MM-kisat 2010: Suomen maalivahtipeli - Rinteen johdolla menestykseen?

  • 80 544
  • 486

Sateentekijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Anaheim Ducks - pelaajista: Joe Sakic
Suomen ykkösmaalivahdiksi on kaavailtu 28-vuotiasta Pekka Rinnettä, joka torjui kuluneella kaudella loistavasti NHL:ssä syrjätten Dan Ellisin kakkosmaalivahdiksi. Isokokoinen ja pitkä, 196 senttinen Rinne, omistaa valtavan hyvät refleksit ja liikkuu isoksi mieheksi hyvin ja akrobatiataituruutta löytyy haamuvenymisiin.

Rauman Lukosta KHL:ään siirtynyt Petri Vehanen on lähtökohtaisesti kakkosmaalivahti ja tuskin pääsee sovittelemaan ykkösen viittaa harteilleen, ellei Rinne epäonnistu täysin (mihin en millään usko).

Vehanen on myöskin hyvä ja suoritusvarma maalivahti. Katsoinpa muuten männäviikolla sattumalta KHL-liigan ratkaisupelin ja omiin silmiini pelin taso oli melko hirveää roiskimista ja nyhjäistä - missä oli se kaikki KHL:n kehuttu taito? Laukaukset eivät ole muutaman pelin perusteella KHL:ssä kovin laadukkaita (varsinkin verrattuna NHL:ään, jossa laatua löytyy paljon). Pidän kovempana meriittinä torjua NHL:ssä laadukkaampien ja kovempien laukauksien sateessa kiekkoja kuin KHL:ssä tai SM-liigassa, jossa vedot ovat varsinaisia tuhnuja, joiden tasoa ei vain voi verrata rapakon takana ilmestyviin kuteihin. Pienessä askissa vedot myös tulevat nopeammin ja koko ajan on oltava todella hereillä.

Tällä KHL:n laukauksien heikolla tasolla en dissaa Petri Vehasta, hän on hyvä maalivahti, mutta ykkösmaalivahdin paikka on kuitenkin lähtökohtaisesti Rinteen niskaan päällä ja tämähän onkin jo selvä asia ja selväksi tehty, joten ei siitä sen enempää.

Tänään Tanskaa vastaan Rinne on siis ensimmäisenä tulessa. Mihin pitäisi sitten kiinnittää huomiota? Ylipäätänsäkin maalivahtipelissä kannattaa kiinnittää huomio siihen, millainen maalivahdin rebound-kontrolli on, pelaako kuinka syvällä maalissa, miten lukee tilanteet, jne. Luultavasti hankala peli Rinteellä tulossa siinä mielessä, että vetoja tulee harvakseltaan.

Ei Suomen menestys maalivahteihin tule kaatumaan. Siitä menen takuuseen. Puolustuksen koomailuja tulee maalivahti jälleen pelastamaan ja se on Suomen onni ja ase se.
 

ozo

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Latvia, Dinamo Riga
Luultavasti hankala peli Rinteellä tulossa siinä mielessä, että vetoja tulee harvakseltaan.

En usko, että Tanska laukoo paljon vähemmän kuin Suomi. Tanskalla on kuitenkin suhteellisen laadukas joukkue kasassa, joka pystyy varmasti luomaan paineita myös Rinteen alueelle.
 

Sateentekijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Anaheim Ducks - pelaajista: Joe Sakic
En usko, että Tanska laukoo paljon vähemmän kuin Suomi. Tanskalla on kuitenkin suhteellisen laadukas joukkue kasassa, joka pystyy varmasti luomaan paineita myös Rinteen alueelle.

Riippuu ihan siitä, miten Suomi pelaa. Jos viisikkopeli toimii hyvällä rytmillä, ongelmia ei pitäisi hirveästi syntyä. Mutta täytyy samaan hengenvetoon kylläkin todeta, että Tanskalla on pari pelaajaa, jotka pystyvät vavisuttamaan Suomen puolustusta, varsinkin, kun puolustuspelaaminen on vielä kymysmerkin alla.
 

AC/DC MAN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United
Mun täytyy kyllä myöntää että miks ihmeessä Jukka teki ton valinnan ja sanoi että Peksi on ykkönen. Koska Pete Vehanen on paljon varvempi, ei sylje kiekkoja eteensä. Mutta ehkä Rinne on vähän isokokoisempi, niin varmaan siksi päädyttiin Peksiin. Kummassakin löytyy hyviä puolia, ei Pekkakaan huono ole, jos se kerran on änärissä ykköstorjuja. Toivotaan nytten Peksille onnea Peliin, koska hän on aloittava maalivahti tänään. Ja varmaan Saksaa vastaan aloittaa Pete, ja sen jälkeen päätetään lopullisesti kumpi on ykkönen. Mutta lähtökohtahan oli Suomella että Rinne pelaisi enemmän.
 
Kyllähän näistä kahdesta Rinne on se joka pystyy pelastamaan useammankin pisteen Suomen hyväksi. Mitään pois Vehaselta, mutta KHL:n mestaruus ei tarkoita automaattisesti ykkösvahdin paikkaa. Kyllä Rinteen näytöt on NHL:stä tällä kaudella melko kovat, ja hilasi Nashvillen vielä pleijareihin.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Kummassakin löytyy hyviä puolia, ei Pekkakaan huono ole, jos se kerran on änärissä ykköstorjuja.

Aikamoinen understatement. Ei se Pekka tosiaan huono ole, eivät huonot vahdit ole NHL-joukkueittensa ykkösveskareita. Pikemminkin Rinne on kaikkea muuta kuin huono, parhaimmillaan erinomainen.

Onhan Vehanenkin erinomainen maalivahti, mutta kyllä NHL-ykkösvahti menee oletusarvoisesti aina muiden ohi (sen sijaan esim. Vehanen olisi mennyt NHL-kakkosvahdin ohi hierarkiassa, ainakin minun hierarkiassani). Minusta asetelma on hyvä näin: Rinne on ykkönen, ja iäkkäämpi Vehanen on hyvä kakkonen tukemassa taustalla ja pelaamassa turnauksessa pari ottelua. Tarkki voi vaikka syödä saksalaista bratwurstia ja juoda kaljaa kolmosvahtina.

On silti täysin mahdollista, että tänään ei Rinteeltä vielä nähdä mitään huippupeliä. Isoon kaukaloon tottuminen voi vaatia yhden pelin alle, ja toiseksi ottelun luonne voi olla sellainen, että kuteja ei tule paljon. Sinänsähän ottelun tuloksella ei ole väliä, kunhan se on voitollinen. Rinteenkään ei tarvitse vielä venyä mihinkään supersuorituksiin, rutiinipelin pitäisi riittää.
 

Sateentekijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Anaheim Ducks - pelaajista: Joe Sakic
Pelistä tuli juuri sellainen Rinteen kannalta, kuten odotin: vähän kuteja ja sitten ne kudit, jotka tulivat, olivat pahoja tilanteita. Jääkylmää vettä silmänräpäyksessä niskaan - aika hirveä alku Rinteelle.

---

Rinne olisi voinut heittää käärmeen kielensä tuossa AV-maalissa (oliko edes AV-maali, en nyt muista ja eipä kiinnostakaan). En ymmärrä, miksi harva maalivahti käyttää tätä asetta hyödyksi. Tuollainen maahan menevä makaaminen johtaa kuitenkin auttamatta turmioon, kun kaveri laittaa kattoon kiekon.

Toki läpiajo on aina paha veskarille, mutta gameseivaria olisi Suomi tarvinnut ja nyt Rinne ei siihen pystynyt. Mutta onhan se todettava vielä, että Suomen YV-pelin paskuus ja hengetön velttoilu olivat suuri syy siihen, miksi Suomi hävisi. Ja Tanska pelasi pirun hyvin. Piste.
 

Rici

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, D, Pönttövuoren Peikot
Voisi kokeilla Vehasta seuraavaan matsiin. Vaikka ei Rinne nyt varsinaisen huonosti pelannut, niin ei kyllä esittänyt huippuotteitakaan. Vehanen on ainakin voittanut tänä vuonna melkein kaiken.
 

Imuuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Voisi kokeilla Vehasta seuraavaan matsiin. Vaikka ei Rinne nyt varsinaisen huonosti pelannut, niin ei kyllä esittänyt huippuotteitakaan. Vehanen on ainakin voittanut tänä vuonna melkein kaiken.

Ei osuittanut ei, totta. Luottaisin edelleen Rinteeseen, mutta mitä hävittävääkään Suomelle enään on?
Mene Vehanen ja näytä, *kuinka polvi taittuu maalin takana kun vastustaja luistelee edes 2metrin etäisyydellä!*, kuinka ne gamesaverit tehdään :)

Viimeksi tällainen tilanne Suomelle oli 1. matsin jälkeen vuonna 1995. Ei mulla muuta.

edit. Ei siis todellakaan ole mitään vähetteleyä Vehasen suuntaan, huippumaalivahti se on!
 
Viimeksi muokattu:

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Eipä tästä farssista Rinnettä voi syyttää. Tanskan maalit olivat ihan tehtyjä, eikä Rinteeltä mitään lipsahduksia tullut.

Syypäät tappioon löytyvät muilta pelipaikoilta. Rinteen kanssa eteenpäin, sanon ma.
 
Ihan tuohon ketjun aiheeseen kommentoisin seuraavaa että eikös rinne vie joko ylös taikka sitte alas ?
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Eipä tästä farssista Rinnettä voi syyttää. Tanskan maalit olivat ihan tehtyjä, eikä Rinteeltä mitään lipsahduksia tullut.

Syypäät tappioon löytyvät muilta pelipaikoilta. Rinteen kanssa eteenpäin, sanon ma.

Ei ollut tosiaan Rinteen vika, ihan hienoja, tehtyjä maalejahan Tanskan kaksi ekaa maalia olivat, ja kummastakin vastasi NHL-ammattilainen. Olisipa Suomellakin maalintekoon pystyviä NHL-ammattilaisia.

Vehanen pelannee seuraavan matsin Saksaa vastaan joka tapauksessa, eiköhän tämä kuvio ole sovittu jo aiemmin. Rinne pelaa luultavasti Yhdysvaltoja vastaan. Tämän jälkeen luultavasti pelataan jatkopeleissä (joko jatkolohkossa tai karsintasarjassa) siten, että Vehanen saa taas yhden matsin väliin.
 

Hiilivoimala

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Lukko-
En väheksy Rinteen peliä yhtään, sai huonon alun ihan puhtaasti omien kustannuksella eikä mahtanu mitään takaiskuille.

Mutta kanukit olis vaihtanu kassaria jo noiden kahden maalin jälkeen, vaikka kassari ei olis voinu mitään niille maaleille, tarkoitushan on herättää joukkuetta. Sama virhe toistuu Jaloselta ja Duffalta taas, jenkkejä vastaan olis tarvinnu vaihtaa kans parin maalin jälkeen Bäkke maaliin. Nyt olis voitu herättää joukkuetta ja heittää Vehanen tolppien väliin, sekä jatkaa tunausta ennalta sovitun peluutuksen mukaan.
Mut ei, koutsit on ihan liian varovaisia ja arkoja.


Ja meidän pakit oli täysin kuutamolla, Niskala aivan paska, Numppa ei sen parempi eikä Kukkonenkaan, Vataselle kävi yks virhe mut muuten pelas ihan kohtuullisesti. Sori, tämä ei taida ihan kuulua tähän osioon, mut pakkohan sitä on sit purkaa itteensä kerralla..
 

scholl

Jäsen
Mutta kanukit olis vaihtanu kassaria jo noiden kahden maalin jälkeen, vaikka kassari ei olis voinu mitään niille maaleille, tarkoitushan on herättää joukkuetta.

Nimenomaan. Kanukit olisivat heittäneet Vehasen tolppien väliin, jatkaneet Vehasella Saksaa vastaan ja jos mies olisi selviytynyt hyvin niin hänellä olisi jatkettu turnaus loppuun. Se on vain paskaa tsägää, että Rinne joutui maaliin romahduspeliin.

Mut ei, koutsit on ihan liian varovaisia ja arkoja.

Niin Dufva pelkää, Jalonen vasta opettelee johtajuutta ja mikä se yksi kuulapäälehkonen siellä on, mikä sen rooli on? Ilmeisesti on vastuussa pyykkikoneesta tms, mutta turha sellaista pelin kannalta turhaa äijää on aitioon ottaa.
 
Vehanen siis maaliin Saksaa vastaan. Luultavasti tämä oli kyllä sovittu etukäteen eikä Tanska puppeloinnilla ollut vaikutusta asiaan. Puppeloinnilla tarkoitan siis joukkuetta, en Rinnettä.
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Vehanen siis maaliin Saksaa vastaan. Luultavasti tämä oli kyllä sovittu etukäteen eikä Tanska puppeloinnilla ollut vaikutusta asiaan. Puppeloinnilla tarkoitan siis joukkuetta, en Rinnettä.

Luulen myös, että maalivahtien peluutus on jo mietitty hyvissä ajoin etukäteen. Ei Rinnettä voi eilisestä tappiosta missään nimessä syyttää, olisipa ollut kuka tahansa, niin aika vaikea oli pelata tuon joukkueen takana.

Lisäksi Suomelle tarjottiin hopealautasella ylivoimaa, jopa 5-3 yyveetä, mutta ei vain maistunut. Yksikin yv. pussi olisi voinut kääntää pelin.

Usein sanotaan, että veskarin on vaikea pelata, jos ei tule laukauksia tasaiseen tahtiin. Jos näin on, niin Rinteellä oli tämäkin vastassa, Petri Vehasella tuskin on tätä ongelmaa maanantaina.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Kyllä on Vehasellekin karmea tilanne lähteä pelaamaan: joukkue on jo turnauksen toisessa ottelussaan tilanteessa jossa on saatava pakkovoitto, tai muuten karsintasarja kutsuu. Aika kovat paineet asetetaan maalivahdillekin..
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Kyllä on Vehasellekin karmea tilanne lähteä pelaamaan: joukkue on jo turnauksen toisessa ottelussaan tilanteessa jossa on saatava pakkovoitto, tai muuten karsintasarja kutsuu. Aika kovat paineet asetetaan maalivahdillekin..

Luonto karsii painetiloja pelkäävät muihin pelipaikkoihin. Maalivahdin homma ei ole mikään win-win situation.
 

Teisa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jos ja kun Suomi hoitaa Saksan Vehasen johdolla on mielenkiintoista nähdä miten maalivahtien peluutus jatkuu siitä eteenpäin. Rinteellehän tuo USA-peli oli varmasti alunperin suunniteltu, mutta onko tukalassa tilanteessa järkevää vaihtaa voittavaa maalivahtia hävinneeseen? Kyllähän Rinne on näistä lähtökohtaisesti parempi maalivahti ja pystynee kokoamaan itsensä USA-peliin, mutta kuumaa veskaria voi olla fiksumpaa peluuttaa..
 
Viimeksi muokattu:

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Jos ja kun Suomi hoitaa Saksan Vehasen johdolla on mielenkiintoista nähdä miten maalivahtien peluutus jatkuu siitä eteenpäin. Rinteellehän tuo USA-peli oli varmasti alunperin suunniteltu, mutta onko tukalassa tilanteessa järkevää vaihtaa voittavaa maalivahtia hävinneeseen?

Jalonen ei ole aikaisemminkaan vakuuttanut tilanteen mukaan joustavana valmentajana, vaan pikemminkin valmentajalta, jolla on etukäteen kiveen hakattu kaava, jonka mukaan mennään, toimi se tai ei.

Eli eiköhän Rinne pelaa USA-pelin. Eikä Tanska-häviö Rinteen vika ollutkaan, kyllähän syy oli muualla. Ihan tehtyjä, nättejä maaleja Tanskan maalit olivat, ja taitavat NHL-hyökkääjät niissä asialla.

Maalivahtien peluutuksessahan Jalosen tähtäin on toki edessäpäin, siinä legendaarisessa seitsemännessä ottelussa - joka on turnauksen jatkuessa samanhenkisenä ensi syksyn ensimmäinen EHT-matsi, sillä karsintasarjassahan pelataan vain kolme peliä ja turnaus loppuu sitten siihen, kuuteen peliin.

Tietysti vielä on jatkolohkopaikkakin mahdollinen, kahdella suoralla voitolla sen pitäisi olla selvä. Sen sijaan esim. kaksi jatkoaika/rankkarivoittoa ei välttämättä enää riittäisi, muista vaihtoehdoista nyt puhumattakaan.
 

Quethas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Suomen maajoukkueet, Tampere United
Eiköhän Jalonen ole suunnittelut sillä tavalla, että Rinne on ykkösvahti ja Vehanen kakkonen. Samalla Rinteelle annetaan alkulohkosta Tanska ja USA-pelit ja Vehaselle Saksa-peli. Mielestäni tuota on turha lähteä rikkomaankaan. Jos ja toivottavasti kun Saksa kaatuu, niin sen ei ainakaan pitäisi olla todiste Vehasen erinomaisuudesta tai voittavan vahdin statuksesta. Ja eilen kaikkein vähiten Suomi Rinteeseen kaatui. Kyllä ne syyt olivat niissä kenttäpelaajissa Rinteen edessä. Ei Rinne nyt Suomelle maaleja ja terävyyttä kaksinkamppailuissa voi millään tuoda.

Jos Rinne todella pettää USA-pelissä, niin silloin Vehaselle vastuuta. Mutta nyt en itse näe syytä vaihtaa Rinnettä pois kolmen päästetyn maalin perusteella. Varsinkaan, kun maalit olivat kyllä ihan tekemällä tehtyjä ja asialla todellakin oli suurimmaksi osaksi selkeästi NHL-tason pelaajat.
 

Repolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Minun silmiini on osunut Rinteen ja Vehasen pelinumerot joka molemmilla on seuroissaan 35. Vehasella on enemmän maaotteluita ja hän on vanhempi. Rinteellä on kuitenkin numero 35 paidassaan. Vähän erikoista toimintaa mutta kai sitten pohjoisen unelmavävy on nhl-statuksellaan halunnut tuon numeron.
 

asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Minun silmiini on osunut Rinteen ja Vehasen pelinumerot joka molemmilla on seuroissaan 35. Vehasella on enemmän maaotteluita ja hän on vanhempi. Rinteellä on kuitenkin numero 35 paidassaan. Vähän erikoista toimintaa mutta kai sitten pohjoisen unelmavävy on nhl-statuksellaan halunnut tuon numeron.
Turhaa tuosta nyt mitään numeroa on tehdä. Tuskin se Petellekään mikään erityisen tärkeä juttu se pelinumero on, ja ihan hyvin Pete on itse voinut sanoa Rinteelle, että ottaa sen kolmevitosen. Ja kun Rinne nyt lähtökohtaisesti kuitenkin on ykkösmolari, niin mielestäni luonnollista on että hän saa myös ensimmäiseksi numeronsa valita.
 

Anssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Erik Karlsson, Pep Guardiola
Minun silmiini on osunut Rinteen ja Vehasen pelinumerot joka molemmilla on seuroissaan 35. Vehasella on enemmän maaotteluita ja hän on vanhempi. Rinteellä on kuitenkin numero 35 paidassaan. Vähän erikoista toimintaa mutta kai sitten pohjoisen unelmavävy on nhl-statuksellaan halunnut tuon numeron.

Melko marginaalinen valituksen aihe. Mitä väliä?

Vähän asiaakin: Rinteeltä kehno peli, mutta eiköhän mies silti USA-pelissä maalissa ole. Vehaselle toki mielellään unelmapeli Saksaa vastaan.
 
Minun silmiini on osunut Rinteen ja Vehasen pelinumerot joka molemmilla on seuroissaan 35. Vehasella on enemmän maaotteluita ja hän on vanhempi. Rinteellä on kuitenkin numero 35 paidassaan. Vähän erikoista toimintaa mutta kai sitten pohjoisen unelmavävy on nhl-statuksellaan halunnut tuon numeron.

Kai sitä voi löytää salaliittoja tuostakin asiasta. Eihän hommassa ole todellisuudessa mitään ihmeellistä. Rinne on hierarkiassa Vehasen edellä ja saa näin ollen pitää oman numeronsa. Eri asia jos Vehanen olisi useampien arvokisojen veteraani, mutta nämähän ovat Vehaselle kuten myös Rinteelle toiset arvokisat.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös