Musavisa 13 - osa 1

  • 2 630
  • 37

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Helou, helou pitkästä aikaa! Visa on odotellut varastossa kesästä saakka, mutta visailuttajan aika ja motivaatio on ollut vähissä. Ja koska mikään ei ole ärsyttävämpää kuin kisan jättäminen kesken, venähti tauko pitkäksi.

Mutta toivottavasti visalijoilta löytyy motivaatiota, eivätkä kaikki ole jo täysin vieroittuneita. Onhan näitä muutama jo ehtinyt kyselläkin, joten kenties kiinnostusta edelleen on.

Säännöt ovat entisellään. Lunttaus on ehdottoman kiellettyä, niin muiden vastauksista kuin Googlestakin. Kisa käsittää kymmenen osaa ja kisan pitäisi edetä noin kahden osan viikkotahdilla. Vastausaikaa siis yleensä 2-4 päivää.

Pehmeää laskua tarkistukseen mieliäkseni yhdistelytehtävät jäävät tällä kertaa väliin. Luvassa siis pelkkiä perinteisiä kysymyksiä populaarimusiikin kaikilta saroilta. Ei kai tässä sitten muuta kuin onnenpotkut kaikille ja kisaamaan.



1. Kumpi on vanhempi: Matti vai Teppo?

2. "...Sain herkkuja sormiin, ne pyyhin salin seiniin..." Mistä kappaleesta?

3. Mistä sanoista sana "roudari" on muodostunut? (2p.)

4. Kenen tatskoja: sormissa HATE ja COBHC, vasemmassa käsivarressa mm. pentagrammi? (2p.)

5. Kumpi sijoittui vuoden 2000 Suomen Euroviisu-karsinnoissa korkeammalle: Nightwish vai Nylon Beat?

6. Eppujen Repullinen hittejä on Pokon ylivoimaisesti myydyin levy Suomessa. Kenen kokoelma oli yhtiön sisäisessä listauksessa kakkosena (ainakin kesäkuun loppuun 2004 mennessä)? (3p.)

7. Miltä Black Sabbathin levyltä löytyypi kappale "Iron Man": Black Sabbath, Paranoid, Sabotage, Vol 4?

8. Täydennä: "Olen viikon ollut tiettömällä tiellä, _______ _______ heräsin"? (3p.)

9. Minkä nimiselle levy-yhtiölle mm. Joy Division levytti: Factory, Industry, Mill vai Plant?

10. Kuka Beatleista vietti lapsuutensa Mimi-tätinsä hoivissa, kun merimies-isä katosi Uusi-Seelantiin ja äiti löysi uuden ukon?

11. Kuka Spice Girlseistä oli vanhin? (2p.)

12. Mikä tamperelaisyhtye toimi Mikko Alatalon taustabändinä vuosina 1975-77? (3p.)
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
1. Kumpi on vanhempi: Matti vai Teppo?

Ehdottomasti Teppo.

2. "...Sain herkkuja sormiin, ne pyyhin salin seiniin..." Mistä kappaleesta?

Badding: Fiilaten ja Höyläten

3. Mistä sanoista sana "roudari" on muodostunut? (2p.)

Route and Darra

4. Kenen tatskoja: sormissa HATE ja COBHC, vasemmassa käsivarressa mm. pentagrammi? (2p.)

Jonne Aaron

5. Kumpi sijoittui vuoden 2000 Suomen Euroviisu-karsinnoissa korkeammalle: Nightwish vai Nylon Beat?

Nightwish

6. Eppujen Repullinen hittejä on Pokon ylivoimaisesti myydyin levy Suomessa. Kenen kokoelma oli yhtiön sisäisessä listauksessa kakkosena (ainakin kesäkuun loppuun 2004 mennessä)? (3p.)

Jaa'a... Juice ei levyttänyt Pokolle... voisikohan Ismo Alanko olla tähän vastaus... sanotaan se, kun muitakaan sooloartisteja en keksi. Niin, tuo "Kenen" viittasi nimenomaan sooloartistiin.

7. Miltä Black Sabbathin levyltä löytyypi kappale "Iron Man": Black Sabbath, Paranoid, Sabotage, Vol 4?

Sabotage

8. Täydennä: "Olen viikon ollut tiettömällä tiellä, _______ _______ heräsin"? (3p.)

rapakosta krapulassa

9. Minkä nimiselle levy-yhtiölle mm. Joy Division levytti: Factory, Industry, Mill vai Plant?

Industry

10. Kuka Beatleista vietti lapsuutensa Mimi-tätinsä hoivissa, kun merimies-isä katosi Uusi-Seelantiin ja äiti löysi uuden ukon?

John Lennon

11. Kuka Spice Girlseistä oli vanhin? (2p.)

Geri Halliwell

12. Mikä tamperelaisyhtye toimi Mikko Alatalon taustabändinä vuosina 1975-77? (3p.)

Tabula Rasa
 

Koirapoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jutta Grahnin mies, Else-Maj Pontoppidan.
Musavisa, oh joy!

1. Kumpi on vanhempi: Matti vai Teppo?

Teppo on vanhempi.

2. "...Sain herkkuja sormiin, ne pyyhin salin seiniin..." Mistä kappaleesta?

Fiilaten ja höyläten. Sanat edesmenneen Jarkko Laineen, ei ekstrapisteitä.

3. Mistä sanoista sana "roudari" on muodostunut? (2p.)

En keksi muuta kuin road crew.

4. Kenen tatskoja: sormissa HATE ja COBHC, vasemmassa käsivarressa mm. pentagrammi? (2p.)

Alexi Laiho

5. Kumpi sijoittui vuoden 2000 Suomen Euroviisu-karsinnoissa korkeammalle: Nightwish vai Nylon Beat?

Nylon Beat

6. Eppujen Repullinen hittejä on Pokon ylivoimaisesti myydyin levy Suomessa. Kenen kokoelma oli yhtiön sisäisessä listauksessa kakkosena (ainakin kesäkuun loppuun 2004 mennessä)? (3p.)

Rauli Badding Somerjoki.

7. Miltä Black Sabbathin levyltä löytyypi kappale "Iron Man": Black Sabbath, Paranoid, Sabotage, Vol 4?

Arvaus, Vol 4 pois laskuista joten, Paranoid

8. Täydennä: "Olen viikon ollut tiettömällä tiellä, _______ _______ heräsin"? (3p.)

---

9. Minkä nimiselle levy-yhtiölle mm. Joy Division levytti: Factory, Industry, Mill vai Plant?

Factory

10. Kuka Beatleista vietti lapsuutensa Mimi-tätinsä hoivissa, kun merimies-isä katosi Uusi-Seelantiin ja äiti löysi uuden ukon?

John Lennon

11. Kuka Spice Girlseistä oli vanhin? (2p.)

Oikeaa nimeä en muista mutta Scary Spice, se tummahipiäinen tyttö.

12. Mikä tamperelaisyhtye toimi Mikko Alatalon taustabändinä vuosina 1975-77? (3p.)

Ei mitään tietoa, Cointus Int.
 

MarkusMaggot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaljaliigalaiset
Yeah, hit it, baby!

1. Kumpi on vanhempi: Matti vai Teppo? -Matti

2. "...Sain herkkuja sormiin, ne pyyhin salin seiniin..." Mistä kappaleesta? -Fiilaten ja Höyläten.

3. Mistä sanoista sana "roudari" on muodostunut? -Kai se road crew:sta tulee, enpä nyt muutakaan keksi.

4. Kenen tatskoja: sormissa HATE ja COBHC, vasemmassa käsivarressa mm. pentagrammi? -Children Of Bodomin Alexi Laiho.

5. Kumpi sijoittui vuoden 2000 Suomen Euroviisu-karsinnoissa korkeammalle: Nightwish vai Nylon Beat? -Nightwish taisi voittaa yleisöäänestyksen, olisiko Nylon Beat ollut parempi siinä asiantuntijoiden raadin listassa. Eli Nylon Beat.

6. Eppujen Repullinen hittejä on Pokon ylivoimaisesti myydyin levy Suomessa. Kenen kokoelma oli yhtiön sisäisessä listauksessa kakkosena (ainakin kesäkuun loppuun 2004 mennessä)? -Pakko olla Popeda tai Yö. Arvataan Yö.

7. Miltä Black Sabbathin levyltä löytyypi kappale "Iron Man": Black Sabbath, Paranoid, Sabotage, Vol 4? -Paranoidilla.

8. Täydennä: "Olen viikon ollut tiettömällä tiellä, _______ _______ heräsin"? -Ihan vierasta, ohi.

9. Minkä nimiselle levy-yhtiölle mm. Joy Division levytti: Factory, Industry, Mill vai Plant? -Factorylle.

10. Kuka Beatleista vietti lapsuutensa Mimi-tätinsä hoivissa, kun merimies-isä katosi Uusi-Seelantiin ja äiti löysi uuden ukon? -Emmie tiiä, Paul McCartney?

11. Kuka Spice Girlseistä oli vanhin? -Arvataan Mel C.

12. Mikä tamperelaisyhtye toimi Mikko Alatalon taustabändinä vuosina 1975-77? -Tämähän on varmaan ollut Tampere SS ennen kuin alkoivat julkaisemaan omalla nimellään, perivät Alatalolta kantaaottavuuden jota Mikko on vielä poliitikon päivilläänkin harjoittanut.

Näillä mennään.
 

paze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Ulvilan Pesä-Veikot, Pesäkarhut, BVB 09
1. Kumpi on vanhempi: Matti vai Teppo?
- Matti taitaa olla

2. "...Sain herkkuja sormiin, ne pyyhin salin seiniin..." Mistä kappaleesta?
- Rauli Badding Somerjoki - Fiilaten ja höyläten

3. Mistä sanoista sana "roudari" on muodostunut? (2p.)
- ei käryä

4. Kenen tatskoja: sormissa HATE ja COBHC, vasemmassa käsivarressa mm. pentagrammi? (2p.)
- ---

5. Kumpi sijoittui vuoden 2000 Suomen Euroviisu-karsinnoissa korkeammalle: Nightwish vai Nylon Beat?
- Nightwish

6. Eppujen Repullinen hittejä on Pokon ylivoimaisesti myydyin levy Suomessa. Kenen kokoelma oli yhtiön sisäisessä listauksessa kakkosena (ainakin kesäkuun loppuun 2004 mennessä)? (3p.)
- YÖ

7. Miltä Black Sabbathin levyltä löytyypi kappale "Iron Man": Black Sabbath, Paranoid, Sabotage, Vol 4?
- Sabotage

8. Täydennä: "Olen viikon ollut tiettömällä tiellä, _______ _______ heräsin"? (3p.)
- rapakosta krapulassa

9. Minkä nimiselle levy-yhtiölle mm. Joy Division levytti: Factory, Industry, Mill vai Plant?
- Industry

10. Kuka Beatleista vietti lapsuutensa Mimi-tätinsä hoivissa, kun merimies-isä katosi Uusi-Seelantiin ja äiti löysi uuden ukon?
- ei tietoa

11. Kuka Spice Girlseistä oli vanhin? (2p.)
- Geri

12. Mikä tamperelaisyhtye toimi Mikko Alatalon taustabändinä vuosina 1975-77? (3p.)
- ei voi tietää

-paze-

edit. 2. kysymyksen vastauksen rivinvaihto
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
No pitkästä aikaa...

1. veljeksillä on ikäeroa melko tarkkaan vuosi ja Teppo on heistä vanhempi

2. Rauli Badding Somerjoki: Fiilaten ja höyläten

3. enpä keksi nyt kuin sanan "road"

4. Ville Valon

5. en muista, arvaan että Nightwish

6. arvaan että Yön

7. Sabotage

8. ... rapakosta krapulassa... eli koko rivi kuuluu: Olen viikon ollut tiettömällä tiellä, rapakosta krapulassa heräsin

9. ---

10. ---

11. Geri Halliwell

12. Tabula Rasa
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Tämähän tuli pyytämättä ja täytenä yllätyksenä.

1. Kumpi on vanhempi: Matti vai Teppo?

Matti

2. "...Sain herkkuja sormiin, ne pyyhin salin seiniin..." Mistä kappaleesta?

Fiilaten ja höyläten

3. Mistä sanoista sana "roudari" on muodostunut? (2p.)

Road crew

4. Kenen tatskoja: sormissa HATE ja COBHC, vasemmassa käsivarressa mm. pentagrammi? (2p.)

Alexi Laihon

5. Kumpi sijoittui vuoden 2000 Suomen Euroviisu-karsinnoissa korkeammalle: Nightwish vai Nylon Beat?

Nightwish

6. Eppujen Repullinen hittejä on Pokon ylivoimaisesti myydyin levy Suomessa. Kenen kokoelma oli yhtiön sisäisessä listauksessa kakkosena (ainakin kesäkuun loppuun 2004 mennessä)? (3p.)

Jaa-a, Yön?

7. Miltä Black Sabbathin levyltä löytyypi kappale "Iron Man": Black Sabbath, Paranoid, Sabotage, Vol 4?

Sabotage

8. Täydennä: "Olen viikon ollut tiettömällä tiellä, _______ _______ heräsin"? (3p.)

-

9. Minkä nimiselle levy-yhtiölle mm. Joy Division levytti: Factory, Industry, Mill vai Plant?

Factory

10. Kuka Beatleista vietti lapsuutensa Mimi-tätinsä hoivissa, kun merimies-isä katosi Uusi-Seelantiin ja äiti löysi uuden ukon?

George Harrison

11. Kuka Spice Girlseistä oli vanhin? (2p.)

Geri Halliwell

12. Mikä tamperelaisyhtye toimi Mikko Alatalon taustabändinä vuosina 1975-77? (3p.)

Tabula Rasa
 

Tykki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
1. Kumpi on vanhempi: Matti vai Teppo? Teppo

2. "...Sain herkkuja sormiin, ne pyyhin salin seiniin..." Mistä kappaleesta? Rauli Badding Somerjoki, Fiilaten ja Höyläten

3. Mistä sanoista sana "roudari" on muodostunut? (2p.) Road

4. Kenen tatskoja: sormissa HATE ja COBHC, vasemmassa käsivarressa mm. pentagrammi? (2p.) Ozzy Osborne

5. Kumpi sijoittui vuoden 2000 Suomen Euroviisu-karsinnoissa korkeammalle: Nightwish vai Nylon Beat? Nightwish

6. Eppujen Repullinen hittejä on Pokon ylivoimaisesti myydyin levy Suomessa. Kenen kokoelma oli yhtiön sisäisessä listauksessa kakkosena (ainakin kesäkuun loppuun 2004 mennessä)? (3p.) Irwinin

7. Miltä Black Sabbathin levyltä löytyypi kappale "Iron Man": Black Sabbath, Paranoid, Sabotage, Vol 4? Vol 4

8. Täydennä: "Olen viikon ollut tiettömällä tiellä, _______ _______ heräsin"? (3p.) aamulla katuojasta

9. Minkä nimiselle levy-yhtiölle mm. Joy Division levytti: Factory, Industry, Mill vai Plant? Industry

10. Kuka Beatleista vietti lapsuutensa Mimi-tätinsä hoivissa, kun merimies-isä katosi Uusi-Seelantiin ja äiti löysi uuden ukon? Ringo

11. Kuka Spice Girlseistä oli vanhin? (2p.) Mel B

12. Mikä tamperelaisyhtye toimi Mikko Alatalon taustabändinä vuosina 1975-77? (3p.) Coitus Int
 

Voittaja

Jäsen
1. Kumpi on vanhempi: Matti vai Teppo?
Varmaan Teppo?

2. "...Sain herkkuja sormiin, ne pyyhin salin seiniin..." Mistä kappaleesta?
Fiilaten ja höyläten

3. Mistä sanoista sana "roudari" on muodostunut? (2p.)
Ei aavistusta

4. Kenen tatskoja: sormissa HATE ja COBHC, vasemmassa käsivarressa mm. pentagrammi? (2p.)
Alexi Laiho

5. Kumpi sijoittui vuoden 2000 Suomen Euroviisu-karsinnoissa korkeammalle: Nightwish vai Nylon Beat?
Nightwish?

6. Eppujen Repullinen hittejä on Pokon ylivoimaisesti myydyin levy Suomessa. Kenen kokoelma oli yhtiön sisäisessä listauksessa kakkosena (ainakin kesäkuun loppuun 2004 mennessä)? (3p.)
Oisko joku Yö?

7. Miltä Black Sabbathin levyltä löytyypi kappale "Iron Man": Black Sabbath, Paranoid, Sabotage, Vol 4?
Sabotage

8. Täydennä: "Olen viikon ollut tiettömällä tiellä, _______ _______ heräsin"? (3p.)
rapakosta krapulassa

9. Minkä nimiselle levy-yhtiölle mm. Joy Division levytti: Factory, Industry, Mill vai Plant?
Industry?

10. Kuka Beatleista vietti lapsuutensa Mimi-tätinsä hoivissa, kun merimies-isä katosi Uusi-Seelantiin ja äiti löysi uuden ukon?
Harrison?

11. Kuka Spice Girlseistä oli vanhin? (2p.)
Geriatria Halliwell?

12. Mikä tamperelaisyhtye toimi Mikko Alatalon taustabändinä vuosina 1975-77? (3p.)
Äh, ei voi muistaa.
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
1. Teppo
2. Fiilaten ja höyläten
3. Road crew tai jotain
5. Nylon Beat
7. Paranoid
9. Factory
10. Ringo
11. Melanie B

Arvauksiksihan se meni, yhden oikeasti tiesin.
 

costi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, #33 Timo Hirvonen
1. Teppo
2. Ohi
3. Road crew
4. Alexi Laiho
5. Nightwish
6. Yön
7. Black Sabbath
8. Rapakosta krapulassa
9. Sony BMG
10. Ringo Starr
11. Victoria Beckham
12. Popeda
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
1. Kumpi on vanhempi: Matti vai Teppo? Teppo

2. "...Sain herkkuja sormiin, ne pyyhin salin seiniin..." Mistä kappaleesta? -

3. Mistä sanoista sana "roudari" on muodostunut? (2p.) road crew

4. Kenen tatskoja: sormissa HATE ja COBHC, vasemmassa käsivarressa mm. pentagrammi? (2p.) Alexi Laihon

5. Kumpi sijoittui vuoden 2000 Suomen Euroviisu-karsinnoissa korkeammalle: Nightwish vai Nylon Beat? Nylon Beat

6. Eppujen Repullinen hittejä on Pokon ylivoimaisesti myydyin levy Suomessa. Kenen kokoelma oli yhtiön sisäisessä listauksessa kakkosena (ainakin kesäkuun loppuun 2004 mennessä)? (3p.) Eppu Normaalin

7. Miltä Black Sabbathin levyltä löytyypi kappale "Iron Man": Black Sabbath, Paranoid, Sabotage, Vol 4? Paranoidilta

8. Täydennä: "Olen viikon ollut tiettömällä tiellä, ojasta krapulassa heräsin"? (3p.)

9. Minkä nimiselle levy-yhtiölle mm. Joy Division levytti: Factory, Industry, Mill vai Plant? Factory

10. Kuka Beatleista vietti lapsuutensa Mimi-tätinsä hoivissa, kun merimies-isä katosi Uusi-Seelantiin ja äiti löysi uuden ukon? George Harrison

11. Kuka Spice Girlseistä oli vanhin? (2p.) Geri

12. Mikä tamperelaisyhtye toimi Mikko Alatalon taustabändinä vuosina 1975-77? (3p.) Coitus Inc

kiitos "paluusta"!
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
1. Kumpi on vanhempi: Matti vai Teppo? - Teppo

2. "...Sain herkkuja sormiin, ne pyyhin salin seiniin..." Mistä kappaleesta? - jotain ultrabraata

3. Mistä sanoista sana "roudari" on muodostunut? (2p.) - Road ja hmmm Ari

4. Kenen tatskoja: sormissa HATE ja COBHC, vasemmassa käsivarressa mm. pentagrammi? (2p.) - Alexi Laiho

5. Kumpi sijoittui vuoden 2000 Suomen Euroviisu-karsinnoissa korkeammalle: Nightwish vai Nylon Beat? - Nylon Beat

6. Eppujen Repullinen hittejä on Pokon ylivoimaisesti myydyin levy Suomessa. Kenen kokoelma oli yhtiön sisäisessä listauksessa kakkosena (ainakin kesäkuun loppuun 2004 mennessä)? (3p.) - J. Karjalaisen

7. Miltä Black Sabbathin levyltä löytyypi kappale "Iron Man": Black Sabbath, Paranoid, Sabotage, Vol 4? - Vol 4

8. Täydennä: "Olen viikon ollut tiettömällä tiellä, _______ _______ heräsin"? (3p.) - krapulassa pusikosta

9. Minkä nimiselle levy-yhtiölle mm. Joy Division levytti: Factory, Industry, Mill vai Plant? - Factory

10. Kuka Beatleista vietti lapsuutensa Mimi-tätinsä hoivissa, kun merimies-isä katosi Uusi-Seelantiin ja äiti löysi uuden ukon? - Ringo Starr

11. Kuka Spice Girlseistä oli vanhin? (2p.) - Geri

12. Mikä tamperelaisyhtye toimi Mikko Alatalon taustabändinä vuosina 1975-77? (3p.) - Tabula Rasa
 

mikkoz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
1. Teppo
2. no tästä on ollu juttua J Laine tekstit ja bäddingin Fiilaten ja höyläten
3. roadie sanasta
4. Ville Valo
5. Nylon Beat?
6. Popeda
7. Paranoid
8. joku "metsikosta(jsp) krapulassa heräsin"
9. Factory
10. John Lennon
11. Geri Halliwell
12. (Heikki Silvennoinen, Rokkilaulaja ja) Tabula Rasa
 

Thumb

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Edmonton Oilers, Liverpool
1. Kumpi on vanhempi: Matti vai Teppo?
Teppo

2. "...Sain herkkuja sormiin, ne pyyhin salin seiniin..." Mistä kappaleesta?
Fiilaten ja höyläten

3. Mistä sanoista sana "roudari" on muodostunut? (2p.)
road manager kuulostaisi järkevältä

4. Kenen tatskoja: sormissa HATE ja COBHC, vasemmassa käsivarressa mm. pentagrammi? (2p.)
Alexi Laiho

5. Kumpi sijoittui vuoden 2000 Suomen Euroviisu-karsinnoissa korkeammalle: Nightwish vai Nylon Beat?
Nightwish

6. Eppujen Repullinen hittejä on Pokon ylivoimaisesti myydyin levy Suomessa. Kenen kokoelma oli yhtiön sisäisessä listauksessa kakkosena (ainakin kesäkuun loppuun 2004 mennessä)? (3p.)
J. Karjalainen

7. Miltä Black Sabbathin levyltä löytyypi kappale "Iron Man": Black Sabbath, Paranoid, Sabotage, Vol 4?
Paranoid

8. Täydennä: "Olen viikon ollut tiettömällä tiellä, _______ _______ heräsin"? (3p.)
rapakosta krapulassa

9. Minkä nimiselle levy-yhtiölle mm. Joy Division levytti: Factory, Industry, Mill vai Plant?
Industry

10. Kuka Beatleista vietti lapsuutensa Mimi-tätinsä hoivissa, kun merimies-isä katosi Uusi-Seelantiin ja äiti löysi uuden ukon?
John Lennon

11. Kuka Spice Girlseistä oli vanhin? (2p.)
Geri Halliwell

12. Mikä tamperelaisyhtye toimi Mikko Alatalon taustabändinä vuosina 1975-77? (3p.)
coitus int
 

Anselm Raato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ajetaan Valtralla, Seattle Kraken
Everton kirjoitti:
1. Kumpi on vanhempi: Matti vai Teppo?

2. "...Sain herkkuja sormiin, ne pyyhin salin seiniin..." Mistä kappaleesta?

3. Mistä sanoista sana "roudari" on muodostunut? (2p.)

4. Kenen tatskoja: sormissa HATE ja COBHC, vasemmassa käsivarressa mm. pentagrammi? (2p.)

5. Kumpi sijoittui vuoden 2000 Suomen Euroviisu-karsinnoissa korkeammalle: Nightwish vai Nylon Beat?

6. Eppujen Repullinen hittejä on Pokon ylivoimaisesti myydyin levy Suomessa. Kenen kokoelma oli yhtiön sisäisessä listauksessa kakkosena (ainakin kesäkuun loppuun 2004 mennessä)? (3p.)

7. Miltä Black Sabbathin levyltä löytyypi kappale "Iron Man": Black Sabbath, Paranoid, Sabotage, Vol 4?

8. Täydennä: "Olen viikon ollut tiettömällä tiellä, _______ _______ heräsin"? (3p.)

9. Minkä nimiselle levy-yhtiölle mm. Joy Division levytti: Factory, Industry, Mill vai Plant?

10. Kuka Beatleista vietti lapsuutensa Mimi-tätinsä hoivissa, kun merimies-isä katosi Uusi-Seelantiin ja äiti löysi uuden ukon?

11. Kuka Spice Girlseistä oli vanhin? (2p.)

12. Mikä tamperelaisyhtye toimi Mikko Alatalon taustabändinä vuosina 1975-77? (3p.)

1. MATTI
2. Fiilaten ja höyläten
3. ai hajuakaan
4. Aleksi Laiho?
5. NW
6. Kolmas Nainen?
7. vol. 4?
8. rapakossa, krapulassa
9. Factory?
10. Harrisonin Yrjö
11. Geri
12. Mitsukas
 

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
1. Kumpi on vanhempi: Matti vai Teppo?
— Matti

2. "...Sain herkkuja sormiin, ne pyyhin salin seiniin..." Mistä kappaleesta?
— Rauli Badding Somerjoki: Fiilaten ja höyläten

3. Mistä sanoista sana "roudari" on muodostunut?
— Road ja engineer

4. Kenen tatskoja: sormissa HATE ja COBHC, vasemmassa käsivarressa mm. pentagrammi?
— Katri-Helenan?

5. Kumpi sijoittui vuoden 2000 Suomen Euroviisu-karsinnoissa korkeammalle: Nightwish vai Nylon Beat?
— Nylon Beat

6. Eppujen Repullinen hittejä on Pokon ylivoimaisesti myydyin levy Suomessa. Kenen kokoelma oli yhtiön sisäisessä listauksessa kakkosena (ainakin kesäkuun loppuun 2004 mennessä)?
— Yön

7. Miltä Black Sabbathin levyltä löytyypi kappale "Iron Man": Black Sabbath, Paranoid, Sabotage, Vol 4?
— Paranoid

8. Täydennä: "Olen viikon ollut tiettömällä tiellä, _______ _______ heräsin"?
— "ratin takaa metsässä"

9. Minkä nimiselle levy-yhtiölle mm. Joy Division levytti: Factory, Industry, Mill vai Plant?
— Factory

10. Kuka Beatleista vietti lapsuutensa Mimi-tätinsä hoivissa, kun merimies-isä katosi Uusi-Seelantiin ja äiti löysi uuden ukon?
— John Lennon

11. Kuka Spice Girlseistä oli vanhin?
— Geri

12. Mikä tamperelaisyhtye toimi Mikko Alatalon taustabändinä vuosina 1975-77?
— Tabula Rasa
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Jipjei,taas mennään

1. Kumpi on vanhempi: Matti vai Teppo?
Teppo?

2. "...Sain herkkuja sormiin, ne pyyhin salin seiniin..." Mistä kappaleesta?
Ohi

3. Mistä sanoista sana "roudari" on muodostunut?
Haetaankos nyt tässä "road crew"

4. Kenen tatskoja: sormissa HATE ja COBHC, vasemmassa käsivarressa mm. pentagrammi?
Alexi Laiho

5. Kumpi sijoittui vuoden 2000 Suomen Euroviisu-karsinnoissa korkeammalle: Nightwish vai Nylon Beat?
Nightwish

6. Eppujen Repullinen hittejä on Pokon ylivoimaisesti myydyin levy Suomessa. Kenen kokoelma oli yhtiön sisäisessä listauksessa kakkosena (ainakin kesäkuun loppuun 2004 mennessä)?
J.Karjalainen


7. Miltä Black Sabbathin levyltä löytyypi kappale "Iron Man": Black Sabbath, Paranoid, Sabotage, Vol 4?
Vol 4.

8. Täydennä: "Olen viikon ollut tiettömällä tiellä, _______ _______ heräsin"? rapakosta krapulassa (Rentun ruusu)

9. Minkä nimiselle levy-yhtiölle mm. Joy Division levytti: Factory, Industry, Mill vai Plant?
Factory

10. Kuka Beatleista vietti lapsuutensa Mimi-tätinsä hoivissa, kun merimies-isä katosi Uusi-Seelantiin ja äiti löysi uuden ukon?
John Lennon

11. Kuka Spice Girlseistä oli vanhin?
Geri Halliwell

12. Mikä tamperelaisyhtye toimi Mikko Alatalon taustabändinä vuosina 1975-77?
Coitus Int
 

Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
RaiPen reippaat pojat
1. Kumpi on vanhempi: Matti vai Teppo?
Matti

2. "...Sain herkkuja sormiin, ne pyyhin salin seiniin..." Mistä kappaleesta?
Ohi

3. Mistä sanoista sana "roudari" on muodostunut? (2p.)
Road crew

4. Kenen tatskoja: sormissa HATE ja COBHC, vasemmassa käsivarressa mm. pentagrammi? (2p.)
Alexi Laiho

5. Kumpi sijoittui vuoden 2000 Suomen Euroviisu-karsinnoissa korkeammalle: Nightwish vai Nylon Beat?
Nightwish

6. Eppujen Repullinen hittejä on Pokon ylivoimaisesti myydyin levy Suomessa. Kenen kokoelma oli yhtiön sisäisessä listauksessa kakkosena (ainakin kesäkuun loppuun 2004 mennessä)? (3p.)
Popedan

7. Miltä Black Sabbathin levyltä löytyypi kappale "Iron Man": Black Sabbath, Paranoid, Sabotage, Vol 4?
Paranoid

8. Täydennä: "Olen viikon ollut tiettömällä tiellä, _______ _______ heräsin"? (3p.)
Rapakosta krapulasta

9. Minkä nimiselle levy-yhtiölle mm. Joy Division levytti: Factory, Industry, Mill vai Plant?
Vaikka Factory

10. Kuka Beatleista vietti lapsuutensa Mimi-tätinsä hoivissa, kun merimies-isä katosi Uusi-Seelantiin ja äiti löysi uuden ukon?
Ringo Starr

11. Kuka Spice Girlseistä oli vanhin? (2p.)
Mel C

12. Mikä tamperelaisyhtye toimi Mikko Alatalon taustabändinä vuosina 1975-77? (3p.)
Tabula Rasa
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
1. Matti

2. Badding: Fiilaten ja höyläten

3. Joku road mechanic varmaankin..

4. Alexi Laiho

5. Nylon Beat

6. Kai tää varmaan Yön joku kokoelma oli.

7. Tää on Paranoidilla.

8."Olen viikon ollut tiettömällä tiellä, rapakosta krapulassa heräsin"

9. Industry?

10. George Harrison

11. Mel B?

12. Tabula Rasa
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
1. Teppohan se, vaikka toisin yleisesti kai luullaan

2. Edesmenneen Jarkko Laineen loistavasta tekstistä Fiilaten ja höyläten.

3. Road crew

4. Ei mitään käsitystä. Ville Valon?

5. Nylon Beat

6. J. Karjalaisen kokoelma

7. Paranoid

8. rapakosta krapulassa

9. New Order ainakin levytti Factorylle, joten sen niminen on olemassa :) valitaan se.

10. John Lennon

11. Geri Halliwell

12. Tabula Rasa
 

King

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
1. Kumpi on vanhempi: Matti vai Teppo?
Kyllähän se Teppo on, vaikkei siltä näytäkään.

2. "...Sain herkkuja sormiin, ne pyyhin salin seiniin..." Mistä kappaleesta? Ei harmainta aavistusta.

3. Mistä sanoista sana "roudari" on muodostunut? (2p.)
Road nyt varmaan on toinen..toista en nyt tähän hätään keksi.

4. Kenen tatskoja: sormissa HATE ja COBHC, vasemmassa käsivarressa mm. pentagrammi? (2p.) Alexi Laiho.

5. Kumpi sijoittui vuoden 2000 Suomen Euroviisu-karsinnoissa korkeammalle: Nightwish vai Nylon Beat?
Nightwish.

6. Eppujen Repullinen hittejä on Pokon ylivoimaisesti myydyin levy Suomessa. Kenen kokoelma oli yhtiön sisäisessä listauksessa kakkosena (ainakin kesäkuun loppuun 2004 mennessä)?
(3p.) Popedan?

7. Miltä Black Sabbathin levyltä löytyypi kappale "Iron Man": Black Sabbath, Paranoid, Sabotage, Vol 4? Paranoid.

8. Täydennä: "Olen viikon ollut tiettömällä tiellä, _______ _______ heräsin"? (3p.) Rapakosta krapulassa.

9. Minkä nimiselle levy-yhtiölle mm. Joy Division levytti: Factory, Industry, Mill vai Plant? Industry?

10. Kuka Beatleista vietti lapsuutensa Mimi-tätinsä hoivissa, kun merimies-isä katosi Uusi-Seelantiin ja äiti löysi uuden ukon?
Ringo Starr?

11. Kuka Spice Girlseistä oli vanhin? (2p.)
Geri Halliwell.

12. Mikä tamperelaisyhtye toimi Mikko Alatalon taustabändinä vuosina 1975-77? (3p.) Mikon punaiset lasit?
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
1. Kumpi on vanhempi: Matti vai Teppo?

Teppo

2. "...Sain herkkuja sormiin, ne pyyhin salin seiniin..." Mistä kappaleesta?

3. Mistä sanoista sana "roudari" on muodostunut? (2p.)

road crew

4. Kenen tatskoja: sormissa HATE ja COBHC, vasemmassa käsivarressa mm. pentagrammi? (2p.)

Alexi Laiho

5. Kumpi sijoittui vuoden 2000 Suomen Euroviisu-karsinnoissa korkeammalle: Nightwish vai Nylon Beat?

Nightwish

6. Eppujen Repullinen hittejä on Pokon ylivoimaisesti myydyin levy Suomessa. Kenen kokoelma oli yhtiön sisäisessä listauksessa kakkosena (ainakin kesäkuun loppuun 2004 mennessä)? (3p.)



7. Miltä Black Sabbathin levyltä löytyypi kappale "Iron Man": Black Sabbath, Paranoid, Sabotage, Vol 4?

Paranoid

8. Täydennä: "Olen viikon ollut tiettömällä tiellä, _______ _______ heräsin"? (3p.)

rapakossa krapulassa

9. Minkä nimiselle levy-yhtiölle mm. Joy Division levytti: Factory, Industry, Mill vai Plant?

Factory

10. Kuka Beatleista vietti lapsuutensa Mimi-tätinsä hoivissa, kun merimies-isä katosi Uusi-Seelantiin ja äiti löysi uuden ukon?

George Harrison

11. Kuka Spice Girlseistä oli vanhin? (2p.)

Geri

12. Mikä tamperelaisyhtye toimi Mikko Alatalon taustabändinä vuosina 1975-77? (3p.)

---
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
1. Kumpi on vanhempi: Matti vai Teppo?
-Teppo, vuoden ero

2. "...Sain herkkuja sormiin, ne pyyhin salin seiniin..." Mistä kappaleesta?
-ohi

3. Mistä sanoista sana "roudari" on muodostunut? (2p.)
-Road Dude

4. Kenen tatskoja: sormissa HATE ja COBHC, vasemmassa käsivarressa mm. pentagrammi? (2p.)
-Alexi Laiho

5. Kumpi sijoittui vuoden 2000 Suomen Euroviisu-karsinnoissa korkeammalle: Nightwish vai Nylon Beat?
-Nightwish

6. Eppujen Repullinen hittejä on Pokon ylivoimaisesti myydyin levy Suomessa. Kenen kokoelma oli yhtiön sisäisessä listauksessa kakkosena (ainakin kesäkuun loppuun 2004 mennessä)? (3p.)
-Yö (Legenda)

7. Miltä Black Sabbathin levyltä löytyypi kappale "Iron Man": Black Sabbath, Paranoid, Sabotage, Vol 4?
-Vol 4

8. Täydennä: "Olen viikon ollut tiettömällä tiellä, _______ _______ heräsin"? (3p.)
-"Rapakosta rapulassa"

9. Minkä nimiselle levy-yhtiölle mm. Joy Division levytti: Factory, Industry, Mill vai Plant?
-Plant

10. Kuka Beatleista vietti lapsuutensa Mimi-tätinsä hoivissa, kun merimies-isä katosi Uusi-Seelantiin ja äiti löysi uuden ukon?
-John Lennon

11. Kuka Spice Girlseistä oli vanhin? (2p.)
-Victoria Adams (nyk Beckham)

12. Mikä tamperelaisyhtye toimi Mikko Alatalon taustabändinä vuosina 1975-77? (3p.)
-Seitsemän Seinähullua Veljestä
 

pygmalion

Jäsen
1. Kumpi on vanhempi: Matti vai Teppo?
Teppo?

2. "...Sain herkkuja sormiin, ne pyyhin salin seiniin..." Mistä kappaleesta?
"Fiilaten ja höyläten"

3. Mistä sanoista sana "roudari" on muodostunut? (2p.)
Road... assistant?

4. Kenen tatskoja: sormissa HATE ja COBHC, vasemmassa käsivarressa mm. pentagrammi? (2p.)
Jos vaikka Alexi Laiho?

5. Kumpi sijoittui vuoden 2000 Suomen Euroviisu-karsinnoissa korkeammalle: Nightwish vai Nylon Beat?
Nightwish ainakin voitti sen yleisöäänestyksen, kai he olivat korkeammalla myös "asiantuntijoiden" äänien jälkeen.

6. Eppujen Repullinen hittejä on Pokon ylivoimaisesti myydyin levy Suomessa. Kenen kokoelma oli yhtiön sisäisessä listauksessa kakkosena (ainakin kesäkuun loppuun 2004 mennessä)? (3p.)
Jos vaikak J. Karjalaisen "Suurimmat hitit"?

7. Miltä Black Sabbathin levyltä löytyypi kappale "Iron Man":
Paranoid

8. Täydennä: "Olen viikon ollut tiettömällä tiellä, _______ _______ heräsin"? (3p.)
Jostain krapulassa?

9. Minkä nimiselle levy-yhtiölle mm. Joy Division levytti:
Factory

10. Kuka Beatleista vietti lapsuutensa Mimi-tätinsä hoivissa, kun merimies-isä katosi Uusi-Seelantiin ja äiti löysi uuden ukon?
Lennonin John

11. Kuka Spice Girlseistä oli vanhin? (2p.)
Geri Hallivellissä oli sellaista mature-karismaa, että hän se varmaan oli.

12. Mikä tamperelaisyhtye toimi Mikko Alatalon taustabändinä vuosina 1975-77? (3p.)
ohi...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös