Muse

  • 24 224
  • 103

Miguel

Jäsen
Kuuntelussa-ketjussa on tämän merkittävän bändin uudesta levystä noussut taas kohtalainen keskustelu. Kyllähän Britannian innovatiivisimpiin kuuluva suuren luokan rockyhtye ansaitsee oman ketjunsa, kun jäähallikeikat myydään hetkessä loppuun ja stadionmittaluokka lähestyy.

Bändillä riittää uskollista kuuntelijakuntaa niin valtavirrassa kuin todellisten rockpoliisien keskuudessa. Toisaalta äkkiväärä musiikkityyli ja Matthew Bellamyn lauluääni antavat monille syyn vihata Musen musiikkia. Minulle Bellamy ei ole läheskään suosikkivokalistejani, mutta äärettömän persoonallinen hänen laulutapansa on ja siksi Muselle on vaikea muuta kuvitellakaan.

Levyistä lyhyesti. Olin tykästynyt bändin singlebiiseihin, Black Holes & Revelations (2006) oli jo ilmestynyt, mutta minun ensimmäinen ostokseni oli alelaarista löytynyt Origin of Symmetry (2001). Vähän ylimääräistä tavaraa siihen on ängetty, mutta hieno levy silti. Absolution (2003) räjäytti pankin täysin ja kuuluu kokoelmani ehdottomiin valioihin. Kunnianhimoinen Black Holes & Revelations ei jää kauas edeltäjästään.

Sitten se uusi levy, joka tottelee nimeä The Resistance. Juuri parhaillaan komea päätösraita vetelee viimeisiään soittimessani. Vaan käynnistetäänpä keskustelu lainauksella Kuuntelussa-ketjusta:

Pettymys minullekin, mutta ei kovin suuri kuitenkaan. Muutama hyväkin biisi oli joukossa kuten Undisclosed Desires ja I Belong To You (+ Mon coeur sóuvre a ta voix). Uprisingista olen ruvennut pitämään enemmän sitä mukaa mitä useammin olen sen kuunnellut. Exogenesiksistä en välittänyt.

Niin, Muse jakaa mielipiteet myös kuuntelijoidensa keskuudessa. Paljon enempää en voisi olla eri mieltä tuon viestin sisällöstä. Undisclosed Desiresin biitti tuo mieleen hikiset tanssilattiat, välkkyvät valot ja niillä notkuvat blingbling-miehet. Vaikka Bellamyn lauluääni ja tutunoloinen elektrosoundi vieraannuttavat tästä hiphop-mielleyhtymästä, olisin todennäköisesti ollut järkyttynyt, jos kyseinen kappale olisi esitelty minulle levyltä ensimmäisenä. Ja sen kaveriksi jazzahtavasti pomppiva, ranskankielisillä lurituksilla kuorrutettu I Belong To You, huh. No, välipalana nuo sulavat albumikokonaisuuteen, mutta ainakin toinen olisi ollut varaa jättää levyltä pois.

Muuten The Resistance on mainio levy. On Muselle tuttua kaunista mahtipontisuutta (Resistance ja United States of Eurasia räikeän ilmiselvine Queen-vaikutteineen) sekä vauhdikkaasti polkevia ja koukuttavia, mutta silti niin massasta poikkeavia rockkappaleita (Unnatural Selection, MK Ultra). Levyn päättävä kolmen raidan Exogenes-sinfonia on myös kuuntelukertojen myötä avautunut aivan mahtavaksi kokonaisuudeksi, jonka päätösosan hauras tunnelmointi on kuin Sigur Rósin jäisistä äänimaisemista.

Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että The Resistance asettuu minun arvojärjestyksessäni Absolutionin ja Black Holesin kantaan. Tämä tosin kertoo enemmän noiden kahden huipun hyvyydestä kuin The Resistancen heikkouksista. Uskallan ennustaa pitkää kuunteluikää.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Liverpool, HIFK
Bändillä riittää uskollista kuuntelijakuntaa niin valtavirrassa kuin todellisten rockpoliisien keskuudessa. Toisaalta äkkiväärä musiikkityyli ja Matthew Bellamyn lauluääni antavat monille syyn vihata Musen musiikkia. Minulle Bellamy ei ole läheskään suosikkivokalistejani, mutta äärettömän persoonallinen hänen laulutapansa on ja siksi Muselle on vaikea muuta kuvitellakaan.
Tuossa on juuri se pointti, miksi minun on vaikea fanittaa Musea. Musiikin puolesta menisi kevyesti, mutta Bellamyn laulutavassa (siis nimenomaan laulutavassa eikä -äänessä) on jotain sellaista väkinäisyyttä, joka tökkii ajoittain liikaa.

Yritin ensi alkuun totutella Musen musiikkiin töiden taustamusiikkina Black Holes & Revelations'in tahtiin - ei mitään toivoa. Sitten meidän levyhyllyymme ilmestyi samainen levy ja päätin antaa bändille toisen tilaisuuden. Ilokseni huomasin, etten inhonnut sitä. Se vaan vaatii hiukan enemmän keskittymistä ja kokonaisen levyn kuuntelun satunnaisten biisien sijaan.

Seuraavaksi hyllyyn ilmestyi H.A.A.R.P., jonka kylkiäis-DVD oli yllättävän toimiva. Ehkä suhtautumiseni vielä paranee tulevan keikan jälkeen. Ja mitä olen uusinta levyä muutaman kerran kuullut, ei se ainakaan ole kääntänyt kelkkaani.
 

Schadowan

Jäsen
Tuossa on juuri se pointti, miksi minun on vaikea fanittaa Musea. Musiikin puolesta menisi kevyesti, mutta Bellamyn laulutavassa (siis nimenomaan laulutavassa eikä -äänessä) on jotain sellaista väkinäisyyttä, joka tökkii ajoittain liikaa.

Yritin ensi alkuun totutella Musen musiikkiin töiden taustamusiikkina Black Holes & Revelations'in tahtiin - ei mitään toivoa. Sitten meidän levyhyllyymme ilmestyi samainen levy ja päätin antaa bändille toisen tilaisuuden. Ilokseni huomasin, etten inhonnut sitä. Se vaan vaatii hiukan enemmän keskittymistä ja kokonaisen levyn kuuntelun satunnaisten biisien sijaan.

Seuraavaksi hyllyyn ilmestyi H.A.A.R.P., jonka kylkiäis-DVD oli yllättävän toimiva. Ehkä suhtautumiseni vielä paranee tulevan keikan jälkeen. Ja mitä olen uusinta levyä muutaman kerran kuullut, ei se ainakaan ole kääntänyt kelkkaani.

Muse on jännä bändi. Löytyy paljon hyviä biisejä, mutta sitten taas sellaisia biisejä, joita ei vain pysty kuuntelemaan. Jopa näin Radiohead-diggarina jotkut biisit ovat niin ylidramaattisia, ettei mitään rajaa. Kahden viime levyn ensimmäiset sinkut ovat todella heikkoja biisejä ja myös aika samankuuloisia. Ehkä se on joku taktiikka laittaa levyn huonoin biisi sinkuksi, never know. Koko aika mahtipontisemmaksi heidän meininkinsä menee, ja olin kuulevinani uusimmalta levyltä viitteitä jopa Queenin suuntaan. Bellamyn laulutapa ärsyttää itseänikin suuresti, vaikka ääni on hyvä (toki aika lähellä Thom Yorkea, joka on nyt omassa luokassaan). Mutta kyllähän Musella on nykypäivänä huikea määrä faneja ja kai se jotain kertoo.
 

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Snakebite, Asp, Bully Boy, Rod Weery
Suosittelen toveri Leonin perheeseen hankittavaksi albumia nimeltään Absolution. Onpi heittämällä Musen timanttisin rieska tähän mennessä.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Opin tykkäämään Musesta Kitarasankaripelien ansiosta. Kappaleet Assassin ja Knights of Cydonia ovat masterpiecejä. Nyt olen varmasti Muse-fanien mielestä tyhmä juntti. Mutta ajattelinpa imaista torrentia hyväksikäyttäen koko Musen levystön ja laajentaa tietämystäni kovasti kehutusta yhtyeestä (mm. pikkubroidi ja -sisko ovat tätä fanittaneet lähes samaan tahtiin kun minä heille Beatlesia ja se on paljon se).

Ilmeisesti kannattaa aloittaa Absolutionista?
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Minustakin tuli Muse-fani, kun ostaa pläjäytin Black Holes and Revelations -cd:n. Tämän sen jälkeen, kun olin nähnyt Knights of Cydonia -videon. Black Holes on ainakin helposti lähestyttävä levy.

Täällä on paljon puhuttu Bellamyn laulutyylistä. Itse taas pidän tuosta prässäävästä tyylistä yhdistettynä korkeahkoon lauluääneen tosi paljon ja se sopii bändin musiikkiin kuin nenä naamaan. No, pidän minä Jack Whitesta ja Geddy Leestäkin kuin hullu puurosta, joten...
 

Rushlow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Jahas, ketjun aloitukseen on päässyt kommenttini vastikään julkaistusta The Resistance -albumista. Nyt kun kuuntelukertoja on tullut lisää niin voinkin avautua lisää.

Itse pidän Musessa eniten alkupään tuotannosta ja Bellamysta enemmän kitaraa soittamassa kuin pianon takana. Jos suosikkialbumi pitäisi nimetä niin se olisi Origin of Symmetry. Showbiz ja Absolution ovat myös varsin mainioita, mutta vuonna 2006 ilmestynyt Black Holes & Revelations ei innostuttanut lainkaan samaan malliin. Tämän vuoksi odotukseni uudesta levystä eivät olleet kovin kummoiset, mutta silti The Resistance oli lievä pettymys. Omasta mielestäni Musen huonoin levy.

Undisclosed Desiresin biitti tuo mieleen hikiset tanssilattiat, välkkyvät valot ja niillä notkuvat blingbling-miehet.

Hah! Hyvä kuvaus. Kun kuuntelin levyä ensimmäistä kertaa Spotifyssa ja kyseinen biisi lähti soimaan niin luulin sitä joksikin Spotifyn mainosbiisiksi. Siltikin pidin kappaleesta enemmän kuin suurimmasta osasta muista. Omaksi suosikikseni levyltä on noussut I Belong To You, joka kuitenkin on kaukana Musen parhaista.
 

odwaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa ja Pena
Kyllähän Muse on loistava bändi, ei kahta sanaa. Ja eikös se ole merkki jostain, kun bändi jakaa mielipiteitä rankasti? Itselleni Bellamyn lauluääni on yksi suurimpia juttuja, sillä minulla taitaa olla joku kummallinen fiksaatio falsettilauluun yleensäkin.. Ensimmäisenä minulle kolahti Time Is Running Out -biisi, kun se joskus radiosoitossa oli. Sittemmin kokonaisia levyjä hommanneena niiltä on löytynyt vielä paljon huikeampia vetoja. Absolution ja Black Holes on ehkä parhaita levyostoksiani koskaan, kun on molemmat ostanut jostain tarjouksesta 7,95/kpl. Uutta levyä en ole kuunnellut kuin pari kertaa läpi, ja taitaa sekin vaatia hieman keskittymistä, ennen kuin avautuu. Ei vielä ole ihan täysillä iskenyt, mutta en kyllä pettynytkään ole.

Kuuleman mukaan livenä pirun kova, eikä HAARP ainakaan siinä mielessä pettänyt. Ikävä kyllä en keikalle lippuja saanut, mutta elän toivossa että Huuto.netistä saa vähän ennen keikkaa ylijäämälippuja ilman extrahintaa. Olisihan se pakko nähdä.
 

Erling

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Blues, Arsenal, Honka
Koska täällä on nyt näköjään jotain "wannabe"-faneja niin tyydyn aloittamaa, että MINÄ olen fanittanut MUSEa jo vuodesta 2004, jolloin näin yhtyeen myös livenä muistaakseni Nosturissa.

Livenä yhtye on aivan maaginen, ja päinvastoin kuin levyllä, joista huippuhetket ainakin vielä löytyy kolmesta ensimmäisestä levystä, niin keikoilla Muse (ja Bellamy varsinkin) on noussut aivan järjettömälle tasolle. Siksi odotan vesi kielellä ensi kuun keikkaa ja hulluja versioita uuden levyn joistakin varsin pliisuista biiseistä.

Resistance ei ole huono levy, ei todellakaan. Mutta minulle, jonka suossikimusea ovat Stockholm Syndrome, Plug in Baby, Hysteria, Bliss ja Knights of Cydonia on levyllä vähän liian vähän kitaraa.
Mutta toisaalta olen Muse-fanina oppinut, että usein aluksi vihaamani kappaleet ovat myöhemmin nousseet suosikeiksi. Esimerkiksi Starlight oli mielestäni "ihan paska pop-renkutus" mutta on keikoilla illan kohokohtia (*tap*taptap*tap*taptaptap').

Muse on siitä ihana bändi, että voin aidosti pitää ja arvostaa heidän musiikkia kaikesta kaupallisuudesta ja Wembley-egoilusta huolimatta. Se on vähän niinkuin Led Zeppelin oli 70-luvulla; iso, mutta tarpeeksi cool ja uskottava rock-poliiseille ja indie-nörteille, tehden aivan käsittämättömän överiä musiikkia, mutta liian hyvin, jotta se olisi mautonta.
Ne jotka tästä tai jostain muusta syystä bändiä "vihaavat" ovat joko kuuroja tai eivät ymmättä musiikista mitään...
 

Miguel

Jäsen
Opin tykkäämään Musesta Kitarasankaripelien ansiosta. Kappaleet Assassin ja Knights of Cydonia ovat masterpiecejä. Nyt olen varmasti Muse-fanien mielestä tyhmä juntti. Mutta ajattelinpa imaista torrentia hyväksikäyttäen koko Musen levystön ja laajentaa tietämystäni kovasti kehutusta yhtyeestä (mm. pikkubroidi ja -sisko ovat tätä fanittaneet lähes samaan tahtiin kun minä heille Beatlesia ja se on paljon se).

Ilmeisesti kannattaa aloittaa Absolutionista?

Absolution on näitä siitä kummia mestariteoksia, että se on kohtalaisen helposti lähestyttävä mutta ei se kulu puhki kuluttamallakaan. Nuo molemmat mainitsemasi biisit ovat tosin Black Holes & Revelationsilta, ja vaikka niiden perustyyli on aiemmiltakin levyiltä tuttua Musea, niin Knights of Cydonian mahtipontisuuteen ja teatraalisuuteen ei aiemmilla levyillä ylletä.

No, ehkä vähän turhaa ruveta tyypittelemään Musen biisejä liikaa. Omiin suosikkeihini koko tuotannosta lukeutuu esimerkiksi BH&R:n Map of the Problematique, joka on tyylillisesti hyvin kaukana siitä musiikista mitä normaalisti kuuntelen. Silmät kiinni kuunneltaessa kappale tuo helposti mieleen yökerhon tanssilattian villisti välkkyvät valot ja sinne loihditun surrealistisen avaruustunnelman. Minä en ole kovinkaan paljon tanssilattia-ihmisiä, mutta se DJ, joka tämän soittaa, saa jäsen M:n perseen nousemaan penkistä.

Koska täällä on nyt näköjään jotain "wannabe"-faneja niin tyydyn aloittamaa, että MINÄ olen fanittanut MUSEa jo vuodesta 2004, jolloin näin yhtyeen myös livenä muistaakseni Nosturissa.

Livenä yhtye on aivan maaginen, ja päinvastoin kuin levyllä, joista huippuhetket ainakin vielä löytyy kolmesta ensimmäisestä levystä, niin keikoilla Muse (ja Bellamy varsinkin) on noussut aivan järjettömälle tasolle. Siksi odotan vesi kielellä ensi kuun keikkaa ja hulluja versioita uuden levyn joistakin varsin pliisuista biiseistä.

Minullapa ensimmäinen kosketus Museen on jo vuodelta 2002! Silloin tämä läpimurron kynnyksellä ollut brittiyhtye oli Ilosaarirockissa, ja festarituttavuuteni yritti kovasti vakuutella, että helvetin hyvästä yhtyeestä on kyse. No, keikka jäi katsomatta, tosin sen ajan Miguel olisi todennäköisesti leimannut Musen ihmeelliseksi brittivinkumiseksi ja jättänyt keikan aika äkkiä kesken.

Mutta livemaagisuudesta minä - rehellinen wannabe-fani! - ilmaisen eriävän mielipiteeni. Olin kaksi vuotta sitten kenttäpaikalla todistamassa orkesterin esiintymistä Helsingin jäähallissa. Tarkkaa, räjähtävää soitantaa, huikeaa visuaalista show'ta screenillä - mutta ei kontaktin pätkääkään yleisöön. Ei sen tarvitsisi olla mitään lepertelyä tai halpaa kosiskelua, mutta ei sen pitäisi näyttää siltäkään, että "me ollaan vaan töissä täällä". Lavalla nähty riehakkuus tuntui olevan osoitettu enemmän soittajien omaksi hyvänolontunteeksi kuin yleisön palkitsemiseksi. Osin siksi keikkalippu jäi nyt ostamatta.
 

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Snakebite, Asp, Bully Boy, Rod Weery
...ja vaikka niiden perustyyli on aiemmiltakin levyiltä tuttua Musea, niin Knights of Cydonian mahtipontisuuteen ja teatraalisuuteen ei aiemmilla levyillä ylletä.

Makuasioita, mutta kyllähän Butterflies & Hurricanes on nimenomaan mahtipontinen ja teatraalinen kipale. Mahdollisesti jopa huikean hienon Absolution-levyn paras.

Oma ensikosketukseni Museen on Origin of Symmetryn ajoilta, meni ihan sujuvasti, mutta kyllä vasta ensimmäistä kertaa kuultu Time Is Running Out otti ja vei.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Viimeisimpien levyjen Musella on aika vahvasti kaksi eri puolta. Toinen on nopea kitara-painotteinen rock ja toinen on se vahvasti äänimaailmaan ja tunnelman luomiseen perustuva puoli, jossa koskettimilla on vahva rooli. Itse olen enemmän tämän rock-osaston miehiä, mutta putoavathan nämä tunnelmapalatkin. Oma pelkoni on se, että uusimmalla kiekolla on menty entistä kauemmas tästä kitaroinnista, mutta pitää siltikin ottaa kuunteluun pikimmiten.
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
"Come waste your millions here
Secretly she sneers
Another corporate show
A guilty conscience grows"

Juurikin niin. Aika maaginen tapa aloittaa debyyttilevy. Tapahtui joskus 2000-vuoden keväällä kun kuulin kappaleen ensimmäistä kertaa ja ei mennyt kauaakaan kun oli hankittuna levy nimeltä Showbiz. Melko vakuutta debyytti, hieman hakemista, tietyissä kappaleissa hieman Radiohead-meininkiä joka taas ei ole paha juttu. Parikymppinen obi piti kovasti.

Reilu vuosi meni ja käsiin tuli Origin of Symmetry jolta Plug in Baby sai aikaan pitkään jatkuneen bassoriffin toistelun kotisohvalla. Tämäkin levy aloitellaan rauhallisesti mutta sillä erolla että jo ekassa kappaleessa päästetään puolen välin jälkeen räimettä irti. Kaksi levyä, kaksi mainiota aloituskappaletta.

Hullabalookin on hankittuna, siitä enemmän tuo live on mulle se juttu. Mutta ei siitä sen enempää kuin että pakollinen nousussa olevan yhtyeen väliteos.

Absolution vei yhtyettä aika paljon eteenpäin, paljon hienoja kappaleita mm. Butterflies and Hurricanes, Hysteria ja Thoughts of a Dying Atheist. Ei liene yllätys että tämäkin on levyhyllyssä, tai itseasiassa se on tällä hetkellä autossa, viimeksi eilen läpi kuunneltu. Absolution sai aikaan melkoiset odotukset seuraavaa teosta kohtaan. Joka olikin sitten osittainen pettymys.

Black Holes & Revelations pitää sisällään loistavia kappaleita ja pieleen menneitä kokeiluja. Map of the Problematique ja Starlight ovat esimerkkejä loistavuudesta, Supermassive Black Hole taas jo yksinään laskee levyn tasoa liikaa. Vieläkin mentiin sillä linjalla että obi likes.

Uusi levy on nyt kuunneltu läpi useita kertoja ja alkaa se jo vähän aueta. Ei vieläkään ole noussut pois heikoimman levyn paikalta mutta paranee. Saas nähdä mikä on tilanne parin viikon kuluttua.

Mikä siinä Musessa sitten nappaa. Bellamyn laulu, kappaleiden yleinen tunnelma ja vekkulit bassolinjat. Kokonaisuus toimii. Ei ole koskaan ollut minulle mitään "juhlamusiikkia" vaan enemmänkin yksin kuunneltua, varsinkin nuo kaksi ensimmäistä teosta ovat sellaisia. toivon suuresti että minä ja Resistance löydämme toisemme, kyllä suhteemme sen ansaitsee.

Niin ja vituttaa kun ei ole vieläkään lippua keikalle. Perkele

np: Map of the Problematique
 

leivoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
St Pauli - Non established since 1910
Muse on Coldplayn ohella toinen bändi, jota debyytin aikaan vihasin, mutta kakkosalbumi avasi portit. Sunburnin Timo Maas remixit ja muut vastaavat jollain tapaa avittivat siedettävyyden luonnissa, mutta pohjimmiltaan Musen loistelias tapa toteuttaa itseään toimivasti on se juttu.

Ensimmäisen kerran näin yhtyeen joskus alkuaikoina Tavastialla 2000. Sen jälkeen tuli kaksi loppuunmyytyä Nosturi-keikkaa , loppuunmyyty Jäähalli ja nyt odottamassa on loppuunmyyty Areena. Huikeita vetoja kaikki tähänastiset, muutaman festarivedon kera, eikä tulevakaan varmasti petä. Tosin uusi albumi ei ole vielä auennut, joten töitä itselläkin riittää.
 

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Snakebite, Asp, Bully Boy, Rod Weery
Tänään klo 09:00 tuli lisälippuja Musen keikalle myyntiin, ilmeisesti lava-setuppi on selvinnyt. Olen onnellinen lipun omistaja ja muidenkin Muse-fanien kannattanee suunnata osoitteeseen www.livenation.fi tai www.lippu.fi.
 

odwaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa ja Pena
Alkaa muuten olla liput ihan sopivissa hinnoissa nyt vajaata viikkoa ennen keikkaa. Yläkatsomoon pääsisi reilulla kahdella kympillä. Rahatilanne sallii max 50€ sijoituksen, joten pitää viime tingassa vielä yritellä jos jopa kenttälipun saisi hoidettua. Ainakin siis johonkin katsomoon pitää sitten mennä.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Liverpool, HIFK
Suosittelen toveri Leonin perheeseen hankittavaksi albumia nimeltään Absolution. Onpi heittämällä Musen timanttisin rieska tähän mennessä.
En nyt ehkä moisia ylisanoja käyttäisi, mutta kyllä tuo eniten meikäläisen musiikkimakuun uppoaa Musen tuotannosta.
 

Miguel

Jäsen
En nyt ehkä moisia ylisanoja käyttäisi, mutta kyllä tuo eniten meikäläisen musiikkimakuun uppoaa Musen tuotannosta.

Itse taas käyttäisin ja käytän enemmänkin. Tämän keskustelun inspiroimana kuuntelin Absolutionin vaihteeksi kunnon ajatuksella alusta loppuun, ja kokonaisuus tuntui vielä upeammalta kuin koskaan, sikäli kuin se edes oli mahdollista. 14 raidasta ainoa vähänkään ylimääräiseltä tuntuva on Blackout, mutta on silläkin paikkansa Hysterian ja Butterfliesin tykityksen välissä rytmittäjänä.

odwazille kiitokset vinkistä. Pitääkin laittaa keikkareissu uudestaan harkintaan.
 

NIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fucking Horseshit
Olihan taas kova veto Muselta! Upea visuaalisesti, eikä sounditkaan vituttaneet miksauspisteen edestä kuunneltaessa. Bellamy lauloi jälleen nuotilleen, mutta osoitti sittenkin olevansa ihminen soittamalla Hysterian soolossa pari nuottia päin persettä.

Superlatiiveja. Ei muuta.
 

Gilmore

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aivan mahtava keikka! En aiemmin ollut Musea livenä nähnyt, mutta kuullun perusteella odotukset olivat kovat, eikä todellakaan tarvinnut pettyä. Visuaalisesti keikka oli todella hieno, mutta musiikillisesti vielä sitäkin huikeampi. Superlatiiveja voisi todellakin jatkaa loputtomiin. Meikäläinen on kyllä viimeistään nyt ihan myyty.
 

Juuso74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
. Bellamy lauloi jälleen nuotilleen, mutta osoitti sittenkin olevansa ihminen soittamalla Hysterian soolossa pari nuottia päin persettä. Superlatiiveja. Ei muuta.

Joo ja ryssi New Bornin alun. Ihan perkeleen kova keikka, ehkä jopa parempi kuin viimeksi the jäähallissa. Peräkkäin vedetyt Plug in baby ja Time is running out meinasivat aiheuttaa ikuisen nirvanan. Lavatsydeemitkin olivat todella upeat, tätä lisää!
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Olihan taas kova veto Muselta! Upea visuaalisesti, eikä sounditkaan vituttaneet miksauspisteen edestä kuunneltaessa. Bellamy lauloi jälleen nuotilleen, mutta osoitti sittenkin olevansa ihminen soittamalla Hysterian soolossa pari nuottia päin persettä.

Superlatiiveja. Ei muuta.

En ihan noin kussut hunajaa. Pidin varsin mainiona, en loistavana. Hyvillä mielin poistuin hallista. Tosin saattaa johtua tuo superlatiivin puute siitä että en ole vieläkään uudelle albumille lämmennyt. Hunajaa olisin kussut jos olisi jätetty pari muniinpuhaltelua pois. Levylläkin hyppään Unintendedin yli.

Plug In Baby, Map of the Prolematique, Siinä on kaksi kappaletta jotka ovat sellaista timanttia että oksat pois
 

grace

Jäsen
Suosikkijoukkue
CBJ
Oli kyllä audiovisuaalinen kokemus parhaasta päästä. Ennen soiton alkamista mietin, että "onpas karut rekvisiitat lavalla", mutta kun show alkoi niin jo muuttui mielipide. Parhaiten kolahti Starlight ja Time Is Running Out, mutta eilen kuullusta hittikimarasta ei oikein sitä heikkoa kohtaan löytynyt. Plug In Baby aiheutti myös hellän pehmeetä värinää kuulijassa. Hupia koko rahan arvosta!
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Liverpool, HIFK
Ihan hilpeä keikka. Kuten tarkkaavaisimmat ovat ehkä havainneet, en lukeudu bändin suurimpiin faneihin. Mutta tykkäsin keikasta siitä huolimatta. Minulle uppoaa kyllä hyvin uudenkin albumin biisit, ei siinä mitään. Mutta en voinut olla nauramatta partaani Bellamyn rock-jeesus -elkeille. Kyllä on tarkkaan seurattu genren kovimpien riikinkukkojen lavatouhuja. Ja Bellamy vetää epäilemättä pilke silmäkulmassa pari pykälää pa(r/h)emmaksi.

Kun vetää noin lujan setin, ei tarvita encoreja. Olisi voinut tulla antikliimaksi. Nyt jäi hyvä maku suuhun.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös