Aivan, kaikkien oman musiikkityylin edustajat ovat periaatteessa kuin samasta muotista. Jokainen artisti vain tekemällä tekee tai vahingossa löytää sen punaisen langan musiikkiinsa, joka tekee siitä tarpeeksi vetovoimaista ja se kerää kuuntelijoita ja faneja. Oman soundin löytämisestä en tiedä onko se helppoa vai vaikeata, mutta se silti harmittaa, jos artisti pysyy liian kauan paikallaan ja jokainen levy on samaa puuroa, joka ei miksikään muuttunut. Sellaisiakin tapauksia on. Otetaan esimerkiksi kotimaisista nimistä J. Karjalainen. Miten Karjalainen on muuttunut viime vuosina? Ei mitenkään. Suu vain narisee kenties pahemmin kuin öljytön sarana.
Palefacen lyyriikkaa vetää kyllä vertoa ulkolaisille rap-artisteille. Palefacen musiikki ei ole mitään helpointa mukana hoilattavaa tavaraa, vaan päinvastoin. "Back To Square One" on poppimaisin kappale Palen levyllä, mutta muuten levy on pääasiassa kotimaista hip hoppia englanniksi ja todella tasokasta sellaista. Sitä ihmettelin, että lopulta levy ei ihan saanut niin suurtaa levynmyyntiä Suomessa kuin olisin odottanut. Mikä mahtoikaan olla paras listasijoitus Suomen Virallisella Listalla? En silti mittaa artistin arvokkuutta listojen perusteella.
Livenä en ole kuullut, mutta teeveessä nähnyt. Edesmenneessä Jyrki-ohjelmassa oli joskus pienimuotoinen open mic-sessio kotimaisin voimin. Äänessä olivat Paleface, Seremoniamestari, Fintelligensin Elastinen ja Don Johnson Big Bandin solisti (jonka nimeä en juuri nyt muista). Ihan mukavan kuuloista oli ja jännä huomata, että kyllä ne riimit ihan hyvin lentävät kuin tuosta vain. Tuon leikkimielisen kisan voittajaa en tosin muista.
Amen.