Montréal Canadiens 2018–2019

  • 248 342
  • 930

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Weal saa minun puolesta jatkaakin Habseissä, mutta häneltäkin voisi vähän nipistää viime kauden palkasta.

Sieltähän se pahvi nopeasti tuli: 2 vuotta 1,4 miljoonan cap hitilla. Varsin hyvä sopimus sillä oletuksella, että Weal jatkaa samalla sykkeellä kuin loppukaudesta painoi. Kaikki mahdollisuudet nousta mini-Byroniksi ainakin kentän puolella.

Sekä Wealin että miksei myöskin Thompsonin sopparit nostavat kivasti paineita Armian, Lehkosen ja Hudonin suuntaan. Olkoonkin, että näille periaatteessa riittäisi QO:t.
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Hyvä sopimus Wealille. En silti näe häntä ykkösyv:n pelaajana, kuten Julien/Muller näki loppukaudesta. 3/9 sopimuksia tehty.

Hudon saanee ainakin vain QO:n ja sen pitäisi riittää ensi kaudeksi. Näytöt eivät muuhun oikeuttaneet. Jos ei QO riitä, niin sitten joutunee etsimään uuden seuran. Vaikea kuvitella, että saa muualta enemmän, siis NHL:stä. Armia saattaa saada jonkun neljän vuoden sopparin, mutta Lehkonen joutunee tyytymään johonkin edulliseen kahden vuoden siltaan.

Vähän vaikuttaa siltä, että Weisen tai Alznerin sopimus ostetaan ulos. Tai sitten UFA-rintamalta hankitaan vain rivipelaaja, joita on kyllä jo omiksi tarpeiksi.
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Joku kommentoi Twitterissä hyvin, että kyllä tuollaisille Thompsonin ja Wealin tasoisille ihan ok-tason NHL-jyrille ottajia nyky-NHL:stä löytyy. Sen takia ihan hyvä saada heille sopimukset hyvissä ajoin. Kertoo tietenkin jotain, että haluavat jäädä Habseihin palkanalennuksellakin.
 

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Kun nyt muuten on vuoden toiseksi hiljaisin aika, niin laitetaan tähän Nick Suzukin maali edellismatsista: gfycat.com. Jännä nähdä, mihin hulvattomia tehoja OHL:n runkosarjassa ja etenkin playoffeissa takonut Suzuki ensi kaudella päätyy.
 

PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
Montrealin kausi on nyt ollut ohi tarpeeksi pitkään, joten voi raapustaan jonkinlaisen lopputekstin avattuun ketjuun.

Kausi päättyi odotetusti runkosarjaan, mutta se oli silti positiivinen elämys. Monet maltillisin odotuksin kauteen lähteneet pelaajat nousivat toivotulle tasolleen, mikä mahdollisti playoffpaikasta taistelun loppuun asti. Viimekausilta tutut perisynnit kaatoivat laivan kuitenkin lopulta. Suuret vaikeudet kovia joukkueita vastaan, viisikkopuolustuksen puutteet ja umpusurkea ylivoima olivat liikaa. Olisi toisaalta ollut aika irvokasta jos noilla olisi menty jatkoon. Pudotuspeleihin meni tänä vuonna 2 joukkuetta Habsin tapaisella olemattomalla ylivoimalla, mutta ero Predsiin ja Islandersiin on muuten aika suuri. Nuo joukkueet suojaavat maalivahtiaan ihan eri tasolla kuin Montreal. Varsinkin heidän hyökkääjät osaa suojata omaa päätä paljon paremmin kuin Habs-nuoriso.

Jos katsotaan ensi kauteen, niin hyvin pitkälti samalla kaavalla voitaisiin lähteä minun puolestani. Ensi kaudella ei ole mikään pakko menestyä, joten kalliit treidit ja kuiva UFA-kori ei houkuta. Weber ansaitsisi paremman parin itselleen, mutta toisaalta Mete, Folin ja Juulsen tarvitsevat peliaikaa. Hyökkäys on jo valmiiksi täynnä. Sinne voisi jotain hankkia, mutta ensin pitäisi luopua jostain. Tatar ja Shaw ovat ehdottomasti ne, joista kannattaisi luopua kauden aikana vielä kun vaihtoarvoa löytyy. Tatarista voi joku epätoivoinen maksaa hyvinkin kun hän tekee pisteitä vaikkei olekaan millään tavalla ”voittava pelaaja”. Shawn arvo voi pysyä ”ylhäällä” jos hän jatkaisi hyvin myös ensi kaudella. Silloin kannattaa painaa liipaisimesta, ennen kuin sukellus alkaa. Uutta verta tulee myös mielenkiintoisten tulokkaiden kautta.


Habs MVP

1) Carey Price. Oli jälleen maaginen maalillaan. Varusteiden pienentäminen ei tuntunut haittavaan. Piti heikosti puolustanutta joukkuetta pinnalla lähes koko kauden. En oikein tiedä mitä hän olisi voinut tehdä paremmin. Vezina-ehdokkaaksi pääsi taas veskareita jotka torjuivat paljon paremmin organisoitujen viisikkojen takana ja istuivat pahimmillaan jopa penkillä isot osat kaudesta. Montrealin DJ voisi alkaa soittamaan Twisted Sisterin The Price-biisiä aina kun hän pelastaa joukkueen pisteille asti. ”Makes me wonder if it's worth it to carry on. 'Cause it's a game we gotta lose, though it's a life we gotta choose” Kuvastaa hyvin Habs-fanien viime vuosien tarpomista kun The Price on maailman suurin, mutta muuten tuntuu turhalta jatkaa taistelua kun häviö häämöttää kuitenkin tunnelin päässä. Twisted Sister - The Price (Official Video)


2) Shea Weber. Kaikki näkivät mitä tapahtui kun Weber oli poissa. Ensin Habs sukelsi sarjan hännille ja aloitti nyt kautensa päättömän kanan lailla. Joukkue teki maaleja ihan hyvin mutta päästi myös tilanteita omiin järkyttävällä sykkeellä. Kapteenin paluu järkevöitti palettia, ja vuodenvaihteen ympärillä homma näytti jopa oikeasti hyvältä. Loppukaudesta Weber alkoi nostaa riskitasojaan kun joukkueen oli pakko voittaa. Tämä nosti paikkojen määrää ja kapteeni teki myös ok määrän pisteitä. Toisaalta omissa tuli kiire kun vanheneva supertähti ei enää ehdi omiin jos joutuu luistelukilpailuun samalta viivalta. Meten huono puolustaminen ei auta asiaa tippaakaan. Kun joukkue haluaa alkaa menestyä, Weber tarvitsee kunnollisen pakkiparin. Silloin hänestä saadaan irti vielä jokunen laadukas kausi.


3) Phillip Danault. Danaultin piti olla rutiköyhän miehen Tomas Plekanec, mutta hän täytti Tshekki-legendan saappaat ainakin tällä kaudella. Oli joukkueen selvästi paras keskushyökkääjä odotetusti, mutta hän oli sitä olemalla hyvä eikä siksi että muut olisivat olleet sysipaskoja. Nosti Gallagherin hyvälle tasolle (edellinen Plekanec) ja sai myös Tatarista irti kauden jonka jälkeen Paciorettyä muisteltiin vielä vähemmän kuin kesällä osattiin arvella. Ja mikä hienointa, Danault pääsee jossain vaiheessa omimpaansa kolmoskenttään jahka junnut kehittyvät tarpeeksi!


Onnistujat:

1) Max Domi. Odotukset Domia kohtaa olivat maltilliset, olihan hänet saatu Galchenyukilla ilman mitään varausvuoroja. Hän pystyi selviytymään täyden kauden keskellä ja voitti samalla sisäisen pistepörssin. Otteissa oli myös selkeitä ongelmia, mutta ei ole hänen vikansa että joutui pelaamaan keskellä ja vielä isossa roolissa. Taisteli paljon paremmin pisteiden ulkopuolella kuin kesällä ulostetut laiskurit. Aiheutti toisaalta myös tappioita junnumaisella höntyilyllään. Kunhan Poehling kehittyy uskottavaksi sentteriksi, niin Domi pääsee laitaan, ja sitten hänestä on entistä enemmän hyötyä Canadiensille.


2) Jeff Petry. Joukkueen kakkospakki näytti ettei viime kausi ollut sattumaa. Hän pystyi pelaamaan jälleen aivan hyvin ykköspakkina Weberin puuttuessa ja kapteenin palattua homma toki parani roolin normalisoituessa. En huomannut Petryä useina iltoina ollenkaan, ja se on loistava asia yleispakille. Virheitä ei sattunut suuria määriä. Jos nuorista kuoriutuisi kelvollisia pakkeja, niin puolustuskin olisi kunnossa yhden hankinnan kuluttua.


3) T.Tatar/J.Armia/A.Shaw. Habs-laiturien hyvä kausi mahdollisti roikkumisen rajalla vaikka ylivoima oli karmeaa läpi kauden. Kaikkien herrojen odotukset olivat vähäiset, joten tuotos joukkueelle oli siihen nähden todella hyvä. Ajattelin Tatarille ja Shawlle jopa katsomokomennuksia jos homma ei nappaa. Vaihtoarvo nousi varmasti onnistumisten myötä. Shawlla ei olisi saanut viime kesänä mitään, ja Tatar tuli kaupan riippakivenä. Suzuki ja 2nd olivat pääpalaset, ja nyt Tatarilla voi kalastaa jokusen varausvuoron lisää! Myös Thompson ja Weal vetivät hyvin loppukauden ja saivat ansaitut jatkot.


Pettymykset:

1) Jonathan Drouin. Kausi oli joukkueelta hyvä, joten pettymyksiä on vaikeampi listata. Drouin on kuitenkin selvä ykkönen. Hän pääsi laitaan surkean sentterikokeilun jälkeen, eikä se oikein lähtenyt. Teki näennäisesti pisteitä, mutta hiihteli pelin ulkopuolella ja kikkaili omiaan aina paikan tullen. Pitää kuitenkin muistaa, ettei hän päässyt pelaamaan kunnon sentterin kanssa, varsinkin Domin kanssa oli hirveää tekemistä. Jahka Poehling kehittyy, niin siinä olisi hyvä sentteri Jonathanille. Kotka voi mättää pisteitä Domin kanssa..


2) Antti Niemi. Vaikutti oudolta jatkokiinnitykseltä, ja ei saanut lopulta mitään kiinni. Jälkikäteen on helppo sanoa, että Steve Mason olisi voinut pelata kun hänellä taisi olla vain vuosi sopparia. Poikittaisliike ja paketin kasassa pitäminen torjunnan jälkeen ovat todella heikolla tasolla. Jännä nähdä pääseekö Niemi kunnollisiin sarjoihin, vai joutuuko palaamaan Lahteen. KHLssä on sen verran hyviä laukojia, että aukkoja luulisi löytyvän jos ei pysty torjumaan kahta kiekko peräkkäin. Pricen kakkosella ei toki ole niin paljoa väliä, mutta ensi kauden kakkonen on silti mielenkiintoista nähdä. Price tarvitsee tulevaisuudessa lepoa, muttei ehkä ihan vielä.


3) Victor Mete. Meten tilanne on sama kuin Domilla, mutta en keksinyt muitakaan. Ei ole Meten vika että hän joutuu pelaamaan vastustajan parhaita vastaan. Hän kuitenkin aiheutti monta pistemenetystä ja se kostautui lopulta. Ylivoimaa myös syyttää, mutta puolustushommat jäävät mieleen paremmin. Meten kannalta olisi parempi jos rooli pienenisi, mutta onko jotain Kulakia sen järkevämpi peluuttaa? Valmentajien pitäisi osata lukea Meteä. Nuoren miehen itseluottamus ei saa kärsiä epäonnistumisista, emme halua Janne Niinimaan tapaista ”kiekollista pakkia”, joka pelkäsi epäonnistumista niin paljon että käpertyi kuoreensa kun joku tuli karvaamaan metrin päähän. Kulakin pääkopalla ei ole mitään väliä pitkässä juoksussa.


--------------------------------------------------------------------------------------------------------------


Ensi kaudella on myös mielenkiintoista nähdä lausuuko Antti Mäkinen yhtään positiivista sanaa Habsistä. Hänellä on jäänyt vähän levy päälle, ja viimeiset vuodet ovatkin olleet huvittavaa seurattavaa kun kaikki Bergevinin tekemiset ovat täyttä paskaa ja poispäin siirtyneet kaverit ovat taas täydellisiä urhoja. Kaikki alkoi kai jostain poikamaisesta ihastuksesta PK Subbaniin, ja kun hänet treidattiin ”shokeeraavasti”, niin toimittajalle taisi tulla siitä itku. Mäkinen saa edelleen pieniä orgasmeja kun Subban saa kiekon, eikä hänen peliään kritisoida studioissa vaikka se olisi yhtä huonoa kuin Habsissä pahimmillaan Markovin liikkeen loppumisen jälkeen. Weberin hyvät otteet on taas sivutettu kokonaan, ja Habsin sukelluksessa ei muistettu mainita kapteenin puuttumista jne.

Tänä kesänä tämä jatkui vielä yliampuvampana. Mäkinen laukoi ihan pokkana että Habs on tehnyt karmeita kauppoja heittäessään laadukkaat Galchenyukin ja Paciorettyn pois. Edes heidän pelistään ei löydetty mitään huonoa, ja vastine oli kuulema taas täysin turha. Domista ei toki voinut tietää muuta kuin taistelevuuden nousun, mutta jokainen NHLää seuraava tiesi, että Paciorettyn vastine on kova. Tatarin pisteet oli toki hyvä ylläri, mutta tuo nostaa vaan entisestään hintaa.

Näistä ”perseilyistä” johtuen Habs olikin rankattu Mäkisen toimesta Idän toiseksi paskasakiksi yhdessä Detroitin kanssa. Ymmärrän että sijoitus saattoi olla 6 huonoimman joukossa, mutta lähes ainoa joukkue jolla ”ei ole nykyisyyttä eikä tulevaisuutta” oli jo hyvin paksua. Taaskaan ei mainittu sanallakaan Pricen ja Weberin erinomaisuutta, he kun nostavat jo yksinään joukkuetta paljon terveenä. Muutenkin vaikea nähdä miten Floridan, Islandersin, Ottawan, Rangersin, Phillyn, Carolinan, Buffalon ja Devilsin jokaisen nykyisyys sekä tulevaisuus nähtiin heittämällä parempana kuin Habsin. Ja se kehdattiin vielä julkaista Viasatin pääkanavan isossa ennakossa!

Onneksi useimmat Viasatin lähetykset näkyvät englanniksi, vaikka Amerikan paikallis-tv onkin turhan puolueellista. Montrealin asiantunteva ja kanadalaiseen tapaan suht puolueeton kanava (joka näkyi vielä 3-5v sitten) olisi parempi.
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Kiitos PJPT hienosta loppuraportista! Oma odotukseni on, että Bergevin hankkii jollain tavalla sen laadukkaan vasemman puolen puolustajan. Jos ei lähivuosina lähdetä yrittämään Cupia, niin sitten Weberin ja Pricen hyytyessä pitää odottaa taas vuosia, että saadaan saman tason tähtipuolustaja ja -veskari. UFA-poolihan on täynnä laadukkaita hyökkääjiä, mutta he ovat luonnollisesti kalliita. UFA-hankinta on luonnollisesti "ilmainen", jolloin voisi treidata esim. Tatarin puolustajaan. Tietenkin tuonne heinäkuun alkuun on vielä pitkä aika ja paljon ehtii tapahtua.
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Habsit hankki vasemman puolen pakin! Sekin puoli on nyt kunnossa.

Olihan se tiedossa, että Habsit ovat kiinnostuneita Leskisestä, mutta yllätyin sopimuksen synnystä silti. Leskinen aloittanee P-Amerikassa kuitenkin AHL:n Lavalissa. Leftin pakkina on kuitenkin mahdollisuus jopa NHL:ään, jos pystyy nostamaan pelitasoa pari kolme pykälää. Hienoa joka tapauksessa!
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Leskinenhän se sieltä Montikkaan napsahti.

Mitähä tästä tuumisi. Hyvin luisteleva kiekollinen pakki. Pystyy avaamaan ja tuomaan jalalla, mutta välillä sortuu ylimielisyyteen tai sitten vain ei riitä pelisilmä avata peliä ja joutuu näin pulaan omissa. Tämän uskon kehittyvän rapakon takana nopeasti, koska peli vaatii nopeampaa työskentelyä kauttaaltaan. Ihan vanttera ukko kokoonsa nähden joskin tarvitsee massaa maalineduskamppailuun.

Ennen viime kautta Leskisen suurin heikkous oli laukaus. Tuota on ilmeisesti treenattu viime kesänä kun pari kertaa tirvoi kammo pommeja peltiin. Studiossa majaileva Artturi Lehkosen isä Ika kerkesi juuri tuota vetoa manaamaan ja samaan peliin pommitti kaksi kammolämäriä peltiin. Tuohon voi vielä pientä viilausta ja vinkkiä kysyä Weberiltä.

Ihan hyvällä tasolla Leskinen on, mutta ison stepin saa myös ottaa hyvälle NHL tasolle. Joka osa-alueen terävöittymistä ja lisää lihaa koneeseen. Jos vertaa viime kaudella KalPasta Pingviineihin siirtynyttä Juuso Riikolaa. On Leskinen häntä vielä aikalailla jäljessä. Näimpä eka kausi menee liene suurimmin osin farmissa. Mutta mistä näistä tietää "nuorilla tai vähän vanhempana" syttyneillä voi yksikin kesä tehdä ihmeitä.

Montrealia tulee kyllä entistä enemmän seurattua tulevalla kaudella. Lehkonen? Armia? jatkavat ja Kotkaniemi vuoden vanhempana. Tähän lisäksi Leskinen nyt ja KalPasta Joni Ikonen ensi kauden jälkeen niin alkaisi olla kiva suomalaispoppoo sielläkin kasassa. Ikonen ilmeisesti on leirille tulossa, mutta joskus muistan lukeneeni, että ensi kausi menee vielä KalPassa? Tämä olisi myös oikea ratkaisu hänen kohdallaan.

Taitavahan Ikonen on ja omaa erinomaisen laukauksen. Ensimmäinen KalPa kausi meni opetellessa pelaamaan miehiä vastaan. Loppu kaudesta väläytteli jo paremmin osaamistaan. Viime kesällä harmittava loukkaantuminen ja kausi alkoi vasta Tammikuussa. Tuli erinomaisesti peliin mukaan ja paukutti maaleja liukuhihnalta. Oli selkeästi valmiimpi jo pelaamaan miehiä vastaan. Taisi kärsiä kuitenkin lopussa taas loukista, tai pitkä pelaamattomuus näkyi väsymisenä otteissa. Uskon Ikosen (KalPassa) pelatessaan tekevän ensi kaudella kovaa jälkeä. +20 maalia +40pinnaa on täyttä realismia. Roolia YVllä tarjolla viime kautta enemmän. Hieman pienikokoinen niin saa nähdä riittääkö sitten koskaan rapakon takana. Uskon siihen menevän vielä vuoden päivät ennen kuin sen näämme.

Otto Leskinen 2018/2019 • Parhaat Palat tämmöinen löytyi vielä tubests. Linkki Otto Leskisen viime kauden parhaisiin paloihin
 

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Komeat OHL- ja QMJHL-playoffit pelanneet Nick Suzuki (24. 16+26) ja Joël Teasdale (20. 14+20) jatkavat joukkueineen Memorial Cupiin, joka pelataan Halifaxissa tämän viikon perjantaista alkaen.

Molemmilla pelaajilla on tulokassopimusta Canadiensin kanssa kaksi vuotta jäljellä, joten lienee selvää, että kumpainenkin nähdään ensi kaudella vähintään Lavalissa. Ensi kaudella on pitkästä aikaa paljon seurattavaa myös AHL:n puolella näiden ja mm. Leskisen, Brookin ja Primeaun muodossa.
 

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Meneekö tuosta sopimuksesta automaattisesti vuosi, vaikka eivät ole pelanneet ammattilaisena? Siis Suzuki ja Teasdale?

Hyvä pointti, tätä tulkaten saan sen käsityksen, että Teasdalen sopimus slaidaa, koska tämä signattiin viime kesänä 19-vuotiaana. Suzuki taas menetti slidensa jo kaudella 2017-18.

"If a player who is signed to an entry-level contract and is 18 or 19 years of age (as of September 15 of the signing year), does not play in a minimum of 10 NHL games (including both regular season and playoffs; AHL games do not count), their contract is considered to ‘slide’, or extend, by one year."
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Onhan tuo ihan ymmärrettävää. Muuten kannattaisi tehdä sopimuksia ja vain odottaa, koska tulee seuraan. Nyt pelaaja pitää ihan oikeasti tuoda mukaan, jotta ei kulu vuodet pois alta. Mielenkiintoista nähdä mitä Suzuki ja Teasdale pystyvät ensi kaudella tuomaan.
 

Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Hyvä pointti, tätä tulkaten saan sen käsityksen, että Teasdalen sopimus slaidaa, koska tämä signattiin viime kesänä 19-vuotiaana. Suzuki taas menetti slidensa jo kaudella 2017-18.
Myös Suzukin sopimus slaidaa koska on alle 20-vuotias. Sopimus voi siis slaidata kaksikin vuotta.
 

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Memorial Cupiin pääsi lopulta myös WHL:stä Prince Albert, jossa pelaa Habsin varaama Cole Fonstad, joka paukutti runkosarjassa mukavasti yli PPG tahdissa, mutta slumppasi pahasti playoffeissa. Fonstadilla ei toistaiseksi ole sopimusta Habsin kanssa. Myös Cam Hillis on periaatteessa Guelph Stormin kanssa cupissa mukana, mutta ei pelaa, koska rikkoi solisluunsa hiljakkoin.

Hieno homma Lavalin ja ylipäänsä tulevaisuuden kannalta, että kolme enemmän ja vähemmän lupaavaa junnua pääsee haistelemaan ja maistelemaan ratkaisupelien tunnelmaa. Sellaista ei ole ihan hetkeen emo- tai poikasjoukkueen puolella tapahtunut.
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Bergevin taikoi sitten Kulakille kolmen vuoden jatkon. 1,85 millin caphitillä. Aika kova. Lähtökohtaisesti odotettiin, että Kulakin sopimus on ainakin 2,5 milliä vuodessa.
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Alex Belzile teki myös vuoden sopimuksen. Belzile oli Lavalin harvoja valopilkkuja ja hänen viime kauden sopimus oli pelkästään AHL-sopimus.
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Habsit jatkavat puolustajien kiinnittämistä. Nyt vuoden jatkopahvin teki puoli kautta Lavalissa kapteenina toiminut Xavier Ouellet. Palkka NHL:ssä 0,7 milliä ja AHL:ssä 0,3 milliä. Kauden minimipalkka kuitenkin 0,4 milliä. Lähtökohtaisesti Ouellet on enemmän farmipelaaja kuin ylhäällä Habseissä, mutta hyvä backup, jollei joku nappaa waiverseissa.
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Montreal teki vuoden sopimuksen Gustaf Olofssonin kanssa. Caphit 0,7 milliä. Olofsson missasi lähes koko viime kauden loukkaantumisen takia. Hyvä sopimus, Olofsson on tämänkin kauden jälkeen edelleen RFA.
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Montreal jätti tarjoamatta QO:t Shinkarukille ja Audettelle. Hudon taasen ei ottanut tarjousta vastaan ja hänestä tulee UFA 1.7. Mm. McCarron sai QO:n. Toisen lähteen mukaan Learnout ei olisi saanut QO:ia. Learnoutille tod. näk. löytyy ottaja, jos ei jatka Habseissä.
 

Vade15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, BvB
Hudon taasen ei ottanut tarjousta vastaan ja hänestä tulee UFA 1.7.
Ainakin oman käsitykseni mukaan, jos pelaajalle tarjotaan QO, niin seura säilyttää oikeutensa häneen. Eli tuolla tulkinnalla Hudonista tulisi 1.7. RFA.

Itse en usko Hudonille löytyvän tonttia shown puolelta, vaan uskon että hän olisi lähtökohtaisesti vahvistus Lavaliin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös