Naisasiat

[rpeez]

Täällä puhutaan toisen huomioimisesta, mikä onkin tärkeää. Mutta miten sen voi oppia joku sellainen, jolla ei ole kokemusta ollenkaan? Ei sitä miltään maksulliselta opi. Ei huorissa käyminen tee miehestä hyvää rakastajaa.

Ei tuosta ollutkaan kyse vaan ensimmäisen askeleen ottamisesta. Maksullisella asia hoitunee nopeasti ja helposti, sitten jatkossa on pienempi kynnys perehtyä asiaan lisää.

 

[Raimoton]

Eli kolmas vaihtoehto sitten kehiin: ABC:lle syömään.

Me mentiin Buffaan... Tai siis minä söin Buffa safkaa ja emäntä otti vain kahvin juotavaksi. Hyvin toimi.

 

[kyyninen]

Itse tällaisena mietiskelijänä miettinyt kaikenlaisia mahdollisia skenaarioita, askel askeleelta, niin homma tuntuu vaan liian monimutkaiselta. Liikaa epävarmuustekijöitä ja kysymyksiä. Itsehän en ole koskaan yöhön lähtiessä edes kantanut kumeja mukana, koska tiedän, että mitään ei tule tapahtumaan. Näin myös jatkossa - en tiedä pitääkö kukaan mukana, oletan, että jotkut kyllä.

Suhtaudun yleisesti positiivisesti prostituutioon, kunhan siihen ei liity ihmiskauppaa tms. Mutta itselleni se ei ole ratkaisu - en aio/halua maksaa asiasta. Joillekin se voi olla hyvä ratkaisu, joillekin ei.

Jos olisin tiennyt, että minkälaisen päänvaivan edellisestä reissusta taas saa, niin en olisi lähtenyt. Viikko sitten olin vielä tyytyväinen ja enkä välittänyt asiasta pätkääkään. 8 vuotta, kun asia ei käytännössä liikuttanut pätkääkään ja yksi pahainen reissu ja läheltä piti- tilanne, niin on taas pää ns. jumissa.

 

[nummenkallio]

@nummenkallio Ei kai täällä kukaan väittänytkään maksullisen seksin kenestäkään mitään superrakastajaa tekevän. Näkisin, että tällaisissa tapauksissa kuten @kyyninen, hyöty olisi siinä, että saa sen ekan kerran tai vaikka viisi ensimmäistä kertaa alta pois, turvallisessa ympäristössä. Mitä pidempään ekaa kertaa väistelee, sitä isommaksi kasvaa suorituspaineet ja stressi asiasta. Ammattilainen voi olla jollekulle hyvä väylä hankkia hieman alkuvauhtia ja saada rohkeutta lähestyä kiinnostuksen kohteita sitten muutenkin.

Edit. Ja ammattilaisella tässä en tarkoita nistejä ja ihmiskaupan uhreja, vaan ihan niitä tavallisia ihmisiä, jotka tekevät työkseen seksiä.

Varmaan olemme lopulta asioista ihan samaa mieltä. Se maksullisilla käyminen poistaa stressin ekasta kerrasta, jos sellaista on. Ja jos se jollekin tuo itseluottamusta lähestyä vastakkaista sukupuolta, niin hyvä. Mutta sitä olen yrittänyt sanoa, ettei se opeta mitään treffailu- tai parisuhdetaitoja. Niitä ei opi kuin harjoittelemalla, siinä ei valitettavasti ole mitään oikotietä.

Ja jos pelkän seksin harrastamisesta puhutaan, niin kokemus voi auttaa jotain, mutta se eka kerta tulee jokaisen kumppanin kanssa. Ihmiset ovat erilaisia, eikä ennakkoon voi tietää, miten se seksi toisen kanssa sujuu. Voi olla, että jonkun kanssa se sujuu alusta saakka loistavasti, mutta jonkun toisen kanssa mieltymykset eivät välttämättä kohtaa, vaikka miten yrittää. Ja lopulta seksissäkin kaiken pitäisi tulla aika luonnostaan, ei niin, että kummankin tai toisen pitäisi hirveästi yrittää.

Kyllähän tämä on monimutkainen palapeli. Joku omasta mielestään kova panomies voi tulla tähän höhöttämään, että ei oo naiset koskaan valittanu, mutta epäilen, että silloin niitä naisia ei ole paljon kuunneltu.

 

[Nahkasohva]

Litku Klemetti sanoi mielestäni aivan upeasti yhdellä keikallaan: "Jos sä ajattelet, että sä oot outo, niin muista, että sille jollekin sä voit olla maailman siistein tyyppi."

Loistavasti sanottu. Kunpa olisin kuullut tuon joskus 15-vuotiaana, kun ensimmäisiä seksikokemuksia saaneena ihmettelin: ”Tätäkö se paljon puhuttu ja hehkutettu paneminen nyt sitten on? Eihän se tunnu yhtään miltään.”

Miten tämä liittyy naisasioihin? No siten, että vuosia outouteni kanssa kipuiltuani kohtasin kaltaiseni, jolle olinkin ”maailman siistein tyyppi”. Tuolloin vielä elettiin aikaa, jolloin ns. normaalista poikkeavat seksuaaliset mieltymykset (aikuisten väliset, ketään ulkopuolista loukkaamattomat) eivät todellakaan olleet löytäneet tietään iltapäivälehtien juttuihin saati kahvipöytäkeskusteluihin. Nykyisin tilanne on onneksi paljon parempi, ja aiheesta on jopa tehty huippusuosittuja ihan paskoja kirjoja ja niihin pohjautuvia vielä paskempia leffoja. Niin, ja sen löytämäni yhtä oudon tyypin kanssa meillä on takana jo yli 20 vuotta avioliittoa ja toivottavasti vielä paljon yhteisiä vuosia edessä.

 

[godspeed]

Loistavasti sanottu. Kunpa olisin kuullut tuon joskus 15-vuotiaana, kun ensimmäisiä seksikokemuksia saaneena ihmettelin: ”Tätäkö se paljon puhuttu ja hehkutettu paneminen nyt sitten on? Eihän se tunnu yhtään miltään.”

Meiltä puuttuu tästä maasta Pornostaran kaltainen panokoulu.

 

[hooceebruins]

Jaahas. Päivittelyä tähän ketjuun. Kävikin niin, että löytyi tuosta melkein naapurista ihminen kenen kanssa asiat rullaa melkein liiankin hyvin. Ehkä se on vain pakko nyt ottaa käsijarru pois päältä ja antaa mennä. En ikinä olisi voinut kuvitellakkaan, että täällä Pohjanmaan syvillä seuduilla löytyykin tuommoinen tyyppi, kuka on ihan ok kaiken sen kanssa, mitä minä olen.

Huhhuh.

 

[alessi]

Eroon ei totu vaikka sen kävisi miten monesti läpi. Ihan yhtä paskalta se tuntuu joka kerta.

 

[BaronFIN]

Nyt on kyllä timanttien timantti hyppysissä.

Käytiin uuden naisihmisen kanssa pidennetyllä viikonloppureissulla ja yhtäkään vaivaannuttavaa ”mitäköhän sitten sanoisi” -hetkeä ei tullut vastaan eikä tikustakaan tarvinnut asiaa vääntää vaan kaikki tuntuu niin luonnolliselta ja oikealta tämän ihmisen kanssa. Soljui kuin kevätpuro talven jälkeen.

En osaa sanoa onko tämä nyt sitä kemiaa, mutta jos on, niin helvatun onnekkaana pidän itseäni, että kohdalle osui. Ja voi pojat mikä kyltymätön peto tuosta kuoriutui sängyssä, hyvä että perässä pysyi. Oman suorituskyvyn katto tuli vastaan, onneksi taitaa olla samaa tasoa tuon naaraan kanssa.

Alku meillä oli kuitenkin aika varovaista tunnustelua. Varmaan kuukausi meni että tapailussa edettiin edes ykköspesälle ja siitä sitten myöhemmin asioissa edelleen, mutta en hetkeäkään kadu, että otin hitaamman lähestymistavan asiaan.

Nainen alkoi jo varmaan hermostua kun en ottanutkaan perinteisiä pelimiesohjaksia käsiin vaan kuulostelin muita asioita hänestä kuin pelkkää seksiä. Nyt jäljestä päin tuo sanoo, että arvostaa aivan toisella tavalla hidasta alkua kuin sänkyyn hyppäämistä tyyliin heti ekoilla treffeillä.

Silti kuitenkin naisen odottama kuvio oli aika perinteinen: nainen odotti/oletti, että minä miehenä teen aloitteen ja määritän etenemistahdin ja hän tulee perässä. Kun oma rohkeus ei ollutkaan naisen odottamalla tasolla, niin oli jo heittämässä hanskoja tiskiin ettei tästä mitään tule.

Havainto: nykyajan itsenäiset, omillaan tulevat naiset noudattavat edelleen sukupuolirooleja ja olettavat miehen edelleen olevan aloitteellinen vaikka olisivat itse kiinnostuneita. Toki tässä on varmasti yksilöllisiä eroja, mutta itseni kohdalla osui näin.

 

[WildCore]

@BaronFIN Kiva lukea teikäläiseltä edellisen kaltaista raporttia, voin sanoa, että ihan oikeasti itseä suretti, että kuinka sun exsä oli sua vuosien ajan kohdellut.

Toivottavasti saat tästä uudesta kumppanista loppuelämän parhaan ystävän, joka oikeasti arvostaa sinua, niin hyvässä kuin pahassa. Alku teillä ainakin kuulostaa erittäin lupaavalta ;)

 

[Sj991]

Havainto: nykyajan itsenäiset, omillaan tulevat naiset noudattavat edelleen sukupuolirooleja ja olettavat miehen edelleen olevan aloitteellinen vaikka olisivat itse kiinnostuneita. Toki tässä on varmasti yksilöllisiä eroja, mutta itseni kohdalla osui näin.

Kyllähän nämä aloitteet on vieläkin yli 90% miesten vastuulla ja tulee varmaan myös olemaan. Vaikka itse tykkäänkin naisten "iskemisestä" yli kaiken niin kyllä minäkin mielummin olisin vaan passiivisesti odottelemassa niitä prinsessoja. Niin miksi naiset tästä edustaan luopuisivat.

Ja silloinkin kun naiset ovat alotteellisia he ovat yleensä vain jossain kohtaa alotteellisia esim sanovat hei, pyytävät kahville, kutsuvat kämpilleen mutta ainakaan itselle ei ole koskaan käynyt niin että nainen olisi ollut se alotteellinen koko matkan tervehdyksestä peiton alle.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Joskus voi sattua yllättävästi ja miellyttävästi, jopa omalle kohdalle. Minulle sattui ihan taannoin. On vähän kuin naistenlehden kesätoimittajan kynästä tai paskasta pehmopornopokkarista, mutta elämä taitaa välillä olla.

Teen enimmäkseen etänä töitä, mutta kävinpä äskettäin konttorilla tekemässä toimistopäivän. Joskus puolen päivän haminoissa lähdin toimistolta lounaalle läheiseen ravintolaan. Ruokailemasta palatessani vastaan tuli jotenkin tutun oloinen nainen. Myös tämä nainen katseli minua jotenkin siihen tyyliin, että tunnetaankohan me toisemme. Pysähdyttiin molemmat, ja siinä avautui, että mehän olemme Tinder-tuttuja jostakin takavuosilta. Olimme joskus aikoinaan käyneet ihan treffeilläkin, mutta ei sitten kuitenkaan nähty enää uudestaan, eikä jatkettu viestittelyjäkään.

Oli kummankin mielestä jotenkin kiva yllätys nähdä tuolla lailla, joten ajattelimme että mennäänpä tuohon viereen kahville. Hyvin ehdimme, sillä nainen oli viettämässä viimeistä kesälomaviikkoaan, eikä minullakaan ollut palavaa kiirettä takaisin työpisteelle. Oli mukava jutella hetki. Todettiin kupillisen jälkeen, että voitaisiin nähdä uudestaankin ja jatkaa juttuja. Kävi ilmi, että molemmille onnistuisi hyvin vaikka samana iltana. Esitin kutsun jatkokahveille kotiini klo kuudeksi, ja se oli naiselle ookoo.

Nainen saapui sovitusti luokseni. Laitoin kahvit tippumaan ja esittelin ekaksi vähän taloa. Olohuoneeseen palattuamme tiedustelin nätisti mutta suoraan, että "otetaanko nuo kahvit tässä kohdassa, vai tykkäisitkö että käpälöidään ensin vähäsen". Ajatus käpälöinnistä sai saman tien kaksi ääntä. Sohvalle siitä sitten, mutta ei siinä mennyt minuuttiakaan kun mekko oli jo lattialla. Tuon perään siirryimmekin makuuhuoneen puolelle pitämään aikuisten kivaa. Olipa spontaania, rentoa ja reipasta seksiä, kunnolla ja ilon kautta. Kahvit juotiin vähän myöhemmin ns. puoliajalla, oikein nisupullan kanssa. Harmi vaan, että nainen oli sopinut jo reissuohjelmaa seuraavalle päivälle, joten hänen piti lähteä puolenyön pintaan kotiinsa ehtiäkseen nukkumaan edes vähäsen. Sovittiin kuitenkin, että kahvistellaan tästä kohtapuoliin uudemman kerran.

Älkää hyvät ihmiset vetäytykö ihan kokonaan etätyömoodiin, kannattaa käydä toimistolla välillä. Mitä Mattikin sanoi? Siis että jos ihminen nukkuu, niin sille ei tapahdu mitään, mutta jos on hereillä, niin voi vaikka saada kalan.

 

[Boulerice]

Nyt on tyhjä olo, mutta samalla helpottunut tilanteen ratkettua.
+18v suhde meni lunastukseen ja lusikat jakoon. Ikävintä asiassa on se, että meillä on n.6v lapsi, joka joutuu totuttelemaan uuteen tilanteeseen. Päätin suhteen koska yksin siitä ei saa toimivaa vaikka kuinka yrittäisi. Helpotuksen ohella on myös suuri haikeus ja suru puserossa, mutta aika parantaa nämäkin haavat.
Mukavaa loppukesää kaikille!

 

[JayLimberg]

Pitää vähän avautua.

Olemme olleet puolisoni kanssa yhdessä useamman vuoden ajan ja meillä on taaperoikäinen lapsi, jota molemmat rakastamme yli kaiken lapsi oli myös kovasti toivottu. Vauva-ja lapsiaika on ollut kuitenkin hyvin raskas lapsen uniongelmien ja kovan temperamentin takia.

Puoliso on ollut lapsen kanssa kotona ja hyvin hyvin väsynyt ja masentunut eikä meinaa kyetä ottamaan omaa aikaa eikä jaksa pitää yhteyttä ystäviin tai tuttuihin. Tämä kierre alkoi jo raskausaikana kun koronan takia ei uskallettu oikein ihmisiä tavata - voisi siis sanoa että hän on ollut viimeiset kolme vuotta enimmäkseen yksin kotona osin pakon sanelemana.

Viimeaikoina tilanne on alkanut kiristyä ja tunnumme olevan jatkuvasti riidoissa milloin mistäkin ja aivan koko ajan. Ennalta sovitut omat menot (polttarit jne.) aiheuttavat riitaa kun ”hän ei ikinä pääse mihinkään”. Välillä tekisi mieli vaan sanoa että ei varmaankaan, jos ei ikinä halua mihinkään lähteä.

Varmaankin jonkinsorttinen pariterapia pn paikallaan jotta tästä selvitään. Olemme tilanteesta puhuneetkin eikä kumpikaan halua eroa. Tilanne on parantunut hieman aiemmasta, mutta ei sitä hyväksi voi kutsua. Tässä avautumisessa ei sen isompaa pointtia tainnut olla, mutta kiinnostaisi kuulla löytyykö täältä kohtalotovereita joiden parisuhde on mennyt sekaisin lapsen synnyttyä?

 

[Czescku]

Pitää vähän avautua.

Olemme olleet puolisoni kanssa yhdessä useamman vuoden ajan ja meillä on taaperoikäinen lapsi, jota molemmat rakastamme yli kaiken lapsi oli myös kovasti toivottu. Vauva-ja lapsiaika on ollut kuitenkin hyvin raskas lapsen uniongelmien ja kovan temperamentin takia.

Puoliso on ollut lapsen kanssa kotona ja hyvin hyvin väsynyt ja masentunut eikä meinaa kyetä ottamaan omaa aikaa eikä jaksa pitää yhteyttä ystäviin tai tuttuihin. Tämä kierre alkoi jo raskausaikana kun koronan takia ei uskallettu oikein ihmisiä tavata - voisi siis sanoa että hän on ollut viimeiset kolme vuotta enimmäkseen yksin kotona osin pakon sanelemana.

Viimeaikoina tilanne on alkanut kiristyä ja tunnumme olevan jatkuvasti riidoissa milloin mistäkin ja aivan koko ajan. Ennalta sovitut omat menot (polttarit jne.) aiheuttavat riitaa kun ”hän ei ikinä pääse mihinkään”. Välillä tekisi mieli vaan sanoa että ei varmaankaan, jos ei ikinä halua mihinkään lähteä.

Varmaankin jonkinsorttinen pariterapia pn paikallaan jotta tästä selvitään. Olemme tilanteesta puhuneetkin eikä kumpikaan halua eroa. Tilanne on parantunut hieman aiemmasta, mutta ei sitä hyväksi voi kutsua. Tässä avautumisessa ei sen isompaa pointtia tainnut olla, mutta kiinnostaisi kuulla löytyykö täältä kohtalotovereita joiden parisuhde on mennyt sekaisin lapsen synnyttyä?

Olen tainnut tänne joskus oman eroni syistä jossain määrin avautua, mutta siis koko eron alkusyy oli oikeastaan tuossa mitä sanoit. Ei meillä koronaa ollut silloin, mutta erittäin raskas vauva/lapsiaika samoista syistä ja puolison täydellinen etääntyminen kaikista ystävistään (poislukien perheenjäsenet, jotka asuivat ja asuvat vieläkin yli 500km päässä).

Toinen lapsi lykkäsi eroa, mutta kyllä se eron tuleminen oli aika selvää. Kuopus sai 2v lahjaksi vanhempien asumuseron ja toki siitä sitten vajaa vuotta myöhemmin seuranneen avioeron.

Itse en osannut tilannetta korjata. Toivotan sinulle parempaa onnea sillä saralla.

 

[Creed Bratton]

Pitää vähän avautua.

Olemme olleet puolisoni kanssa yhdessä useamman vuoden ajan ja meillä on taaperoikäinen lapsi, jota molemmat rakastamme yli kaiken lapsi oli myös kovasti toivottu. Vauva-ja lapsiaika on ollut kuitenkin hyvin raskas lapsen uniongelmien ja kovan temperamentin takia.

Puoliso on ollut lapsen kanssa kotona ja hyvin hyvin väsynyt ja masentunut eikä meinaa kyetä ottamaan omaa aikaa eikä jaksa pitää yhteyttä ystäviin tai tuttuihin. Tämä kierre alkoi jo raskausaikana kun koronan takia ei uskallettu oikein ihmisiä tavata - voisi siis sanoa että hän on ollut viimeiset kolme vuotta enimmäkseen yksin kotona osin pakon sanelemana.

Viimeaikoina tilanne on alkanut kiristyä ja tunnumme olevan jatkuvasti riidoissa milloin mistäkin ja aivan koko ajan. Ennalta sovitut omat menot (polttarit jne.) aiheuttavat riitaa kun ”hän ei ikinä pääse mihinkään”. Välillä tekisi mieli vaan sanoa että ei varmaankaan, jos ei ikinä halua mihinkään lähteä.

Varmaankin jonkinsorttinen pariterapia pn paikallaan jotta tästä selvitään. Olemme tilanteesta puhuneetkin eikä kumpikaan halua eroa. Tilanne on parantunut hieman aiemmasta, mutta ei sitä hyväksi voi kutsua. Tässä avautumisessa ei sen isompaa pointtia tainnut olla, mutta kiinnostaisi kuulla löytyykö täältä kohtalotovereita joiden parisuhde on mennyt sekaisin lapsen synnyttyä?

Meillä on pian 4-vuotias tyttö ja huhtikuussa syntynyt toinen tyttö.

Kyllähän lapset sitä parisuhdetta kurittavat ja meillä tämän toisen lapsen myötä on ehkä hieman enemmän mennyt riitelyksi. Hyvin herkästi pitää tulkita milloin uskaltaa mitään omia iltamenoja bookata.

Esikoisen kanssa oli pientä samanlaista, ehkä silloin tilannetta tulehdutti se, kun alettiin rakentamaan omakotitaloa :D

Onko puolisosi jo palannut työelämään? Mietin vaan, että paluu arkirytmiin jossa molemmilla on omia menoja saattaisi auttaa.

Kannattaa myös käydä pariterapiassa. En tiedä kuulutteko kirkkoon, mutta sieltä ainakin pitäisi löytyä apuja ja yhtälailla neuvolan kautta pitäisi saada apua.

Tsemppiä! Itse oppinut, että pitää todella tarkasti valita se tilanne, kun näistä vakavimmista aiheista haluaa keskustella.

 

[JayLimberg]

Onko puolisosi jo palannut työelämään? Mietin vaan, että paluu arkirytmiin jossa molemmilla on omia menoja saattaisi auttaa.

Kannattaa myös käydä pariterapiassa. En tiedä kuulutteko kirkkoon, mutta sieltä ainakin pitäisi löytyä apuja ja yhtälailla neuvolan kautta pitäisi saada apua.

Työelämään paluu on edessä todennäköisesti parin-kolmen kuukauden sisällä ja lapsi aloittaa päiväkodin samoihin aikoihin. Tästä ollaankin puhuttu ja toivotaan että tuo piristystä puolisonkin elämään kun pääsee töihin takaisin tapaamaan asiakkaita.

Kiitos vinkistä, pitää tutkia seurakunnan kautta mahdollisuuksia. Neuvola on ollut meille alusta asti lost cause joten sinne ei tee mieli ottaa yhteyttä.

 

[Czescku]

Työelämään paluu on edessä todennäköisesti parin-kolmen kuukauden sisällä ja lapsi aloittaa päiväkodin samoihin aikoihin. Tästä ollaankin puhuttu ja toivotaan että tuo piristystä puolisonkin elämään kun pääsee töihin takaisin tapaamaan asiakkaita.

Kiitos vinkistä, pitää tutkia seurakunnan kautta mahdollisuuksia. Neuvola on ollut meille alusta asti lost cause joten sinne ei tee mieli ottaa yhteyttä.

Tuo työelämään paluu sentään positiivista. Oma ex rouva ei suostunut kirveelläkään menemään töihin kun hänellä oli "oikeus olla kotona kunnes lapsi on 3v" (oli loppujen lopuksi 13v pois työelämästä).

 

[JayLimberg]

Tuo työelämään paluu sentään positiivista. Oma ex rouva ei suostunut kirveelläkään menemään töihin kun hänellä oli "oikeus olla kotona kunnes lapsi on 3v" (oli loppujen lopuksi 13v pois työelämästä).

Joo, vähemmästäkin tulee mökkihöperöksi. Tosiaan puoliso on onneksi ollut koko ajan sillä kannalla että haluaa palata töihin eikä ole tarvinnut patistaa. Voin kyllä kuvitella turhautumiseni jos tilanne olisi toisinpäin, silloin käytännössä olisi oma valinta masentua kotona ja vieraantua työelämästä (ja muustakin elämästä).

 

[sunnuntai]

Vähän alkaa setämiehen krapula helpottamaan, pitäs vetää useammin niin tottus, mutta joo sitten asiaan, tahi asiattomuuteen.

Kävin eilen isommalla kyllällä nauttimassa alkoholijuomia ja laittamassa jalalla koreasti tanssilattialla. Olen huomannut jos vähän osaa rytmin tahtiin heilua setämieskin niin joskus saattaa käydä flaksi.

Siinä olin tyytyväisenä tanssilattialla omissa maailmoissani ja annoin mennä. Viereen tuli tanssimaan tyttöporukka, jotka olivat huomattavasti minua nuorempia, siis huomattavasti. Nättejähän nuo olivat kun mitkä. Mutta joo, kohta yksi katsoo minua silmiin, hymyilee koko naamallaan ottaa muutaman nopean askeleen ja hyppää syyliin. Siis kirjaimellisesti hyppäsi syliin ja moiskautti ison pusun. Yritin ehkä vähän kysyä mitä vittua ny? Siitä sitten tyttö takaisin lattialle, kiehnäsi siinä perseellään jonkun tovin minun lähellä, siis lähemmäksi ei pääse. Kohta hymyillen poistui ja lähetti lentosuukon. Jatkoivat siinä sitten tyttöporukalla tanssejaan. Minä kävin juomaa ja istuin alas elämää ihmettelemään.

Oli muuten varmaan tapahtumana melkoinen näky, perverssi setämies ahdistelee siinä tyttöä..

 

[Jone29]

Mielenkiintoinen ketju.

Täytyypä kertoa oma tarina. Samalla saa myös itse pohdittua omaa tilannetta.

Olen kohta 35-vuotias mies. Varmaan ihan keskivertonäköinen, normaalipainoinen, korkeakoulutettu ja ihan hyvässä tehtävässä työelämässä. Salillakin on tullut nyt kymmenisen vuotta käytyä ja mukava nähdä, että tuo näkyy ulkonäössä. Jotain itsetunto-ongelmia kuitenkin on enkä oikein tiedä mistä nuo juontavat juurensa. Jotenkin sitä usein pitää itseä muita huonompana. Vähän erakkoluonteinenkin olen ja vaikka pienessä porukassa olen todella paljon äänessä, niin hyvin paljon vapaa-aikaa menee ihan omissa oloissa.

Pari kertaa olen parisuhteessa ollut. Ensimmäinen oli vähän harjoittelusuhde, mutta toinen jo asteen vakavampi, joskin koko ajan oli fiilis että eipä taida mitään tulla eikä lopulta tullutkaan - tunnetta ei ollut riittävästi. Tuo tapahtui vuonna 2013. Sen jälkeen ei ole ollut suhteeseen päätyminen lähelläkään, vaikka Tinder on ollut aktiivisessa käytössä. Ensirakkaus on vielä kokematta.

Treffeillä olen viimeiseen kymmeneen vuoteen käynyt arviolta 50 eri naisen kanssa, mutta näistä reilusti yli 40 kertaa on käynyt niin ettei kumpikaan ole halunnut uudestaan tavata. Nopeasti tulee mieleen kolme tapausta, joiden kanssa tapailtiin sentään vähintään muutamia kertoja.

Elämä on ihan suhtkoht mallillaan ja analyyttisena kaverina ajattelenkin, että kun on syntynyt Suomeen, terveys ja talous on kunnossa, niin asiat ovat kyllä sen verran hyvin, että ilkeääkö tässä nyt kauheasti valitella, vaikka jotain elämästä puuttuukin. Keskimääräistä maapallon ihmistä paremmin asiat kuitenkin lienevät. Parisuhde olisi kiva ja ehkä lapsi tai pari. Olenko yksin onnellinen? En osaa oikein vastata kysymykseen. En nyt varsinaisesti mitään masennusjaksoja ole kokenut, mutta "onnellinen" kuulostaa kyllä turhan vahvalle sanalle kuvaamaan nykytilaa.

Kaveripiiristä välillä kuulen olevani ronkeli naisten suhteen, mutta en allekirjoita. Toki jokainen nyt aika paljon valkkaa ennen kuin parisuhteeseen asti lähtee. Kuitenkin Tinderistäkin pääsääntöisesti ne parhaimman näköiset naiset skippaan ja tähtäilen enemmän sellaisiin "tavallisiin". Jotenkin tuntuu, että noiden kanssa voisi muutenkin paremmin mennä jutut yksiin kuin ihan kärkipään naisten, joilla varmaan elämässä monet kuviot vähän erilaisia. Hyvin todennäköisenä pidän, että tässä sorrun kyllä ylianalysointiin.

Edelleenkin analyyttisena arvelen kyllä, että olen myös yksinkertaisesti ollut huono-onninen. Ei vain ole sattunut kohdalle sitä sopivaa yksilöä. Uskon edelleen, että suuri mahdollisuus on, että moinen vielä tässä lähivuosina löytyy. Toisaalta tiedostan, että mitä pidempään on sinkkuna, sitä heikommaksi vaihtoehdot käyvät. Toki lasten saaminen vaikeutuu jos biologisten tekijöiden kautta, mutta muutenkin tässä urautuu näihin omiin tapoihinsa ja yhteiselo voisi olla haastavaa. Jotkut kaverit toitottavat kai ihan vakavissaan, että aivan varmasti joku löytyy. Tuota pidän kuitenkin ihan paskapuheena. Kyllä niitä ihmiskohtaloita on, että sitä kumppania ei vain löydy ja tuokin on ihan realistinen mahdollisuus. Toki tsempata aina voi.

Terapiassakin kävin viime vuonna pohtimassa asiaa, jos sieltä oman pään sisältä löytyisi ratkaisu, mutta parin kerran jälkeen lopetin kun koin, etten saanut hyötyä. Itsetunto on kyllä parantunut viime vuosina ja koen ihan viimeiseen kolmeen vuoteenkin kehittyneeni paljon ihmisenä (muun muassa rohkeampaan suuntaan) ja uskon, että tuosta on pariutumiseenkin apua.

Ei oikein ole harrastuksia mitä kautta voisi naisia tavata, joten Tinderiä pidän kyllä kaltaiselleni kotihiirelle parhaana kanavana. Toki yritän pitää silmät auki muutenkin ja työelämässäkin tulee kyllä monenlaista ihmistä vastaan. Saas nähdä miten käy.

 

[rpeez]

Kuitenkin Tinderistäkin pääsääntöisesti ne parhaimman näköiset naiset skippaan ja tähtäilen enemmän sellaisiin "tavallisiin". Jotenkin tuntuu, että noiden kanssa voisi muutenkin paremmin mennä jutut yksiin kuin ihan kärkipään naisten, joilla varmaan elämässä monet kuviot vähän erilaisia. Hyvin todennäköisenä pidän, että tässä sorrun kyllä ylianalysointiin.

Tämä kiinnitti huomiota erityisesti. Minä olen aikakaudelta jolloin Tinderiä ei ollut vaan naisiin tutustuttiin yökerhoissa ja discoissa.

Jo silloin tein havainnon, että nuo nätit naapurintytöt ovat kaikkein suosituimpia ja kilpailluimpia. Eivät ollenkaan helpoimpia tapauksia. Todella moni ajattelee niinkuin sinä tuossa.

En pidä ihmisten ulkonäöstä puhumisesta, koska se ei ole tahdikasta eivätkä ihmiset sille mitään voi, mutta kannustaisin myös yrittää tutustua sinusta kauniisiin ihmisiin. Ihmisiä hekin ovat omien kokemusten perusteella, ja tyttöystäväksi heidät saa miehet, jotka uskaltavat ottaa fiksusti kontaktia, ja ennenkaikkea uskovat itseensä.

Jos nyt pokaat omasta mielestäsi "tavallisia", voisiko se olla syy, ettet sitten rakastukaan heihin?

 

[Fiftie]

En tiedä. Nämä naisasiat on kyllä vähän semmosia, että ei tahdo oikein jaksaa. Tuli tossa toissa viikonloppuna puhuttua parhaan kaverin(nainen) kanssa ja hän totesi, että luonne ei vielä hirveästi ihmisellä auta, että pitää olla paljon muutakin tarjottavaa toiselle(tässä tapauksessa siis naisille). Naisilla(miehillä myös) on lupa odottaa kumppanilta menestystä ja kaikkea mahdollista. Nämä kaikkihan on siis ihan totta, että jokainen saa haluta toiselta, mitä tahtoo. Lähinnä vaan häiritsee kun itse ei ole korkeasti koulutettu ja menestyvä uros ja pitäisi koittaa olla ihan hirveästi sitten muiden mieliksi, että on yhtään mitään kenenkään silmissä. Kaveri oli esimerkiksi itse harmissaan, että oma mies ei voi edetä työssään.

Totesin kyllä kaverille, että en aio kenenkään muun takia muuttua sellaiseks mitä en ole, ja jos ei omana itsenään kelpaa, niin sitten on näin. Tälläsiet pikku avautumiset tähän väliin.

 

[Eikka86]

En kyllä oikein näe mahdollisuutta suhteen toimivuudelle, jos lähtökohdat perustuu "uranäkymiin" tai millä tittelillä on tulevaisuudessa. Joku tosin voi haluta seurustella vain tietyn tuloluokan tai sosiaalisen aseman omaavan kanssa mutta valitettavasti tuommoisissa tilanteissa suhteessa saattaa olla melko paljon alisteisuutta molempiin suuntiin.

Tavatkaa ihmisiä, tutustukaa, pankaa, keskustelkaa ja viettäkää aikaa, tuon jälkeen voi sitten alkaa miettimään suhteen rahapoliittisia tai uranäkymällisiä asioita jos muut asiat toimii.

 

[BOL]

Tuli tossa toissa viikonloppuna puhuttua parhaan kaverin(nainen) kanssa ja hän totesi, että luonne ei vielä hirveästi ihmisellä auta, että pitää olla paljon muutakin tarjottavaa toiselle(tässä tapauksessa siis naisille). Naisilla(miehillä myös) on lupa odottaa kumppanilta menestystä ja kaikkea mahdollista.

Karmeeta paskaa. Mitähän tällä naispuolisella ystävälläsi on miehille tarjota?

Jokainen tarjoaa itselleen oman menestyksensä tai menestymättömyytensä, mitä ne sitten ikinä tarkoittavatkaan. Jos sille matkalle löytyy joku, jonka kanssa jakaa itselleen tärkeät asiat, hieno homma. Mutta kenelläkään ei ole kyllä mitään velvollisuutta tarjota kenellekään yhtään mitään.