MM-kisat 2014: Suomi

  • 1 192 060
  • 4 014
Tila
Viestiketju on suljettu.

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Eiku sitten kun niiden huipputaitavien yksilöiden annetaan mennä junioreissa niiden omien vahvuuksiensa ehdoilla silläkin riskillä että virheiťä tulee, kuritonta on, ja turpaankin tulee tasaisesti, eikä sen koutsin tiukasti raamitetun pelikirjan jolla yritetään tuotetaan kiskoilla liikkuvia robotteja.

Tässä on ainakin alkanut näkyä muutosta. Moni valmentaja on pikkujunnuissa omaksunut ns. kuljetus- ideologian, jossa pelaajia rohkaistaan kuljettamaan ja harhauttelemaan, eikä laiteta heti kiskoille. Murros näkyy hyvin tuolla E/F- juniorien peleissä, joissa osa joukkueista on selvästi harjoitellut jo hyvin paljon joukkuepeliä ja pelaajat menee robotteina, toisten mennessä huomattavasti enemmän hawaiji- kiekolla yksilötaitoon luottaen. Totta kai joukkuepelinkin kuvioita on alettava pikku hiljaa omaksua tuossa F- junnuista ylöspäin, ei asia tietenkään ihan mustavalkoinen ole.
 

essulu

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo ja Kerho
Onnittelut Leijonille hopeasta!

Kun kerta linja oli mikä oli, niin olisi suomalainenkin voinut kerran pari kokeeksi mennä perselleen jään pintaan. Suomi sai myös yv:tä, mutta ei rankonut niistä silloin kun piti sortuen välillä suht mielikuvituksettomaan yrittämiseen. Toisessa päässä sitten Venäjä teki mitä piti kovalla prosentilla. Ehkä myös siitä kahvaamisesta olisi pitänyt pelin aikana oppia pois, kun huomattiin, että kaikki vihelletään venäläisten pellehyppyjen avustuksella. Myös 1-2 maalintekoon kykenevää käsiparia lisää tuohon jengiin, niin avot. Siltikin, hieno suoritus, eikä tässä kamalasti jaksa edes vituttaa. Ens vuonna on taas uudet kisat.

Pekka Rinne, yhtä upeinta duunia Leijonahistoriassa.

Tuomaritoiminnan osalta kisat olivat yksi suurimmista katastrofeista jääkiekon historiassa. Ne olivat täysn poliittiset kisat, jossa oli etukäteen sovittu lopputulos: Rene Fasel, Putin, Gaspromin johtaja Medvedev, tuomarit. IS:n viedotuomareita lainatakseni: On takuuvarma, että finaalin saksalaistuomarilla on uusi Mesru pihassa. Niin paskaa tumarityöskentelyä en olu kuuna kuunvalkeana nähnyt. En koskaan.
 

lihaani

Jäsen
Huono säkä, että ylivoima ei toiminut yhtä hyvin kuin aiemmin. Tasakentällisillä Suomella ei ollut hädän päivää.

Joukkue voi hieman mennä itsensä, kun ilmeni, että nyt vihelletään hippajäähyjä ja vähentää sitä pientäkin koukkimista. Venäläisten taitotasolla ylivoima oli meille myrkkyä ja tulos näkyi valotaululla.

Tuomarit olivat umpipaskoja, mutta eivät he voittoa ratkaisseet.

Onnea koko joukkueelle! Ny rillaamaan!!
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eiku sitten kun niiden huipputaitavien yksilöiden annetaan mennä junioreissa niiden omien vahvuuksiensa ehdoilla silläkin riskillä että virheiťä tulee, kuritonta on, ja turpaankin tulee tasaisesti, eikä sen koutsin tiukasti raamitetun pelikirjan jolla yritetään tuotetaan kiskoilla liikkuvia robotteja...

Westerlund ottaa yksilövalmennuksen puolesta aika rajusti kantaa:

http://www.mtv.fi/sport/mm2014/uutiset.shtml/2014/05/1899963/westerlund-suorasanaisena-keskustelu-kymmenen-vuotta-harhassa

Yllättävän suorasanaisesti "proffa" suomii edeltäjiään ja antaa todella kovan piikin "pelitapamedialle". Sihvonen varmasti kirjoittaa tällä hetkellä kovaa vauhtia vastinettaan Westerlundille.
 

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Puhuuhan Westerlund tuossa täysin asiaa. Koko Meidän Peli -keskustelu on mennyt täysin överiksi, varsinkin kun siitä yksi "Muka-johtava" koko ajan paasaa.

Ja vielä kiitos Suomen joukkueelle. Hopea ei ole häpeä, hieno turnaus.
 

essulu

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo ja Kerho
Huono säkä, että ylivoima ei toiminut yhtä hyvin kuin aiemmin. Tasakentällisillä Suomella ei ollut hädän päivää.

Joukkue voi hieman mennä itsensä, kun ilmeni, että nyt vihelletään hippajäähyjä ja vähentää sitä pientäkin koukkimista. Venäläisten taitotasolla ylivoima oli meille myrkkyä ja tulos näkyi valotaululla.

Tuomarit olivat umpipaskoja, mutta eivät he voittoa ratkaisseet.

Onnea koko joukkueelle! Ny rillaamaan!!

Kyllä ratkaisivat minun mielestäni ihan selkeästi. Juuri näistä paskatuomioista ne Venäjän maalit tulivat.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Eiku sitten kun niiden huipputaitavien yksilöiden annetaan mennä junioreissa niiden omien vahvuuksiensa ehdoilla silläkin riskillä että virheiťä tulee, kuritonta on, ja turpaankin tulee tasaisesti, eikä sen koutsin tiukasti raamitetun pelikirjan jolla yritetään tuotetaan kiskoilla liikkuvia robotteja.

Onneksi esim. "huonoasenteisen" Jori Lehterän annettiiin aisaparinsa Strömbergin kanssa vetää vielä Jokereiden A:ssakin ihan omaa showtansa joko siksi, että koutsi ymmärsi ruokkia sitä kauneinta kukkaansa, tai siksi ettei sen auktoriteetti vain riittänyt panemaan kundeja ruotuun. Tulos on nähtävillä nyt. Suomalainen versio Otto Janeckysta. Huikea pelaaja.

Hyvä kirjoitus ja olen samaa mieltä siitä, että jos junnuna oppii snaipperiksi tai pelintekijäksi niin mahdollisuuksia on vaikka mihin. Vanhempana homma ei ole enää samalla tavalla opittavissa.

Osaltani tässä Suomi MM 2014. Hienosti koko joukkkue veti ja valmennusjohdollekin isot prenikat :)
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Westerlund ottaa yksilövalmennuksen puolesta aika rajusti kantaa:

http://www.mtv.fi/sport/mm2014/uutiset.shtml/2014/05/1899963/westerlund-suorasanaisena-keskustelu-kymmenen-vuotta-harhassa

Yllättävän suorasanaisesti "proffa" suomii edeltäjiään ja antaa todella kovan piikin "pelitapamedialle". Sihvonen varmasti kirjoittaa tällä hetkellä kovaa vauhtia vastinettaan Westerlundille.

Täyttä asiaa Erkalta, ja tätähän moni on yrittänyt toitottaa jo pitkään. Kaikki pelitavat kuihtuvat ajallaan, mutta huippuyksilöt eivät koe koskaan inflaatiota. Totta kai Suomen kaltainen pieni maa tarvitsee myös toimivan pelitavan menestyäkseen, mutta "analyytikkoeliitin" hirttäytyminen yhteen pelitapaan on ollut surullista seurattavaa.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Mä olen puolivakavissani miettinyt, että maajoukkueessa pitäisi vastaisuudessa olla joku 7-10 pelaajan "Liiga-kiintiö", eli tuon verran pitäisi vähintään ottaa Liigasta pelaajia. Tämä olisi hyvä paitsi Liigalle, myös maajoukkueelle, jonka kiinnostavuus oli kyllä ihan tapissaan.

Minä taas olen miettinyt, että MM-kisoissa ei pitäisi olla NHL- tai ehkä ei edes KHL-pelaajia. Tietysti tämä vaatisi sen, että maailman parhaille olisi edelleen oma turnaus, mutta MM-kisat olisi muiden sarjojen parhaille pelaajille. Nykyinen välimuoto on liiaksi riippuvainen siitä, miten NHL:ssä käy. MM-kisojen kiinnostus on omalta kohdalta hiipunut vuosi vuodelta, mutta tänä vuonna Suomen joukkueen kokemattomuus nosti kiinnostusta.
 

Kyle

Jäsen
Tämän vuoden joukkueen onnistumiset tulevat kantamaan hedelmää todenteolla vasta tulevaisuudessa. Nyt pelattiin tuloksellisesti kiitettävästi, mutta kyllähän näiden 15 ensikertalaisen panos on jotain muutakun pelkkä finaalipaikka.

Erkan pelaaja valintoja voi ja saa kritisoida, ansaitusti ja epäansaitusti, mutta todellisen karhunpalveluksen hän teki tuleville mj-käskyttäjille. Joukkueessa oli pelaajia, jotka ovat kasvaneet huikeasti viimmeisen kauden aikana liigassa ja nyt taas pari pykälää näiden parin viikonaikana. Tuollaista henkistä kasvamista paremmaksi jääkiekkoilijaksi ei saa kesän muutaman kuukauden intensiivisellä harjoittelulla, se tulee juuri näissä mm-kisojen kuolemanpeleissä pelaamalla.

Samalla nää jätkät näytti kotosuomessa tai välimerellä kesälomaa viettäville joukkuekavereille, miten pienet ne erot oikeasti ovat sen oman seurajoukkueen ja kansainvälisen tason välillä. Siellä väännettiin Ovechkinin kanssa tasapäisesti ja vietiin pelinpainopiste vastustajan päähän siinä missä 1000 ottelun Olli Jokinen tai NHL-Haulakin. Palola oli finaaleissa kentän paras, sillä että ainoastaan lauko kun tuli paikka. Sama juttu Pakariselle suoraviivaisesti maalille. Kivistö ja helppo ensimmäinen syöttö, asioita jotka kaikki pelaajat osaavat kun jättää kaiken ylimääräisen härväämisen pois. Luulisi että tälläiset kisat viimmeistään motivoi lähtemään aamulla tekemään omatoimista lihasharjoitusta joka kesäaamu, ei pelkästään kisoissa olleille pelaajille vaan myös niille kotio jääneille ketju- ja joukkuekavereille jotka tälläkertaa jäivät rannalle.

Palola, Jormakka, Pakarinen, Sallisen veljekset, Kivistö, Ohtamaa, Lajunen... Siinä listaa pelaajista jotka ennen kisoja olivat suuria kysymysmerkkejä valintojen suhteen. Jo nyt voidaan kysyä kuinka moni heistä ei mahtuisi seuraaviin kisoihin JOS kehitys pysyy nykyisellä tasolla tai ottaa vielä seuraavan harppauksen. Ei varmasti kaikki, mutta jos edes yksi näistä pelaajista on ensivuonna vastuunkantajien joukossa ennen kisoja ilman kysymysmerkkiä, on siinä yksi pelaaja enemmän kuin tänä vuonna kuukausi sitten.

Tämä ennakkoluulottomasti kasattu joukkue, murtaa niitä myyttejä joiden mukaan joukkue pitää kasata vanhojen maajoukkue näyttöjen mukaan ns. vakiomiehistä. Nyt mielestäni ei pelkästään pelattu, vaan kasvatettiin joukkueellinen laajuutta tulevaisuuteen. Tämä joukkue tulee kantamaan hedelmää vielä seuraavan vuosikymmenen.

Loppuarvostelut ja syyttävät sormet yksittäisiä pelaajia kohtaan ovat turhia, virheitä pitää tulla onnistumisten ohella tässä vaiheessa tälläisellä joukkueella.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Suomen joukkueen historian kovin suoritus päättyi eilen. Ja mitä helvettiä? Iltasanomien sivuilla viisi ensimmäistä juttua on tuomarityöskentelystä!

Eikö kiekkoliitto vois näitten medioiden kanssa tehdä jotain sopimuksia, että tuotetaan heille hyvää sisältöä, ja annetaan haastatteluja, mitä he haluavat. Vastapalveluksena sitten he kirjoittaisivat positiivisia / jääkiekkoa(tuotteena) edistävää "mainontaa".

Tän viimeisen parin viikon jakson olis pitänyt synnyttää lisää kiekkofaneja, mutta taas taidetaan koulujen välitunneilla puhua vaan tuomareista.
 

Kulmapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Teukat, Jokerit, Flyers
Upea nousu. Tunnustan, etten alkusarjan Kazakstan pelin jälkeen enää uskonut joukkueeseen. Sen sijaan asianmukaisella tuomaripelillä olisi joukkue todella voinut pelata kullasta.
 

Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Koko teksti...

Hieno kirjoitus kaiken kaikkiaan Kyleltä! Ei ole tosiaan helppo paikka lähteä Kari Jalosella tästä jatkamaan, mutta luotto K. Jaloseen on vahva. Tuo pelaajien kasvaminen oli kyllä ennennäkemätöntä tässä turnauksessa. Itselleni pisti silmään erityisesti Palola ja Pakarinen, jestas mitä suorituksia.
 

Rocco

Jäsen
Suomen joukkueen historian kovin suoritus päättyi eilen.
Siis kovempi kuin Olympiamitalit? World Cup -finaalipaikka? Nyt kovimmaksi yltää 1995 kisojen jälkeen ylivoimaisesti heikoimmilla joukkueilla pelatut MM-kisat? Suomella oli surkea joukkue paperilla, mutta niin oli muillakin. Muutama iso nimi löytyi, pääasiassa Venäjän riveistä, mutta muuten kaikki huippumaat pelasi C-joukkueillaan. Kai se sitten on kova saavutus... Kyllähän Suomen kaikkien aikojen kovimmat saavutukset on aivan muualla kuin näissä kisoissa.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Siis kovempi kuin Olympiamitalit? World Cup -finaalipaikka? Nyt kovimmaksi yltää 1995 kisojen jälkeen ylivoimaisesti heikoimmilla joukkueilla pelatut MM-kisat? Suomella oli surkea joukkue paperilla, mutta niin oli muillakin. Muutama iso nimi löytyi, pääasiassa Venäjän riveistä, mutta muuten kaikki huippumaat pelasi C-joukkueillaan. Kai se sitten on kova saavutus... Kyllähän Suomen kaikkien aikojen kovimmat saavutukset on aivan muualla kuin näissä kisoissa.

No meinasin kirjoittaa ehkä sulkuihin tuohon perään. Sanotaanko, että mielestäni yksi kovimmista saavutuksista.

E: Hyvä, että löysit kirjoituksen pääpointin, kiitos siitä.
 
Ainoastaan Salomäen estämisjäähy oli aiheeton, muutenhan kaikki Suomen jäähyt vihellettiin ihan aiheesta. Mertarannan ja Kummolan vakiintuneen kannan nyt ymmärtää, mutta esim. Vesa Rantasen ja Lauri Lehtisen samankaltainen tuohtuminen ihmetyttää. Eihän ne mitään NHL-tason tuomareita olleet, mutta eipä olleet pelaajatkaan.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Ei ole tosiaan helppo paikka lähteä Kari Jalosella tästä jatkamaan, mutta luotto K. Jaloseen on vahva. Tuo pelaajien kasvaminen oli kyllä ennennäkemätöntä tässä turnauksessa. Itselleni pisti silmään erityisesti Palola ja Pakarinen, jestas mitä suorituksia.

Joo, Jalosella on kyllä aikamoinen näytön paikka. Maajoukkuetta on ruoskittu kuin pikkutyttöä Somaliassa, vaikka tällä kaudella on tullut nuorten MM-kulta, olympiapronssi ja MM-hopea. Olemme kuulemma muuttuneet jääkiekon suurmaasta kehitysmaaksi ja nyt Jalosen pitää tämä Westerlundin aikaansaama kaikkien aikojen farssi jotenkin oikaista. Silmäpuoli-Jackin maajoukkue olisi ansainnut lähinnä pudotuksen B-tasolle.

Tässä tuli taas opetusta tuutin täydeltä ja moneen suuntaan, eli se vanha viisaus: It ain´t over, ´till it´s over. Tamminenkin puhui kaikkien aikojen sekamelskasta. Luulisi 50 vuotta huippuammattilaisena opettaneet tuon vanhan viisauden.

En väitä, että Leijonien peli olisi ollut parastaikinämissään, mutta kun vertaa turnauksen ensimmäistä peliä ja viimeistä, niin tasonnosto ja kasvutarina on aivan uskomaton. Jos oltaisiin saatu pelata MM-finaalin tasolla myös tuomarityöskentelyn suhteen, niin ehkä olisi nyt pytty kainalossa. No, pelit on pelattu ja pulinat pois.

Paska maku jäi tuosta pelleilystä, varsinkin kun tunnelma peleissä ja yleisö oli parasta pitkään aikaan. Tietysti kiekkoniilot pahoittivat suomalaisfanien hatuista mielensä ja tällainen tyhmäily on tietysti omiaan tuhoamaan Suomen kiekkomainetta entisestään. Joko kannatus oli järjestäytymätöntä väärinkannattamista ilman capoja ja tifoja (hyi hyi) tai sitten olisi istua neutraali kauluspaita päällä asiantuntevasti ja tehdä tarkat tukkimiehenkirjanpidot viivelähdöistä.

Toivottavasti Nokka jatkaa samaa pyllyreikien kairaamista, Kiven ja Westerlundin viitoittamalla tiellä!
 

Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät
Miksi Suomi ei tehnyt paskatuomioista maaleja? Samalla tavalla sitä yv:tä annettiin köykäisesti välillä suomipojallekin, mutta ei maistunut.
Plus sitten se, että välillä Suomi selvisi ilman jäähyä tilanteista joista minäkin olisin värilaseineni antanut jäähyn. Eikä pelkästään tässä pelissä.

Mutta se on silti pakko sanoa, että olisi tuo voinut olla hieman eri peli jos esim. Malkin olisi lentänyt ulos tuosta Haulan telomisesta.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Joo, Jalosella on kyllä aikamoinen näytön paikka.

On kyllä mielenkiintoinen tilanne. Pelaajille vapaat kädet antava Westerlund vaihtuu totaaliseen kontrollifriikkiin Jaloseen joka kyttää joka rasausta ja pitää naruja todella tiukalla. Kun Westerlund antaa joukkueelle tilaa ja aikaa hiotua yhteen ja löytää itsensä, niin Jalonen taas lyö sen lekalla muottiin, oli se sitten pyöreä tai neliskulmainen. Videotuomarit uumoili että Westerlund puhui Olli Jokiselle "2 lausetta" koko turnauksen aikana ja antoi pelaajalle tilaa ottaa paikkansa ja puhjeta kukkaan. Mitä tekee Jalonen, fläppitaulu savuaa ja kyttää varmaan illalla hotellillakin että onko Olli pistänyt jo päänsä tyynyyn... Vähän kyllä pelottaa että mitä tästä seuraa?
 

Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät
Videotuomarit uumoili että Westerlund puhui Olli Jokiselle "2 lausetta" koko turnauksen aikana ja antoi pelaajalle tilaa ottaa paikkansa ja puhjeta kukkaan. Mitä tekee Jalonen, fläppitaulu savuaa ja kyttää varmaan illalla hotellillakin että onko Olli pistänyt jo päänsä tyynyyn... Vähän kyllä pelottaa että mitä tästä seuraa?
Sikäli tietysti vähän huono esimerkki, että sitä Ollin puhkeamista kukkaan odotetaan vieläkin. Ei tuo Erkan metodi ainakaan tässä tapauksessa toiminut.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
On kyllä mielenkiintoinen tilanne. Pelaajille vapaat kädet antava Westerlund vaihtuu totaaliseen kontrollifriikkiin Jaloseen joka kyttää joka rasausta ja pitää naruja todella tiukalla. Kun Westerlund antaa joukkueelle tilaa ja aikaa hiotua yhteen ja löytää itsensä, niin Jalonen taas lyö sen lekalla muottiin, oli se sitten pyöreä tai neliskulmainen. Videotuomarit uumoili että Westerlund puhui Olli Jokiselle "2 lausetta" koko turnauksen aikana ja antoi pelaajalle tilaa ottaa paikkansa ja puhjeta kukkaan. Mitä tekee Jalonen, fläppitaulu savuaa ja kyttää varmaan illalla hotellillakin että onko Olli pistänyt jo päänsä tyynyyn... Vähän kyllä pelottaa että mitä tästä seuraa?

Valmentajan tavasta johtaa seurajoukkuetta ei voi vetää johtopäätöksiä siitä, miten toimii maajoukkueessa. Ei Erkkakaan voi tuolla tavalla vetää pitkää liiga/KHL- kautta, homma hajoaisi ihan käsiin. Lyhyessä turnauksessa tuo toimii ihan eri tavalla. Totta kuitenkin, että Jalonen on kontrollifriikki, ja tuskin hän täysin karvoistaan pääsee. Jalonen tosin todennäköisesti ottaa varmasti opikseen Erkan menestyksellisestä tavasta johtaa näitä turnauksia, vaikkei nyt varmaan suoraan lähde ketään kopioimaan.

EDIT: Erkan ongelma seurajoukkueissa on ollut nimenomaan sen kiiman löytyminen. Leijonissa se taistelutahto ja tsemppi tulee monestakin syystä kuin itsestään antamalla pelaajille vapauden. Viimeiset keikat Jokereissa ovat aina jättäneet vähän valjun kuvan. Pelitavat ja taktiikat ovat olleet hallussa, ja niillä on pärjätty OK. Joukkueen täysi potentiaali silti jäänyt jotenkin piippuun.
 

Boulerice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boogaard(R.I.P) ja Twist
Ainoastaan Salomäen estämisjäähy oli aiheeton, muutenhan kaikki Suomen jäähyt vihellettiin ihan aiheesta. Mertarannan ja Kummolan vakiintuneen kannan nyt ymmärtää, mutta esim. Vesa Rantasen ja Lauri Lehtisen samankaltainen tuohtuminen ihmetyttää. Eihän ne mitään NHL-tason tuomareita olleet, mutta eipä olleet pelaajatkaan.

Se mikä niissä eniten arsyttää on se, että vastaavista tilanteista ei vihelletty venäläisille jäähyjä, joten ihan aiheesta on mussutettu.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Olipa kaksijakoinen turnaus: alkusarja paskaa, pudotuspelit lähes täydellistä peliä materiaali huomioiden.

Rinteen ohella turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi olisi voinut nostaa kyllä myös Lehterän: Suomi teki 8 maalia pleijareissa ja Lehterän tehot 2+5. Yksi kovimmista suorituksista mm-kisojen pudostuspeleissä. Huomattava yhtäläisyys on siinä, että Suomen tuloksellisuus kulki käsi kädessä Lehterän tehojen kanssa.

Finaalista pelillisesti harmittaa se 2-2 -tasoitus. Voi v mitä puolustamista. Alivoima epäonnistui myös, mutta tässä voi kyllä oikeutetusti jossitella jäähyjen syistä.

Palola on pakko nostaa esille. Aivan käsittämätön kuti näissäkin karkeloissa. Todellinen pelote hyökkäyspäässä jos saa kiekon laukaisusektorille. Jos vielä vähän kehitystä tapahtuu niin siinä on Selänteen korvaaja snaipperin paikalle isoon kaukaloon. Tai no jos tuon tasoista Venäjää vastaan pääsee jatkuvasti paikkoihin niin voitaneen sanoa jo tässä vaiheessa maailmanluokan pelaajaksi.

Puolustus venyi huikealla tavalla, mutta ei voi sanoa.

Erkka teki uskotamatonta jälkeä jälleen kerran.

Positiivisista kommenteista huolimatta ottaa päähän. Ei jaksa tällaista "hyvä häviäjä" -roolia, kun enemmän oli yllättäen tarjolla. Venäjä oli tasollaan vain yv:llä, muuten peli oli yllättävän tasainen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös