MM 2021: Ruotsi

  • 17 592
  • 74

Nick Neim

Jäsen
A-lohkossa on pelattu niin paljon ristiin ja tullaan varmaan vielä pelaamaankin, että tuskin 12 pistettä tarvitaan puolivälieräpaikkaan. Mutta tuskin 9 pistettä riittää. Veikkaan että 10-11 pistettä tarvitaan eli Venäjää vastaan Ruotsi tarvinnee vähintään yhden pisteen. Tällä menolla homma saattaa tosin olla jo sitä ennen ratkennut.

Eilen olin ynnäileväni, että jos pelit menee jotenkin sapluunan mukaan olisi Slovakia minimissään 12 pisteessä lopussa voittamalla viimeisestä kolmestä pelistään vain Tanskan, joka olisi myös alin pistemäärä mitä vaaditaan, sillä kolme edellä olevaa tulisivat päätymään parempiin pisteisiin. Slovakia saisi jopa hävitä Ruotsille kunhan Ruotsi ei voita Venäjää. Ruotsin on aivan pakko voittaa kaikki loput suoraan, mutta sekään ei välttämättä vielä riitä.
Ja tässähän on tosiaan sekin, että mikäli Slovakia häviäisikin Tanskalle jopa suoraan, olisi Tanskalla hyvät mahdollisuudet 11 pisteeseen voittamalla Slovakian lisäksi myös Valko-Venäjän tänään. Ja Tanskalla on kuitenkin keskinäinen Ruotsia vastaan voitettuna, eli Ruotsi tarvitsisi tuossakin tapauksessa sen 12 pistettä jatkopaikkaan.

Käytännössä lähes varmasti Ruotsi tarvitsee 12 pistettä päästäkseen jatkoon, jollei nyt joku ylimääräinen jatkoaika Tanskan ja Slovakian keskinäisessä pelissä vähän hämmennä soppaa lisää.

E: käytännössä lähes varmasti -> allekirjoittanut ennakoi Tanskan voittoa tänään. Eli ei lähes varmasti sentään vielä, mutta Tanskan mahdollisella voitolla kyllä.
 
Viimeksi muokattu:

Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Onko tää nyt sitten modernin ajan suurin fiasko maajoukkuekiekossa? Matsitasolla suurimmat ovat varmasti edelleen 2002 ja Tommy Salo ja seuraavana vuonna meidän voimannäyte puolivälierässä kotikisoissa. Mutta kyllä kai tämän on ainakin suomalaisesta näkökulmasta oltava turnaustasolla isoin muniminen ikinä? Tietty mahdollisesti vain huomiseen asti, koska pidän Kanadan putoamista vielä isompana farssina.

Ja edittina ennen kun kukaan tulee puhumaan mistään aseta tähän mieleisesi aakkonen-maajoukkueesta niin tre kronor on aina tre kronor.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Onko tää nyt sitten modernin ajan suurin fiasko maajoukkuekiekossa? Matsitasolla suurimmat ovat varmasti edelleen 2002 ja Tommy Salo ja seuraavana vuonna meidän voimannäyte puolivälierässä kotikisoissa. Mutta kyllä kai tämän on ainakin suomalaisesta näkökulmasta oltava turnaustasolla isoin muniminen ikinä? Tietty mahdollisesti vain huomiseen asti, koska pidän Kanadan putoamista vielä isompana farssina.

Ja edittina ennen kun kukaan tulee puhumaan mistään aseta tähän mieleisesi aakkonen-maajoukkueesta niin tre kronor on aina tre kronor.

Yhdysvaltain 13:s sija Suomen kisoissa 2003 lie ollut kyllä vielä heikompi suoritus, samoin Venäjän kotikisat 2000 11:s sija. Varsinkin jälkimmäinen kun muistelee, millaisella ryhmällä olivat.
 

Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Yhdysvaltain 13:s sija Suomen kisoissa 2003 lie ollut kyllä vielä heikompi suoritus, samoin Venäjän kotikisat 2000 11:s sija. Varsinkin jälkimmäinen kun muistelee, millaisella ryhmällä olivat.

Kiitos oikaisusta, oma muisti ei tuonne teiniaikojen kisoihin niin tarkasti riitä. Muistikuvat lähinnä Venäjästä kasana sooloilevia starboja.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Garbenlöv ei aio kuulemma erota.

Seuraava jättefiasko olympialaisissa?
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ei tuollaisista Tanska ja V-Venäjä tappioista voi oikein valmentajaa syyttää, vaikka valmentaja sen vastuun joutuu lopulta kantamaan. Pitäisi pelaajillakin joku vastuu olla.
Paha noin muuten kommentoida, kun ei Ruotsin pelejä ole nähnyt Venäjä matsia lukuunottamatta.
 

Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Ei hänellä kyllä ole ainuttakaan näyttöä hyvästä päävalmennuspestistäkään
No ei taida olla edes kokemusta päävalmentajapesteistä. Apuvalmentajana useita kausia sekä GM:n hommia.

En olisi yllättynyt, jos Rikard Grönborg tekee paluun ainakin olympiaturnauksen ajaksi, jonkin sortin apuvalmentajaksi, jos Garpenlöv ei eroa eikä häntä eroteta. Muita mahdollisia valmentajaehdokkaita Garpenlövin tilalle en tiedä, kyllä niitä varmaan on, nimet ei tule mieleen.
 

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Kyllä tästä fiaskosta voidaa suhteellisen paljon Garpenlöviä valmennustiimeineen syyttää. Pelaaminen oli rakenteellisesti heikkoa, eikä liiemmin loppujen lopuksi kehittynyt, vaikka Sveitsistä ja Slovakiasta Tre Kronor nappasikin voitot. Ylipäätään Garpenlövin valintaa voidaan pitää hieman hieman outona; kokemusta kylläkin on kertynyt apuvalmentajan pestistä, mutta päävalmentajakokemus tasan 0 ennen tätä virkaa. Jos joku mies tuohon pitäisi valita, niin Frölundan Roger Rönnberg olisi oma valintani.
 

Metsästäjä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT
En olisi yllättynyt, jos Rikard Grönborg tekee paluun ainakin olympiaturnauksen ajaksi, jonkin sortin apuvalmentajaksi, jos Garpenlöv ei eroa eikä häntä eroteta. Muita mahdollisia valmentajaehdokkaita Garpenlövin tilalle en tiedä, kyllä niitä varmaan on, nimet ei tule mieleen.
Näytti ruotsalaismedia kirjoittavan valmennuksellisen muutoksen tarpeesta yleensäkin SHL ssä. Samat vanhat jermut valmentaa koko uransa vain SHL joukkueita, kun esim. Suomessa valmentajia viedään ulkomaille hakemaan vaikutteita... Tämmöinen seikka nähtiin osana syytä Ruotsin viime vuosien menestykseen. Kirjoituksien mukaan muutokselle olisi tarvetta Ruotsin kiekkoilun tulevaisuuden kannalta.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS

Aftonbladet kysyi lukijoiltaan, pitäisikö Gärpenlov potkia ulos. Yli 47 000 vastaajasta 67 prosenttia oli sitä mieltä, että hänen pitäisi jatkaa.

Tämähän on tyypillistä Ruotsissa. Nopeita paniikinomaisia ratkaisuja ei tehdä tai kyetä tekemään edes tosipaikan tullessa. Enemmän uskotaan johonkin pitkään ja ikuiseen historiaan ja tulevaisuuteen ilman suurempia muutoksia. Tämähän nähtiin koronakriisinkin aikana.
 

AC/DC MAN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United
Onhan tää edelleen vaan hienoa ku rakas Länsi Naapuri on ulkona mm kisojen pleijareista. Ruotsalaislehdet ottanu kaiken irti oman maan tippumisesta. Kyllä fakta on se että Ruotsi epäonnistui näissä kisoissa.
Johan Garpenlövin olis kyllä syytä erota. Helpointa erottaa koutsi ku koko jengiä
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Yhdysvaltain 13:s sija Suomen kisoissa 2003 lie ollut kyllä vielä heikompi suoritus, samoin Venäjän kotikisat 2000 11:s sija. Varsinkin jälkimmäinen kun muistelee, millaisella ryhmällä olivat.
Slovakian jääminen puolivälierien ulkopuolelle kotikisoissaan menee tähän sarjaan. Jengihän oli pitkälti sama kuin Vancouverin olympialaisissa. Voitot tulivat Sloveniasta ja Tanskasta. Glen Hanlon iski jälleen.

Jenkit kävivät 2010 karsimassa, Dubinsky mätti Kazakstania vastaan järjettömät tehot. Jäi hyvin mieleen.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: DAF
En ymmärrä tätä säälittävää Ruotsin dissausta. Itse pidän Ruotsista ja Ruotsin jääkiekkomaajoukkueesta. Upeita jääkiekkoilijoita on Ruotsista tullut. Forsberg, Sundin, Lindström, Kronwall, Zetterberg, Sedinit. Uusista suosikkejani ovat Hedman, Karlsson, Ekman-Larsson, Nylanderin veljekset, Bäckström, Landeskog... Hienoja jääkiekkoiljoita!

Itse olen aina kannattanut Ruotsia mm. Venäjää, Kanadaa ja USA:a vastaan. Hieno jääkiekkomaa, joka on voittanut paljon. Ruotsalaiset tulee vielä. Saattepahan nähdä. Se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa ;).
 

Metsästäjä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT

Aftonbladet kysyi lukijoiltaan, pitäisikö Gärpenlov potkia ulos. Yli 47 000 vastaajasta 67 prosenttia oli sitä mieltä, että hänen pitäisi jatkaa.

Tämähän on tyypillistä Ruotsissa. Nopeita paniikinomaisia ratkaisuja ei tehdä tai kyetä tekemään edes tosipaikan tullessa. Enemmän uskotaan johonkin pitkään ja ikuiseen historiaan ja tulevaisuuteen ilman suurempia muutoksia. Tämähän nähtiin koronakriisinkin aikana.
Noihin kyselyihin kannattaa suhtautua hiukan huumorilla. Itsekin kävin aamulla äänestämässä Garpenlövin jatkamisen puolesta.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Aika kova valinta Sörensen viimeiseksi rankkarin ampujaksi. No kisathan oli tietenkin sössitty jo aikaisemmin, mutta olisin voinut luvata syödä hatullisen paskaa jos se puukätinen kooho olisi maalin tehnyt.
Nyt on ainakin hyvä luvata että olisin voinut luvata. Mutta tuo valinta jotenkin naulasi koko paskan läjään.

Eiköhän nuo seuraavassa turnauksessa ole taas kärkijoukkue. Tänä vuonna ei ollut ja olihan niillä loukkaantumistenkin kanssa huono pulla. Ihmettelin kyllä noita valintojakin ennen kisoja. Esimerkiksi Lööv ja Pudas eivät kaudella näyttäneet mitään miksi niiden pitäisi edustaa maajoukkuetta MM-kiekossa. Itseasiassa Pudas eilen näytti Venäjän toisessa maalissa juuri sen syyn miksi ei kuulunut ainakaan vielä tällä kaudella voittavaan joukkueeseen.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Upeita jääkiekkoilijoita on Ruotsista tullut. Forsberg, Sundin, Lindström, Kronwall, Zetterberg, Sedinit. Uusista suosikkejani ovat Hedman, Karlsson, Ekman-Larsson, Nylanderin veljekset, Bäckström, Landeskog... Hienoja jääkiekkoiljoita!

Ja Henrik Lundqvist on yksi omista ikisuosikeistani, mutta en siltikään ymmärrä että mitä tekemistä näillä nimilistoilla on Ruotsin vuoden 2021 MM-joukkueen kanssa? Umpisurkea turnaushan tuo Tre Kronorilta oli, ei sen ääneen sanomisessa ole mitään väärää eikä se ole "säälittävää dissausta" vaan kylmää faktaa. Jos Leijonille olisi käynyt samanlainen kompastuminen, ihan samoja reaktioita sekin herättäisi.
 
Ylipäätään Garpenlövin valintaa voidaan pitää hieman hieman outona; kokemusta kylläkin on kertynyt apuvalmentajan pestistä, mutta päävalmentajakokemus tasan 0 ennen tätä virkaa. Jos joku mies tuohon pitäisi valita, niin Frölundan Roger Rönnberg olisi oma valintani.

Rönnberg olisi hyvä ja looginenkin valinta Ruotsille, mutta mahtaako miestä edes kiinnostaa enää maajoukkuevalmentaminen. Frölundassa on varmaan aika hyvät oltavat.

Ruotsihan meni vuosikymmenen samalla sapluunalla, että U20-maajoukkueesta noustaan aikuisten päävalmentajaksi. Ensin Pär Mårtsin ja myöhemmin Rikard Grönborgin kanssa tehtiin näin ja tulokset olivat hyviä. Nykyinen U20-päävalmentaja ja myös nyt Riiassa apuvalmentaja mukana ollut Tomas Montén olisi tällä sapluunalla luonnollinen valinta Garpenlövin seuraajaksi jos/kun kenkää tulee. Toisaalta edessä on todella iso vuosi Olympialaisten johdosta, joten en tiedä onko tällä tasolla kokematon Montén paras valinta NHL-starojen valmentajaksi.
 

Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Ei hänellä kyllä ole ainuttakaan näyttöä hyvästä päävalmennuspestistäkään
Tarkoitin lähinnä sitä, että hän voi kaikesta huolimatta vielä tulevaisuudessa olla menestyvä valmentaja..Kyllä se on niinkin, ettei Ruotsin valmentajaksi todellakaan valita niin huonoa miestä, että hän yksin saisi aikaan tuollaisen mahalaskun..joka kaikesta huolimatta oli pitkälti sattumaa, eikä pelkästään valmentajan ja pelaajien heikkoutta..Ruotsi pelasi kuitenkin monta matsia ihan laadukkaasti.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
..Kyllä se on niinkin, ettei Ruotsin valmentajaksi todellakaan valita niin huonoa miestä, että hän yksin saisi aikaan tuollaisen mahalaskun..

Valmentaja kantaa vastuun. On ne ruotsalaiset osannut sössiä isommatkin asiat kuin maajoukkueen valmentajana valinnan.
 

tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sprot
Pakko muuten fiilistellä vielä vähäsen. Muistatteko aikoinaan, kun olikohan Expressen tai joku teki jutun Suomesta missä oli ananasrenkaat varustettuna snören lakunarulla, että tuo on lähin kultamitalli mihin Suomi voi yltää. Hehe jäämällä alkusarjaan voi todellakin laittaa nuo ananasrenkaat killumaan kaulaan. Oikeasti Ruotsi mä häpeen!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös