Myönteisten asioiden Kerho

  • 669 375
  • 3 359

Äimänkäki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvät suoritukset ja Kerttu
Myönteistä on se, että kaikki tähän astiset julkistukset ovat jättäneet positiivisen maun suuhun. Ei ole yhtään sellaista tyrmistyksen ja epätoivon sekaista fiilistä jonka esim. Koistisen sopimus viime keväänä herätti.

Erityisen positiivinen maku siitä Monton jatkosopimuksesta? Nyt on tullu niin paljon positiivista saatu sisään niin siinä sivussa on tommonen troijalainenkin ujutettu rosteriin. Ei kai siinä, kun kerran tryoutilla on, mutta se alleviivaa vaan toisaalta sitä että Joona ei kelvannut oikeesti mihinkään muualle... no, annetaan vielä se kolmas (viimeinen?) mahdollisuus.

Muuten samaa mieltä, hyviä viboja jäänyt kaikista uusista ja jatkoista. En sen enempää ala ketjuja pyörittelemään, mutta yksi "iso nimi" vielä niin olen jo ihan riittävän kylläinen, oli se sitten Kunyk, Zaborsky, Messi tai Kuier. Sitten vaan mahottomalla reenillä ja joukkuepelillä kaikki niminiput nurin ja kannuja nostelemaan!

Alkais jo! Eiku siis onneks ei ala vielä, kun syksyllä saanee taas osallistua toimintaan fyysisellä preesensillä!

PS. Hyvä että taas tuli shoppiin ajankohtaista täsmätuotetta sopparin kunniaksi, joskaan tuo WordArtilla tehty LADA-teksti ei anna kovin laadukasta vaikutelmaa tuotteesta 2000-luvulla. Mutta sama se, eiköhän halukkaat tuon osta vaikka olisi painettu ripulista.
 
TheRikza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho, Florida Panthers
Erityisen positiivinen maku siitä Monton jatkosopimuksesta? Nyt on tullu niin paljon positiivista saatu sisään niin siinä sivussa on tommonen troijalainenkin ujutettu rosteriin.
No joo, piti mainita tuosta Montosta. Tryoutin takia en nyt negatiivisenakaan pidä. Ja jos sopimukseen asti pääsee niin haluan uskoa että ei ole vakiokokoonpanon pelaaja vaan enemmän tuttuna miehenä tuomassa laajuutta Forssan ja alaketjujen välimaastossa. Tuskin kallis on kuitenkaan.
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa

Joo kyllähän Monto saa aika paljon juosta mäkiä ja vihata rautaa salilla kesän aikana jos meinaa pelaavaan kokoonpanoon itsensä raivata. Fitnesskiljunen polkee fillarilla ykkösvaihteella ylämäkeen kovempaa vauhtia kuin mitä Monto 24 vaihteella alamäkeen.. Mutta tosiaan hyviä sopimuksia tullut kyllä julki ja joukkueen rakentaminen näyttää oikkein hyvältä tällähetkellä. LADA - juliste tilattu! Laitan sen ihan vittuillakseni keittiön seinälle, niin näkee tytskäkin aina heti aamusta, että kuka on johtaja.. Iso 42.
 
Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Hienoa nähdä Cornetin halu pelata Kerhossa. Hän on nyt sitten ensimmäinen ulkomaalainen, joka on Kerhossa pelannut kolme eri ajanjaksoa, eikä noita suomalaisiakaan nyt montaa ole. Mäkkäri, Kyy, Mittens ja Hahlin Riksa nyt tulee heti mieleen.
Mielenkiintoista miettiä noita kolmen eri ajanjakson pelaajia, jos nyt tuon oikein tulkitsin. Janne Laakkonen ja Ville Viitaluoma voidaan myös lisätä listaan.
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Eilen joku nuori poika ohitti lenkillä. Ei siinä mitään, sitä tapahtuu usein, mutta kaverilla oli Kerhon lippis päässä.

Sävähdytti. Ei arkipäivää pääkaupunkiseudulla.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä kävin eilen Hämeenlinnassa ja otin pikku välipalan Ravari-nimiseltä grilliltä. Grillin vieressä oli suht iso kyltti, jossa ilmeisesti mainostetaan kauden aikana Kerhon seuraavaa kotipeliä.

Kiekkofriikkinä HPKn logo kyltissä teki niin ison säväyksen, että ajelin grilliltä Rinkelinmäen tyhjälle parkkipaikalle, kun ei ollut kiirettä mihinkään. Jätin auton Hakion junnuhallin ja salibandyareenan väliin. Siitä sitten lähdin kävelylle hallin lähimaastoon ja lenkin jälkeen hetken mielijohteesta kapusin helvetin jyrkkää mäkeä ylös kohti harjannetta. Pääsin ylös ja tulin kuitenkin melkein heti samaa reittiä alas, ja toki vedin pienet lipat, kun sliksipohjaiset lenkkarit luisti alta.

Autosta tuijotin vielä hetken Pohjantähti Areenan päätyä, missä oli Kerhon fanikauppa ja lipunmyyntipiste. Samalla katsoin kalenterista, että oliko meillä junnujen kanssa reenipeliä Kerhoa vastaan. Ei ollut ainakaan tiedossa, mutta muistelen kuitenkin, että sellaisesta oli ollut puhetta. Olisi kiva päästä vierasjoukkueen penkin taakse Rinkelinmäellä tai vaikka Hakiollakin. Hyvillä fiiliksillä siitä sitten kohti stadia
 
Controller

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Mä kävin eilen Hämeenlinnassa ja otin pikku välipalan Ravari-nimiseltä grilliltä. Grillin vieressä oli suht iso kyltti, jossa ilmeisesti mainostetaan kauden aikana Kerhon seuraavaa kotipeliä.
Tehdään semmonen paljastus että se on meikämandoliini ku vaihtaa rouvan kanssa ne kyltit aina pelin jälkeen. Viime kausi oli melko lyhyt ku kylttien vaihto loppu joulun tietämillä. Jos ens kauden sais vaihdella kokonaan.
 
Gustaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Hieno homma! Niissä tauluissa voisi #kerhontoimisto ja @Controller olla tähän aikaan vuodesta joku naseva hyvän kesän toivotus ja viesti siitä, että syksyllä palaillaan uusin ilkeämmin elkein. Tai muuta oivaltavaa markkinointia.

Mä voin tulla talkoisiin laittamaan ne häkit oikoseen, nyt ne on vähän vinossa.
 
expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Hieno homma! Niissä tauluissa voisi #kerhontoimisto ja @Controller olla tähän aikaan vuodesta joku naseva hyvän kesän toivotus ja viesti siitä, että syksyllä palaillaan uusin ilkeämmin elkein. Tai muuta oivaltavaa markkinointia.

Mä voin tulla talkoisiin laittamaan ne häkit oikoseen, nyt ne on vähän vinossa.

Tai vaikka että #ottakaarokotus
 
vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Mä kävin eilen Hämeenlinnassa ja otin pikku välipalan Ravari-nimiseltä grilliltä. Grillin vieressä oli suht iso kyltti, jossa ilmeisesti mainostetaan kauden aikana Kerhon seuraavaa kotipeliä.

Pitää paikkansa. Ja onhan näitä kylttejä muuallakin kyllä, ennen oli ihan Parolan keskustassa asti. En tiedä onko enää muuten?

Tämä on hienoa että näitä kylttejä on. Ovat ihan varmasti hyvää mainontaa ja kauden aikana saa aina helposti selkoa mikä kotipeli on seuraavaksi ohjelmassa ja milloin. Toki olen myös sitä mieltä että jotain nasevaa noissa voisi lukea myös nyt tällöin kun pelejä ei ole? Nyt taitaa muistaakseni olla vain tyhjä "lappu" vastustajan paikalla.

Minulle tuo kyltti on varsin tuttu kyltti niin kuin myös se siinä vieressä oleva Hämeenlinnan kaupunginteatterin kyltti jossa mainostetaan sitä jotain Jäniksen vuotta? Sitä kolmatta ja toista teatterin kylttiä en itse asiassa aamulla siinä huomannut ja ihmettelin mihin se on kadonnut?

No joo, se ikävä puoli on sitten se että kyltit on niin tuttuja jo minulle että alkaa jo kyllästyttämäänkin. Joka työpäivä noiden kylttien ohi kuitenkin pyöräilen kun asun lähistöllä ja työpaikka on sellaisessa suunnassa että kyltitkin ovat tutuiksi tulleet. Mutta tämä tylsäksi käyminen oli lähinnä vitsailua, hyvähän se nyt pääasiassa on kun tuollaisia kylttejä on.

Ja Ravarilta saa kyllä mielestäni erinomaisia grillisspuskoja. Kai muuten myös huomasit että siellä on myynnissä myös annokset Mestarin eväät ja Mestarin perunat? Nämä on myös tosi hyviä annoksia ja ovat siis ihan varta vasten tehty ja nimetty HPK:n mestaruuden kunniaksi. Lapussa missä noita mainostetaan kun annetaan tällain ymmärtää ihan selkeästi. Ja annokset tuli listalle joskus vuonna 2019. Kyllähän tämä tällainen nostaa Ravarin arvoa entisestään ainakin omissa silmissäni.

Nyt menee kyllä jo niin off-topiciksi mutta totean silti loppuun että toivottavasti Ravari saa uuden yrittäjän tässä lähiaikoina. Nykyinen yrittäjä kun on jäämässä eläkkeelle.
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Grman on kautta aikain kolmas G-kirjaimella alkava pelaaja Kerhossa, ja jos ei Juha Gustafssonin viiden pelin visiittiä lasketa, niin se toinen G-mies ei jättänyt ketään kylmäksi. Tästä voi tulla jotain suurta.
 
vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Grman on kautta aikain kolmas G-kirjaimella alkava pelaaja Kerhossa, ja jos ei Juha Gustafssonin viiden pelin visiittiä lasketa, niin se toinen G-mies ei jättänyt ketään kylmäksi. Tästä voi tulla jotain suurta.

Onko näin varmasti? Mieleeni tuli heti 2000-luvulla HPK:ta edustaneet Garlo Grunn ja Ossi-Petteri Grönholm. Eli olisiko Grman nyt ainakin sitten jo neljäs HPK:ta edustanut ja G-kirjaimella alkava nimi Kerhossa? Vai unohdanko minäkin jonkun pelaajan listalta?
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Onko näin varmasti? Mieleeni tuli heti 2000-luvulla HPK:ta edustaneet Garlo Grunn ja Ossi-Petteri Grönholm. Eli olisiko Grman nyt ainakin sitten jo neljäs HPK:ta edustanut ja G-kirjaimella alkava nimi Kerhossa? Vai unohdanko minäkin jonkun pelaajan listalta?

Joo, olet oikeassa. Meni tuo Carlo silmien ohi, kun selasin Kerhon all-time pelaajalistan läpi. Eipä sekään tosin pelannut meillä kuin 10 peliä.
 
Jeskamareee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maso Lehtonen (erillismainintana Mason ego)
Viimeksi kun kerholla oli isokokoinen slovakkipuolustaja joka jakoi mielipiteitä niin voitettiin mestaruus. Myöskin tuolloin kokoonpanosta löytyi muuan kanukkihyökkääjä Philippe Cornet. 1+1=torille?
 
vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Joo, olet oikeassa. Meni tuo Carlo silmien ohi, kun selasin Kerhon all-time pelaajalistan läpi. Eipä sekään tosin pelannut meillä kuin 10 peliä.

Joo, ei pelannut Grunn myöskään kauaa Kerhossa mutta jostain syystä on silti painunut muistiini että mies on myös aikoinaan HPK:ta edustanut. Tuota Gustafssonia en sen sijaan olisi muistanut ellet olisi siitä erikseen maininnut.

Ikäväähän se oli hieman kolhia muuten hyvää huomiotasi mutta ehkä parempi että faktat tuli kuitenkin oikaistua. Minulle olisi kyllä mennyt tuo alkuperäinen väitteesi läpi jos et olisi erikseen maininnut tuota Gustafssonia. Sillä olisin omilla muisteluilla saanut kasaan vain Grmanin lisäksi kaksi muuta pelaajaa jotka ovat Kerhoa edustaneet tai tulevat edustamaan.

No, neljä näitä G-alkuisia pelaajia nyt kai on jotka ovat edustaneet tai tulevat ensi kaudella edustamaan Hämeenlinnan Pallokerhoa.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Viimeksi kun kerholla oli isokokoinen slovakkipuolustaja joka jakoi mielipiteitä niin voitettiin mestaruus. Myöskin tuolloin kokoonpanosta löytyi muuan kanukkihyökkääjä Philippe Cornet. 1+1=torille?
+ Ykkösveskarin nimi alkoi L:llä ( – nyt alkaa peräti kummankin maalivahdin)
+ Lada pakistossa
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Näemmä on HAMK:n kanssa jokin projekti, tavoitteena fanituotemyynnin kasvattaminen. Erittäin mainiota toimintaa!
 
Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Näemmä on HAMK:n kanssa jokin projekti, tavoitteena fanituotemyynnin kasvattaminen. Erittäin mainiota toimintaa!
Tähän liittyen on olemassa kysely fanituotteista.

Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös