Muiden maiden maajoukkueet

  • 157 377
  • 483

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Ennen viime vuoden Jääkiekon Makedonia Cupin käsittelyä vuoden 2017 aikana tosiaan pari vuotta sitten Makedonia pelasi tuon vuoden aikana jo aiemmin kerrotun Jääkiekon Kehittyvien Maiden Turnauksen lisäksi myös Jääkiekon Belgrad Cupissa jossa oli ainakin pari vuotta sitten poliittisiakin jännitteitä.

Poliittiset jännitteet johtuivat tietenkin viimeisestä Jugoslavian ja myös Serbian ajan itsenäisyyttä tai äärettömän vahvaa autonomiaa entisen ja nykyäänkin ihan vahvan autonomian sijaan sitä tavoitteleva Vojvodina.

Kyseinen paikkakunta on ollut Kosovon lisäksi erittäin arka paikka ainakin huonoimmillaan poliittisesti mainittavaksi Serbiassa sen historiassa.

Jääkiekon Belgrad Cupissa 2017 tosiaan Vojvodinallakin oli oma maajoukkue jota kuitenkin järjestäjien toimesta ja yleensäkin kun maa ainakin vielä kuuluu Serbiaan virallisesti nimitettiin nk. Team Vojvodinaksi minkä aion kirjoittaa tähän myös sellaisenaan.

Tuo kyseinen Vojvodinan joukkue on ollut parhaimmillaan aika taidokaskin eikä ihan parhaimmillaan ole paljoa hävinnyt edes Serbian A-maajoukkueellakaan ajoittain jääkiekossa. Toki tässä turnauksessa Serbian A-maajoukkueen pelatessa sitä vastaan aika kovaakin tilanne oli hieman toinen kuin yleensä.

Muutoin on tasoltaan jonkinlainen Serbian Yhdistelmämaajoukkueen eli B-C-maajoukkueen tai C-B-maajoukkueen tasoa riippuen hieman tietenkin joukkuetasoltaan.

Erkseen voittaa kyllä suurilta osin Serbian C-maajoukkueen, mutta silloin tällöin häviää kyllä Serbian B-maajoukkueelle jääkiekossa tuo nk. Team Vojvodina joskin vielä menettelevän usein sen voittaa.

Levottomuuksien päätteeksi tuo nk. Team Vojvodina mentiin myös sulkemaan turnauksesta minkä vuoksi mainitsen sen ottelut vain erikseen turnauksen päätteeksi.

Muutoin levottomuudet unohtaen turnauksessa pelasi tietenkin Serbian A-maajoukkue, Serbian B-maajoukkue, Makedonia ja Bosnia ja Hertsegovina.

Ottelut pelattiin turnauksessa näin kun se pelattiin yksinkertaisen sarjajärjestelmän mukaisesti pari vuotta sitten:

Jääkiekon Belgrad Cup 2017

3.2.2017

Serbia B-Bosnia ja Hertsegovina 8-2

Serbia-Makedonia 9-3 (Melko helposti otti Serbia kyllä voiton, mutta Makedonia pisti kyllä hyvin vastaan.)

4.2.2017

Serbia-Bosnia ja Hertsegovina 5-1 (Erittäinkin säästeliäästi suhtautuivat kisaisännät bosniakkien voittamiseen. Jopa huomattavankin paljon leppoisammin kun Serbian oma B-maajoukkue.)

Serbia B-Makedonia 4-3 (Erittäinkin tiukka ottelu ja Makedonia itse asiassa oli viedä ottelun kauankin nimiinsä ennen Serbian B-maajoukkueen pääsyä sen kanssa tasapeliin ja siitä sitten voittoon viimeisillä minuuteilla ottelussa.)

5.2.2017

Makedonia-Bosnia ja Hertsegovina 5-2 (Erittäin hieno voitto Makedonialle ja huonoa mainosta bosniakeille kun tietää, että maa nykyään kuuluu MM-ohjelmaankin tai sellaiseen ainakin yrittää jo kuulua.)

Serbia-Serbia B 4-3 (Tämä oli yllättävänkin tiukka peli, mutta lopulta Serbian A-maajoukkue vei ottelut nimiinsä. Rangaistuslyöntilaukauskilpailu tarvittiin voittajan selville saamiseksi.)

Jääkiekon Belgrad Cup 2017 Pistetilanne

Serbia 11 pistettä (Sisältää 8 pistettä kunnon pelein ja hylätyn Vojvodina-ottelun voiton.)

Serbia B 10 pistettä (Sisältää 7 pistettä kunnon pelein ja hylätyn Vojvodina-ottelun voiton.)

Makedonia 6 pistettä (Sisältää 3 pistettä kunnon pelein ja hylätyn Vojvodina-ottelun voiton.)

Bosnia ja Hertsegovina 3 pistettä (Sisältää vain hylätyn Vojvodina-ottelun voiton kun muutoin olisi ollut vain 0 pistettä.)

Vojvodina-ottelut tosiaan hylättiin järjestäjien tulistumisen toimesta. Team Vojvodina voitti Makedonian 4-3, Bosnian ja Hertsegovinan 5-0 ja Serbian B-maajoukkueen niukasti maalein 4-3, mutta olisi hävinnyt Serbian A-maajoukkueelle maalein 1-10.

Kisaisännille ei riittänyt tosiaan murskavoittokaan vaan kaikki tulokset lentelivät aiemmista peleistä roskiin tai muuttuivat automaattisiksi tappioiksi maalein 5-0.

Team Vojvodina olisi ollut normaaleissa oloissa turnauksen kakkostilalla 9 pisteellä Serbian B-maajoukkueen ollessa kolmas, Makedonian neljäs ja Bosnian ja Hertsegovinan ollessa viides ja viimeinen.

Kun näin ei ollut niin Serbian A-maajoukkue voitti Jääkiekon Belgrad Cupin 2017, Serbian B-maajoukkue oli toinen, Makedonia oli kolmas ja Bosnia ja Hertsegovina oli neljäs ja viimeinen tai tietenkin nyt nk. Team Vojvodinan tapauksen unohtaen 'vain' toiseksi viimeinen.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Viime vuonna Makedonia pelasi aiemmin mainitun Jääkiekon Kehittyvien Maiden Turnauksen lisäksi tietenkin myös jo onneksi perinteisenä pysymään saatua Jääkiekon Makedonia Cupia.

Viime vuonna tosin turnauksessa sattui hieman ottelujen uudelleen järjestämisiä ja lisäksi yksi maakin perui tulonsa mukaan turnaukseen.

Niistä kerron lisää, mutta jälleen turnaus pidettiin yksinkertaisen sarjajärjestelmän ja neljän maan turnauksena johon osallistuivat seuraavat maat kun kerrankin turnaus alkoi olla nyt kunnolla A tai B-maajoukkuepohjainen turnaus:

Makedonia

Serbia

Bulgaria

Slovenian B-maajoukkue

Jääkiekon Makedonia Cup 2018 piti pelata seuraavin pelein alustavasti:

7.12.2018

Makedonia-Serbia

Slovenia B-Bulgaria

8.12.2018

Serbia-Slovenia B

Bulgaria-Makedonia

9.12.2018

Bulgaria-Serbia

Makedonia-Slovenia B

Valitettavasti Slovenian B-maajoukkue perui tulonsa turnaukseen eikä Slovenian Jääkiekkoliitto suostunut lähettämään A-maajoukkuetta tai edes C-maajoukkuetta turnaukseen.

Siten Jääkiekon Makedonia Cupissa 2018 pelattiin hieman toisella tapaa seuraavin joukkuein:

Makedonia

Serbia

Bulgaria

Lotulul Nationatul (Toisin sanoen myös Tricolori Hochei B eli Romanian B-maajoukkue kun Lotulul Divizia eli Romanian C-maajoukkue ei päässyt viime vuonna ensin osallistumaan kun Slovenian B-maajoukkue oli vetäytynyt. Ennen Tricolori Hochein B:n pyyntöä kysyttiin vielä seurajoukkuetta Saksasta niin Team BEL:n kuin myös Bezirksligan osalta.

Myös Landesliigasta ja Regionalligasta eli Saksan jääkiekon viidenneksi korkeimmalta sarjatasolta kysyttiin mukaan jotakin seurajoukkuetta, mutta valitettavasti tuolloin ei niihin pyyntöihin voitu myöntyä. Aion merkitä joukkueen selkeyden vuoksi Romania B:nä tähän viestiin.)

Jääkiekon Makedonia Cup 2018 pelattiin viime vuonna siten hieman muuttuneessa pelaamisen järjestyksessä samoin päivämäärin kuin aiemminkin kerrottuna seuraavanlaisin tuloksin:

Jääkiekon Makedonia Cup 2018

7.12.2018

Serbia-Bulgaria 7-5 (Tässä ottelussa Bulgaria pystyi hämmästyttävästi palaamaan otteluun mukaan vaikka kaikki näytti erittäinkin menetetyltä aluksi pitkin ottelua.)

Makedonia-Romania B 5-4 (Rangaistuslyöntilaukauskilpailu tarvittiin tämän ottelun voittamiseen ja se oli viime vuonna vain entistäkin isompi jymy-yllätys Makedoniassa. Sen sijaan Romaniassa asiasta ei hirvittävästi hurrattu etenkin kun B-maajoukkue ei ole mikään ihan heittopussi ja samalla kun itse perseiltiin muuten ottelu kauhealla tavalla pilalle.)

8.12.2018

Serbia-Makedonia 9-0 (Serbian A-maajoukkue tuntui olevan kyllä tosiaan kuin toisesta maailmasta vaikkakin hyvää haastoa ajoitttain Makedonia pystyi edellisen illan jännitysnäytelmän jälkeen tarjoamaan umpiväsyneenäkin.)

Bulgaria-Romania B 6-3 (Tämä ottelu oli Bulgarialle tuuletuksen arvoinen ja Romanian B-maajoukkueelle tämäkin oli erittäin nolo juttu kun tosiaan normaalisti Romanian B-maajoukkuekin vie Bulgariaa jääkiekossa mennen, tullen ja palatessa ainakin nykyään ja silloin tällöin ihan historiallisestikin.)

9.12.2018

Serbia-Romania B 3-0 (Tällä kertaa Serbian A-maajoukkue joutui aiemmista tuloksistaan raivostuneen Tricoloi Hochein B-maajoukkueen käsittelyyn ja vasta ihan ottelun loppumetreillä Serbia pystyi saamaan pelinsä järjestykseen ja voittamaan Romanian B-maajoukkueen. Mikäli tilanne olisi mennyt toisin tuloksiltaan siihen asti turnauksessa olisi Romanian B-maajoukkue ollut paljon varomattomampi ja jollakin tavalla paljon helpommin voitettava joukkue Serbialle kuin mitä nurkkaan ajettuna oli.)

Makedonia-Bulgaria 1-11 (Tämä oli kieltämättä jossain määrin jopa pettymys ja mikä on tietysti kuvastanut aivan viime aikojen Makedonian jääkiekkoilun vaikeuksiakin.

Bulgarialle tämä tulos oli balsamia haavoihin joskin muutenkin ihan lähivuosilta puhuttaessa Bulgarian ei ole ihan niin voimakkaasti tarvinnut hävetä itseään jäällä oloihinsa nähden toisin kuin vielä ihan joitakin vuosia sitten kun maa oli vielä tavallistakin syvemmässä suossa jääkiekkonsa suhteen koko maassa.

Tai joistakin historiallisista aallonpohjista sitten puhumattakaan.)

Jääkiekon Makedonia Cup 2018 Pistetilanne

Serbia 9 pistettä

Bulgaria 6 pistettä

Makedonia 2 pistettä

Romania B 1 piste

Jääkiekon Makedonia Cupin 2018 voitti viime vuonna Serbian A-maajoukkue, Bulgarian A-maajoukkue oli toinen, Makedonia oli kolmas ja Romanian B-maajoukkue oli nololla tavalla neljäs ja viimeinen lähtökohtaisesti voitettavaksi ja huonoimmillaankin toiseksi sijoittuvana arvioidussa turnauksessa.

Muutoin tässä turnauksessa ei sattunut mitään erikoista.

Joskin eräässä vaiheessa Skopjen Jäähallin jää meni niin pahoin sulaksi, että kesken ottelun oltiin harkita jopa lähtöä ulkojäille lähialueen kaukaloon pelaamaan tuo kesken mennyt ottelu eli Bulgaria-Romania B loppuun asti mikä kieltämättä olisi ollut näky kun se pelattavaksi aiottu kaukalo olisi sijainnut lähellä Makedonian eri EU-maiden Suurlähetystöjä läheisessä puistossa ja lähellä Aleksanteri Suuren Patsasta Skopjen Aukiolla!
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Saksassa tosiaan on vaikuttanut mielenkiintoinen seurajoukkue viime vuosina.

Se on vastannut myös sellaisista peleistä periaatteessa virallisina maajoukkuepeleinä tai sitä käytetään sellaisissa peleissä mihin Saksan A-maajoukkue, B-maajoukkue tai C-maajoukkue ei kykene osallistumaan.

Nimeltään se on Bayerische All-Stars Team.

Tämä joukkue tunnetaan myös nimellä BEL All-Stars tai Team BEL.

Se toisin sanottuna on siis Saksan Jääkiekon Baijerin Liigan tai Bayerische Eishockey Ligan tai myös Jääkiekon Bayernligan yhdistelmäjoukkue mikä pelaa tosiaan sellaisia Saksan maajoukkuepelejä pääsääntöisesti mihin muut Saksan varsinaiset maajoukkueet eivät kykene osallistumaan.

Tuo Bayernliga on siis Saksan jääkiekossa sen maan neljänneksi korkein sarjataso.

Tämä joukkue on kohdannut myös suomalaisia erittäin alhaisen tason seurajoukkueita historiansa aikana ja on kohdannut jossakin välin myös Suomen C-maajoukkueen eli siinä vaiheessa Team Finlandin jääkiekossa.

Lähiaikoina täytyy yrittää kaivella vielä esille lisätietoja, mutta ainakin seuraavat suomalaiset seurajoukkueet tämä Team BEL on kohdannut historiansa saatossa:

Vimpledon Strangers (Tämä on Vimpelistä kotoisin.)

Tampereen Kilpurit (Tämä on tietenkin Tampereelta kotoisin.)

Hetlake Hurricanes (Tämä on ainakin muistaakseni Järviseudun joukkue ja se olisi Etelä-Pohjanmaalta.)

Tampereen Voyagers (Tämä on tietenkin Tampereelta myös kotoisin.)

Lahden Icebreakers (Tämä on Lahdesta kotoisin.)

Oulun Hiki/HC Hiki/Hiki-Kiekko/Kiekko-Hiki (Tämä on Oulusta kotoisin ja joka historiansa varrella on vaihtanut aika usein nimeään kuin paitaa.)

Helsingin IceKings (Tämä on tietenkin myös Oulusta kotoisin.)

Jäälin Blueteam (Tämä on Jäälistä kotoisin.)

HC LL Kuusamo eli HC Lepattava Lätty (Tämä on Kuusamosta kotoisin.)

Posion HC Keskikentän Keisarit (Tämä on Posiolta kotoisin.)

HC PN Kuusamo eli HC Pehmo-Nallet (Tämä on tietenkin myös Kuusamosta kotoisin.)

MMM (Tämä on ymmärtääkseni yhteisjoukkue Rovaniemeltä, Oulusta ja Kuusamosta kotoisin ja jossa joskus on pelannut niinkin kaukaa pelaajia kuin Kittilästä.)

HC Tunturipöllöt (Tämä on myös tietenkin Kuusamosta kotoisin.)

HC PaKa 75-77 (Tämä on tietenkin Kuusamon Pallo-Karhujen vähän vanhempi veteraanijoukkue jääkiekossa nykyään, mutta on aikanaan ollut ihan tietenkin nuortenkin joukkue ja riittävän sopivalla vanhemmalla ajalla ihan edustusjoukkue. En vain osaa sanoa, että onko Team BEL Saksasta kohdattu edustusjoukkueen ajalla, juniorivuosina vai vasta veteraaniajalla.)

Lapin Ensihoito HT/Hockey Team (Tämä on ilmeisesti ollut jonkinlainen Lapin alueen sairaaloiden ja nimenomaan Lapin Sairaalan tai Lapin Sairaanhoitopiirin ensihoidon osaston oma jääkiekkojoukkue.)

HC Ballbears -79 (Tämä taitaa olla jälleen Kuusamon Pallo-Karhujen nykyään vähän nuorempi veteraanijoukkue, mutta on aikanaan ollut tietenkin ihan nuortenkin joukkue ja riittävän sopivalla vanhemmalla ajalla ja verraten tuoreella sellaisellakin ihan edustusjoukkue. En vain osaa sanoa, että onko Team BEL Saksasta kohdattu edustusjoukkueen ajalla, junioriajalla vai vasta veteraaniajalla milloin siitä ei mitenkään voi olla kovin monta vuotta aikaa.)

Kaikki nuo joukkueet ovat parhaimmillaan pelanneet mikäli en ihan erehdy niin Jääkiekon 4. Divisioonassa tai tuolloin Team BEL:n kohtaamisen aikaan Jääkiekon 4A-divisioonassa. Muutoin on ollut lähinnä harrastekiekkosarjat kuten AA-divisioona ollut joillakin näistä joukkueista sarjana.

Erehtyäkin tosin voin, mutta eivät nuo kyllä taida olla olleet mitään Jääkiekon 2. Divisioonan tai 3. Divisioonan joukkueitakaan kun enemmän jopa Jääkiekon 5. Divisioonakin oli jossain välin noilla osoitteena ellei huonompikin sarjataso ainakin osasta joukkueita.

Team BEL on tämän hetken tietojen pohjalta ollut Suomessa mukana ainakin Jääkiekon Kinkku Cupissa, Jääkiekon Yöttömän Yön Turnauksessa ja Jääkiekon Napapiiri Cupissa.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Jääkiekon Kaakkois-Aasian Kisoissa saatiin ottelut tänään päätökseensä ja ne päättyivät seuraavalla tavalla:

Jääkiekon Kaakkois-Aasian Kisat/Jääkiekon Etelä-Aasian Urheilukilpailut 2019 Pronssiottelu

8.12.2019

Filippiinit-Malesia 17-1 (Filippiinit voittonsa tai edes hyvän toisen tilansa hävittyään ei antanut minkäänlaista teoreettistakaan mahdollisuutta Jään Tiikereille. Se jyräsi tämän hetken masentavimmassa tilassa olevan Kaakkois-Aasian maan jääkiekossa nurin mennen, tullen ja palatessa.

Vasta 16 sekuntia ennen loppua Malesia sai yhden maalin.

Tällä menolla tuntuu kyllä, että olisi ansainnut jäädä viimeiseksi turnauksessa. Toisaalta ainakin aallonpohja on Jään Tiikereillä koettu joten toipuminen kohti parempaa tulevaisuutta voi toivon mukaan alkaa.)

Jääkiekon Kaakkois-Aasian Kisat/Jääkiekon Etelä-Aasian Urheilukilpailut 2019 Loppuottelu

8.12.2019

Thaimaa-Singapore 8-0 (Jään Elefantit jyräsivät läpi ottelun joskin ensmmäisen maalin ja ensimmäisen viiden minuutin jälkeen maalijuhlia oli tilapäisesti varsin vaikeaa jatkaa. Sittemmin pelasi yllättävänkin flegmaattisesti ottelun läpi normaalin romuluisemman luistelutyylinsä sijaan.

Eikä edes johtanut ottelua yhtään enempää kuin 3-0 kun ensimmäinen erä oli päättynyt!

Toisaalta läpi ottelun kuvastui henki, että Jään Elefantit tulevat lisäämään tahtia jos Singaporekin yrittää turhia toiveita elätellä. Singaporen pieni tuhkimotarina oli ajoittain saada jatkoa edes jonkun osuman muodossa, mutta Jään Elefanttien maalivahdit torjuivat hyvin ja siten Singaporella ei valitettavasti ollut mahdollisuutta saada maalin maaliakaan ottelussa.

Jään Elefantit olivat ansaittu mestari ja loppupelissä Singaporen verraten rumista lukemista huolimatta sen ei tarvinnut hävetä paljoakaan jäällä.)

Jään Elefantit ottivat kuin ottivatkin Jääkiekon Kaakkois-Aasian Kisojen 2019 mestaruuden suvereenisti kuten odottaa sopikin Talviolympialaisten Karsinnoissakin sen alimmalla tasolla piipahtanellta maalta.

Vähän paremmalla tuurilla olisi maa kyllä ollut pelaamassa jo niidenkin seuraavaa pian alkavaa vaihetta, Singapore oli toinen, Filippiinit oli kolmas turnausisäntänä vaikka ei minimisijoitusta olekaan helppoa hehkutella suurelle yleisölle saatikka sitten maan kiekkoliiton rahoittajatahoille, Jään Tiikerit eli Malesia oli karmaisevasti neljäs ja Indonesia oli viides ja viimeinen, mutta ei suinkaan tuomitsevalla tavalla toisin kuin vielä pari vuotta sitten oli näissä samoissa kisoissa.

Parin vuoden kuluttua sitten toivon mukaan Jääkiekon Kaakkois-Aasian Kisoissa tai Jääkiekon Etelä-Aasian Urheilukilpailuissa nähdään entistäkin parempaa ja tasokkaampaa jääkiekkoa kuin mitä nämä kisat kaikkiaan ovat olleet!

Jatko ainakin on positiivisella tavalla auki toisin kuin vielä pari vuotta sitten olleen turnauksen jälkeen Filippiinien voittaessa jolloin ei vielä oikein tiedetty jatkon kannalta.

Jään Elefanteilla eli Thaimaalla on viime aikoina ollut paljon muitakin eri ottelukutsuja joihin se aikoo vastata ja pienen loman jälkeen maa aikoo pitää myös monen kuukauden mittaisen harjoitteluleirin jolla yritetään pohjustaa ensi vuoden pelejä MM-ohjelmaakin ajatellen.

Se on erittäin iso juttu varsinkin kun maalla ei ole aiemmin ollut lähimainkaan niinkään pitkiä ja suuria harjoitteluleirejä.

Muutoin itselläni alkaakin pian jälleen Talviolympialaisten Karsintojen seuraavan vaiheen pohdinnat ja mietinnät.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Talviolympialaisten Karsintojen seuraavan vaiheen kanssa samaan aikaan pelataan tai ainakin toivon mukaan pelataan Jääkiekon Makedonia Cupin tämän vuoden turnaus.

Se pelattaisiin jälleen kerran 13.12-15.12.2019 Skopjen Jäähallissa Makedoniassa.

Ongelmana kuitenkin on ollut jo viime vuoden tapaan kyseisen jäähallin huono jäätilanne jolloin voi olla, että joudutaan ainakin hätätilanteessa pelaamaan otteluja lähialueen puiston kaukalossa lähellä Skopjen Aukiota tai sitten käyttämään maan erittäin harvoja muita katettuja jääratoja joita on käytetty silloin kun Skopjen Jäähallissa on ollut huono jäätilanne aiemminkin.

Noihin aiemmn esitellyihin muihin mahdollisiin jäähalleihin eri paikkakunnilla ei tietenkään vielä ole asiaa sillä rakennustyöt niissä kaikkein vakavimman hankkeen osalta eli Centar Fleet Centerissä alkoivat 4.11 tänä vuonna ja muidenkin jäähallien rakentamiset ovat alkamassa näinä päivinä tai ihan 1-2 kuukauden sisällä ilman ihmeitä joskin ne voivat vielä tietenkin lykkäytyä tuota Centar Fleet Centeriä huomioimatta.

Toinen ongelma on ollut myös erittäin vähäinen tiedotus siitä, että millaisia joukkueita Makedonia tulisi kohtaamaan.

Siten voi olla, että turnaus vielä siirtyy myöhemmäksi osaksi tätä vuotta tai se perutaan tämän vuoden kohdalla. Osa perinteisistä vastustajista eivät myöskään voi osallistua turnaukseen ainakaan A-maajoukkueillaan mikäli se pelataan nyt ajallaan koska he olisivat Talviolympialaisten Karsintojen seuraavassa vaiheessa.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Jääkiekon Makedonia Cupista puhuttaessa ovat selvinneet sen joukkueet kun pitkän epävarmuuden ja hiljaisuuden jälkeen se voidaan pelata ajallaan.

Joukkueet ovat seuraavat kun tilanne on juuri nyt hieman erikoinen joukkueiden osalta.

Osa Makedonia Cupin normaaleista osallistujista ovat tällä hetkellä vuoden 2022 Talviolympialaisten Alkukarsinnassa kiinni ja kun osa normaaleista osallistujista eivät halunneet lähettää B tai C-maajoukkueitaan turnaukseen niin tässä ovat turnauksen joukkueet:

Makedonian A-maajoukkue (Ensi kertaa käytetään erillistä tarkennusta sillä Makedonialta osallistuu turnaukseen Makedonian B-maajoukkue.)

Makedonian B-maajoukkue (Ensi kertaa ainakin näillä näkymin kokeellinen Makedonian B-maajoukkue on koottu maan erittäin vähäisten kiekkoilijoiden osalta enimmäkseen A-maajoukkueen ulkopuolelle jätetyistä pelaajista, yhtä kokeellisen ja harvoin koottavan Makedonian Nuorten Maajoukkueen tai Makedonian U20-joukkueen pelaajista.

Mukana on myös Makedonian vanhempia pelaajia joiden ikä on liian korkea molempiin maajoukkueisiin tai pelaajat eivät itse enää halua osallistua Makedonia Cupiin tai muihin maajoukkuepeleihin joita he ovat kyllä vaikkapa turnauksen alkuvuosina pelanneet.

Välillä talven mittaan on ollut puhetta myös Makedonian Yhdistelmämaajoukkueen eli A-B-Maajoukkueen tai B-A-Maajoukkueen peluuttamisesta, mutta se jäi ainakin tämän turnauksen osalta näkemättä.

Myöhemmin talvella ensi vuoden puolella se olisikin mukava nähdä mikäli Makedonia vain kykenee pelaamaan ja mikäli esimerkiksi Jääkiekon Kehittyvien Maiden Turnaus ensi vuonna pidetään kun tänä vuonna ei pidetty.)

Tricolori Hochei B eli Romanian B-maajoukkue (Tunnetaan myös nimellä Lotulul Nationatul. Tricolori Hochei eli Romanian A-maajoukkue tietenkin on vuoden 2022 Talviolympialaisten Alkukarsinnassa kiinni ja kun Lotulul Divizia eli Romanian C-maajoukkue ei halunnut osallistua tähän turnaukseen niin sen sijasta otettiin sitten Tricolori Hochein B-puolen joukkue mukaan tähän turnaukseen.)

Team Balkan/Team Mediterranean eli Team Balkan/Team Välimeri (Tämä joukkue on näillä näkymin hieman käyttötarkoituksesta riippuen joko seurajoukkueyhdistelmä tai maajoukkueyhdistelmä Balkanin tai Välimeren sellaisten maiden pelaajista jotka eivät päässeet mukaan pelaamaan Talviolympialaisten Alkukarsintaa tai juurikin niiden maiden pelaajista jotka siellä pelaavat, mutta eivät tulleet valituksi maajoukkueisiinsa kuten esimerkiksi Serbian ja Bulgarian pelaajista.

Mukana on myös Kreikankin ja Bosnia ja Hertsegovinan pelaajia kun jostain syystä Kreikka ei itse kyennyt osallistumaan tähän turnaukseen ja myöskään bosniakit jo aiemmin Talviolympialaisten Karsintojen alkuvaiheita pelanneina eivät halunneet lähettää joukkuetta sellaisenaan turnaukseen.

Seurajoukkuetasolla tämä on tietenkin sellaisten maiden seurajoukkueiden yhdistelmä joiden omat sarjat ovat tämän hetken tauolla tai jopa jo ääritapauksessa päättyneet kokonaan tämän vuoden puolella vähäisestä pelaamisesta johtuen.

Tämä joukkue tosin on vasta joitakin vuosia sitten yleensäkin luotu ja päätyi nyt pelaamaan tätä turnausta siksi kun ei varsinaisia muita korvaavia maita mukaan löytynyt ja kun yleensäkin Makedonia Cupia pelaavilla mailla aikataulut ovat tänä vuonna totisesti olleet poikkeuksellisenkin täysiä sarjaohjelman osalta.)

Siten turnauksessa pelaa neljä joukkuetta.

Joskin ikävänä piirteenä kieltämättä on tuo erikoinen Team Balkan/Team Välimeri jota varmaankin käsittelen ennen pitkää jatkoviesteissä vain Team Balkanina pelaajaenemmistön ollessa sellainen enimmäkseen keskellä Talviolympialaisten Alkukarsintoja.

Yritän käydä näitä otteluja läpi mikäli aika riittää keskellä omalla tavallaan merkittäviä Talviolympialaisten Alkukarsintoja, heti niiden päätyttyä tai muutaman päivän kuluttua niiden jälkeen.

Makedonia Cup 2019 pelataan yksinkertaisena sarjajärjestelmänä joskin erona on se, että sarjan tavallisten ottelujen päätteeksi pelataan vielä Makedonia Cupin 2019 Pronssiottelu ja Makedonia Cupin 2019 Loppuottelu.

Otteluohjelma ilman ihmeitä on seuraava kun ensimmäisenä päivänä pelataan vain kaksi ottelua ja toisena päivänä pelataan loput ottelut ja päätöspäivänä tietenkin Pronssiottelu ja Loppuottelu:

Jääkiekon Makedonia Cup 2019 13.12.2019-15.12.2019 Skopjen Jäähallissa

13.12.2019

Team Balkan-Makedonia A

Makedonia B-Romania B

14.12.2019

Makedonia A-Romania B

Makedonia B-Team Balkan

Romania B-Team Balkan

Makedonia A-Makedonia B

Sarjan päätteeksi eniten pisteitä saaneet kaksi joukkuetta matkaavat Jääkiekon Makedonia Cupin 2019 Loppuotteluun ja vähiten pisteitä saaneet kaksi joukkuetta matkaavat Jääkiekon Makedonia Cupin 2019 Pronssiotteluun 15.12.2019.

Joukkueita niihin ei ole vielä merkitty kun niitä ei ole vielä pelattu.
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Aiemmin todettujen Jääkiekon LATAM Cupin, Jääkiekon Patagonia Cupin ja Jääkiekon LATAM Cupia edeltäneen Jääkiekon Pan-America Cupin lisäksi Chilessa on pelattu myös näitä turnauksia ennenkin maajoukkueturnauksia.

Yhtenä Etelä-Amerikan viime vuosien kasvavista jääkiekkomaista puhuttaessa Chilessa pelattiin vuosina 2013-2016 Jääkiekon Talviturnausta joka tunnettiin myös nimillä Jääkiekon Talvi-Cup ja Jääkiekon Etelämantereen Cup.

Huumorillisesti sitä olisi voinut tosiaan nimittää Jääkiekon Etelänavan Cupiksikin.

Paikallisella kielellä nimet turnaukselle olivat Copa Invernada Hockey sobre Hielo ja Copa Antarctica Viva Hockey sobre Hielo.

Näistä vuosille 2014-2016 nimi tosin jäi pysyvästi Copa Invernadaksi.

Seuraaviin viesteihin laitan niistä turnauksista ottelutietoja.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Vuonna 2013 tosiaan pidettiin ensimmäinen Copa Invernada Hockey Hielo tai Copa Invernada Hockey sobre Hielo ja ainoan kerran uuden turnauksen osalta tuolloin oli käytössä myös vaihtoehtoinen nimikin turnaukselle eli Copa Antarctica Viva Hockey Hielo tai Copa Antarctica Viva Hockey sobre Hielo.

Alun perin Chilessä pidettävässä turnauksessa piti olla kuusi maata joista tosin vain kolme oli periaatteessa maajoukkueita kun loput muut kolme eri maan joukkuetta olivat alhaisimpia mahdollisia maajoukkueita tai seurajoukkueita.

Ne olivat seuraavat erittäin alustavissa arvioissa:

Chile

Argentiina

Puerto Rico

Amatöörimaajoukkue tai alhaisin mahdollinen seurajoukkue Yhdysvalloista

Amatöörimaajoukkue tai alhaisin mahdollinen seurajoukkue Kanadasta

Amatöörimaajoukkue tai alhaisin mahdollinen seurajoukkue Saksasta

Sittemmin tosiaan Yhdysvalloista, Saksasta ja Puerto Ricosta puhuttaessa kiinnostus turnaukseen lopahti lähtökohtaisesti kokonaan jolloin kesäkuussa 2013 mukaan olivat tulossa enää seuraavat maat:

Chile

Argentiina

Amatöörimaajoukkue tai alhaisin mahdollinen seurajoukkue Kanadasta

Brasilia (Brasilia oli tulossa mukaan Puerto Ricon tyhjäksi jättämälle paikalle.)

Tämänkin jälkeen vielä kävi niin, että Brasilia perui homman ja Saksa palasi uudelleen mukaan neuvotteluihin.

Lopulta Kanadan kiinnostuksen lopahtaessa turnaus oli jäädä vaakalaudalle.

Sittemmin päästiin sopimukseen siitä, että Saksasta lähetettiin turnaukseen Bezirksliigan All-Stars ja siihen sai liittyä rajoitettu määrä kanadalaisia ja yhdysvaltalaisia pelaajia.

Bezirksliiga sitä mahdollisesti ihmetteleville on Saksassa maan seitsemänneksi korkein sarjataso jääkiekossa.

Siten saatiin aikaan Team Bezirks-Maple Leafs-Yankees eli Team BMLY yhdistelmätason seurajoukkueena mukaan turnaukseen.

Kolmen maan turnauksena pidetty turnaus pelattiin vuonna 2013 Chilessä Punta Arenasin Jäähallissa 10.7.2013-14.7.2013.

Tässä siitä tulokset kun ensimmäisen päivän jälkeen pidettiin kaksi päivää vapaata lähinnä harjoittelua ja tutustumista varten ja muutoin pelattiin vain turnauksen kahtena viimeisenä päivänä:

Copa Invernada Hockey Hielo 2013/Copa Invernada Hockey sobre Hielo 2013/Copa Antarctica Viva Hockey Hielo 2013/Copa Antarctica Viva Hockey sobre Hielo 2013

10.7.2013

Chile-Argentiina 2-3

13.7.2013

Team BMLY-Chile 20-2

14.7.2013

Team BMLY-Argentiina 17-7

Copa Invernada Hockey Hielo 2013/Copa Invernada Hockey sobre Hielo 2013/Copa Antarctica Viva Hockey Hielo 2013/Copa Antarctica Viva Hockey sobre Hielo 2013 Pistetilanne

Team BMLY 9 pistettä

Argentiina 3 pistettä

Chile 0 pistettä

Team BMLY seurajoukkueiden yhdistelmänä voitti Jääkiekon Copa Invernadan tai ainoan kerran tuolloin nimeltään myös Jääkiekon Copa Antarctica Vivan vuonna 2013, Argentiina oli toinen ja Chile kolmas ja viimeinen.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Jääkiekon toinen Copa Invernada nyt lopullisesti sellaiseksi nimettynä pidettiin ja pelattiin Chilessä 2014 Punta Arenasin Jäähallissa.

Viisi vuotta sitten pelattu turnaus oli toinen sen lyhyessä historiassa ja siinä missä edellisenä vuotena se oli tynkäturnaukseksi jääneenä ja ainakin kaksi tai kolmekin päivää alkuperäisestä kestostaan menettäneenä hieman mainettaan menettänyt (Turnaus pelattiin vuonna 2013 päivämäärinä 10.7.2013-14.7.2013 kun alun perin turnauksen piti olla ainakin 16.7.2013 tai 17.7.2013 asti kestävä ellei pidempikin.) niin se oli silti melko merkittävä tapaus Chilessä.

Etenkin kun vielä sillä hetkellä ei kovin monta kilpailevaa jääkiekon kansainvälistä turnausta Etelä-Amerikassa silloin ollut tarjolla.

Copa Invernadaan viisi vuotta sitten osallistuivat seuraavat maat kun vihdoin ja viimein saatiin mukaan vain ja ainoastaan maajoukkueita:

Chile

Argentiina

Argentiinan B-maajoukkue

Argentiinan C-maajoukkue eli Team Tierra del Fuego/Team Fuego/Team Unidos/Team Malvinas/Team Falkland (Argentiinan C-maajoukkue myös Team Tulimaana, Team Tulena ja Team Tulena ja Jäänä tunnettu joukkue saatiin tosiaan tähän turnaukseen vieraaksi kun Chilen oma B-maajoukkue nähtiin itseään toistavaksi turnaukseen ja tarpeettomaksi.

Tätä kaikkea aiemmin Brasilian piti tulla pelaamaan turnaukseen, mutta se perui taas tulonsa edellisen vuoden tapaan.

Siten hätätapauksessa oltiin valmiita käyttämään Chilen omaa B-maajoukkuetta joka sittemmin tietenkin nähtiin tarpeettomaksi. Selkeyden vuoksi kirjoitan tuon vain Argentiina C:nä tässä tapauksessa.)

Harmittavana asiana Copa Invernadan kannalta Etelä-Amerikassa tuona vuotena esiteltiin viisi vuotta sitten myös silloinen uusi turnaus eli Jääkiekon Pan-America Cup jolloin Copa Invernada alkoi siitä eteenpäin jäädä vuosi vuodelta yhä enemmän sille varjoon.

Copa Invernadaa viisi vuotta sitten pelattiin edelleen yksinkertaisella sarjajärjestelmällä, mutta sen sisältämien ottelujen päätteeksi pelattiin vähiten pisteitä saaneiden seurojen kesken Jääkiekon Copa Invernadan 2014 Pronssiottelu ja eniten pisteitä saaneiden seurojen kesken Jääkiekon Copa Invernadan 2014 Loppuottelu.

Tällaiset ottelut olivat tuloksiltaan kun ne pelattiin 1.7.2014-6.7.2014 välisenä aikana viisi vuotta sitten joista tosin 5.7.2014 asti pelattiin edellisvuodesta poiketen ilman välipäiviä normaaleja otteluja ja päätöspäivänä 6.7.2014 pelattiin tietenkin Jääkiekon Copa Invernadan 2014 Pronssiottelu ja Jääkiekon Copa Invernadan 2014 Loppuottelu:

Copa Invernada Hockey Hielo 2014/Copa Invernada Hockey sobre Hielo 2014

1.7.2014

Chile-Argentiina C 2-13

2.7.2014

Chile-Argentiina B 8-2

3.7.2014

Argentiina-Argentiina C 6-4

4.7.2014

Chile-Argentiina 3-16

Argentiina B-Argentiina C 4-5

5.7.2014

Argentiina-Argentiina B 13-2

Copa Invernada Hockey Hielo 2014/Copa Invernada Hockey sobre Hielo 2014 Pistetilanne

Argentiina 9 pistettä

Argentiina C 6 pistettä

Chile 3 pistettä

Argentiina B 0 pistettä

Copa Invernada Hockey Hielo 2014/Copa Invernada Hockey sobre Hielon 2014 Pronssiotteluun matkasivat Chile ja Argentiinan B-maajoukkue ja Copa Invernada Hockey Hielo 2014/Copa Invernada Hockey sobre Hielon 2014 Loppuotteluun matkasivat Argentiinan A-maajoukkue ja Argentiinan C-maajoukkue.

Copa Invernada Hockey Hielo 2014/Copa Invernada Hockey sobre Hielo 2014 Pronssiottelu

6.7.2014

Chile-Argentiina B 4-3 (Rangaistuslyöntilaukauskilpailu tarvittiin voittajan määrittämiseksi.)

Copa Invernada Hockey Hielo 2014/Copa Invernada Hockey sobre Hielo 2014 Loppuottelu

6.7.2014

Argentiina C-Argentiina 9-6

Copa Invernada 2014 päättyi tosiaan turnauksensa osalta viisi vuotta sitten sensaatiomaisesti Argentiinan C-maajoukkueen voittoon, Argentiinan A-maajoukkue oli kieltämättä hieman nöyryytetyn oloisesti toinen turnauksessa, Chile oli löylytysten jälkeen lopulta kolmas ja Argentiinan B-maajoukkue oli neljäs ja viimeinen.

Tämä oli myös viimeinen kerta silloisen edeltäjänsä vuoden 2013 tapaan, että se pelattiin Chilen Liigan säännöillä joista erikseen sovittuna 3 kertaa 15 minuuttia pitkillä erien pituuksilla johon oli mahdollista liittää yhdestä enintään kahteen 15 minuuttia pitkää Jatkoajan erää tai ratkaisuvaiheessa kuten turnauksen Pronssiottelussa ja Loppuottelussa Jatkoajan pituus oli erikoisesti Pronssiottelussa 20 minuuttia normaalin tavan mukaisesti yhdellä erällä, mutta Loppuottelussa Jatkoaikaa olisi ollut yhden ainoan erän verran 25 minuuttia.

Jatkoajan olemassa oleminen oli sikäli kiinnostavaa, että Chilen Liigassa usein tasapelitilanteessa noihin aikoihin tai hieman tuota varhaisempina vuosina hieman Aasian heikompien jääkiekkomaiden alempien sarjatasojen tapaan ratkaisivat tasapelinsä Rangaistuslyöntilaukauskilpailulla heti varsinaisen peliajan päätteeksi sitä ilman.

Vuodeksi 2015 ja siitä eteenpäin Copa Invernada siirtyi käyttämään normaaleja jääkiekon aikasääntöjä eli kolme erää 20 minuutin mittaisina normaalein ratkaisumenetelmin myös tasapelitilanteen jälkeen.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Jääkiekon Copa Invernada neljä vuotta sitten vuonna 2015 Chilen Punta Arenasin Jäähallissa oli hieman pettymys tietyllä tapaa kun turnauksesta lähtökohtaisesti uhkasi tulla aina vain lähinnä Chilen ja Argentiinan eri maajoukkueiden keskinäinen vääntö.

Vuoden 2015 turnauksen osalta murheellista oli myös se, että Argentiina ei edes lähettänyt turnaukseen A-maajoukkuettaan vaan ainoastaan B-maajoukkueensa ja C-maajoukkueensa eli erittäin pitkistä eri lempinimistään tunnetun Tierra del Fuegon tai Team Malvinasin/Team Falklandin Tulimaasta.

Jälleen myöskään Brasilia ei tullut mukaan huhuista huolimatta.

Neljän joukkueen turnaus pelattiin seuraavasti seuraavin joukkuein kun edelleen turnaus oli jäädä ja jäikin nyt jo häiritsevän selvästi Jääkiekon Pan-America Cupin varjoon silloin:

Chile

Chilen B-maajoukkue

Argentiinan B-maajoukkue

Argentiinan C-maajoukkue

Copa Invernada Hockey Hielo 2015/Hockey sobre Hielo 2015 pelattiin hieman muuttuneena seuraavanlaisin tuloksin päivämäärinä 2.7.2015-5.7.2015 kun yleinen sarjajärjestelmä nimettiin Alkueriksi, niiden jälkeen vähiten pisteitä keränneet joukkueet joutuivat Copa Invernada Hockey Hielo 2015/Hockey sobre Hielo 2015 Pronssiotteluun ja niiden jälkeen eniten pisteitä keränneet joukkueet pääsivät Copa Invernada Hockey Hielo 2015/Hockey sobre Hielo 2015 Loppuotteluun jotka pelattiin päätöspäivänä Alkuerien päättyessä 4.7.2015.

Kummallista kyllä noiden päätösottelujen yhteydessä niiden pisteitä laskettiin myös yhteen ikään kuin vieläkin turnauksen Alkueriin kuuluen minkä johdosta laitan poikkeuksellisesti kahdet eri pistetaulukot:

Copa Invernada Hockey Hielo 2015/Copa Invernada Hockey sobre Hielo 2015 Alkuerät

2.7.2015

Chile B-Argentiina B 4-7

Chile-Argentiina C 2-8

3.7.2015

Argentiina B-Chile 4-1

Chile B-Argentiina C 3-14

4.7.2015

Argentiina B-Argentiina C 3-6

Chile-Chile B 7-1

Copa Invernada Hockey Hielo 2015/Copa Invernada Hockey sobre Hielo 2015 Alkuerät Pistetilanne

Argentiina C 9 pistettä

Argentiina B 6 pistettä

Chile 3 pistettä

Chile B 0 pistettä

Copa Invernada Hockey Hielo 2015/Copa Invernada Hockey sobre Hielon 2015 Pronssiotteluun matkasivat Chilen A-maajoukkue ja Chilen B-maajoukkue ja Copa Invernada Hockey Hielo 2015/Copa Invernada Hockey sobre Hielon 2015 Loppuotteluun matkasivat Argentiinan C-maajoukkue ja Argentiinan B-maajoukkue.

Copa Invernada Hockey Hielo 2015/Copa Invernada Hockey sobre Hielo 2015 Pronssiottelu

5.7.2015

Chile-Chile B 4-0

Copa Invernada Hockey Hielo 2015/Copa Invernada Hockey sobre Hielo 2015 Loppuottelu

5.7.2015

Argentiina B-Argentiina C 3-9

Copa Invernada Hockey Hielo 2015/Copa Invernada Hockey sobre Hielo 2015 Lopullinen Pistetilanne

Argentiina C 12 pistettä

Argentiina B 6 pistettä

Chile 6 pistettä

Chile B 0 pistettä

Jääkiekon Copa Invernadan 2015 voitti jälleen sensaatiomaisesti temppunsa toistamaan kyennyt Argentiinan C-maajoukkue, Argentiinan B-maajoukkue oli jossain määrin nöyryyttävän oloisesti toinen tietenkin nyt sentään olematta viimeinen toisin kuin vuotta aiemmin, Chilen A-maajoukkue oli kolmas ja tasapelissä Argentiinan B-maajoukkueen kanssa ja Chilen B-maajoukkue oli neljäs ja viimeinen.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Jääkiekon viimeinen Copa Invernada näihin päiviin asti pelattiin Chilen Punta Arenasin Jäähallissa vuonna 2016 kolme vuotta sitten.

Jälleen turnaus jäi myös viimeistä kertaa pelattavanakin lähinnä Argentiinan ja Chilen keskinäiseksi väännöksi varsinkin kuin Brasilia perui jälleen tulonsa eikä lopulta tässä turnauksessa ikinä pelannutkaan.

Turnaus muutenkin päätettiin lopettaa Jääkiekon Pan-America Cupiin keskittymisen nimissä silloin.

Viimeisessä turnauksessakin sattui pelaamisen tavoissakin ongelmia kun siihen osallistuivat seuraavat joukkueet:

Chile

Chilen B-maajoukkue

Chilen C-maajoukkue (Osallistui tosiaan ainoan ja samalla viimeisen kerran turnaukseen.)

Argentiina

Argentiinan B-maajoukkue

Argentiinan C-maajoukkue

Kun turnauksessa oli mukana kuusi joukkuetta niin ottelijat jaettiin kahteen lohkoon niitä pelaamaan.

Turnauksen piti mennä alun perin niin, että ensin olisi pelattu Copa Invernada Hockey Hielo 2016/Copa Invernada Hockey sobre Hielo 2016 Alkuerät minkä jälkeen kahden huonoimman joukkueen pelit päättyivät siihen.

Sen jälkeen piti pelata Copa Invernada Hockey Hielo 2016/Copa Invernada Hockey sobre Hielo 2016 Välierät ja jatkaa siitä sitten vielä Copa Invernada Hockey Hielo 2016/Copa Invernada Hockey sobre Hielo 2016 Pronssiotteluun ja tietenkin lopuksi vielä Copa Invernada Hockey Hielo 2016/Copa Invernada Hockey sobre Hielo 2016 Loppuotteluun.

Alkuerät olivat tarkoitus pelata 6.7.2016-8.7.2016, Välierät 9.7.2016 ja Pronssiottelu ja Loppuottelu 10.7.2016.

Lopulta näistä otteluista puhuttaessa yleensäkin vain Alkuerät pelattiin suunnitellusti.

Dramaattisesti päätettiin poistaa vähän ennen turnausta pelattavien ottelujen listalta Välierät ja niiden tilalla pelattiin huonoiten sijoittuneiden joukkueiden kesken Copa Invernada Hockey Hielo 2016/Copa Invernada Hockey sobre Hielo 2016 Sijoitusottelu erillisesti lisättynä.

Kompromissi olisi ollut myös pelata tuon turnauksen Sijoitusottelu ja Pronssiottelu samana päivänä enintään tunnin mittaisella tauolla tai sitten vaihtoehtoisesti Välierät ja Pronssiottelu samana päivänä vielä niitä mahdollisesti edeltävällä Sijoitusottelulla jolloin noille pääotteluille olisi jäänyt vain puoli tuntia odotteluaikaa.

Loppuottelu olisi tullut siinä tapauksessa pelattua päivää myöhemmin erikseen.

Lopulta 9.7.2016 pelattiin Sijoitusottelu ja Pronssiottelu ja 10.7.2016 pelattiin Loppuottelu.

Tässä tulokset tosiaan viimeisestä Jääkiekon Copa Invenadasta ja vuodelta 2016:

Copa Invernada Hockey Hielo 2016/Copa Invernada Hockey sobre Hielo 2016 Alkuerät

Copa Invernada Hockey Hielo 2016/Copa Invernada Hockey sobre Hielo 2016 Lohko A

6.7.2016

Chile B-Chile C 4-1

7.7.2016

Argentiina B-Chile C 4-0

8.7.2016

Argentiina B-Chile B 3-1

Copa Invernada Hockey Hielo 2016/Copa Invernada Hockey sobre Hielo 2016 Lohko B

6.7.2016

Argentiina C-Argentiina 11-2 (Tässä ottelussa tosiaan Argentiinan A-maajoukkue perseili urakalla ja kärsi yhden nöyryyttävimmän oman maajoukkueensa tappion kotimaisin pelaajin eikä tosiaan Argentiinan B-maajoukkueelle vaan kaksi pykälää huonommallekin omalle maajoukkueelleen eli C-maajoukkueelle.

Tosin Argentiinan eri maajoukkueiden taitotasoerot ovat historiallisestikin jääkiekossa olleet melko levotonta luokkaa. Silti häviäminen noin suurin numeroin oli melkoinen yllätys joukkueelle.)

7.7.2016

Chile-Argentiina C 6-5 (Tätä ottelua oli hädin tuskin Chilen A-maajoukkue lähellä voittaa kun tosiaan Tulimaan vieraat kiusasivat itse isäntiä miten ehtivät. Voittivat lopulta kuitenkin tärkeän paikan tullen.)

8.7.2016

Chile-Argentiina 6-2 (Tässäkin Argentiinan A-maajoukkue hörppäsi ison kulauksen kuravettä ja veskarit olivat kuin täi tervassa tässäkin ottelussa.)

Alkuerien jälkeen pistetilanteet lohkoissa näyttivät seuraavilta:

Copa Invernada Hockey Hielo 2016/Copa Invernada Hockey sobre Hielo 2016 Alkuerät Pistetilanne Lohko A

Argentiina B 6 pistettä

Chile B 3 pistettä

Chile C 0 pistettä

Argentiinan B-maajoukkue pääsi Copa Invernada Hockey Hielo 2016/Copa Invernada Hockey sobre Hielo 2016 Loppuotteluun, Chilen B-maajoukkue pääsi Copa Invernada Hockey Hielo 2016/Copa Invernada Hockey sobre Hielo 2016 Pronssiotteluun ja Chilen C-maajoukkue joutui Copa Invernada Hockey Hielo 2016/Copa Invernada Hockey sobre Hielo 2016 Sijoitusotteluun.

Copa Invernada Hockey Hielo 2016/Copa Invernada Hockey sobre Hielo 2016 Alkuerät Pistetilanne Lohko B

Chile 6 pistettä

Argentiina C 3 pistettä

Argentiina 0 pistettä

Chilen A-maajoukkue pääsi Copa Invernada Hockey Hielo 2016/Copa Invernada Hockey sobre Hielo 2016 Loppuotteluun, Argentiinan C-maajoukkue pääsi Copa Invernada Hockey Hielo 2016/Copa Invernada Hockey sobre Hielo 2016 Pronssiotteluun ja Argentiinan A-maajoukkue joutui erittäin nöyryyttävästi Copa Invernada Hockey Hielo 2016/Copa Invernada Hockey sobre Hielo 2016 Sijoitusotteluun.

Copa Invernada Hockey Hielo 2016/Copa Invernada Hockey sobre Hielo 2016 Sijoitusottelu

9.7.2016

Argentiina-Chile C 8-4

Copa Invernada Hockey Hielo 2016/Copa Invernada Hockey sobre Hielo 2016 Pronssiottelu

9.7.2016

Argentiina C-Chile B 7-4

Copa Invernada Hockey Hielo 2016/Copa Invernada Hockey sobre Hielo 2016 Loppuottelu

10.7.2016

Chile-Argentiina B 2-1

Jääkiekon viimeisen Copa Invernadan 2016 ainakin toistaiseksi näihin päiviin asti voitti kolme vuotta sitten Chilen A-maajoukkue kotiyleisönsä riemuksi, Argentiinan B-maajoukkue oli toinen, Argentiinan C-maajoukkue oli kolmas, Chilen B-maajoukkue oli neljäs, Argentiinan nöyryytetty A-maajoukkue oli viides ja Chilen C-maajoukkue oli kuudes ja viimeinen.
 

Haidekkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat, Corey Perry
Brandon Bochenski ja Kevin Dallman lopettivat uransa KHL:ssä ja sitä kautta myös kazakhstanin maajoukkueessa viime kauteen. Vaan Kazakhstanpa ei jäännyt laakereilleen lepäämään vaan kansallisti jälleen kaksi kanadalaispelaajaa. Barysin hyökkääjä Curtis Valk ja puolustaja Jesse Blacker edustavat jatkossa Kazakhstania kansainvälisellä tasolla. Näin ollen Kazakhstanilla on heittää taas ensi keväänä kisoissa yli kentällinen kansallistettuja pelaajia jäälle.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Jääkiekon Makedonia Cupin osalta tänä vuonna kuten myös viime päivinä vuoden 2022 Talviolympialaisten Alkukarsinnan osalta on sattunut melkoista hässäkkää joissa syyllisenä on ollut jäähallien jään kunnon pettäminen ja yleensäkin mitä erilaisten matkalogististen syiden aiheuttamat viivästymät ja perumiset.

Talviolympialaisten Alkukarsinnan osalta käyn niistä asioista omaa tilannettaan läpi sen omassa aihealueessa, mutta tässä puhun nyt Jääkiekon Makedonia Cupin tilanteesta.

Jääkiekon Makedonia Cup pelattiin melko suunnitellusti tänä vuonna.

Tosin ratkaisupelejä jouduttiin siirtämään ja lykkäämään minkä johdosta viimeinen ottelu pelattiin eri aikaan kuin mitä piti ja kisojen päättäjäisjuhliinkin tapahtuma vaikutti.

Lähtökohtaisesti turnauksen piti päättyä 15.12.2019, mutta päätöspelin siirtyessä se päättyi vasta eilen eli 18.12.2019.

Tässä tulokset 13.12.2019-15.12.2019 ja lykättynä päivämääränä pelatun yhden ottelun johdosta 18.12.2019 pelatun Jääkiekon Makedonia Cupin otteluista:

Jääkiekon Makedonia Cup 2019 13.12.2019-15.12.2019 ja lykättynä 18.12.2019 Skopjen Jäähallissa

13.12.2019

Team Balkan-Makedonia A 9-4

Makedonia B-Romania B 3-7

14.12.2019

Makedonia A-Romania B 5-15

Makedonia B-Team Balkan 3-6

Romania B-Team Balkan 7-2

Makedonia A-Makedonia B 4-2

Jääkiekon Makedonia Cup 2019 Pistetilanne

Romania B 9 pistettä

Team Balkan 6 pistettä

Makedonia A 3 pistettä

Makedonia B 0 pistettä

Jääkiekon Makedonia Cupin 2019 Pronssiotteluun joutuivat Makedonian A ja B-maajoukkue ja Jääkiekon Makedonia Cupin 2019 Loppuotteluun pääsivät Romanian B-maajoukkue ja Team Balkan/Team Välimeri.

Tässä vaiheessa iskivät ongelmat:

Skopjen Jäähallissa jää tietenkin petti eikä myöskään uutta jäätä saatu kunnolla kehiin päätöspäiväksi tai kun saatiin se oli liian märkää tai kestävänä liian haurasta ja hajoavaa.

Myös jäähallin generaattorissakin oli ollut vikoja minkä korjaamisiin arvioitiin menevän pahimmassa tapauksessa koko päivä.

Viivytyksestä eivät olleet mielissään varsinkaan Romanian B-maajoukkue mikäli yleisö tai muut joukkueet olisivat olleetkin.

Tai eivät he tietenkään itse viivytyksestä iloisia olleet, mutta heille kävi myös myöhemminkin pelaaminen kuin ihan aamusta tai aamupäivästä mille nuo päätösottelut olivat suunnattu.

Romanian B-maajoukkueen edustajat kävivät kuumana kun heillä oli aikataulut mitoitettu olemaan Makedoniassa enintään maanantaihin asti ja sen jälkeen heillä olisi ollut vuoden päättäjäisturnaus Unkarissa missä tosiaan olisi ollut vastassa Unkarin B-maajoukkue ja muutama muunkin lähialueen B-maajoukkue.

Lopulta tehtiin erikoinen kompromissi:

15.12.2019 pelattaisiin illalla Klo 20 alkuperäisen Klo 10 sijaan Jääkiekon Makedonia Cupin Loppuottelu jo etukäteen Romanian B-maajoukkueen ehtiessä sitten riittävän ajoissa vielä Unkariin ja turnauksen Pronssiottelu pelattaisiin aikaisintaan jäätilanteen salliessa maanantaina 16.12.2019 tai heti kun jäähallin yleiset ongelmat saataisiin korjattua!

Päättäjäisjuhlatkin luonnollisesti viivästyivät tämän ratkaisun myötä.

Puhumattakaan siitä, että lopulta Skopjen Jäähallin ongelmat saatiin jään osalta korjattua ihan kaikkiaan pelaajia tyydyttäväksi vasta eilisaamuna jolloin 18.12.2019 pelattiin vihdoin ja viimein Jääkiekon Makedonia Cupin 2019 Pronssiottelu.

Tässä joka tapauksessa lopputulokset erikoisesti pelatuilla päivämäärillä Jääkiekon Makedonia Cupin 2019 päätösotteluista:

Jääkiekon Makedonia Cup 2019 Loppuottelu

15.12.2019

Romania B-Team Balkan 6-1

Jääkiekon Makedonia Cup 2019 Pronssiottelu

18.12.2019 (Aluksi 15.12.2019 Klo 8 aamulla, mutta Skopjen Jäähallin tilanne esti ottelun pelaamisen aina 18.12.2019 saakka jolloin ottelu lopulta pelattiin Klo 21 eilen illalla ja ottelu päättyi lähellä puolta yötä. Ottelua lykättiin varmuuden vuoksi niin pitkälle iltaan kuin mahdollista, että Skopjen Jäähallin kaikki ongelmat saataisiin ottelua varten muuten ratkaistuksi vaikka jään kunto oli jo taattu, mutta osin muitakin käyttäjiä kyseisessä paikassa oli jolloin jään laatua oli tarkkailtava riittävän pitkään varmuuden saamiseksi ennen ottelua.)

Makedonia B-Makedonia A 3-5

Tässä vaiheessa tauon suomanakin Romanian B-maajoukkue on ehtinyt enimmäkseen pelata oman kauden päätösturnauksensa Unkarissa ja tulee palaamaan tietenkin Makedoniassa pidettäviin Jääkiekon Makedonia Cupin 2019 päättäjäisjuhliin.

Jääkiekon Makedonia Cupin 2019 kuitenkin voitti tänä vuonna viivytyksistä huolimatta Romanian B-maajoukkue, Team Balkan/Team Välimeri oli Balkanin ja Välimeren maiden alueelta koottujen pelaajiensa osalta toinen, Makedonian A-maajoukkue oli verraten huolestuttavasti ja melko nöyryytetysti omassa kotiturnauksessaan kolmas ja Makedonian B-maajoukkue uutena joukkueena oli vähemmän yllättäen joskin yllättävänkin hyvin kuitenkin tämän hetken varsinaiseen maan A-maajoukkueeseen nähden hyvin parempiensa mukana kyydissä pysyneenä turnauksen neljäs ja viimeinen.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Kaakkois-Aasian eri maista puhuttaessa olen aiemmin maininnut viime aikojen mahdollisesti isompaakin jäähallia itselleen odottelevan Vietnamin ja Hanoin Jäähallin hankkeen kuten myös Bruneinkin vastaavat.

Tätä ennenkin ja itse asiassa jo pari vuotta sitten oli eräässä valitettavasti vallan muissa ikävissäkin yhteyksissä kuultu Kaakkois-Aasian maa kovaa vauhtia tulossa mukaan jääkiekkoon ja ainakin nyt saanut jäähallinsa nopeammin valmiiksi kuin mitä Vietnamissa on saatu aikaan.

Kyseessä on nimittäin Myanmar tai myös Burma.

Burmassa tai tietenkin myös Myanmarissa on Vapusta 2018 ja tarkemmin sanottuna ihan Vappupäivästä 2018 eli 1.5.2018 lähtien ollut olemassa Rangoonin tai myös Yangoonin Jäähalliksi kutsuttu paikka avoinna yleisölle.

Tärkeää oli tietenkin yhteisöjärjestöjen ja liikeyritysten kuten Myanmarin Taloudellisen Avun Järjestön eli MEC:n tai Burman yhteydessä myös BEC:n ja Htoo:n/HTO:n tuki sillä ilman niiden erittäin merkittävää rahallista alkupanosta ei hankketta todennäköisesti koskaan olisi saatu käyntiin.

Lisäksi elintärkeää varusteapua ovat antaneet siitä lähtien Jään Elefanttien eli Thaimaan Jääkiekkoliitto ja tietenkin Japanin Jääkiekkoliitto.

Viime vuonna vuosipäivänsä kunniaksi ja nyt tänä vuonna tietenkin taloudellinen apu ja tuki esimerkiksi varusteiden osalta Jään Elefanteilta ja Japanilta on tietenkin jatkunut.

Tälläkin hetkellä lähivuosina ja vuosina 2025-2030 tai jopa ennen tätäkin debyyttinsä isommin maajoukkueena tekevä Burman tai Myanmarin Jääkiekkomaajoukkue tosiaan valmennuksen ja johtajistonsa osalta käyttää tällä hetkellä kuuden paikallisen joukkueen muun oheishenkilön ohella juurikin thaimaalaisia tai japanilaisia valmentajia joista Päävalmentaja tulee tietenkin Japanista.

Jäähallin omistaja Ko Chan Miniä on pyydetty olemaan myös maan maajoukkueen johtaja ja tarpeen mukaan ennen pitkää kunnolliseksi toimielimeksi maan jääkiekolle tulevan selkeämmän jääkiekkoliiton puheenjohtaja ja yleinen korkein mahdollinen johtaja.

Tällä hetkellä Burmassa tai Myanmarissa on noin 60 pelaajaa enemmän tai vähemmän säännöllisesti yrittänyt harrastaa parin viime vuoden ajan aiemmin melkein täysin olematonta tai äärimmäisen vähän harrastettua jääkiekkoa.

Kokoamalla tietenkin myös pieniä seurajoukkueitakin välillä tai pelaten näytösotteluja thaimaalaisten tai äärimmäisen amatööritason japanilaisjoukkueiden kanssa, mutta isojen hintojen ohella todellista harjoittelua vaikeuttaa tietenkin myös Rangoonin tai Yangoonin Jäähallin melko pieni koko.

Se on kooltaan 25 x 27 siinä missä tosiaan Vietnamin Hanoin Jäähalli tulee toteutuessaan kyllä olemaan normaalit mitat täyttävä kansainvälinen jäähalli.

Eli aika pieni, mutta onneksi ei mikään vanhemman aikakauden Hong Kongin tai Taiwanin tason nk. Sylinterijäähalli sentään kooltaan!

Lisäksi tällä hetkellä Burman tai Myanmarin Jääkiekkoliitto on alkutekijöissään käytännössä vieläkin parin vuoden jälkeen edelleen sisällytetty maan vaihtelevin käytännöin olemaan osa joko maan omaa Talviurheiluliittoa tai Luisteluliittoa jolloin se on joutunut olemaan niidenkin käskyvallan alla.

Välillä pelätään juurikin hintojen takia näin esimerkiksi, että maan alkutekijöissä oleva lupaava jääkiekko saattaa kuihtua pois ja tulla korvatuksi luistelulla kuten taitoluistelulla ja pikaluistelulla.

Harjoittelumaksut kun maassa ovat jääkiekon osalta viisi kertaa korkeampia kaikessa vähäisyydessäänkin verrattuna luisteluun!

Toisaalta nyt ihan viime aikoina Jään Elefanttien eli Thaimaan kanssa ollaan järjestämässä maksuille korvaavaa katetta yhteistyösopimuksien puitteissa ja maan tulevat yleisemmät maajoukkuepelaajat tai kehityksen hidastuessa tulevat seurajoukkueet pelaajineen ovat helpottuneet mahdollisuudesta tietenkin pelata toistaiseksi olojen ollessa mitä ovat niin tietenkin osin evakkopelaajina Thaimaassa, Malesiassa, Filippiineillä ja muualla Kaakkois-Aasiassa tarpeen tullen tai Japanissakin.

Tulevaisuudessa Jään Lohikäärmeet eli Kiinakin voi kiinnostua tämän tulevan jääkiekkomaan tukemisesta.

Sitten on tietenkin vielä myös se, että kun jäähalli yleensäkin luotiin maahan niin siihen taas hieman periaasialaiseen tyyliin haluttiin muuta oheispalvelua lisäksi.

Muun muassa Rangoonin/Yangoonin Jäähallissa on samassa monitoimirakennuksessa onneksi kuitenkin maltillisen kokoisena eikä sinänsä ainakaan toistaiseksi sitä uhkaavana keilahalli ja kahvila.

Tosin välillä esimerkiksi keilahallia ja kahvilaa ollaan paikallistason juttujen mukaan haluttu laajentaa ja mikäli laajennushankkeet todella hyväksytään niin se on huono juttu luistelulle, mutta etenkin jääkiekolle.

Tulevaisuus onkin vielä hyvin avoin ja sinänsä silti yllättävänkin synkkä tämän maan jääkiekon osalta.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Viime vuoden joulukuun ja tämän vuoden tammikuun aikana on ollut paljon kaikenlaista tapahtumaa Afrikan tai Lähi-Idän jääkiekkoilussa ainakin kulissien takana.

Jääkiekon Afrikan Cup, Jääkiekon Nairobi Cup ja myös Jääkiekon Afrikan-Arabian Cup tai nk. Jääkiekon Faarao/Farao-Cup tullaan pelaamaan vasta paljon myöhemmin tämän vuoden aikana erillisenä turnauksena.

Sen sijaan Jääkiekon Arabi Cup pelataan tänä vuonna ilmoitettuun aikaan joskin tietysti sinällään senkin johdosta jo kolme kertaa lykättynä kun tavallaan tämä piti pelata jo viime vuoden puolella jolloin tämä tunnetaan tavallaan Jääkiekon Arabi Cupina 2019 tai Jääkiekon Arabi Cupina 2020 riippuen sen mukaan, että millaisena viivyttelyn näkee.

Siten esimerkiksi näillä näkymin tänä vuonna alun perin Jääkiekon Arabi Cupiksi 2020 tarkoitettu turnaus tulee siirtymään vuodelle 2021 tai olemaan poikkeuksellisesti kausiluonteinen Jääkiekon Arabi Cupiksi vuosille 2020-2021.

Jääkiekon Arabi Cupin 2020-2021 osa on tietysti mahdollinen tänä vuonna sitten myöhemmin tai vuoden 2021 puolelle ulottuen jolloin onkin tänä vuonna parikin Jääkiekon Arabi Cupia.

Jääkiekon Arabi Cupiin 2020 tulee mukaan kuusi maata ja ne ovat seuraavat kun peruneiden maiden joukkoon tuli tietysti pitkä rimpsu aiemmin kerrottuja maita ja kun murheellisesti muiden selvemmin peruneiden maiden eli Marokon ja Etelä-Afrikan joukkoon liittyivät Algeria ja Tunisia ja Lähi-Idän maista muita peruneita, mutta näillä näkymin Jääkiekon Arabi Cupiin 2020-2021 mukaan tulevia olivat Qatar, Oman ja Iran:

Kuwait

Egypti (Egyptin myötä periaatteessa tätä voisi pitää Jääkiekon nk. Faarao/Farao-Cupina tämän vuoden osalta varsinkin mikäli ei tänä vuonna lopulta omaa sellaista, Jääkiekon Afrikan Cupia tai jääkiekon Nairobi Cupia pelattaisikaan omana turnauksenaan. Algerian ja Tunisian peruttua tulonsa mukaan Egypti on ainoa Afrikan maa tällä kertaa Jääkiekon Arabi Cupissa. Egypti on viime aikoina ollut Libanonin tapaan erittäinkin innokkaasti kehittänyt maansa jääkiekkoa mitä voi pitää hyvänä merkkinä.)

Arabiemiraatit

Libanon (Tuli lopulta erittäin vahvasti mukaan aiemmin oletettuna seurana lopulta ilmoitettuun tapaan.)

Saudi-Arabia (Tuli peruutusten turvin mukaan kun alun perin ei halunnut tulla mukaan välillä ja lopulta tuli kun Algeria ei tullut mukaan turnaukseen. Tämän turnauksen pohjalta Saudi-Arabia tekee päätöksen menostaan Jääkiekon Afrikan Cupiin, Jääkiekon Nairobin Cupiin tai Jääkiekon Afrikan-Arabian Cupiin mikäli sellainen erikseenkin pelataan.)

Bahrain (Tuli peruutusten turvin mukaan kun alun perin ei halunnut tulla mukaan välillä ja lopulta tuli kun Tunisia ei tullut mukaan turnaukseen. Tämän turnauksen pohjalta Bahrain tekee päätöksen menostaan Jääkiekon Afrikan Cupiin, Jääkiekon Nairobin Cupiin tai Jääkiekon Afrikan-Arabian Cupiin mikäli sellainen erikseenkin pelataan.)

Jääkiekon Arabi Cup 2020 tai myös tietenkin alun perin viime vuonna pelaamisensa takia edelleen periaatteessa myös Jääkiekon Arabi Cup 2019 pelataan aiemmin ilmoitetusti Kuwaitissa.

Parin-kolmen päivän kuluttua käynnistyvänä turnaus pelataan 1.2.2020-9.2.2020 välisenä aikana joista tosin hieman ilmoitetun tilanteen mukaan 1.2.2020 tai 9.2.2020 on turnauksessa vielä välipäivä, tutustumispäivä tai varattu tietenkin muille juhlallisuuksille turnauksen päätteeksi jolloin itse ottelut ovat hieman vaihtelevasti tilanteen mukaan 1.2.2020 tai 2.2.2020 alkaen aina enintään 8.2.2020 asti.

Paitsi siinä tapauksessa tietenkin, että vielä tuokin 8.2.2020 lykkäntyisi tai olisi välipäivä jolloin enintään 9.2.2020 asti voidaan turnausta pelata.

Tämänkin turnauksen edesottamuksista pitää jotain yrittää kirjoitella joskin varsinkin loppupuoleltaan voi jäädä varjoon kun tuolloin tietenkin ovat menossa Talviolympialaisten 2022 Esikarsinnat.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Etelä-Amerikan jääkiekossa yksi tärkeimpiä tapahtumia on ollut nk. Maailmanlopun tai Maailman Äären turnaus eli Copa Fin del Mundo Argentiinassa.

Alun perin se oli vuodesta 2005 lähtien ollut lähinnä seurajoukkueiden, nuorison tai erillinen Argentiinan oma sisäinen turnaus, mutta vuodesta 2013 lähtien siinä turnauksessa on pelannut myös maajoukkueita.

Harmittavasti turnauksista ja etenkin kansainvälisestä turnauksen puolesta on ollut melkoisen vaikeaa löytää tietoja tähän asti ja on edelleen.

Onneksi kuitenkin ainakin ihan vanhimman kansainvälisen puolen turnauksen tulokset onnistuin löytämään kuten myös parin-kolmen muunkin aiemman vuoden vastaavat.

Argentiinalla oli tietenkin kaikki kolme maajoukkuetta eli Argentiinan A, B ja C-maajoukkueet kotiturnauksessaan ja ensi kertaa mukaan tuolloin sääntöjen niin salliessa päässeillä Chilellä ja Brasilialla oli tietenkin omat A, B ja C-maajoukkueensa Chilen osalta ja A ja B-maajoukkueet Brasilian osalta mukana turnauksessa eli yhteensä 3 maan turnauksessa nähtiin 8 joukkuetta.

Joukkuemäärän johdosta pelattiin Alkuerät tietenkin kahdessa lohkossa.

Vaikka Argentiinan C-maajoukkue tunnetaan tietenkin myös monilla muillakin nimillä kuten Team Tierra del Fuegona tai Tulimaana tai silloin tällöin myös Team Falklandina/Team Malvinasina niin laitan sen selkeyden vuoksi tähän Argentiinan C-maajoukkueena.

Samoin menettelen myös Brasilian B-maajoukkueen kohdalla kun sitä on toisinaan nimitetty Team Gelaoksi, Team Verdeksi tai Team Negroksi silloin kun joukkueen pelipaita on hieman erikoinen tai eroava väriltään varsinaiseen Brasilian A-maajoukkueen pelipaitaan nähden ja kun Brasilian A-maajoukkuetta on joskus nimitetty myös Seleccao do Geloksi.

Alkuerät pelattiin 17.7.2013-19.7.2013 joiden jälkeen 20.7.2013 pelattiin yhdessä päivässä Lohdutussarja Sijoitusotteluihin ja Välierät ja 21.7.2013 päätöspäivänä pelattiin varsinaiset Sijoitusottelut, Pronssiottelu ja Loppuottelu.

Copa Fin del Mundo pelattiin vuonna 2013 seuraavanlaisin tuloksin heinäkuussa 2013 päivämäärillä 17.7.2013-21.7.2013 kun turnauksessa pelattiin Alkuerät, Lohdutussarja Sijoitusotteluihin, Välierät, Sijoitusottelut, Pronssiottelu ja Loppuottelu:

Copa Fin del Mundo Hockey Hielo 2013/Copa Fin del Mundo Hockey sobre Hielo 2013 Alkuerät

Copa Fin del Mundo Hockey Hielo 2013/Copa Fin del Mundo Hockey sobre Hielo 2013 Lohko A

17.7.2013

Argentiina-Brasilia B 10-0

18.7.2013

Argentiina-Argentiina C 5-0

Brasilia B-Chile 1-3

19.7.2013

Argentiina C-Chile 4-2

Argentiina-Chile 8-3

Argentiina C-Brasilia B 2-0

Copa Fin del Mundo Hockey Hielo 2013/Copa Fin del Mundo Hockey sobre Hielo 2013 Lohko B

17.7.2013

Argentiina B-Chile B 4-0

18.7.2013

Chile C-Brasilia 1-10

Chile B-Chile C 2-0

Argentiina B-Brasilia 8-3

19.7.2013

Argentiina B-Chile C 8-0

Chile B-Brasilia 0-3

Alkuerien jälkeen pistetilanteet lohkoissa näyttivät seuraavilta:

Copa Fin del Mundo Hockey Hielo 2013/Copa Fin del Mundo Hockey sobre Hielo 2013 Alkuerät Pistetilanne Lohko A

Argentiina 9 pistettä

Argentiina C 6 pistettä

Chile 3 pistettä

Brasilia B 0 pistettä

Argentiinan A-maajoukkue ja Argentiinan C-maajoukkue Copa Fin del Mundo Hockey Hielo 2013/Copa Fin del Mundo Hockey sobre Hielo 2013 Välieriin ja Chile ja Brasilian B-maajoukkue Copa Fin del Mundo Hockey Hielo 2013/Copa Fin del Mundo Hockey sobre Hielo 2013 Lohdutussarjaan.

Copa Fin del Mundo Hockey Hielo 2013/Copa Fin del Mundo Hockey sobre Hielo 2013 Alkuerät Pistetilanne Lohko B

Argentiina B 9 pistettä

Brasilia 6 pistettä

Chile B 3 pistettä

Chile C 0 pistettä

Argentiinan B-maajoukkue ja Brasilia Copa Fin del Mundo Hockey Hielo 2013/Copa Fin del Mundo Hockey sobre Hielo 2013 Välieriin ja Chilen B-maajoukkue ja Chilen C-maajoukkue Copa Fin del Mundo Hockey Hielo 2013/Copa Fin del Mundo Hockey sobre Hielo 2013 Lohdutussarjaan.

Copa Fin del Mundo Hockey Hielo 2013/Copa Fin del Mundo Hockey sobre Hielo 2013 Lohdutussarja Sijoitusotteluihin

20.7.2013

Chile-Chile C 5-3

Chile B-Brasilia B 2-3

Chilen A-maajoukkue ja Brasilian B-maajoukkue pääsivät pelaamaan Sijoitusottelua viidennestä tilasta ja Chilen C-maajoukkue ja Chilen B-maajoukkue joutuivat pelaamaan Sijoitusottelua seitsemännestä tilasta.

Copa Fin del Mundo Hockey Hielo 2013/Copa Fin del Mundo Hockey sobre Hielo 2013 Välierät

20.7.2013

Argentiina-Brasilia 7-3

Argentiina B-Argentiina C 4-0

Argentiinan A-maajoukkue ja Argentiinan B-maajoukkue Copa Fin del Mundo Hockey Hielo 2013/Copa Fin del Mundo Hockey sobre Hielo 2013 Loppuotteluun ja Brasilia ja Argentiinan C-maajoukkue Copa Fin del Mundo Hockey Hielo 2013/Copa Fin del Mundo Hockey sobre Hielo 2013 Pronssiotteluun.

Copa Fin del Mundo Hockey Hielo 2013/Copa Fin del Mundo Hockey sobre Hielo 2013 Sijoitusottelut

21.7.2013

Chile B-Chile C 8-3

Brasilia B-Chile 8-3

Copa Fin del Mundo Hockey Hielo 2013/Copa Fin del Mundo Hockey sobre Hielo 2013 Pronssiottelu

21.7.2013

Brasilia-Argentiina C 4-2

Copa Fin del Mundo Hockey Hielo 2013/Copa Fin del Mundo Hockey sobre Hielo 2013 Loppuottelu

Argentiina-Argentiina B 2-1 (Rangaistuslyöntilaukauskilpailu tarvittiin voittajan määrittämiseksi.)

Copa Fin del Mundo Hockey Hielo 2013/Copa Fin del Mundo Hockey sobre Hielo 2013 päätteeksi Argentiinan A-maajoukkue voitti tosiaan erittäin tiukan väännön jälkeen ja Argentiinan B-maajoukkue oli toinen hävittyään kahteen huonoon rangaistuslyöntiin ja aiemmin varsinaisella peliajalla tapahtuneeseen liikajäähyilyyn joka yleensäkin mahdollisti ottelun venymisen ja pulassa olemisen.

Brasilian A-maajoukkue oli kolmas vaikeuksistaan huolimatta pirteästi pelanneena ja Argentiinan C-maajoukkue oli neljäs mitalisijoista pelanneista joukkueista puhuttaessa.

Brasilian B-maajoukkue oli viides vielä jopa A-maajoukkuettakin paremmin mainettaan parantaneena kellisti lähtökohtaisesti ylivoimaisemman Chilen A-maajoukkueen melkoisella tavalla kun siellä päin lyötiin homma lekkeriksi turnauksen loppupuolta kohti jolloin Chilen loppupuolella turnausta nöyryytetty A-maajoukkue oli kuudes, Chilen B-maajoukkue oli seitsemäs ja toiseksi viimeinen ja Chilen C-maajoukkue oli kahdeksas ja viimeinen turnauksessa.
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Vuonna 2014 Jääkiekon äsken esiteltyä Copa Fin del Mundoa Etelä-Amerikassa ja ennen kaikkea Argentiinan Ushuaiassa tietenkin jatkettiin.

Vuonna 2014 tällä erää turnaus kuitenkin pelattiin elokuussa pienemmän muotoisena nimenomaan kansainväliseltä puoleltaan A-maajoukkueiden turnauksena kun nyt yksikään kolmen maan turnauksen osaanottaja eli Argentiina, Brasilia ja Chile eivät ottaneet sillä erää turnaukseen alempia maajoukkueitaan.

Pitkään tosin Argentiina harkitsi peluuttaa myös B-maajoukkuettaan, mutta myöntyi sitten olemaan sitä peluuttamatta.

Vuoden sisällä tuntui ainakin järkyttävästi siltä, että Brasilia taantui suorastaan karmealla tavalla vuotta aiempaan nähden kun taas Chile tuntui kehittyneen vuodessa paljonkin.

Erikoisesti lyhyen turnauksen aikana eli 6.8.2014-10.8.2014 pelatusta turnauksesta puhuttaessa 7.8.2014 ja 8.8.2014 pidettiin turnauksessa välipäivänä jolloin vain 6.8.2014 ja 9.8.2014 ja 10.8.2014 pelattiin.

Tässä joka tapauksessa vain yksinkertaisena sarjana pelatun Copa Fin del Mundo Hockey Hielo 2014/Copa Fin del Mundo Hockey sobre Hielo 2014 tulokset:

Copa Fin del Mundo Hockey Hielo 2014/Copa Fin del Mundo Hockey sobre Hielo 2014

6.8.2014

Chile-Brasilia 10-1

9.8.2014

Argentiina-Brasilia 5-1

Chile-Argentiina 1-6

10.8.2014

Argentiina-Brasilia 5-0

Chile-Argentiina 1-2

Chile-Brasilia 9-0

Copa Fin del Mundo Hockey Hielo 2014/Copa Fin del Mundo Hockey sobre Hielo 2014 Pistetilanne

Argentiina 12 pistettä

Chile 6 pistettä

Brasilia 0 pistettä

Copa Fin del Mundo Hockey Hielo 2014/Copa Fin del Mundo Hockey sobre Hielo 2014 päätteeksi Argentiina voitti kotiturnauksensa, Chile oli toinen ja Brasilia oli kolmas ja viimeinen.
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Jääkiekon Copa Fin del Mundo 2016 pelattiin Argentiinassa heinäkuussa 2016 25.7.2016-29.7.2016 välisenä aikana.

Jääkiekon Copa Fin del Mundon 2015 osalta tiedän kyllä tulokset, mutta valitettavasti en tarkkoja pelipäiviä jolloin ne toistaiseksi jäävät odottamaan tarkempaa lisätietoa erillistä julkaisua varten ja kun myös ainakin osasta ottelujen tuloksia olen kuullut myös niiden menneen vähän toisin joidenkin ottelujen osalta.

Siten nyt poikkeuksellisesti vuoden 2015 vastaavan yli hypäten vuoden 2016 Copa Fin del Mundossa jääkiekossa kohtasivat seuraavat maat kun nyt pelattiin jälleen vähän isompi turnaus edelleen kolmen maan turnauksena viidellä joukkueella:

Argentiina

Argentiinan B-maajoukkue

Argentiinan C-maajoukkue

Chile

Brasilia

Copa Fin del Mundo Hockey Hielo 2016/Copa Fin del Mundo Hockey sobre Hielo 2016 pelattiin Alkuerin, Välierin, Pronssiottelun ja Loppuottelun voimin.

Alkuerät pelattiin 25.7.2016-28.7.2016 välisenä aikana, Välierät pelattiin 28.7.2016 tietenkin illan myöhäisotteluina ja Pronssiottelu ja Loppuottelu pelattiin 29.7.2016.

Tässä itse tulokset:

Copa Fin del Mundo Hockey Hielo 2016/Copa Fin del Mundo Hockey sobre Hielo 2016 Alkuerät

25.7.2016

Argentiina B-Brasilia 10-1

Argentiina-Chile 2-1

Argentiina B-Argentiina C 3-1

26.7.2016

Argentiina-Argentiina C 1-2 (Rangaistuslyöntilaukauskilpailu tarvittiin voittajan ratkaisemiseksi Argentiinan A-maajoukkueen kannalta kieltämättä aika nolostikin menneessä ottelussa.)

Argentiina B-Chile 3-1

Brasilia-Argentiina 1-4

27.7.2016

Chile-Argentiina C 3-2 (Jatkoaika tarvittiin voittajan ratkaisemiseksi ottelussa missä Chile kieltämättä oli yllättävänkin kovasti helisemässä läpi ottelun huolimatta siitä, että lopulta voitti.)

Argentiina B-Argentiina 2-1 (Argentiinan A-maajoukkueella kieltämättä perseilyt jatkuivat ja tuntui kyllä olevan aika tahmeaa suoritusta varsinkin tämän turnauksen Alkuerät.)

Brasilia-Argentiina C 1-7

28.7.2016

Brasilia-Chile 1-2 (Brasilia oli saada tosiaan tasapelin tässä ottelussa, mutta katkerasti 7 sekuntia ennen loppua hävisi varsinaisella peliajalla kun yllättäen ihan turnauksen lopuksi Brasilia pystyi esittämään pelikuntoaan paremmin kuin koko turnauksessa taas siihen asti oli tehnytkään. Vähän aikaa pystyi myös johtamaankin ottelua mikä ei näin Brasilian jääkiekkoilun taantumavuosina ihan liian jokapäiväistä ole.)

Copa Fin del Mundo Hockey Hielo 2016/Copa Fin del Mundo Hockey sobre Hielo 2016 Alkuerät Pistetilanne

Argentiina B 12 pistettä

Argentiina 7 pistettä

Argentiina C 6 pistettä

Chile 5 pistettä

Brasilia 0 pistettä

Argentiinan B-maajoukkue, Argentiinan A-maajoukkue, Argentiinan C-maajoukkue ja Chile Copa Fin del Mundo Hockey Hielo 2016/Copa Fin del Mundo Hockey sobre Hielo 2016 Välieriin kun Brasilian ottelut päättyivät tietenkin Alkueriin.

Copa Fin del Mundo Hockey Hielo 2016/Copa Fin del Mundo Hockey sobre Hielo 2016 Välierät

28.7.2016

Argentiina B-Chile 6-1

Argentiina-Argentiina C 4-2

Argentiinan B-maajoukkue ja Argentiinan A-maajoukkue Copa Fin del Mundo Hockey Hielo 2016/Copa Fin del Mundo Hockey sobre Hielo 2016 Loppuotteluun ja Chile ja Argentiinan C-maajoukkue Copa Fin del Mundo Hockey Hielo 2016/Copa Fin del Mundo Hockey sobre Hielo 2016 Pronssiotteluun.

Copa Fin del Mundo Hockey Hielo 2016/Copa Fin del Mundo Hockey sobre Hielo 2016 Pronssiottelu

29.7.2016

Argentiina C-Chile 1-2

Copa Fin del Mundo Hockey Hielo 2016/Copa Fin del Mundo Hockey sobre Hielo 2016 Loppuottelu

29.7.2016

Argentiina B-Argentiina 1-2

Copa Fin del Mundo Hockey Hielo 2016/Copa Fin del Mundo Hockey sobre Hielo 2016 päätteeksi Argentiinan A-maajoukkue voitti kotiturnauksensa, Argentiinan B-maajoukkue oli toinen, Chile oli kolmas, Argentiinan C-maajoukkue oli neljäs ja toiseksi viimeinen ja Brasilia oli viides ja viimeinen turnauksessa.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Jääkiekon Arabi Cupia 2020 tai tietenkin viime vuoden lopun viivästyneisyyden johdosta näkökannasta riippuen viivytettyä Jääkiekon Arabi Cupia 2019 on tosiaan nyt helmikuun aikana pelattu Kuwaitin upouudessa, puolitoista vuotta rakennetussa, valmiiksi saatetussa ja kuin melkein lähtökohtaisena valtiosalaisuutena pidetyssä Bayanin Jäähallissa.

Jonka oli alun perin tarkoitus korvata kokonaan vanha Kuwait Cityn Jäähalli.

Nyt vanhassa Kuwait Cityn Jäähallissa voidaan kuitenkin toistaiseksi vastoin ennakkopuheita jäädä jatkamaan muita pienemmän luokan maajoukkueotteluja tulevaisuudessa.

Jääkiekon Arabi Cupin tämän vuoden osalta pelattavan turnauksen tulostiedot ovat jääneet epäselviksi ja osin päätöspäivän pelien varmennettuihin tuloksiin voi vielä kulua kauan niiden selviämiseen.

Pitkin turnausta kun ongelmana on ollut se, että vaikka arabiankielisissä sanomalehdissä turnaus on saanut yllättävänkin runsaasti palstatilaa niin juurikaan arabimaailman ulkopuolisesti eli toisin sanoen länsimaissa tai Euroopan näkökulmasta katsoen on hädin tuskin kirjoitettu paljoa mitään tai ottelutuloksia mainittu julkisuuteen.

Tai kun ottelutuloksia on mainittu julkisuuteen niin eri joukkueiden välillä ne olivat ainakin turnauksen alkupäivinä aluksi menneet melkein kokonaan sekaisin keskenään Arabiemiraatteja ja tietenkin Kuwaitin omia tuloksia huomioimatta!

Muuna ongelmana kuin tulostietojen sekavuutena tai huonona saatavuutena on ollut lähinnä harmittavan samaan aikaan pelatut Talviolympialaisten 2022 Esikarsinta jolloin siinäkin on ollut kansainvälisessä kiekkohuomiossa varjoon jäämistä tämän turnauksen osalta.

Turnausta on toki pelattu edelleen kuuden maan yksinkertaisen sarjajärjestelmän turnauksena aiemmin ilmoitettujen maiden pohjalta joskin ottelupäivämääriä on yhtenäistetty ja välipäiviä on ollut enemmänkin kuin mitä julkisuuteen aiemmin oli sanottu.

Välipäivät olivat 1.2.2020, 4.2.2020 ja 7.2.2020.

Kisaisäntä Kuwaitille varattiin tietenkin iltaottelut kun muutoin ottelut on pelattu vaihtelevasti iltapäivällä tai myöhäisiltapäivän ja varhaisen alkuillan otteluina Kuwaitissa.

Tällaisena ottelut ovat toistaiseksi pelatut aikavälillä 2.2.2020-8.2.2020 kun päätöspäivän ottelujen tulokset ovat vielä kysymysmerkkejä.

Ne tulevat tarkentumaan myöhemmin jolloin loppusijoitukset ovat valitettavasti ainakin tämän päivää vielä epäselvät ja voivat olla päivän-parikin tai ehkä kolmekin riippuen tulosten varmentumisesta:

Jääkiekon Arabi Cup 2020

2.2.2020

Arabiemiraatit-Egypti 10-1 (Tasoero Egyptin sitkeydestä huolimatta oli erittäin valtavaa luokkaa. Egypti on kuitenkin ollut kaikkiaan tässä turnauksessa valopilkkuja vaikkakin hyvin vaikeaa on ollut ja ihan ei vain pysty muun muassa Libanonin kaltaiseen näytökseen sinänsä.)

Libanon-Bahrain 5-1 (Libanonilla oli ajoittain verraten hyvästä harjoituskaudestaan huolimatta alkuvaiheessa turnausta tosiaan vaikeuksia toisen turnaukseen myöhäistulijan kanssa. Voitti kuitenkin ottelun ja sekin merkitsi heti alkuun hyvää sille.)

Kuwait-Saudi-Arabia 5-1 (Kuwait tosiaan kisaisäntänä oli melkoisten paineiden alla. Tämän maan ollessa tietenkin yksi suorastaan nöyryytetyn huono jääkiekkomaa virallisen jääkiekkoilun ohjelmassa se kuitenkin on erittäin vähän pelaavien MM-ohjelman ulkopuolisten maidenkin joukossa silti erittäinkin hyvässä asemassa kuten tämä voitto osoitti.)

3.2.2020

Libanon-Saudi-Arabia 5-0 (Libanon pääsi mukavasti voittamaan ottelun ja tasomurskajaiset olisivat voineet olla kovemmatkin, mutta yllättävänkin äkkiä Libanon tuntui vain lopettaneen pelitemponsa siihen ja keskittyvän jo kovempia maita vastaan saman tien.)

Arabiemiraatit-Bahrain 10-0 (Tässä kyllä Bahrain oli erittäin pahasti helisemässä läpi ottelun ja ilman Arabiemiraattien verratenkin selvää löysäilyä tästä olisi tullut kyllä jääkiekollinen maalijuhla vertaansa vailla sille ja liiankin kamala jääkiekollinen nöyryytys Bahrainille.)

Kuwait-Egypti 5-1 (Kuwait voitti jälleen kisaisäntänä, mutta Egypti pisti vähäksi aikaa Bayanin Jäähallin silmäätekevät emiirit ja sheikit kuten koko halliin nyt tulleen melko isonkin yleisön hyvin hiljaiseksi avausmaalillaan ja Kuwaitin tosiaan oli yllättävänkin paljon pistettävä voimiaan peliin jotta se ihan todella olisi voinut voittaa Egyptin.

Eli vaikka näin tulevaisuutta ajatellen Egypti ei Arabiemiraateille tule pärjäämään vielä pitkään aikaan niin Kuwaitin maa voi lähitulevaisuudessa hyvinkin voittaa näillä ottein kun mitä nyt pystyi esittämään.)

5.2.2020

Egypti-Bahrain 5-4 (Jatkoaika tarvittiin tämän ottelun voittamiseen ja kaiken myötä Egypti juhli tosiaan tätä voittoa kuin maailmanmestaruutta. Bahrain pelasi hyvin ja oli kyllä Egyptiä parempi yleisessä kenttätyöskentelyssä, mutta Egyptin kyky laukoa tarkempia laukauksia ollessaan muutoin pulassa varmisti voiton Jään Faraoille kaikkiaan maan tilanteen jääkiekossa huomioiden ansaitusti.)

Arabiemiraatit-Saudi-Arabia 8-0 (Tässä kyllä oli jälleen kyllä aikamoista lekkeripelin makua ilmassa. Etenkin kun saudeilla alkoi polla kiristää liikaa, mailojen lisäksi heiluivat nyrkitkin ja tasoeron ollessa vain kerta kaikkiaan ajoittain naurettavankin suuri jolloin 'vain' 8-0 tason voitto kuvasti kyllä hyvin taas sitä, että millainen ero tosiaan näillä mailla oli jääkiekossa.)

Kuwait-Libanon 5-2 (Tässä ottelussakin Kuwaitilla oli todella vaikeaa, mutta mitä ilmeisimmin kotiyleisön kannustus ja ehkä vihdoin ja viimein hiljalleen parantuva suorituskyky tuo elintärkeää toivoa tälle muutoin jääkiekossa erittäinkin nöyryytetylle maalle tulevaisuutta ajatellen.

Etenkin kun tappiostaan huolimatta kykeni nousemaan tasapeliin ja jopa yllättävänkin selkeään voittoon. Tulevaisuutta ajatellen Libanonilla tosin voi olla sen omiin vaikeuksiin nähden Egyptin tapaan kuitenkin tietyllä tapaa parempi etulyöntiasema olla niin hyvä kuin on niin lyhyessä ajassa kuin mitä niillä on tämän hetken pohjalta kulunut jääkiekkonsa vakavammassa luomisessa.)

6.2.2020

Arabiemiraatit-Libanon 8-3 (Tässä ottelussa Libanon pystyi alkujohtoon, lyhyeen tappiolla olemiseen, siitä tasapeliin ja lopulta väsyttyään Arabiemiraatit menivät sitten menojaan.

Lisäksi Libanonilla oli todellista ylivoimaetua Arabiemiraatteihin nähden vain murto-osia Kuwaitia vastanneeseen johtoaikaan nähden. Niin ylivoimaisen murskaavaa oli kyllä taitotason ja nopeuden ero ainakin sen jälkeen kun kiihtyminen Arabiemiraattien osalta alkoi. Sittemmin Arabiemiraatit voittivat, mutta ei Libanonin tarvinnut itseään jäällä hävetä.)

Saudi-Arabia-Egypti 4-8 (Saudi-Arabia ensi kerran tässä turnauksessa pääsi johtoon, mutta ei oikein valmennus pysynyt hereillä ja pelaajatkin osin tuntuivat aliarvioivan Egyptin voimakkuutta.

Egypti oli myös voittanut Bahrainia vastaan mikä varmasti vaikutti ihan eri tavalla Jään Faraoiden tahtiin kuin mitä ilman voittoa olisi vaikuttanut.

Lopulta Egypti voitti tosiaan Saudi-Arabian ajoittain taas aika tulisen kiivaankin ottelun jälkeen varsinkin saudien tahdolta puhuttuna. Egyptillä oli jopa mahdollisuus ainakin alustavasti mitaliinkin turnauksessa tämän voiton myötä mikä oli hieno juttu kun ennen turnausta ennakoissa kovin mielellään viimeiseksi ei olisi saanut jäädä!)

Kuwait-Bahrain 5-1 (Vihdoin ja viimein Kuwait alkoi tavallaan elpyä edes jollakin tapaa tasolleen jääkiekossa. Menetteleväksi kun kaiken surkeuden sitten sinänsä vain muistaa. Bahrain sai maalin, mutta silloin olikin jo liian myöhäistä. Siten voitto jäi toistaiseksi kisaisäntien ja Arabiemiraattien väliseksi asiaksi.)

8.2.2020

Bahrain-Saudi-Arabia 1-0 tai 2-3? (Tästä ottelusta on valitettavasti kaksikin tulostietoa kun turnauksen viimeisen tilan taistelusta oli kyse.)

Egypti-Libanon 2-3 tai 3-4? (Tästä ottelusta on valitettavasti ihan paha sanoa vielä mitään kun jälleen on kaksikin tulostietoa liikenteessä. Libanon on tosin tiettävästi ottanut näillä näkymin kuitenkin joka tapauksessa ottelun lopputuloksesta huolimatta turnauksen pronssimitalin mikä on tietysti hieno juttu.

Mitalin olisi voinut suoda ilman muuta näillä näkymin myös Egyptille joka heti vain voiton saatuaan osoittautui turnauksen todelliseksi yllättäjäksi.)

Kuwait-Arabiemiraatit 6-4? (Tämä ottelu on tiettävästi tulokseltaan tämä onneksi sinänsä ainoana sellaisena, mutta tulosten täysi tarkkuus ei ole vielä varmistunut täysin varmaksi.

Alustavasti Kuwait kuitenkin olisi lähtökohtaisesti ja sensaatiomaisesti osin pitkin kautta olleen surkeutensa nimissä silti voittanut kotiyleisönsä edessä Arabiemiraatit ja olisi täten Jääkiekon Arabi Cupin 2020 voittaja Arabiemiraattien ollessa sitten hopeamitaleilla.)

Turnauksen loppujärjestyksen ja pistetilanteen julkaisen erikseen heti kun vain päätöspäivän ottelutulokset varmentuvat lopullisen varmoiksi.
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Jääkiekon Arabi Cupin 2020 tai tietyin näkökannoin myös Jääkiekon Arabi Cupin 2019 lopullinen pistetilanne ja loppujärjestys ovat varmistuneet kolmen päivän selvittelyjen jälkeen turnauksen päätöspäivästä eli 8.2.2020 pelatuista otteluista nyt seuraaviksi kun ainoastaan vain päätösottelun lopputulos piti tarkastusten jälkeenkin paikkansa aiempaan nähden.

Muut yllä olevassa viestissä olevat lopputulokset olivat päätöspäivän eli 8.2.2020 osalta turnauksessa näytöslajina pelattujen Naisten ja Nuorten Maajoukkueiden vastaavia otteluja jotka voin kyllä tosiaan päivittää tarpeen mukaan jälkikäteen tuohon yllä olevaankin viestiin korjaukseksi jolloin itse loppujärjestys pistetilanteen lisäksi tulee varsinaisesti uutena tähän viestiin:

Jääkiekon Arabi Cup 2020

8.2.2020

Bahrain-Saudi-Arabia 6-1 (Tämä tosiaan oli oikea lopputulos ja tuntui kyllä tosiaan jopa siltä, että näytösmielessä pelanneet saudien naiset ja nuoret miehenalut olivat heti kättelyssä selvästi paremmin kampoihin pistäviä kun itse varsinaiset tämän hetken maan pelimiehet. Ottelusta oli tulla taas kerran melkoinen mailojen kalistelu nyrkkien puimisen ja heilumisenkin lisäksi saudien taholta.)

Egypti-Libanon 4-5 (Tämä tosiaan oli oikea lopputulos ja pikkaisen lähempänä pitääkseen paikkansa aiemminkin, mutta ei aivan kun tosiaan nuo aiemmat olivat näytösmielessä pelattuja naisten ja nuorten vastaavia maajoukkueottelujen lopputuloksia. Niukasti jäi tosiaan Jään Faraoilta mitali saamatta pronssin muodossa kun taas Libanonille tämä oli mukava lisä mitalipakettiin.)

Kuwait-Arabiemiraatit 6-4 (Tämä varmistuikin lopputulokseltaan oikeaksi huolimatta etenkin ennen ottelua olleista kovista ennakkoluuloista!

Itse ottelu oli aluksi Arabiemiraattien heiniä, mutta yllättävänkin laiskoja tai liiankin ylimielisiä Arabiemiraatit olivat odotettavissa olleen voittonsa osalta.

Ensimmäisessäkin erässä Arabiemiraatit eivät toki vastoin odottamaani maalijyräämistä eivät oikein edes saaneet mitään aikaan ja johtokin oli lopulta vain 1-2 Kuwaitille epäedullisesti.

Toisessakin erässä Kuwait oli vielä tappiolla vain 2-3, mutta sen jälkeen kolmannessa erässä Kuwaitin voitto mitä uskomattomimmin tavallaan oli aika huomattava juttu.

Etenkin kun vielä Talviolympialaisten Karsintojen aikaisimmissa vaiheessa Kuwait tuntui ihan tosissaan tämän hetken surkeimmalta vakavasti otettavalta kiekkomaalta mitä löytyy.

Tietenkin joskus tuntui välillä tässäkin turnauksessa siltä, mutta kun yhtä toisaalta riittävän huonoja muita maita tyyliin Afrikasta, Etelä-Amerikasta, Kaakkois-Aasiasta ja Lähi-Idästä tai täydellisiä jääkiekon vasta-alkajia pistettäisiin vastaan niin sellaisten joukossa jopa ihan Kuwaitikin olisi ja on todella hyvä kun on edes vähän kokemusta omalla sarallaan erittäin kovatasoisesta jääkiekkoilusta.

Sitä taustaa ja tosiaan Arabiemiraattien pullataikinamaista ylimielisyysvatkailua vasten Kuwait kyllä ansaitsi voittaa tämän ottelun ja olisi ehkä muuten kerrankin voinut voittaa ihan vieraspelinäkin tämän ottelun.)

Jääkiekon Arabi Cup 2020 Pistetilanne

Kuwait 15 pistettä

Arabiemiraatit 12 pistettä

Libanon 9 pistettä

Egypti 5 pistettä

Bahrain 4 pistettä

Saudi-Arabia 0 pistettä

Jääkiekon Arabi Cupin 2020 tai myös tietenkin viivytyksen huomioiden tietyin näkökannoin Jääkiekon Arabi Cupin 2019 voitti Kuwait, Arabiemiraatit oli toinen ja Libanon oli hienosti kolmas joka on toinen isompi mitali kun edellinen mitali tuli vajaan parin vuoden takaa tietysti Jääkiekon Farao Cupista tai Jääkiekon Afrikan-Arabian Cupista hopean muodossa.

Egypti jäi harmittavasti turnauksen aikana tasoaan nostaneena pronssista ulkopuolelle nelostilalle, Bahrain oli viides ja toiseksi viimeinen vajaan parin vuoden takaa taisteltuaan silloin edellisen Jääkiekon Arabi Cupin pronssimitalista ja edellisen Jääkiekon Arabi Cupin selvä pronssimitalisti vajaan parin vuoden takaa eli Saudi-Arabia oli nyt kuudes ja viimeinen.

Mielenkiintoista onkin nyt enää oikeastaan vain se, että milloin pelataankin sitten vielä Jääkiekon Arabi Cup 2020 varsinaisesti jolloin näitä tulisi saman vuoden aikana periaatteessa peräti kaksikin vai tuleeko siitä sitten kenties kausiluonteinen Jääkiekon Arabi Cup 2020-2021 pitkälti seurauksena juurikin viime vuoden lopun viivästymistä johtuen?

Muilta osin turnaus kaikkiaan noita tulosvirheitä tai niiden viivästymiä huomioimatta oli Bayanin upouudessa jäähallissa menestys kaikkiaan Kuwaitinkin kaltaisen paljon jääkiekossa kärsineen maan osalta.
 
Viimeksi muokattu:

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
En tiedä onko sopiva ketju, mutta menköön. Katsoin tuossa sattumalta Nur Sultanin kokoonpanoa KHL pelissä ja se oli kokonaisuudessaan Kazakstanilainen. Toki poissa oli Ohtamaa ja joku ruotsalainenkin. Joukkue on kärkikahinoissa KHL:ssä. Eikö tuon maan pitäisi kaiken järjen mukaan haastaa kaikki MM-kisamaat ihan vakavalla uskottavuudella? Onko jotain mitä minä en ymmärrä KHL:stä, jonka kuulemma pitäisi olla selvästi liigaa kovempi?
 

Haidekkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat, Corey Perry
En tiedä onko sopiva ketju, mutta menköön. Katsoin tuossa sattumalta Nur Sultanin kokoonpanoa KHL pelissä ja se oli kokonaisuudessaan Kazakstanilainen. Toki poissa oli Ohtamaa ja joku ruotsalainenkin. Joukkue on kärkikahinoissa KHL:ssä. Eikö tuon maan pitäisi kaiken järjen mukaan haastaa kaikki MM-kisamaat ihan vakavalla uskottavuudella? Onko jotain mitä minä en ymmärrä KHL:stä, jonka kuulemma pitäisi olla selvästi liigaa kovempi?


Katsoppas tuota kokoonpanoa. Kuinka monta kaksoiskansalaista näet? Jepjep, aika monta. Ja KHL on selvästi liigaa kovempi, siitä tuskin tarvitsee edes väitellä. Kazakhstan ei saa kaikkia kaksoiskansalaisiaan ikinä IIHF:n turnauksiin, parhaimmalla mahdollisella rosterilla ja hyvällä valmennuksella pistää alemman korin maat tiukoille.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat

Katsoppas tuota kokoonpanoa. Kuinka monta kaksoiskansalaista näet? Jepjep, aika monta. Ja KHL on selvästi liigaa kovempi, siitä tuskin tarvitsee edes väitellä. Kazakhstan ei saa kaikkia kaksoiskansalaisiaan ikinä IIHF:n turnauksiin, parhaimmalla mahdollisella rosterilla ja hyvällä valmennuksella pistää alemman korin maat tiukoille.

Okei, eli siis Kazakstanilla on kaksoiskansalaisia, joilla ei ole edustusoikeutta MM-kisoissa. Olisikai sen vastauksen voinut antaa ilman jepjeppejä.

Ja mielestäni kun käytetään voimasanaa "selvästi", onkin jo olemassa keskustelun aihe. Mutta me ei sitä tässä lähdetä käymään. Sain sinulta vastauksen kysymykseeni, kiitokset siitä.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Detroit Red Wings, Manchester United

Katsoppas tuota kokoonpanoa. Kuinka monta kaksoiskansalaista näet? Jepjep, aika monta. Ja KHL on selvästi liigaa kovempi, siitä tuskin tarvitsee edes väitellä. Kazakhstan ei saa kaikkia kaksoiskansalaisiaan ikinä IIHF:n turnauksiin.
Katsoin jokaisen kaksoiskansalaisen läpi. Jokainen, kyllä aivan jokainen tuosta porukasta on pelannut olympiakarsintoja Kazakstanin maajoukkueessa. Jepjep.

Näiden Barysin kaksoiskansalaisten lisäksi Kazakstania edusti ainakin Jekaterinburgissa 46 pinnaa iskenyt Nigel Dawes. Ja silti joukkue onnistui häviämään ja tippumaan Puolalle.
 

Haidekkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat, Corey Perry
Niin tuo olympiakarsinnoista putoaminen on hieman erikoinen homma, toisaalta Puolakaan ei ole niin surkea joukkue mitä IIHF:n divisioona-sijoitus antaisi ymmärtää. En oikeastaan yhtään ihmettelisi vaikka jossain vuosien -22 ja -23 paikkeilla näkisimme Puolan ihan päätasolla asti. Kazakhstan kuitenkin veti viime kevään divari-mm:t melko suvereenisti ja nousi takaisin päätasolle joten lienee aika tuulella käyvä joukkue.

Barys Nur-Sultanista vielä. Joukkuehan on Jokereiden lisäksi aina ollut se toinen ei-venäläinen joukkue joka KHL:ssä pärjää edes jotenkuten. Riikat ja Minskit ovat aina olleet enemmän tai vähemmän heittopusseja. Kazakeilla on varmaan panokset enempi siinä kiinni, missä on mahdollisuus voittaakin jotain. Tämä tosiaan vaan omaa spekulaatiota.

Ja tuosta kärkkäästä(ja hieman vittumaisesta) kommentistani vielä. KHL:n ja Liigan eroista ei tosiaan tässä ketjussa aleta jauhamaan niin kuin Eddie tuossa tokaisikin. Mulla on tietysti oma melko jyrkkä mielipiteeni asiaan ja tässä tapauksessa kommenttini oli hieman ärsytyksen kuohuissa kirjoitettu.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös