MM 2021: Latvia

  • 9 672
  • 30

PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
Latvian maajoukkue on aloittanut valmistautumisensa tuleviin kotikisoihin. Ensimmäiset harkkapelit on pelattu U18-joukkuetta vastaan joka valmistautuu omiin MM-kisoihinsa. Leiriryhmä on tällä hetkellä iso. Mukana on 2-3 ketjua vakavasti otettavia kisapelaajia ja sen lisäksi paljon maan parhaita Euroopassa pelaavia junnuja. Ryhmä on jaettu 2 erillään harvoittelevaan joukkueeseen Koronan takia. Toisessa on kokeneet ammattilaiset ja toisessa tulevaisuuden nimet. Aikuisten maajoukkue voitti harkkapelit B-junnuja vastaan 5-1 ja 6-1. Konkariryhmä sai vielä levätä ja kyseessä olikin käytännössä U23-joukkue, koska maalintekijät olivat luokkaa Millers, Fjodorovs, Polcs ja Vitolins. Maalilla pelasivat nuoret Gustavs Grigals ja Bruno Bruveris. B-junnujen tähtipelaajiin kuuluva Dans Locmelis (04 Luleå U20) iski U18-jengin molemmat maalit. Myös kärkipelaajiin kuuluvat Darels Dukurs (Langnau U20) ja Rodrigo Lavinsin poika Martins (Mogo LAT) pääsivät pisteille.

40-vuotias legenda Krisjanis Redlihs on pyydetty mukaan vielä ainakin leirille. Itse kisoihin pääsy olisi aikamoinen temppu kun kieltäytymisiä ei pitäisi olla kotikisoissa lähtökohtaisesti yhtään. Toinen viimeisiään vetelevä legenda Redlihsin-veljessarjasta Mikelis pelaa tällä hetkellä Latvian liigan finaaleja. Mielenkiintoista nähdä jaksaako Mikelis lähteä taistelemaan vielä kerran kisapaikasta, laitahyökkääjät on kuitenkin Latvian paras/levein osasto maalivahtien ohella.

Leiriryhmä Maalivahdit:
Ivars Punnenovs (Langnau NLA)
Jānis Kalniņš (Jokerit)
Gustavs Grigals (University of Alaska NCAA)
Jānis Voris (Dinamo Riga)
Bruno Brūveris (HK Riga MHL)

Puolustajat:
Kristaps Sotnieks (Dinamo Riga)
Uvis Balinskis (Litvinov CZE)
Oskars Cibuļskis (Litvinov CZE)
Kristaps Zīle (Dinamo Riga)
Oskars Bārtulis (Linz EBEL)
Krišjānis Rēdlihs (Mogo LAT)
Roberts Mamčics (Dinamo Riga)
Ernests Ošenieks (Dinamo Riga)
Ņikita Mateiko (HK Riga MHL)
Miks Tumānovs (HK Riga)
Gvido Jansons (University of Arizona NCAA)
Gunārs Skvorcovs (Dinamo Riga) vaihtanut laiturista pakiksi

Keskushyökkääjät:
Andris Džeriņš (Dinamo Riga)
Jānis Švanenbergs (Dinamo Riga/Edmonton Oil Kings)
Daniels Bērziņš (Dinamo Riga)
Oskars Batņa (Anglet FRA)
Rūdolfs Polcs (HK Riga MHL)
Kristaps Skrastiņš (HK Riga)
Deniss Fjodorovs (HK Riga)
Daniels Mūrnieks (Mogo LAT)

Laitahyökkääjät:
Kaspars Daugaviņš * (Vitjaz KHL)
Miks Indrašis * (Dinamo Riga)
Lauris Dārziņš (Dinamo Riga)
Mārtiņš Karsums (Krefeld DEL)
Roberts Bukarts (Dinamo Riga)
Rihards Bukarts (Dinamo Riga)
Gints Meija (Linz EBEL)
Mārtiņš Dzierkals * (Dinamo Riga)
Renārs Krastenbergs (Villacher EBEL)
Nikolajs Jeļisejevs (Dinamo Riga)
Roberts Bļugers (University of Alaska NCAA)
Raimonds Vītoliņš (University of Vermont NCAA)
Rihards Marenis (Kiruna SWE3)
Gustavs Millers (HK Riga MHL)
Daņila Larionovs (HK Riga)
Rihards Puide (Winterhur NLB)

*Pystyy pelaamaan hätätapauksessa keskellä sentteriosaston ollessa heikko/nuori.



Leirin ulkopuoliset järkevät ehdokkaat Euroopassa
Maalivahdit:
Kristers Gudlevskis (Slovan Bratislava SVK)

Puolustajat:
Guntis Galvins (Vitkovice CZE)
Ralfs Freibergs (Trinec CZE)
Arturs Kulda (Nurnberg DEL)
Kristofers Bindulis (Krefeld DEL)
Sandis Smons (Geneve-Servette NLA)
Eduards Hugo Jansons (Novokuznetsk VHL)
Edgars Siksna (Karaganda VHL/KAZ)

Keskushyökkääjät:
Rodrigo Abols (Örebro SHL)
Maris Bicevskis (Mlada Boleslav CZE)
Deniss Smirnovs (Geneve-Servette NLA)
Vitalis Pavlovs (Dornbirner EBEL)
Filips Buncis (Krefeld DEL)

Laitahyökkääjät:
Ronalds Kenins (Lausanne NLA)
Nikita Jevpalovs* (Dornbirner EBEL)
Edgars Kulda (Novokuznetsk VHL)

Pohjois-Amerikka Maalivahdit:
Elvis Merzlikins (Columbus Blue Jackets) Jää runkosarjaan
Matiss Kivlenieks (Cleveland/Columbus AHL/NHL)
Arturs Silovs (Manitoba Moose/Barrie Colts AHL/OHL)
Mareks Mitens (Binghamton Devils AHL)

Puolustajat:
Kristians Rubins (Toronto Marlies AHL)
Karlis Cukste (SJ Barracuda/Orlando AHL/ECHL)
Janis Jaks (Bakersfield Condors AHL)

Hyökkääjät:
Theodors Bļugers (Pittsburgh Penguins) Pääsee plaoyffeihin
Rudolfs Balcers (San Jose Sharks) 10% mahdollisuus playoffeihin
Haralds Egle (Manitoba Moose AHL)
Eduards Tralmaks (Providence Bruins AHL)
Raivis Ansons (Baie-Comeau Drakker QMJHL)




Varmasti poissa kisoista:
Zemgus Girgensons (Buffalo Sabres) Loukkaantunut





Tuosta näkee nopeasti, että laiturit ja veskarit ovat hyvissä kantimissa jo tässä vaiheessa leiriä. Jos Punnenovs ja/tai Kalnins suostuvat lähtemään kisoihin varamiehen rooliin, niin ulkopuolelta ei tarvita sisään kuin Elvis. Monet veskarit ovat vielä aika nuoria, joten heidän aikansa ei ole ihan vielä tänä keväänä. On kuitenkin todettava että harvalla pikkumaalla on edes 3kpl hyviä ammattiveskareita, joten siihen nähden näyttää hyvältä, että Latvialla saattaa olla kohta veskareita jopa 3 joukkueellisen verran. Laitureista on taas leirillä jo nyt melkein kaikki muut paitsi kovat kaudet vetäneet Rolands Kenins ja Rudolfs Balcers. Nämä hyvänikäiset hyökkääjät ovat pelanneet ennenkin mukavasti yhteen Rodrigo Abolsin laidoilla, joten siinä olisi valmis kärkiketju leirin ulkopuolelta.

Puolustus on leveä ja pikkumaaksi aivan laadukaskin, mutta terävä kärki sieltä tosin puuttuu. Euroopassa pelaava pakisto alkaa myös vanhenemaan kiihtyvää tahtia, joten P-Amerikan pakit ovat iso osa tulevaisuutta. Ainakin Toronton Rubins olisi hyvä ajaa sisään jo nyt kun hänen tukenaan olisi vielä paljon hyviä konkareita. Balinskis ja Cibulskis pelasivat koko kauden yhdessä Litvinovin toisena kärkiparina, joten he olisivat aika selkeä pakkipari myös maajoukkueen 2-3 ketjuun. Sentteritilanne on heikko kun osasto on niin kapea. Monet sentterit ovat vielä aivan liian nuoria, joten T.Bļugersin saapuminen Abolsin tueksi olisi elintärkeää.

Joukkue kohtaa viikon päästä Slovakian vieraissa kahdesti. Silloin jalkeilla pitäisi olla nuo pelipaikkojen yläpäähän listaamani laatupelaajat. Tämän hetken tiedon mukaan Slovakia-matsien jälkeen ei ole tulossa kuin 2 kotipeliä Sveitsiä vastaan joskus Toukokuun puolella. Noiden väliin olisi kyllä mahtunut pari matsia Tanskaa/Ranskaa/Itävaltaa vastaan, jolloin olisi voinut antaa vielä vähän näyttöpaikkoja nuorillekin, mutta nyt mennään näin, osin varmaan Koronan takia..

Päävalmentaja Bob Hartley johdattaa seurajoukkueensa Omskin huomenna Kazaniin, jossa käydään eeppinen idän finaalien game7. Maajoukkueen valmentamisen hoitaakin Hartleyn saapumiseen asti Artis Abols sekä entinen veskarisuuruun Edgars Masalskis.
 

PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
Leiri on täydentynyt 2 pelaajalla viikonlopun aikana. 36-vuotias Latvian liigan tuore mestari ja sarjan MVPksi valittu laituri Mikelis Redlihs lähtee vielä mukaan nuorempien kiusaksi. Puolustuksen vahvistukseksi tulee taas Vitkovicen luottopakki Guntis Galvins. Molemmat lähtevät joukkueen mukaan Slovakiaan alkuviikosta pelattaviin harkkapeleihin. Kokeneen joukkueen mukaan ovat päässeet myös 2001 ikäluokan parhaat eli puolustaja Ernest Osenieks ja keskushyökkääjä Janis Svanenbergs.

Muut junnut on lähetetty pelaamaan heikompaan turnaukseen Puolaan, jotta heidän leirinsä ei koostuisi vain harjoittelusta ja Latvian U18-ryhmän lämmittelystä. Leirillä olevista 3 nuoresta veskarista Puolaan on lähetetty vuosien 2000 ja 2002 parhaat veskarit Janis Voris sekä Bruno Bruveris. Alaskan yliopistossa torjuva 1998 syntynyt Gustavs Grigals lähtee Slovakiaan kolmantena vahtina. Jännä nähdä saako hän peliaikaa kun ainakin Jokerien Kalninsilla on pitkä aika edellisestä pelistä, joten hänen pitäisi saada tuntumaa takaisin. Joukkue lähtee Slovakiaan 3 veskarin, 5 hyökkäysketjun ja 4 pakkiparin voimin, joten kierrätystä voi tehdä mukavasti pelien välillä.

Tshekin välierissä voitoin 4-3 hiljattain pudonnut sentteri Maris Bicevskis ei saavu joukkueen vahvuuteen ainakaan vielä tässä vaiheessa. Ranskan liigassa pelaava Oskars Batna ja keskinkertainen nuori Daniels Berzins pääsevät siis näyttämään taitojaan Slovakiassa. Tshekin finaaleihin meni kuitenkin yksi latvialainen kun yllättävän hyvin uraansa vuosi vuodelta rakentaneen Ralfs Freibergsin Trinec raivasi tieltään juurikin Bicevskisin Mlada Boleslavlin. Trinec voitti jo edellisen jaetun mestaruuden Guntis Galvinsin kanssa, joten heillä on hyvä putki päällä tällä hetkellä.

Rodrigo Abols johdatti Örebron Ruotsin liigan välieriin pieksämällä Leksandin suoraan 4-0. Ykkösketju ratkoi kolme voittoa Abols-Rendulic kaksikon johdolla, kun taas yksi peli päättyi jotain 7-1 ja siinä ykkösen ei tarvinnut olla niin paljoa esillä. Abolsia ei siis nähdä leirillä vielä ihan hetkeen.

------------------------------------------------------------------

Leirin nuoret ja jokunen heikompi konkari on siis lähetetty Puolan Katowiceen, jossa pelataan 4 maan kutsuturnaus. Isäntamaa Puola tarjoaa hyvän haasteen Latvian U23-ryhmälle vähintään fyysisyyden/kamppailuvoiman puitteissa. Muut turnauksen maat ovat Liettua ja Viro. He saattavat olla aika isoissa vaikeuksissa jos eivät saa kaikkia parhaita voimiaan jalkeille.

Latvian finaaleista on otettu täydennyksiä parhaiden nuorien muodossa. Puolustajat Arvils Bergmanis, Patriks Ozols, Daniels Gorsanovs ja Davis Ornins sekä hyökkääjät Frenks Razgals, Roberts Petrovics ja Deniss Vilmans vahvistavat joukkuetta viimeisinä lisäyksinä. Heidän lisäkseen Sveitsin pääsarjan Langnaun nelosketjussa pari viime kautta pelannut konkari Toms Andersons on lähtenyt mukaan näyttämään mallia nuoremmilleen kapteenina toimivan Gunārs Skvorcovsin tavoin.

Latvia ehti jo voittaa Liettuan maalein 5-0. Janis Vorisille 19 torjunnan nollapeli, vastustajan veskarille (ei ollut Mantas Armalis) jotain 50 torjuntaa ja tehoja tunnetumman pään pelaajille kuten KHLssäkin nähdyt Jelisejevs & Razgals 1+1, juurikin Andersons sekä Gorsanovs ja K.Skrastins maali mieheen. Tänään nuoret kohtaa vielä Viron ennen hieman vakavammin otettavaa vastustajaa eli isäntä Puolaa..
 
Viimeksi muokattu:

PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
20.4. Slovakia-Latvia 1-2 JA

3.00 1-0 Liska (Lamper, Janosik)
25.51 1-1 Karsums (Ro.Bukarts)
63.30 1-2 Krastenbergs (M.Redlihs)

Maalivahdit:
SVK: Denis Godla 16/18
LAT: Janis Kalnins 28/29
Rankkarit: Mikelis Redlihs, Roberts Bukarts ja Kaspars Daugavins maali, Kalnins 3/5

21.4. Slovakia-Latvia 1-0 JA

(40.40 0-1 Indrasis (Cibulskis,Daugavins) Amatöörimäinen Hylkäys)
60.52 1-0 Slafkovsky

Maalivahdit:
SVK: Branislav Konrad 16/16
LAT: Ivars Punnenovs 35/36
Rankkarit: Rihards Bukarts ja Martins Karsums maali, Punnenovs 4/5


Ensimmäiset lämmitelypelit on pelattu. Katsoin ensimmäistä matsia sivusilmällä ja toinen matsi alkoi niin aikaisin, etten ehtinyt näkemään sitä kokonaan. Matseissa näkyi se, että Slovakia peluutti kavereita jotka taistelevat pääsystä itse kisoihin, kun taas Latvian pelaajista noin puolet tietää pääsevänsä kisoihin elleivät loukkaannu. Kotijoukkueella olikin enemmän virtaa yrittää tehdä ratkaisuja, kun taas vieraat tyytyivät hyvin virkamiesmäiseen pelailuun ja hienojen highlight-maalien hakuun. Latvia sai toki luotua ajoittain tilanteita puhtaalla taidolla, mutta mitään jatkuvaa pelille heittäytymistä tai tilanteiden loppuun pelaamista ei nähty. Varsinkin ylivoima oli huonoa, jokaisella yrityksellä tuli 0-1 laukausta kohti maalia, joten maalia ei tarvinnut hirveästi odotella. Slovakia oli otteluissa parempi joukkue, joskin laukaustilastot mairittelevat hieman isäntiä, he laukoivat jonkun verran turhia laukauksia, joista tuli lähinnä ylimääräisiä torjuntoja Latvian veskareille. Mitään oikeaa uhkaa niissä rääpäisyissä ei ollut.

Isännät olivat kuitenkin kuskin paikalla varsinkin jälkimmäisessä matsissa, mikä laittoi veskarit töihin. Kalnins oli hyvä niillä hetkillä kuin häntä tarvittiin ja pitkästä aikaa maajoukkueeseen palannut Punnenovs näytti myös nopeasti miksi hän on NLAn kärkivahteja. Vakuuttavaa tekemistä löysästi pelanneen joukkueen takana. Slovakian veskareista Godla esitti omaperäisiä torjuntojaan tavalliseen tapaansa. Hän pelasti isännät niillä muutamalla hetkellä kun vieraiden nopeat ja kovat syötöt napsuivat kauniisti lavasta lapaan. Toisessa matsissa pelannut Konrad vei taas pelin jatkoajalle kolmannen erän lopun hyvillä pelastuksillaan. Hän pysäytti ainakin Roberts Bukartsin ja Miks Indrasisin hyvät yritykset. Martins Karsums ja vanhempi Bukartsin veljeksistä löysivät toisensa aika hyvin näissä peleissä, joten heistä voisi suunnitella kolmosketjun laituriparia itse kisoihin. Keskellä pelasi Andris Dzerins joka olisi aika oletettava mies kisojen 3.sentteriksi.

Miks Indrasis pelasi ensimmäisen pelin keskushyökkääjänä ja hän lieneekin vaihtoehto kärkisentteriksi jos Amerikasta ei tule tarpeeksi apuja. Toiseen peliin Indrasis lyötiin laitaan, mm. Lauris Darzins sai lepovuoron ja Artis Abols peluuttikin 4 puhdasta sentteriä, joskin monet heistä eivät ole vielä kansainvälistä tasoa. Litvinovissa yhdessä pelaavat puolustajat Cibulskis ja Balinskis eivät pelanneet yhdessä ainakaan vielä tässä vaiheessa. Kunhan pakiston taso hieman nousee uusien pelaajien kautta, niin tuota ei varmaan voi jättää käyttämättä.

Molemmat ottelut menivät siis jatkoajalle, vieraat veivät ensimmäiset sirkustemppuilut ja isännät toisen. Renars Krastenbergsin rannelaukaus oli erittäin kaunis. Hänen hyökkäyspään vaistot ovat kyllä kunnossa, mutta muuten nuorukainen ei ole vielä kovin hyvä jääkiekkolija. Renars osti kuitenkin lisäaikaa leirillä kun jaksoi yrittää ja teki jopa tuon maalinkin. Latvian pelaajat sekoilivat oikein kunnolla toisen ottelun jatkoajalla ja päästivät TPSn nuoren lupauksen pistämään kiekon tyhjiin. Hölmö loppu ottelulle, mutta se sopii hyvin 3vs3-pelleilyyn. Vieraat voittivat molemmat pelien jälkeen pidetyt rankkikisat, jos sillä nyt on jotain merkitystä.

Heikon sivumaun suuhun jätti kolmannen erän alun tilanne, jonka otteluun löydetyt tuomarit hoitivat todella epäammattimaisesti. Indrasis teki täydellisen maskin Konradille ja ohjasi viivavedon maaliin, mutta sitä lähdettiin sitten tutkimaan videolta. Luulin ensin että kyseessä oli paitsio sisäänvientivaiheessa, koska livekuvassa ei näkynyt yhtään mitään virheeseen viittaavaa. Tilanteessa katsottiin kuitenkin Indrasisin toimintaa jonkun 5 minuutin ajan ja maali hylättiin lopulta jostain käsittämättömästä syystä. Miks parkkeerasi maalille oppikirjamaisesti 50cm alueen ulkopuolelle, jonka jälkeen Konrad teki erittäin typerästi ja peruutti oma-aloitteisesti maalinsa sisään, jolloin laukauksen torjuminen oli lähes mahdotonta. Valmentaja Abolsin, itse Indrasisin ja kapteeni-Daugavinsin ilmeet olivatkin näkemisen arvoisia kun tuomarit katkaisivat ensin pelin täysin turhaan pitkäksi aikaa ja arpomisen jälkeen tekivät vielä väärän tuomion ja tulivat antamaan jotain selitystä miksi näin tehtiin. Ammattitoimintaan tottuneilla konkareilla oli aika hauskaa.

Mutta karstat on nyt poistettu koneista kun pelaajat saivat ekat matsit alleen todella pitkien taukojen jälkeen. Harmillista on se, että seuraavat matsit ovat tämän hetken tiedon mukaan vasta 3 viikon päästä Sveitsiä vastaan! Siis 3 viikkoa, täysin järjetön leiriohjelma! Leiriryhmä joutuu varmaan pelaamaan jotain keskinäisiä matseja jahka nuorten ryhmä palaa Puolasta. Pudotuksia tapahtuu myös paljon pelkän harjoittelun perusteella, mutta vielä ei ole ilmoitettu milloin putoaa ja monta ketjua.

-------------------------------------------------

Tähtivahti Elvis Merzlikins on ilmoittanut jättävänsä kisat väliin erittäin todennäköisesti. Suurimpana syynä on hänen vaimonsa raskaus, pari odottaa esikoista ja laskettu aika on joskus juhannuksen tienoilla. Merzlikins ei aio jättää vaimoaan yksin Columbukseen ja tilanteen tekee vittumoiseksi varsinkin se, että Elvis ei voi lennättää äitiään USAhan tiukkojen koronarajoitteiden takia. Pienempänä syynä kisojen väliinjättämiseen on se, että Merzlikins joutui palaamaan olkapäävammansa jälkeen odotettua nopeammin, kun Columbus pelaa tällä kaudella niin paskasti etteivät he pärjää edes hänen kanssaan, puhumattakaan sitten ilman. Elvis on pelannut nyt jokusen viikon hartiakivun kanssa, mutta siihen ei taida auttaa kuin lepo, jota hän ei ole ottanut syystä tai toisesta. Tämä saattaa siis avata ainutkertaisen mahdollisuuden Latvian parhaille Euroveskareille pelata kotikisat ykkösvahtina. Punnenovs/Kalnins ovat laadukkaita veskareita ja nyt olisi tilaisuus loistaa. Mielenkiintoista myös nähdä otetaanko kolmanneksi kokenut Gudlevskis joka hävisi juuri Slovakian liigan finaalit, vai joku nuori AHL-veskari joka haistelisi lähinnä tunnelmaa..

Toinen poisjäänti tulee pakiston puolelle, kun kokenut Guntis Galvins jätti leirin heti Slovakia-matsien jälkeen. Galvins kuuluu pelaajiin joka on vittuuntunut siitä, että MM-kisat pelataan jatkuvasti vain myöhemmin ja myöhemmin. Guntis on perheellinen mies ja hänellä on muutakin tekemistä kesäkuun puolella kuin pelata MM-kisoissa. Seuraava kausi alkaa kuitenkin nopeasti, joten kisojen jälkeen jää todella vähän aikaa perheelle. Lukemani uutinen ei kertonut asuuko Galvins Tshekissä perheensä kanssa, vai ovatko he jääneet Latviaan (jos lapset ovat koulussa tms). Jos Guntis on koko kauden erossa perheestään, niin tämä päätös on erittäin ymmärrettävä. Oskars Bartulisilla oli taas joku vamma joka esti häneltä Slovakia-ottelut, mutta miehen pitäisi olla vielä mukana taistelussa viimeisistä pakkipaikoista.



Positiivisella puolella on mainittava että kautensa ovat päättäneet puolustajat Arturs Kulda (Nurnberg) ja Kristofers Bindulis (Krefeld) sekä sentterit Maris Bicevskis (Mlada Boleslav) ja Filips Buncis (Krefeld). Heitä kaikkia odotetaan leirille alkavalla viikolla kunhan he vain läpäisevät koronatestit. Heikkoon sentteriosastoon tulee siis edes vähän kilpailua ja pakisto levenee myös vaikka Galvins lähtikin. Kilpailu nelossentterin paikasta kapeni myös yhden miehen verran kun Vitalis Pavlovsilta löytyi polvivamma, joten hän ei ole käytettävissä tänä keväänä.

Pleijareihin menneistä Latvian laatupelaajista kausi on päättynyt vasta laituri Ronalds Keninsiltä. Hänen ja Lausannen hyvä kausi päättyi nopeasti kun he joutuivat heti avauskierroksella mollivoittoisen kauden pelannutta Zurichiä vastaan. Keninsille soitellaan vasta tällä viikolla kun mies on päässyt vähän pettymyksestä yli, mutta kaiken pitäisi olla kunnossa.

MM-kisoissa mennään kuulema kuplaan toukokuun puolessavälissä, eli sen jälkeen ei voi enää liittyä joukkueisiin. Tämä tarkoittaa myös sitä että hyvää kautta vetävä Teddy Bluegers ei saavu kotikisoihin vaikka Pittsburgh putoaisikin avauskierroksella. Sentteriosasto tulee siis olemaan kapea ja Rodrigo Abolsin täytyy jatkaa kovaa menoaan myös maajoukkueessa. Latvian liitto on varannut Amerikan vahvistuksille 5 paikkaa joltain lennolta, joka saapuu Rigaan juuri sopivasti Toukokuun puolivälissä. Lukemani uutinen ei kerro ketä sieltä odotetaan (onko 5 joukossa esim Merzlikins), mutta on helppo päätellä että 2 nimeä ovat Rudolfs Balcers ja Kristians Rubins. AHL-joukkueilta on ylipäätään kyselty voivatko päästää pelaajat n viikkoa aiemmin, kun kausi taitaa päättyä siellä heti MM-kisojen alkamisen aikoihin. Loput 3 nimeä ovat sitten aika kolikonheittoa. Veskareita on paljon, mutta heille ei ole suurta tarvetta. Terveenä olevat hyökkääjät ovat taas laitureita, eikä heitäkään välttämättä tarvita. Karlis Cukste olisi varmaan hyvä lisä nuorena/tuoreena pakkina ja Janis Jaks on periaatteessa taitava, mutta hänen riskitasonsa ovat vielä vähän turhan korkealla..

-------------------------------------

Latvian U23-joukkue kävi tosiaan Puolassa, jossa he hävisivät ”finaalin” isännille maalein 1-4. Joukkuetta valmensi entinen laatupelaaja Atvars Tribuncovs ja hän sanoi pelin jälkeen että joukkue pelasi hieman sukkasillaan turnauksen ekan ja vikan pelin sekä osa pojista leijui vielä ilmassa Viron murskauksen jälkeen. Kuitenkin jos joukkueet kohtaisivat uudelleen, niin nuoret osaisivat pelata järkevämmin jolloin tulos olisi todennäköisesti myös toinen.

Pelaajien pääsystä takaisin ”oikealle leirille” ei otettu missään mitään kantaa, mutta kun harkkapelejä ei nyt ole näköpiirissä, niin en tiedä onko se kovinkaan järkevää. Esim Frenks Razgals pelasi jo hyvän Deutchland Cupin syksyllä ja mätti nyt tehoja tässä turnauksessa, joten hänelle voisi hyvinkin antaa mahdollisuuden jos Latvia pelaisi tällä tai ensi viikolla jotain Ranskaa/Englantia/Norjaa vastaan. Nyt pelejä tulee kuitenkin vasta kun joukkue on jo hyvin lähellä lopullista muotoaan, joten näille 7-8 ketjun pelaajille ei enää löydy millään paikkoja..
 
Viimeksi muokattu:
K

Kiekkokatsoja

Tuo Tsekkeihin suuntautuva harjoituspelimatka on riski. Mielummin Suomen osalta niin, että pari harjoitusvastustajaa koronaturvallisempaan Suomeen, ja siitä kisoihin. Luulen että tänne olisi helppo saada pari joukkuetta.
 

Pardus

Jäsen
Puolan turnauksen joukkueesta A-maajoukkueen leirille pääsivät maalivahti Jānis Voris, puolustajat Gunārs Skvorcovs, Ņikita Mateiko ja Miks Tumānovs sekä hyökkääjät Frenks Razgals, Nikolajs Jeļisejevs, Deniss Fjodorovs ja Toms Andersons.
 

ozo

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Latvia, Dinamo Riga
Taitaa olla vähän tiukka paikka kotikisoissa, jos Balcers-Blugers-kaksikkoa ei saada mukaan. Katseeni kääntyy myös kohti muita Pohjois-Amerikassa pelaavia, mukaan pitäisi saada vähintäänkin Cukste, Tralmaks, Egle ja Rubins. Näistä jälkimmäinen olisi se tärkein palanen. Maalivahdeista Kivlenieks, Grigals ja Silovs voisivat olla mukana, jos vaan sattuisivat pääsemään. Tällä hetkellä ei juurikaan ole mitään odotuksia tulevia MM-kisoja ajatellen (olisiko se tällä kertaa hyvä juttu)...
 

ozo

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Latvia, Dinamo Riga
Latvian maajoukkueen viimeisimmät tiedot:
  • Merzlikins ei ole todennäköisesti tulossa perheenlisäyksen johdosta
  • Kivlenieks, Kalnins, Punnenovs ja Grigals mukana, joten maalivahdeista on selkeä ylitarjonta
  • Joukkueeseen ovat liittyneet Kenins, Abols, Balcers, Jaks, Rubins, Cukste
  • Harjoitusotteluiden ketjut ovat olleet:
    • Lauris Dārziņš – Rodrigo Ābols – Ronalds Ķēniņš
    • Roberts Bukarts – Andris Džeriņš – Kaspars Daugaviņš
    • Mārtiņš Karsums – Miks Indrašis – Miķelis Rēdlihs
    • Rihards Marenis – Oskars Batņa – Renārs Krastenbergs
    • Rihards Bukarts – Māris Bičevskis – Mārtiņš Dzierkals
    • Ralfs Freibergs – Uvis Balinskis
    • Oskars Cibuļskis – Roberts Mamčics
    • Artūrs Kulda – Kristaps Zīle
    • Gunārs Skvorcovs – Kristaps Sotnieks
    • Mv: Jānis Kalniņš, Ivars Punnenovs, Gustavs Grigals
 

ozo

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Latvia, Dinamo Riga
Jaahas, Balcers ei ole sittenkään tulossa MM-kisoihin. Merzlikins myös, joten Latvia ei ole saamassa NHL-vahvistuksia kotikisoihin, jos ei lasketa Kivlenieksiä tähän joukkoon.
 
Viimeksi muokattu:

ozo

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Latvia, Dinamo Riga
1. harjoituspelissä Sveitsiä vastaan tuli pataan 3-0, maalissa kaksi erää Punnenovs ja loput Kalnins. Skvorcovs on jännästi siirtynyt hyökkääjästä puolustajaksi, tulee olemaan tärkeä palanen Latvian alivoimakuvioita. Abols pelasi 1. ketjun keskushyökkääjänä - olen salaa odottanut Abolsin "breikkiä" MM-tasolla jo aikoja, olisiko nyt se vuosi. Huomenna Sveitsi uudestaan ja luotto Hartley-taikaan on edelleen kova, vaikka asiantuntijat väittävät jotain ihan muuta: IIHF - Can Latvia contend for a medal? Kolmessa harjoitusottelussa Latvia on tehnyt kaksi maalia.
 
Viimeksi muokattu:
Latvia joukkue MM-kisoihin:

Maalivahdit:

Janis Kalnins
Matias Kivlenieks
Ivan Punnenovs

Puolustajat:

Uvis Balinskis
Oskars Cibulskis
Ralf Freibergs
Janis Jaks
Arturs Kulda
Kristian Rubins
Gunārs Skvorcovs
Kristaps Sotkinieks
Kristaps Zile

Hyökkääjät:

Rodrigo Ābols
Oskars Batņa
Māris Bičevskis
Rihards Bukarts
Roberts Bukarts
Kaspars Daugaviņš
Mārtiņš Dzierkals
Miks Indrašis
Lauris Dārziņš
Andris Džeriņš
Mārtiņš Karsums
Ronalds Ķēniņš
Renārs Krastenbergs
Rihards Marenis
Gints Meija
Miķelis Rēdlihs

Head CouchBob Hartley
 

ozo

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Latvia, Dinamo Riga
Latvian joukkue MM-kisoihin

Latvia lähtee MM-kisoihin todella kokeneella joukkueella, kun taas muilla mailla tuntuu olevan huomattavasti ensikertalaisia. Esimerkiksi Mikelis Redlihs tulee pelaamaan 13. kerran MM-tasolla. Käytännössä ainoa tulokas on Pohjois-Amerikasta Eurooppaan palannut Renars Krastenbergs.

Latvia hävisi myös 2. harjoituspelin Sveitsiä vastaan ja maalinteko tökkii edelleen.
 

Hokileidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dynamo Moskova, NHL, Jokerit 2014-2022
Latvia lähtee MM-kisoihin todella kokeneella joukkueella, kun taas muilla mailla tuntuu olevan huomattavasti ensikertalaisia. Esimerkiksi Mikelis Redlihs tulee pelaamaan 13. kerran MM-tasolla. Käytännössä ainoa tulokas on Pohjois-Amerikasta Eurooppaan palannut Renars Krastenbergs.

Latvia hävisi myös 2. harjoituspelin Sveitsiä vastaan ja maalinteko tökkii edelleen.
Joukkue on kokenut. Seurasin Dinamo Riikaa aktiivisesti 2011-2013 ja silloisista Dinamon runkopelaajista kaipaan Latvian MM-miehistöön oikeastaan vain puolustaja Guntis Galvinsia. Hän ei ole kai vielä laittanut hokkareita naulaan.

Latvian maajoukkueesta taitaa näkyä myös päävalmentajan merkitys. Harva pelaaja kieltäytynee Bob Hartleyn kutsusta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: ozo

ozo

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Latvia, Dinamo Riga

Pardus

Jäsen
Kuvat ennen ja jälkeen: Suomalaisosaajat toteuttivat uskomattoman muodonmuutoksen – näin rakentui jääkiekon MM-halli Kuvat ennen ja jälkeen: Suomalaisosaajat toteuttivat uskomattoman muodonmuutoksen – näin rakentui jääkiekon MM-halli

Huikea temppu suomalaisilta noin lyhyessä ajassa. Melkoinen muodonmuutos, ei voi muuta sanoa.

Viimeistelyä vaille valmis uusi jäähalli, Daugava Arena, toimii myös kisajoukkueiden harjoitushallina.

 
Viimeksi muokattu:

PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
Jääkiekon pelaaminen keskellä kesää on kyllä jonkinlainen rikos! Faselin likainen poppoo on kuitenkin päättänyt pistää nämä pelit pystyyn nyt kun helteitä on ollut jo pitkän aikaa. Tässä vaiheessa pitäisi jo keskittyä kalastusreissuihin ja mahdolisesti jalkapallon arvoturnaukseen, mutta niin vain pitäisi löytää intoa vielä kiekkoon NHL-pleijareiden rinnalla. Toivottavasti hommaan löytyy jotain järkeä jahka johtaja vaihtuu..

Viimeiset harkkapelit menivät minulta ohi kun kesä puskee tosiaan päälle. Niukat tappiot vähillä maaleilla, mutta vastassa oli toisaalta yksi turnauksen parhaista joukkueista. Nyt kun mikään maa ei saa kisoihin hyvää joukkuetta, niin olen katsellut kateellisena mestaruuskertoimia. Sveitsin maailmanmestaruudesta annetaan kerroin 10! Sinällään on erittäin surullista ettei Latvia saa yhtään NHL-pelaajaa näihin kisoihin. Vaikka Latvialla ja Saksalla on aika pahoja poissaoloja, niin heidän kerroin mestariksi on silti vain 60! Jos nuo joukkueet olisivat muutaman palasen verran parempia, niin tähän turnaukseen lähtisi ihan eri sykkeellä ja into olisi kovempi..

Rudolfs Balcers kieltäytyi siis sopparineuvottelujen takia (syy miksi Girgensonsia ei ole näkynyt viime vuosina). Zemgusilla olisi taas ollut sopimusta, mutta hän loukkaantui jo kuukausia sitten. Kun vielä Teddy Bluegersin johtama kenttä vei juuri äsken Penguinsin johtoon Islandersia vastaan, niin hyökkäysosasto kapenee ja vanhenee merkittävästi ideaalitilanteesta. Matiss Kivlenieks tuo vaihtoehdon maalille, eikä Latvia suoranaisesti kaadu veskareihin Elviksen poissaolosta huolimatta. Toki kun joukkue on nyt repaleinen niin Merzlikinsiä olisi tarvittu, kun hyökkäyskilpaan on vaikea lähteä.

Puolustuksesta putosivat viimeisinä kokenut Oskars Bartulis sekä ensimmäisen kauden Euroopassa/Saksassa pelannut Kristofers Bindulis. Heidän lisäkseen San Josen organisaatiossa vaikuttavaa Karlis Cukstea ei taidettu kysellä, kun 2 AHL-puolustajaa tuovat kuitenkin tarvittavaa laajuutta pakistoon. Euroopan tippuneilla taisi olla myös jotain vammoja kevään mittaan, joten pudotukset olivat selvät kun he olivat muutenkin vaaranvyöhykkeellä. Hyökkäyksessä ei käyty suurta taistelua paikoista kun rosteri on tänä vuonna laajennettu Koronan takia ja P-Amerikasta tuli tosiaan huonoja uutisia.

Mutta nyt mennään näillä ja taistelu alkaa huomenna! Hyökkäyksessä putoaa ikävän paljon herrojen Daugavins, Abols, Kenins niskaan; toivottavasti he vastaavat huutoon! Lauris Darzins ja Martins Karsums pelaavat jo toinen jalka eläkkeellä, joten he joutuvat myös hieman suurempaan rooliin kuin olisi toivonut; jännä nähdä miten suorituvat. Katseet kääntyvätkin tässä tilanteessa Miks Indrasisin ja Roberts Bukartsin suuntaan. Molemmat ovat näyttäneet aiempina vuosina että he ovat parhaimmillaan kansainvälisen tason pelaajia, mutta tasaisuutta heiltä ei ole ikinä löytynyt, mikä on myös aiheuttanut sakkausta seurajoukkueuran osalta. Tänä vuonna he eivät voi lymyillä varjoissa tökkien vain yksittäisiä upeita suorituksia siellä täällä.

Bob Hartley ei pystynyt sanomaan lukemassani haastattelussa kuka aloittaa Latvian maalilla avausottelussa. Hän kehui Ivars Punnenovsia joukkueen kasvoiksi tms, joten siitä voisi päätellä, että Langnaun tähtivahti on toinen pelaava veskari. Matiss Kivlenieks on Hartleylle verrattain tuntematon suuruus, mutta hyvät otteet Columbuksen maalilla olivat kuitenkin hänen tiedossaan. Tiedä sitten olisiko Kivlenieks toinen pelaava veskari?

Ensimmäinen vastustaja huomenna Canada. Toivottavasti menee ainakin paremmin kuin edellisissä kotikisoissa jolloin vaahteranlehdet tuhosivat isännät helposti. Yllättävän heikolla joukkueella operoiva USA olisi ollut unelmavastus avauspäivään, koska voisi olettaa että heidän pelinsä on sekaisin alussa ja olisivat täten erittäin yllätettävissä. Canada sopii kuitenkin myös aivan hyvin tähän alkuun. Ei ole ainakaan pakkovoittoa heti ja konkarit saavat jalat liikkeelle.

Lohko on taas samanlainen kuin Latvialla niin usein ennenkin, eli joukkue lähtee moneen otteluun altavastaajana tai suosikkina. "Oman tasoiset" joukkueet löytyvät lähinnä toisesta lohkosta, joten tasaisista merkeistä lähdetään vain Saksaa vastaan ja USAkin on aika lähellä tämän vuoden nipulla. Kun pakkovoittoja on tämän vuoden lohkossa jopa 3 kappaletta, niin mielenkiintoista nähdä miten joukkue käsittelee nuo tilanteet. Latvian tapauksessa mikä tahansa on mahdollista aina kovasta mailanpuristuksesta jatkoaikoineen tai sitten rento 5-0 rallattelu..


Seurasin Dinamo Riikaa aktiivisesti 2011-2013 ja silloisista Dinamon runkopelaajista kaipaan Latvian MM-miehistöön oikeastaan vain puolustaja Guntis Galvinsia. Hän ei ole kai vielä laittanut hokkareita naulaan.

Galvinsin ohella poissa ovat tuon ajan jengin laatupelaajista myös Aleksandrs Nizivijs, Giorgijs Pujacs ja Krisjanis Redlihs. Ensin mainittu on jo lopettanut, Pujacs pelaa vielä mutta ei lähtenyt enää leirille kiusaamaan nuorempiaan. K.Redlihs taas lähti mukaan, mutta tiputettiin pois ennen Sveitsi-matseja. Krisjanis sai jonkinlaisen muistohetken jo silloin ja ensi kaudella varmaan lisää kun hänen maajoukkueuransa on nyt ohi.

Galvins pelaa tosiaan vielä Tshekin liigaa ja olisi ollut mukana ryhmässä jos olisi halunnut. Hän kuitenkin lopetti leirin kesken koska kisat pelataan näin perhanan myöhään. Perheellinen mies joutuu tekemään valintoja uransa loppupuolella kun lapset kasvavat vain kerran..
 
Viimeksi muokattu:

ozo

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Latvia, Dinamo Riga
Latvian ketjut illan otteluun ovat seuraavat, mutta maalivahdeista ei ole tihkunut mitään tietoa. En pidä mahdottomuutena, että jokainen tästä kolmikosta pääsisi pelaamaan, mutta on vaikea ennustaa kuka tarkalleen pelaa tänään Kanadaa vastaan. Yllätykseen on pieni sauma, koska Latvia on todella kokenut ja Kanada taas täynnä ensikertalaisia.

1. Lauris Dārziņš - Rodrigo Ābols - Kaspars Daugaviņš
2. Roberts Bukarts - Andris Džeriņš - Mārtiņš Karsums
3. Ronalds Ķēniņš - Miks Indrašis - Mārtiņš Dzierkals
4. Rihards Marenis - Oskars Batņa - Renārs Krastenbergs
5. Miķelis Rēdlihs - Māris Bičevskis/Gints Meija - Rihards Bukarts

1. Kristiāns Rubīns - Uvis Balinskis
2. Oskars Cibuļskis - Jānis Jaks
3. Kristaps Sotnieks - Ralfs Freibergs
4. Gunārs Skvorcovs/Artūrs Kulda - Kristaps Zīle

Mv: Matīss Kivlenieks, Ivars Punnenovs, Jānis Kalniņš
 

ozo

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Latvia, Dinamo Riga
Melkein NHL-maalivahti Matiss Kivlenieks pelaa Kanadaa vastaan tänään ja debytoi samalla MM-tasolla.
 

ozo

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Latvia, Dinamo Riga
Tänään Latvian kokemus, ripaus onnea, Kivlenieksin uskomattoman rauhallinen työskentely sekä uhrautuva puolustus palkittiin voitolla. Kenins toimi maestrona molemmissa maaleissa, häneltä erittäin hyvä peli. Batna (Latvian Anttila) yllätti myös positiivisesti, samoin Marenis. Hieman arveluttaa miksi Hartley peluuttaa Krastenbergsiä myös alivoimalla ja ylipäätään miksi hän on mukana. Ja onko tietoa miksi Kulda ei mahtunut tänään kokoonpanoon?

Tästä on hyvä lähteä Kazakstanin kaatoon ehkä pienillä kokoonpanomuutoksilla. Voisin kuvitella, että huomenna on Punnenovsin vuoro olla maalissa.
 

PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
Hieno päänahka Bob Hartleylle! Latvia sai aikanaan tasapelin Arturs Irben johdolla, mutta sen jälkeen Kanadalta on tullut lunta tupaan enemmän ja vähemmän; Olympialaisten puolivälierätaisto on yksi harvoista valoisemmista muistoista. Mielenkiintoista nähdä saako Hartley neuvoteltua itselleen NHL-sopparin tämän kovan kautensa päätteeksi.

Huomiselle voisi tosiaan odottaa muutoksia, kun tänään levännyt "5.ketju" on monella tapaa parempi kuin kentälle päässeet alemmat miehet. Tuoreita jalkoja on tietysti muutenkin hyvä saada askiin, mutta Meija-Bicevskis-Ri.Bukarts kuulostaa ihan kunnolliselta 4.ketjulta. Myös Mikelis Redlihsiä voisi peluuttaa noissa otteluissa missä Latvia tulee hallitsemaan tapahtumia ja kentälle tarvitaan puhdasta taitoa.

En ole lukenut että Kuldalla olisi mitään vammaa, mutta hän oli kuitenkin tällä kertaa lepovuorossa. Pakisto on tänä vuonna leveä, joten kierrätystä luulisi tapahtuvan. Huomenna Kuldan pitäisi olla kaiken järjen mukaan kentällä jos terveys vain sen sallii. Ralfs Freibergs otti vielä osumaa matsin aikana, joten häntä on turha peluuttaa kun ei ole mitään pakkoa.

Punnenovs ehdottomasti maaliin huomenna. Hän on selättänyt pahan loukkaantumisen jokunen vuosi sitten ja noussut entistä parempaan lentoon sen jälkeen, joten mies ansaitsee kunnollisen "debyytin" MM-kisoissa. Uusia veskareita on noussut mukavasti esiin viime vuosina ja ero onkin melkoinen siihen aikaan kun Latvian maalivahti oli aina Edgars Masalskis tai vanheneva Sergejs Naumovs..
 

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
Hartley kun on voittanu Stanley Cupin ja Gagarin Cupin, ni on pakko sanoo, että tommonen goutsi osaa puhaltaa henkee myös under-dogina matsiin lähtevään jengiin.
Oman alueen keskustan suojelu isolla liekillä, huikee veskaripeli ja ennen kaikkea rajaton usko siihen, että tää hoidetaan.
Upea esitys kotijoukkueelta. Harmillista, että yleisöä ei matseihin pääse.
 

ozo

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Latvia, Dinamo Riga
Näyttää siltä, että Kivlenieks starttaa tänäänkin kazakkeja vastaan, Batna ja Krastenbergs antavat tilaa Bicevskisille sekä Redlihsille. Hieman yllättävää, että Matiss pelaa B2B-pelissä, jos pelaa.

Kazakstanin pitäisi kaatua tänään.
 

ozo

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Latvia, Dinamo Riga
Kazakstanin pitäisi kaatua tänään.

Ja näinhän siinä kävi, että Kazakstan otti kaikkien aikojen ensimmäisen voiton Latviasta MM-tasolla.

Pelistä ei löydy juuri mitään positiivista sanottavaa kun ehkä, että Latvia pystyi yllättävän kauan roikkumaan mukana, peräti voittolaukauskisaan asti. Olin melko varma, että tässä kävi onnenpotku ja Latvia vie paremman maalivahdin ja taitotason ansiosta, mutta ei. Kazakstanille todella ansaittu voitto, koska olivat selkeästi parempi joukkue läpi ottelun. Laukaukset Kazakstanille 31-14.

Latvialta surkea esitys, selkeästi underdog-asetelma toimii huomattavasti paremmin. Tämän päivän peli kuitenkin näytti, että Latvian pelissä (tai kenties asenteessa) on vielä paljon parannettavaa. Ylivoima on surkea, puolustuspeli kaoottinen ja hyökkäyksissä on todella vähän mielikuvitusta. Kapteeni-Daugavins on ollut pettymys, typerä jäähy jatkoajalla, surkea yritys voittomaalikisassa... Myös Kivlenieksin valinta B2B-peliin oli mielestäni kyseenalainen. Nuori pakkipari Rubins-Balinskis ovat taas pelanneet hyvin.

Toivottavasti maanantaina kaatuu Italia.
 

waltteri21

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Oisko se eilinen Kanada-peli vielä painanut niin paljon, että Latvia ei vaan jaksanut? Esim. Darzins näytti olevan tämän tästä aivan puhki. Kazakstan oli kyllä aivan kaikessa edellä ja mielenkiintoista nähdä, miten he jatkossa pelaavat.
 

ozo

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Latvia, Dinamo Riga
Oisko se eilinen Kanada-peli vielä painanut niin paljon, että Latvia ei vaan jaksanut? Esim. Darzins näytti olevan tämän tästä aivan puhki. Kazakstan oli kyllä aivan kaikessa edellä ja mielenkiintoista nähdä, miten he jatkossa pelaavat.

Voi olla, että tunnelataus oli liian kova ekassa pelissä, eikä osattu enää asennoitua oikein kazakkeja vastaan. Lisäksi Kazakstan oikeasti pelasi todella hyvin (niin kuin Suomeakin vastaan).
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös