongelmaa. Kuitenkin samaan aikaan mieli halajaisi tavallaan kokea sitä ihastumisen tunnetta uudelleen.

Tunne ei kuitenkaan ole sellainen että haluaisi olla kenenkään muun kanssa pitkään. Enemmänkin itsekäs oman arvon ulosmittaaminen. Miten muut
ovat toimineet vastaavien fiiliksien kanssa?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: mize
Suosikkijoukkue
Turkoosi kevät 2024, Dallas Stars, Leksands IF
Vaikka nimesi onkin @Huono pakki , niin mitä naisiin tulee, niin huonoja pakkeja ei voi oikeestaan edes saada. Heh, tämä viesti tais lähteä heti vähän laukalle.

Mitä oikeesti halusin sulle vastata, niin olen noihin kaverikortteihin tällaisena lyhyehkön puoleisena miehenä vähän liiankin tottunut. Siispä en suoranaisesti osaisi enää järkyttyä, mikäli nainen toteaisi ettei halua mitään vakavaa mun kanssa. Matkalle on mahtunut kyllä sellaisiakin tapauksia, joissa itse olen ollut täysin samoilla linjoilla, kuten viime vuotinen Pokemon Go:n kautta puolivahingossa syntynyt kaverisuhde erääseen naiseen, joka oli juuri muuttanut fyysisestikin mua tosi lähelle, mitä pidin alkujaan tosi lupaavana merkkinä. Lopulta olimme kuitenkin elämäntyyleiltämme niin erilaisia, että kumpikin taisi itsekseen hiljaa todeta että pysytään ihan vain frendeinä ja that's it. Mitään ei rikottu ja molemminpuolinen arvostus lienee korkealla edelleen siitä huolimatta, että romanttista liekkiä emme saaneet roihumaan hyvistä aineksista huolimatta.

Olen monesti todennut itsekseni, että tässä nykyisessä daamissa on jotain niin erikoista ja erilaista kuin missään aiemmin tapaamassani naisessa. Välillä on tuntunut siltiä, kuin hän tietäisi mitä ajattelen ennen kuin kerkeän edes sanomaan sitä ääneen. Sitten tulee niitä hetkiä jolloin hän tietää sanoa mulle juuri ne oikeat sanat, jotka saavat mut jälkikäteen sanattomaksi ja mähän en ihan pienestä sanattomaksi mene. Tähän kun lisätään vielä sekin että siitä lähin kun menin parin viikon tuntemisen jälkeen omalla hölmöllä tyylilläni näyttämään että mä muuten taidan tykätä susta, niin tuon jälkeen hän on tehnyt ja sanonut niin paljon asioita tehdäkseni oloni keveämmäksi, että juuri siksi olen useasti istunut vain itsekseni kotona ja todennut että tähän tunteeseen en pysty löytämään edes niitä kuuluisia sanoja.

Tiettyjen ihmisten kanssa tulee näitä välittömiä klikkejä, mutta näin vahvaa yhteyttä en ole aiemmin tuntenut ketään kohtaan alle kolmen kuukauden tuntemisen jälkeen. Saati että oikeasti uskoisin sekä itseeni kaiken sen keskellä, kuin myös siihen että ehkä tuo vaan oikeesti tykkää musta niinäkin hetkinä kun pidän itseäni täytenä klovnina?

On vaan ekasta päivästä saakka ollut niin mahottoman hyvä fiilis tästä naisesta ja kun ne muutamat epäilyksetkin hän on kuitannut lähes tulkoon saman tien niin mitä tässä voi muuta sanoa? Onko tämä todella tapahtumassa ja miten tämä on mahdollista? En tiedä, mutta se tunne että haluan olla juuri tuon ihmisen seurassa missä vain vahvistuu päivä päivältä. Voin vain toivoa että siellä toisessa päässä on jotain vastaavanlaisia tuntemuksia, enkä ole koko tämän ajan kuvitellut ystävänomaista kohteliasuutta romanttisten fiilisten lämmittelyksi. Mene ja tiedä, naiset kun ovat monimutkaisempia ratkaista kuin rubiikin kuutio. Mutta fiilis kaikesta on koko ajan vain parempi ja selkeämpi joten tässä on kaiketi ihan kiva seilata eteenpäin ja edetä kliseisesti päivä kerrallaan fiiliksen mukaan miettimättä asioita liikaa etukäteen.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös