MM-kisat 2022 – pudotuspelit

  • 20 931
  • 193

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aika selkeitä tasoeroja ollut vielä 16. parhaan joukossa. Futiksessakin lajin kv. suosiosta huolimatta kova kärki rajautuu tuonne jonnekin TOP-10 -joukkueisiin. Mielenkiintoisia pareja jo nyt selvillä puolivälieriin.
 
Joukkuemäärät kasvaa, mutta puolivälierissä on aina samat naamat. Pitäis varmaan TOP8 maajoukkueiden perustaa Superliiga, missä olisi seuraavat joukkueet

- Argentiina
- Brasilia
- Englanti
- Espanja
- Hollanti
- Italia
- Ranska
- Saksa

Italia ja Saksa otetaan säälistä mukaan, koska niillä on markkina-arvoa ja tuon porukan ulkopuolelta ei mestareita tule. Nämä voisi pelata kerran vuoteen maailmanmestaruudesta kaksinkertaisella sarjalla ja pudotuspelit päälle.

TV-oikeudet voidaan myydä Kiinaan ja Qatarissa on stadionit valmiina. FIFA voi ottaa ehdotuksen talteen.

Niin ne ajat muuttuu, omassa nuoruudessa Englanti olisi ollut tuossa listassa lähinnä säälistä. Ja onhan siellä nytkin yksi mestaruudeton joukkue mukana, kun taas yksi kahdeksasta mestarista on jätetty tylysti ulos. Noh, ehkä jollain 12 joukkueella saisi jo aika kovat kisat aikaiseksi. Vedettäisiin sitten vaikka kahdessa lohkossa lätkän MM-kisojen tapaan...

Englanti on ollut näissä kisoissa tyly maalipaikoissaan, kun maaleja on tehty tuplasti maaliodottamaan nähden. Saas tosiaan nähdä, kuinka käy Ranskan puolustusta vastaan. Siellä tuskin tapahtuu samanlaista selänsuoristamista kuin Iranilla ja Senegalilla.
 
red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia, La Celeste
Joukkuemäärät kasvaa, mutta puolivälierissä on aina samat naamat.
Otetaanpas vaikka tarkasteluun kisat vuodesta 1998, jolloin joukkuemäärä kasvoi nykyiseen eli 32:een:

1998: Italia, Ranska, Saksa, Kroatia, Brasilia, Tanska, Hollanti, Argentiina
2002: Englanti, Brasilia, Senegal, Turkki, Espanja, Etelä-Korea, Saksa, Yhdysvallat
2006: Saksa, Argentiina, Italia, Ukraina, Englanti, Portugali, Brasilia, Ranska
2010: Uruguay, Ghana, Hollanti, Brasilia, Argentiina, Saksa, Paraguay, Espanja
2014: Brasilia, Kolumbia, Ranska, Saksa, Hollanti, Costa Rica, Argentiina, Belgia
2018: Uruguay, Ranska, Brasilia, Belgia, Venäjä, Kroatia, Ruotsi, Englanti

Eli kyllähän tuolla on mielestäni oikein kivasti vaihtelua. Yllätyksiin toki vaikuttaa osaltaan turnauskaavio, esim. Costa Rica selvisi vuonna 2014 puolivälieriin peittoamalla Kreikan neljännesvälierissä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: ML17
Yllätyksiin toki vaikuttaa osaltaan turnauskaavio, esim. Costa Rica selvisi vuonna 2014 puolivälieriin peittoamalla Kreikan neljännesvälierissä.

Mitäköhän mä just luin. Costa Rica voitti samoissa kisoissa kuolemanlohkon, jossa oli heidän lisäkseen Uruguay, Italia ja Englanti. Ja pääsivät puolivälieriin ainoastaan helpon turnauskaavion takia..?

Ja ettei menisi ihan nollatason postaukseksi, niin kiitos hyvästä listauksesta. Itsekin ajattelin jotain tuollaista tehdä, mutta en vain jaksanut. 11 maata siis ollut useammin kuin kerran puolivälierissä tällä ajanjaksolla, joten top 8 on todellisuudessa vähintäänkin top 10. Ehkä ennemmin pitäisi puhua top 6 maista, jotka ovat olleet puolivälierissä kolme kertaa tai enemmän (Hollanti, Englanti, Ranska, Argentiina, Saksa, Brasilia), tai vain top 4 maista (Ranska, Argentiina, Saksa, Brasilia). Tai sitten olisi vain helpointa järjestää MM-kisat kahden eniten puolivälieräpaikkoja kahmineen maan välille (Saksa 5 ja Brasilia 6). Noiden välillä voisi sitten pelata vaikka lätkästä tuttua paras seitsemästä sarjaa.
 
Viimeksi muokattu:

PuckFutin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Aika selkeitä tasoeroja ollut vielä 16. parhaan joukossa. Futiksessakin lajin kv. suosiosta huolimatta kova kärki rajautuu tuonne jonnekin TOP-10 -joukkueisiin. Mielenkiintoisia pareja jo nyt selvillä puolivälieriin.
Joku luonnonlaki tuossa näyttää olevan. Vaikka kuinka jatkuvasti jo vuosikaudet on hehkutettu miten jalkapallotaso kehittyy koko maailmassa ja erot ovat pienentyneet, niin miten ihmeessä mestaruudesta tosiasiassa pelaa aina niitä tuttuja maita? Vastaus: erot huipulla eivät ole pienentyneet. Pelit voivat näyttää toisenlaisilta kun kaikki pelaa systeemejä, lopputulos sama.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Otetaanpas vaikka tarkasteluun kisat vuodesta 1998, jolloin joukkuemäärä kasvoi nykyiseen eli 32:een:

1998: Italia, Ranska, Saksa, Kroatia, Brasilia, Tanska, Hollanti, Argentiina
2002: Englanti, Brasilia, Senegal, Turkki, Espanja, Etelä-Korea, Saksa, Yhdysvallat
2006: Saksa, Argentiina, Italia, Ukraina, Englanti, Portugali, Brasilia, Ranska
2010: Uruguay, Ghana, Hollanti, Brasilia, Argentiina, Saksa, Paraguay, Espanja
2014: Brasilia, Kolumbia, Ranska, Saksa, Hollanti, Costa Rica, Argentiina, Belgia
2018: Uruguay, Ranska, Brasilia, Belgia, Venäjä, Kroatia, Ruotsi, Englanti

Eli kyllähän tuolla on mielestäni oikein kivasti vaihtelua. Yllätyksiin toki vaikuttaa osaltaan turnauskaavio, esim. Costa Rica selvisi vuonna 2014 puolivälieriin peittoamalla Kreikan neljännesvälierissä.

48 paikkaa ollut jaossa ja niissä ollut yhteensä 24 eri maata, ei se tosiaan ole ollenkaan niin huonosti kuin olisi äkkiseltään kuvitellut:

Brasilia
6​
Saksa
5​
Argentiina
4​
Ranska
4​
Englanti
3​
Hollanti
3​
Belgia
2​
Espanja
2​
Italia
2​
Kroatia
2​
Uruguay
2​
Costa Rica
1​
Etelä-Korea
1​
Ghana
1​
Kolumbia
1​
Paraguay
1​
Portugali
1​
Ruotsi
1​
Senegal
1​
Tanska
1​
Turkki
1​
Ukraina
1​
Venäjä
1​
Yhdysvallat
1​

Jako maanosittain:
Eurooppa 29
Etelä-Amerikka 14
Muut yhteensä 5
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Englanti on ollut näissä kisoissa tyly maalipaikoissaan, kun maaleja on tehty tuplasti maaliodottamaan nähden. Saas tosiaan nähdä, kuinka käy Ranskan puolustusta vastaan. Siellä tuskin tapahtuu samanlaista selänsuoristamista kuin Iranilla ja Senegalilla.
Ottaen huomioon, että onneton Puolakin pystyi luomaan hyviä paikkoja Ranskaa vastaan, niin pitäisi siihen olla mahdollisuudet Englannillakin. Tosin pitää sanoa, että Maguire osoitti eilen jo murtumisen merkkejä ja tällä hetkellä jos pitäisi veikata, niin Ranska juoksee rinkiä miehen ympärillä lauantaina.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mitäköhän mä just luin. Costa Rica voitti samoissa kisoissa kuolemanlohkon, jossa oli heidän lisäkseen Uruguay, Italia ja Englanti. Ja pääsivät puolivälieriin ainoastaan helpon turnauskaavion takia..?
Et sä kyllä noin lukenut. Vaan vain maininnan puolivälierävastustajasta. Joka muuten oli vielä kuusi vuotta aiemmin hallitseva euroopanmestari. Ja olihan se pirun lähellä että Costa Rica olisi Navasin ja Ruizin johdolla mennyt neljän joukkoon. Yhdestä vaihdosta kiinni.
 
red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia, La Celeste
Mitäköhän mä just luin. Costa Rica voitti samoissa kisoissa kuolemanlohkon, jossa oli heidän lisäkseen Uruguay, Italia ja Englanti. Ja pääsivät puolivälieriin ainoastaan helpon turnauskaavion takia..?
Pointti varmaan tuli selväksi, vaikka esimerkki oli huono. En muistanut, että Costa Rica noinkin kovassa lohkossa oli, ja tuon lohkon voittaminen oli kyllä hämmentävä suoritus.
 
Stevie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Otetaanpas vaikka tarkasteluun kisat vuodesta 1998, jolloin joukkuemäärä kasvoi nykyiseen eli 32:een:

1998: Italia, Ranska, Saksa, Kroatia, Brasilia, Tanska, Hollanti, Argentiina
2002: Englanti, Brasilia, Senegal, Turkki, Espanja, Etelä-Korea, Saksa, Yhdysvallat
2006: Saksa, Argentiina, Italia, Ukraina, Englanti, Portugali, Brasilia, Ranska
2010: Uruguay, Ghana, Hollanti, Brasilia, Argentiina, Saksa, Paraguay, Espanja
2014: Brasilia, Kolumbia, Ranska, Saksa, Hollanti, Costa Rica, Argentiina, Belgia
2018: Uruguay, Ranska, Brasilia, Belgia, Venäjä, Kroatia, Ruotsi, Englanti

Eli kyllähän tuolla on mielestäni oikein kivasti vaihtelua. Yllätyksiin toki vaikuttaa osaltaan turnauskaavio, esim. Costa Rica selvisi vuonna 2014 puolivälieriin peittoamalla Kreikan neljännesvälierissä.
Kisat Euroopassa, niin 6/8 puolivälierien joukkuetta täältä. Onko sattumaa
 
BaronFIN

Jäsen
Ja tuo minun alkuperäinen viestini oli Superliiga hassuttelua. Klassikopelit syntyvät siitä, että tietyt joukkueet kohtaavat kertaalleen vuosikymmenessä kovassa paikassa. Esim. Brasilia ja Argentiina puolivälierä 1990. Ovatko sen jälkeen kohdanneet?

En missään nimessä lämpene Superliiga-ajattelulle, mutta tällaiselle ”Kansojen liigalle” voisi FIFA:ssa olla suurtakin tilausta kun dollarit vaihtaa omistajaa. Ei siinä paljoa perinteiden perään enää katsella. Johan ne nyt unelmoi World Cup -karkeloista kahden vuoden välein. Ei mitään järkeä.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Noin kirjoitin liveseurantaan eilisen pelin alla:

Siihen nähden että Southgatea haukutaan jatkuvasti niin on ollut sangen toimiva Englannin päävalmentaja - muistetaanko enää niitä erinäisiäkin floppeja ja romahtamisia? On ollut ties mitä taktiikkaa ja hyvää miehistöä, mutta sikäläinen järkyttävän toksinen media ja ne järkyttävät paineet ovat todella olleet tuhoisia. Southgate on pystynyt persoonallaan ja otteellaan suojelemaan joukkueitaan siltä hulluudelta.

Ihmisillä on kumman lyhyt muisti - Englanti tapasi romahtaa kisoissa mitä erikoisimmilla tavoilla, mutta nyt siitä puhutaan ihan asiallisesti, ikäänkuin olisi normaali huippumaa, ei ehkä suurin suosikki, mutta vaarallinen ja yhtenäinen joukkue. On tässä siis todella tapahtunut Southgaten aikana merkittävää edistymistä, vaikkei se pelikirja säihkyäkään neroutta. Valmentamisessa on paljon muitakin osa-alueita kuin taktiikka. Ja ehkä tosiaan Ranska voittaa 12-1, on selkeä suosikki, mutta veikkaanpa että tulee ihan jännittävä ja tasainen ottelu, jossa Englannillakin on paikkansa.
 
Englannin lähtökohta tosiaan on seuraavaan peliin ihan erilainen kuin se oli Senegalia vastaan. Lehdistö olisi murhannut kuvaannollisesti joukkueen, mikäli eilen olisi tullut lähtö kisoista. Mielestäni hermostuneisuus myös jollain tavalla näkyi ensimmäisen puolituntisen aikana, mutta tuostakin vaiheesta pääsivät yli ja lopulta Southgate pystyi säästelemään myös muutamaa pelaaja. Ranskaa vastaan lehdistökin ymmärtää, että tappio on ihan mahdollinen, joten joukkueen lähtökohta on paineiden osalta tyystin erilainen. Southgaten onnistuminenhan näkyy sitten siinä, että tuo joukkue on todella tiivis ja penkille jumiutuneet isot nimetkin pistävät joukkueen edun edelle ennen omaa egoa. Ei ole mitään seurajoukkueklikkejä olemassa. Sen sijaan olen epäleväinen edelleen onko Southgate oikea mies ottamaan Englannin kanssa sen ratkaisevan askeleen ja voittamaan jotain. Ja jonkun pystin voittaminen pitää olla tavoitteena tämän uuden lahjakkaan sukupolven kanssa. Jossain vaiheessa tulevaisuudessa ainakin.
 
Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nyt kun kisoissa on tullut loppujen lopuksi aika vähän yllätyksiä siinä mielessä, että Japani ja Marokko olivat ainoat yllättävät lohkovoittajat ja juuri näille maille tulikin neljännesvälierävastustajaksi toistensa lohkojen kakkonen, joka oli alun perin vahva suosikki lohkon voittajaksi, niin saatiin kaikkiin ottelupareihin tällainen ennakkosuosikki vs haastaja -asetelma. Ja toistaiseksi tämä asetelma on näyttänyt sen, että 16 parhaan maan välillä tasoerot ovat jo ihan merkittävät. Hyvin vähän ovat kansainvälisessä jalkapallossa maiden väliset voimasuhteet suuressa kuvassa muuttuneet 1960-70-luvuilta. Toki siellä huipun takana, esimerkiksi Afrikassa, taso on laajentunut, mutta absoluuttisia huippumaita ei sen enempää ole kuin ennenkään. Argentiina ja Brasilia ovat kovia, Uruguay on kokoonsa nähden hyvä ja Euroopasta tulee muutama huippumaa. Ja sitten on koko joukko eurooppalaisia keskisuuria maita, joista jollain on aina kultainen sukupolvi. Eli ehkä maailman 20. ja 50. paras maa ovat tasoltaan lähempänä toisiaan kuin ennen, mutta se 20. paras on suunnilleen yhtä paljon kärkeä jäljessä kuin ennenkin.

Aloinkin miettiä, että tässä kun nyt täysin järjettömästi laajennetaan mm-lopputurnausta 32 maan turnauksesta 48 maan turnaukseksi, niin ennemmin olisi voinut supistaa 16 maan turnaukseksi. Toki tykkään tästä nykyisestä 32 maan turnauksesta, ja olihan alkulohkoissa paljon hyviä pelejä hieman pienempien futismaiden välillä, esim Iran–Wales oli katsojaystävällinen ja jännittävä matsi, jossa oli molemmilla kova panos. Tai no, kova ja kova, panoksena oli pitää yllä mahdollisuuksia päästä häviämään neljännesvälieriin. Sen sijaan todellisia huippumaiden välisiä kohtaamisia tässä formaatissa tulee aika vähän. Oikeastaan vasta sitten, kun kahdeksan parasta maata ovat jäljellä, ja tällöin kisojen 64 ottelusta on pelattu jo 56. Eli kun kahdeksan parasta joukkuetta on jäljellä, ohjelmassa on enää kahdeksan otteluakin jäljellä.

Siksi mua alkoi nyt viehättää vuosien 1974 ja 1978 kisojen formaatti. 16 maan kisat, neljä neljän joukkueen alkulohkoa, joista lohkokakkoset etenivät kahteen neljän maan jatkolohkoon. Jatkolohkojen voittajat kohtasivat finaalissa ja kakkoset pronssiottelussa. Yhteensä formaatissa oli 38 ottelua. Neljä parasta maata pelasivat seitsemän ottelua, sijoille 5-8 sijoittuneet kuusi ottelua ja loput joukkueet kolme ottelua.

Tässä formaatissa tuli jo alkulohkoissa kovempia pelejä kuin nykyään, mutta kuten nyt näissä neljännesvälierissä on nähty, tasoerojakin vielä hyvin löytyy 16 parhaan maan väliltä ja siten joukkoon mahtui kivasti matseja, joissa pienet pääsivät haastamaan suuria. Alkulohkon voitosta ei tässä formaatissa saanut juuri mitään etua, mikä oli pieni puute, ja huippumaiden keskinäiset alkulohkovaiheessa olivatkin vähän lämmittelymatseja. Mutta erona nykyiseen, kun kahdeksan parasta joukkuetta oli selvillä, turnausformaatissa oli vielä 14 ottelua jäljellä, kun nykyään on siis kahdeksan ottelua. Eli parhaiden maiden välillä pelattiin paljon enemmän keskinäisiä matseja. Jatkolohkoissa oli taso korkealla ja joka ottelussa kova panos, kun finaaliin päästäkseen piti luovia lohkon kärkeen. Periaatteessa yhteen tasapeliin oli varaa, jos voitti kaksi ottelua, ja finaalipaikka pysyi vielä omissa käsissä, mutta yhden matsin häviämälläkään ei vielä ollut täysin ulkona. Tällöin kuitenkin vaadittiin jo ristiinpelaamista muilta. Ja kun lohkokakkoset pääsivät pronssiotteluun, jonkinlainen panos säilyi kaikilla loppuun asti, ellei hävinnyt kahta ensimmäistä jatkolohkon ottelua. Tietysti tuohon olisi voinut iskeä vielä välierät jatkolohkojen kahden parhaan välille, mutta se olisi vähän vesittänyt jatkolohkojen idean, kun finaalipaikan olisi sitten kuitenkin ratkaissut vain yksi ottelu, ja pitkittänyt turnausta. Mestarihan on noista 1974 kisoista alkaen pelannut seitsemän ottelua.

Eli jos formaattia pakosti pitäisi nykyisestä muuttaa niin oma suosikkini olisi ollut palata tuohon vuosien 1974 ja 1978 kisaformaattiin, jossa mm-turnaus olisi palautettu todellisten huippumaiden kokoontumiseksi, jossa olisi enemmän panoksellisia pelejä huippumaiden välillä, mutta kuitenkin riittävästi osallistujamaita, jotta nähtäisiin myös näitä pelejä, joissa selkeä altavastaaja haastaa suuren ennakkosuosikin.

Paikkajako meni tuolloin 1974 ja 1978 sillä tavalla, että Euroopalla oli 9,5 ja Etelä-Amerikalla 3,5 paikkaa. Muilla maanosilla oli yksi paikka. Euroopan ja Etelä-Amerikan puolikas paikka ratkaistiin maanosaliittojen välisessä jatkokarsinnassa. Nyt ehdottaisin ehkä niin, että Euroopalle kahdeksan paikkaa (kaksi joka alkulohkoon) ja sitten joko Amerikan mantereille yhteensä neljä paikkaa (yksi joka alkulohkoon) ja Aasialle ja Afrikalle kummallekin kaksi tai sitten vaikka niin, että Eurooppa 8, Etelä-Amerikka 3, muut maanosat 1 ja kaksi paikkaa jatkokarsintaan kaikkien maanosaliittojen kesken ratkottaviksi tmv, tai yksi Aasian ja Afrikan välille ja toinen Amerikan mantereiden liittojen välille. Kisaisännälle ja puolustavalle mestarille antaisin vapaalipun, joka vähennettäisiin maanosan kiintiöstä.

Ja jos Euroopalle olisi jaossa nuo kahdeksan paikkaa, käyttäisin Kansojen liigaa mm-karsintana. A-liigan lohkovoittajille menisi ensin neljä paikkaa. Sitten B-liigan lohkovoittajat voisivat haastaa A-liigan lohkokolmoset kaksiosaisessa jatkokarsinnassa, ja näiden parien voittajat pelaisivat A-liigan lohkokakkosia vastaan toisen kaksiosaisen karsinnan lopuista kisapaikoista. Toki C- ja D-liigan joukkueillekin olisi hyvä leipoa tuohon sisään joku näennäinen reitti edetä.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Otetaanpas vaikka tarkasteluun kisat vuodesta 1998, jolloin joukkuemäärä kasvoi nykyiseen eli 32:een:

1998: Italia, Ranska, Saksa, Kroatia, Brasilia, Tanska, Hollanti, Argentiina
2002: Englanti, Brasilia, Senegal, Turkki, Espanja, Etelä-Korea, Saksa, Yhdysvallat
2006: Saksa, Argentiina, Italia, Ukraina, Englanti, Portugali, Brasilia, Ranska
2010: Uruguay, Ghana, Hollanti, Brasilia, Argentiina, Saksa, Paraguay, Espanja
2014: Brasilia, Kolumbia, Ranska, Saksa, Hollanti, Costa Rica, Argentiina, Belgia
2018: Uruguay, Ranska, Brasilia, Belgia, Venäjä, Kroatia, Ruotsi, Englanti

Eli kyllähän tuolla on mielestäni oikein kivasti vaihtelua. Yllätyksiin toki vaikuttaa osaltaan turnauskaavio, esim. Costa Rica selvisi vuonna 2014 puolivälieriin peittoamalla Kreikan neljännesvälierissä.

2002 toki turnauksena poikkeaa kaikista muista fiksatun kaavionsa vuoksi. Siellähän eivät missään vaiheessa olleet esimerkiksi kaikki finaaliparit mahdollisia, sillä isäntämaasyistä kaaviossa oli kokonaan kaksi erillistä puolta. Toivottavasti ei koskaan enää mennä niin.
 
Yön Kärppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

En tiedä tarkkaan mitä tarkoitat, mutta ainakin Wikipedian mukaan jokaisesta lohkosta meni toinen jatkoonmenijä ylempään ja toinen alempaan kaavioon.

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN

Yön Kärppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Katsohan sitä kaaviota tarkemmin. Tai lähinnä lohkojen joukkueita ja kaavion joukkueita eikä jonkun suomenkieliseen Wikipediaan (todennäköisesti) virheellisesti kopioimaa edellisten kisojen kaaviota.
Joo no nyt löysin, siellähän on sijoiteltu ihan miten sattuu nuo joukkueet.

Tanska A1 -> A1
Senegal A2 -> F2
Espanja B1 -> B1
Paraguay B2 -> E2
Brasilia C1 -> C1
Turkki C2 -> H2
Etelä-Korea D1 -> D1
USA D2 -> G2
Saksa E1 -> F1
Irlanti E2 -> A2
Ruotsi F1 -> E1
Englanti F2 -> B2
Meksiko G1 -> H1
Italia G2 -> C2
Japani H1 -> G1
Belgia H2 -> D2

Eihän tuossa ole oikeasti mitään järkeä. :D Ajatuksena on varmaan siis ollut juurikin se, etteivät Japani ja Etelä-Korea voi kohdata kuin vasta mahdollisessa finaalissa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: DAF

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Eihän tuossa ole oikeasti mitään järkeä. :D Ajatuksena on varmaan siis ollut juurikin se, etteivät Japani ja Etelä-Korea voi kohdata kuin vasta mahdollisessa finaalissa.

Homman idea oli, että kumpikin isäntämaa saa pelata loppuun asti (siis finaali/pronssimatsi saakka) kotimaassaan. Kisathan olivat ensimmäiset ja toistaiseksi ainoat useampaan maahan jaetut kisat. Siinä sivussa sitten kaavion urheilullisuus myytiin.
 
Miten tuo on ratkaistu EM-kisoissa, joita on pelattu useammatkin useassa maassa?
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Miten tuo on ratkaistu EM-kisoissa, joita on pelattu useammatkin useassa maassa?
2000:
Hollanti lohkovoittajana Rotterdam/Amsterdam
Hollanti lohkokakkosena Brügge/Bryssel
Belgia lohkovoittajana Bryssel/Amsterdam
Belgia lohkokakkosena Amsterdam/Bryssel

Tämä oli avoin kaavio. Isäntien finaalikohtaaminen olisi edellyttänyt sitä, että toinen voittaa lohkonsa ja toinen on kakkonen.

2008:
Sveitsi lohkovoittajana Basel/Basel
Sveitsi lohkokakkosena Wien/Basel
Itävalta lohkovoittajana Wien/Basel
Itävalta lohkokakkosena Basel/Basel

Näissä isäntien finaali ei olisi ollut mahdollinen, vaan finaalipolku oli tehty niin että toinen finalisti on lohkoista A/B ja toinen lohkoista C/D.

2012:
Puola lohkovoittajana Varsova/Donetsk
Puola lohkokakkosena Gdansk/Varsova
Ukraina lohkovoittajana Kiova/Varsova
Ukraina lohkokakkosena Donetsk/Donetsk

Tämä oli avoin kaavio. Isäntien finaalikohtaaminen olisi edellyttänyt molemmilta lohkovoittoa tai kakkossijaa.

Kaikista isännistä jatkoon pääsi vain Hollanti, joka voitti kotikisoissaan lohkonsa sekä puolivälierän ennen kuin hävisi välierän rankkareilla Italialle.
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Tajusin juuri, että Japani oli ainoa lohkovoittaja, joka ei selvinnyt puolivälieriin.

Eli lohkovoittajien lisäksi vain Kroatia jatkaa pelejään.
 
Yön Kärppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Perjantai 9.12.

17.00 Kroatia–Brasilia (Yle TV2)
21.00 Hollanti–Argentiina (MTV3)

Lauantai 10.12.

17.00 Marokko–Portugali (Yle TV2)
21.00 Englanti–Ranska (Yle TV2)

Näillä mennään!

Itsellä oli omassa veikkauksessa budjetoitu Kroatian tilalle Espanja sekä Marokon tilalle Saksa muuten meni omat veikkaukset oikein. Jos pitäisi ase ohimolla ennakkosuosikki sanoa, niin eiköhän se jokaisessa tapauksessa ole jälkimmäisenä mainittu joukkue.

EDIT: Omassa veikkauksessa ennen kisoja oli juuri välierät muodossa Brasilia - Argentiina & Portugali - Ranska, katsotaan osuuko oikeaan.
 
Viimeksi muokattu:

ZapBis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tepsukka, Junaittid, suomalaiset
Perjantai 9.12.

17.00 Kroatia–Brasilia (Yle TV2)
21.00 Hollanti–Argentiina (MTV3)

Lauantai 10.12.

17.00 Marokko–Portugali (Yle TV2)
21.00 Englanti–Ranska (Yle TV2)

Näillä mennään!

Itsellä oli omassa veikkauksessa budjetoitu Kroatian tilalle Espanja sekä Marokon tilalle Saksa muuten meni omat veikkaukset oikein. Jos pitäisi ase ohimolla ennakkosuosikki sanoa, niin eiköhän se jokaisessa tapauksessa ole jälkimmäisenä mainittu joukkue.
Brasilia-Argentiina ja Portugali-Englanti välierät toiveissa. Finaaliin Brasilia ja Portugali, ja ensin mainitulle pytty niin saisi joulupöydän koreaksi!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös