Modernin Liigan vaatimustaso

[Fläppitaulu]

Puhutaan paljon siitä, miten muiden sarjojen taso vertautuu Liigaan. Usein, kun asiantuntijoita haastatellaan mediassa, keskustelu ei keskity niinkään parempiin pelaajiin vaan vaatimustasoon. Toki siellä on parempia pelaajiakin, mutta itse nostaisin erityisesti vaatimustason esiin.

Onko Liigassa totuttu vetään vähän rennommin tai vapaammin? Ja esimerkiksi Ruotsissa roolitukset tai vaihtoehtoisesti treenaaminen on jämäkämpää? Vähän sellainen kuva tulee että näin olisi, vaikka jokainen varmasti toteaa tähän väliin että harjoittelu on 100%:sti ääritasolla myös Liigassa. Jos ajatellaan esimerkiksi todella kovan vaatimustason valmentajia joilla on meriittejä mestaruuksista, niin sellaisen valmentajan alaisuudessa ei yksinkertaisesti haluta olla. Virtaa ei ole palkannut kukaan. Joukkue ei koskaan alkanut pelaamaan Pennasen kiekkoa Ilveksessä, enkä usko että Pennanen saa maajoukkueen jälkeen pestiä Liigaan, vaikka varmasti tähystääkin ensisijaisesti ulkomaita. Rautakorpi sai tuloksista huolimatta Jypistä kenkää ja vaihdettiin kokomattomampaan "sosionomiin", koska Rautakorpi ei osannut vaatia pelaajilta kukkasin. Tapolallakin oli oma maineensa ja riitansa Tapparan pelaajien keskuudessa, mutta Tapparassahan on aina ollut äärettömän kovan vaatimustason kulttuuri joten siellä se toimi.

On äärimmäisen vaikea ylläpitää kovaa vaatimustasoa, jos pelaajat eivät jostain syystä anna itsestään 100%. Sehän on käytännössä mahdotonta, että jokainen joukkue antaisi 100% joka pelissä. Valmentajan tehtävä on saada joukkueesta kaikki irti ja ohjata pelaaminen yhteensopivaksi joukkueen pelitapaan. Valmentaja ei voi kerta toisensa jälkeen vain ymmärtää ja hyväksyä, että pelaajista tai joukkueesta ei nyt irtoa sitä, mitä vaaditaan. Tarvitaan myös pientä mulkkumaisuutta, jos vaatimustaso ei täyty. Ikävä kyllä, silloin syntyy joskus ylilyöntejä, mutta ilman kovaa vaatimustasoa nähdään varmasti enemmän alisuorittamista. Valmentajan vaikein tehtävä on kiristää ruuvia ja ottaa löysät pois, ilman että menee liian pitkälle. Nykyään tuntuu siltä, että Liigassa ruuvit jäävät vuosi vuodelta löysemmälle, koska pelaajilla on tietty mukavuusalue, josta he eivät halua luopua. Ja tämä saattaa jopa näkyä jossain määrin valmennuksissa. Vain rohkeimmat ja kunnianhimoisimmat uskaltaa vaatia, koska nykyään valmentaja ei ole Jumalasta seuraava kuten ennen 2000-lukua.

Voisiko olla, että nyky-Suomessa on totuttu liian löysään vaatimustasoon (Tapparaa lukuun ottamatta)?

 

[Virveliä kainaloon]

Puhutaan paljon siitä, miten muiden sarjojen taso vertautuu Liigaan. Usein, kun asiantuntijoita haastatellaan mediassa, keskustelu ei keskity niinkään parempiin pelaajiin vaan vaatimustasoon. Toki siellä on parempia pelaajiakin, mutta itse nostaisin erityisesti vaatimustason esiin.

Onko Liigassa totuttu vetään vähän rennommin tai vapaammin? Ja esimerkiksi Ruotsissa roolitukset tai vaihtoehtoisesti treenaaminen on jämäkämpää? Vähän sellainen kuva tulee että näin olisi, vaikka jokainen varmasti toteaa tähän väliin että harjoittelu on 100%:sti ääritasolla myös Liigassa. Jos ajatellaan esimerkiksi todella kovan vaatimustason valmentajia joilla on meriittejä mestaruuksista, niin sellaisen valmentajan alaisuudessa ei yksinkertaisesti haluta olla. Virtaa ei ole palkannut kukaan. Joukkue ei koskaan alkanut pelaamaan Pennasen kiekkoa Ilveksessä, enkä usko että Pennanen saa maajoukkueen jälkeen pestiä Liigaan, vaikka varmasti tähystääkin ensisijaisesti ulkomaita. Rautakorpi sai tuloksista huolimatta Jypistä kenkää ja vaihdettiin kokomattomampaan "sosionomiin", koska Rautakorpi ei osannut vaatia pelaajilta kukkasin. Tapolallakin oli oma maineensa ja riitansa Tapparan pelaajien keskuudessa, mutta Tapparassahan on aina ollut äärettömän kovan vaatimustason kulttuuri joten siellä se toimi.

On äärimmäisen vaikea ylläpitää kovaa vaatimustasoa, jos pelaajat eivät jostain syystä anna itsestään 100%. Sehän on käytännössä mahdotonta, että jokainen joukkue antaisi 100% joka pelissä. Valmentajan tehtävä on saada joukkueesta kaikki irti ja ohjata pelaaminen yhteensopivaksi joukkueen pelitapaan. Valmentaja ei voi kerta toisensa jälkeen vain ymmärtää ja hyväksyä, että pelaajista tai joukkueesta ei nyt irtoa sitä, mitä vaaditaan. Tarvitaan myös pientä mulkkumaisuutta, jos vaatimustaso ei täyty. Ikävä kyllä, silloin syntyy joskus ylilyöntejä, mutta ilman kovaa vaatimustasoa nähdään varmasti enemmän alisuorittamista. Valmentajan vaikein tehtävä on kiristää ruuvia ja ottaa löysät pois, ilman että menee liian pitkälle. Nykyään tuntuu siltä, että Liigassa ruuvit jäävät vuosi vuodelta löysemmälle, koska pelaajilla on tietty mukavuusalue, josta he eivät halua luopua. Ja tämä saattaa jopa näkyä jossain määrin valmennuksissa. Vain rohkeimmat ja kunnianhimoisimmat uskaltaa vaatia, koska nykyään valmentaja ei ole Jumalasta seuraava kuten ennen 2000-lukua.

Voisiko olla, että nyky-Suomessa on totuttu liian löysään vaatimustasoon (Tapparaa lukuun ottamatta)?

Varmasti Tapparaan nähden samankaltaista vaatimustasoa on ja on ollut joissain pienemmän budjetin seuroissa.

Kärpissä ja HIFK:ssa joko ei ole ollut, tai on vaadittu vääriä asioita.

 

[E]

Erittäin mielenkiintoinen avaus. Ja olen monesta asiasta samaa mieltä.

Ei kuitenkaan voi välttyä siltä, että miettii syitä ja seurauksia isossa kuvassa. Suljettu sarja tietyllä tapaa hyväksyy ja mahdollistaa sen, että vaatimustaso ei ole riittävä. Kun ei ole takapainetta, voi luovuttaa - eikä enää vaatia.

Miettisin sen sijaan myös sitä, millainen vaativa valmentaja on se optimaalinen. Jursinovin tai Jortikan "vaativuus" ja tietty "armeijamaisuus" ei toimi kaikkiin. Vaativa valmentaja voi olla myös mukava.