Montréal Canadiens 2019–2020

  • 296 120
  • 1 280

MadSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Habs
Ollut tosiaan vaikea leiri Kotkaniemellä. Luistin ei meinaa liikkua, epäröintiä kiekon kanssa ja harhasyöttöjä toisen perään. Kovin heiveröinen edelleen kamppailuissa, mutta voiko tuohon vielä suurta muutosta edes odottaa. Noh, hiljaa hyvä tulee.

Mikäli Poehling ei olisi loukkaantunut, niin Kotkaniemi saattaisi hyvinkin aloittaa kautensa Lavalissa.
 
Viimeksi muokattu:

Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri
Kotkaniemellä on ollut vaikeaa, mutta kuitenkin saanut Julienilta positiivista palautetta siitä että peli on nousujohteista. Siellä häärää kuitenkin Hudon rinnalla ja alkaa olla Hudonin kortit nyt Montrealissa viimeistään katsottu. Ei näytä tulosta tulevan ja alakenttiin turha pelaaja, joten kiitos mutta eiköhän tämä ala olla tässä. Toivottavasti kehittää vielä itselleen menestyneen uran muualla tai auttaa edes Lavalia menestymään.

Viimeisimpänä leiriltä leikattiin Barber, Belzile, Evans ja Brook. Tämän lisäksi kun laskee mukaan että McCarron, Olofsson, Poehling, Juulsen ja Teasdale ovat loukkaantuneina niin päästään jo vähän hahmottelemaan sitä mihin muotoon kauden avauslineup voisi asettua... peilailen tässä nyt omin sanoin Athleticissa ollutta spekulaatiota ja jatkan sitä omallani, joten tämä ei ole täysin omaa käsialaa.

Vaikka leirityksellä on tehty kokeiluja uskoisin siltikin et ykkönen on sementoitu. Eli siellä jatkaa Tatar-Danault-Gallagher. Elä riko sitä mikä ei ole rikki. Danault jatkaa kehitystään yhdestä NHL:n aliarvostetusta pelaajasta kohti varteenotettavaa Selke pelaajaa. Se vaatii vielä kuitenkin pykälän tai kaksi lisää. Erityisesti hyökkäyspäähän. Hiukan samaa ironiaa kuin Norris pystin kanssa.

Kakkosesta voidaan aloittaa sitten spekulaatiot. Tällä hetkellä siellä on vedellyt nyt Lehkonen Domin kanssa. Mutta mukana spekulaatiossa ovat tässä vaiheessa Byron (palasi juuri jäälle) ja Suzukin hyvät otteet. Kakkonen voisi taipua siis jopa muotoon Lehkonen - Domi - Suzuki. Tämä tarkoittaisi sitä että Drouinin erivapaudet loppuu jos ei peli napostele. Todennäköistä kuitenkin on että Byron / Lehkonen kaksikko kilpailee toisen laiturin paikasta ja Suzuki laitetaan sopimusteknisistä syistä ja vastuun keräämisen perusteella Lavaliin.

Leikittelen siltikin hiukan ajatuksella että lopulta mentäisiin Drouin - Domi - Suzuki triolla ja palaset vaan maagisesti klikkaisi kohdalleen. Kaikki voivat rakentaa peliä ja tehdä maaleja. Suzuki on mielikuvaansa tunnollisempi oman pään pelaaja. Ja kun hyökkäyksessä vaan maltetaan olla hieromattta sitä kiekkoa kiekonmenetykseen asti (paha silmä katsoo kohti sinua Drouin), niin tässä olisi potentiaalisesti aikamoinen tehovitja kasassa.

Lehkonen on nyt tsempannut ihan hyvin mut jotenkin kokoajan on perstuntuma että ei se vaan Arsilla riitä. Oma pää hoituu joo mut kun sinne tontille on jo tunkua muutenkin. Byronilla taas jatkuvat loukkaantumiset alkavat jo haitata menoa ja vaikka todella hyvin on suoriutunut odotuksiin nähden siltikin alkaa kysymysmerkkejä olla ilmassa hiukan liikaa myös hänen osalta. 30 vuotta jo mittarissa ja kun pelin vahvuus on nopeus voi loukkaantumiset syödä parhaan terän ja vahvuuden pois odotettua nopeammin. Toivottavasti olen väärässä. Laitan kuitenkin hierarkiassa Byronin vielä toistaiseksi Lehkosen edelle.

Kolmosessa uskoisin porilaisosaston edelleen muodostavan ketjun rungon. Kuka heitetään lenkkiin kolmanneksi on sit ehkä kysymys siitä että kuka ei mahdu kakkoseen. Eli Kotkaniemi-Armia duoa täydentämään saapunee Lehkonen, Byron tai Poehling. Myös Cousins on ollut sen verran pirteä ettei olisi yhtään huono vaihtoehto täydentämään. Kysymys on lähinnä siinä riittääkö tulivoima Cousins-Kotkaniemi-Armia triolla. Omaan pähän asiat hoitunee varmasti.

Nelosessa on ehkä suurin kilpailu. Cousins, Peca, Poehling, Thompson, Weal, Weise... tästäkin porukasta tosin vaikuttaisi siltä että Cousins - Thompson - Weal olisi se turvallinen vaihtoehto. Ja potentiaalisesti myös hyökkäyspäähän melko vaarallinen. Weisen taso ei riitä. Peca on parantanut viimekaudesta mutta siltikin hakee hiukan vielä rooliansa neloskentän pelaajana. Poehlingille taas toivoisi jotain muuta kuin nelosen roolia jotta pääsee "Danault/Plekanec" -tyyliselle kehityskäyrälle johon ainakin omasta mielestä eväät olisivat parhaimmillaan. Siinä toisaalta sitten herää kysymys että kasvatetaanko me nyt Kotkaniemestä ja Poehlingista liian puolustusorientoituneita senttereitä ja jääkö yksin Caufieldin ja Suzukin harteille tulevista pelaajista kantaa se ykkösvastuu pistetehtailusta.

Pakistossa paikat on jaossa hiukan varmemmin, mutta Fleuryn positiiviset otteet ovat pelaamassa hänelle rosteripaikkaa. Tän heken kuvioilla Weberin ja Petryn takaa Chiarot Kulak ja Mete ovat todennäköisesti paikkansa lukinneita. Ja viimeisestä sijasta kilpailevat Fleury, Reilly ja Folin. Alzner yrittää kovasti todistaa että hänellä on vielä annettavaa NHL tasolla, mutta lähtökohtaisesti omasta mielestäni jää Chiarotin alle kun vertaillaan roolin perusteella slottia kokoonpanosta. Ihan kuten jäi Bennin taakse viimekaudella. Alzner on kertonut ettei AHL napostele enää joten voi hyvin olla että tiet eroavat kauden alkaessa. Kuka Alznerin signaa on sit ihan toinen kysymys. Reilly taas voi jäädä jumiin samaan koirankoppiin kuin viimekaudellakin. Voi ansaita peliaikaa ehkä lähinnä Meten kustannuksella mut luulen silti jäävän seiskapakin tontille.

Veikkailin kesällä et kokoonpano taipuisi allaolevaan muotoon. Lisätään nyt spekulaation myötä sulkuihin loukkaantumisten ja leiriesitysten perusteella mahdolliset muutokset siihen millä kausi avataan. Oletan että Poehling toipuu ja Juulsen ei.

Tatar - Danault - Gallagher
Drouin - Domi - Byron (Suzuki, Lehkonen)
Lehkonen (Byron) - Kotkaniemi - Armia
Weal - Thompson (Cousins) - Cousins (Poehling)
Poehling, Peca

Kulak - Petry
Mete - Weber
Chiarot - Juulsen (Fleury, Folin)
Reilly (Folin)

Price
Kinkaid
 
Viimeksi muokattu:
Kulak - Petry
Mete - Weber
Chiarot - Juulsen (Fleury)

Olin lukevinani, että Petry olisi pelannut koko leirityksen Chiarotin parina. Siinä olisi siis yksi pari ja vanha tuttu Mete-Weber olisi toinen. Kulak jäisi siten Juulsenin/Fleuryn/Reillyn/Folinin kanssa pelaamaan kolmosparin minuutit.
 

Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri
Olin lukevinani, että Petry olisi pelannut koko leirityksen Chiarotin parina. Siinä olisi siis yksi pari ja vanha tuttu Mete-Weber olisi toinen. Kulak jäisi siten Juulsenin/Fleuryn/Reillyn/Folinin kanssa pelaamaan kolmosparin minuutit.

Joo, asettelin tuon duon jo kasaan ihan viime kauden pohjalta kun Kulak - Petry oli loppukaudesta Montrealin paras pakkipari. Kulak pelasi harjoitusotteluissa Brookin parina mutta kun Brook lähetettiin alas uskoisin Kulakin nousevan takaisin Petryn rinnalle ja Chiarot tulee korvaamaan käytännössä Jordie Bennin roolin. Nähtäväksi jää.
 

MadSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Habs
Itse uskon että Chiarot vetää Petryn kanssa suurimman osan kaudesta. Kulak pelaa välillä ihan hyvin, mutta välillä taas menettää junnumaisesti kiekon. Chiarot on luotettavampi ja enemmän sen tyylinen pakki jonka IMO Petry tarvitsee vierelleen. Reillyllä taas ei pitäisi olla mitään asiaa kokoonpanoon. Yllättänyt huonoudellaan viimeaikoina.
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Riley Barber ensimmäinen Habs-pelaaja, joka läpäisi waiversit tänä syksynä. Ei tainnut olla mitään epäselvyyttä etteikö menisi läpi. Kyseessä kuitenkin lähtökohtaisesti AHL-tason pelaaja. Lisäksi muilla joukkueilla tekemistä omien rosterien kanssa.

Tänään uusintaottelu Torontoa vastaan. Suzuki sentterinä Drouinin ja Hudonin keskellä. Siinä on oikeastaan kaikilla näytönpaikka. Jos Hudon ei saa mitään aikaiseksi, niin Habs-ura saattaa olla hyvinkin siinä. Hudon saattaa jopa kiinnostaa jotain jengiä, tai sitten menee sukkana läpi waiverseista. Tässä vaiheessa mikään toinen jengi ei välttämättä halua ottaa ylös roikkumaan pelaajaa, joka vie sitten jonkun toisen pelipaikan. Tosin esim. Ottawassa olisi pari paikkaa hyökkäyksessä tilaa ja Hudonin 1v ja 0,8 soppari ei paljoa rasittaisi.
 

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Tänään uusintaottelu Torontoa vastaan. Suzuki sentterinä Drouinin ja Hudonin keskellä. Siinä on oikeastaan kaikilla näytönpaikka.

Leafs lähtee peliin aika totisella nipulla. Siinä voi olla Suzukin vitjalla melkoinen kokemus edessä, jos joko Johnsson-Matthews-Nylander tai Kapanen-Tavares-Marner haluaa vähän availla maalihanojaan. Näytön paikka kyllä, suuntaan ja toiseen. Jos nyt pre-seasonista tarvitsee mitään päätelläkään, mutta Drouin ansaitsi jo edellisestä harkkamatsista hyökkäyksen pienimmän minuutit.
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Habsit laittoivat vähemmän yllättäen waiverseihin viisi pelaajaa: Alzner, Weise, Peca, Varone ja Ouellet. Lähtökohtaisesti näistä saattaisi Ouellet kelvata jollekin. Muut tuskin. Hudon siis säästyi, ainakin toistaiseksi.
 

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Habsit laittoivat vähemmän yllättäen waiverseihin viisi pelaajaa: Alzner, Weise, Peca, Varone ja Ouellet. Lähtökohtaisesti näistä saattaisi Ouellet kelvata jollekin. Muut tuskin. Hudon siis säästyi, ainakin toistaiseksi.
Vaikea uskoa, että kukaan näihin täkyihin tässä vaiheessa tarttuisi. Ne joukkueet, joilla olisi varaa rosteriaan kohentaa, luultavasti odottelevat viikon loppuun maukkaampia mahdollisuuksia.

Alznerin tilanne on mielenkiintoinen. On kaiketi ilmaissut, ettei AHL enää kiinnosta, jos suunta sinne vie. Sopimuksen kaksipuoleinen purku lienee se ainoa vaihtoehto, ellei tätä johonkin kauppaan saa sidottua.

Ilmoilla on lisäksi huhu, että Drouin olisi kauppatavarana. Lähdettä en tähän hätään saa kaivettua. Bergevin on huhun kiistänyt. Toivottavasti samalla tavalla kuin aikoinaan Subbanin kanssa. Käypä arvo lienee kuitenkin melko alhainen verrattuna edelliseen vaihdokkiin.
 

lasaleiko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ilmoilla on lisäksi huhu, että Drouin olisi kauppatavarana. Lähdettä en tähän hätään saa kaivettua. Bergevin on huhun kiistänyt. Toivottavasti samalla tavalla kuin aikoinaan Subbanin kanssa. Käypä arvo lienee kuitenkin melko alhainen verrattuna edelliseen vaihdokkiin.
The Score tuosta ainakin uutisoi eilen:

Report: Canadiens' Drouin 'definitely out there' in trade rumors - The Score

Tähän ehti GM Bergevin tosiaan jo samana päivänä vastaamaan, että huhu ei pidä paikkansa ja "on lähtöisin jostain torontolaisesta kellarista":

Bergevin: Drouin trade rumors likely came from a 'basement in Toronto' - the Score

Toisaalta tekisi mieli antaa Drouinille vielä mahdollisuus, toisaalta sitä toivoisi että torontolaisella kellarilla olisi sisäpiiritietoa joka pitää paikkansa ennen pitkää. Juuri nyt ei vaan taida tosiaan olla se paras hetki kaupitella taiteilijaa pois, jos mahdollisimman hyvää korvausta havittelee.
 

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Juuri nyt ei vaan taida tosiaan olla se paras hetki kaupitella taiteilijaa pois, jos mahdollisimman hyvää korvausta havittelee.

Tässäpä kiinnostava dilemma onkin, johon ei kenenkään kristallipallossa taida teho riittää. Drouinin arvo on ollut aikamoisessa syöksykierteessä aina loppuvuoden 2015 kiukutteluistaan lähtien, mitä nyt eräs GM erehtyi venäläisvihoissaan tarjoamaan tästä paljon enemmän kuin olisi jälkiviisaana kannattanut.

Olisiko nyt se tilanne, jolloin Drouinista voi saada vielä kohtuullisen korvauksen?
vs.
Se mahdollinen tilanne, että näillä näytöillä on asiaa ainoastaan jämäminuuteille, yritys vähenee entisestään (jos edes teknisesti mahdollista) ja vaihtoarvo on deadlinella luokkaa johnscott?
vs.
Se mahdollinen tilanne, että salama iskee Drouinia päähän, tämä ottaa itseään niskaperseotteella kiinni ja nousee alun perin odotetulle tasolleen?

Eric Engelsin Canadiens Takeaways eiliseltä on vähän kuin vanhan toistoa, mutta antaa mielenkiintoista kulmaa siihen, miten Drouin on tosiaan laitettu jäälle 4/6 harjoitusmatsissa.

"It’s pre-season, we know, but Jonathan Drouin has been under the microscope since the Montreal Canadiens opened training camp two weeks ago and what he’s shown since then has been anything but convincing."

"If the performance Drouin offered in Montreal’s 3-0 loss to the Toronto Maple Leafs in their penultimate game of the pre-season is a sign of what’s to come, you have to question if there’s a role for him on the Canadiens this season.

They’re clearly concerned, too. Would Drouin have been dressed for a fourth time in six games if they weren’t? No other locked-into-a-spot veteran on the team has played as much."

Samaan aikaan samassa joukkueessa Nick Suzuki tekee juuri sitä, mitä Drouinin pitäisi ja saattaa hyvinkin ajaa tämän edelle tehden Drouinin tarpeettomaksi.
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Vähemmän yllättäen kaikki meni läpi waiverseista.

Habseillä nyt kasassa 24 pelaajan rosteri ja 6,4 milliä tilaa katon alla. Hyökkäyspäässä kaikki ok, mutta puolustuksessa Fleury "ylimääräinen".
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: PJPT

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Pre-seasonin viimeinen ottelu on ensi yönä Senatorsia vastaan. John Lu:n mukaan ketjut ovat seuraavat, joten kuten tässä vaiheessa harjoituskautta on helppo tulkita, ollaan hyvin lähellä lopullista kokoonpanoa:

Tatar - Danault - Gallagher
Lehkonen - Domi - Suzuki
Byron - Kotkaniemi - Weal
Cousins - Poehling - Armia

Mete - Weber
Chiarot - Petry
Kulak - Fleury

Price
Kinkaid

Mielenkiintoista tuossa on tietysti se, että Suzuki on selkeästi Drouinin "paikalla" ja vetää varmasti niin täysillä kuin kropasta lähtee. Jos Suzuki lunastaa paikkansa kokoonpanossa, Drouinin paikka lienee juuri tuossa kakkosessa tai Wealin tilalla kolmosessa.

Mieluinen uutinen on myös, että Poehling palaa kehiin. Täytyy toivoa, että tällä kerralla Canadiensin lääkintäpuoli ei ole tehnyt mitään hätiköityjä päätöksiä, kuten viime kausina on tapana ollut.

Pelaavan kokoonpanon ulkopuolelle jäävät vielä rosteria rasittavat Reilly, Folin, Thompson, Hudon, Drouin sekä Lindgren. Näistä Drouinin voinee laskea automaattisesti 13. hyökkääjäksi ja 7. pakin valinnassa voi heittää arpaa. Poehlingin esitys sinetöinee Thompsonin kohtalon ja Hudonin sekä Lindgrenin vastaava lienee tältä erää sinetöity.

Toivon syvästi Suzukin, Fleuryn ja Poehlingin onnistuvan ja nappaavan paikan joukkueesta, että odotettu nuorten esiinmarssi saisi alkunsa. Muutenhan joukkue näyttäisi veteraaneja Cousinsia, Chiarotia ja Kinkaidia lukuun ottamatta viime kauden kopiolta.
 

La vague

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura, Jukka Vilander, Canadiens, DIF
Taisteluvoitto lopulta viimoisessa pre-seasonissa Senatorsia vastaan. Suzukilta melko komea ratkaisu, joka pehmitti paria muuta hölmöilyä Habseltä.

Lindgren ja Hudon muuten waiverseihin..
 

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Lindgren ja Hudon muuten waiverseihin.

Veikkaan, että molemmat läpäisevät, vaikka ehkä jonkin verran mielenkiintoa herättäväisitkin. Monella joukkueella taitaa olla rosterit vielä perkaamatta kauden alkua varten, eikä lisäpalasille siksi ole suurta tarvetta. Hudon olisi yhä ihan kelpo vakuutus loukkaantumisten varalle ja Primeaun edesottamukset määrittänevät Lindgrenin tulevaisuuden.
 

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Sekä Hudon että Lindgren menivät läpi. Tämä on hyvä Lavalille ja kuten sanottua, antaa emojoukkueellekin liikkumavaraa. Ylhäällä nyt 14 hyökkääjää ja kahdeksan pakkia. Valitettavasti Poehling on waiver-vapaana helpoin tiputettava, toki pienellä treidilläkin saisi rosterin trimmattua kuntoon.
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Poehling lähti Lavaliin. Periaatteessa helpoin pudotettava, mutta toisaalta aivotärähdys sotki harjoitusleiriä aika pahasti. Nyt voi hakea isolla peliajalla tuntumaa Lavalissa. Uskon, että Poehling kyllä saa peliaikaa NHL:n puolella tällä kaudella, kun tulee loukkaantumisia ja pelaaja pystyy osoittamaan olevansa liian hyvä AHL:an. Lisäksi Suzuki on vetänyt sen verran hyvin, että Poehling oli luontevampaa laittaa alas.

McCarron on käsittääkseni ylhäällä, mutta hän on edelleen loukkaantunut. Loukkaantumisen jälkeen hän vetää kuntoutusta pari viikkoa AHL:n puolella. Sen jälkeen hänet pitää laittaa waiversien kautta, jos haluaa tiputtaa Lavaliin.

Onko Alznerin tilanteesta kuulunut mitään? Vai menikö kiltisti Lavaliin?
 

MadSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Habs
Here's a look at the forward lines and defense pairings featured at Tuesday's practice at the Bell Sports Complex.

Tatar - Danault - Gallagher
Lehkonen - Domi - Suzuki
Drouin - Kotkaniemi - Armia
Byron - Thompson - Weal
Cousins

Mete - Weber
Chiarot - Petry
Kulak - Fleury
Reilly - Folin
Price


Vielä pitäisi venailla sellaiset 50h. Piru vie.
 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Ai että, tänään todellinen helmi tarjolla porilaisittain sekä suomalaisittain! Canes vs. Habs.

Mulla jo nyt fiilikset katossa tämän matsin suhteen. Seurattavaa todella runsaasti: Aho, Teräväinen, Kotkaniemi, Armia, Lehkonen. Superhienoa kiekkoyötä kaikille, jotka jaksaa valvoa!
 

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
On tätä odotettu niin, että tekeepä mieleni vetäistä aloittavasta rosterista pistepörssiveikkaus siten, että jokaisen pelaajan pisteet on suhteutettu 82. ottelun määrään. Näin siis:

Max Domi - 31+44
Brendan Gallagher - 37+22
Phillip Danault - 16+47 (Selke-ehdokkuus)
Paul Byron - 24+28
Shea Weber - 22+31
Jonathan Drouin - 14+36 (kaupataan deadlinella)
Artturi Lehkonen - 20+25 (sakukoivutilastot ja nousu uudelle tasolle)
Tomas Tatar - 19+28
Jeff Petry - 11+36
Jesperi Kotkaniemi - 15+28 (pientä sophomorea)
Nick Suzuki - 13+29
Victor Mete - 1+36 (tekee ensimmäisensä vasta rikottuaan Steven Halkon NHL-ennätyksen)
Jordan Weal - 16+20
Joel Armia - 17+13
Brett Kulak - 11+20
Cale Fleury - 6+21
Ben Chiarot - 8+18
Nick Cousins - 11+13
Mike Reilly - 4+18
Nate Thompson - 3+16
Christian Folin - 2+11

Bubblin' Under
Ryan Poehling - 246+0

Seuraava?
 

PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
Kausi alkaa lopultakin, joten elämme nyt Habs-fanin parasta aikaa! Joukkue on taas mielenkiintoinen ja raikas. Leveyttä on syntynyt sen verran, että Paul Byronin tapainen laatukaveri vetää nelosessa. Kysymerkkejä on myös edelleen paljon, joten ihan hyvä että Poehling pääsee elpymään farmiin ja toisaalta isoon rooliin. Domi, Drouin, Kotka ja Suzuki ottavat toivottavasti askelia kohti jonkinlaista tähteyttä enemmin kuin myöhemmin. Mete ja Fleury ovat tietysti pakistossa katseiden alla. Hyvin vaikea sanoa onko heistä joskus tarpeeksi hyviksi. Pakisto on edelleen käytännössä kahden hyvän oikean puolen pakin varassa. Ylivoima saisi toimi tällä kaudella edes jotenkin! Toivottavasti Domi ei päästä vastustajia liian montaa kertaa läpi löysällä pelillään. Koskee toki muitakin hutiloivia taitopelaajia.

Olen kirjoittanut tänne monta vuotta kuinka menestykselle ei ole kiirettä, mutta loputtomiin ei voi maata viivan alla. Weber vanhenee vuosi vuodelta, joten tänä vuonna olisi jo hyvä lähteä haistelemaan kevään pelejä, ettei tarvitse opetella kun nuoret ovat valmiimpia. Unelmatilanteessa Habs olisi jo nyt valmis menemään pitkälle, mutta nyt sattui vain niin ikävästi että kärjeksi ajateltu Pacioretty, Galchenuyk, Subban eivät olleet kykeneviä kantamaan joukkuetta yhtään minnekään. Tämä on nähty jo heidän uusissa jengeissä, 2 on jo treidattu eteenpäinkin. Alexander jr ja MaxPac voivat toki joskus voittaa mestaruuden, mutta he eivät tee sitä niin isossa roolissa kuin Montrealissa oli tarjolla. 6-7 tärkeintä pelaajaa ovat silloin muita kavereita.

Tomas Tatar jatkaa edelleen pelissä kellumistaan, mutta hän tekee toisaalta ihan hyvät tehot kun pelikäsitystä ja käsiä löytyy. Hänet voisi treidata rajalla, mutta Drouin on myös hyvä ehdokas tällä hetkellä. Jos esim. Canucks (ovat kai potkineet Drouin-renkaita jo kun hänet treidattiin ekan kerran ja nyt uudestaan) antaisi hänestä "Bo Horvatin", niin homma olisi selviö, mutta vaikea uskoa heidän lähtevän kapteeniaan kauppaamaan tuollaiseen vastineeseen. Domi saataisiin silloin laitaan jne.

Suzuki pelaa Tomas Plekanecin numerolla 14, joka häiritsi ainoassa katsomassani harkkapelissä. Onneksi Suzuki pelaa oikea käsi alhaalla, joten aivot tottuivat ajatukseen jollain tavalla jo kolmannessa erässä. Tämä on nyt ensimmäinen kausi jolloin on tarjolla streamejä sun muita, eikä Plekanec enää aloita joukkueessa. Siinä meni aika monta vuotta! Andrei Markovilla ei ole tällä hetkellä sopimusta, mutta ehkä ihan hyvä ettei häntä enää otettu mukaan. Kulakin tilalla menisi ehkä jollain tavalla kolmosessa, mutta liike oli jo aika heikkoa viime kaudella.

Kauden alun kunniaksi voisi vielä ihailla menestyksen viimeisiä vuosia Pentti Lidegrenin duppaamana. Valmentaja Kirk Muller oli tuolloin liekeissä kapteenina. Aloitin jääkiekon seuraamisen kunnolla vasta parin vuoden päästä tästä, joten tässä oli minulle uutta materiaalia. Finaaleita Kingsiä vastaan näkee usein, mutta aiempia harvemmin. Islanders oli näemmä lähellä finaalipaikkaa, ja jopa eeppinen Habs-Leafs olisi räjäyttänyt Canadan finaalina ellei Wayne/Luc/Jari/Kelly-osasto olisi sitä pilannut voitoin 4-3..


 
Viimeksi muokattu:

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Avauspiste nyt heti lähti Montrealiin. Kotkaniemen ketju sai pääsääntöisesti pelin pyörimään vastustajan päätyyn ja kisuttelihan Kotka aika komian maalin.

Domi vissiin oli kentällä, täysin mitäänsanomaton. Tämä Suzuki oli ihan PV. Kirjaimellisesti eka pelinsä oli kuin olisi lähtenyt mopolla moottoritielle.

Noin kokonaisuudessa ei huonompi eka peli. Vaaditaan kyllä vähän muiltakin jotain osallistumista, kuin suomalaistriolta. Mutta eka peli vasta ja pistetili auki vieraissa.
 

Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri
Highlightsien varassa, mutta ilmeisesti ollut ihan viihdyttävä matsi. Lähtökohtiin nähden yksi piste odotettua enemmän.

Canes napsutteli tolppia kolmesti ja vaikka Price pariin otteeseen pomputteli pelasi silti tolppien avustuksella mahdollisuuden voittoon asti. Olisi ollut ehkä liiankin maukasta että Fleury olisi läpiajostaan(!) heittänyt maalin ekassa NHL pelissään, mutta ei se kauas jäänyt Mrazekin tehdessä loistotorjunnan rystypuolen veiviin.

Kotkaniemelle maali ja tosiaan tuolta kentältä muutenkin varsin pirteää peliä. Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavaa vaikeaa peliä lauantaina Toronton vieraana.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Olikos tuo muuten Kotkaniemen uran ensimmäinen maali vieraissa? Muistaakseni kaikki maalit viime kaudella tuli kotona.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös