Naapurisota – HIFK vs. Jokerit

  • 360 862
  • 1 176

Freadrich#43

Jäsen
Suosikkijoukkue
kovanluokan nyrkinkäyttäjät
Se mikä tässä eniten jännittää, on Jokerien reaktio. Peräsimessä on superkaksikko Firmanen/Hjallis, joten en yhtään ihmettelisi perjantai-aamupäivällä julkaistavaa Yablonskin try-outia (copyright Matti V). Se on kylmä sota Helsingissä.

Se olisi ihanaa. Vähän oikeanlaista "kulttuuria" tänne pohjolaankin.
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Toihan on ihan paskaa. Esimerkiksi HIFK:lta Erikson "teloi" Eavesin ranteen, Järventie ajoi Moseksen palasiksi, Varakas haastoi Ben-Amorin joulukuussa Semirin odotellessa linjuria väliin ja muiden joukkueiden "sikailut" päälle mm. Riskan ajo Eroseen tai Eavesin ajo ruotsalaisjengin toimesta. Kaikissa näissä Jokerit seisoivat täysin kädettöminä eikä mitään tapahtunut. Jokerit eivät siis saavuttaneet mitään fyysistä koskemattomuutta, saati olisi hyödyntänyt fyysisyyttään kun kuitin paikka oli.
Erikssonin ja Järventien tapaukset olivat pelitilanteita, eivätkä todellakan johtuneet mistään kostomentaliteetista. Ben-Amorin ja Varakkaan mylly olisi ollut ihan reilu ja hyväksyttävä ja nuo muut eivät liity HIFK:hon mitenkään. Naapuriin se viesti annettiin eikä Karlstadiin. Ei Lukko ole uhannut ketään Jokereiden pelaajaa vetää kylmäksi.
 

Catch22

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Lamberg ajaa tolta hitaalta ja väsyneeltä lihakasalta ilmat pihalle jo perjantaina. Siinähän sitten keräilee kamojaan. Ja narri nauraa. Eteenpäin.
 

rancid

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Yhtä asiaa tämän Gilliesin ympäriltä oikein tajua. Jotkut (ei kaikki, mutta jotkut) HIFK-fanit pitävät miestä jotenkin tosi äijänä ja hienona kaverina, mutta Ben Amor on samojen tahojen mukaan oksettava mätäpaise. Gillies on kuitenkin syyllistynyt yhteen lähes yhtä pahaan tekoon (Tangradi), josta seurasi vielä pahempi loukkaantuminen ja tämän lisäksi myös muihin cheap shotteihin, siinä missä Semirilllä on urallaan vain tuo yksi tahra. Voisiko joku perustella minulle tätä asiaa vähän tarkemmin?
Tämä on kysymys, johon tuskin tulet saamaan vastausta.
Piti jo kotosalla ilmoittaa, että menee viikonloppu paikallisia katsellessa.
 

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Lamberg ajaa tolta hitaalta ja väsyneeltä lihakasalta ilmat pihalle jo perjantaina. Siinähän sitten keräilee kamojaan. Ja narri nauraa. Eteenpäin.

En ehkä ihan näin kärjistäen, mutta tätä minäkin olen mielessäni pyöritellyt.

Kestääkö Gilliesin kantti, jos joku miehen kolaa ihan oikeasti rehdillä ja sääntöjenmukaisella taklauksella, vai repiikö mies ensin pelihousunsa ja sen jälkeen taklaajan kappaleiksi?
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Kääntelitte asiaa miten tahansa, niin faktaa on se, että HIFK tiesi vastauksen tulevan, jos lähtevät ottamaan oikeuksia omiin käsiinsä ja niin myös tapahtui. Faktaa on myös se, että kaikesta törkeydestään huolimatta Ben-Amor sai aikaiseksi juuri sen mitä piti. "Brändin" kukkoilu loppui kuin seinään ja Ruutu ja muu joukkue pelasi loppukauden rauhassa.

Sori, mutta mulla vielä vuodenkin jälkeen kiehahtaa aina, kun joku kirjoittaa SBA- keissistä näin. Ja sitä tapahtuu usein. Se vaan, että tuon logiikan mukaan Jokerit tietää vastauksen olevan tulossa, ja Gilliesin pieksäessä vaikkapa nyt sitten Teräväisen sairaalaan, hommalle on joku oikeutus olemassa, ja se mahdollisesti saa aikaan sen mitä pitääkin.

Kuvottavaa paskaa tuo on, enkä todellakaan toivo, että tämä viimesyksyiseksi taas menee.
 
En ehkä ihan näin kärjistäen, mutta tätä minäkin olen mielessäni pyöritellyt.

Kestääkö Gilliesin kantti, jos joku miehen kolaa ihan oikeasti rehdillä ja sääntöjenmukaisella taklauksella, vai repiikö mies ensin pelihousunsa ja sen jälkeen taklaajan kappaleiksi?
Todennäköisesti ei kestä ja youtube-sukupolven Lambergit ja kumppanit ovat nähneet mitä esim. Kerhon Schiralle kävi puhtaan taklauksen jälkeen. Ja kertovat varmasti muillekin. Siksipä narripaitaiset kakkahousut kurvaavat hyvissä ajoin toiseen suuntaan kontaktia välttääkseen.
 

Jeasdp

Jäsen
Suosikkijoukkue
Semir Ben-Amor
Kestääkö Gilliesin kantti, jos joku miehen kolaa ihan oikeasti rehdillä ja sääntöjenmukaisella taklauksella, vai repiikö mies ensin pelihousunsa ja sen jälkeen taklaajan kappaleiksi?

Eiköhän me nimenomaan tämmöinen skenaario tulla näkemään. Semmoista Arthyukin - Jalasvaara keissiä lähentelevä. Tyyliin joku Mäki taklaa tätä janaria kovaa, mutta puhtaasti niin Gillies hyökkää takaapäin miehekkäästi mätkimään äijjää takaraivoon. Pelin jälkeen sitten haastattelussa mutisee jostain "likaisesta taklauksesta" ja näin pois päin.

Mielenkiintoinen tosiaan tämä nyky prändi. "Kuitataan" vuosi sitten tapahtunutta tilannetta. Milloinkas muuten Rami meinaa kostaa Nordlundille? Viimeksi tyytyivät vaan huutelemaan homoksi vaihtoaitiosta jne. Tervetuloa tsadiin Masto? Kabineteissa sekin saatiin everien toimesta muutettua pelirangaistusten arvoiseksi taklaukseksi.
 

Puscutractori

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Harri Olli, rahaton ManC, NP#32, DEFC #62
Se mikä tässä eniten jännittää, on Jokerien reaktio. Peräsimessä on superkaksikko Firmanen/Hjallis, joten en yhtään ihmettelisi perjantai-aamupäivällä julkaistavaa Yablonskin try-outia (copyright Matti V). Se on kylmä sota Helsingissä.

Tämä olisi suorastaan toivottavaa. Tappelumiehet voisivat nyhjätä yhden matsin keskenään ja lähteä sen jälkeen himaan. Muut pelaajat säästyisivät kätevästi.
 

Jääkuutio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins + ex-Kiekko-Espoo
Se mikä tässä eniten jännittää, on Jokerien reaktio. Peräsimessä on superkaksikko Firmanen/Hjallis, joten en yhtään ihmettelisi perjantai-aamupäivällä julkaistavaa Yablonskin try-outia (copyright Matti V). Se on kylmä sota Helsingissä.

Toivon todellakin että Narrit julkaisisivat tiedotteen laatua "Pelataanko pojat välillä kiekkoa, annetaan menneiden olla, teimme virheitä, te teitte virheitä, tikulla silmään jne."

... ja olisivat tässä vammailussa "isompia miehiä"
 

Vahamestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit sekä suomalaiset änärissä
Heh Matiltahan lähti taju kun se törmäs joustolaitaan, mitenköhän käy kun se törmää tiiliseinään?
Ps. Matti on hyvä jätkä. Oikeasti.

Pitkään yritin olla vastaamatta, mutta oli pakko. Lähtihän eurohöntsissä viime vuonna taju Melartiltaki, kun Lamberg kolas yli. Puhtailla ja kovilla taklauksilla toivottavasti otetaan tänäkin viikonloppuna miehestä mittaa ja jätetään lajiin kuulumattomat seikat pois.
 

JPriest

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Onkohan kukaan ilmoittanut Gilliesille, että täällä poliisikin saattaa kiinnostua pahoinpitelystä. Häkkiin tuollaiset hullut kuuluisi ja hankinnasta päättäneet myös. No onneksi saatiin jo tässävaiheessa kautta taas kaukaloväkivalta median puheeksi ja varmaan huomenna viimeistään ministerötä ja poliisia myöden.
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Sori, mutta mulla vielä vuodenkin jälkeen kiehahtaa aina, kun joku kirjoittaa SBA- keissistä näin. Ja sitä tapahtuu usein. Se vaan, että tuon logiikan mukaan Jokerit tietää vastauksen olevan tulossa, ja Gilliesin pieksäessä vaikkapa nyt sitten Teräväisen sairaalaan, hommalle on joku oikeutus olemassa, ja se mahdollisesti saa aikaan sen mitä pitääkin.
Mitenköhän monella viestillä mun pitää itseäni selittää ennenkuin joku jaksaa lukea muutakin kuin sen kohdan, että Jokereiden reagoinnille oli tilausta.

Jokereiden piti tehdä jotain, koska uhkaus oli esitetty, eikä HIFK siitä välittänyt. Ihan paskoja ovat sellaiset uhkaukset joita ei toteuteta. Sanon nyt vielä viidennen kerran, että toteutus oli sitten ihan perseestä, mutta tekipä silti sen mitä tavoiteltiinkin. Ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin, nääs. Jos se sinun mielestäsi oikeuttaa telomaan tilanteeseen täysin liittymättömän Teräväisen niin se on sitten ihan sun oma asiasi enkä mä sellaista jaksa alkaa moralisoimaan.

Sitäpaitsi oikeutus kostoon kyllä menetetään jonkin ajan kuluessa. Mun mielestä vaihtunut valmentaja, vaihtunut joukkue ja kulunut vuosi on tehnyt sen, ettei HIFK:lla ole juuri uskottavia perusteita vasta nyt alkaa asiaan reagoimaan. Saa siitäkin toki olla eri mieltä. Jos HIFK saa tämän kostaa, niin onko esimerkiksi Jokereiden sitten perusteltua kostaa se esiinnostettu Eavesin käsien hajottaminen tai voiko KalPa lähteä peräämään oikeutta Lehkosen kokemista vääryyksistä? Mites case Huhtala ja Lukko? Mun mielestä ne kaikki tapaukset vähän niinkuin oli ja meni jo. Eihän tässä muuten mitään muuta ehdittäisi tekemäänkään kun kostamaan kostoja ja kostonkostoja.

Jokohan jäis viimeiseksi viestiksi mun osalta.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Tässä asiassa luottaisin kyllä siihen että liigan kurinpitoelin toimii niin ettei HIFK:lle synny jotain illuusiota siitä, että he määräävät jääkiekossa oikeasta ja väärästä. HIFK:ta on varmasti jo nyt varoitettu että mikäli Gillies syyllistyy ylilyöntiin, ovat jälkiseuraukset tuntuvat.

Nimenomaan, mielestäni viime vuonna nähtiin kuinka pahasti mennään metsään kun jätetään aivot narikkaan ja otetaan voimakeinot käyttöön. Koko viime kausi oli yhtä paskamyrskyn läpi tarpomista. Oma toiveeni on että omia puolustetaan (tarkoittaen että ei katsota vain vierestä jos Teräväistä & Mosesta ja kumppaneita aletaan nuijimaan yksipuolisesti) jos naapuri tekee jotain tyhmää, mutta mihinkään omatoimisiin kostoihin ei lähdetä vaan annetaan liigan kurinpidon hoitaa asia jos tarpeelliseksi tulee. Jokerit voisi koittaa jättää viime vuoden tapahtumat taakseen ja keskittyä tulevaan, naapuri saa tehdä Summasen johdolla ihan niin kuin parhaaksi katsoo.

Jos vaikka koitettaisiin oppia että tuo "tutinaa ja tötinää" ei ole se meidän juttu, pirullisen taitava Jokerikiekko sen sijaan olisi.
 

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Onkohan kukaan ilmoittanut Gilliesille, että täällä poliisikin saattaa kiinnostua pahoinpitelystä. Häkkiin tuollaiset hullut kuuluisi ja hankinnasta päättäneet myös. No onneksi saatiin jo tässävaiheessa kautta taas kaukaloväkivalta median puheeksi ja varmaan huomenna viimeistään ministerötä ja poliisia myöden.

Samaa mieltä. Vankilaan vain kaikki. Ei sinne kyllä kukaan muu enää mahdu, kun Pasilassa istuu Lämsä, Valtonen, Väänänen, Ben-Amor ja varmuuden vuoksi Hjallis. IFK:n puolella vankilan miehittävät Summanen, Nybondas, Salmi, Gillies, Salmelainen ja Antti Ore.
Varmasti ministeriöissä keskustellaan jo nyt tästä parivaljakosta. Siis HIFK ja Jokerit.
 

ilu

Jäsen
Jokereiden piti tehdä jotain, koska uhkaus oli esitetty, eikä HIFK siitä välittänyt. Ihan paskoja ovat sellaiset uhkaukset joita ei toteuteta.

Nyt kun HIFK:n voi, ainakin lehdistön mukaan, katsoa esittäneen Jokereille uhkauksen, oletko sitä mieltä että HIFK:n pitää myös toteuttaa se uhkaus? Ja mikä olisi sovelias tapa tähän toteutukseen?
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Jokereiden piti tehdä jotain, koska uhkaus oli esitetty, eikä HIFK siitä välittänyt. Ihan paskoja ovat sellaiset uhkaukset joita ei toteuteta. Sanon nyt vielä viidennen kerran, että toteutus oli sitten ihan perseestä, mutta tekipä silti sen mitä tavoiteltiinkin. Ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin, nääs. Jos se sinun mielestäsi oikeuttaa telomaan tilanteeseen täysin liittymättömän Teräväisen niin se on sitten ihan sun oma asiasi enkä mä sellaista jaksa alkaa moralisoimaan.

Niin, miten se Peltonen siis sitten liittyi tilanteeseen? Samalla tavoin tilanteeseen liittymätön Peltonenkin telottiin. Ai niin, Peltonen oli guru Ruutu- jahdin takana. Ruudullekin esitettiin muuten uhkaus, ja annettiin vieläpä mahdollisuus vastata reilusti itse teoistaan. Jos Peltoselle olisi edes annettu sama mahdollisuus, niin koko viime syksyn kohu olisi jäänyt väliin. Hetken olisi paheksuttu, kun Ben-Amor tappeli Peltosen kanssa.
 

Haastattelija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Winnipeg Jets
Toivon todellakin että Narrit julkaisisivat tiedotteen laatua "Pelataanko pojat välillä kiekkoa, annetaan menneiden olla, teimme virheitä, te teitte virheitä, tikulla silmään jne."

... ja olisivat tässä vammailussa "isompia miehiä"

Jokerit julkaisi seuraavan tiedotteen kaksi päivää tuon surullisenkuuluisan 1.9 ottelun jälkeen. Jokerit.com - Uutiset

Tuosta tovi ja uutta tiedotetta pukkasi Hjalliksen toimesta: Jokerit.com - Uutiset

Jokerit on ainakin minun mielestäni tehnyt joukkueena ja organisaationa kaiken mahdollisen tämän pelleilyn lopettamiseksi. Tiedotteiden aika on ohi, nyt toivon peukut pystyssä, ettei tämä Gillies tapa ketään kaukalossa.

En minä ainakaan miestä tai IFK:ta tuomitse, ennenkuin jotain kaukaloon sopimatonta tapahtuu. Antaa Trevorin itse näyttää, riittääkö itsehillintä ja pelkkä läsnäolo IFK:n pelin parantamiseen, vai onko koko hankinnan idea tuoda Hammurabin laki kotimaiseen jääkiekkoon. Hienointa olisi, jos Gillies olisi löytänyt itselleen kädet ja jalat kesän aikana, eikä ketään kärrättäisi kaukalosta paareilla. Siihen vielä päälle muutama röyhitty maali ja öristy syöttö, niin olisi kotimaisella mediallakin hieman mietittävää uutisoinnin sävyssään.
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Nyt kun HIFK:n voi, ainakin lehdistön mukaan, katsoa esittäneen Jokereille uhkauksen, oletko sitä mieltä että HIFK:n pitää myös toteuttaa se uhkaus? Ja mikä olisi sovelias tapa tähän toteutukseen?
No eihän se mun viimeiseksi viestiksi jäänyt.

Tästä voin ottaa sen verran omaankin piikkiini, että uhkaus oli ehkä vähän kehno termi. Tarkemmin sanoen Jokerit määritteli ehdot, joita noudattamalla HIFK voi halutessaan pitää pelin niin siistinä, kuin se normaalioloissa paikallispeleissä vain on mahdollista. Ei halunnut pitää siistinä vaan tulivat jääkiekon pelaamisen sijasta kostamaan. Siihen piti reagoida, että säilyy edes joku itsekunnioitus. Onhan se vähän tyhmää, mutta kuuluu asiaan.

Nythän HIFK on lähinnä vain hienovaraisesti vihjannut, että pataan tulee, eikä siihen edes sisälly mitään ehtoa, vaan vahinko on ikäänkuin jo tapahtunut. En minä osaa sanoa kuuluuko HIFK:n vielä jotain tehdä. Kunhan ihmettelin, että millä tämä vuoden tauko perustellaan ja mainitsin, että minun mielestäni Jokereiden ei pidä vieläkään sietää ylimääräistä kukkoilua. Rehtiä myllyä ei tarvitse kuitata, mutta kaikkeen muuhun olisi hyvä joku vastalause antaa, ettei jää kenellekään vääriä mielikuvia. Toisen posken kääntäjiksi ei auta alkaa, ettei ihan joudu hyväksikäytetyksi.
 
Pakko kyllä ihmetellä tätä ketjua. Toki otsikonti on itsessään jo kovin epäonnistunut tai onnistunut miten vain, sotaa täällä todella käydään. Analyyttistä ja perustelua keskustelua ei niinkään. Kaikesta tästä huolimatta aion nyt jakaa omat ajatukseni Gilliesin hankinnasta, sen vaikutuksesta tulevaan ja ennen kaikkea omat odotukseni ja toiveeni tulevalle kaudelle IFK:n ja Jokereiden pelien osalta.

Itse hieman ihmettelen tätä Gilliesin hankintaa. Oliko kovanyrkkinen laitahyökkääjä todella se mitä IFK tarvitsi? En kuitenkaan suostu tyrmäämään Gilliesin hankintaa ennen kuin olen nähnyt herran vaikutuksen IFK:n joukkueeseen. Vai pitäisikö sittenkin puhua herran vaikutuksesta IFK:n vastustajiin. Oikein käytettynä Gilliesin kaltainen rautanyrkki on arvokas lisä joukkueelle kuin joukkueelle. Gillies voi todella taata IFK:n muille pelaajille pienen hetken lisää aikaa niin maalien edustoilla kuin kulmissa. Samaan hengenvetoon minun on kuitenkin todettava, että ylilyönnin riski tässä yhtälössä on nyt melko suuri. Toivon todella, että Joonas Tanska ja Ville Peltonen osaavat käsitellä Summasta oikealla tavalla Gilliesin käytön suhteen. Vaikka mikä olisi 1.9.2012 kaltaisia tapauksia ei suomalainen jääkiekkoilu tarvitse, ei IFK:n, Jokereiden tai minkään muunkaan seuran taholta.

Mitä taas tulee tuohon pippelinmittaukseen rosterien kovuudesta, niin se on kovin kovin turhaa puhetta. Useat jokerikirjoittajat ovat täällä huudelleet kuinka IFK on mikkihiirilauma. Tämähän ei pidä millään muotoa paikkaansa. Myönnän heti alkuunsa, ettei IFK:lla ollut ennen Gilliesin hankintaa rosterissaan pelaajaa, joka olisi pärjännyt Ruutulle tai Ben-Amorille nyrkkihippasilla. Kovuus jääkiekossa on kuitenkin paljon muutakin kuin lyömistä. IFK:n rosterista löytyy kuitenkin näitä fyysisiä kavereita riittävästi omiin tarpeisiin. Joukossa on Jokelaa, Kurvista, Salmea, Söderholmia, Kuparista, Fataa, Talajaa, Pakarista, Partasta, Elkinsiä ja Luttista. Blockin, Birchin ja Puustisen fyysisyyteen en ota kantaa, koska en osaa pelaajista tarpeeksi tiedä, vielä. Kuitenkin jokaisella ensimmäisessä kategoriassa mainitulla pelaajalla riittää varsin hyvin fyysisyy pitämään huolta itsestään ja kavereista. Samaan aikaan useat jokerikirjoittajat ovat maininneet oman joukkueensa ns. kovissa pelaajissa Jere Karalahden. Älkää ymmärtäkö väärin, Jere Karalahti on loistava jääkiekkoilija ja isäntä oman maalin edustalla, mutta ei sellainen kova pelaaja joka pystyisi muita liigakiekkoilijoita pätkimään nyrkkihippasilla. Itseasiassa tappelemisessahan Jere on korkeintaan keskinkertainen. Rumaan taklaukseen puolestaan pystyy vaikkapa Eero Somervuori. Kyllä minä näen, ehkä sitten värilaseilla, että fyysisyydessä IFK ei ole Jokereita perässä lainkaan. Edellä kirjoitettua ei ole tarkoitettu Ruutun, Ben-Amorin, Tyrväisten, Hardtin, Väänäsen tai Karalahden vähättelyyn. Kovia poikia jokainen, mutta eivät sentään mitään supermiehiä. Ennen Gilliesia Jokereilla oli kaupungin kovimmat nyrkit, mikä kallisti fyysisyysvaa'an heille. Nyt tilanne on, ainakin minun mielestäni, toisin.

Gilliesin hankinta voi parhaassa tapauksessa hyödyttää kumpaakin joukkuetta. Tuskin yhdellekään pelaajalle kummassakaan joukkueessa on epäselvää kukan on tällä hetkellä kylän kovin jätkä. Tämä tieto voi purkaa paineita puolin ja toisin, ja tätä kautta nämä keskinäiset matsit voivat hyvinkin palata juurilleen, olemaan hyvää, kovaa ja rehellistä jääkiekkoilua. Jos tämä, ehkä utopistinen, toive ei kuitenkaan toteudu voi olla, että jossakin paikallisessa jotakuta sattuu ihan kunnolla.

Jos IFK taas päättää lähteä muistuttamaan Jokereita viime syksyn tapahtumista, ollaan vaarallisilla vesillä. Mikäänhän ei estä Jokereita palkkaamasta vastaavaa rautanyrkkiä, jonka jälkeen palataan takaisin aikaan ennen Gilliesin hankintaa. Tai ei palata ihan, koska varmasti juopa näiden kahden joukkueen välillä on kasvanut entisestään. Itse olen sitä mieltä, että jos jollekin pitää osoittaa, että käytöksen pitää muuttua, se ei ole Ben-Amor. Kyseinen pelaaja on J. Ruutu. Kyllä Jarkko fiksuna kundina tietää, että hänenkin teoillaan on seuraamuksensa. Tähän asti IFK:ta vastaan Ruutu on esittänyt useita kyseenalaisia tempauksia, osa törkeämpiä kuin toiset, mutta kaikki nämä teot ovat olleet sellaisia, etteivät ne kuulu jääkiekkoon. Teot joita tarkoitan ovat; Granlundin taklaaminen ja poikittaisen antaminen pelin ratkettua ja vieläpä tilanteessa missä IFK:lle oli tulossa jäähy, Söderholmin ja Melartin kaataminen jalasta vääntämällä, kyykkääminen Åstenin ja Melartin taklausten edessä, hanskojen heiluttelu Melartin edessä tiputtamatta niitä* ja Pakarisen taklaaminen selästä sillä seurauksella, että Pakariselle tuli aivotärähdys. Pitkä on miehen syntilista ja siltikään hän ei ole ollut halukas vastaamaan teoistaan. Väitänpä, että Melartin ja Ruutun nyrkkihippa olisi puhdistanut ilmapiiriä Stadissa erittäin paljon. Lisäksi väitän, että Ruutu olisi tuon ottelun vielä korjannut nimiinsä. Ben-Amor oli se onneton joka pantiin selvittämään Ruutun keittämää soppaa. Semirillä meni homma todella pahasti överiksi, mutta siitäkin huolimatta kokonaiskuvaa katsottaessa Semir on pikkutekijä. En siis toivo, että Gillies pieksee Ruutun. Sen sijaan toivon, että Gilliesin läsnäolo rajoittaa näitä Jarkon ylilyöntejä. Pelatkoon kovaa, koska niin hän aidosti hyödyttää joukkuettaan, kunhan lopettaa nämä pelleilynsä ja ylilyöntinsä pois. En minä kyllä Melartinkaan noutoyritystä 1.9.2012 puolustele. Kyllä se tappelu olisi varmaan voitu hoitaa muulloinkin kuin heti ottelun alussa.

*todettakoon, että tässä kohtaa Ruutu vei nuorta poikaa kuin kuoriämpäriä ja aidosti hyödytti joukkuettaan.

Kaiken tämän kuohunnan keskellä toivon todella, että kumpikin joukkue osaa keskittyä olennaiseen, jääkiekon pelaamiseen. Kovaa pelaavat tasaväkiset joukkueet ovat hyvä resepti laadukkaalle jääkiekkoviihteelle.
 

jalapeeno

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
On vain hyvä, että Helsingin joukkueet keskittyvät pieksämään toisiaan. Saadaan mestaruus tänäkin vuonna tänne maalle. Oikeastaan kaikki kolme pääkaupunkiseudun joukkuetta näyttävät kalliista rostereistaan huolimatta niin huonosti kasatuilta, että ihme olisi jos joku niistä pääsee edes välieriin. Rahallakaan ei saa vaikka hevosella pääsee. Ja ei, tämä ei ole mikään provo, vaan toive ja ennustus. Ja maaliskuussa nähdään miten kävi...

Ei minulla ole ainakaan mitään sitä vastaan, että Hifki hankki Gilliesin kokoonpanoonsa. Kuulostaa ihan Ramimaiselta touhulta. Kyllä Ramikin sen tajuaa, että Gilliestä ei voi peluuttaa montaa minuuttia illassa, sillä vajaalla pelaaminen rassaa muuta joukkuetta. Jos vanha tahti jatkuu, niin kaveri tulee ottamaan keskimäärin 5 minuuttia jäähyjä per peli. Vastustaja kiittää...
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
minun mielestäni Jokereiden ei pidä vieläkään sietää ylimääräistä kukkoilua. Rehtiä myllyä ei tarvitse kuitata, mutta kaikkeen muuhun olisi hyvä joku vastalause antaa, ettei jää kenellekään vääriä mielikuvia. Toisen posken kääntäjiksi ei auta alkaa, ettei ihan joudu hyväksikäytetyksi.

Nyt aletaan olla samalla sivulla. Ei minustakaan Jokereiden tarvitse poskea käännellä. Dilemma meillä taitaa olla se, että ihan samasta syystä Ruudulle piti jotain tehdä silloin 1.9;)

Mutta edelleenkin silmissä sumenee, jos joku edes vihjaisee Peltosen telomisen olleen jotenkin "onnistunut" operaatio. Ei voi mitään, näin se mulla on.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Nyt aletaan olla samalla sivulla. Ei minustakaan Jokereiden tarvitse poskea käännellä. Dilemma meillä taitaa olla se, että ihan samasta syystä Ruudulle piti jotain tehdä silloin 1.9;)

Ongelma oli vain se että IFK käytti sitä Partaseen kohdistunutta tönäisyä tekosyynä Melartin noudolle, vaikka kukaan ei edes täällä jatkoajassa puhissu viestinkään vertaa kyseisestä tönäisystä. Eikä mediaan tullut pelin jälkeen sitä perinteistä itkua Ruudun tempuista. Kyykkäyksen IFK olisi voinut kuitata monta kertaa kauden 2011-2012 aikana, mutta jostain syystä he eivät sitä tehneet.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Ongelma oli vain se että IFK käytti sitä Partaseen kohdistunutta tönäisyä tekosyynä Melartin noudolle, vaikka kukaan ei edes täällä jatkoajassa puhissu viestinkään vertaa kyseisestä tönäisystä. Eikä mediaan tullut pelin jälkeen sitä perinteistä itkua Ruudun tempuista. Kyykkäyksen IFK olisi voinut kuitata monta kertaa kauden 2011-2012 aikana, mutta jostain syystä he eivät sitä tehneet.

Nyt takerrut lillukoihin. Ei kyse ollut yhdestä tilanteesta, vaan siitä, että Ruudun temput vain jatkuivat ja jatkuivat. Ja tuossa oli se kohta, kun HIFK lopetti poskien kääntämisen.

Taisi muuten olla Pakarinen eikä Partanen, mutta pointtiinhan tuo ei mitään vaikuta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös