Musiikit ja muu rekvisiitta

  • 256 482
  • 807

pest

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Monta kautta on Jatkoajassakin parjattu Kisapuiston musiikin tasoa ja sen vaikutusta tunnelmaan. Moni onkin huomannut, että hallissa on uusi levyjen veivaaja tänä vuonna ja äänentoistoonkin on ainakin subwoofereiden muodossa panostettu. Lähtökohdat siis ovat hyvät, mutta taas päästään ainaiseen ongelmaan.

Vahvat huhut kertovat, että äänimainosten määrä tiputettiin jotta pelikatkojen aikana ehtisi soittamaan enemmän kuin kaksi ensimmäistä tahtia kappaleesta. Tuohan kuulostaa hyvältä, eikö? Valitettavasti joku on keksinyt, että screenillä pyörivissä mainoksissa on äänet mukana. Eli näiden tietojen valossa tulevallakin kaudella kuunnellaan pelikatkojen aikana mainoksia eikä musiikkia. Ymmärrän hyvin mainosten tuoman rahavirran tärkeyden pienelle seuralle. Omasta mielestäni jokaisen erän viimeisen kolmanneksen voisi rauhoittaa (ääni)mainoksilta, tuskin tuo hirvittävää lovea tuo budjettiin.

Sputnik Cupin perusteella musiikkivalinnat olivat ainakin ottaneet aimoharppauksen oikeaan suuntaa. Kisapuiston äänentoistojärjestelmä tosin ei tainnut olla ihan parhaimmillaan kyseisenä viikonloppuna. Vika kuulemma löytyi ja katkomista ei pitäisi enään esiintyä. Soitettaviin kappaleisiin voisi toki lisätä KT:n, Mokoman ja Stam1nan Kun kerran pelataan Etelä-Karjalaista kusipääkiekkoa niin voisi soittaa Etelä-karjalaista kusipäämusiikkiakin. Edelleenkään en ymmärrä miksi jääkiekkopelissä pitäisi soittaa teknoa tai vastaavaa.

Joukkueen jäälletulokappaleeseen on kausijulkaisun mukaan panostettu reilusti. Kyseisen kappaleen tekee vuosia sitten kulunut vitsi nimeltä Osmos Cosmos. Myöskin stroboja ja savua on luvassa, siis suuren maailman meininkiä. Tähän asti joukkue on hyvin pitkälti itse päättänyt jäälletulobiisin, nyt ilmeisesti markkinointiosasto. Toisaalta minulle riittäisi jos pelaajat luistelisivat riviin keskelle jäätä (kuten aikanaan tekivätkin) ja tervehtisivät yleisöä. Saa nähdä minkä biisin tahdissa vierasjoukkue tulee jäälle, joko olisi 'Welcome to the Junglen' aika vai voisiko siihenkin yhdistää jonkun mainoksen.

Siinä avautumiseni joka perustuu osittain 'torihuhuihin'. Olisin toki voinut odottaa kauden alkuun jolloin tietäisi varmasti kuinka asiat on, mutta spekulointi on kivempaa.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
pest kirjoitti:
Soitettaviin kappaleisiin voisi toki lisätä KT:n, Mokoman ja Stam1nan Kun kerran pelataan Etelä-Karjalaista kusipääkiekkoa niin voisi soittaa Etelä-karjalaista kusipäämusiikkiakin.
No jaah. Miten sen nyt ottaa. Kotiteollisuuden Hynyseltähän taidettiin jopa jonkinmoista SaiPa-laulua kysellä, mutta miestä itseään ei voisi vähempää kiinnostaa itse SaiPa. Enkä muutenkaan tiedä Kotiteollisuuden soveliaisuudesta hallille. Hieman turhan päälleliimattua jotenkin. Yhtenä kautena sitä soi kun joukkue luisteli kentälle ja ei mielestäni sopinut tippaakaan. Liian räkäistä ja rähmäistä musiikkia. Junttia, mutta ei tarpeeksi, eikä oikealla tavalla. Paremmin sopi se Nightwishin Planet Hell (vai mikä siellä nyt raikasikaan), se kun oli vuorostaan sopivan mahtipontista, että sikäli soveltuu kiekkoon paremmin. Soittaisin siis itse Nightwishiakin ennemmin hallilla kuin Kotiteollisuutta.

Mokoma nyt ei sovi laisinkaan, turhan trashia tai jotain. Iso osa hallilla käyvistä ei ehkä tuollaista metelöivää "nuorisomusiikkia" välttämättä ymmärrä. Luulen että Stam1na menee myös siihen samaan kategoriaan. Vaikka nuo bändit ovatkin kuinka vaikuttavia lähettiläitä musiikinmaailmassa täällä kulmilla, niin en näe, että ne on automaattisesti sitä, mitä pitää hallillekin tunkea soimaan. Tekisi mieli sanoa jopa, että osa noista on musiikillisesti liian taiteellista ja kunnianhimoista, jotta niitä arkiseen jäähalliin survottaisiin. Ei tekisi oikeutta musiikille.

Osmo's Cosmos ja joku muu sellainen helpompi rokkirenkutus sopii paremmin. Tietenkin jotkut Crazy Frogit voi heijata suoraan vittuun sieltä kuulumasta. Syljettää ajatuskin. Kyllä sitä kohtuu laadukasta musiikkia löytyy genrestä kuin genrestä, kunhan hieman panostaa löytämiseen. Niin ja eihän sinne musiikkia mennä kuuntelemaan, vaan peliä seuraamaan. Olen kuitenkin sitä mieltä, että sopivalla tavalla junttimainen asenne musiikissa on jäähallilla aika must. Toinen ääripää on sitten juuri se ylimenevä mahtipontisuus.

Banaaninlastaajien laulu, kiitos. "Come mister tally man, tally me bananas..."
 

Hevonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Ihanne tilanne olisi satuttaa musiikki joukkueen brändiin, mutta SaiPan tilanteessa... Planet Hell oli tosiaan viime kaudella ihan toimiva mun mielestä. Kaikki "tuomionpäivänmarssi" tyyliset biisit soveltuu sisääntuloon joukkueelle kuin joukkueelle. Biisin täytyy nostaa pelaajien sekä yleisön tunnelmaa. Muutenkin SaiPalla on viime kausien perusteella paljon tekemistä yleisön viihtyvyyden parantamisen suhteen, ei pelkkä remontti riitä. Meikäläisen yksi unelmajobi olisi varmaan lätkäjoukkueen markkinointipäällikkö tms. Missä fiilis?Missä keltapaidat? Missä lakanat? Missä fanclub? Missä brändi? Ne kaksi rumpua siellä seisomossa pilaa tunnelman, itse en kannata rumpuja, mutta ääritilanteessa ne menevät kannustuksen aloittajana. Siinä vaiheessa kun ne pauhaavat mainostenkin aikana(viime kaudella) niin ollaan liian pitkällä. Miksei hallilla näy keltapaitoja? Eikö ole "in" pitää keltapaitaa? Kausarin ostajalle pelipaita puoleen hintaan?
 
Viimeksi muokattu:

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aidosti Sysipaska
Kova biisinikkari ja showmies pistäisi hallin pimeäksi ja laittaisi soimaan Ennio Morriconen Silhuette of Doomin ja vähän pistäisin porukan fiilistelemään. Hetken fiilistelyn jälkeen miksaisi soimaan perään jonkun Metallican Batteryn tyylisen, ei nyt välttämättä juuri sitä biisiä, mutta jonkun energisen agressiivisen biisin kun valot läväytetään päälle ja tunnelma olisi taattu. Tämä koko skenario kyllä taitaa lässähtää jo siihen, että tuota hallia kai ei kuitenkaan nopeasti valaisa uudestaan tai näin viime kaudelta ainakin muistelen.
 

Aksu

Jäsen
Hevonen kirjoitti:
Meikäläisen yksi unelmajobi olisi varmaan lätkäjoukkueen markkinointipäällikkö tms. Missä fiilis?Missä keltapaidat? Missä lakanat? Missä fanclub? Missä brändi? Ne kaksi rumpua siellä seisomossa pilaa tunnelman, itse en kannata rumpuja, mutta ääritilanteessa ne menevät kannustuksen aloittajana. Siinä vaiheessa kun ne pauhaavat mainostenkin aikana(viime kaudella) niin ollaan liian pitkällä. Miksei hallilla näy keltapaitoja? Eikö ole "in" pitää keltapaitaa? Kausarin ostajalle pelipaita puoleen hintaan?

Markkinointipäällikkö osaa tehdä muutakin kuin esittää pelkkiä kysymyksiä. Kerrotkos toimenpiteitä, joilla nuo yllämainitut asiat korjataan. (tietenkin taloudelliset raamit, jatkuvuus ja paikallinen kiekkoyleisö huomioiden)
 

stuba

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, St. Louis Blues
avatar kirjoitti:
Kova biisinikkari ja showmies pistäisi hallin pimeäksi ja laittaisi soimaan Ennio Morriconen Silhuette of Doomin ja vähän pistäisin porukan fiilistelemään. Hetken fiilistelyn jälkeen miksaisi soimaan perään jonkun Metallican Batteryn tyylisen, ei nyt välttämättä juuri sitä biisiä, mutta jonkun energisen agressiivisen biisin kun valot läväytetään päälle ja tunnelma olisi taattu. Tämä koko skenario kyllä taitaa lässähtää jo siihen, että tuota hallia kai ei kuitenkaan nopeasti valaisa uudestaan tai näin viime kaudelta ainakin muistelen.

Kyllähän tuo valaisuongelma poistui kun halli rempattiin, nythän valot on sammuksissa aina ennen alkua ja taitavatpa olla erätauoillakin.
 

Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Musiikista

Kun olis kunnon soittopelit ja joukkue tekis kauheeta jälkeä jäällä, niin Finlandia olis aika mahtipontinen. Mutta ei näillä resursseilla. Se vanha kunnon Liikasen Ekin SaiPa-laulu takasin.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Täytyy kyllä myöntää, että SaiPa:n sisääntuloon voitaisiin kyllä panostaa ja varmaan näin on tehtykin, mutta kyllähän se viime kaudella sangen onneton oli, kun ei saatu edes hallia täysin pimeäksi ja sitten joukkue vaivihkaa luisteli kentälle. Ei siinä ollut sellaista kontrastia koti ja vierajoukkueen välillä kuin olisi voinut olla. Noh, eipä sitä tietenkään pommien tarvitse välttämättä paukkua tai metallihirviön laskeutua katosta, mutta jotain extraa.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Individual kirjoitti:
Ei siinä ollut sellaista kontrastia koti ja vierajoukkueen välillä kuin olisi voinut olla. Noh, eipä sitä tietenkään pommien tarvitse välttämättä paukkua tai metallihirviön laskeutua katosta, mutta jotain extraa.
Edelleen sitä mieltä, että joukkue tulisi kuuluttaa raikuvasti sisälle. Toisin sanoen pelaajien nimet huudetaan, eikä vaan luetella lakonisesti. Jos nykyinen kuuluttaja ei jaksa, niin heivataan se ja otetaan räiskyvämpi persoona tilalle.

Yleisön tulee tietää, ketkä siellä kotijoukkueena pelaa ja paremmin jää teppo perustallaajallekin mieleen ne jätkät, jos niiden nimet tulee painokkaasti esille.

Tosi kyseessä.
 

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aidosti Sysipaska
stuba kirjoitti:
Kyllähän tuo valaisuongelma poistui kun halli rempattiin, nythän valot on sammuksissa aina ennen alkua ja taitavatpa olla erätauoillakin.

Juu näinhän se oli, mutta ajoin takaa sillä, että niiden valojen täyteen valaistustehoon syttyminen ottaa aikansa, joten efekti voisi olla hieman lässähtänyt, viittaan siis aiempaan tekstiini. No en nyt tiedä ymmärsikö kukaan mitä ajoin takaa ja toisaalta en ole mikään valaistustekniikan asiantuntija enkä myöskään ole muita liigahalleja lahtea lukuunottamatta nähnyt, että onko kyseinen toimenpide edes mahdollista noin suuressa mittakaavassa (lue täysin pimeä halli hetkessä täysin valaistuksi).
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
avatar kirjoitti:
en ole mikään valaistustekniikan asiantuntija enkä myöskään ole muita liigahalleja lahtea lukuunottamatta nähnyt, että onko kyseinen toimenpide edes mahdollista noin suuressa mittakaavassa (lue täysin pimeä halli hetkessä täysin valaistuksi).

Ainakin noita jäähalli ja areenakeikkoja paljon kolunneena voin sanoa, että merkkinä pääartistin keikan aloittamisesta pimenee halli hetkessä sysipimeäksi ja sitten ei olekaan muita valoja juurikaan kuin bändin omat. Samoin kun keikka on sitten viimeisintäkin encorea myöten ohi syttyvät valot täydellä teholla halliin ja hetkessä on valoisaa. Että ainakin noissa konserttiolosuhteissa toimii HKI Jäähallissa ja Hjalliksen hallissa.
 

fila

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Edmonton Oilers
Joukkueen sisääntulo

Aikaisempina vuosina mielestäni suurin ongelma on ollut se, että juuri kun hyvällä musiikilla (??!!!) saadaan fiiliskohotettua kattoon ja kotijoukkue tulee kentälle on musiikki jouduttu hiljentämään lähes kuulumattomiin, että kuuluttaja voi luetella sisäänsaapuvat pelurit... tämä ei ole ollut hyvä yhdistelmä.

Jos nyt olen oikein ymmärtänyt pelaajaesittely tehdään hyvissä ajoin uudella scriinillä ja sitten kun pelaajat tulevat jäälle on Pekurinen hiljaa ja musiikki pauhaa, pommit räjähtelee, liekit leiskuvat ja vastustaja vapisee... noh... ainakin jotain sinnepäin....
 

Bauer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Pientä alkukankeutta oli eilen havaittavissa. Ensinnäkin vituttaa kun siinä pelaajaesittelyssä oli sellaisiakin nimiä kuin Kalle Kaijomaa ja Jaska Vilen. Nauha pitäisi myös laittaa aikaisemmin pyörimään jottei vierasjoukkueen tarvitse luistella niin pitkää pätkää ympyrää. Jotenkin sitä pitäisi myös saada mahtipontisemmaksi monotonisuuden sijaan. Ihan hieno idea sinänsä.

Muuten screeni on aika turha. No, saahan siinä erätauolla näytettyä mainoksia, mutta valojen ollessa päällä kuvasta ei saa mitään selvää. Sellainen ominaisuus olisi kyllä kiva saada että maalin syntyessä screenillä näkyisi maalintekijän pärstä. No, eipä tuo kyllä varmaan kallis ollutkaan että aika sama.

Musiikeissa pientä edistystä havaittavissa, vaikka ainahan parannettavaa löytyy. Welcome To The Jungle ja Fuel toimivat kuitenkin ennen ottelun alkua ihan hyvin.
 

1948

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa
Bauer kirjoitti:
Pientä alkukankeutta oli eilen havaittavissa. Ensinnäkin vituttaa kun siinä pelaajaesittelyssä oli sellaisiakin nimiä kuin Kalle Kaijomaa ja Jaska Vilen. Nauha pitäisi myös laittaa aikaisemmin pyörimään jottei vierasjoukkueen tarvitse luistella niin pitkää pätkää ympyrää. Jotenkin sitä pitäisi myös saada mahtipontisemmaksi monotonisuuden sijaan. Ihan hieno idea sinänsä.

Muuten screeni on aika turha. No, saahan siinä erätauolla näytettyä mainoksia, mutta valojen ollessa päällä kuvasta ei saa mitään selvää.

Joo, kankeata oli. Tosin minusta näytti siltä, että nauha laitettiin aivan oikeaan aikaan pyörimään, mutta Pelsut tulivat liian aikaisin jäälle. Harvoin joukkueet ovat jäällä viisi minuuttia ennen pelin alkua.

Itse jouduin katsomaan screeniä vähän huonosta kulmasta, mutta kyllä ne hidastukset olivat ihan kohtuullisia alun kangertelun jälkeen.
 

startin13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Screenissä taitaa olla vielä vähän hiomista, ainakin alkupelin hidastuksissa Skyttä tuli aina vaihdosta jäälle,,,,,

Musiikkitarjonta on mennyt hienosti eteenpäin viime kausista ja on ihan nykyiselläänkin OK. Voihan se olla ettei Kaukaan vanerimiehet ja lemiläiset enää kolmannessa erässä Leijonan kumarassa ole niin kranttuja vaikka vähä "nuorisomusaa" soitellaankin, ainut mikä eilisestä pelistä jäi kaivelemaan oli se ettei Kirkaa päästetty irti viime hetkillä.

Ps: Olen sillä kannalla että Eki Liikasen SaiPalaulu on kyllä paljon parempaa kuunneltavaa kuin Ozmoz KoZmoz ja olisihan eilen tosi Dj soitellut pelin lopussa vielä Eki Liikasen "Evakkoreen" jäähyväisiksi lahtelaisille.Tottakai.
 

Spac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sarı ve siyah, HIFK, Ketterä
Pelaajaesittely oli ennenkaikkea monotoninen! No joo, kun esittely alkoi, oli se kieltämättä ihan tyylikästä katseltavaa. Pelaajat pyörivät, kuin missäkin NHL-pelissä. Pekurisen samansävyinen nimien luettelu alkoi kuitenkin hieman kyllästyttämään. Ehkä tuohon olisi jotain pientä hiomista vielä tehtävä, vaikka esittely onkin hieno. Toki kaikki kunnia siitä sen tekijöille!

SaiPan luistellessa jäälle olisin toivonut, että ainakin toinen strobo on kohdistettuna pelkästään sisääntuloaukolle. Ja missä ne savut oli? Kai sitä nyt vähän saa tupruttaa. No, ehkä tuo ei ole ihan vielä valmis...

Tosiaan screeniltä ei tahtonut nähdä mitään juuri tuon ympärillä olevan runsaan valaistuksen takia. Mitäköhän sille voisi tehdä? Maalin syntyessä tauluun voisi ilmestyä vaikka jotain tähän tyyliin, että "Score!!!" ja salamannopeat ohjaajat heräävät pläräämään hidastusta pyörimään. Ja missä oli se komealta kuulostava sumutorvi??

Erätauoilla ainakin käytävien TV-ruuduissa pyörivät edellisen erän huippuhetket. Näkyivätkö ne myös screenillä? En ollut näkemässä. Ei niitä mainoksia ollut ainakaan koko ajaksi. Ehkä show ei todella ole vielä valmis...
 

pest

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Pelaajaesitttely oli komean näköinen ja screeni näkyi pimeässä hyvin. Esittely toki kestää pitkää ja ehkä vierasjoukkue voisi tulla jäälle vasta esittelyn jälkeen tai samaan aikaan. Esittelyn ääniosuus pitäisi tehdä uudestaan, tasapaksu ääni ei hirveästi tunnelmaa kohota.

SaiPan sisääntulo meni minusta vähän pieleen. Samaan aikaan kun musiikin olisi pitänyt olla lujalla ja ensimmäinen pelaaja syöksyi jäälle Pekurinen kertoi ketkä ovat tuomareita. Tuokin varmasti hioutuu kuntoon parin seuraavan pelin aikana. Strobotkin varmasti toimivat paremmin kun/jos savut ovat käytössä.

Ottelun aikana musiikkivalinnat olivat hyviä. Jotkut biisit tosin käynnistyivät vähän hitaasti ja se ei ole hyvä kun aikaa on n. 15 sekuntia. Kappaleiden pitäisi jyrätä ensitahdeista alkaen. Bassot puuroutui välillä, mutta verrattuna Sputnik Cupin lähes korvia särkevään diskanttimusiikkiin parannus oli valtava. Mainoksia tuli pelin aikana todella maltilla ja siitä iso plussa. Maalin jälkeinen mainos on aika hämmentävä, sumutorvi takaisin!

Screeni oli kokonaisuudessaan onneton. A3 katsomomosta pitää katsoa pää kenossa, jos meinaa jotain nähdä. Hidastukset menivät ainakin minulta aika ohi, näytettiinkö niitä tauoilla vai pelin ollessa käynnissä? Screenin käyttö varmasti tulee rutiin kautta paremmaksi ja pienet kämmit jäävät pois. Valaistuksen valoteho oli liian kova tykille, vanhoilla valoilla kuva olisi ollut loistava. Toivottavasti ongelmaan keksitään joku ratkaisu. Olisi myös mukava jos toiselle puolelle saataisiin vastaava viritelmä, näkisi myös toiselta puolelta screenin ilman niskavammoja.

startin13 kirjoitti:
...ainut mikä eilisestä pelistä jäi kaivelemaan oli se ettei Kirkaa päästetty irti viime hetkillä...

Olihan tämä vitsi, olihan?
 

Ferris

Jäsen
Halli-dj:lle iso käsi, musiikkihan oli kuin suoraan allekirjoittaneen levyhyllystä olisi levyjä valinnut. Tuo 80-90-luvun hardrock-tukkahevi-musa on ainakin meikän mielestä just sitä oikeaa kiekkomusaa. Enää pitäisi löytää pari sellaista kappaletta, jolla saisi yleisön mukaan taputtamaan (vrt. darude aikanaan) ja kannustamaan kotijoukkuetta useammin. Joka tapauksessa niin biisilinjauksessa kuin saundeissa on menty viime kaudesta huikeasti eteenpäin.

Screenistä pitkälti samoja mietteitä kuin pestilläkin, samassa katsomossa kun tuli näköjään istuttua. Screenin käyttö pätki vielä jonkin verran, mm. kaikista maaleista ei tainnut tulla hidastuksia ja tokan erän alussa screenillä luki "third period", mutta kuten jo monesti täällä todettua, niin tämä varmasti tulee kehittymään kauden mittaan. Pelin alusta tuli sen verran myöhästyttyä, että jäi esittelyt näkemättä, joten siihen ei voi kommentoida oikein mitään.

Maalivideossa hymyilytti hiukan se, että siihen oli kuvattu pääasiassa Tikkasta, Skyde taisi nopeasti vilahtaa jossain kohtaan. Tikkasessa hymyilytti lähinnä se, että yleensä näissä tälläisissa videoissa käytetään jotain profiilipelaajaa kuten esim. Kokko.
 

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aidosti Sysipaska
pest kirjoitti:
Olihan tämä vitsi, olihan?

Ei todellakaan varmasti ollut mikään vitsi, Kirkan Hetki Lyö on kyllä parasta mitä voi keksiä ottelun viime minuutille kun kotijoukkue on viemässä koko pistepotin.

Niin, siis sumutorvi on puis ja joku hemmetin kiva pikkunäppärä mainos lävähtää kaiuttimiin kun maali syntyy vai? Joopa, no tuleekohan siitä mainoksesta niin kovat rahat, että kannattaa tunnelmaa pilata torvien poisvetämisellä, siis en ole kuullut tätä koska en pelissä ollut, joku valaiskoon lisää asiasta?

Jaa, siis screeni on hoidettu tykillä, no hieman sitä pelkäsinkin, tarvis aika paljon ansilumenea, että hallin kokovalaistuksessa kuva näkyisi hyvin, toivottavasti pohtivat eri vaihtoehtoja miten saisi screenin paikalta muutaman lampun pimeäksi tai jotain vastaavaa, enempää en spekuloi kun en ole itse nähnyt...
 

Juanito

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
avatar kirjoitti:
Ei todellakaan varmasti ollut mikään vitsi, Kirkan Hetki Lyö on kyllä parasta mitä voi keksiä ottelun viime minuutille kun kotijoukkue on viemässä koko pistepotin.

Kyllä, kyseinen biisi oli vallan mainio idea keväällä 1999. Sittemmin, vuosituhannenkin jo vaihduttua, kyseisen kappaleen aiheuttamat tunnetilat ovat vaihdelleet vitutuksen ja säälin välillä: "Ei kai enää tätä?!" Hallin musiikit vaikuttaisivat tällä hetkellä olevan paremmat kuin koskaan. Täytynee todeta asia paikan päällä mahdollisimman pian. Kirkan asettamisesta naftaliiniin DJ:lle siis ISO kiitos tältä suunnalta. Screenit ja muut tilpehöörit kuulostavat oikein kivalta. Voisinkin lanseerata tähän paikkaan aivan upouuden ja ennen näkemättömän sananparren Saimaan Pallon tilanteesta syksyllä 2005: Eteenpäin on menty!
 

Spac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sarı ve siyah, HIFK, Ketterä
Ihan tässä vain heitän ilmoille kuulemani huhun, jonka mukaan Kupittaan jäähallin (puretaan parasta aikaa) tulostaulukuutio olisi varattu Lappeenrantaan.. Kisapuiston matala halli kyllä romahtaa, jos sen iskee siihen keskelle kattoa - senhän me jo tiesimme. Mutta minne muualle sen sitten sijoittaisi?
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Täytyy myöntää, että ihan hyviä vetoja oli avausottelussa musiikin suhteen. Perseenkeikutus ärränbee-osasto onneksi loisti yhtä kahta kappaletta lukuunottamatta poissaolollaan ja vanhaa Metallica-fania kyllä lämmitti kuulla Blackened. Että jos linja säilyy tuollaisena, niin hyvä niin ja rohkeita kokeiluja vain kehiin, ei niitä Joan Jettejä jaksa aina kuunnella.

Muuten siinä sisääntulossa ja joukkue-esittelyssä, niinkuin osa täällä on jo maininnutkin, oli pieniä taimausongelmia. Pelaajien esittely screenillä oli hyvä, mutta jälleen se SaiPa:n luistelu jäälle oli laimeahko. Cosmoskappale? alkoi jo soimaan, mutta feidattiin äkkiä hiljemmälle kunnes alkoi taas soida, mutta eipä siitä hirveesti selvää saanut. Eli vielä kaipaisin selkeämpää aloitusta siihen, kun kotijoukkue luistelee jäälle. Kunnolla vaan savua jää täyteen ja pari stroboa, ei suinkaan sinne katon rajaan vaan pikemminkin jäänpintaan tai lähelle, niin johan pitäis toimia ja kunnon ränttätänttäraskasrokki soimaan.
 
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, HIFK, Joe Finley
Piti vaan mainita, että tässä IFK- ottelussa SaiPan sisääntulo oli kerrassaan mahtava, Todella hienosti homma hallussa ekan kierroksen puhuvan pään jälkeen.
 

Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Mielikuvitushahmo kirjoitti:
Piti vaan mainita, että tässä IFK- ottelussa SaiPan sisääntulo oli kerrassaan mahtava, Todella hienosti homma hallussa ekan kierroksen puhuvan pään jälkeen.
Kyllähän tuo sisääntulo oli vielä kaukana mahtavasta mutta parempaan päin mentiin kieltämättä. Tämä osmoksen saipa -piisiränkytys (joka jo sinänsä on omasta mielestäni epäonnistunut joukkueen sisääntulotoivotuskipale mutta se on ihan eri asia) soi yhä aivan liian hiljaa. Onneksi tätä mieltä ovat myös ne, jotka tästä asiasta tekevät jotain päätöksiä ja JYP -ottelussa saattaapi mummojen peruukit lentää.

Maalitorven palauttaminen oli hieno juttu mutta... Se Etelä-Saimaan mainos on järkyttävä tunnelmanlatistaja heti perään. Tuskin on E-S:kaan intresseissä se, että porukka vittuuntuu johonkin mainokseen. Sen mainoksen voisivat tunkea ilmoille vaikkapa maalin jälkeisen aloituksen yhteydessä, tai sitä ennen.

Lopuksi vielä kunniamaininta. Megadeth soi HIFK -pelissä kertaalleen. Bravo!
 

ElBimbo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Murmeli kirjoitti:
Kyllähän tuo sisääntulo oli vielä kaukana mahtavasta mutta parempaan päin mentiin kieltämättä. Tämä osmoksen saipa -piisiränkytys (joka jo sinänsä on omasta mielestäni epäonnistunut joukkueen sisääntulotoivotuskipale mutta se on ihan eri asia) soi yhä aivan liian hiljaa. Onneksi tätä mieltä ovat myös ne, jotka tästä asiasta tekevät jotain päätöksiä ja JYP -ottelussa saattaapi mummojen peruukit lentää.

Eli jatkossa Kisapuistossa soi vuoronperään Mamban kappaleet "Vielä on kesää jäljellä" ja " Valokuvia".
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös