Montréal Canadiens 2020–2021

  • 186 453
  • 783

Jonsered

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Montreal Canadiens, MEIDEN
Oisko kahta peliä lukuunottamatta pelit katsottu livenä tällä kaudella. Erinomainen startti kyllä kaudelle. Ainoa varsinaisen peliajan tappio tuli lähinnä Markströmin huippupelin ja ehkä vähän oman tehottomuuden takia. Siinäkin pelissä Habs oli aivan hyvä, mutta vastustajakin pelasi ehkä parhaiten, mitä tällä kaudella on nähty.

Viime yönä oli Meten debyytti, ja väittäisin että Kulak on ollut parempi. Mete rynni välillä aivan päättömästi omalla puolustusalueella, ja pakkipari Romanov joutui lukemaan peliä ja ottamaan miehiä maalinedustalta tämän tästä. Pari kertaa Mete toki kuljetteli kiekkoa ihan hienosti keskialueen yli, mutta hiukan yliyrittämisen makua kyllä oli. Olisi mielenkiintoista nähdä myös pakkipari Romanov-Fleury jossain vaiheessa, mutta muuten pakisto on kyllä nyt kohdillaan. Edmundson on yllättänyt positiivisesti, ja sopii kyllä erinomaisesti Petryn kaveriksi.

Danault on mielenkiintoinen tapaus. Mun silmissä ei oo koskaan ollut hyvä hyökkäyspäässä, eikä tehotilastotkaan siltä erityisesti näytä. On toki aina ollut osana hyvää ketjukoostumusta, mistä toki varmasti kuuluu oma kiitoksensa Danaultille itselleen. Näkisin silti, että Danault on ihan hyvin korvattavissa joko omista tai muualta, jos palkkapyyntö on liian korkea. Tietysti voi käydä niin, että miehen merkitys valkenee itsellenikin vasta sitten kun hän poistuu kokoonpanosta.

On ollut kyllä hienoa katsoa joukkueen hyökkäyspeliä tällä kaudella. Kaikki ketjut pystyy karvaamaan hurjalla intensiteetillä ja jopa pyörittämään peliä vastustajan päässä. Oma lukunsa on nuo vastahyökkäykset jopa alivoimalla, joita etenkin onnettomat Vancouver ja Edmonton ovat antaneet lähes ilmaiseksi. Jatkossa tuskin niitä saadaan enää niin paljon, joten maaleja pitää alkaa saada myös hyökkäyspään pyöritysten ja ylivoiman kautta.

Ylivoima on on ollut vähän vaihtelevaa toistaiseksi. Ykkösylivoimalla Weber on pidetty aika hyvin kurissa, mutta siellä on ollut Petry myös sitten laukomassa. Jossain kohtaa se paikka Weberillekin aukeaa, kun vastustaja joutuu pitämään Petryä kurissa. Drouin tosiaan ei lauo koskaan. Ottaa lähinnä kakkossyöttöjä (vaikka pelaa se välillä ihan hyvinkin, ei siinä mitään). Kakkos-yv ei oo mielestäni oikein toiminut. Perry on tuonut siihen jonkin verran juonikkuutta. Mutta en ymmärrä mikä Tatarin rooli siinä oikein on. Ei oo kovin hurja laukausuhka oikealla laidalla, eilenkin taisi koittaa yhtä onetimeria ja sekin epäonnistui. Kotkaniemi taas vasemmalla laukoo joskus turhankin hanakasti vaisuhkoja kuteja maalivahtien syliin tai takakulmasta ohi ränniin.

Perry on vähän kaksipiippuinen juttu. On kyllä taitavampi ja ylivoimalla juonikkaampi kuin Armia, jonka tilalle tuli pelaamaan. Mutta onhan se myös hidas. Ja Armia teki loukkaantumispelissään 2+2, joten hankala nähdä että Perry ois hänen pelipaikkaansa vienyt. Mutta en kyllä tiedä kenen muun tilalle Perryä voisi istuttaa? Ehkä nelosesta jos penkittää Evansin joskus ja Byron pelaa sentterinä? Nelosessa kuitenkin Byron ja Lehkonen ovat nopeutensa takia aika oleellisia paloja.
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Romanov joutui taxiin eli Mete saa jatkaa kokoonpanossa. Metehän oli kuulemma pyytänyt siirtoa, mutta MB ei ollut lämmennyt. On selvää, että ei Habseillä ole varaa antaa Meteä pois, kun samalla palkalla on vaikea löytää yhtä hyvää tai parempaa pelaajaa. Eikä Meteä kannata johonkin 3. kierroksen varaukseen vaihtaa.
 

PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
Ei ollut Vancouver saanut peliään kuntoon vaikka voittoputki olikin päällä. Montreal vyörytti 2 erää tilanteita solkenaan kohti Holtbyn maalia ja tulos oli sen mukainen. Harvoin käy vastustajan veskaria sääliksi, mutta nyt kävi sellainenkin ihme. Holtby pelasi aivan hyvän pelin ja silti upposi monta maalia. Vieraat menettivät kiekkoa jatkuvalla syötöllä, joten peli olisi voinut päättyä ihan hyvin vaikka 12-2. Ylivoimakaan ei ollut täydellistä mikä lisää voiton helppouden arvoa.

Victor Mete keräsi itselleen tehotilaston -2 vaikka joukkue päästi vain 2 maalia. Aihioita isompiinkin vahinkoihin oli olemassa, joten Kulak palaa tänään kaukaloon jos on vain terve. Mete saanee uudeen yrityksen vkl Ottawaa vastaan, mutta sitten pitää onnistua jo paremmin. Kuten yllä sanottiin, niin Fleury on hyvä vaihtoehto myös jos Mete jatkaa meteilyään.

Tänään vastassa vaihteeksi Vancouver, en osaa enää odottaa tästä ottelusta mitään. Luulisi että vieraat karsivat tänään kaikki riskit pelistään ja yrittävät selviytyä "tylsällä vieraspelillä", mutta alan jo vähän kääntyä siihen suuntaan, että miksi se onnistuisivat nyt, jos ensimmäiset 4 matsia Canadiensia vastaan ovat menneet heiltä aivan päin helvettiä. Weber saa täyteen 1000 ottelua runkosarjassa. Paska homma ettei Kapteeni saa juhlia täyden yleisön edessä ja toisaalta ennen Koronan iskua tämän juhlan piti tapahtua kaikista paikoista juurikin Nashville Tennesseessä..

Danault on mielenkiintoinen tapaus. Mun silmissä ei oo koskaan ollut hyvä hyökkäyspäässä, eikä tehotilastotkaan siltä erityisesti näytä.

Tämä kirjoitus ei sinällään ole suunnattu sinulle. Kirjoitan yleisesti, kun tämä tuntuu vähän vanhan toisinnolta. Sama keskustelu käytiin aikanaan läpi Plekanecin kanssa. Silloin Danault oli se nuori sentteri joka nousi Plekan tilalle yllättävän loistavasti. Nyt voisi sanoa että Ryan Poehling lienee se lahjakas nuori sentteri joka siihen voisi pystyä, mutta nouseeko hän koskaan riittävälle tasolle? Tähän asti homma ei ole näyttänyt yhtään siltä, joten ihan hetkeen tuota vaihdosta ei voi tehdä.

Ja mitä tulee tehoihin, niin en oikein tiedä miten paljon paremmin Danaultin pitäisi pelata että hän olisi "riittävän hyvä"? Yleisesti en tykkää hirveästi plarata tilastoja vaan luotan enemmän omaan silmään, mutta koronatauko oli aika pitkä, niin katselin joululomalla vähän viime kauden tilastoja. Sieltä nousi esiin, että Danault teki yli 40 pistettä tasakentällisin. Sebastian Aho teki pisteen enemmän, Couturier 3p ja Stamkos 4p. Phillipin taakse jäivät mm sellaiset nimet kuin Tavares, Barkov, Dubois ja O'Reilly. Aika harva varmaan sanoisi että joku näistä herroista pitäisi päästää pois jotta Kotkaniemi tai joku "random ulkopuolelta tuleva UFA" saisi enemmän vastuuta ja että nämä herrat on helppo korvata. Nuo muut isot nimet tekivät kauden pisteistään ylivoimalla 25-35%, joka nosti heidät "paremmiksi" ja toki palkkakin on sitten vähän eri luokkaa kuin 5-7 milj.

Jos jääkiekon päätehtävä olisi pärjätä teksti-tvn pistepörssissä, niin Montrealin olisi siis kannattanut peluuttaa Danaultia viime vuosina paljon ylivoimalla. Hän olisi tehnyt lisää pisteitä ja saanut niitä myös "ilmaiseksi" jolloin "kaikilla olisi ollut kivaa". Julien on kuitenkin laadukas valmentaja, joten hän ajattelee joukkueen parasta eikä Phillip Danaultin tehopisteitä. Ylivoimaa pelaa täten muut kaverit koska hekin pystyvät sen roolin hoitamaan. Danault saa toisaalta silloin lepoa, jolloin hän voi pelata paljon tasakentin sekä alivoimalla joissa hän laadukas ase verrattuna vihreisiin nuorukaisiin tai überkeskinkertaisiin konkareihin.

Tämä sama käytiin tosiaan läpi myös Tomas Plekanecin kanssa, kun häntä syytettiin heikoksi pelaajaksi pisteiden vähyyden takia ja ihmeteltiin miksi Galchenyuk jne eivät saa pelata isoja minuutteja keskellä. Todellisuudessa Plekan pisteet "romahtivat" koska hänet poistettiin ylivoimasta ja mies hoitikin Lars Ellerin poistumisesta tulleen ruudun (voidaan keskustella oliko Ellerin siirto järkevä). Eihän Plekanecin pisteet olisi pyörineet 55-70 välillä niin usealla kaudella jos hän ei olisi saanut pelata paljon ylivoimaa. Danaultin kanssa yhteistä on laadukkaan yleispelin ohella juurikin syöttötaito, josta syntyy mukavasti "ylimääräisiä pisteitä" jos laitetaan vetämään pakkopeliä. Silloinkin ajateltiin joukkueen parasta, koska nuoria märkäkorvia ei voinut laittaa jokaiseen rakoon ja Plekanec olikin ainoa oikea ratkaisu isoon rooliin tasavoimin kun vastustaja peluuttaa isoja starojaan.

Tomas Tatar on tosiaan hyötynyt siitä että on päässyt Danaultin vierelle jatkuvalla syötöllä. Kotkaniemelle sattuu edelleen "Bambi ajovaloissa"-hetkiä, joten ainakaan minä en olisi halunnut nähdä Tataria hänen kanssaan kymmenien ottelujen verran. Suzukilla ja Kotkalla on toki niin paljon raakaa talenttia, että he tulevat nousemaan jossain vaiheessa Danaultin edelle, mutta sitä ei voi nyt jäädä odottamaan. Montrealin 2 Megatähdellä on menestysikkunaa jäljellä enää about 3 vuotta, joten nyt pitää vain puskea täysillä koska en usko pakan räjäytykseen.

Bergevin harrasti pitkään hyvin konservatiivista linjaa ja se oli ymmärrettävää kun runko ei ollut miltään osin valmis mestaruuteen asti. Nyt ei kuitenkaan ole enää pihtailun aika kun runko on paremmassa jamassa ja Marc hoitikin kesän heti sen mukaisesti. Kun katsotaan joukkuetta seuraavien lähimpien vuosien kohdalla, niin voittamisen kannalta tärkein sentteri ei ole sen kohta mistä pitää säästää dollareita. Kun Bergevin saa ensin kasaan ykkösveskari, 3 kpl sentterejä ja 3-4 kpl puolustajia, niin sitten katsotaan paljon on palkkakatossa tilaa ja loput paikat täytetään sen mukaan. Jos kattotilanne on sellainen että Tatarin ohella pitää luopua esim Armiasta, niin sitten he lähtevät. Keskiketjujen laiturit on paljon helpompi korvata kuin Selke-tason pelaaja. Artturi Lehkonen on hieno soturi illasta toiseen ja on turhan pienessä roolissa kun joutuu neloseen. Sen ohella rosteriin on puskemassa Poehlingiä ja Cole Caufieldiäkin, joten kilpailua 3 ketjun paikoista on kyllä jatkossakin.

Ainut järkevä syy Danaultin vaihtamisessa johonkin "Lars Elleriin" olisi se, jos Montreal Canadiens haluaisi samalle tiellä missä joku Florida Panthers on ollut 15 vuotta. Heillä on aina muutama pelaaja jotka tekevät vitusti pisteitä ja ovat korkealla teksti-tvllä. Samalla joukkue on kaukalossa karmea eikä pääse koskaan edes pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle. Habs voi myös nostaa junnut rajattomalle peliajalle, jolloin he tekevät kyllä enemmän pisteitä, mutta materiaalin syvyys kärsii samalla Kovaa, eikä vanhenevien kärkihevosten viimeisiä vuosia saataisi käytettyä yhtään, joka laskisi varmasti myös heidän motivaatiotaan pelata parhaalla mahdollisella tasolla, ainakin Habs-paidassa..
 
Viimeksi muokattu:

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Ei kyse ole missään nimessä siitä, etteikö Danault olisi erittäinkin tarpeellinen palanen Habsin rosteriin. Jo edelliskauden sijoitus Selke-äänestyksessä on ihan riittävä osoitus siitä, kuinka tärkeästä pelaajasta on kyse. Sijoituksen 6. ylä- ja alapuolelta voi katsoa, millaisia pelaajia edelle päätyi ja taakse jäi. MacKinnonin kommentit toisena hyvänä esimerkkinä Danaultin arvostuksesta.



En kannata Danaultin kauppaamista, mutta minua häiritsee oletettu pyyntö sopimuksen koosta ja pituudesta (6y / $5,5M). Tuossa on mielestäni hiukan liikaa sekä vuosina että liksana, sopivana verrokkina voisi pitää vaikka Cirelliä + vähän extraa, vaikkapa 4y/$5M olisi vielä hyvinkin siedettävä lappu. Aika näyttää, miten hyvin tiedossa olevien isojen sopimusten kanssa selvitään vaikkapa parin, kolmen vuoden päästä, ja siihen mennessä myös Suzukin, Kotkaniemen ja Evansin sopimusten pitäisi olla uusittuna. Todennäköisesti jostain pitää näiden kohdalla tinkiä, enkä halua spekuloida mikä olisi oikea vaihtoehto.

Potentiaalisesti haastava tilanne edessä kuitenkin ja mahdoton arvata mikä olisi oikein. Siksi toivoisin kovasti, että Danault olisi suostuivainen pieneen kotiseutualennukseen ja olisi innokas sitoutumaan joukkueeseen, jonka suunta näyttää todella hyvältä ainakin muutamaksi vuodeksi eteenpäin.
 

Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri
Ja mitä tulee tehoihin, niin en oikein tiedä miten paljon paremmin Danaultin pitäisi pelata että hän olisi "riittävän hyvä"? Yleisesti en tykkää hirveästi plarata tilastoja vaan luotan enemmän omaan silmään, mutta koronatauko oli aika pitkä, niin katselin joululomalla vähän viime kauden tilastoja. Sieltä nousi esiin, että Danault teki yli 40 pistettä tasakentällisin. Sebastian Aho teki pisteen enemmän, Couturier 3p ja Stamkos 4p. Phillipin taakse jäivät mm sellaiset nimet kuin Tavares, Barkov, Dubois ja O'Reilly. Aika harva varmaan sanoisi että joku näistä herroista pitäisi päästää pois jotta Kotkaniemi tai joku "random ulkopuolelta tuleva UFA" saisi enemmän vastuuta ja että nämä herrat on helppo korvata. Nuo muut isot nimet tekivät kauden pisteistään ylivoimalla 25-35%, joka nosti heidät "paremmiksi" ja toki palkkakin on sitten vähän eri luokkaa kuin 5-7 milj.

Koko kirjoitus oli täyttä asiaa. Aikalailla samaa mieltä melkeimpä jokaisesta kohdasta. Poimin nyt tämän osion kun tästä saa hyvän tartuntapinnan.

Nostaisin lisäksi Danaultin yhdeksi erittäin tärkeäksi ominaisuudeksi meidän tulevien sentterien koulimisen paremmaksi. Danault and the kids kuten leikkimielisesti puhuvat. Danault on edelleen meidän ainut laadukas aloittaja. Kotkan krediitiksi täytyy myös sanoa että on kehittynyt tässä myös. Vielä korostetummin Thompsonin lähdön jälkeen Danault on myös mentori nuoremmille.

Danault on ollut nyt kaksi kautta putkeen ihan vakavissaan otettavasti mukana Selke keskusteluissa kuten täälläkin on monesti todettu. Ei top3 kamaa mutta siellä bubbling under osastossa kärkinimien takana.

Onko meillä tosiaan varaa heittää yksi Selke kandidaatti / köyhän miehen Bergeron menemään ihan vaan jotta saataisiin tilaa jollekin kolmoskentän grindereille?

Armiasta pidän paljon, ja Lehkosestakin mut joukkueen edun nimissä on ihan täysi nobrainer kenen pitäisi viisikosta Danault / Armia / Lehkonen / Tatar / ostoUFA jatkaa jos tilaa on yhden tai maks kahden pelaajan verran (kuten tällä hetkellä on käymässä).

Toffolin hyvä pelaaminen mielestäni viimeistään sinetöi Tatarin lähdön. Deadline myynti tai katsotaan kevään pleijarirun. Riippuu hinnasta mitä saisi deadlinella. Lehkosesta ja Armiasta on mahdollisuus pitää ehkä toinen.

Toki Danaultin jatkosopimuksen hinta on edelleen isoin määrittävä tekijä, ei hinnalla millä hyvänsä, mutta prioriteeteissa jatkosopimusten osalta tulisi olla Danault ensin. Onneksi näin taitaa myös Bergivinin kuvioissa olla marssijärjestys.

En kannata Danaultin kauppaamista, mutta minua häiritsee oletettu pyyntö sopimuksen koosta ja pituudesta (6y / $5,5M).

Toki olisi kiva jos saataisiin kotiseutualennusta mutta kyllä tuo lappu olisi sellainen johon olisin valmis Danaultin kohdalla tarttumaan. Sopimuksen pituus ei niinkään ole ongelma, dollareissa tekee tiukkaa mut on Danault sentään arvokkaampi kuin Josh Anderson. Miksipä hinta jäisi sitten reilustikin alle sen.

Danaultin kohdalla ei ole kyse edes siitä etteikö näkyisi tilastoissa. Mut näiden kaverien kohdalla se valitettavasti on vaan niin että huomaat mitä eniten toivat boksiin sitten kun eivät pelaa. Se näkymätön työ tulee näkyväksi kun se puuttuu.

Montrealin cup contender mahdollisuudet nojaa mielestäni todella vahvasti meidän keskikaistan syvyyteen niiden supertähtien puuttuessa. Poehling ei mielestäni ole enää relevantti, tai jonka varaan laskisi liikaa tulevaisuuden odotuksia. Evans tuli takaa ohi ja ero senkus kasvaa. Sitä syvyyttä on kuitenkin hyvä olla jo ihan loukkaantumisien vuoksikin.

edit. typoja ja lisäyksiä. Danault kiteytys hajos vähän ajatuksenvirraksi mut menkööt.
 
Viimeksi muokattu:

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Habsit muuten voitti viime yönä. Anderson teki pari. Aika hyvin osuneet viime kesän hankinnat.

Eihän tuo 0+3 Danaultilla auta hänen tilannettaan. Sinänsä tietenkin toivon, että pääsevät sopuun. Eikä tehdä mitään Bennett<->Danault -treidiä.
 

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Habsit muuten voitti viime yönä. Anderson teki pari. Aika hyvin osuneet viime kesän hankinnat.
Niin tekivät ja Toffoli on jäätävä kaveri! En todellakaan odottanut noin kovaa pelimiestä, vaikkakaan ei varmasti ole realismia odottaa putken jatkuvan, paitsi jos loppukausi pelataan Canucksia vastaan. Tähän mennessä:
  • vs. Canucks - 5GP - 8+3
  • vs. muut - 5GP - 1+1
Canadiensin neljällä kentällä myllyttäminen ja siitä poikiva helvetillinen intensiteetti tuntuu olevan aika myrkkyä monelle joukkueelle. Kun ketjut ovat vielä niin tasapainoiset, että Danaultin, Suzukin ja Evansin vitjoista voi poimia kunkin vastustajan tulosyksiköitä vastaan sopivimmat ja pompotella näitä vielä pelin sisällä kulloiseenkin tilanteeseen sopivasti, niin onpa kertakaikkisen hieno tilanne!
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Pakko myöntää, että Bergevin arvioi joukkueensa off seasonilla oikein. Selkeä pudotuspelijoukkue. Tietenkin divari helpottunut, mutta tällä kaudella oman divarin voitto on jo "konferenssifinaalipaikka". Hyvinkin mahdollista Canadiensille.

Julien on luonut nahkansa ja rosterin leveys on nuorison myötä kiitettävä. Canadiensilla on todella vakuuttavat tilastot myös muuten kuin maalien ja tuloksien osalta. Hyvää kiekon liikuttamista ja tilanteiden luontia.
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Habseillä on siis 14,6 milliä tilaa katon alla kaudelle 21-22. Sopimukset tekemättä: Armia, Danault, Tatar, Lehkonen, Mete, Poehling, Fleury ja KK.

Tässä on arvioni mitä sopparit voisivat olla:
Armia 3 milliä
Danault 5-6
Tatar ???
Lehkonen 2,7
Mete 0,9
Poehling 1
Fleury 0,9
KK 2,5

YHT. 16-17+Tatar milliä. Noilla summilla joudutaan siis luopumaan vähintään Tatarista ja Lehkosesta/Armiasta. Tatarista varmaan joka tapauksessa, jollei pelaaja sitten suostu johonkin halpaan vuoden diiliin, että pääsee hyvään jengiin. Tietenkin, jos Kraken nappaa Allenin, niin tilaa onkin 16,6 milliä ja yo. pelaajat olisikin mahdollista saada sopimuksiin. Sitten jos ostaa Byronin ulos ensi kesänä, niin ensi kaudelle olisikin 2,9 milliä enemmän tilaa ja tilanne helpottuisi jälleen. MB:nä kuitenkin ehkä säästäisin Byronin ulososton kesälle 2022, jolloin se vapauttaisi 1,9 milliä. Aikamoista penninvenytystä, mutta näillä pitää mennä.

Tuo laajennusdrafti tuo tietenkin oman osansa, kun esim. Lehkonen on nyt lyönyt sellaista näyttöä pöytään, että varmasti kiinnostaa. Allen myös vetää hyvin. Toisaalta joku Fleury on varmasti myös kiinnostava nuori puolustaja. Habseillä on myös varausvuoroja tarjolla, jos Kraken ottaisikin kokeneen Byronin ja pari varausvuoroa.
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
La tulee muuten Ottawa-Montreal ottelu alkaen Suomen aikaa klo 20.00. Jokainen voi todistaa itse Habsien kauden ensimmäisen ulospuhalluksen, kun Ottawa nappaa helpot 2 pistettä. Näin ainakin viime vuosina.
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Grant McGagg spekuloi, että Habs ja Flames tekisivät Danault<->Bennett+pick -treidin. Lähtökohtaisesti en innostu tuosta diilistä, jollei pick ole 1st round, koska Bennett ei todellakaan vaikuta olevan muuta kuin kolmoskentän grinderi. Gally ja Bennett olisivat varmasti vittumaisia samassa ketjussa, mutta laatusentteriä tuo huutaisi. Epäilen, että MB ei tällä hetkellä ole kovin aktiivisesti sekoittamassa pakkaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: PJPT

PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
Ei mennyt kauden viideskään Vancouver-matsi hirveän jännäksi. Ottelu oli aika samanlainen kuin eka Calgaryä vastaan käyty koitos. Peli oli periaatteessa aika tasainen, mutta Habs ratkaisi toisen erän aikana ja kolmas meni sitten vähän läpsyttelyksi.

Toffolin alkukausi on ollut hurja! Tilastoja toki vääristää vähän tuo että on pelannut niin usein vanhaa seuraa vastaan. Tämä on kuitenkin kaikkien aikojen toiseksi kovin aloitus maalien muodossa Montrealin pelaajalta. Vain Pierre Turgeon on tehnyt yhden maalin enemmän kauden alkupeleissä about Koivun ekalla kaudella. Saattoi olla se kausi kun Turgeon ja Damphousse mättivät molemmat 100 pisteen tuntumaan. Olin itse tuolloin pikkulapsi, joten Turgeon on minun kuvitelmissani enemmän klassinen taitosentteri joka keräsi pisteensä syöttelemällä. Siihen nähden tulikin aika yllärinä että Pierre mätti urallaan yli 500 maalia!

Tämä on samalla ensimmäinen kausi aikoihin kun Canadiens mättää maaleja noin kovalla keskiarvolla kauden alussa. Viimeksi oli samanlainen alku kaudella 92-93 jolloin Damphousse-Muller-Bellows rätkivät kaikki lopulta 90-100 pistettä mieheen ja kausi päättyi niin kuin se päättyi..

Nyt alkaa kauden ensimmäinen ammattiylpeyden mittaus kun vieraaksi saapuu Ottawa. Yleensä nämä matsit ovat Habsille uskomatonta pakkopullaa, joten voi olla hyväkin että kauden lohkoon ei ole eksynyt montaa vastaavaa. Joukkue pelaa toki paremmin kuin vuosikausiin, eli jotain toivoa pitäisi olla myös tänään. Alexander Galchenyuk jr pääsee tänään vieraiden kokoonpanoon neljättä kertaa tällä kaudella. Mukavaa nähdä Alex tvssä tällä kaudella ainakin jokusen kerran, vaikka hän saattaakin toki kurittaa vanhaa jengiään jollain tehopisteellä. Tilanne on kuitenkin se, että jos Galchenyukilla on noin suuria vaikeuksia mahtua Senatorsin rosteriin, niin hänen tiensä vie hyvin nopeasti KHLään, esim isiensä maille Dinamo Minskiin tai isänsä pitkään edustamaan Dynamo Moskovaan.

Vaikka halusin itse että Bergevin vaihtaisi Alexin pois jo 1-2 vuotta aiemmin, niin hieno homma että hänestä osattiin päästää irti edes silloin viimeisellä hetkellä. Hänet vaihdettiin käytännössä Josh Andersoniin, joka näyttää nyt aika hyvältä. Josh vetelee maaleja Habs-paidassa vielä monen kauden ajan, kun taas Galchenyuk voi keskittyä pian viivojen vetelyyn Itä-Euroopan klubeilla Svetlaanojen kanssa.


La tulee muuten Ottawa-Montreal ottelu alkaen Suomen aikaa klo 20.00. Jokainen voi todistaa itse Habsien kauden ensimmäisen ulospuhalluksen, kun Ottawa nappaa helpot 2 pistettä. Näin ainakin viime vuosina.

Saatoit tarkoittaa tätä jo omassa viestissäsi, mutta unohdit vain lisätä sen. Sanotaan nyt kuitenkin, eli tuo peli tulee siis aikaisin ja näkyy myös koko Suomelle ilmaiseksi tvstä. Viasat Urheilu näkyy siis ilmaiseksi vkl ja lauantaina tulee kunnon Hockey Night in Canada herkkua kun putkessa tulee Sens-Habs, Leafs-Nucks ja Flames-Oilers. Antti Mäkinen ei ikävä kyllä selosta Montrealin peliä, hänestä olisi saanut "viihdearvoa" riippumatta siitä minkälainen koitos tuosta keskellä päivää tulevasti väännöstä tulee..
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Ehkä koko Suomi näkee nyt sisuuntuneen Montrealin, kun aah niin perinteisesti Habsit ottivat dunkkuun Ottawalta viime yönä. Peliä en nähnyt, enkä taida katsoa edes koostetta. Jotenkin ei yllätä yhtään, jos peliin on lähdetty takki auki ja huomattu, että puolivaloilla ei voiteta yhtään peliä, vaikka vastus olisi aloittanut kautensa miten huonosti. Näitä tappioita on nähty viime vuosina niin paljon, että ei enää edes yllätä. Harmittaa tosin.
 

Glory Hunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Club de hockey Canadien
Näin jälkilähetyksenä pelin katsoneena on pakko todeta jälleen, Jonathan Drouin 5,5 miljoonaa. Taitava pelaaja mutta muistuttaa aivan liikaa ulkojääneppailijaa kuin NHL-tähteä. Bergevinin huonoin treidi. Sergachev lähentelee puolustajien top10 sijoja ja Drouin lähentelee, no ehkä Habsin Top 9 sijaa. Hienoja suorituksia tulee mutta uskomattomia harhasyöttöjä ja kiekonmenetyksiä illasta toiseen. Niihin olisi varaa jos olisi esim. Ovechkinin kaltainen maalintekijä. Kun ei vain ole.

Todennäköisesti Habs voittaa seuraavan matsin ja juuri Drouin tekee voittomaalin.
 

PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
Odotetun kauhea ottelu Senatorsin isäntänä. Ottelu oli erittäin samanlainen kuin lukemattomat viime vuosien matsit Detroit/Buffalo/Ottawa jne vastaan. Ensimmäiset 30-50 min ovat halutonta tökkimistä ja kun kuoppa on 2-3 maalin korkuinen, niin aletaan pelata edes vähän aikaa. Lopulta saadaan aikaan jonkinlainen loppukiri ja tappio tulee lopulta maalilla, joten fanit voivat sanoa "oltiinpa perhanan lähellä tasoittaa" tai "perkele kun tuomarit eivät viheltäneet sitä ja tätä", mutta todellisuudessa Canadiens oli niin paska matsin alkupään että tappio oli täysin ansaittu!

Danaultin ketju oli ainoa joka jaksoi ilmestyä tänään hallille. He olivat vaarallisia ensimmäisestä vaihdosta alkaen, saivat aikaan siedettävän määrän tilanteita ja tekivät ainoan alkupään maalin. Muita ei tällä kertaa kiinnostanut kun voittoja oli tullut jo liikaa, niin oli varaa nostaa luistimet jäästä ja yrittää leijua pelin yli. 2 ensimmäistä erää oli niin halutonta tekemistä, ettei Senators joutunut edes rikkomaan ja selvisivät helposti johdossa tauolla; toisen erän lopussa oli tosin pikkuhetki 5-3 yvtä.

Kolmanteen erään Julien oli saanut karjuttua joukkueen vähän paremmin hereille. Luistelu aloitettiin lopulta, eikä vain liuttu haluttomasti. Parantunut tempo pakotti Ottawan rikkomaan ja kun niitä meni erän alussa läpi 4-5 kpl, niin Perryllä meni hermot ja hän tappeli Sens-pakin kanssa. Tappelun jälkeen tulleet rikkeet otettiin pois paljon tarkemmin, mutta Habsin ylivoima oli heikkoa, joten tappio ei tullut vastustajan veskarin takia samalla tavalla kuin edellisessä kotitappiossa. Lopulta Danault-Anderson kaksikko värkkäsi säälimaalin, mutta se tuli tyypilliseen tapaan liian myöhään. He saivat Andersonille paikan vielä heti perään kun pelikellossa oli enää 60 sekuntia jäljellä, mutta sen Murray torjui hyvin. Julien ei tykännyt Tatarille vihelletystä kyseenalaisesta jäähystä lopussa, mutta tappio oli jokatapauksessa täysin ansaittu!

Huominen matsi sitten vieraissa, vaikea uskoa että ryhmä kehtaa tulla paikalle yhtä munattomana. Ville Nieminen tykkää puhua ansaintalogiikasta ja pitää toivoa ettei huomenna tarvitse sanoa että Senators ansaitsi ottelun itselleen paljon enemmän kuin Habs, koska tänään se meni täysin noin. Jännä nähdä tiputtaako Julien jonkun nuorista katsomoon ja nostaa Poehlingin tilalle. Nyt olisi ainakin hyvä tilaisuus peluuttaa häntäkin, versus Torontoa, Jetsiä jne vastaan. Mielenkiintoista myös nähdä uskaltaako Ottawa peluuttaa Hödbergiä, joka pelasi aika heikosti ainakin Edmontonia vastaan. Vaikka Murray pääsi tänään paljon helpommalla mitä laukaukset antavat ymmärtää, niin Kanadan lohko on sen verran tasainen ja tasokas, että Ottawan pistehaaveet lepäänevät juurikin Murrayn hyvissä illoissa, kovassa tehokkuudessa tekopaikoissa ja tuollaisissa vähän sinne päin vetelevissä vastustajissa.

Otteluita Senatorsia vastaan taitaa olla jäljellä vielä 9kpl, eli joukkue voi unohtaa ainakin lohkovoitosta/kotiedusta taistelun jos kiinnostuksen taso on tuota luokkaa..
 
Viimeksi muokattu:

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Toivottavasti kyse oli pelkästä ulospuhaltamisesta/ohipelistä, joita tietenkin kaikille sattuu. Jotkut tosin epäilivät, että löysikö Ottawa jonkun viisasten kiven, jolla Habsit kaatuu. Itse epäilen, että kyseessä oli vain heikko peli, joka ei toivottavasti heti toistu.

Positiivista oli, että pisteet eivät menneet "kilpailijalle" ja tosiaan Danaultin ketju esitti heräämisen merkkejä. Gally on ollut alkukaudesta pirteä ja saanut tehoja, mutta Danault ja Tatar olleet heikompia.
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Vähän odotin tyylikkäämpää kasvojen pesua, mutta voitto tuli. Allen oli mielestäni kentän paras Habs-nutussa. Valitettavasti onnistujia ei oikein muita ollut. Tatar ylivoimaisesti huonoin. Nyt pitäisi Danaultin saada Tatarille onnistumisia. Ei tuossa nyt muita kenttiä kannata alkaa sotkea. Tietenkin yksi vaihtoehto on tiputtaa Tatar kokoonpanosta, kun Armia palaa. Armia olisi hyvä duunari/kiekonvoittaja tuohon ketjuun.
 

astraljava

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Jyp
Mitäs jäbät tykkää tosta Romanovista? Näin nyt kauden ekan Habsien matsin, ja oli aika energinen tyyppi. En tajunnut alusta saakka seurata, joten ei käryä oliko paljonkin virheitä.
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Mitäs jäbät tykkää tosta Romanovista? Näin nyt kauden ekan Habsien matsin, ja oli aika energinen tyyppi. En tajunnut alusta saakka seurata, joten ei käryä oliko paljonkin virheitä.

Yllättävän kypsä on ollut. En odottanut noin laadukasta peliä. Osaa olla ärsyttävä, mutta kiekollisena myös osaava. Toivottavasti Julien ymmärtää antaa hänelle välillä huilia, kun siellä on kuitenkin Mete ja Fleury odottamassa vuoroaan.

Olisiko ollut outo otteluaika, kun pelaamisesta ei meinannut tulla 1. erän jälkeen mitään? Vai eikö Ottawan nuori ja lahjakas jengi vain sytytä?
 

astraljava

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Jyp
Yllättävän kypsä on ollut. En odottanut noin laadukasta peliä. Osaa olla ärsyttävä, mutta kiekollisena myös osaava. Toivottavasti Julien ymmärtää antaa hänelle välillä huilia, kun siellä on kuitenkin Mete ja Fleury odottamassa vuoroaan.

Olisiko ollut outo otteluaika, kun pelaamisesta ei meinannut tulla 1. erän jälkeen mitään? Vai eikö Ottawan nuori ja lahjakas jengi vain sytytä?

Tulossa varmaankin siis varsin pystyvä pelimies.

Joo ihmettelin samaa, melko vaisua ja esitysten perusteella olis tulos kuulunut toisinpäin.
 
Olisiko ollut outo otteluaika, kun pelaamisesta ei meinannut tulla 1. erän jälkeen mitään? Vai eikö Ottawan nuori ja lahjakas jengi vain sytytä?

Habsin pelejä nyt aika paljon nähneenä vaikutti ekan erän jälkeen ihan samalta kuin kotipelissä Senatorsia vastaan. Habs siirtyi neppailemaan mukavuusalueelle ja työnteko jäi minimiin kiekottomana. Siihen päälle turhat jäähyt, niin soppa oli valmis.
 

PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
Ensimmäisen erän jälkeen loppui tosiaan työnteko. Siihen asti ihan asiallista dominointia. Ehkä joukkue ajatteli että homma kääntyy itsestään kun eka erä oli aika hyvä. Ei yllättäen kääntynyt.

Tatar ylivoimaisesti huonoin. Nyt pitäisi Danaultin saada Tatarille onnistumisia. Ei tuossa nyt muita kenttiä kannata alkaa sotkea. Tietenkin yksi vaihtoehto on tiputtaa Tatar kokoonpanosta, kun Armia palaa. Armia olisi hyvä duunari/kiekonvoittaja tuohon ketjuun.

Noinhan se on vähän mennyt jo pitkään. Kuten sanottua, Tatar on hyötynyt paljon siitä että on päässyt Danaultin kanssa yhteen koko Habs-uransa ajan, enkä haluaisi tietää mitä olisi tapahtunut jos olisi joutunut johonkin heikompaan ketjuun. Danaultin kannalta tekisi hyvää päästä pelaamaan välillä vähän paremman kaverin kanssa, mutta joukkueen leveyden ja menestyksen kannalta siinä ei olisi ollut mitään järkeä. Kunhan Tatarille tulee taas kuuma jakso, niin ykkönen tekee kyllä hetken kovia tehoja, mutta ei se lopulta tuota tilannetta juuri muuta.

Ihan hyvä idea tuokin että joksikin aikaa Armia ykköseen ja Tatar sitten joko katsomoon tai neloseen. Eiköhän Byron mene läpi taxiin palkkansa takia, jos Tataria ei uskalleta penkittää ihan kokonaan.

2 pistettä on kuitenkin aina 2 pistettä eikä muulla ole väliä. Joukkue näyttää kuitenkin jonkilaista vahvuutta kun se pystyy kaivamaan pisteitä paskalla pelillä tai jos kaikki menee joukkuetta vasten kuten se Vancouverin fiaskomatsi nro1. Tuo ei ole ollut tavaramerkki läheskään jokaisella Montreal-ryhmällä. Seuraavat pelit näyttävät sitten onko tämä joukkue matkalla kohti taistelu Torontoa vastaan käytävää kärkitaistoa vai viivan tuntumaan kovaan pleijarivääntöön.

Romanov on ollut erittäin mukava vahvistus 3.pariin. Se ei ole enää kentällä vain selviytyäkseen, vaan Montreal pystyy nyt luomaan asioita myös kolmannen parin aikana. Romanov oli mielestäni aika pienessä roolissa ZSKA Moskovassa, joten odotin paljon epävarmempaa kaveria. ZSKA on tosin suht koht samaa tasoa kuin heikoimmat NHL-jengit (häviävät toki puhtaassa taidossa mutta kokemusta, voittavia ratkaisuja ja fyysisyyttä on taas mukavasti), joten on se hyvin että on mahtunut edes sen 100 matsia kentälle. Romanovilla on eväät olla eräänlainen fyysinen Andrei Markov. Pelaa jo nyt kiekon kanssa pää- ja tuntosarvet pystyssä, joten homman luulisi rokkaavan kovaa jahka tottuu sarjaan ja kehittyy toki muutenkin. Fyysisyys ja tökkiminen onnistuu jo nyt, mikä ei ole itsestään selvää junnuilta!
 
Viimeksi muokattu:

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Olen pari kertaa heittänyt, että ehkä Tatar kannattaisi pitää, jos pelaaja suostuu johonkin 1v/2 millin -koronadiiliin, mutta ehkä häntä ei kannata pitää missään tapauksessa. Saanee varmasti jostain enemmän rahaa ja vuosia. Lisäksi Caufield kuulemma pelaa hyvää kautta ja jotkut väittävät hänen olevan valmis NHL:ään. Kun tuo palkkakattotilanne on mitä on, niin CC tulokassopimuksella ja mahdollisuudella heittää tarvittaessa farmiin, on varmasti sellainen tilaisuus, jota GM ei jätä käyttämättä. Lisäksi esim. jollekin Poehlingille pitäisi myös pystyä tarjoamaan tulevaisuudessa peliaikaa, jotta näkisi olisiko hänestä mitään hyötyä Habseille. Silloin ei kannata väen väkisin roikottaa mukana jotain Tataria.
 

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Kummallinen lapsenusko elää itsessä yhä, että näistä päivämatineoista voisi tulla jotain muuta kuin turhauttavaa läpsyttelyä. Voitto on voitto, mutta ei tuo täyttänyt alhaisimpiakaan kriteereitä comeback-pelistä, jollaista torstain tappion jälkeen rummutettiin. Kuten jo todettua, Habs veti ekan erän jälkeen töpselin seinästä ja rehellisyyden nimissä Ottawa olisi aktiivisemmalla pelillä jopa ansainnut pisteet. Onneksi on Allen, josta näyttää muodostuneen juuri sellainen lepuuttaja Pricelle kuin toivottiinkin.

Allenin lisäksi selkeästi plussan puolelle ei moni muu silmissäni jäänyt. Petry on kehittynyt ihan liigan kärkipakiksi, huikean varmaa ja laadukasta suorittamista lähes koko ajan! Puolustus pelasi ylipäänsä kelvollisen ottelun omaan päähän. Vaikka Allenille torjuntoja kertyikin, niin montaa laatupaikkaa Ottawan hyökkäykselle ei tarjoutunut. Se hiukan huolettaa, että Petryn lisäksi hyökkäyksien käynnistystä ja pyöritystä selkeästi tukevia pakkeja ei oikein ole. Romanovista sellaiseksi varmasti haluaa ja ehkä sellaiseksi on, mutta muutama porras pitää vielä nousta ja karsia isoimmat höntyilyt ja säntäilyt.

Kotkaniemi oli sanalla sanoen huono. On ilmeisesi muuttanut moodinsa kuplaplayoffien voimahyökkääjästä takaisin entiseen, missä ei sinänsä ole mitään pahaa, muttta pelin pitäisi olla huomattavasti eilistä suoraviivaisempaa. Sortui muutamaan sellaiseen hienosteluyritykseen, jollaisilla on kiva itse yllättää ala-asteikäisiä ulkojäillä, mutta joista tulee noissa valoissa väistämättä takkiin. Sai ihan ansaitusti kolmanteen erään vain viisi lyhyttä vaihtoa. Kotkaniemen ketju on ylipäänsä joukkueen hitain, Perry ja Toffolikaan kun eivät mitään nopsajalkoja ole ja näytti siltä, etteivät paikoin kyenneet vaadittuun vauhtiin lainkaan.

Tatarin touhu on masentavaa katseltavaa silloin kun ei ole snipe-moodissa ja edellisestä sellaisesta alkaa olla kohta kuukausi. Danaultin ketjun peliä tuskin ainakaan heikentäisi, jos Tatarin tilalla kokeiltaisiin välillä jotain muuta. Josta päästäänkin sujuvasti Lehkoseen, joka kyllä pukee illasta toiseen oikeat haalarit jalkaan. Todella hyvää karvausta, tärkeitä syötönkatkoja, loppumattoman aktiivista peliä ja myös väläytyksiä hyökkäyspäässä. En panisi lainkaan pahakseni, jos Artturi istutettaisiin kokeilemaan AV-parinsa laidalle Tatarin tilalle. Siinä olisi kova shutdown-ketju, jolla myös potentiaalia tuloksen tekoon.

Päähän kohdistunen taklausten saaga sai taas jatkoa. Kauniisti sanoen liigan linja näihin on aivan helvetin käsittämätön. Onneksi Evansin vauhti tilanteessa oli lähes nolla ja pystyi palaamaan peliin tarkistusten jälkeen.

Ei jaahuja:


Onneksi Gudbranson sai tuon puhtaan taklauksen turhaan spekulointiin hyvityksen jo etukäteen, kun Romanov vastaavasti sai jäähyn tästä:
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Onneksi Julien piti päänsä ja antoi Allenin pelata, kuten oli tälle ilmoittanut jo monta päivää sitten. Silmiin osui, että useampikin Habs-beatwriter olisi halunnut antaa Pricelle mahdollisuuden parantaa edellisestä pelistä. Eli halusivat Julienin syövän sanansa ja palkita Price huonosta pelistä. Nyt meni oikein ja Allen osoitti, että häneen voi luottaa.

Nelosketju on saanut kritiikkiä siitä, että tuon tason pelaajien (varsinkin Arsi ja Byron) pitäisi saada enemmän tehoja aikaan. Lisäksi Evansin pitäisi olla parempi aloittaja. Sinänsä ihan totta, että middle6-kavereiden pitäisi saada tehoja aikaan muutenkin kuin av:llä. Eipä tuo hirveästi auta Arsin sopimusneuvotteluja, jos ei ole muuta kuin av-spesialisti.

Toivottavasti nämä pari heikkoa Ottawa-peliä olivat jonkinlainen ulospuhallus ja joukkue löytää taas vireen
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.97
  • 3.70
  • 3.50
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös