Ilmoitukset

Nimimerkki Nynoamous jatkoi offtopicia ja turhaa vääntöä ketjunootin jälkeenkin, joten hän saa harjoitella viikon ajan luetun ymmärtämistä.

Sulje ilmoitus

Nimimerkin RiverDog vähäinen tuotanto on sisältänyt henkilökohtaisuuksia, offtopicia ja itsemoderointia. Häntä on jo aiemmin huomautettu käytöksestään, mutta kun huomautus ei auttanut, on raati laittanut hänet viikon rauhoittumislomalle.

Lisäksi päätimme viikonloppuna, ettei nimimerkki Bawdy enää jatkossa avaa ketjuja. Meille ei ole väliä, milloin "valmentajalle X kenkää!"-ketju avataan, mutta myös näiden ketjujen avauksiin odotamme edes jonkinlaista panostusta. Tähän Bawdy ei ole kyennyt, sillä hänen ketjunavauksensa sekä Merikiven että Tirkkosen potkuille ovat olleet aivan luokattomia.

Sulje ilmoitus

MM 2020: Infoketju

Viestiketju osiossa 'Maajoukkue' , aloittajana Pistelinko87, 28.05.2019 klo 13.43.

  1. Pistelinko87 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Lukko,Bruins,KHL-Jokerit, kansainvälinen jääkiekko
    Jääkiekon vuoden 2020 MM-kisat pelataan Sveitsissä Zurichissa ja Lausannessa. Kisat alkavat perjantaina 8.5.2020. ja finaali pelataan sunnuntaina 24.5.2020.

    Lohkojako:

    Lohko A (Lausanne)

    Kanada
    Ruotsi
    Tshekki
    Saksa
    Slovakia
    Tanska
    Valko-Venäjä
    Iso-Britannia

    Lohko B (Zurich)

    Venäjä
    Suomi
    USA
    Sveitsi
    Latvia
    Norja
    Italia
    Kazakstan
     
  2. Lert Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Punaiset paholaiset
    Olisi hauska saada joskus Ruotsi samaan alkulohkoon tai siis kohdata ennen pudotuspelejä. Koska näin on viimeeksi päässyt käymään? 2007?
     
    Smitty#41 ja Naamavelli tykkäävät tästä.
  3. Wilson47 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pelicans
    Todella kiva kohdata Italia pitkästä aikaa, en edes muista milloin viimeksi ollaan kohdattu saapasmaa. Tuo vähän uutta väriä Suomen lohkoon mm. joka vuotisten Tanskan ja Saksan tilalle.
     
    Smitty#41, Naamavelli & Snacilep tykkäävät tästä.
  4. Murkula Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jääkiekko!
    Varatiiin tänään 2020 majoitukset ja suosittelen, että kannattaa olla ajoissa liikkeellä. Pirun hyvä sijainti. Hyvä hotelli ja sama setti kun tänä vuonna eli pudotuspelien aika ja hintaa 500€ / huone. Ei ole mikään ilmainen vaan viidestä yöstä ihan normi, mutta kun lähemmäs mennään niin samoilla sijainneilla ym. ei tule olemaan mitään jakoa noille hinnoille.
    Aion varata vielä toisenkin hotellin kunhan vapina helpottaa. Molemmat otetaan vapaalla peruutusoikeidella ja jos jotakin saattuu niin ei ole mitään hankaluutta kun ilmoittaa vaan että eipä tullakaan.

    En ole turnausfoormaattia vielä katsonut, mutta kun nyt pelataan Sveitsin kanssa samassa lohkossa niin aika varmasti muulla kuin lohkovoitolla tie vie puolivälierään toiseen kaupunkiin. Tämä oletuksena että isäntämaa pelaa jatkoon päästessään Zurichissa ja kyllähän tuon Suomen lohkon jatkoon menijät voi jo melkeinpä nyt julistaa.
     
    Viimeksi muokattu: 28.05.2019 klo 22.45
  5. Naamavelli Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jets & Jellonat
    Lainaus:
    Tässä vähän tilastoja siitä miten ollaan kohdattu joukkueita alku-/välisarjassa tällä vuosituhannella. Italia ja Ruotsi tosiaan kohdattu viimeksi 2007 ja naapurimaa yhteensäkin vain 5 kertaa tällä vuosituhannella. Samoin Sveitsi ja Tsekki ovat olleet harvinainen vastus alkusarjassa. Sen sijaan Slovakia on kohdattu 14 ja Yhdysvallat 13 kertaa viimeisen 20 vuoden aikana ja tällä vuosikymmenellä vain 2011 ja 2017 on ollut poikkeus. Valko-Venäjä on tainnut sattua viimeisen kymmenen vuoden aikana aina samaan alkusarjaan, kun on pelannut A-sarjassa. Ensi kisat on poikkeus. Kanada ehdittiin kohtaamaan neljä kertaa putkeen, mutta nyt tuo putki katkeaa.

    Lohko A (Lausanne)
    Kanada (2019, 2018, 2017, 2016, 2012, 2009, 2008, 2006, 2005, 2000)
    Ruotsi (2007, 2005, 2004, 2002, 2001)
    Tshekki (2017, 2011, 2009, 2006, 2003, 2000)
    Saksa (2019, 2018, 2016, 2014, 2013, 2011, 2010, 2008, 2003)
    Slovakia (2019, 2016, 2015, 2013, 2012, 2011, 2010, 2009, 2008, 2004, 2003, 2002, 2001, 2000)
    Tanska (2019, 2018, 2015, 2011, 2010, 2009, 2007, 2005, 2004)
    Valko-Venäjä (2017, 2016, 2015, 2014, 2012, 2010, 2009)
    Iso-Britannia (2019)

    Lohko B (Zurich)
    Venäjä (2015, 2014, 2013, 2011, 2010, 2007, 2004, 2002)
    Suomi
    USA (2019, 2018, 2016, 2015, 2014, 2013, 2012, 2010, 2008, 2006, 2005, 2004, 2001)
    Sveitsi (2017, 2014, 2012, 2007)
    Latvia (2018, 2014, 2013, 2011, 2008, 2006, 2005)
    Norja (2018, 2017, 2015, 2009, 2008, 2006, 2000)
    Italia (2007, 2000)
    Kazakstan (2014, 2012)
     
    Viimeksi muokattu: 28.05.2019 klo 22.34
    Wilson47 ja Lert tykkäävät tästä.
  6. Anzta Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, JKS
    Olen antanut itseni ymmärtää, että on ihan tietoista toimintaa IIHF:n taholta, kun Suomi ja Ruotsi pelaavat aina eri lohkoissa. Molemmilta mailta saapuu paikalle yleensä hyvä määrä faneja, niin hyvä sitten jaella näitä eri kaupunkeihin. Osittain kai samasta syystä Tsekki ja Slovakia ovat myös usein eri lohkoissa (omaa mutuilua näiden kahden osalta).
     
  7. Quagmire Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HC TPS, SoJy
    Lainaus:
    Mielenkiintoinen tilasto, kiitos tästä. Periaatteessa Tsekki ja Usa sekä Iso-Britannia ja Kazakstan kun olisivat toisin päin niin oltaisiin sellaisessa lohkossa, jossa olisi joka "sijoitusparista" (Kanada-Venäjä, Tsekki-Usa, Saksa-Sveitsi jne.) se joukkue vastassa, jota ollaan vähemmän kohdattu 2000-luvulla.

    Tulee kyllä olemaan mielenkiintoinen alkulohko, koska Latvia on osoittanut viimeisenä kahtena vuotena taistelevansa tosissaan jatkoon menosta. Ja kun Sveitsi tullee ensi vuonnakin olemaan yllätysvalmis niin Venäjä-Suomi-Usa kolmikolla ei ole varaa turhiin pistemenetyksiin. Uskon, että lohkossa tullaan pelaamaan paljon ristiin ja jatkopaikoista käydään tiukka kamppailu viiden maan kesken Norjan, Italian ja Kazakstanin toimiessa pisteautomaatteina.
     
  8. Murkula Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jääkiekko!
    Lainaus:
    Pitää vähän myöhemmin katella miten nuo lohkot ja rankingit osuu. Minä olen sitä mieltä että rankingit määrää lohkot ja järjestäjämaalla on mahdollisuus vaihtaa 2 joukkuetta.
    Tästä keskusteltiin jossain toisessakin ketjussa ja sillon kirjoitin että vain rankingit määrää. Sen joku myös korjasi että muutos mahdollisuus on, mutta ilmeisesti se on vain järjeställä ja kaksi maata muutettavissa. Sekin jollain rajauksella, mutta pitääpä tutkia lisää.
    Itse olen kuitenkin siinä uskossa, että Suomen ja Ruotsin asemat Rankingissa on suuremmat syyt eri lohkoissa pelaamisesta kun joku muu syy. Olihan tuossa tietenkinnäiden maiden kahdet yhteiset kisat niin selvää että silloin ne vaihdetut maat olivat nämä ellei ranking niin määrännyt.

    Mutta joo, pitää tämä itsellekin ihan selvittää miten nuo lohkot muodostuvat. En tiedä tarvitseeko sitä tietoa mihinkään mutta olisipahan sitten yksi asia enemmän millä voisi päteä. nih.
     
  9. Espoon Siniset Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Two Degrees of Mike Sillinger
    Ainoa kerta, kun Suomi ja Ruotsi on keinotekoisesti sijoiteltu eri lohkoon viime vuosina on 2012, ja syy tuohon oli silloin ilmiselvä, eli jaetut kisat maiden välillä.
     
  10. Jonechkin Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Oulun Kärpät, Florida Panthers
    Onko kenelläkään tietoa milloin otteluohjelma julkaistaan? Ei oikein uskalla varata vielä mitään, kun minun tuurilla osuu kuitenkin pelkät Italia- ja Kazakstan-pelit kohdalle.
     
  11. Hollanti Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KalPa, Mr. Maione
    Lainaus:
    Ainakin aikasemmin se on julkistettu elokuun alkupuolella.
     
  12. Jonechkin Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Oulun Kärpät, Florida Panthers
    Lainaus:
    Ok, kiitos!