Oli todella hyvä juttu, sitä jaksoi lukea koko ajan. Hyvää tietoa joka äijästä, kun vielä niistä ekan kierroksen lopun miehistäkin löytyi mukavasti fatktaa.
Innostuin taas kerran spekuloimaan lisää Chicagon ja Columbuksen mahdollisista liikkeistä draftissa. Onneksi kohta on itse kliimaksi edessä niin ei tarvitse teorisoida kovin kauaa enää.
Viimeisin Mike Smithin haastattelu jonka luin antoi ymmärtää että seura varaa yhdeksännellä vuorolla parhaan talentin periaatteella, eli spekuloitua maalivahtia ei välttämättä nähdä vielä silloin. Mock-jutussa oli että Blackburn ja Leclaire voivat pudota hieman alemmas kuin mitä THN ja muut ovat ennustelleet. Blackhawksin vuoro on kuitenkin niin korkealla ettei parhaan pelaajan periaatteella varaava joukkue todennäköisesti ota sillä maalivahtia. Elättelen toiveita että joku kärkeen arvelluista kavereista olisi vapaana vielä Chicagon vuoron aikoihin. Muussa tapauksessa on mahdollista että Ruutu, Koivu, Komisarek tai Hamhuis päätyvät Chicagoon. Tietysti on mahdollista että Smith kauppaa vuoron vaihdossa "valmiiseen" pelaajaan. Tähän en vaihtoehtoon en kuitenkaan paljoa panostaisi.
Kakkosvuorolla taas Smith sanoi että voi tuoda maalivahdin organisaatioon. Siihen aikaan ei tosin kovin lupaavia kavereita taida olla jäljellä. Tai ainakaan paperilla lupaavia. Blackburn ja Leclaire putoavat korkeintaan niukasti top tenin ulkopuolelle. Tässä vaiheessa voisi saada vielä Michael Garnettin tai Tomas Duban talliinsa. Nämä kaverit eivät ole kahden lupaavimman veroisia, mutta kehityskelpoisia he kuitenkin ovat.
Columbus tulee myös varaamaan parasta pelaajaa. Maalivahtia se ei tarvitse, vaan kyseeseen tulee hyökkääjä tai puolustaja. Seuralla on käytössään kahdeksas vuoro. Sen ollaan spekuloitu käyttävän pickinsä hyökkääjään koska organisaatiosta sellainen puuttuu. Siinä vaiheessa voivat olla vapaina myös molemmat suomalaiset Ruutu ja Koivu. Paljon mahdollista että jompi kumpi päätyy Jacketsiin. Jos ei niin MacLean voi myös panostaa puolustajaan, vaikka Klesla onkin jo organisaatiossa. Tässä tapauksessa olisi mielenkiintoinen nimi Dan Hamhuis. Kaveri on ehkä draftin paras pakki ja osaa pelata myös hyökkäys-suuntaan hyvin. Olisi mielenkiintoista nähdä pari Klesla-Hamhuis ylivoimalla, niin kuin Kynä jo spekuloi jutussa! Koska ekan kympin lupaavimmat hyökkääjät varataan todennäköisesti jo top femmassa niin on paljon mahdollista että Columbus varaa kuitenkin puolustajan. Tai kauppaa vuoronsa vaihdossa pariin alempaan tai pelaajaan.