Monikulttuurisuus – rikkaus vai vitsaus?

  • 3 095 151
  • 24 186

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Oma näkemys edellisen pohjalta on se, että Suomessa yksilön koskemattomuuden arvostaminen on jossain länsimaiden ja Venäjän välissä.
Koko Suomen kriminalipolitiikkan ajatus on että ihmiset ovat hallintoalamaisia ja meillä ei ole oikeutta itsepuolustukseen eikä meitä vastaan tehdyt vakivallan teot ole mitenkään vakavia tekoja.

Me kennethbranaganin näköiset sosiaalidemokraatit täällä hihitellemme Jenkkien systeemille missä murtovarkaan saan ampua ja raiskauksesta istutaan parikymmentä vuotta linnassa. Charles Mansonin tapauksessa oli kiva huomata että kaikki tekoon syyllistyneet viettivät linnassa vähintään 40 vuotta. Suomessa benchmarkiksi voi ottaa vaikka Jenna Lepomäen suunniteltu murha jossa toinen tekijä istui linnassa kaksi vitun vuotta. Kaksi!

Vuosi vankilassa maksaa 74 825 euroa jolloin kuukausi linnassa maksaa 6235 euroa. Ehdottomien raiskaustuomioiden keskipituus on vuonna 2002 oli 18,8 kuukautta ja tuomioita tuli vuosina 2003-05 keskimäärin 83 vuodessa. Keskimääräinen raiskaustuomio maksaa siis yhteiskunnalle 117 226 euroa ja kaikkien yhtenä vuonna tuomittujen raiskaajien tuomiot maksavat täten siis 9,7 miljoonaa.

Täten väitän että tuomioiden triplaaminen olisi varsin kustannustehokas arvovalinta.

Poliittisesti väkivaltarikosten asteikon koventaminen ei ole ollut muiden puolueiden agendalla kuin Persujen. Vasemmisto puhuu sosiaaliiturvasta kriminaalipoliittisena työkaluna ja Kokoomusta ja Keskustaa asia ei juuri kiinnosta.

Jotta homma saataisiin Kokoomuksen tutkalle niin kriminaalihuolto pitäisi yksityistää. Kun Luona tarjoaa vankilapalveluja ja Kokoomuksen sidosryhmät pääsevät tekemään fyrkkaa muuntamalla vanhat sairaalat vankiloiksi, niin tässä vaiheessa saamme poliittista painetta pidentää tuomioita. Lisäksi kuten pakolaiskriisin tapauksessa koska valtio maksaa kaiken niin tämä olisi ilmaista.
 
Rushlow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Valitettavasti saattaa olla ainakin osin niinkin, että tärkein tekijä metoon puuttumiselle on se, että tekijä ei ollut valkoinen mies ja mielellään konservatiivi. Jos hän olisi ollut, en usko raiskauksen osalta some-hiljaisuuteen samalla tavalla, kuin nyt tekijän oltua värillinen turvapaikanhakija.

Näinhän se tismalleen menee. "Oikeamieliset" tietävät, että tapauksen kommentointi negatiiviseen sävyyn on vähintäänkin rasismilla flirttailua.
 
Ulos T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko kotimaassa +suomalaiset maailmalla +Kärpät
Aikuista miestä ei tuomittu 10-vuotiaan raiskauksesta, koska tytön ei katsottu vastustelleen – rikosoikeuden professori kritisoi - Kotimaa - Ilta-Sanomat

#metoo-osasto sekosi järkytyksestä sunnuntaina, kun Lordi aiheutti kohun nuoleskelullaan viihdeohjelmassa. Nyt sama porukka vaikenee jälleen kerran totaalisesti, ei näy saarasärmiä tai rosameriläisiä mediassa. #kompetenssi #hattu
No onhan nuo niin erilaisia tapauksia että vaikenemisen ymmärtää... :D Tuo raiskaus-case on kyllä niin kuvottava ettei paljoa viitsi naureskella. 3v tuomio niin ei kauaa mene että tää turvapaikanhakija on jälleen ihmisten ilmoilla. Ehkä jo ensi kesänä kannattaa vanhempien katsella lapsien perään vähän tarkemmin.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Koko Suomen kriminalipolitiikkan ajatus on että ihmiset ovat hallintoalamaisia ja meillä ei ole oikeutta itsepuolustukseen eikä meitä vastaan tehdyt vakivallan teot ole mitenkään vakavia tekoja.

Kyllä vain. Mitä tulee itsensä puolustamiseen, tietääkseni se on Suomessa sallittu. Pelkkä hyökkäyksen uhka riittää. Mutta jos hätävarjelun raja ylitetään, syytehän siitä seuraa. Joskus perusteetta, koska tilanne voi kärjistyä edelleen hyökkääjästä johtuvista syistä ja kahakasta saavat salissa molemmat osansa. Raiskauksista ja ylipäätään yksilön koskemattomuudesta tulikin jo yllä todettua, että Suomi ei ole samassa rivissä länsimaiden kanssa. Jostain syystä asiasta ei käydä edes oikeuspoliittista keskustelua, kuten Tuomariliiton hallituksen puheenjohtaja Kimmo Vanne ihmetteli jossain pohtiessaan omaisuusrikoksesta ja turpiin vetämisestä saadun rangaistuksen suhdetta.

Poliittisesti väkivaltarikosten asteikon koventaminen ei ole ollut muiden puolueiden agendalla kuin Persujen. Vasemmisto puhuu sosiaaliiturvasta kriminaalipoliittisena työkaluna ja Kokoomusta ja Keskustaa asia ei juuri kiinnosta.

Päinvastoin. Kokoomuksessa on asiasta keskustelua. Jatkuvasti. Tavoiteena on saada Suomea lähemmäksi länsimaita nyt kun oikeusministerinä on kokoomuslainen:

Oikeusministeri: Väkivalta- ja seksuaalirikosten rangaistusten koventamisesta päätöksiä alkutalvesta - Kotimaa - Turun Sanomat

Demarit ja vassarit elävät kuplassaan, ei niistä enempää tässä. Siniset myy kaikki periaatteensa, jos niistä jotain saa. Persuista paha sanoa vielä.

Jotta homma saataisiin Kokoomuksen tutkalle niin kriminaalihuolto pitäisi yksityistää. Kun Luona tarjoaa vankilapalveluja ja Kokoomuksen sidosryhmät pääsevät tekemään fyrkkaa muuntamalla vanhat sairaalat vankiloiksi, niin tässä vaiheessa saamme poliittista painetta pidentää tuomioita. Lisäksi kuten pakolaiskriisin tapauksessa koska valtio maksaa kaiken niin tämä olisi ilmaista.

Vankiloiden yksityistäminen saattaisi olla järkevää. Olen ihmetellyt, miksi asiaa ei ole Suomessa selvitetty kaiketi lainkaan.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Näinhän se tismalleen menee. "Oikeamieliset" tietävät, että tapauksen kommentointi negatiiviseen sävyyn on vähintäänkin rasismilla flirttailua.

Niin, ja jos taustalla on vihervasemmiston vaatimus, jonka mukaan laittomasti maassa oleskeleville tulee maasta poistamisen sijasta antaa tilapäinen oleskelulupa kaikkine etuineen, toki vaietaan asiasta, joka saattaisi vaikeuttaa tuon päättömän vaatimuksen perusteita.
 
Imaami Anas Hajjar: Virret eivät kuulu suomalaiseen kulttuuriin - Suomenkuvalehti.fi
Tässä vähän näkökulmaa kuinka kulttuurit sopeutuvat keskenään.

Olen itsekin sitä mieltä, että virret ovat aika kuuntelukelvotonta musiikkia. Vaikka sävel olisi kaunis, järjettömät sanoitukset pilaavat kuuntelukokemuksen. Esim. koulun joulujuhlassa olisin lapsena mieluummin laulanut kappaleet Jouluaattona kännissä ja Oikein surullista joulua. Paljon paremmin ne kuvaavat suomalaista joulunviettoa kuin jotkut Jeesus-laulut. Yksi luokkakaveri usein laatikin niihin virsiin omia humoristisia sanoituksiaan ja opettaja oli hyvin vihainen, kun koulun juhlissa lauleskelimme virsiä noilla luokkakaverin vääntelemillä lyriikoilla.
 
Viimeksi muokattu:

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Myöskään minareetit ja niistä hoilotetut rukouskutsut eivät missään nimessä ( 'llah kröh ins 'lahkröh ) kuulu suomalaiseen kulttuuriin.
 
Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Imaami Anas Hajjar: Virret eivät kuulu suomalaiseen kulttuuriin - Suomenkuvalehti.fi
Tässä vähän näkökulmaa kuinka kulttuurit sopeutuvat keskenään. Hienoa, että imaami on rehellinen ja tunnustaa, että suomalaisten on muutetteva omat perinteensä heidän takiansa.
Otsikkohan tuossa oli raflaava ja osittain asiayhteydestä irrotettu. Muuten tuo oli Imaamilta oikeinkin rakentavaa keskustelua verrattuna ainakin omaan oletusarvooni.

Hän siis sanoi, että virret eivät kuulu suomalaiseen kulttuuriin, vaan kristinuskoon ja siksi niitä pitäisi laulaa vain kristittyjen omissa, ei kaikkien yhteisissä juhlissa. Tai jos lauletaan yhteisissä, niin sinne ei sitten muiden uskontojen edustajien voida olettaa saapuvan. En minä siitä ihan täysin samaa mieltä ole, mutta onhan tuo nyt jo aika hyvällä keskusteluetäisyydellä mielestäni. Toivottavasti muutkin Suomessa vaikuttavat imaamit ovat noin maltillisia.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Myöskään minareetit ja niistä hoilotetut rukouskutsut eivät missään nimessä ( 'llah kröh ins 'lahkröh ) kuulu suomalaiseen kulttuuriin.

Olet valitettavasti väärässä. Julkisilla rukouskutsuilla on tarkoitus tehdä muita kulttuureja tutuiksi ja siten edistää monikulttuurisuutta tympeän monokulttuurin hapattamassa maassamme.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Olet valitettavasti väärässä. Julkisilla rukouskutsuilla on tarkoitus tehdä muita kulttuureja tutuiksi ja siten edistää monikulttuurisuutta tympeän monokulttuurin hapattamassa maassamme.

No näinhän se homma onkin. Se on niin kivaa mennä aamu-lattea nauttimaan kulmakahvilaan, kun tuntee olevansa sivistynyt suvaitsevainen.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Kai olet samaa mieltä myös kirkonkelloista? Vaatiko imaami muuten niiden soittamisen lopettamista?

Kirkonkellot kuuluvat suomalaiseen kulttuuriin, tarkistan sunnuntaina kelloni niiden kuulumisilla. Niitä ei soiteta joka jumalan krapula-aamu kuudelta. Varmaan jossain päin maatamme uskonvaikuttajaa sointi riipii ja sen kuuliaisilleen tajuntaan takookin. Ja myös erinäisiä ymmärtäjiä tämä alkaa nyt yhä enemmän kyrsimään kun puheeksi tuli.
Minusta sianlihaa on marketissa syytä tarjota, mutta mitään kurkunkatkaisulihaa ei niinkään. Vaadin halal-lihan kieltämistä.
 
Patapakka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tämä Hesarin artikkeli muslimiväestön kasvusta Euroopassa kannattaa lukea.

Mutta mitään isompaa ongelmaahan tästä ei tulevaisuudessa ole tulossa, koska muslimiväestö sopeutuu lopulta eurooppalaisiin arvoihin. Islamilaisen maahanmuuton voimakas puolustaminen tuntuu perustuvan tuohon ajatukseen. Vaan entäs kun oikein mikään ei puhu sen puolesta, että näin tulisi käymään?

Kyllä tässä aika huolissaan saa olla ja harmittaa, ettei itse pysty tätä kehitystä millään lailla estämään. Minkälaisen maan oikein jätämme lapsillemme ja lastenlapsillemme?
 
Kampeaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Huonomman kuin tarvitsisi. Tällaistä jälkeä tulee, kun järjen sijaan toimitaan naiivien äärihumanistisisten ideologioiden mukaisesti. Orwell osasi ennustaa tulevaisuutta kyllä tosiaankin hyvin.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vaan entäs kun oikein mikään ei puhu sen puolesta, että näin tulisi käymään?
Minkälaisia ongelmia olet elämässäsi kohdannut niiden, Suomeen jo ennen itsenäisyttämme muuttaneiden, muslimien suhteen?
 
Patapakka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Minkälaisia ongelmia olet elämässäsi kohdannut niiden, Suomeen jo ennen itsenäisyttämme muuttaneiden, muslimien suhteen?

Huoh. Aikamoista saivartelua, ei voi muuta sanoa.

Jokainen aikuinen ihminen näkee, ettei se yhtälö vaan toimi, kun viimeisten vuosikymmenten aikana eri länsi-Euroopan maihin on tullut muslimiväestöä. Mikä sinusta tuossa yhtälössä toimii? Ja jos ei mielestäsi toimi, niin missä on vika?
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Undrafted

Jäsen
Minkälaisia ongelmia olet elämässäsi kohdannut niiden, Suomeen jo ennen itsenäisyttämme muuttaneiden, muslimien suhteen?
Toisaalta he ovat maantieteellisesti ja kulttuurisellisesti olleet hyvin läheltä joskin uskoneet erilailla kuin suurinosa muusta väestöstä. Nyt Eurooppaan tullut sekä maantieteellisesti että kulttuurin osalta kaukaa ihmisiä, joiden sopeutumisen voi olettaa olevan tyystin erilainen juttu kuin 100-200 vuotta sitten liikkuneiden osalta. Tähän kun yhdistää työelämän nyt kohtaamat haasteet ja muutokset, niin tulijoiden kotoutuminen on minusta erittäin epävarmaa. Elleivät he onnistu kotoutumaan, niin yhteiskunnan kulurakenne ja rauha ovat uhattuna. Kotouttamisen osalta ratkaiseva elementti minusta on työn saaminen, mutta työelämä on murroksessa eli onko työtä ylipäänsä miten tarjolla? Kun hakija on kielitaidoltaan puutteellinen, epäselvä tausta koulutuksen ja aiemman työhistorian osalta, niin voin kuvitella ettei työllistyminen on helppoa. Poikkeuksen tekee työt missä tarkoitus on riistää tai muuten khodella kaltoin työntekijää, niitä hommia olisi tarjolla helpolla.
 
Patapakka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pointti oli pelkästään se että sinun tekemäsi yleistys ei ole pätevä. Keksi parempi.

Aika väsynyttä lillukanvarsiin tarttumista, ei voi muuta sanoa. Mutta tätähän tämä keskustelu on. Kun joku esittää oman maailmankuvan vastaisen näkemyksen, niin pyritään vaan saamaan väitteen esittäjä kiinni jostain epäolennaisesta pikkuvirheestä, joka ei kuitenkaan liity itse asiaan lopulta ihan hirveän paljoa. Kyllä nyt jokainen ymmärtää, että kun puhutaan islamilaisesta maahanmuutosta, puhutaan viime vuosikymmeninä Eurooppaan suuntautuneesta Lähi-idän ja pohjois-Afrikan maista tulevien ihmisten saapumisesta. Mutta toki jos @heavy et tätä aidosti ymmärrä, niin puhutaan jatkossa "viime vuosikymmeninä Eurooppaan suuntautuneesta Lähi-idän ja pohjois-Afrikan islamilaisesta maahanmuutosta."

Epäolennaisiin lillukanvarsiin tarttumisen sijaan pitäisi nyt oikeasti miettiä, että millaiseksi Euroopan halutaan kehittyvän tulevien vuosikymmenten kuluessa ja tehdä päätöksiä sen mukaan. Pitäisi todella miettiä, että onko voimakkaasti keskenään ristiriidassa olevien kulttuurien oikeasti mahdollista elää sovussa keskenään ja että kuinka tässä lopulta meidän eurooppalaisten humaanien arvojemme oikein käy.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Patapakka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mikä se mun maailmankuva sitten mahtaa olla?

En tiedä tarkkaan. Mutta lopetetaan tämä nyt tähän. En sellaista "keskustelua" jaksa käydä, jossa toinen osapuoli ihan kerta toisensa jälkeen tarttuu itse asiasta irralliseen pikkujuttuun ja pyrkii siten viemään keskustelua pois alkuperäisestä aiheesta. Varsinkin, kun olen joskus aiemminkin huomannut käyväni vastaavalla kaavalla menevää keskustelua kanssasi.

Tämä tästä, meillä on ehkä eri käsitys siitä, mikä on hedelmällistä keskustelua ja mikä ei.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En tiedä tarkkaan. Mutta lopetetaan tämä nyt tähän. En sellaista "keskustelua" jaksa käydä, jossa toinen osapuoli ihan kerta toisensa jälkeen tarttuu itse asiasta irralliseen pikkujuttuun.. .
Minusta se ei ole mikään pikkujuttu että käytetään perusteluina asioita jotka eivät pidä paikkaansa. Mutta ehkä kaikki eivät sitten kykene ymmärtämään monimutkaisia asioita, jota vajetta sitten paikataan kaikella itsekeksityllä.
 
Patapakka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Minusta se ei ole mikään pikkujuttu että käytetään perusteluina asioita jotka eivät pidä paikkaansa. Mutta ehkä kaikki eivät sitten kykene ymmärtämään monimutkaisia asioita, jota vajetta sitten paikataan kaikella itsekeksityllä.

Joo, sait minut kiinni siitä ensimmäisessä viestissä olleesta liian pitkälle menneestä yleistyksestä. Myönnän sen. Oletko tyytyväinen?

Seuraavaksi odotellaankin, että nähtäisiinkö sinulta joskus jotain muutakin kuin lyhyitä one-linereita.

Keskustelutyylisi on aikamoista paskaa, ihan oikeasti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös