MM-kisat 2014: Yhdysvallat

  • 31 027
  • 78
Tila
Viestiketju on suljettu.

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Yhdysvallat lähettänee tänäkin vuonna MM-kisoihin nuoren ja nälkäisen joukkueen, maahan ei ole lähetellyt mitään vanhaa juopporyhmää Eurooppaan lomamatkalle enää aikoihin. Rosteri varmasti muuttuu melkoisesti olympiarosterista, mutta maata ei ole silti syytä aliarvioida. Varsin NHL-pitoinen ryhmä Valko-Venäjälle varmasti saapuu.

Kaikista kisoihin osallistuvista maista Yhdysvallat saattaa kenties eniten kärsiä kisojen sijaintimaasta henkisesti, sillä täysdiktatuurivaltiossa pelaaminen saattaa närästää "land of the free and the home of the braven" edustajia, varsinkin jos Ukrainan kriisi vielä jatkuu ja USA:n sekä Venäjän välit ovat kireät. Ehkei tämä pelaajiin lopultakaan niin paljon vaikuta kun he paikan päällä ovat, mutta kisakieltäytymisiä saattaa tulla.
 

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Toronto ei välttämättä pääse toiselle playoff-kierrokselle, niin olisikohan mahdollista että Phil Kessel nähtäisiin jenkkipaidassa Minskissä? Epäilen tosin että jaksaako lähteä Valko-Venäjälle enään rankan pudotuspelisarjan jälkeen. Toki jos Toronto ei pleijareihin pääse, niin ennen kisoja olisi lepoaikaa palautua ja levätä, ja silloin olisi hyvinkin mahdollista että pulska poika kisoissa nähtäisiin.
 

Touho

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Suomi, Minnesota
Toivottavasti USA valitsee John Gaudreaun kisoihin. Ei olisi ensimmäinen kerta kun USA valitsisi yliopistosarjasta pelaajan ja Gaudreau on ollut tällä kaudella aivan omaa luokkaansa kyseisessä sarjassa.

Gaudreau sai vuoden 2013 U20-kisojen takia seuraamaan kyseisen kaverin uraa tarkasti kisoista lähtien.
 

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Mielenkiintoista nähdä, tuleeko jenkkien joukkueeseen pelaajia KHL:stä. Jos itse saisin valita, niin ottaisin Brandon Bochenskin joukkueeseen. Todella hyvä laukaus, ja hallitsee ison jään. Tällä kaudella Barysissa 28 häkkiä
 

Zborik_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekko
Katsoin tässä NHL:n pudotuspelien ulkopuolelle hyvin todennäköisesti jäävistä joukkueista pelaajat, jotka voitaisiin nähdä kisoissa.

Brian Flynn, Drew Stafford, Jamie McBain (Buffalo)
Tom Gilbert, Nick Bjugstad (Florida)
Kyle Okposo, Brock Nelson, Brian Strait (Islanders)
Jeff Petry (Edmonton)
T.J. Galiardi (Calgary)

Toki myös muutama muu noista joukkueista on mahdollinen kisapelaaja, mutta listasin tuohon omasta mielestäni aika varmat nimet, jos vain ko. pelaajilla on kiinnostusta pelata kisoissa.

Lisäksi olen Touhon kirjoituksesta samaa mieltä, että toivon mukaan USA valitsee John Gaudreaun kisoihin NCAA:sta. Toinen potentiaalinen nimi saattaisi olla Kevin Hayes, Boston Collegen hyökkääjä ja Chicagon varaus. 21-vuotias Hayes on tehnyt tällä kaudella 34 yliopisto-ottelussa 51 pistettä ja tuplannut viime kauden pistemääränsä. Hayes on 193-senttinen ja 98-kiloinen voimahyökkääjä, jolla on myös maalintekotaitoa. Voisi olla hyvä kolmosketjun pelaaja.
 

ED89

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, NHL, KHL, Maajoukkeet
Jääkiekon MM-kisoissa 2010 Yhdysvallathan koki melkoisen nöyryytyksen kun se jäi alkulohkossaan viimeiseksi häviten Saksalle, Tanskalle sekä Suomelle ja joutui pelaamaan silloisia putoamiskarsintoja. Otan esiin vuoden 2010 sen vuoksi, että silloin oli myös Olympiavuosi.

Jos katsotaan mahdollisia pelaajia Yhdysvaltojen joukkueeseen mahdollisesti rannalle jäävistä joukkueista, niin tällaisia nimiä sieltä esimerkiksi esiin nousee:

Craig Anderson (Ottawa Senators)
Cory Schneider (New Jersey Devils)
Al Montoya (Winnipeg Jets)

Jeff Petry (Edmonton Oilers)
Justin Falk (Carolina Hurricanes)
Seth Jones (Nashville Predators)
Matt Donovan (New York Islanders)
Keith Yandle (Phoenix Coyotes)
Jacob Trouba (Winnipeg Jets)
Zach Bogosian (Winnipeg Jets)
Dustin Byfuglien (Winnipeg Jets)

Drew Stafford (Buffalo Sabres)
Nathan Gerbe (Carolina Hurricanes)
Brandon Dubinsky (Columbus Blue Jackets)
Cam Atkinson (Columbus Blue Jackets)
Nick Foligno (Columbus Blue Jackets)
Mark Arcobello (Edmonton Oilers)
Nick Bjugstad (Florida Panthers)
Drew Shore (Florida Panthers)
Colin Wilson (Nashville Predators)
Craig Smith (Nashville Predators)
Kyle Okposo (New York Islanders)
Brock Nelson (New York Islanders)
Bobby Ryan (Ottawa Senators)
Eric Condra (Ottawa Senators)
Blake Wheeler (Winnipeg Jets)

KHL:stä pelaavista kavereista esiin noussee puolustaja Mike Lundin (Barys Astana), jolla vyöllään yhdet MM-kisat (juuri nuo 2010). Muista KHL-puolustajista myös Clay Wilson, Bobby Sanguinetti ja Dylan Reese eivät olisi hullumpia vaihtoehtoja Minskiin. Lundinin seurakaveri hyökkääjä Brandon Bochenski olisi mielenkiintoinen valinta, KHL:n pistepörssin viitonen ja seuransa paras pistemies ja maalintekijä. Bochenski on edustanut Yhdysvaltoja MM-kisoissa 2007 pelaten 7 ottelua tehoin 2+3. Vyöllään Bochenskilla on muuten 156 ottelua NHL:ssä tehoin 28+40 ja AHL:ssä nakutti aikoinaan 256 ottelussa pisteet 138+138. Myös Kazanin Tim Stapleton on hyvin potentiaalinen valinta kisoihin. Stapleton oli mukana viime vuoden MM-kisoissa kuin myös 2011.

Suomesta käsin katsottuna jos katseet suunnataan idästä länteen, niin myös SHL:ssä pelaa mielenkiintoisia nimiä ajatellen mahdollisia Yhdysvaltojen "eurooppalaisia vahvistuksia", kuten puolustaja Ryan Gunderson (Brynäs) sekä hyökkääjät Chad Kolarik (Linköping), Rhett Rakhshani (Växjö Lakers) ja Ryan Lasch (Växjö Lakers). Esiin on nostettava myös NLA:sta yksi kaveri, sillä myös Peter Mueller (Kloten) on vahva ehdokas Minskiin jos ajatellaan tällä puolen rapakkoa pelaavia kavereita.
 

Zborik_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekko
ED89 on tehnyt hyvän listan yllä. Lisäisin kuitenkin vielä jo aikaisemmin mainitsemani Brian Flynnin. Buffalossa loistavaa kahden suunnan peliä ja etenkin hyvää oman pään pelaamista. Ei ole missään nimessä myöskään kädetön pelaaja ja osaa vieläpä laukoa kiekkoa hyvin. Näkisin erinomaisena alempien kenttien pelaajana USA:n MM-joukkueessa.
 

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Oletteko huomannut, että USA:lla on ihan hitosti rightin pelaajia.

Esim. ED89:n listasta:

Puolustajat: 6/8 righteja

Hyökkääjät: 10/15 righteja
 

kesäesa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, KalPa
Pistetään jenkkienkin joukkueesta alustava hahmotelma. Mukana ei siis pudotuspelijoukkueissa pelaavia pelaajia.

Colin Wilson - Craig Smith - Blake Wheeler
Nathan Gerbe - Nick Bjugstad - Kyle Okposo
Justin Abdelkader - David Legwand - David Moss
Ryan Carter - Stephen Gionta - Erik Condra

Keith Yandle - Justin Faulk
Andy Greene - Seth Jones
Dan DeKeyser - Jacob Trouba
Zach Bogosian - Jeff Petry

Cory Schneider
Jimmy Howard
Al Montoya
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Pistetään jenkkienkin joukkueesta alustava hahmotelma. Mukana ei siis pudotuspelijoukkueissa pelaavia pelaajia.

Colin Wilson - Craig Smith - Blake Wheeler
Nathan Gerbe - Nick Bjugstad - Kyle Okposo
Justin Abdelkader - David Legwand - David Moss
Ryan Carter - Stephen Gionta - Erik Condra

Keith Yandle - Justin Faulk
Andy Greene - Seth Jones
Dan DeKeyser - Jacob Trouba
Zach Bogosian - Jeff Petry

Cory Schneider
Jimmy Howard
Al Montoya

On muuten älytön puolustus, mikäli nuo kaverit kisoihin lähtisivät. Tai ei ehkä älytön, mutta hirmuinen potentiaali. DeKeyser, Jones ja Trouba nyt kärkeen nuorina pelaajina.

Hyökkäys onkin sitten vähän nimettömämpi. Toki itselleni suurin osa on tuttuja ja nähnyt useampiakin pelejä, mutta Okposon lisäksi tuosta hahmotelmasta ei löydy selkeitä ykköskentän kavereita vissiin ainuttakaan. Näyttää omaan silmään aika duunaripainoitteiselta, toki hyvin liikkuvalta ja muutamalla taitoniekalla varustetulta.
 

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Buffalo on menettänyt teoreettisetkin mahdollisuutensa pudotuspeleihin, joten sieltä olisivat käytössä seuraavat pelaajat:

Puolustajat:

Jamie McBain
Mike Weber
Chad Ruhwedel(pelannut suurimman osan AHL:n puolella)

Hyökkääjät:

Brian Flynn
Drew Stafford
 

ED89

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, NHL, KHL, Maajoukkeet
Yhdysvaltojen joukkue alkaa rakentua. Seth Jones (Nashville Predators) on ensimmäinen pelaaja joukkueessa. Vielä on pari paikkaa auki.
 

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Yhdysvaltojen joukkue alkaa rakentua. Seth Jones (Nashville Predators) on ensimmäinen pelaaja joukkueessa. Vielä on pari paikkaa auki.

Noniin. Saa nähdä tulevatko Jetsin miehet Dustin Byfuglien ja Zach Bogosian kisoihin.
 

ED89

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, NHL, KHL, Maajoukkeet
Craig Smith (Nashville Predators, NHL) ja Johnny Gaudreau (Boston College, NCAA) ovat uusimmat pelaajat Yhdysvaltojen MM-miehistössä.
 

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Gaudreau on näköjään tehnyt NHL-debyyttinsäkin Flamesin riveissä, ja tehnyt maalin heti ensimmäisessä ottelussaan.
 

kesäesa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, KalPa
Puolustajat Jacob Trouba (Winnipeg Jets) sekä Jake Gardiner (Toronto Maple Leafs), hyökkääjät Brock Nelson (New York Islanders), Jimmy Hayes (Florida Panthers), Vincent Trocheck (Florida Panthers) sekä maalivahti Connor Hellebuyck (University of Massachusetts-Lowell) liittyvät Yhdysvaltain kisamiehistöön. Sen sijaan Justin Faulkia (Carolina Hurricanes) tai Nathan Gerbeä (Carolina Hurricanes) ei kisoissa nähdä.
 

ED89

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, NHL, KHL, Maajoukkeet
Yhdysvaltojen MM-joukkue tällä hetkellä, 15 pelaajaa nimetty

Maalivahdit:

Connor Hellebuyck (UMass-Lowell, NCAA)

Puolustajat:

Matt Donovan (New York Islanders, NHL)
Seth Jones (Nashville Predators, NHL)
Jeff Petry (Edmonton Oilers, NHL)
Jacob Trouba (Winnipeg Jets, NHL)
Jake Gardiner (Toronto Maple Leafs, NHL)
Jake McCabe (Univ. of Wisconsin, NCAA)

Hyökkääjät:

Craig Smith (Nashville Predators, NHL)
Brock Nelson (New York Islanders, NHL)
Jimmy Hayes (Florida Panthers, NHL)
Vincent Trocheck (Florida Panthers, NHL)
Drew Shore (Florida Panthers, NHL)
Tim Stapleton (Ak Bars Kazan, KHL)
Peter Mueller (Kloten, NLA)
Kevin Hayes (Boston College, NCAA)

Euroopasta mukana Tim Stapleton ja Peter Mueller kuten jo vähän pohdiskelin aikaisemmissa viesteissä. Johnny Gaudreau (Boston College, NCAA) loistaa poissaolollaan vaikka ilmoitettiin jo mukamas miehistöön. Mukana kolme yliopisto-pelaajaa joista puolustaja McCabe pelannut tällä kaudella NHL:ssä 7 ottelua.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
En tiedä onko jo mainittu, mutta Peter Laviolette on siis nimetty Yhdysvaltain päävalmentajaksi MM-kisoihin. Apuvalmentajiksi nimettiin Joe Sacco, Phil Housley ja Don Granato.

Tykkään muuten noista ensimmäisistä pelaajavalinnoista todella paljon. Nuorella porukalla aikoo USA lähteä liikkeelle.
 
Toronton kaksikko James Van Riemsdyk ja Phil Kessel ovat kieltäytyneet kutsusta

Samoin Winnipegin Blake Wheeler js Dustin Byfuglien.

NY Islandersin Kyle Okposo on loukkaantuneena

Nick Bjugstadista:

@rinkside: #FlaPanthers Bjugstad was a candidate for Team USA, but said he wasn't sure about going because it conflicted with graduation at U. of Minn.

@rinkside: #FlaPanthers Bjugstad finished his degree at Minnesota last summer. He noted his Mom really wanted him to walk at graduation.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Hyökkääjät Colin McDonald (New York Islanders) ja Andy Miele sekä puolustaja Connor Murphy (molemmat Phoenix Coyotes) liittyvät Yhdysvaltain MM-kisajoukkueeseen. Kaksi jälkimmäistä ovat viettäneet kautensa suurimmalta osin farmin puolella muutamaa NHL-peliä lukuun ottamatta.

Lähde USA Hockey.
 

Värnilkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
CBJ USA
Yhdysvaltojen tämän keväinen joukkue on paperilla yksi 2000-luvun heikommista heidän kasaamistaan ryhmistä. Joukkueeseen on nimetty yliopistosarjojen kärkinimiä(K. Hayes, Hellebuyck), kasa kärkipään pakkilupausta (mm. Jones, Trouba) ja muutama Euroopassa pörräävä taitoniekka (Mueller, Stapleton), unohtamatta joukkueen hyökkäyksen kärkinimeä Craig Smith, jonka jalkaan on vedetty ehkä pari kokoa liian isot nokialaiset.

Viime vuonna Yhdysvallat hakivat ennakkoluulomattomalla esityksellä pronssia vuosien tauon jälkeen, mutta tänä vuonna kohtalo voi olla vuoden 2010 Saksan kisoja vastaava, jolloin USA haki tarvittavat voitot vasta karsintasarjassa pysyäkseen pinnalla. Uppoavan laivan peräsimessä häärää Flyersista syksyllä kenkään saanut Peter Laviolette, jonka tehtävänä on aikaansaada ihme. En väitä ettei se olisi mahdollista, mutta ilman muutamaa erittäin kovaa vahvistusta, joita joukkue suorastaan ulvoo, se tulee olemaan vähintäänkin erittäin hankalaa.

Maalivahdit:
Tällä hetkellä maalivahtiosastolle, ei ole nimetty muita miehiä kuin Connor Hellebuyck. Kyseinen miehenalku on Winnipegin viidenkierroksen varaus parin vuoden takaa ja on tällä kaudella ollut tilastojen mukaan yksi NCAA:n parhaita maalivahteja. Uskon ja toivon, että maalivahti osastolle vielä saadaan hieman kokeneempi kassari hoitamaan kiekkojen pysäyttämisen ja Hellebyuck saa rauhassa tutustua, vaikka Valko-Venäjän sananvapauteen yms. popcorniin.


Puolustajat:
Joukkueen puolustus on kasattu nuorista kavereista joilta intoa ei luulisi puuttuvan. Hyvä kiekollinen peli täytyy nousta esille puolustajilta, kun hyökkäyskalusto on varsin nimetön. Puolustuksen tärkeimpänä palasena näkisin jo viime kisoissa mukana olleen Jacob Trouban. Kiekollisesti taitava ja isokokoinen pakkilupaus Winnipegin takalinjoilta tuli ryminällä NHL kaukaloihin tänä vuonna lunastaen itseensä kohdistuneet odotukset. Yhdysvaltain menestymisen kannalta Trouban tulee kaivaa Jack Johnsonin MM-kisoista tuttu "beast mode" esille ja hoitaa vaikka yksin koko pelaamin.

Trouban ohella pakiston kiinnostavimpia nimiä on Seth Jones, joka odotuksia vastaan vajosi numerolle neljä viime kesäkuussa järjestetyssä draft tilaisuudessa. Näistä kisoista alkaa Jonesin matka maajoukkueen vakiokasvona vuosiksi eteenpäin ja suurta roolia uskon olevan jo tänä vuonna tarjolla. Toivottavasti raskas kausi ei ole alkanut painamaan nuorukaisen jaloissa.

Edellä mainittuja nuorukaisia tukevat hyvät hyökkäyspään avut omaavat Jake Gardiner ja Matt Donovan, jotka saavat varmasti mahdollisuutensa ylivoimalla. Alivoimalle on laittaa Phoenixin riveissä tällä kaudella debytoinut jykevärakenteinen, mutta hyvin liikkuva Connor Murphy ja puolustuslinjan kokenein kaveri, 26-vuotias Jeff Petry, joka oli voittamassa viime kisoissa pronssia pelaten 10 peliä kiikari tehoin. Toivottavasti Edmontonissa häviämään tottunut mies saa tuotua edes ripauksen viimevuotista voittamisen kulttuuri joukkueeseen.

Joukkueeseen on nimetty myös Jake McCabe, joka teki Buffalon takalinjoilla loppukaudesta ammattilaisdebyyttinsä. McCabe oli nuorisomaajoukkueen kapteeni ja pelasi Trouban kansa pakkiparina vuoden 2013 voittoisat U-20 kisat. Näissä karkeloissa rooli tulee olemaan oletettavasti huomattavasti pienempi mitä silloin.


Hyökkääjät:
Hyökkäyskalusto huutaa vahvistuksia! Tosi puheessa tulosyksikön kavereita ei Craig Smithiä lukuun ottamatta oikein ole, jos edes häntä voi siihen kerhoon kelpuuttaa. Viime vuoden menestyksekkäissä kisoissa Smith oli yksi jenkkien valopilkuista tehden 14 pistettä kymmeneen peliin. Näissä kisoissa miehen vastuu ei tule todellakaan pienenemään vaan härkäminuutit on luvassa.

Tuttuun tapaan monet pelaajat kieltäytyivät kisoista, mutta onneksi Floridasta saadaan mukaan mielenkiintoinen kolmikko: Jimmy Hayes, Drew Shore ja Vincent Trocheck. Nämä kaverit pelaisivat ideaali tilanteessa jenkkikaluston alemmissa ketjuissa, mutta kun tilannen on mikä on, niin vastuuta voi tulla hyvinkin paljon. Jimmy voi kokonsa ja maalille ajamisen jalon taidon osaajana nousta hyvinkin arvokkaaseen rooliin joukkueessa. Shorelta ja Trochekilta odotan jäällä hyvää asennetta ja kovaa työntekoa, mutta kuinka pitkälle se riittää.

Jimmy ei ole Hayesin perheen ainoa edustaja joukkueessa, vaan myös hänen nuorempi veljensä Kevin matkaa Minskiin. Kevin pelasi yhdessä aiemmin huhuissa mainitun Johnny Gaudreaun kanssa vielä tällä kaudella yliopistosarjaa, muodostaen sarjan vaarallisimman tutkaparin. Toivon myös, että Gaudreau saa kutsun kisoihin ja tutkapari pääsee kokeilemaan siipiään Minskissä.

Euroopan kaukaloista mukaan saadaan, NHL-kyydistä pois tippunut Tim Stapleton, joka tuo kokemusta joukkueeseen. Odotettavissa on muutama hyvä oivallus, mutta enimmäkseen tehotonta pörräystä, joka on tullut tutuksi edellistä kisoista. Toisena eurojyränä nähdään taitava Peter Mueller, jolta NHL sopimus jäi viime syksynä saamatta ja kausi taittui Sveitsin pääsarjassa. Hyvä kausi alla, taitoa löytyy ja motivaationa uran saaminen uuteen nousuun. Voi hyvinkin olla yksi tehokkaimmista jenkkihyökkääjistä mitä näissä kisoissa nähdään. Innolla odotan kaverin esiintymistä.

Tämän hetkisenä joukkueen kakkosketjun centerinä näkisin Islandersissa tulokaskauden pelanneen 22-vuotiaan Brock Nelsonin, joka kirjautti tehot 14+12. Nelson on yksi harvoista joukkueen vasemmalta ampuvista hyökkääjistä ja samalla myös yksi isoimmista kavereista. Uskon hänen saavan hyvän mahdollisuuden ylivoimalla ja upottavan kiekon maaliin toisen jos kolmannenkin kerran.

Islandersista on myös nimetty alaketjujen energiahyökkääjä, Colin McDonald, jonka tehtävä on viedä vastustajien mehut. Muutama hyvä taklaus ja tehotilaston pito plussan puolella olisi hyvä tavoite.

Hyökkäysarsenaalista löytyy vielä Phoenixin ja Portlandin välillä seilaava Andy Miele, joka edusti jo jenkkiryhmää vuonna 2011 Slovakian kisoissa kahden ottelun verran. Näissäkään kisoissa en jaksa uskoa miehen pelaavan täysiä kisoja, vaan saa tyytyä muutamaan alkusarjan peliin, ennen kuin ratsuväki mahdollisesti saapuu.

Kaiken kaikkiaan tällä hetkellä näyttää tulevan synkät kisat jenkeille, mutta ei nuolaista ennen kuin loput pelaajat nimilistoille tipahtaa. Ykkösmaalivahti, kärkiketjujen vasenlaita ja loistava tsemppi päälle, niin ihme voi tapahtua, muussa tapauksessa Laviolette saa hankkia pelastusveneen äyskärin kaveriksi.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Yhdysvalloille ihan mukava lisäys joukkueeseen, kun Tyler Johnson (Lightning) liittyy jenkkien kisaryhmään.
 
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Tasuno Tasalakki
Mikähän on Nick Bailenin tilanne kisojen suhteen? Kovat on ainakin näytöt Liigasta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös