Mainos

Mukikampanja – tässä ketjussa odotellaan mahdollisia vahvistuksia

  • 4 324 978
  • 25 273
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Olisikohan Jake Newton hommattavissa Norjasta? Rutinoitunut, kokenut, hyökkäysorientoitunut leftin pakki. Korvaisi Nikkilän melkein 1:1. Periaatteessa.
 
Ralph

Jäsen
Onhan se myös mahdollisuus, että Tuulola ei halunnut tulla Kerhoon pelaamaan?
Onhan se mahdollista, mutta vaikka koko Tuulola klaani olisi polttanut sillat Kerhoon, en silti innostu ajatuksesta, että 24-vuotias oma kasvatti ja legendan poika palaa Liigaan KooKoohon ja samaan aikaan Kerholla on villekoistiset, ossiikoset ja eemeliräsäset pakistossa.

Kai se jotain Kerhostakin kertoo, jos Tuulola ei halua palata kasvattajaseuraansa. Kun nyt ei puhuta tapauksesta, että joku Tappara tai HIFK olisi maksanut poskettomia summia vaan saman budjetin joukkue kyseessä.

No, onneksi Toivola hommaa jonkun 'paremman' pakin Kerhoon viimeistään tammikuussa.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Kai se jotain Kerhostakin kertoo, jos Tuulola ei halua palata kasvattajaseuraansa. Kun nyt ei puhuta tapauksesta, että joku Tappara tai HIFK olisi maksanut poskettomia summia vaan saman budjetin joukkue kyseessä.

Tuulola on jo kerran lähtenyt Kerhosta Sporttiin, joten ei tämä nyt ole mikään ison luokan puppelointi. Ihan normaaleja pelaajasiirtoja.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Tuulola on jo kerran lähtenyt Kerhosta Sporttiin, joten ei tämä nyt ole mikään ison luokan puppelointi. Ihan normaaleja pelaajasiirtoja.
En nyt ihan vertaisi näitä toisiinsa. Tuulola lähti ihan syystä sinne ja oli uran kannalta todella hyvä ratkaisu. Piti päästä kasvamaan mieheksi ilman, että vanhemmat oli jatkuvasti siinä iholla. Eikä sitten tarvinnut ottaa äitiä laittaan ruokaa sinne rapakon taakse. Tiedossa kuitenkin oli, että lähtö aika varmasti on tulossa, parempi sitä yksinelämistä on treenailla kotimaassa kuin ulkomailla. Sama tekisi hyvää aika monelle muulle kaverille ennen sinne NHL kouluun matkaamista.
 
Juu, ehdottomasti oli Jonin kannalta hyvä ratkaisua lähteä Sporttiin. Sitä vaan hain, että kyseessä ei nyt ole mikään Paajaseen verrattava seuraikoni. Pelasi 2 ja puoli kautta Kerhossa ja sitten lähti Sporttiin. Jos nimi ei olisi Tuulola, niin tuskin tässä ketjussa montaa viestiä olisi aiheesta. Isänsä varjossa edelleen.
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
J. Tuulola saattaa vaan olla vittumaisen hyvä tähän liigaan tänäpäivänä joten olisin kyllä halunnut miehen nähdä oranssissa.. Mutta toistan itseäni.. toivottavasti kerholla on iso kala viistokaiussa näkyvissä.
 
Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
J. Tuulola saattaa vaan olla vittumaisen hyvä tähän liigaan tänäpäivänä.. Mutta toistan itseäni.. toivottavasti kerholla on iso kala viistokaiussa.

Ehkäpä toimistolla katsottiin, että Almari jouluun asti kestävällä lainalla on parempi? Outoon valoon menee kyllä toistaiseksi se, että Almarin kanssa on käyty keskusteluja, mutta Tuulola päästetään muualle.

Tottakai Toivola sanoi, että etsitään pelaajaa joka ei täysin Tuulolaan kyllä osu. Toisaalta taas näen Almarin sellaisena vahvasti laimennettuna ja vesitettynä Tuulolana eli ei olisi hänkään yhtään sellainen mitä toimistolla etsitään.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Ehkäpä toimistolla katsottiin, että Almari jouluun asti kestävällä lainalla on parempi? Outoon valoon menee kyllä toistaiseksi se, että Almarin kanssa on käyty keskusteluja, mutta Tuulola päästetään muualle.

Vai olisiko Almari sitten ollut ihan extra-hankinta. Tuskin olisi ollut mikään kallis haku. Vaikea nähdä, että Almari olisi sitä mitä Kerho hakee noiden Toivolan kommenttien jälkeen.
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
No tuota.. Miten tämänkin nyt sitten mutoilisi. Almari on ihan OK pelaaja, mutta tarvitseeko Kerho Almaria tällähetkellä? Ei minun mielestäni ja mitä tulee Toivolan kuvaukseen, niin ei kuvaa Almaria kyllä millään muotoa. Näen itse Almari enempi kiekollisen roolin pelaajana jossain piirun verran heikommassa sarjassa. Ei ainakaan liigatasolla tappamassa alivoimia ja siivoamassa maalinedustaa.
 
Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Pelasi 2 ja puoli kautta Kerhossa ja sitten lähti Sporttiin. Jos nimi ei olisi Tuulola, niin tuskin tässä ketjussa montaa viestiä olisi aiheesta. Isänsä varjossa edelleen.
Eipä paremmin olisi voinut asiaa tiivistää. Eteenpäin, sano ja yllättävän vähän tämä mahdollinen siirto edes harmittaa.

Veikkaan/toivon oikeasti paljon kovempaa nimeä pakistoon tulevaksi kaudeksi.
 
Ralph

Jäsen
Todella harva hämeenlinnalainen HPK-kasvatti on saanut NHL-sopimuksen. Mielestäni jokainen tällainen, joka on palaamassa Liigaan, pitää olla HPK:lla kiikarissa. Vaikka sitten extra-sponsorirahoilla, mutta varsinkin tällaisessa pakkitilanteessa.

Tietysti jos tarjous on heitetty ja Tuulola ei halua Kerhoon, niin se on eri asia. Mutta höpinät vääräntyylisestä pelaajasta on turhaa, jos tarjolla on oma kasvatti käytännössä NHL:stä.
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Eipä paremmin olisi voinut asiaa tiivistää. Eteenpäin, sano ja yllättävän vähän tämä mahdollinen siirto edes harmittaa.

Veikkaan/toivon oikeasti paljon kovempaa nimeä pakistoon tulevaksi kaudeksi.

Kieltämättä kun asiaa tarkemmin pohti, ei se nyt katastrofi ole, mutta silti tietysti @Ralph tapaan kummeksun tilannetta, jossa täällä vääntää muut ns.Liigajyrät ja jonkin sortin kehäraakit ja omat kasvatit menee muualle. Toki KooKoon valmennus varmasti houkuttaa tällä hetkellä, ei siinä mitään.
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Anssi Salmela, kiitos ja tervetuloa minun puolestani. Varmasti kelpaisi suurimmalle osalle, mutta onko realistista? Okei, kuka uskoi Kontiolaankaan.. Et eihän siinä. Mika osaa yllättää.
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Anssi Salmela, kiitos ja tervetuloa minun puolestani. Varmasti kelpaisi suurimmalle osalle, mutta onko realistista? Okei, kuka uskoi Kontiolaankaan.. Et eihän siinä. Mika osaa yllättää.

Alkaisi kohta olla melko kosteat saunaillat kun eiköhön Salmela nyt ainakin sitten ole koko kesän ryypännyt, jos kerran Kontiolakin. Olisko Barney saatavilla? Voisi toimia tämän Tampereen trion kuskina.
 
Ralph

Jäsen
Pelasi 2 ja puoli kautta Kerhossa ja sitten lähti Sporttiin.
Taisi pelata pikkupojasta asti HPK:ssa eli vähän enemmän kuin kaksi ja puoli kautta.

No joo. Jos Juuse Saros on tarjolla ja meneekin Jukureihin, niin aina voi todeta Saroksen pelanneen vain kaksi kautta Kerhossa, ei verrattavissa Antti Karjalaiseen, joka pelasi neljä kautta.
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Koska Toivolan tahtotila ensisijaisesti on, että pakki olisi suomalainen, niin ketäs aikaisemmin annettuun kuvaukseen (luisteleva, puolustava) Suomi-pakkeja markkinoilta vielä löytyy? Itsellä nyt ei äkkiä tullut mieleen, en osaa oikein tuota Salmelaakaan tuohon formuun täysin iskee.

Edit: tuoltahan sitä listaa löytyy Jopa 80 SM-liigan pelaajaa on ajautunut karuun tilanteeseen: ”On se surullista, jos sitten tällä tavalla ura loppuu”

Enemmän kiekollisia pakkeja löytyisi kyllä, mutta ei noita hyviä liikkuvia all-round pakkeja. Ei nyt niin hirveästi realistia vaihtoehtoja - Joonas Järvinen melkein noista ainoa?
 
Viimeksi muokattu:

Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Onhan se mahdollista, mutta vaikka koko Tuulola klaani olisi polttanut sillat Kerhoon, en silti innostu ajatuksesta, että 24-vuotias oma kasvatti ja legendan poika palaa Liigaan KooKoohon ja samaan aikaan Kerholla on villekoistiset, ossiikoset ja eemeliräsäset pakistossa.

Silloin kun nuo sopimukset tehtiin, ei varmaankaan ollut tietoa, että Tuulola ja Almari olisivat mahdollisesti saatavilla. Eli siinä mielessä turha murehtia.

Luotan Mikaan enkä moiti ainakaan ennen kuin kausi on kierroksen verran edennyt. Harkkapelit ovat harkkapelejä ja varsinkin niissä voi olla montakin syytä, jos peli näytä kulkevan
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Enemmän kiekollisia pakkeja löytyisi kyllä, mutta ei noita hyviä liikkuvia all-round pakkeja. Ei nyt niin hirveästi realistia vaihtoehtoja - Joonas Järvinen melkein noista ainoa?

No siinä olisi just sen sortin ukko, joka kelpaisi mulle. Iso, ilkeä, fyysinen, hyvä puoluspään spesialisti. Just sitä mitä tohtorin pitäisi määrätä Kerhon pakistoon.
 
Ralph

Jäsen
Enemmän kiekollisia pakkeja löytyisi kyllä, mutta ei noita hyviä liikkuvia all-round pakkeja. Ei nyt niin hirveästi realistia vaihtoehtoja - Joonas Järvinen melkein noista ainoa?
Anssi Salmela on lähimpänä "hyvin liikkuvaa, hyvin puolustavaa" puolustajaa noista nimistä. Järvinen kyllä puolustaa hyvin, mutta hyvin liikkuvaa hänestä ei saa tekemälläkään.
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
No siinä olisi just sen sortin ukko, joka kelpaisi mulle. Iso, ilkeä, fyysinen, hyvä puoluspään spesialisti. Just sitä mitä tohtorin pitäisi määrätä Kerhon pakistoon.

Jos tähän vielä tulee Joonas Järvinen, mainittakoon, että olen ko pelaajaa salaa toivonut jo Tepsin ajoilta, on tuolla pakko joku Eurojackpot voitto taustalla olla. Ei millään tuon kaliiberin ukkoa marssiteta vuoronperään kehiin, vaikkakin toki on Järvisenkin taso hieman hiipunut.

Mäenpään nimi tuolla vilahti, taso tainnut siellä laskea merkittävästi, mutta kyllä se silti säväytti.
 
Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi, NJD, Barça
Kyllähän se aika monen, varsinkin nuoren, kohdalla on niin, että jos Ahokas sut haluaa, niin sää meet Kouvolaan. Niin menisin itsekin, jos olisin nuori kiekkoammattilainen. Jätkä on kuitenkin "uusi Pendo" vaikka onkin oikeasti Ahokas. Edes Ouluun ei kannattaisi välttämättä mennä, kun näyttöpaikat olisi vähäisemmät.

Kaikki kunnia Tiilikaiselle, mutta ne lopulliset kannukset pitää ansaita Suomessa. Toivottavasti kohta päästään pelaamaan, niin kannuksien ansaitsemien voi alkaa.
 
J.Petke

Jäsen
En jää tuntemaan palavaa kaipuuta Tuulolaa kohtaan. Toki omana kasvattina olisi ollut hyvä mutta jos pakistoon voidaan enää hankkia vain yksi puolustaja, niin sen pitää olla enemmän muotoa Niklas Friman kuin Joni Tuulola tai Niclas Almari.
 
Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
No nyt se jo lopetti seuraamisen...

Aloin noita Morleyn vanhoja joukkuekavereita etsimään ja esiin nousi suomalaisista oikeastaan ainoana se Pöyhönen. Muita ei valitettavasti löytynyt.

Ilmeisesti HPK on ollut ainakin joskus Pöyhösen perässä eli kai hänen yhteystiedot jostain ruutupaperin kulmasta löytyvät. Lisäksi tuskin kukaan ulkomaalainen menisi sanomaan Morleylle että "lopeta se seuraaminen ennen sopimuksen julkaisua".

Onko kenellekään muuten kantautunut korviin tästä Morleyn Instagram seurailuista mitään? Voisiko olla niin, että julkaistaan Kick-offissa bonuksena Morleyn vanha seurakaveri Pöyhönen ja Tyler kävi tykkäämässä HPK:sta vain liian nopeasti?

Tietenkin Pöyhönen olisi kyllä Tuulolan Kouvolaan menon jälkeen melkoinen isku kasvoihin, mutta parempi hänkin kai on kun ei mitään.

Edit 1.
Muita Morleyn vanhoja seurakavereita ilman sopimusta olisivat:

Adam Polasek
Garrett Noonan
Jere Sneck
Jaycob Megna
Joe Piskula
Andy Welinski
Simon Després
Eric Knodel
Jack Weiss
Kyle Froese

ja

Andrew O'Brien, joka on kylläkin sopimuksessa Dinamo Rigan kanssa. Latviassa kuitenkin KHL:n läpivienti taitaa olla edelleenkin kysymysmerkki. Tässä pelaajassa olisi mahdollisesti leipää ja sirkushuveja kun tuota Norjan viimeisimmän kauden tilastoja katsoo.

Edit 2.

Jos Ässät hankkii Borgmanin ja KooKoo Tuulolan, niin olisihan Pöyhönen todella perverssi hankinta tähän väliin Nikkilän/Frimanin tuuraajaksi.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös