Myönteistä Ilveksestä

  • 405 384
  • 1 060

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Yksinkertaisesti ja lyhyesti: Tampereen Ilves on jälleen uskottava jääkiekkoilun seura, selkään toisiaan taputtelevien mätäpesäkkeiden puuhasteluseuran sijasta.
 

Saarinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Itse olen myös todella iloinen siitä, että muutama "löylyttelijä" on ottanut etäisyyttä Ilvekseen. Oli raskasta kuunnella kuinka kaikki oli paskaa omistusmuutoksen jälkeen ja saunakerho hoiti kaiken tiptop.
Arvostaisin näitä kavereita huomattavasti enemmän jos tulisivat nyt rehellisesti esiin ja myöntäisivät kuinka hyvin Jalon johtama porukka on Ilveksen nostanut suosta. Tämä lienee kuitenkin turha toivo. Jos satutaan keväällä tippumaan ennen välieriä niin eiköhän sieltä kevään/kesän aikana jälleen keksitä uutta lokavyöryä.

Itse olen erittäin tyytyväinen, että asiat menivät juuri näin niin kuin menivät. Tämän toisen poppoon kärsimättömien kommenttien perusteella veikkaan, että jos he olisivat päässeet valtaan olisi tie ollut ihan toisenlainen. Olisi todennäköisesti heti lähdetty hankkimaan riskillä nimekästä joukkuetta ja pohjat olisi jäänyt rakentamatta. Näin päättelen ainakin siitä kuinka paljon Jalon valitsema linja sai shittiä heiltä. Heti olisi pitänyt lyödä joukkueeseen kiinni sellaisiakin rahoja, joita ei ollut vielä edes tienattu. Isoilla suorilla satsauksilla edustusjoukkueeseen olisi toki voitu tuurilla saada menestystä hetkeksi. Ilveksen kohdalla riskit olisivat kuitenkin olleet suuret ja pitkällä tähtäimellä on paljon järkevämpää rakentaa ensin nimenomaan koko organisaation toiminta kestävälle pohjalle. Juuri näin on nyt toimittu.

Kyllä se vaan on hienoa olla Ilveksen kannattajana tällä hetkellä. Arvostan todella korkealle Ilveksen johtavissa asemissa olevien henkilöiden tekemää työtä. Kolmessa vuodessa konkurssikypsästä seurasta Liigan kärkikahinoihin. Iso kiitos!
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Ilves varmisti playoff-paikan 13 kierrosta ennen runkosarjan loppua. Kauas on tosiaan tultu lyhyessä ajassa. Vaikea uskoa todeksi sitä missä jamassa oltiin kolme vuotta sitten. Hienoa Ilves!

On kyllä todellakin! Jotenkin epäuskoisena tätä edelleen seuraa. Ja itsekin tämän saman kommentin kirjoittanut jo kymmeneen kertaan :D. Mutta mietin Sportia vastaankin, että ei tässä oikein osaa edes jännittää kun tietää että jätkät sen tarvittavan määrän maaleja painaa joka tapauksessa. Ja vaikka näin ei kävisikään, niin jokainen peli ei ole se elämän tai kuoleman peli...

Hienoa aikaa, nautitaan tästä!
 

Emryt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avoimet kotimaiset sarjat
Jos muutama vuosi sitten tässä vaiheessa kautta Ilves olisi sarjataulukossa pisteen KooKoota perässä, en olisi lainkaan yllättynyt. Jos silloin molemmat olisivat olleet nykyisillä sijoilla kiinni suoran pleijaripaikan kotiedussa, olisi aamukahvit purkautuneet nenän ja suun kautta sellaisella paineella, että keittiöstä olisi tapetit pudonneet. Kauas on tultu *hymiö*
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Viimeisellä kokonaisella kaudella vanhan johdon alla Ilves keräsi 63 pistettä. Eli huikea 1.05 pisteen tähti per peli. Kauas on tultu muutamassa vuodessa vaikka alkuun monia huolestutti ettei heti hypätty kärkiporukoihin. Hienoa työtä on tehty toimistolla!
 

masa90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Nhl
Viimeisellä kokonaisella kaudella vanhan johdon alla Ilves keräsi 63 pistettä. Eli huikea 1.05 pisteen tähti per peli. Kauas on tultu muutamassa vuodessa vaikka alkuun monia huolestutti ettei heti hypätty kärkiporukoihin. Hienoa työtä on tehty toimistolla!

Mutta kun Jalo lomailee, sponsorisopimusta ei vanhoille pikkusponsseille tarjottu ja kuuluttajakin vaihtui ammattilaiseen... Hyvin on kyllä asiat ja tämä on vasta muutaman kauden ajalla saatu aikaiseksi.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Nyt oli kyllä yksi niitä pelejä, joiden loppu jää mieleen, älytön ylivoima lopuksi! Ja Suomelta etenkin käsittämätöntä tekemistä!
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Ja silti kaikkien aikojen parhaasta runkosarjasta jäi vain vitutus, kun vietiin matto alta kun kerrankin olisi ollut mitalipelien mahkut.
 

Pika1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ei kalpene meidän rosteri kenenkään rinnalla tällä hetkellä hyökkääjien ja puolustajien osalta.

...tuohon vielä Dosty niin....
 

oittsa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Onhan tämä vuosien korpivaelluksen jälkeen hianoa. Osaavat kaverit saadaan pidettyä, ja jotenkin tekemisen yllä on seesteinen mutta vahvasti tavoitteellinen tekemisen meininki. Kun ny vielä päästään pelaamaankin.
 

-One-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Olin ensimmäisessä harjoituspelissä näkevinäni hyökkäysalueen hyökkäyspelissä Ojasen tuomia mausteita. Siinä tuntui olevan enemmän ideaa, kuin viime kaudella missään vaiheessa.
 

Toppeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves ja Pelicans
Ilves kahden pelin voittoputkessa ja puolustus toimii hyvin. Joka kentässä maalintekovoimaa. Ainoastaan harmittaa, että sivustolla hiljaista ja porukalla ei vaikuttaisi vielä olevan edes nakut pakastimessa pitkää kevättä varten.
 

arkunnaula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit, Ilves, Koovee, Uplakers
Väki ei keksi mistä valittaisi nyt, niin sen takia hiljaista! Vitsi vitsi ja asiaan, kyllä 2 voittoa lämmittää. Dosty hoitaa tonttinsa minkä johdosta ilves taistelee voitosta joka pelissä. Puolustus on myös tiivis. Maalinteko oli viime kaudella hieman vaikeaa ja ei nämä kaksi ekaa peliäkään mitään ilotulitusta ole ollut, mutta kyllä ne hanat vielä aukee. Eihän toi Roman niin paska ole mitä harkkapeleissä väki kirjoitti? Vaikuttaa fiksulta pelaajalta ja hyvältä molempiin päihin?! Välimäki kun saa lämmöt päälle tulee oleen tosi kova. Eemeli on tosi hyvä kanssa.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Erittäin myönteinen asia on nähdä Juuso Välimäki Ilveksen liigajoukkueen paidassa. Aivan maaginen pelaaja, joka tekee terveenä pysyessään huikean NHL-uran.

Mahtava nähdä sivusilmällä Juuson paluuta peleihin puolentoista vuoden breikin jälkeen. Ei tosin näytä siltä, että olisi sen mittainen breikki taustalla. Suomalaiselle jääkiekkokartalle lienee edelleen vähän tuntemattomampi nimi (siihen nähden, että on NHL-statuksen kaveri), johtuen siitä, että lähti jo nuorempana kloppina rapakon taakse. On kyllä juuri sen näköistä tekemistä, mitä toivoi tuon loukin jälkeen.
 

Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jos Juuso pelaisi koko kauden täällä, niin ei olisi tuntematon kenellekään. Kovassa tikissä on mies, tänään pelasi jo yli 25 minuuttia. Rohkenen väittää, että pakkipari Välimäki-Parikka on Liigan tasapainoisin. Ei noi jätkät virheitä tee.
 

Tervaskanto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Oli kyllä yllätys otteiden kypsyys noin pitkän pelaamattomuuden jälkeen. Hienoa että saadaan nauttia moisen Ilvespelurin otteita, toivottavasti mahdollisimman pitkään. Huomaa otteista ja rauhallisuudesta että kyseessä on tosiaan kova äijä.
 

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Jarkko Parikka on kyllä huikean hyvä moderni puolustaja. Jaksaa isot minuutit ja on vahva kamppailija. Vähän paremmalla laukauksella olisi isoissa otsikoissa. EHT, jos pelataan pitäisi olla itsestäänselvyys
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös