Musta Nuoli
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
MM-finaalille on jo oma otteluketjunsa avattu, joten myös pronssipelille on syytä avata vastaava ketju, jossa voi pohjustaa huomista mitaliottelua ja sen asetelmia.
Suomi ja USA kohtaavat siis näissä kisoissa toistamiseen, ensimmäisen kamppailun vei Yhdysvallat 4-1. Siinä ottelussa USA oli selkeästi parempi joka osa-alueella, mutta nyt kaikki alkaa puhtaalta pöydältä ja taululla on 0-0.
Vähän pohdintaa:
Hyökkäys
Suomen ykköskenttä on näissä kisoissa ollut pääsääntöisesti tehokas, mutta nyt Ruotsi-pelissä tehot ja pelihuumori jäivät kotimaahan. Ykkösen on ryhdistäydyttävä, muista ketjuista ei juuri apua maalinteossa ole ollut. Granlundin kakkoskenttä oli Ruotsi-pelin pirteimpiä osa-alueita ja Granlund paitsi voittaa aloituksia kovalla prosentilla (kisojen kolmanneksi paras) myös pelaa hyvällä asenteella. Pillut voivat rymistellä ja Hakit vääntää, mutta heidän varaansa ei voi laskea, vaikka joskus sattuisi osumaankin.
Yhdysvalloilla on tasaisempi osaaminen ja kovina tykkeinä Stastny ja Smith. Mutta nollille sitä voi Yhdysvallatkin jäädä, jos aseita tiiviiseen puolustamiseen ja kovaan tempoon ei löydy. Se on eri asia, onko Suomella edellämainittuja vahvuuksia.
Hyökkäys menee kutakuinkin tasan maiden välillä.
Puolustus
Suomi pelaa neljällä pakkiparilla, ja tämä paitsi tasaa kuormitusta myös antaa teoriassa mahdollisuuden nopeampaan pelitempoon. Mutta pakkien virhealttius on välillä varsin kova, ja koko pakisto on tehnyt yhden ainoan maalin näissä kisoissa. Sen teki Ossi Väänänen, joka tekee yhden maalin yhdeksän vuoden välein arvokisoissa. Lepistö ja Laakso ovat olleet hyviä.
Yhdysvaltojen pakisto on tasapaksumpi, mutta koostuu ihan pätevistä pelimiehistä. Pari maalia enemmän USA päästi alkusarjassa kuin Suomi, ja nyt pudotusotteluissa kolme maalia per peli, eli saman verran kuin Suomikin.
Aika tasassa nämäkin osa-alueet lopulta ovat.
Maalivahdit
Suomella on hyvässä iskussa oleva Antti Raanta, joka edellisessä USA-pelissä vähän pomputteli, mutta on pelannut sen jälkeen ihan hyvällä tasolla, vaikkakaan ei missään jumalmoodissa. Raannan piikkiin ei puusilmäisinkään häröilijä voi Suomen välierätappiota pistää.
Yhdysvalloilla on maalillaan joko kovassa iskussa oleva nuori Gibson, joka on pelannut todella hyvät kisat, tai sitten maalille luistelee Bishop.
Gibsonin pelatessa maalivahtietu on Yhdysvalloilla, Bishopin pelatessa kutakuinkin tasan.
Lisäksi Suomella on ollut neljä tuntia enemmän aikaa levätä ja käsitellä vitutusta. Eivät nämä asiat sinänsä peliä ratkaise, mutta jos marginaalit ovat ottelussa kovin pienet, niin esimerkiksi vittuuntuneempi ja tappiotaan märehtivä joukkue voi jäädä alussa vähän jalkoihin. Myös esim. kolmannessa erässä voi pronssipelissä Yhdysvaltain jalka jo painaa, kun heidän pelinsä oli paljon Suomen peliä nopeatempoisempi ja palautumisaika oli lyhyempi. Tosin tämä riippuu täysin pelitilanteesta, mutta jos on tasaista, niin tämä voi jonkin verran vaikuttaa.
Jatkan tätä seuraavassa viestissä.
Suomi ja USA kohtaavat siis näissä kisoissa toistamiseen, ensimmäisen kamppailun vei Yhdysvallat 4-1. Siinä ottelussa USA oli selkeästi parempi joka osa-alueella, mutta nyt kaikki alkaa puhtaalta pöydältä ja taululla on 0-0.
Vähän pohdintaa:
Hyökkäys
Suomen ykköskenttä on näissä kisoissa ollut pääsääntöisesti tehokas, mutta nyt Ruotsi-pelissä tehot ja pelihuumori jäivät kotimaahan. Ykkösen on ryhdistäydyttävä, muista ketjuista ei juuri apua maalinteossa ole ollut. Granlundin kakkoskenttä oli Ruotsi-pelin pirteimpiä osa-alueita ja Granlund paitsi voittaa aloituksia kovalla prosentilla (kisojen kolmanneksi paras) myös pelaa hyvällä asenteella. Pillut voivat rymistellä ja Hakit vääntää, mutta heidän varaansa ei voi laskea, vaikka joskus sattuisi osumaankin.
Yhdysvalloilla on tasaisempi osaaminen ja kovina tykkeinä Stastny ja Smith. Mutta nollille sitä voi Yhdysvallatkin jäädä, jos aseita tiiviiseen puolustamiseen ja kovaan tempoon ei löydy. Se on eri asia, onko Suomella edellämainittuja vahvuuksia.
Hyökkäys menee kutakuinkin tasan maiden välillä.
Puolustus
Suomi pelaa neljällä pakkiparilla, ja tämä paitsi tasaa kuormitusta myös antaa teoriassa mahdollisuuden nopeampaan pelitempoon. Mutta pakkien virhealttius on välillä varsin kova, ja koko pakisto on tehnyt yhden ainoan maalin näissä kisoissa. Sen teki Ossi Väänänen, joka tekee yhden maalin yhdeksän vuoden välein arvokisoissa. Lepistö ja Laakso ovat olleet hyviä.
Yhdysvaltojen pakisto on tasapaksumpi, mutta koostuu ihan pätevistä pelimiehistä. Pari maalia enemmän USA päästi alkusarjassa kuin Suomi, ja nyt pudotusotteluissa kolme maalia per peli, eli saman verran kuin Suomikin.
Aika tasassa nämäkin osa-alueet lopulta ovat.
Maalivahdit
Suomella on hyvässä iskussa oleva Antti Raanta, joka edellisessä USA-pelissä vähän pomputteli, mutta on pelannut sen jälkeen ihan hyvällä tasolla, vaikkakaan ei missään jumalmoodissa. Raannan piikkiin ei puusilmäisinkään häröilijä voi Suomen välierätappiota pistää.
Yhdysvalloilla on maalillaan joko kovassa iskussa oleva nuori Gibson, joka on pelannut todella hyvät kisat, tai sitten maalille luistelee Bishop.
Gibsonin pelatessa maalivahtietu on Yhdysvalloilla, Bishopin pelatessa kutakuinkin tasan.
Lisäksi Suomella on ollut neljä tuntia enemmän aikaa levätä ja käsitellä vitutusta. Eivät nämä asiat sinänsä peliä ratkaise, mutta jos marginaalit ovat ottelussa kovin pienet, niin esimerkiksi vittuuntuneempi ja tappiotaan märehtivä joukkue voi jäädä alussa vähän jalkoihin. Myös esim. kolmannessa erässä voi pronssipelissä Yhdysvaltain jalka jo painaa, kun heidän pelinsä oli paljon Suomen peliä nopeatempoisempi ja palautumisaika oli lyhyempi. Tosin tämä riippuu täysin pelitilanteesta, mutta jos on tasaista, niin tämä voi jonkin verran vaikuttaa.
Jatkan tätä seuraavassa viestissä.