Moderaattoreilla on asiaa

  • 134 402
  • 41
Tila
Viestiketju on suljettu.
Linkityksistä ja lainauksista

Koska palstalle postattavien linkkien sisältökuvauksen vaatiminen ja puutteellisesti kuvattujen linkkien aiheuttamat sanktiot edelleenkin aiheuttavat parranpärinää, niin kerrataanpa asia taas kerran:

Sisältökuvaus ei tarkoita että kerrotaan, ns "vajakkilisäyksellä" tai hyperlinkillä, mihin linkki vie, vaan sitä mitä linkin takana on. Olemme myös useaan otteeseen todenneet, että erillistä kuvausta ei tarvita, mikäli asiayhteys tulee täysin selväksi viestistä ja/tai ketjun otsikosta. Mitä tulee ns. "vajakkilisäyksiin", niin näidenkin suhteen kannattaa noudattaa aiempaa kehotustamme olla provosoitumatta niistä, koska oletettavaa on, että ainakin osa tehdään puhtaasti flametusmielessä. Toistaiseksi ainakaan emme ole näistä vielä ketään rankoneet. Se että joku yksittäinen kirjoittaja on sitä mieltä, että linkkien kuvauksen vaatiminen on järjetöntä, on tietysti valitettavaa. Meidän mielestämme se palvelee lukijoita. Ns. "vajakkilisäyksiin" on tarkoituksemme ruveta asiasta annetun palautteen perusteella puuttumaan, poistamalla niitä, ohjeistamalla ja jakelemalla varoituksia aluksi. Mikäli ohjeistus ja varoitukset eivät tepsi, johtaa ne vääjäämättä pelikieltoihin.

Asiattomat ja hyvän netiketin vastaiset linkitykset ovat edelleen kiellettyjä ja johtavat suoraan pelikieltoihin, samoin kuin tahallaan harhaanjohtavasti kuvaillut linkit.

Mitä tulee lainauksiin ja virheellisten lainausten johtamiin sanktioihin, niin pääsääntöisesti korjaamme lainaukset ja laitamme korjatun lainauksen yhteyteen viestin kirjoittajalle. Muutaman korjatun lainauksen jälkeen kirjoittaja saa meiltä kohtalaisen selkeät lainausohjeet, jossa kerrotaan aiemmin korjattujen lainausten lisäksi se, että jatkossa niistä voi saada pelikieltoa. Vasta tämän jälkeen, kun kirjoittajalla on takanaan vähintään 3-4 virheellistä lainausta jotka on saatettu hänen tietoonsa, voidaan virheelliset lainaukset katsoa tahalliseksi välinpitämättämyydeksi muita lukijoita kohtaan ja me saatamme niistä langettaa pelikieltoa.
 
Linkitykset

Koska palstasofta ei tue kaikkia kieliä, jatkossa linkitykset pitää hoitaa niin, että ne ovat selkokielellä tehtyjä.

Esim. Venäjän KHL on asia, joka kiinnostaa paljon lukijoita ja kirjoittajia. Linkitykset sieltä ovat usein kyrillisillä kirjaimilla tehtyjä, ja niitä ei palstasofta osaa käsitellä järkevästi.

Hyperlinkitys on oiva keksintö ja suosittelemmekin kirjoittajia käyttämään sitä hyödykseen, kun laitatte linkkejä esiin.

Palstaa pitää pystyä lukemaan sujuvasti, ja tällä muutoksella asiaa parannetaan.
 
Rike-ominaisuus

Olemme ottaneet käyttöön palstasoftan mahdollistaman rike-ominaisuuden, korvaamaan varoituksia. Pienemmistä rikkeistä, joista normaalisti selviäisi varoituksella, jaamme jatkossa rike-pisteitä jotka tulevat vain ko. kirjoittajan tietoon. Jos rikepisteitä kertyy 3 kpl, johtaa se automaattisen viikon kirjoituskieltoon. Näistä kirjoituskielloista ei tule erillistä palstailmoitusta, koska palstasofta hoitaa tämän automaattisesti. Kirjoittaja saa kuitenkin tiedon itse, kuten myös jokaisesta saamastaan rike-pisteestä.
 
Palstan sääntökirjaan uusia merkintöjä

Olemme uudistaneet keskustelupalstan sääntöjä. Useampaa sääntöpykälää on nyt viilailtu tarkemmilla sanavalinnoilla ja täsmennyksillä, jonka lisäksi uutena pykälänä lisäsimme itsemoderointia koskevan pykälän (§ 18).

Luonnollisesti oletamme, että jokainen käyttäjä käy tarkemmin perehtymässä uudistettuihin sääntöihin.
 
Striimien jakaminen

Muistutamme että striimien jakaminen ei kuulu sen paremmin ottelu-kuin otteluseurantaketjuihinkaan. Kotimaisen kiekkoilun alla olevassa otteluketjufoorumissa on erillinen ketju koskien tv-lähetyksiä ja NHL-osiossa oma ketju näitä varten. Samalla muistutamme myöskin että tv-lähetysten ja selostajien kommentointikaan ei kuulu otteluseurantaan, vaan tuohon samaiseen ketjuun.
 
CHL 2014-2015

CHL-ottelut avataan kotimaisen kiekkokeskustelun otteluketjufoorumiin, kuten on jo tehty.

Jokaisen sarjaan osallistuvan liigajoukkueen osiossa on jo ketju CHL:stä, jossa käydään keskustelua kyseisen joukkueen otteista.

Muut ulkomaiset sarjat-osiossa on nyt kaksi ketjua, ja yleinen keskustelu käydään siellä. Sinne voi myös availla uusia ketjuja aiheeseen liittyen, ettei kaikki mene yhteen pitkään megaketjuun. Esim. jos joku joukkue kiinnostaa, niin ketju auki vaan sen joukkueen osalta.

Seuraamme tapahtumien kulkua, ja jos CHL nostaa päätään hurjasti, on lisäosioiden tekeminen helppoa.
 
Palstan päivityksen yhteydessä joidenkin käyttäjien tunnukset ovat menneet vahingossa lukkoon. Olkaa yhteydessä moderaattoreihin tai ylläpitoon, jos ette pääse kirjautumaan palstalle, vaikka teille ei ole asetettu pelikieltoa.

Uusien käyttäjien rekisteröinti on toistaiseksi poissa käytöstä teknisten ongelmien johdosta, eikä syyskuun aikana tulleita uusia hakemuksia ole pystytty käsittelemään. Hakemusjonon purkaminen ja uusien hakemusten vastaanotto alkaa heti, kun mahdollista.
 
"Moi/moro henkilö X!"-viestit

Muistuttaisimme, että palstan sääntöjen kymmenes pykälä kieltää nimimerkin ja hänen oikean nimensä yhdistämisen. Tämä koskee myös viestejä, jossa henkilöön X liittyvässä keskustelussa vastataan muodossa "Moi henkilö X!".

Tiedostamme näiden viestien olevan huumoria, mutta rajanvedon vetäminen siitä, kuka voisi mahdollisesti kirjoittaa palstalle ja kuka ei, on mahdotonta. Tämän vuoksi nähdessämme jatkossa tällaisia viestejä, annamme niistä poikkeuksetta sakkoa ja kakkua.

Tässä on esimerkki viestistä, joka ylitti rangaistavuuden rajan.
 
Haluatko moderaattoriksi?

* Tarvitsetko hyvän syyn kuluttaa aikaasi Jatkoajan keskustelupalstalla vielä nykyistäkin enemmän?
* Haluatko viilata pilkkua tai nipottaa yhdyssanavirheistä?
* Reputitko sinäkin oikeustieteellisen pääsykokeissa?
* Tykkäätkö kurista ja järjestyksestä?

Jos vastauksesi johonkin näistä kysymyksistä on ”kyllä”, niin mikset liittyisi joukkoomme hilpeään?

Haemme lisää moderaattoreita valvomaan Suomen suosituimpiin kuuluvan keskustelupalstan viestejä, opastamaan käyttäjiä ja pitämään muutoinkin yllä palstan hyvää tasoa.

Edellytämme moderaattoreilta yhteistyökykyisyyttä, täysikäisyyttä ja ainakin jonkin asteista täyspäisyyttä. Moderaattorin ei tarvitse päivystää palstalla kellon ympäri, mutta odotamme kaikilta tiettyä aktiivisuutta.

Jatkoajan keskustelupalsta toimii vapaaehtoisvoimin. Moderaattoreille ei makseta palkkaa tai korvauksia, mutta he saavat liittyä Jatkoaika Ry:n jäseniksi ja pääsevät osallistumaan yhdistyksen jäsenilleen järjestämiin tapahtumiin.

Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi 31.1.2019 mennessä joko yksityisviestinä Moderaattoreille tai sähköpostitse osoitteeseen moderaattorit(at)jatkoaika.com. Mainitse hakemuksen yhteydessä keskustelupalstalla käyttämäsi nimimerkki, mitä palstan osioita seuraat aktiivisimmin sekä miksi haluaisit tai sopisit moderaattoriksi.

Olemme henkilökohtaisesti yhteydessä sopivimpiin ehdokkaisiin seulottuamme kaikki hakemukset läpi.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Mediaupotukset

Uusittu palsta sallii myös mediaupotukset, eli tänne voi jatkossa upottaa tavaraa Twitteristä, YouTubesta, Facebookista jne.

Heti alkuun on hyvä muistuttaa, että säännöt koskevat myös someupotuksia. Esimerkiksi turhat, aiheen ulkopuoliset tai hyvän maun vastaiset (rasismi, väkivalta, pornografia ja sen sellaiset) upotukset ovat aivan yhtä kiellettyjä upotuksina kuin tekstinäkin. Pelkästä Trololoosta ei tule yhtään parempaa sisältöä, vaikka se tulisikin YouTubesta. Myöskään piraattistriimejä ei sallita, vaikka ne tulisivatkin upotuksien kautta.

Aiheeseen lisää tuovat upotukset ovat luonnollisesti sallittuja. Jos vaikkapa pelaajauutinen julkaistaan Twitterissä, kyseisen twiitin upottaminen on erittäin hyvää ja toivottua lisäsisältöä.
 
Tervehdys Jatkoajan keskustelupalstan lukijat.

Kuten palstan käyttäjäkyselyn tulosten yhteydessä kerroimme, olette suurelta osin tyytyväisiä Jatkoajan keskustelupalstan linjauksiin ja sisältöön. Omien kokemustemme sekä käyttäjäkyselyn perusteella olemme kuitenkin havainneet muutamia ongelmakohtia. Tämän vuoksi moderaattoritiimi on yhdessä Jatkoajan hallituksen kanssa päättänyt muutamasta uudesta linjauksesta ja toimintatavasta.

- Suurimpana uudistuksena perustamme vapaaseen keskusteluun erillisen osion nimeltään "Löylyhuone". Tähän osioon tulemme siirtämään ns. kuumia ja kuohuntaa aiheuttavia aiheita, kuten esimerkiksi politiikka- ja maahanmuuttokeskustelut. Tässä osiossa moderointi on tavanomaista tiukempaa ja kynnys osiokohtaiseen kirjoituskieltoon tavanomaista matalampi. Politiikkakeskustelua emme tule sallimaan jatkossa enää muissa osioissa. Poikkeuksena tähän on selvästi enemmän jääkiekkoon kuin politiikkaan keskittyvät aiheet, kuten vaikkapa halliprojektit.

- Koska Jatkoajan keskustelupalsta on vapaasta keskustelusta huolimatta pääsääntöisesti jääkiekkoaiheinen keskustelupalsta, otamme jatkossa jääkiekkokeskustelun puutteen tai sen heikon tason huomioon kurinpidollisia päätöksiä tehdessämme.

- Rasismin suhteen otamme jatkossa aiempaa tiukemman linjan. Tämä tarkoittaa muun muassa aiempaa kovempia ja nopeammin tiukkenevia rangaistuksia rasismista. Olemme myös valmiita laittamaan ketjuja lukkoon, mikäli jossain ketjussa varoituksista huolimatta viestien sisältö ajautuu kerta toisensa jälkeen rasistiseksi. Yksittäisten sanojen sijaan rangaistavuus perustuu nimenomaan kontekstiin missä sanoja on käytetty. Toisin sanoen rasismista rangotaan jos viesti on hengeltään rasistinen.

- Emme salli yksityistietojen luvatonta levittämistä tai maalittamista. Tätä ei palstalla ole juurikaan tapahtunut eikä toivottavasti tapahdu jatkossakaan. Julkisuuden henkilöiden osalta linja ei ole aivan yhtä tiukka, mutta haluamme tarkentaa, etteivät yksittäiset jutut paikallis- tai iltapäivälehdessä tee ihmisestä julkisuuden henkilöä.

- Uhkauksia, väkivallalla haaveilua ja muita vastaavia asiattomuuksia emme jatkossakaan palstalla salli, eivätkä julkisuuden henkilöt tee tässä asiassa poikkeusta.

Lisäksi haluaisimme vielä tähdentää, että muuttuneista linjauksista huolimatta suunnitelmanamme ei ole järjestää mitään vapaan keskustelun suursiivousta. Yksikään vanha palstalainen ei ole saamassa kenkää vaikka keskittyisikin kirjoittamaan vapaaseen keskusteluun, kunhan pysyy poissa hankaluuksista. Kokonaisuutta tarkastellaan vain kurinpitokäsittelyn yhteydessä.

Edellä mainittuihin asioihin tulee lähiaikoina omat kohtansa palstan sääntöihin ja yleisiin käytänteisiin, mutta näitä linjauksia alamme noudattaa tästä hetkestä eteenpäin.
 
Keskustelupalstan sääntöihin päivitys

Keskustelupalstan sääntöjen 10 §:ää on täsmennetty. Säännön pääasiallinen henki on palstakäyttäjien nimettömyyden suojelu, joten säännön sanamuoto on tästä hetkestä eteenpäin muodossa "Nimimerkkien henkilöllisyyksien paljastaminen, arvailu ja kaikenlainen käyttäjän anonymiteettiä vaarantava toiminta on jyrkästi kiellettyä.".

Säännöt ja yleiset käytänteet voitte lukea täältä.
 
Hei palstalaiset.

Vaikkei sillä olekaan maailman mittakaavassa merkitystä, myös me norsunluutornissa tuomitsemme jyrkästi Venäjän toimet Ukrainassa. Olemme murheissamme viattomien siviilien puolesta ja huolissamme tilanteen kehittymisestä.

Asiasta käytävään keskusteluun liittyen haluamme todeta seuraavaa.

Kunnioitamme palstalla tässäkin asiassa sananvapautta ja eriäviä mielipiteitä. Tässä suhteessa Venäjän nykyhallinnon tie ole meidän tiemme. Kuitenkin puhtaan trollaamisen aiomme kitkeä pois hyvin matalalla kynnyksellä ja arvioida päätöksiä tehtäessä kunkin tuomiolla olevan kirjoitushistoriaa entistä tarkemmin.

Vaikka ärtymys Venäjän johdon toimia kohtaan on ymmärrettävää, emme aio sallia rasismia tavallisia venäläisiä kohtaan. Esimerkiksi meillä on Suomessa iso venäläistaustainen vähemmistö, jonka jäsenet ovat osa tätä yhteiskuntaa ja moni heistä vastustaa Venäjän tämän hetkisiä toimia. Rasistinen kielenkäyttö on omiaan lietsomaan tarpeetonta vihaa heitä kohtaan. Jatkoajan keskustelupalsta on tarjonnut erinomaisen alustan monien ajankohtaisten asioiden ruotimiseen, ja näin tahdomme olevan nytkin. Hyvään keskusteluun ei kuulu vihapäissään kirjoitetut sisällöttömät viestit.

Haluaisimme myös muistuttaa jo etukäteen, että vaikka palsta teknisesti salliikin mediaupotukset ja linkkaukset muihin alustoihin, minkäänlaista väkivaltakuvastoa emme palstallemme toivo, emmekä sitä hyväksy. Sodasta on tarjolla kaikenlaista kuvamateriaalia, mutta palstamme ei ole oikea paikka esimerkiksi raa'alle video- tai kuvamateriaalille.

Pidetään siis pää kylmänä ja ylhäällä.

Terveisin
Moderaattorit
 

Ylläpito

Administrator
Jatkoajan hallituksen kannanotto Venäjän sotaa käsitteleviin keskusteluihin

Keskustelu on Jatkoajankin palstalla käynyt kiivaana sen jälkeen, kun Venäjä aloitti sodan Ukrainaa vastaan. Pelkästään ”Venäjä hyökkää Ukrainaan” –ketjussa on tähän mennessä yli 26 000 viestiä ja sitä on luettu yli 3 miljoonaa kertaa.

Kiitämme kaikkia teitä, jotka olette osallistuneet keskusteluun asiallisesti ja Jatkoajan sääntöjen sekä moderaattoreidemme toimintaohjeiden mukaisesti. Erityisesti kiitämme moderaattoreitamme, joille tuon ketjun ja muiden Venäjä-keskustelujen aisoissa pitäminen ei ole aina ollut se miellyttävin tehtävä.

Vaikka keskustelu on valtaosin pysynyt asiallisena, on nähty valitettavia ylilyöntejä ja ne ovat toistuneet säännöllisesti.

Ymmärrämme, että erityisesti tietyt tapahtumat ja niistä nähtävät kuvat ja videot herättävät meissä kaikissa paljon tunteita. Vihaa, epätoivoa, kiukkua. Ihan samalla tavalla ne koskettavat niin meitä kuin myös moderaattoreita, kun kuulemme ja näemme Mariupolin ja Butšan kaltaisista sotarikoksista ja julmuuksista.

Kuitenkin hyväksytyn ilmaisun rajat ovat tässä viikkojen aikana venyneet ja paukkuneet. Palstalla on nähty käytöstä, mitä ei ennen sodan alkua kukaan palstalainen varmasti olisi pitänyt hyväksyttävänä. Keskustelun hallinta on moderaattoreille erittäin haastavaa näissä tilanteissa.

Tältä osin Jatkoajan hallitus näkee tarpeelliseksi korostaa keskustelupalstan sääntöjä
  • Ei ole sallittua haaveilla tai vaatia ihmisten kiduttamista, kansanmurhia, siviilien surmaamista.
  • Ei ole sallittua haaveilla tai vaatia suomalaisten internointia, suomalaispoliitikkojen muiluttamista, suomalaisten massakarkotuksia.
  • Yhtäkään kurkunleikkausvideota tms. ei julkaista. Ei spoiler-tagien takana, ei lainkaan.
  • Jatkossa kaikki ulkoiset upotukset, videot, kuvat ja linkit sodan tekoihin, missä näkyy ruumiita, ihmisiä tapetaan tai muuta vastaavaa, tulee laittaa aina spoiler-tagien taakse. Ja ylipäänsä näitä odotetaan julkaistavan vain silloin, kun niillä on jotakin informaatioarvoa keskustelulle – ei pelkästään minään päivittäisenä suolenpätkäkoosteena.
  • Ryssittelyn osalta vahvistamme tukemme moderaattorien linjauksille. Ja ”ryzzä” tai mikään muu kiertoilmaisu ei ole yhtään suotavampi. Pystytte parempaan.
Jos tämän kannanoton mukaisia linjauksia ei pystytä noudattamaan ja mitä tahansa sääntöjä rikkovaa käytöstä esiintyy yhä säännöllisesti, joudumme sulkemaan nämä keskusteluketjut joko määräaikaisesti tai pysyvästi.

Jatkoaika ei ole Ylilauta. Pidetään kiinni asiallisesta keskustelusta, myös tässä tilanteessa.

Jatkoaika ry:n hallitus
 
Löylyhuoneen osiokohtaisia pelikieltoja jatkossa matalammalla kynnyksellä

Palstan Löylyhuone-osio avattiin noin 2,5 vuotta sitten tammikuussa 2021. Löylyhuoneen saatesanoissa kerroimme, että moderointi on tavanomaista tiukempaa ja kynnys osiokohtaiseen kirjoituskieltoon on tavanomaista matalampi. Emme välttämättä ole kaikilta osin onnistuneet tiukemmassa moderoinnissa ja varmaa on, että Löylyhuonetta koskevia kirjoituskieltoja ei ole jaettu yhtä matalalla kynnyksellä kuin Löylyhuonetta perustettaessa ajattelimme tekevämme.

Tänä kesänä Löylyhuoneessa on ollut havaittavissa entistä enemmän sellaista keskustelutapaa, jota emme kaipaa: viestejä, missä ei ole lainkaan tarkoitus keskustella toisten kirjoittajien kanssa, paljon ohi ketjun aiheen kirjoittamista, epäolennaisuuksiin tarttumista kanssakirjoittajan viestistä, turhia ja sisällöttömiä viestejä, varsin tarkoituksellisia provosointeja, enemmän tai vähemmän tahallista väärinymmärtämistä ja paljon muuta mouhoamista. Eli paljon sellaista, mikä ei millään tapaa edistä hyvää keskustelua.

Olemme päättäneet, että tästä hetkestä alkaen tulemme jakamaan Löylyhuonetta koskevia osiokohtaisia pelikieltoja herkemmin. Tämän halusimme jakaa tiedoksi, kun nyt otamme tiukemman linjan Löylyhuoneen osalta käyttöön.

Mainittakoon vielä, että Löylyhuoneen tai minkä tahansa yksittäisen osion osiokohtaisten pelikieltojen asteikko alkaa pidemmistä pelikielloista kuin koko palstaa koskevien pelikieltojen asteikko.
 
Hei.

Moderaattorit muistuttavat myös täällä samasta asiasta kuin mistä mainitsimme Liigapelaajat rikoksen tiellä -ketjussa. Julkisia tietoja saa totta kai puida kuten aina aiemminkin, mutta palstallemme ei kuulu minkäänlaiset huhut ja spekuloinnit MAHDOLLISISTA rikosten tekijöistä. Erityisesti kun kyse on vakavista rikoksista.

Tässä ei ole kyse pelkästään meidän näkökulmasta. Vaikka todennäköisyys sille onkin pieni, niin tällaisten asioiden spekulointi huhupuheiden pohjalta voi äärimmillään tarkoittaa meidän palstan kurinpitokäsittelyn sijaan ihan rikosoikeudellista käsittelyä. Tämä linjaus siis suojelee myös teitä kirjoittajia.

Tämä asia menee sääntöpykälän seitsemän (Suomen laki) alle, mutta tämä asia tullaan myös päivittämään sääntöjen yleisiin käytänteisiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös