Murskaako Kristian Kuusela Ojasen ennätyksen?

  • 16 340
  • 50

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Jatkoajan puolella on jo pitkään ollut ketju jossa on seurattu Alexander Ovetshkinin mahdollisuuksia murskata NHL:ssä Gretzkyn maaliennätys.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että 36-vuotiaanakin yksi Liigan parhaista pelaajista, Seinäjoelta lähtöisin oleva Kristian Kuusela on "enää" 171 pisteen päässä eniten SM-liigapisteitä keränneestä Janne Ojasesta.

Kuuselalla on vielä 3 vuotta sopimusta jäljellä ja jos pystyy siihen asti n. 40 pisteen kausiin, hän on tuolloin 40-vuotiaana sellaisen 30-40 pisteen päässä piikkipaikasta.

Kuuselan profiili tällaiselle ennätysmetsästykselle on lähes täydellinen, ei saa olla junioritähti, ettei viedä Pohjois-Amerikkaan ja sitten ei saa ainakaan liikaa loistaa ulkomaan keikoilla, että palaa pian takaisin Liigaan. Tärkeää on myös onnistua kunnolla Liigan parhaiden resurssien joukkueissa, etteivät pienemmät ulkomaan joukkueet pystykään houkuttelemaan toisin kuin pienten liigaseurojen tähtiä. Ainakaan haittaa ei ole siitäkään, jos "parhaassa iässä" liigasopimuksien viimeinen vuosi ei ole mikään ihan tykkikausi.

Kuusela löi läpi Ässissä 22-vuotiaana, niin, että hänellä oli vielä yksi vuosi sopimusta jäljellä. Toisen huippuvuotensa aikana hän siirtyi Ässistä "tyhjennysmyynnissä MoDoon", mutta ei ennen kuin oli jo tehnyt sopimuksen seuraavista kolmesta kaudesta Liigan mammuteihin kuuluvaan Kärppiin. Tämä olikin tärkeää, sillä Kuusela oli MoDon mestaruuteen päättyneissä pudotuspeleissä loistava ja Kärpät olisi voinut hyvin jäädä toiseksi Ruotsin jäteille, jos siinä vaiheessa vasta olisi tulevasta sopimuksesta ruvettu neuvottelemaan.

Kärpissä kaksi ensimmäistä kautta meni +40 pisteen tahdissa, mutta kolmas oli heikompi ja 1-vuotinen jatko oli molemmille sopiva, koska ulkomaiden huippuseuroista ei varmasti kysyntää ollut. Myös neljäs kausi Kärpissä oli heikohko, ulkomailta ei kysyntää löytynyt, eikä Kärpätkään enää halunnut jatkaa. Liigan kakkosketjun seuroista sen sijaan tasonsa aiempina vuosina todistaneelle Kuuselalle löytyi varmasti paljon vaihtoehtoja. Näistä hän valitsi Bluesin 2-vuotisella sopimuksella. Sielläkin ensimmäinen kausi oli vaisuhko, toinen hyvä, mutta ei kuitenkaan niin superluokkaa, että esimerkiksi KHL:stä kiinnostuneita olisi löytynyt. Liigan ykkösketju kuitenkin heräsi ja valinnaksi muotoutui 30-vuotiaana juniorivuosien seura Tappara 3-vuotisella sopimuksella.

Siellä Kuusela oli heti alusta lähtien joukkueen kärkipelaajia ja kolmantena kautena räjäytti potin puhkaisten 33-vuotiaana ensimmäisen kerran urallaan 50 pisteen rajan ja voittaen koko pistepörssin. Onkin luonnollista, että tässä vaiheessa kutsui ökyliiga KHL, NHL:n juna oli jo tässä iässä luonnollisesti mennyt.

KHL:ssä Kuusela pelasi mukiinmenevästi, mutta ei kuitenkaan onnistunut erityisen hyvin heikossa joukkueessa ja palasi jo kesken kauden 2016-17 Tapparaan. Tapparassakaan loppukausi ei ollut erikoisen hyvä pelaajalle henkilökohtaisesti (joukkue sen sijaan voitti kultaa) ja 34-vuotiaana oli helppoa suostua Tapparan tarjoamaan rahakkaaseen ja pitkään sopimukseen. Molemmilla riitti luottoa, että vanha taso saadaan takaisin. Arviointi osui oikeaan, sillä kyseiset 3 vuotta Kuusela kuului jälleen kerran koko Liigan eliittiin ja toinen kausi niistä toi jopa kutsun ensimmäistä kertaa arvokisoihin, jotka päättyivät kultajuhliin. Sopimusta pidennettiin 3 vuodella lisää jo ennen tätä vanhan sopimuksen viimeistä kautta.

Kuusela on liigaurallaan pelannut 5 kautta Ässissä, 4 kautta Kärpissä, 2 kautta Bluesissa ja 7 kautta Tapparassa. Sopimusta Tapparaan on vielä 3 kautta lisää ja nuo ainakin ilman loukkaantumista toteutuvat.

Tässä ketjussa seuraamme Kuuselan matkaa kohti Suomen pääsarjahistorian pistepörssin kärkeä. Malttaako Kuusela lopettaa 40-vuotiaana, jos matkaa kärkeen on esimerkiksi 30 pistettä? Varsinkaan jos kausi 2022-23 tuottaa esimerkiksi 35-40 tehopistettä?

Toinen asia mistä haluaisin ketjussa keskustella, että millaisella "profiililla" olisi joku Kuuselankin kaataja mahdollista löytää tulevaisuudessa? Aivan kaikkia mahdollisia pisteitä ei Kuuselakaan ole saanut, kun huomioidaan, että kunnon pistetehtailu alkoi vasta 22-vuotiaana ja tuolla on heikompiakin kausia välissä. Toisaalta liikaa hyviä kausia ja varsinkin nuorena, vie pelaajan muihin sarjoihin. Erittäin tärkeää on olla pelaamatta liian hyvin ulkomaille päästessään ja tietenkin ajautua Liigan isojen joukkueiden kärkipelaajaksi lopulta jolloin pienet ulkomaalaisjoukkueet eivät ole vaihtoehto.

Esimerkiksi Julius Junttila voisi muuten olla mahdollinen Kuuselan uhkaaja joskus, mutta hänellä pistetehtailu alkoi vielä vanhempana ja on vaikea uskoa, että hän pystyisi tästä eteenpäin pelaamaan vielä kymmenen 50 pisteen kautta Kärpissä putkeen. Melko saman profiilin Ville Vahalahtihan olisi myös voinut päästä lähelle Ojasta ilman uran päättänyttä loukkaantumista ja hänenkin kohdallaan pistemäärää verotti, että ensimmäistä kertaa 40 pistettäkin meni puhki vasta 26-vuotiaana. Muutenhan Liigan kaikkien aikojen pistemieheksi homma meni Vahalahdella kuin elokuvissa, eli vääjäämätön yhden kauden ulkomaankeikka aivan mönkään ja sieltä Liigan iso seura oli paluupaikka.

Kuinka mahdollista on, että joku tekee Liigassa joskus 1000 pistettä?
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Toinen asia mistä haluaisin ketjussa keskustella, että millaisella "profiililla" olisi joku Kuuselankin kaataja mahdollista löytää tulevaisuudessa?

Pitää kerta kaikkiaan pakottamalla pysyä Liigassa. Turunen, Leskinen, Suomi ja miksei Kangasniemikin eivät luultavasti pysy tarpeeksi pitkään Suomessa. Oma kärkihevoseni tähän kisaan on Jerry Turkulainen, mutta eiköhän häneltäkin nähdä joku 60 pisteen kausi ja Sveitsi kutsuu.

Mutta periaatteessa profiili pitäisi olla sellainen, että vetelee 30-35 pinnan kausia kolmekymppiseksi. Siinä kohtaa olisi kasassa noin 400 pistettä. Ehkä jopa johonkin 32-33 -vuotiaaksi, ettei vaan raha vie pois. Sanotaan, että 33 vuotta ja 500 pistettä. Sitten nousu kuuselamaisiin 45-55 pisteen kausiin ja uran jatkoa neljänkympin korville.

Ainakaan seuraavaan kymmeneen vuoteen ei nouse ketään tähän keskusteluun, ellei jotain dramaattisia muutoksia tapahdu.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Iikka Kangasniemen nimen olisin itsekin tullut heittämään tähän spekulaatioon. Ikää 24 vuotta, pelannut 35-40 pinnan kausia ja saattaa olla sellainen pelaaja, joka jää liigaan pitkäksi aikaa. Arttu Ruotsalainen saattaa saada uran ulkomailla, mutta saattaa myös palata kauden tai parin jälkeen taas takaisin liigaan.

Mutta mitenkäs nuoremmista Jere Innala?
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Mutta periaatteessa profiili pitäisi olla sellainen, että vetelee 30-35 pinnan kausia kolmekymppiseksi. Siinä kohtaa olisi kasassa noin 400 pistettä. Ehkä jopa johonkin 32-33 -vuotiaaksi, ettei vaan raha vie pois. Sanotaan, että 33 vuotta ja 500 pistettä. Sitten nousu kuuselamaisiin 45-55 pisteen kausiin ja uran jatkoa neljänkympin korville.
Ainut vaan että miten paljon näitä on historiassa ihan oikeasti ollut että 30 pinnan mies nousee 50 pinnan mieheksi päälle 30-vuotiaana? Kuuselan kohdallakaan ei ihan tällaisesta puhuta, sillä alkuunhan mies paukutteli juurikin tuota 45 pisteen kausitahtia, sitten pieni hiipuminen muutamaksi kaudeksi n. 30 pisteeseen mutta tätä suvantoa ei kuitenkaan kestänyt kuin kolmisen kautta. Sitten jälleen 40 pinnaa ja tämän jälkeen vielä kovempaa tulosta.

Lisäksi noissa Kuuselan "heikommissa kausissa" eli n. 30 pisteen kausilla Kuusela oli kuitenkin kahdesti joukkueensa toiseksi paras pistemies ja kertaalleen neljänneksi paras, eli teki kuitenkin ihan oman tonttinsa mukaista tulosta.

Ei minulle ainakaan ihan äkkiä tule historiasta mieleen näitä 30 pisteen liigajyriä jotka on yhtäkkiä jonkun kovan kehitysloikan tehneet.

Kuinka mahdollista on, että joku tekee Liigassa joskus 1000 pistettä?
Koskaan ei pidä sanoa "ei koskaan", mutta tällaiseen en millään jaksa uskoa. Tai ehkä ainoa mahdollisuus voisi olla siinä että Liigan taso tippuu joskus tulevina vuosina johonkin Slovakian Liigan tasolle ja joku pelimanni pelaa jonkun helvetin pitkän uran ja takoo siinä 1000 pistettä. Mutta jos Liigan ja ylipäätään suomalaisen jääkiekon taso pysyy suurinpiirtein tällä tasolla niin aika mahdotonta tuo 1000 pisteen rajan rikkominen tuntuu jokseenkin mahdottomalta.

Arne Kroták at eliteprospects.com

Tuollainen ukko tuli vaan mieleen Slovakian liigasta. Mielenkiintoinen seppä muuten siinä mielessä että johtaa ylivoimaisesti Slovakian liigan kaikkien aikojen pistepörssiä mutta ei voittanut koskaan Slovakian mestaruutta.

Toinen vaihtoehto lienee sitten se että Liigaan aletaan pumppaamaan jostain ulkopuolelta rahaa ihan helvetisti ja pelaajia saadaan pidettyä liigassa pidempään, mutta tämäkin aika utopistista.
 
AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs

Onko sillä mitään väliä onko sellaisia historiassa ollut, tai että niitä ei tule edes yhtä mieleen? Kun eikö tuo nyt ollut aika selkeästi ns. hypoteettista asettelua mm. "pitäisi" sanan sisältäen.. Toisin sanoen siinä kait vain mietiskeltiin ääneen sitä minkälainen peluri "pitäisi" olla jotta se edes teoriassa olisi mahdollinen. Joten minun mielestä "kysyt" tuossa sellaista asiaa jonka sanoo jo etukäteen ihan selvästi.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Onko sillä mitään väliä onko sellaisia historiassa ollut, tai että niitä ei tule edes yhtä mieleen? Kun eikö tuo nyt ollut aika selkeästi ns. hypoteettista asettelua mm. "pitäisi" sanan sisältäen.. Toisin sanoen siinä kait vain mietiskeltiin ääneen sitä minkälainen peluri "pitäisi" olla jotta se edes teoriassa olisi mahdollinen. Joten minun mielestä "kysyt" tuossa sellaista asiaa jonka sanoo jo etukäteen ihan selvästi.
Toki näinkin, ei siinä mitään. En vain itse näe tuollaista skenaariota kovin todennäköisenä että tuollainen pelaaja jostain tulisi esille. Saahan sitä kai spekuloida.
 
Tähän tärkeimpänä keinona on ottelumäärien kasvattaminen radikaalisti nykyisestä. Sieltä ne lisäpisteet on mahdollista raapia.

Ja siihen vielä kylkeen jättimäisiä tieteellisiä ja lääketieteellisiä läpimurtoja, niin päästään seuraamaan vielä joskus nimekkäitä paluumuuttajia:
"Patrik Laine, 54 v. - Tapparaan: Paluu tuli ajankohtaiseksi, kun lapsenlapsella alkoi esikoulu."

"Kaikkea ei mitata rahassa. Kun on tehnyt 1500 maalia, ja tienannut sen parisataa milliä, niin voi ottaa jo rennommin. Vaikka vääntää pleikka 10:llä lastenlasten kanssa. Sillä ne treenitkin nykyään hoidetaan. Pleikka on käytännössä pakollinen, jos haluaa änärissä pärjätä."

"Uudet lonkat ja polvet tuntuu hyviltä, ihan kuin olisin taas 35-vuotias. Eiköhän niillä taas 10 vuotta mennä. Nykyään kun ei enää taklatakaan."

"Joukkue on tietysti nuori ja uusi, mutta Tepsissä näyttää tuttuja naamoja vielä pelaavan. Ja vielä alkuperäisillä polvilla!"

"Ja onhan Jesse vielä Oulussa. Opettelee englantia ja pleikan käyttöä."

"Alkavalla kaudella Tapparaa valmentaa Hologrammi-valmentaja J.Rautakorpi-v.2.1. Tampereella on kova usko siihen, että uusimman päivityksen myötä Tappara kirkastaa edellisten kausien kirvelevät finaalitappiot kullaksi. Hologrammia kuvaillaan myös ihmisläheisemmäksi ja moniulotteisemmaksi, sekä pelityyliltään vähemmän kliiniseksi kuin aikaisempia versioita vuosisadan alkupuolelta."

"Muissa uutisissa: Venäjän öljyvarojen ehtyminen, sekä uudet pakotteet johtaneet siihen, että Jokereiden palkat maksetaan vodkana. Fanien mukaan tämä ei kuitenkaan näy pelin tasossa. Itse asiassa tasoerot jopa pienentyneet, sillä Pietarin SKA:n ja TsSKA:n vodka-annokset ovat vain tuplat Jokereihin verrattuna. Ja tuomaroinnin taso jopa noussut"

Sori, lähti laukalle...
 
puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Oliko niin, että Ojanen oli lahjakkaampi, mutta laiskempi harjoittelija? Kuusela taas kova harjoittelija, mutta ei yhtä lahjakas?

Tapparasta niin tiedä, mutta Kuusela taitaa olla todella hyvä luistelija, jolla on myös liigatasolle hyvä laukaus. Noin muuten ominaisuuksiltaan keskitasoa, joten isommat ympyrät jääneet lyhyisiin pätkiin.
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Ainut vaan että miten paljon näitä on historiassa ihan oikeasti ollut että 30 pinnan mies nousee 50 pinnan mieheksi päälle 30-vuotiaana?
....
Ei minulle ainakaan ihan äkkiä tule historiasta mieleen näitä 30 pisteen liigajyriä jotka on yhtäkkiä jonkun kovan kehitysloikan tehneet.

Toni Mäkiaho oli noin 20-30 pisteen mies, kunnes yli kolmekymppisenä veti kaudella 06-07 51 pisteen kauden. Toki ainoa yli 50 pisteen kausi, mutta kuitenkin seuraavilla kahdella kaudella oli vajailla kausilla noin 45 pisteen vauhdissa.
 
Kukko

Jäsen
Oliko niin, että Ojanen oli lahjakkaampi, mutta laiskempi harjoittelija? Kuusela taas kova harjoittelija, mutta ei yhtä lahjakas?

Tapparasta niin tiedä, mutta Kuusela taitaa olla todella hyvä luistelija, jolla on myös liigatasolle hyvä laukaus. Noin muuten ominaisuuksiltaan keskitasoa, joten isommat ympyrät jääneet lyhyisiin pätkiin.

Tässä nyt menee metsään aika pahasti. Lahjakkuutta herrojen välillä ei kannata alkaa vertailemaan. Eri pelipaikka, eri aikakausi ja täydellisen erilaiset pelaajat.

Toisekseen nykypäivän Kuusela ei missään nimessä ole keskitasoa parempi luistelija. Liikenopeudessa keskitasoa hitaampi, mutta luistimen käytössä ehkä taitavampi. Laukaus on hyvää Liiga tasoa, mutta ei mitenkään poikkeuksellinen. Kuusela on liigan huippua syöttötaidossa ja yleisessä pelin ymmärtämisessä. Hän on taitava toimimaan oikealla tavalla erilaisissa pelin tilanteissa, edistääkseen joukkueensa pelaamista.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Tässä nyt menee metsään aika pahasti. Lahjakkuutta herrojen välillä ei kannata alkaa vertailemaan. Eri pelipaikka, eri aikakausi ja täydellisen erilaiset pelaajat.
Joo ja kuten myöskään harjoittelua ei kannata lähteä vertaamaan. Ojanen kuitenkin aloitti uransa 80-luvulla ja uran huippuvuodet oli 90-luvulla jolloin harjoittelu ja muut arkirutiinit oli varmasti ihan erilaisia mitä Kuuselan uran aikana. Toki Tapparassa on osattu aina harjoitella mutta silti väitän että sen aikakauden metodit ja nimenomaan kaukalon ulkopuolinen elämä on ihan eri maailmasta mitä nykyään.

Eiköhän tuo Ojanen ole ollut ihan normaali harjoittelija omana aikakautenaan. Mitään isompia loukkaantumisiakaan miehellä ei tainnut olla kuin vasta uran lopussa, eli kyllä sekin jotain kertoo siitä että asioita on tehty oikein.
 
-One-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Eemeli Suomi voisi periaatteessa tehdä sellaisen uran Liigassa, jolla ennätyslukemiin on mahdollista päästä. Tuo vaatisi toki sen, että ulkomailla ei natsaa - kokeilemaan Eemeli lähtee jossain vaiheessa lähes varmasti. Pieni koko, keskinkertainen luistelunopeus, liigatasolla hyvä kaikessa muttei loistava missään. Miehen parhaat ominaisuudet ovat työmoraali ja sopivuus rooliin kuin rooliin. Toki todennäköisempää lienee Mika Pyörälän kaltainen urakehitys, mutta jollei onnistu Ruotsissa/Sveitsissä raivaamaan tietään kärkiketjuihin muutamassa kaudessa, niin Suomi saattaisi palata Suomeen (no pun intended).
 
Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Minä en ehkä lähtisi vertaamaan liikaa eri pelaajien pelitasoja ja lahjakkuuksia toisiinsa, kun kyse on SM-liigan kaikkien aikojen pistepörssistä. On selvää, että tilastoa ei johda Suomen paras jääkiekkoilija, muuten kärjessä olisi Kurri tai Selänne tai ehkä Koivu, vaan siinä menestyy erittäin hyvä pelaaja, liian hyvä Liigaan, joka jostain syystä on kuitenkin päätynyt pelaamaan paljon SM-liigassa myös uransa parhaina kausina. Kaikkein parhaat pelaajat, kuten Kurri, Selänne, Koivu, Numminen, Kiprusoff, Rinne ja Rask lähtevät nuorena Liigasta, eivätkä koskaan palaa. Kaiken lisäksi tämän pelaajan profiili/taso suhteessa muihin vaihtelee aikakausittain. Aikanaan Honkavaara oli se paras pelaaja ja pärjäsi tässäkin, sitten oli Javanainen ja Ojanen, jotka eivät onnistuneet lyömään NHL:ssä läpi, mutta Eurooppa ei silloin ollut samanlainen vaihtoehto Liigalle kuin nykyisin.

Samasta syystä pistekeskiarvoja on turha verrata, sehän ei Kuuselalla ole samaa luokkaa kuin Ojasella, jolla se ei ole samaa luokkaa kuin Javanaisella, jolla se ei ole samaa luokkaa kuin Hagmanilla, jolla se ei ole samaa luokkaa kuin Peltosella, jolla se ei ole samaa luokkaa kuin Honkavaaralla. Tästä ei mielestäni ole tässä tilastossa kyse.

Janne Ojasen tasoinen pelaaja suhteessa muihin suomalaisiin ei nykyään pelaisi noin suurta osaa urastaan Liigassa, vaan joko NHL:ssä tai mikäli siellä ei natsaisi, niin KHL:ssä. Kuten vaikkapa Jarkko Immonen tai Niko Kapanen tekivät. Ojasen peliaikoihin NHL:ssä oli vain kymmenkunta suomalaista ja Ruotsissa ja Sveitsissä suurimman osan aikaa kahden pelaajan ulkomaalaiskiintiöt, Venäjän liigaa ei ulkomaalaisiille edes ollut. Siksi SM-liigassa pelasivat suhteessa paremmat pelaajat kuin nykyään. Silloin Ojanen siis kuitenkin SM-liigaa pelasi ja olosuhteet olivat kohdallaan. NHL:ssä ei natsannut ja Malmössä Juha Riihijärvi veikin sen Raipen jättämän Suomi-ikonin paikan Malmössä Ojasen visiitin jäädessä lyhyeksi.

Kristian Kuusela on nykyään "liian hyvä pelaaja" Liigaan, mutta avausviestissä mainitsemieni asioiden takia ajautunut kuitenkin pelaamaan pitkän uran lähinnä Liigassa. Avainasia on myöhäisherännäisyys ja vähän vaisummat kaudet sopimusten viimeisinä vuosina ja lisäksi se, että vääjäämättömällä ulkomaanreissulla ei liikaa loista.

Suomen jääkiekkoilijoiden rankingissa omana aikakautenaan Kuusela ei kuitenkaan ole lähelläkään Ojasen tasoa, mistä kertoo, että Ojanen pelasi urallaan kaksi Canada Cupia ja yhden World Cupin joihin siis valittavissa olivat kaikki mahdolliset suomalaispelaajat. Nykyään näissä turnauksissa (jos niitä siis yleensä pelataan edes) pelaavat eivät Liigassa pelaa, kuin korkeintaan satunnaisen kauden silloin tällöin. Tässä en kuitenkaan ota kantaa pelaajien absoluuttiseen tasoon, vaan ainoastaan siihen, että Ojasen pelatessa hänen edellään oli paljon vähemmän suomalaispelaajia kuin Kuuselan edellä nykyisin. Tällöin SM-liigassa pelasivat suhteessa paremmat pelaajat, vaikka suoraan aikakoneella otteluun nykyliigajoukkuetta vastaan tuodut hitaasti pelaavat 30 vuoden takaisen Liigan kärkiporukat lähtisivätkin selkäsaunan kokeneena ottelusta, varsinkin imurimaalivahtiensa ansiosta.

Vastaavasti Aarne Honkavaara oli joskus Suomen paras pelaaja ja johti tätäkin tilastoa. Silloin menestyäkseen tässä pistepörssissä riitti, että olet Suomen paras hyökkääjä, koska kaikki hyökkääjät pelasivat Suomessa. Nyt vaaditaan paljon muutakin, että pääsee takomaan Liigassa pisteitä oikein kunnolla, eli et saa olla liian hyvä, mutta kuitenkin pitää olla liian hyvä. Voi olla, että suomalaisjoukkueita liittyy lisää muihin yleiseurooppalaisempiin liigoihin joskus ja silloin olosuhteet voivat olla kohdallaan jollekin nykyisen Teemu Lepauksen tai Miika Roineen kaltaiselle pelaajalle nousta tässä SM-liigan tilastossa koputtelemaan ykkössijaa. Samoin jonkun esille nostamat pelimäärät voivat vaikuttaa tilastoon. Vaikka vaikealta tuntuu uskoa, että Liigassa pelattaisiin joskus 80 ottelun runkosarja, niin on niitä hullumpiakin tapahtunut. Jos kerran NHL:ssä jaksavat, niin miksei täälläkin, esim. maajoukkueiden mullistumisen tms. myötä?
 
Viimeksi muokattu:

Maski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Minä en ehkä lähtisi vertaamaan liikaa eri pelaajien pelitasoja ja lahjakkuuksia toisiinsa, kun kyse on SM-liigan kaikkien aikojen pistepörssistä.
Lyhensin lainausta "vähän"...

Hyvää pohdintaa eri kanteilta. Yksi eri aikakausien vertailua vääristävä tekijä on syöttöpisteiden saanti. Kun aiemmin piti olla konkreettisesti ensimmäinen tai toinen syöttäjä, nyt kiekolle voi tapahtua matkalla kaikenlaista ja sinut merkitään silti toiseksi syöttäjäksi. Eli ollaan lähempänä Pohjois-Amerikan assistenttia, kuin varsinaista syöttäjää.

Tämä taas johtaa siihen, että piste-ennätykset voi hyvinkin mennä uusiksi. Meneekö Kuuselan toimesta vai jonkun muun, se onkin vaikeampi juttu. Oma veikkaukseni on, että Kuusela ei mene Ojasen ohi. Iän myötä ihmisellä tuppaa loukkaantumisherkkyys kasvamaan ja täyden runkosarjan vetäminen on vaikeampaa.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Toni Mäkiaho oli noin 20-30 pisteen mies, kunnes yli kolmekymppisenä veti kaudella 06-07 51 pisteen kauden. Toki ainoa yli 50 pisteen kausi, mutta kuitenkin seuraavilla kahdella kaudella oli vajailla kausilla noin 45 pisteen vauhdissa.

Kim Strömberg tällä kaudella? Tosin ei muutoin kuulu tähän ketjuun, eli pisteitä ei ole taskussa tarpeeksi eikä pelivuosiakaan edessä riittämiin.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Kim Strömberg tällä kaudella? Tosin ei muutoin kuulu tähän ketjuun, eli pisteitä ei ole taskussa tarpeeksi eikä pelivuosiakaan edessä riittämiin.

Otsikkoon liittyen Kim Strömberg muuten oli mukana Ison Kasin ennätyspisteessä maalatessaan Ojasen syötöstä.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Otsikkoon liittyen Kim Strömberg muuten oli mukana Ison Kasin ennätyspisteessä maalatessaan Ojasen syötöstä.

Strömberg on näköjään ennätysmiehille sopiva sidekick. Hän nimittäin myös syötti sen maalin, millä Juha-Pekka Haataja nousi Ojasen ohi kaikkien aikojen eniten yv-maaleja tehneeksi pelaajaksi.
 
Toimitus

Jäsen
Eero Hurmerinnan erinomainen tilastokatsaus Kuuselan uraan

Ja Johanna Pohjoisvirran mainio haastattelu herrasta 1000. liigaottelun alla

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Palautetaanpa tämä parin vuoden takainen mielenkiintoinen ketju estradille:

Tällä hetkellä Kuuselalta puuttuu 81 pistettä Ojasen ennätyksestä. Tätä kautta on vielä 13 ottelua jäljellä, joten voisi olettaa, että ero on kauden päättyessä n. 70 pistettä. Kuuselalla on vielä ensi kausi sopimusta jäljellä ja sillä kaudella hän ei varmasti Ojasta ohita. Terveenä pysyessään yhden vuoden jatkosopimus (tai Jarkkoimmosmainen loikkaus vanhoilla päivillä toiseen seuraan) sen sijaan riittänee siihen, että Kristian Kuuselasta tulee SM-liigan kaikkien aikojen paras pistemies. Ikää on ensi kauden päätteeksi 40 vuotta, eli iän puolesta parikin kautta olisi mahdollista pelata, mutta voihan tietysti olla, että Kuusela päättää lyödä hokkarit naulaan 40-vuotiaana ja Ojanen jää listan ykköseksi.
 
rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ojasen ennätykseen on edelleen matkaa, mutta...

Kristian Kuusela sai tänään täyteen 40 pistettä (no okei, 41 pinnaa saman tien) tällä kaudella. Kyseessä on Kristian Kuuselan 12. vähintään 40 tehopisteen Liiga-kausi. Näillä rajauksin Kuusela alkaa olla harvinaisessa seurassa:

Vakuuttavaa tekemistä vuodesta toiseen, edelleen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös