Myönteistä Ilveksestä

  • 404 766
  • 1 060

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Jos huhut siitä, että Juha Hautamaa on se henkilö, joka auttaa Raipea pelaajien kartoituksessa pitävät paikkaansa olen tyytyväinen.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Kyllä. Tuntuu hullulta sanoa näin, kun Ilves on sarjassa toiseksi viimeisenä, mutta vanha tutkapari on tehnyt todella isoja ihmeitä joukkueen kanssa.

Tälle on pakko nostaa hattua.

Kun ajattelee kuinka sekasortonen tilanne on organisaatiossa, niin valmennus on saanut joukkueen silti keskittymään oleelliseen. Ja tämä koskee suurinta osaa tappiopeleistäkin. Ne on yleensä hävitty vain siksi, että toisella on vaan kovemmat jätkät kaukalossa ratkaisukyvyn ja voiman suhteen. Asenne ja pelikuri (vaikka itse pelityylistä sitten olisi mitä miältä, kuten mä) on säilynyt jopa nöyryyttävissä tilanteissa aika hyvin, se kertoo jotain sitoutumisesta.

Hienoa että se tuottaa välillä myös voittoja. Niistä kun tällänen kannattaja kuitenkin ”elää”
 

Ragulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Hieno suoritus. 3 pinnan voitot ovat tärkeitä.

Raipe ja Vesku ovat onnistuneet kohtuullisesti. Joukkue ei kuitenkaan ole niin huono, kuten monet (minäkin) pessimistisimmillä hetkillä uskovat. Hyvä henki ja taistelutahto antavat hyvän pohjan. Joukkue on perustaitava ja hyvin liikkuva. Kärkiosaamistakin on, vaikkakin vähän.

Matias Sointu, Ville Korhonen ja Antti Kangasniemi ovat ottaneet selvästikin yhden askeleen eteenpäin ja ovat selvästi SM-liigatason runkopelaajia. Niko Peltolalta hyvä peli ja Ville Kolppanen onnistui eilen hyvin. Tänään tulee taas vastuuta. Vastuu kehittää.

Kuitenkin nelosketjulle pitäisi voida ja uskaltaa antaa enemmän kuormaa kuin he eilen saivat. 6-7 minuuttia/peli ei kehitä tarpeeksi.
 

Janis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Hieno suoritus. 3 pinnan voitot ovat tärkeitä.

Kuitenkin nelosketjulle pitäisi voida ja uskaltaa antaa enemmän kuormaa kuin he eilen saivat. 6-7 minuuttia/peli ei kehitä tarpeeksi.

Tuolle neloselle kertyy minuutteja tämän hetkisessä tilanteessa vähän ihan siitä syystä, että kun pisteitä tulee harvakseltaan, niin pyritään kokeneemmilla "varmistaa" omaa mahdollisesti hankittua johtoasemaa. Näin tekisin varmaan jokainen valmentaja tällä rosterilla.

Kyllä valitettava totuus on vaan Kurosen ja Huhtalan kohdalla, että tämä vuosi olisi vielä pitänyt vetää LeKi:ssä isoilla minuuteilla

Ihan mutuna muistelen, että esim viime kaudella peluutus oli Raipen aikana tasaisempaa ja nelonenkin kellotti pääosin runkosarjassa yli 10 minuutin peliaikoja.

Ideaali tilanteessahan, missä kaikki terveinä, uskon että peluutus olisi tasaisempaa toteutuneeseen nähden.
 

choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Tälle on pakko nostaa hattua.

Kun ajattelee kuinka sekasortonen tilanne on organisaatiossa, niin valmennus on saanut joukkueen silti keskittymään oleelliseen. Ja tämä koskee suurinta osaa tappiopeleistäkin. Ne on yleensä hävitty vain siksi, että toisella on vaan kovemmat jätkät kaukalossa ratkaisukyvyn ja voiman suhteen. Asenne ja pelikuri on säilynyt jopa nöyryyttävissä tilanteissa aika hyvin, se kertoo jotain sitoutumisesta.

Nimenomaan. Ja nämä ovat juuri niitä juttuja, jotka erottavat valmentajissa(kin) miehet paskanjauhajista ja tekijät sivuraiteen teoriapelleistä.
Iso hatunnosto tietysti myös nuorille ja vanhemmille Ipan pelaajille; ihan joka liigaorganisaatiossa ei jouduta paiskomaan illasta toiseen menemään vastaavien kulissihässäköiden kanssa, jumalauta:).
 

Janis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Huhtalan kohdalla varmasti näin, mutta Kuronen on kyllä kaikin puolin liigapelaaja. Hänen pelissään ei ole mitään tyypillisiä junnumaisuuksia, vaan päin vastoin jätkä pelaa kokemukseensa nähden hämmästyttävän kypsästi ja menee tilanteisiin voittamaan eikä pyytelemään anteeksi.

Myönnän että otantani on vain viiden pelin osalta. Voi tietenkin olla, että kokonaisuus (ketjukaverit) vähän hämärtää Kurosen taitoja minun vinkkelistäni.
 

George Parros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks 06-07
Huhtalan kohdalla varmasti näin, mutta Kuronen on kyllä kaikin puolin liigapelaaja. Hänen pelissään ei ole mitään tyypillisiä junnumaisuuksia, vaan päin vastoin jätkä pelaa kokemukseensa nähden hämmästyttävän kypsästi ja menee tilanteisiin voittamaan eikä pyytelemään anteeksi.

Totta, mutta kyllähän Kurosenkin keskimääräinen jääaika/peli pitäisi saada jo tällä kaudella tuonne 11-12 minuuttiin, jotta kehitys jatkuisi. Kaverilla kuitenkin orastavaa potentiaalia myös kohtuulliseksi hyökkäsyspään kiekolliseksi pelaajaksi tulevaisuudessa.
 

-One-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Totta, mutta kyllähän Kurosenkin keskimääräinen jääaika/peli pitäisi saada jo tällä kaudella tuonne 11-12 minuuttiin, jotta kehitys jatkuisi. Kaverilla kuitenkin orastavaa potentiaalia myös kohtuulliseksi hyökkäsyspään kiekolliseksi pelaajaksi tulevaisuudessa.

Totta, lisäksi meidän pelitapa vaatii niitä tuoreita jalkoja eli tasainen peluutus on tällöin eduksi. Jottei totuus kuitenkaan unohtuisi, Kurosen peliaika keskimäärin on ollut tasan 9 minuuttia per peli, ja tuota laskee vielä kesken jäänyt Ilves-Kärpät (3min 32s). Näitä 5-7 minuutin pelejä ei ole ollut kuin pari. Ja kuten edellä mainittiin, on ymmärrettävää että johtoasemassa kolmannessa erässä peluutetaan riskialttiimpaa ketjua vähemmän. Silti olen samaa mieltä siitä, että Kurosenkin peliaika pitäisi saada hivutettua yli 10 minuutin.
 

Saarinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tuolle neloselle kertyy minuutteja tämän hetkisessä tilanteessa vähän ihan siitä syystä, että kun pisteitä tulee harvakseltaan, niin pyritään kokeneemmilla "varmistaa" omaa mahdollisesti hankittua johtoasemaa. Näin tekisin varmaan jokainen valmentaja tällä rosterilla.

Kyllä valitettava totuus on vaan Kurosen ja Huhtalan kohdalla, että tämä vuosi olisi vielä pitänyt vetää LeKi:ssä isoilla minuuteilla

Ihan mutuna muistelen, että esim viime kaudella peluutus oli Raipen aikana tasaisempaa ja nelonenkin kellotti pääosin runkosarjassa yli 10 minuutin peliaikoja.

Ideaali tilanteessahan, missä kaikki terveinä, uskon että peluutus olisi tasaisempaa toteutuneeseen nähden.

Niin paljon kuin Jessestä pidänkin ja nautin hänen hyökkäyspään suorituksistaan niin eilen olisi kyllä ehdottomasti pitänyt heittää kolmannessa erässä miehen peliaika minimiin ja vaikka Tommi Välimaa (tai Kuronen) nelosesta Jessen tilalle. Niinimäen asenne oli hämmästyttävän heikko ja hän näytti ajattelevan, että peli on selvä ja enää ei tarvitse muuta kuin surffailla viimeinen erä. Tällaista pelisilmää kaipaisin päävalmentajalta. Jesseä tarvitaan kentällä silloin kun kaivataan maaleja (sellaisenakin päivänä kun miehen asenne ei ole kohdallaan). Mutta huipputärkeässä matsissa jota johdetaan kolmannessa erässä 4-1, voi Jessen laittaa kylmästi penkin päähän silloin kun hän esittää tuota puoltaan kentällä.

Minusta Teemu Huhtala ja etenkin Mikael Kuronen ovat ihan sopivia pelaajia tämän kauden Ilveksen nelosketjuun ja minun puolestani heille voisi antaa enemmänkin peliaikaa. Yksittäisessä, tärkeässä ottelussa voidaan vetää osa pelistä kapealla materiaalilla, mutta pitkässä juoksussa materiaalin kohtuutasainen peluuttaminen tuo parempaa tulosta. Silloin kun Ipan nelosketjuna on Välimaa-Kuronen-Huhtala niin sitä voisi peluuttaa rohkeammin. Silloin kun nelosessa on Hintzin ja Nikkilän kaltaisia raakileita on pääosin kolmen ketjun peluuttaminen paljon ymmärrettävämpää.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Lindbäck
Talbot
Laakkonen
ja arpahaku Dries.

Positiivista että reagoidaan, vaikka vasta katastrofin jo ollessa pöksyissä. Reagoidaan kuitenkin ja se tarkoittaa että rigos mortis ei ole vielä ainakaan voittanut.
 

Oddee

Jäsen
Nyt tulen huutelemaan toisen jengin keskusteluun, mutta pakkohan nyt on kertoa, jotta Ilveksen synkkään kauteen saadaan jotain positiivista.

Nimittäin, huomisen illan jälkeen voitte sanoa, että Ilveksessä pelaa ainakin yksi kauden 2012-2013 mestari-joukkueessa pelannut pelaaja.

Kärpät ovat vahvistaneet, että Miika Wiikman tulee vahvistamaan Kärppiä ainakin huomenna, kun Johan Backulnd on loukkaantuneena ja Tomi Karhunen kuumeessa.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Onko tämä nyt sitten myönteistä asiaa Ilveksestä vai Petri Nygårdista, mutta kuitenkin. Petriltä siis "Support paita" Ilvekselle ja kaikki tuotto joukkueen vahvistamiseen.

Petri Nygård tempaisee Tampereen Ilveksen hyväksi: Stara

Linkistä Stara.fi sivuston uutiseen.

En tiedä minkälaisista rahoista tässä puhutaan, mutta tämä oli kyllä positiivista joka tapauksessa. Osoittaa, että Tampereelta löytyy halua tukea Ilvestä. jokainen tahollaan.

Nygårdille propsit!
 

McJokke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Sharks, Pelaajat: Joe Thornton,Ron Hextal
Nygårdille propsit ja Ilvekselle propsit tempauksesta. Ihan tukemisen vuoksi paita lähti tilaukseen täältä naapuristakin. Toivottavasti menevät kaupaksi hyvin. Ja onhan tuo komea paitakin.
 

RaipeRules

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Oulun kärpät
Kaksi viimeistä peliä ovat minusta myönteisiä. Miehekkäitä pelejä. Harmi vaan että moni junnu ei pääse pelaan. Kuronen, Huhtala ja moni muu joille riitti alkukaudesta peliaikaa.

Vastaavan tapainen joukkue olisi voinut olla jo alkukaudesta, kyllä näillä pelicans ainakin lyödään.. :)
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Peli-ilme on kehittynyt viime otteluiden myötä heikosta välttävän ja tyydyttävän välimaastoon, mitä selittävät sekä tapahtuneet pelaajavaihdokset että pienenpienet muutokset pelisysteemissä.

Varsinkin puolustuspelaaminen on miehistynyt silminnähden. Suurinta osaa pienimaalisista takaiskuista saa kiittää Ruotsin lahjaa Ilvekselle. Antti koppaa, Antti peittää ja varmaan Antilta käy tarvittaessa rock'n'rollkin. Huikea maalivahti antaa itsevarmuutta puolustukselle, jonka ainoaksi tehtäväksi ei jääkään enää päästä äkkiä kiekosta eroon. Kaikesta hyvästä huolimatta ykköspakkiparin -19 ja -14 ovat hyytäviä pakkaslukemia ja osaava valmennus puuttuisi tällaiseen alisuorittamiseen välittömästi. Niin JJ kuin hurjasti taantunut Koikka tarvitsevat tuekseen nykyistä puolustavamman parin. Myös 24 minuutin peluutuksen vähentäminen voi olla avain ongelmaan. Viime kaudella pataluhaksi haukkumani Järventie on onnistunut (-2) nostamaan itsensä suosta ja voisi olla hyvä toinen nimi JJ:n kanssa ykköspariin.

Pelaajien liike on ollut irtonaisempaa kuin vielä vähän aikaa sitten. Toivon, että tämä johtuu suunnitelluista muutoksista voimaosastolla, eikä sattumasta. Vastassa on kuitenkin ollut joukkueita niin sarjan keskitasolta kuin kärjestäkin ja peli on pysynyt kohtalaisena kaikkia vastaan, joten mistään "hyvästä ilmeestä heikoimpien kanssa" ei ole kyse.

Paille on tuonut lisää energiaa niin hyökkäykseen ylipäätään kuin varsinkin ylhäältä karvaamiseen ja alivoimaan. Eilisessä HIFK-pelissäkin Ilveksen alivoima oli lähes yhtä jäätävää kuin MV-osasto. Tällä otteella Ilves tulee pelaamaan Andersille vielä monta nollapeliä. Toki, hyvät joukkueet skouttaavat tämän ja alkavat kehittää uusia lääkkeitä sitä vastaan.

Syöttely toimii aavistuksen paremmin kuin kuukausi sitten. Rauhallisuutta on roppakaupalla enemmän ainakin omassa päässä. Silti edelleen törmätään liian hitaisiin ratkaisuihin hyökkäysalueella (Peltola!!) ja omituisiin sokkosyöttöihin selän taakse. Organisoituminen on aluillaan ja toivon mukaan kehitystä tapahtuu edelleen.

Kuntopuntarissa (5 ott.) Ilves on seitsemäntenä joten näköpiirissä on jo jumbosijalta pois ponnistaminen, koska Pelicans puolestaan on pahoissa vaikeuksissa.
 
Viimeksi muokattu:

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Pitkästä aikaa myönteistä..

Ilves on 4 pelin voittoputkessa ja vastassa on ollut melkein pelkästään joukkueita jotka pelaavat isoista asioista. Eli helppoja pisteitä ei juuri ole tullut. Tuokkolan opit näyttäisi purevan juuri oikeaan aikaan, sillä tänään Bluesia vastaan Ilves pelasi erittäin hyvin.

Hirvittävä kausi on ollut, mutta viime aikojen otteet ovat rauhoittaneet mieltä karsintojen suhteen. Toivottavasti positiivinen trendi jatkuu aina ensi kaudelle asti.
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
En ollenkaan kiella, etteiko Ilveksen voitto tanaan olisi tullut tarpeeseen. Mutta kaiken rapellyksen jalkeen tuntuu varmasti ensi kautta ajatellen hyvalta tuo teidan neljan pelin voittoputki. Kyllahan se antaa boostia syksya kohden, vaikka typera liigakarsinta on viela pelaamatta. Antakaa painaa vaan.
 

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
En ollenkaan kiella, etteiko Ilveksen voitto tanaan olisi tullut tarpeeseen. Mutta kaiken rapellyksen jalkeen tuntuu varmasti ensi kautta ajatellen hyvalta tuo teidan neljan pelin voittoputki. Kyllahan se antaa boostia syksya kohden, vaikka typera liigakarsinta on viela pelaamatta. Antakaa painaa vaan.

Kyllä täällä on aivan yleisesti otettu suurella ilolla vastaan se, mitä ammattitaitoinen valmentaja pystyy pelitavallisesti tarjoamaan. En varmastikaan ole ainoa, joka uskoo, ettei Ilves olisi karsimassa, jos tämä valmennus olisi ollut puikoissa koko kauden. Viisikon tiiveys niin hyökkäys- kuin puolustussuuntaan, kiekollinen pelaaminen yleensäkin ja se, ettei kiekosta jatkuvasti tietoisesti luovuta ovat kaikki päivänselviä parannuksia. Kuten karsintaketjuun jo kirjoitettiin, kaikki on Ilveksen käsissä: jos Mestis-joukkuen pelaa huonosti, se häviää. Jos hyvin, se voittaa, mutta vain jos Ilves pelaa huonosti. Jos Ilves pelaa hyvin, se ei häviä Mestis-joukkueelle, vaikka nämä pelaisivat parhaalla tasollaan.
 
Suosikkijoukkue
Ilves, Edmonton
Neljä voittoa putkeen! Eihän tätä Ilves-leirissä voi uskoa todeksi.

Tuokkola on nyt jo näyttänyt, että se ei ole ihan sama, kuka siellä penkin takana seisoo.
 

wunderveba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Täytyy myöntää, että viimeaikaiset Ilves-huhut vetävät pääsääntöisesti suupielet hymyyn. Onhan se muun muassa erityisen myönteistä, että tässä on vuosia painettu ilman ykkössentteriä ja nyt sellaisia olisi tulossa oikein kaksin kappalein. Ilveksen ympärillä on mielestäni nyt vähän optimistisempaa ja positiivisempaa virettä kuin vähään aikaan. Toivottavasti tässä kuukauden sisään saa olla vielä erityisen pähkinöinä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös