MM 2023: Sveitsi

  • 17 433
  • 60

juhnis

Jäsen
Tänään vielä Sveitsin kannalta merkityksetön peli Latviaa vastaan, mutta päivän puheenaihe on jo se, kumman maalivahdin Patrick Fischer valitsee torstain puolivälierään maalin suulle. Mayer on esiintynyt turnauksessa edukseen ja tehnyt itsestään varteenotettavan vaihtoehdon pitkäaikaiselle luottoveskari Genonille. Ehkä Genoni on kuitenkin valtavalla kokemuksellaan Fischerille turvallisemman tuntuinen valinta. En tosin yllättyisi siitäkään, jos Fischer jatkaisi vastuun jakamista vielä pudotuspeleissäkin kahden tasavahvan maalivahdin välillä.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Vaikka Sveitsi on luonnollisesti suosikki Saksaa vastaan torstain puolivälierässä, niin mikään läpihuutojuttu ei pelistä välttämättä Sveitsille tule.
Sveitsin menestyksen kannalta oleellista olisi, että pääsevät alussa johtoon ja pakottavat Saksankin hyökkäämään.
Saksalle kuvittelisin Sveitsin olevan mieluinen vastustaja pudotuspeliin.
 

juhnis

Jäsen
Hyvän ja huonon päivän välinen ero on Sveitsillä edelleen aivan liian iso. Saksa oli hyvä, mutta Sveitsin oma peli mureni jälleen kerran kovassa paikassa. Fischerin aika tullee tämän turnauksen myötä päätökseensä - mielenkiintoista nähdä, mille linjalle päävalmentajan valinnan suhteen lähdetään.
 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Sveitsi c'moon! En pystynyt seuraamaan matsia ja näin aiemmin, että peli oli 1-1 ja nyt näin, että Sveitsi oli hävinnyt pelin. Sveitsin häviäminen puolivälierissä on ilmeisesti yhtä varmaa kuin Ristolaisen kieltäytyminen MM-kisakutsusta.
 

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Onhan tämä huikea pettymys. Vähän kuin 5-1 muuttuu 5-6.
 
Suosikkijoukkue
Änärin suomalaiset
Hyvän ja huonon päivän välinen ero on Sveitsillä edelleen aivan liian iso. Saksa oli hyvä, mutta Sveitsin oma peli mureni jälleen kerran kovassa paikassa. Fischerin aika tullee tämän turnauksen myötä päätökseensä - mielenkiintoista nähdä, mille linjalle päävalmentajan valinnan suhteen lähdetään.
Söderholmin Toni voisi olla hyvä haku.
 

juhnis

Jäsen
Sveitsi on kuin Suomi 30-35 vuotta sitten. Hyviä pelaajia on ja hyvä joukkuekin. Mutta on Saksa-peikko ja muita mörköjä korvien välissä. Mutta kyllä Sveitsi voittaa vielä nämä möröt ja vie kannun lähivuosina.
Kyllä Sveitsin kohdalla eletään tällä hetkellä etsikkoaikaa. Moni avainpelaaja alkaa olla parhaassa iässään tai jo sen ohittanut. Kotikisat 2026 olisi varmasti hieno huipennus mm. tuolloin jo 36-vuotiaan Roman Josin maajoukkueuralle. Pidemmällä tähtäimellä tilanne vaikuttaa sen sijaan hyvin huolestuttavalta, sillä pelaajatuotanto on kuihtunut lähes olemattomiin. On hyvin mahdollista, ettei tämän kesän varaustilaisuudessa tulla varaamaan yhtään sveitsiläistä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös