Musavisa 13 - osa 7

  • 2 477
  • 31

pygmalion

Jäsen
1. "I Will Stay" on Hurriganesin tunnetuimpia slovareita. Vaan kukapa sen lauloikaan?
Cisse Häkkinen?

2. Millä korkeudella Placebo "lauloi jäähyväisiä"? (3p.)
Ei saa tästä kiinni millään, ei tule mieleen kuin "Song to say goodbyen" ahdistava video.

3. Minkä yhtye harkitsi nimekseen mm. vaihtoehtoa Kovan Linjan Serbit?
Olisikohan Timo Niskalaukaus trioineen?

4. Joe Strummer syntyi Turkin Ankarassa: jossa perhe asui diplomaatti-isän työn johdosta.

5. Mikä kotimainen yhtye lämmitteli ZZ Topia Helsingin Jäähallissa 1997?
Jotenkin tuntuu, että Peer Gunt on ainoa looginen vaihtoehto.

6. Mitä Martti "Huuhaa" Innanen teki työkseen 1950-luvun alusta aina '60-luvun loppuun saakka, samalla (tai siis tuskin pystyi reissuillaan kyseistä työtä tekemään, mutta samoihin aikoihin) kun kiersi laulajana ja muusikkona Suomen tanssilavoja? (4p.)
Tämä hieno taiteilija taisi olla Ylellä portinvartijana eli vahtimestarina.

7. Mikä on muun muassa Hybrid Childrenissä, Lemonatorissa ja Emmin sekä Anssi Kelan taustalla rumpaloineen Kelly Ketosen oikea etunimi: Jani?

8. Missä joukkuelajissa jazzmies Teppo Mäkynen on voittanut B-nuorten Suomen mestaruuden? (3p.)
Jalkapallossa? Tämäkin pitäisi varmaan muistaa Soundista luettuna, mutta ei voi tietää

9. Mistä levy-yhtiöstä vuoden 1985 Krush Groove elokuva kertoi? (5p.)
Nimestä ja ajankohdasta päätellen veikkaan Def Jamia.

10. Mikä on Ismo Alangon toinen etunimi? (4p.)
Kullervo?

11. Täydennä: " En tarvitse enää peilejä, en haarniskaa joka kulkua vaikeuttaa"

12. Tarjoilijan kanssa riidellyt rumpali pamautti pistoolilla muutaman reiän kabinetin kattoon Turussa, kun yhtye oli soittamassa 1971 Ruisrockissa. Mikä bändi?
Canned Heat taisi olla tuon vuoden pääesiintyjiä, jos vaikka se. Sitä minä vaan ihmettelen, että miksi se rumpali oli kabinetissa ammuskelemassa, jos ("kun") hänen yhtyeensä oli samalla soittamassa?
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Olipas herra keksinyt tällä kertaa hankalia kysymyksiä. Nyt on kyllä meikäläisen paikka top viidessä uhattuna...

1. "I Will Stay" on Hurriganesin tunnetuimpia slovareita. Vaan kukapa sen lauloikaan?

Oliskos ollut Cisse

2. Millä korkeudella Placebo "lauloi jäähyväisiä"? (3p.)

ei voi tajuta kun en tommoista kuuntelekaan...

3. Minkä yhtye harkitsi nimekseen mm. vaihtoehtoa Kovan Linjan Serbit? (3p.)

Trio Niskalaukaus.

4. Joe Strummer syntyi Turkin Ankarassa: jossa perhe asui diplomaatti-isän työn johdosta, keskosena kesken lomamatkan, äidin haluttua synnyttää omassa synnyinkodissaan?

Äidin halusta

5. Mikä kotimainen yhtye lämmitteli ZZ Topia Helsingin Jäähallissa 1997? (3p.)

HIM

6. Mitä Martti "Huuhaa" Innanen teki työkseen 1950-luvun alusta aina '60-luvun loppuun saakka, samalla (tai siis tuskin pystyi reissuillaan kyseistä työtä tekemään, mutta samoihin aikoihin) kun kiersi laulajana ja muusikkona Suomen tanssilavoja? (4p.)

kulkukauppiaan hommia

7. Mikä on muun muassa Hybrid Childrenissä, Lemonatorissa ja Emmin sekä Anssi Kelan taustalla rumpaloineen Kelly Ketosen oikea etunimi: Kalervo, Keijo, Keyan-Jakob, Jaakko vai Jani?

Keijo

8. Missä joukkuelajissa jazzmies Teppo Mäkynen on voittanut B-nuorten Suomen mestaruuden? (3p.)

jääkiekossa

9. Mistä levy-yhtiöstä vuoden 1985 Krush Groove elokuva kertoi? (5p.)

Def Jam

10. Mikä on Ismo Alangon toinen etunimi? (4p.)

Kullervo

11. Täydennä: " En tarvitse enää peilejä, en _________ joka kulkua vaikeuttaa"? (4p.)

haarniskaa

12. Tarjoilijan kanssa riidellyt rumpali pamautti pistoolilla muutaman reiän kabinetin kattoon Turussa, kun yhtye oli soittamassa 1971 Ruisrockissa. Mikä bändi? (6p.)

Heitetään vaikka että The Who (ei hajuakaan oliko ne tuolla edes)
 

Tykki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
1. "I Will Stay" on Hurriganesin tunnetuimpia slovareita. Vaan kukapa sen lauloikaan? Cisse

2. Millä korkeudella Placebo "lauloi jäähyväisiä"? (3p.) 780 m

3. Minkä yhtye harkitsi nimekseen mm. vaihtoehtoa Kovan Linjan Serbit? (3p.) Trio Niskalaukaus

4. Joe Strummer syntyi Turkin Ankarassa: jossa perhe asui diplomaatti-isän työn johdosta, keskosena kesken lomamatkan, äidin haluttua synnyttää omassa synnyinkodissaan? Diplomaattinen vastaus

5. Mikä kotimainen yhtye lämmitteli ZZ Topia Helsingin Jäähallissa 1997? (3p.) Peer Günt

6. Mitä Martti "Huuhaa" Innanen teki työkseen 1950-luvun alusta aina '60-luvun loppuun saakka, samalla (tai siis tuskin pystyi reissuillaan kyseistä työtä tekemään, mutta samoihin aikoihin) kun kiersi laulajana ja muusikkona Suomen tanssilavoja? (4p.) suutarin hommia

7. Mikä on muun muassa Hybrid Childrenissä, Lemonatorissa ja Emmin sekä Anssi Kelan taustalla rumpaloineen Kelly Ketosen oikea etunimi: Kalervo, Keijo, Keyan-Jakob, Jaakko vai Jani? Kalervo

8. Missä joukkuelajissa jazzmies Teppo Mäkynen on voittanut B-nuorten Suomen mestaruuden? (3p.) Painissa

9. Mistä levy-yhtiöstä vuoden 1985 Krush Groove elokuva kertoi? (5p.) Love Recordsista

10. Mikä on Ismo Alangon toinen etunimi? (4p.) Juhani

11. Täydennä: " En tarvitse enää peilejä, en _________ joka kulkua vaikeuttaa"? (4p.) saapasta

12. Tarjoilijan kanssa riidellyt rumpali pamautti pistoolilla muutaman reiän kabinetin kattoon Turussa, kun yhtye oli soittamassa 1971 Ruisrockissa. Mikä bändi? (6p.) Hootenanny trio
 
Suosikkijoukkue
HIFK
1. Cisse Häkkinen

3. Kotiteollisuus

4. Ankarassa

5. HIM

6. Piirsi tauluja

7. Kalervo

8. jalkapallo

9. Virgin

10. Sakari

12. Canned heat
 

stouni

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, Philadelphia Flyers, Liverpool FC
1. "I Will Stay" on Hurriganesin tunnetuimpia slovareita. Vaan kukapa sen lauloikaan?

-Cisse Häkkinen?

2. Millä korkeudella Placebo "lauloi jäähyväisiä"? (3p.)

-

3. Minkä yhtye harkitsi nimekseen mm. vaihtoehtoa Kovan Linjan Serbit?

- T.Rautiainen & Trio Niskalaukaus

4. Joe Strummer syntyi Turkin Ankarassa: jossa perhe asui diplomaatti-isän työn johdosta, keskosena kesken lomamatkan, äidin haluttua synnyttää omassa synnyinkodissaan?

- jossa perhe asui diplomaatti-isän työn johdosta

5. Mikä kotimainen yhtye lämmitteli ZZ Topia Helsingin Jäähallissa 1997?

- Jaa-a, sanotaa et Leningrad Cowboys

6. Mitä Martti "Huuhaa" Innanen teki työkseen 1950-luvun alusta aina '60-luvun loppuun saakka, samalla (tai siis tuskin pystyi reissuillaan kyseistä työtä tekemään, mutta samoihin aikoihin) kun kiersi laulajana ja muusikkona Suomen tanssilavoja? (4p.)

- Toimittaja

7. Mikä on muun muassa Hybrid Childrenissä, Lemonatorissa ja Emmin sekä Anssi Kelan taustalla rumpaloineen Kelly Ketosen oikea etunimi:

- Kalle

8. Missä joukkuelajissa jazzmies Teppo Mäkynen on voittanut B-nuorten Suomen mestaruuden? (3p.)

- Paha sanoa, varmaanki fudis?

9. Mistä levy-yhtiöstä vuoden 1985 Krush Groove elokuva kertoi?

-

10. Mikä on Ismo Alangon toinen etunimi? (4p.)

- Antti

11. Täydennä: " En tarvitse enää peilejä, en _________ joka kulkua vaikeuttaa"? (4p.)

-

12. Tarjoilijan kanssa riidellyt rumpali pamautti pistoolilla muutaman reiän kabinetin kattoon Turussa, kun yhtye oli soittamassa 1971 Ruisrockissa. Mikä bändi?

-

-Stouni-
 

mikkoz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
1. Cisse Häkkinen
2. Liquid sky(jotain huumetta?) korkeudella..? vai haetaanko tässä talla ääniä.. vai ovatko ne tehny "Beatlesit"
3. Trio Niskalaukaus
4. jossa perhe asui diplomaatti-isän työn johdosta
5. Popeda
6. Talonmies tai jotain sinne päin, kun tuota hommaa on ainakin vaikea tehdä jos kiertelee pitkin mantuja.
7. Jaakko
8. Jääkiekko
9. ei hajuakaan Emi
10. Ismo Osmo Alanko
11. Täydennä: " En tarvitse enää peilejä, en esteitä joka kulkua vaikeuttaa"? (4p.)
12. Näin isäs itkevän tiellä taas... veikkaan Canned Heat orkkaa joka on ainakin käynyt turussa ja siitä on levykin tehtynä, en tosin muista olikse 71 vai 74
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Vastaukset:

1. "I Will Stay" on Hurriganesin tunnetuimpia slovareita. Vaan kukapa sen lauloikaan? - Cisse Häkkinen. Kierroksen helpoin: 27.

2. Millä korkeudella Placebo "lauloi jäähyväisiä"? (3p.) - Kierroksen noloin, eli hupsista. Jokaisessa visassani on tainnut olla ainakin se yksi kiintiövirhe - ja nyt selvittiin virheittä jopa seiskaosaan asti. Jos osaisin, niin saattaisi jopa hävettää. Kysymyshän sai alkunsa siitä, että kuulin seuraavaa: "mile high, a song to say goodbye (kappaleessa Song to Say Goodbye), ja se onkin "my-oh-my". Vastauksista päätellen en tosin ollut ainoa väärin kuullut, se lohduttakoon minua. Mysteeriksi jää tosin se, miten kysymys pääsi läpi ilman tarkistuskierrosta: etenkin kun olin muistavani sen tarkistaneeni, mutta kai se sitten unohtui, kun levynkansissa ei tekstejä ollut. Seli-seli ja pahoitteluni tästä kysymyksestä siis.

3. Minkä yhtye harkitsi nimekseen mm. vaihtoehtoa Kovan Linjan Serbit? (3p.) - Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus (16)

4. Joe Strummer syntyi Turkin Ankarassa: - jossa perhe asui diplomaatti-isän työn johdosta (16). Suosittelen erinomaista Clash-kirjaa muillekin.

5. Mikä kotimainen yhtye lämmitteli ZZ Topia Helsingin Jäähallissa 1997? (3p.) - HIM ja seitsemän oikein.

6. Mitä Martti "Huuhaa" Innanen teki työkseen 1950-luvun alusta aina '60-luvun loppuun saakka, samalla kuin kiersi laulajana ja muusikkona Suomen tanssilavoja? (4p.) - Hän oli Yleisradion vahtimestari. Kuusi tietäjää.

7. Mikä on muun muassa Hybrid Childrenissä, Lemonatorissa ja Emmin sekä Anssi Kelan taustalla rumpaloineen Kelly Ketosen oikea etunimi: - Jani. 16 tiesi, eikä kukaan veikannut Keyan-Jakobia. Höh.

8. Missä joukkuelajissa jazzmies Teppo Mäkynen on voittanut B-nuorten Suomen mestaruuden? (3p.) - Koripallossa vuonna 1990, olisiko ollut joku Salon Vilpas vai mikä? Oikein vain kolmella.

9. Mistä levy-yhtiöstä vuoden 1985 Krush Groove elokuva kertoi? (5p.) - Def Jamista (8)

10. Mikä on Ismo Alangon toinen etunimi? (4p.) - Kullervo. Ismo on käyttänytkin sitä pariin otteeseen: iskelmätähtiparodiassa Jari Kullervo, jolla nimellä Ismo ja Jari Hyttinen tekivät sinkun 1981, sekä tietysti Kullervo Kivi & Gehenna -proggiksessa. Kymmenellä oikein.

11. Täydennä: (4p.) - " En tarvitse enää peilejä, en HAARNISKAA joka kulkua vaikeuttaa" (Kollaa Kestää: Jäähyväiset aseille, san. Jyrki Siukonen). Mahtava bändi, sen voi vain sanoa. Parhaan biisin nimeäminen onkin hankalampaa, mutta ei olisi Syksykään huono valinta lain.

12. Tarjoilijan kanssa riidellyt rumpali pamautti pistoolilla muutaman reiän kabinetin kattoon Turussa, kun yhtye oli soittamassa 1971 Ruisrockissa. Mikä bändi? (6p.) - Canned Heat, jonka rumpalina toimi Adolfo de la Parra. Ja juu, ei toki ollut keikan aikana baarissa, vaan eiköhän kyseessä olleet riehakkaat jatkot Börssissä tai jossain. (6)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös