MM 2021 Riika

  • 137 641
  • 591

Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vähän täytyy ihmetellä aina noita Kalen ”vasikointeja” liiton asioista. Luulisi, että tuosta voisi jotain sanomista tulla, kun kaikki kansainvälisen jääkiekkoliiton keskeneräiset asiat on luettavissa Suomessa iltapäivälehdistä.

Tai sitten Kale on vaan niin kova ukko, että voi tehdä mitä vaan eikä kukaan uskalla sille sanoa mitään.

Ei Kalella ole enää mitään menetettävää. Hyvä vaan, että paukuttaa ulos noita juttuja, toivottavasti myös kansainvälisemmin nämä noteerataan.
 
Hexa

Jäsen
Kale selvästi yrittää hiillostaa Faselia ja saattaa tätä huonoon valoon, hänellä on varmasti itsellään tähtäimessä päästä ns. kalifiksi kalifin paikalle.
Jos IIHF noudattaa omia sääntöjään, niin Kalella tuli ikäraja vastaan jo viisi vuotta sitten puheenjohtajaksi pääsemisen osalta. Faselkin on ollut viimeisen vuoden jatkokauden osalta jollain poikkeusjärjestelyllä. Ikärajahan heillä on 70 vuotta puheenjohtajalle.
 
SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Ei Kalella ole enää mitään menetettävää. Hyvä vaan, että paukuttaa ulos noita juttuja, toivottavasti myös kansainvälisemmin nämä noteerataan.

Ei varmasti, kun puhutaan kansainvälisestä jääkiekkoliitosta ja samoista herroista ketkä ovat siellä jo monet vuosikymmenet pyörineet. Monessa muussa luottamustehtävässä olisi jo kenkä heilunut perseessä, jos vuodat jotain sisäisiä asioita oman naaman kanssa jatkuvasti iltapäivälehdissä.
 
McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Ei varmasti, kun puhutaan kansainvälisestä jääkiekkoliitosta ja samoista herroista ketkä ovat siellä jo monet vuosikymmenet pyörineet. Monessa muussa luottamustehtävässä olisi jo kenkä heilunut perseessä, jos vuodat jotain sisäisiä asioita oman naaman kanssa jatkuvasti iltapäivälehdissä.

Tuohon Kalen päiväkirjamerkintöihin perustuneeseen HS:n laajempaan juttuun, johon Yle pohjasi uutisensa, on myös antanut tietoja mm. IIHF:n hallituksen tanskalainen jäsen Henrik Bach-Nielsen.

Motivaatiota on mahdotonta sanoa, mutta olisiko taustalla pitkäaikainen kypsyminen Faselin toimintaan.

Videokokoukseen lokakuun 22. päivänä osallistuivat kaikki kevään MM-kisoissa pelaavat maat. Tapaamista johti René Fasel.
Kummola kuvaa tapaamisen ilmapiiriä ”hymistelyksi”. Esimerkiksi Britannian tai Saksan kaltaiset maat eivät nähneet Minskin kisaisännyydessä mitään ongelmaa.

Kummolan mielestä asia selittyy osittain sillä, että jääkiekkopäättäjien joukossa on ihmisiä, jotka eivät juurikaan seuraa politiikkaa.

Toinen syy on laskelmointi: ensi syksynä IIHF järjestää vaalit, joissa valitaan uusia ihmisiä monille lajin avainpaikoille. Ehdokkaat varovat sanojaan.

Kummola kuvaa kansainvälistä toimintaa toisinaan ”nuoleskeluksi”. Harva lähtee haastamaan johtajia.

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Katselin NHL:n sarjataulukkoa ja mietin jo vähän, keitä suomalaispelaajia voisi olla tarjolla MM-kisoihin. Joukkueet ovat pelanneet noin viidesosan runkosarjaotteluistaan, joten hieman alkaa erot jo hahmottua, millä joukkueilla on mahdollisuus pudotuspeleihin ja ketkä ovat jo jäämässä jälkeen.

Yllättävän moni pohjajoukkueista on semmoisia, joissa ei suomalaisia ole kovin paljoa. Ottawa on jo tässä vaiheessa kautta ulkona eikä siellä ole härmäläisiä. San Josessa on myös nolla, Losissa on Määttä, Vancouverissa on Juolevi. Detroit ja Nashville ovat aloittaneet heikosti. Lähteekö Filppula vielä kerran kisoihin? Voi olla, että tässä vaiheessa uraa ei ole hirveästi käyttöä enää. Nashvillestä olisi puolestaan hyvin suomalaistarjontaa, joskin Granlundilla, Haulalla, Sarosilla ja Rinteellä kaikilla loppuu sopimus tähän kauteen ja Tolvanen voi pelailla AHL:ssä. Ei siis yksikään näistä ole mitenkään varma nimi.

Central -divisioonassa on sen verta suomalaisjoukkueita, että joku niistä ei mahdu mukaan jatkopeleihin. Tampa menee varmasti jatkoon ja lopuista paikoista tappelevat Florida, Carolina, Columbus ja Dallas. Jos pitää veikata, niin Floridan lento ei kanna pudotuspeleihin asti ja on mahdollista, että Chicago nappaa paikan joltain näistä joukkueista. Lankinen voisi kisoihin lähteä, jos pyrkii oikeasti taistelemaan Olympialaisjoukkuepaikasta.

Kähkönen tai Raanta voisivat lähteä kisoihin, jos Arizona ja/tai Minnesota missaavat jatkopelit. Uskon, että joku NHL-veska on mukana kisoissa, sillä vaihtoehtoja näyttää olevan. Itäisen divisioonan pohjalla ovat tällä hetkellä Buffalo ja New Jersey, mutta ne ovat pelanneet vähiten pelejä koko liigassa ja parilla voitolla menisi jo divarin keskivaiheille. Oma fiilis tuosta divarista on, että ainakin Pittsburgh ja Rangers eivät jatkopelejä näe ellei jotain radikaalia tapahdu molempien osalta. En osaa sanoa kiinnostaako Kaapoa enempi pitkä offseason kuin toisesta MM-kullasta taistelu. Kapanen voisi olla kiinnostunut lähtemään ja varmistamaan paikka Pekingin kisoihin. Varmaan Riikolakin lähtisi, jos kutsu kävisi.

Eli mitä tästä spekulaatiosta jäi käteen? Ei paljoa. Ykkösveska NHL:stä, kun joku joukosta Lankinen, Raanta, Rinne, Saros tai Kähkönen hyppää kisakoneeseen. Pakiston osalta Juolevia, Määttää ja Riikolaa on ainakin tarjolla. Hyökkääjien osalta Kapanen kisoihin ja katsotaan, mikä noista Centralin suomalaisjoukkueista tippuu ja sieltä mukaan muutama suomalainen hyökkääjä ainakin.
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat

Iltalehti spekuloi kisapelaajilla.
Manninen pomminvarma kisapelaaja mutta Hartikaisen soveltuvuutta MM-jäille epäillään.

Puolustajaista esim. Ohtamaa pomminvarma valinta.

Hartikainen ei ole kyllä saanut juuri mitään aikaan Suomen pelipaidassa. Ehkä jos otettaisiin tuo koko tehoketju, niin Hartikainenkin tekisi pisteitä. Ei olisi mielestäni huono idea.

Luulisi, että tämän kevään kisoihin olisi halukkaita, kun on viimeiset tilaisuudet antaa näyttöjä MM-kisoja varten. Vaikka me täällä pyöritämmekin ketjuruleteissa lähinnä NHL-miesten nimiä, niin totuus on, että kaikki parhaat eivät välttämättä ole saatavissa ja Jalonen voi ihan hyvin ottaa kokeneemman KHL-ukon alemman ketjun rooliin kuin kokemattomamman NHL-pojun. 2019 moni KHL-mies oli käytettävissä, mutta eivät halunneet tulla, joten tänä vuonna uskoisi tilanteen olevan eri.

Heittäisin Julius Nättisen nimen mukaan kaavailuihin. On pelannut Turustakin tuloksekkaammin Sveitsissä ja varmasti on nälkää ja halua antaa näyttöjä, jos mielii NHL-sopimusta ensi kaudelle. Rajalallakin on varmasti hyvä mahdollisuus päästä joukkueeseen Sveitsin liigasta.

Liigasta mieleen tulee Lundell, Saarijärvi, Rindell, Björninen, Eronen ja miksei Saarelakin. Maalivahdeista Lehtinen nousee esille, joskin paikka olisi todennäköisesti kolmosveska maksimissaan. Lundell on tämän vuoden Granlund/Kakko. Björninen johtaa suomalaisten pistepörssiä, joten uskoisi saavan näytönpaikan edes leirillä ja Saarela on NHL-ukko, joka nyt sattuu pelaamaan Liigassa. Saarijärvi, Rindell ja Eronen jäävät todennäköisesti myös NHL, KHL yms. miesten jalkoihin, mutta alemmissa pakkipareissa on tilaa yhdelle tai kahdelle.

NHL-vahvistusten spekuloinnista tuli vielä mieleen, että tänä vuonna karanteenien takia vahvistusten pitää päästä mukaan aika aikaisin, eikä esimerkiksi pudotuspeleistä pudonneita voida odottaa, joten jatkopelien ulkopuolelle jäävät pelaajat ovat ainoita, ketä voidaan saada kisoihin.
 
Haidekkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat, Corey Perry
Hartikainen ei ole kyllä saanut juuri mitään aikaan Suomen pelipaidassa. Ehkä jos otettaisiin tuo koko tehoketju, niin Hartikainenkin tekisi pisteitä. Ei olisi mielestäni huono idea.

Luulisi, että tämän kevään kisoihin olisi halukkaita, kun on viimeiset tilaisuudet antaa näyttöjä MM-kisoja varten. Vaikka me täällä pyöritämmekin ketjuruleteissa lähinnä NHL-miesten nimiä, niin totuus on, että kaikki parhaat eivät välttämättä ole saatavissa ja Jalonen voi ihan hyvin ottaa kokeneemman KHL-ukon alemman ketjun rooliin kuin kokemattomamman NHL-pojun. 2019 moni KHL-mies oli käytettävissä, mutta eivät halunneet tulla, joten tänä vuonna uskoisi tilanteen olevan eri.

Minä myönnän olevani pessimisti ja en usko että khl-pelureiden halukkuus olisi tänä vuonna yhtään suurempaa mitä vuonna 2019. Päin vastoin tilanne voi olla jopa huonompi kun esim. Manninen jolta jo kulta löytyy, päättää jättää tulematta. Samoin Ohtamaa. Myöskin Anttila on vähän siinä ja rajoilla. Uskon että suurin osa noista nimekkäimmistä khl-pelureista jättäytyy pois kuka mihinkin pitkiin leirityksiin/ playoff-pettymyksiin vedoten. NHL:stä en usko kenenkään tulevan koska suurin osa suomalaisista menee pleijareihin ja lopuilla on sopimukset katkolla. Yksi tai kaksi nhl-miestä on aika epätodennäköistä jos nyt heidän joukossaan on jonkinlaista laumamentaliteettia.

Eli lopulta kisat vedetään liigapainotteisella porukalla jolla ei tällä kertaa ole samanlaista altavastaajan/koko kansan sylkykupin roolia kuten vuonna 2019 vaan ainoastaan "mestaruuskrapula". Joukkue vetää samalla tasolla mitä tämän kauden eht:lla ja lähtee puolivälierien jälkeen kotimatkalle.

Voin oikeasti vain yllättyä positiivisesti.
 
Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP

Iltalehti spekuloi kisapelaajilla.
Manninen pomminvarma kisapelaaja mutta Hartikaisen soveltuvuutta MM-jäille epäillään.

Puolustajaista esim. Ohtamaa pomminvarma valinta.
Ei ole mitään järkeä epäillä Hartikaisen soveltuvuutta/ kykyjä Leijoniin menneitten perusteella. Huippupelaaja on huippupelaaja, vaikka pelaiskin muutaman matsin tai koko turnauksenkin tehottomasti. Samalla logiikalla, mutta kääntäen Marko Anttila pitäisi valita Leijoniin, koska on "niin hyvä maalintekijä" (vaikkei ole..) En minä Anttilan valintaa vastusta sinänsä, mutta maalintekijä/ pistenikkari hän ei ole.
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Minä myönnän olevani pessimisti ja en usko että khl-pelureiden halukkuus olisi tänä vuonna yhtään suurempaa mitä vuonna 2019. Päin vastoin tilanne voi olla jopa huonompi kun esim. Manninen jolta jo kulta löytyy, päättää jättää tulematta. Samoin Ohtamaa. Myöskin Anttila on vähän siinä ja rajoilla. Uskon että suurin osa noista nimekkäimmistä khl-pelureista jättäytyy pois kuka mihinkin pitkiin leirityksiin/ playoff-pettymyksiin vedoten. NHL:stä en usko kenenkään tulevan koska suurin osa suomalaisista menee pleijareihin ja lopuilla on sopimukset katkolla. Yksi tai kaksi nhl-miestä on aika epätodennäköistä jos nyt heidän joukossaan on jonkinlaista laumamentaliteettia.

Eli lopulta kisat vedetään liigapainotteisella porukalla jolla ei tällä kertaa ole samanlaista altavastaajan/koko kansan sylkykupin roolia kuten vuonna 2019 vaan ainoastaan "mestaruuskrapula". Joukkue vetää samalla tasolla mitä tämän kauden eht:lla ja lähtee puolivälierien jälkeen kotimatkalle.

Voin oikeasti vain yllättyä positiivisesti.

Ymmärrän, että kultaleijonia nämä kisat eivät välttämättä kiinnosta niin paljoa, mutta muille tämä on viimeinen tilaisuus antaa näyttöjä Olympialaisia varten, mikäli mielivät olevansa edes jossain määrin kaavailuissa mukana. Ja ei se varmasti Manniselle ja Anttilallekaan huono homma olisi antaa ajanmukaisia näyttöjä kyvyistään. Anttilalla kuten muutamalla muullakin on sitä ikää jo ja 2026 kisoihin ei varmasti ole enää asiaa, joten tulevat kisat ovat viimeinen tilaisuus saada menestystä Olympiajäillä ja nämä kisat ovat viimeisiä tilaisuuksia antaa niitä näyttöjä.
 
SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Lähtenyt kyllä aika lapasesta hahmotelmat, jos jotain Marko Anttilaa porukka vakavissaan miettii NHL-pelaajilla höystettyihin Olympialaisiin. Ihan hyvä alivoimapelaaja kyllä, mutta ei edes KHL:ssa pärjää 5vs5 pelissä kunnolla. Laita tollanen kaveri sitten pyörimään vuoden päästä parhaiden NHL-pelaajien keskelle
 
Suosikkijoukkue
NHL, Liiga, Leijonat, U20,

Samaa mieltä. Anttilan käsittämättömän hyvästistä mm-kisaesityksistä huolimatta ei Anttilan enää pitäisi mahtua olympiajoukkueeseen vaikka se koottaisiin vain eurooppalaisista pelaajista. Puhumattakaan jos kaikki parhaat mukana.
 
Haidekkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat, Corey Perry
Lähtenyt kyllä aika lapasesta hahmotelmat, jos jotain Marko Anttilaa porukka vakavissaan miettii NHL-pelaajilla höystettyihin Olympialaisiin. Ihan hyvä alivoimapelaaja kyllä, mutta ei edes KHL:ssa pärjää 5vs5 pelissä kunnolla. Laita tollanen kaveri sitten pyörimään vuoden päästä parhaiden NHL-pelaajien keskelle

Ei tietenkään ole Anttilalla mitään asiaa olympiajoukkueeseen jos vain kaikki parhaat on käytettävissä. Fakta on vaan se että tulee loukkaantumisia ja jopa olympialaistenkin ollessa kyseessä kieltäytymisiä. Hyvähän se vaan on testata pelaajia vähän laajemmin, jos siis viitsivät ylipäänsä maajoukkueeseen tulla.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Oles

Konnamuori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se mikä johtaa.
Itselläni Hartikaisessa mietityttää hänen kestävyytensä. Kokonaista peliä häneltä en ole nähnyt pitkiin pitkiin aikoihin, mutta aiemmin minulle jäi kuva, että hänen pelityylinsä on älyttömän kuluttava noin isolle miehelle, eikä hän kerkeä palautua kovassa temmossa, mikä on turnausmuotoisessa mm-kisoissa pelien suhteen.

En tiedä sitten kuinka tiheää on KHL:n pelirytmi pudotuspeleissä ja kuinka hän on niissä pelannut.

Ja tosiaan näistä päätelmistä on jo aikaa.
 
Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Ollaanko muka jotain MM-kisoja pelaamassa Riikassa? Ei koronatilanne näytä oikein helpottavan..
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Mitä väliä Riikan koronatilanteella on kun kisat varmaan vedetään läpi ihan omassa kuplassa, vai miksi noita nyt kutsutaankaan?

Toivottavasti Latvian kupla pitää paremmin kuin Ruotsin EHT:n kupla. Mikäköhän Ruotsissa meni vikaan? Toivottavaa olisi, että hoidetaan homma kunnolla MM-kisoja varten.
 
Pardus

Jäsen
Britannian joukkueessa tullaan todennäköisesti näkemään 18-vuotias, tänä vuonna varausikäinen Alex Graham. Pojan pistetahti on tällä hetkellä niin kova, että hänet on helppo valita joukkueeseen, kun tänä vuonna briteillä ei ole edes putoamispelkoa. Hän on Liam Kirkin ohella brittien suurin lupaus ja saanee varauksen myöhemmillä kierroksilla. Olisi mielenkiintoista nähdä tämä 189-senttinen nuorukainen vaikka jossain liigajoukkueessa, mutta todennäköisesti suuntaa ensi kaudeksi Kirkin jalanjäljissä Pohjois-Amerikkaan. Tämän kevään Graham ja Pohjois-Amerikasta lainalla pelaava Kirk pelaavat yhdessä Sheffieldissä.
 
Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Tämän vuoden MM-kisoissa kun ei voi pudota koronatilanteen takia ja kun alempiakaan MM-kisojen sarjatasoja ei pelata niin briteille se merkitsee omalla tavallaan myös yhtä historiallista hyvää asiaa:

British Lions säästyi toista kertaa 'tavallaan' peräkkäin MM-kisojen korkeimmalla sarjatasolla pelaten osin ensimmäisen kerran kolmea vuotta vasten peräkkäin sitten 1930-luvun.

Tuoreempi peräkkäisten säilymisten kerta viime vuonna oli ensimmäinen sitten vuoden 1951 kun vuonna 1950 se omissa kotikisoissaan oli ollut neljäs voittaen myös muun muassa Ruotsin niukasti maalein 5-4 josta muuten tulee viiden päivän kuluttua sitten kuluneeksi 71 vuotta kun 18.3.1950 tapahtui tämäkin historiallinen voitto ja kun vuonna 1951 he olivat olleet Ranskassa pidetyissä MM-kisoissa viidensiä.

Ruotsista puhuttaessa sitten sen naisjoukkue hyvänä tai huonona asiana ruotsalaisittain se on jo joutunut jäämään sitten 1. Divisioonan MM-tasolle sen ylempään sarjalohkoon eli 1A/B1 ja tällä kertaa ensi kerran 'tavallaan' peräkkäin.

Edellisen kerran britit olivat MM-kisoissa kolmea vuotta vasten peräkkäin vuosina 1937, 1938 ja 1939 eli juuri ennen Toista Maailmansotaa jolloin sijoitukset olivat toinen, toinen ja kahdeksas.

Vuoden 1937 brittien MM-taipaleesta heidän kotikisoistaan puhuttaessa Hallitsevana Yhteisenä Olympiavoittajana ja Maailmanmestarina oli siitä mielenkiintoinen, että ennen vuoden 1937 MM-kullan ratkaisevaa 0-3 Kanada-tappiotaan vasten yksikään brittien vastustaja ei koskaan tehnyt sitä vastaan maaliakaan.

Toisin sanoen vuonna 1937 britit pelasivat puhtaan nollapelin positiivisessa mielessä ennen 26.2.1937 pelattua Kanada-ottelua joista parhain puhtain voitto oli Alkuerien/Alkusarjan/MM-kisojen Ensimmäisen Kierroksen voitto 19.2.1937 Romaniasta ja MM-kisojen Toisen Kierroksen voitto 21.2.1937 Puolasta brittien voittaessa molemmat maalein 11-0!

Vuoden 1937 MM-kullan ratkaisseessakin ottelussa keskinäisesti Kanada teki maalinsa pinnistellen yksittäin per erä eli ensimmäisen erän 0-1 tappiolukemista puhuen briteillä tappiolukemat kasvoivat harmittavan niukasti sitten kaikkiaan.

Lopullisesti MM-kulta vuonna 1937 briteiltä meni tietysti hienoon 5-0 voittoon 27.2.1937 Natsi-Saksasta kun Kanadakin sattui voittamaan 2-1 Sveitsin Mitalisarjassa samana päivänä. Jatkoajalla Kanada tosiaan siinä ottelussa voiton ja maailmanmestaruuden vei.

Vuonna 1938 brittien MM-taipaleesta Tsekkoslovakiassa puhuttaessa briteillä oli muun muassa Alkuerissä/Alkusarjassa/MM-kisojen Ensimmäisellä Kierroksella vain yksi ainoa pistemenetys Yhdysvalloille 15.2.1938 pelatussa nk. Ikuisuustasapeliottelussa.

Jatkoaika yksinkertaisesti kesti liian pitkään ja ottelu julistettiin riittävän monen jatkoerän jälkeen ottelun Iso-Britannia-Yhdysvallat osalta 1-1 tasapeliksi!

Britit hallitsivat aina MM-kisojen 1938 Finaaliin asti missä se hävisi MM-kullan Kanadalle maalein 3-1 kun mestaruus ratkaistiin ensimmäisessä erässä minkä jälkeen Kanada ei enää kyennyt tekemään maaliakaan, mutta ei Iso-Britannia kyennyt 20.2.1938 pelatussa tapahtumassa kaventamaankaan.

Se olikin viimeinen MM-puolen mitali näihin päiviin asti vuosien 1937-1938 epävirallisten EM-voittomitalien lisäksi kun vuoden 1939 MM-kisat Sveitsissä olivat jo erittäin vaikeaa tarpomista briteille.

Alkuerissä/Alkusarjassa/MM-kisojen Ensimmäiselle Kierroksella kun tuli voitettua Jään Paholaiset eli Belgia maalein 3-1 4.2.1939 olleessa ottelussa ja Unkari enää vain maalein 1-0 5.2.1939 olleessa ottelussa.

MM-kisojen Toisella Kierroksella vuonna 1939 Iso-Britannia hävisi kaikki ottelunsa tekemättä maaliakaan.

Tappiot tulivat 7.2.1939 pelatussa ottelussa Kanadalle maalein 0-4, 8.2.1939 pelatussa ottelussa Natsi-Saksalle maalein 0-1 ja 9.2.1939 Tsekkoslovakialle maalein 0-2.

Jatkuvien tappioiden takia britit tekivät niukoista tappioista suivaantuneina silti omat johtopäätöksensä ja lähtivät pois koko MM-kisoista kesken tapahtuman jolloin MM-kisojen Ylempään Loppusarjaan tulivat luovutusvoitot Natsi-Saksalle, Puolalle ja Unkarille ja briteille sijoitukseksi tuli MM-kisojen kasipaikka lopputaulukkoon.

Briteistä puhuttaessa kieltämättä vuodet 1952 ja 1953 omalla tavallaan olivat erikoisia kun paikka olisi ollut A-sarjan puolella, mutta erinäisten ja ehkä jonkun toisen kerran puhuttavien syiden takia britit tosiaan jäivät silloin sarjatasoa tuolloin alemmaksi.

Vuodeksi 1954 briteille olisi myös ollut osin kutsupohjalta varattu paikka kyllä MM-kisoihin, mutta britit eivät vain tuolloinkaan lunastaneet paikkaa itselleen.

Mikäli nuo 1950-luvun peräkkäisten säilymisten vuodet 1952-1954 olisi tapahtuneet niin niistäkin aikaa kolmen perättäisen säilymisen vuotena olisi vierähtänyt vuodesta riippuen sen 67-69 vuotta.

MM-kisoista puhuttaessa toivottavasti ne vain voitaisiin pitää.

Etenkin kun ihan liian paljon ei enää niihin sinänsä ole aikaakaan.
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Britannian joukkueessa tullaan todennäköisesti näkemään 18-vuotias, tänä vuonna varausikäinen Alex Graham. Pojan pistetahti on tällä hetkellä niin kova, että hänet on helppo valita joukkueeseen, kun tänä vuonna briteillä ei ole edes putoamispelkoa. Hän on Liam Kirkin ohella brittien suurin lupaus ja saanee varauksen myöhemmillä kierroksilla. Olisi mielenkiintoista nähdä tämä 189-senttinen nuorukainen vaikka jossain liigajoukkueessa, mutta todennäköisesti suuntaa ensi kaudeksi Kirkin jalanjäljissä Pohjois-Amerikkaan. Tämän kevään Graham ja Pohjois-Amerikasta lainalla pelaava Kirk pelaavat yhdessä Sheffieldissä.

Grahamia on kieltämättä välillä verrattu aika paljon Tony Handiin ja muutamaan muuhunkin nimekkääseen vanhemman ajan brittipelaajaan heidän ollessa nuorempia.

Etenkin kun ikää on tosiaan vasta noin vähän.
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Milloinhan tule päätös kisojen pelaamisesta kuplassa? Itse toivoisin, että esim. rokotetodistuksella saisi matkustaa ja katsoa hallissa siitäkin huolimatta että ei se omaa tilannetta mihinkään muuttaisi. Vuosittain kisoissa käyvänä kuitenkin on helppo todeta että siellä käy Suomestakin paljon ihmisiä jotka on varmasti tuohon mennessä rokotettu, siis yli 70 vuotiaita.

Muutenkin heille soisi mahdollisuuden koska tuossa iässä jokainen vuosi voi olla se kun kokee kisat viimeistä kertaa pelipaikoilla.

Eiköhän tyhjä halli ole todennäköisin, mutta olisi hienoa jos ns. turvallisesti voisi hallejakin täyttää.
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Milloinkohan MM-jengiin voidaan odottaa ensimmäisiä nimiä? Kisat käynnistyy kahden kuukauden päästä. Ei vielä mikään kiire ole, mutta monilla KHL-joukkueilla on jo kesäloma alkanut, niin mietin vaan, josko voisi kuulua jo jotain viestejä pelaajien kiinnostuksesta tai kieltäytymisistä.
 
Eki25

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nyt en ole MM-kisoihin liittyvää uutisointia paljoa seuraillut, mutta miten tämän kevään leiritys poikkeusoloissa järjestetään? Harkkapelit varmaan ainakin minimissä?
 
Suosikkijoukkue
NHL, Liiga, Leijonat, U20,
Minkälaisia joukkueviritelmiä saataisiin jos kisat pelataan ja mennään vain euroopassa pelaavilla?

Tässä oma viritelmä:

Olkinuora Säteri Metsola

Ohtamaa - Kaski
Jokipakka - Saarijärvi
Lindbohm - Salo
Vittasmäki - Hietanen

Hartikainen - Manninen - Granlund
Pulkkinen - Lundell - Lehterä
Puustinen - Ruohomaa - Nättinen
Pakarinen - Kemppainen - Pesonen
Aaltonen Rajala

Rohkeesti nuoria (Salo Saarijärvi Lundell) kokeilemaan kokeneiden jyrien joukkueeseen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös