MM 2019 – voimasuhteet kisoissa

  • 7 404
  • 27

TrafficIsland

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Perinteistä ketjua kisojen voimasuhteilla spekuloimiselle ei näyttänyt vielä olevan, joten tässä avaus.

Venäjää ennustettiin ennen kisoja kärkeen, ja edelleen itänaapuri on ainakin omissa papereissani ykkössuosikki. Vaikka Ovetshkin on tuttuun tapaansa MM-kisoissa höntsätuulella, löytyy porukasta ratkaisuvoimaa ja ainakin toistaiseksi myös puolustus on maistunut.

Seuraavassa kastissa onkin jo aika monta maata. A-lohkossa Suomi, Kanada ja USA tulevat todennäköisesti taistelemaan kärkipaikoista. Slovakia yllätti USAn, mutta saa nähdä lamauttavatko niukat tappiot Suomea ja Kanadaa vastaan joukkueen hurmoksen. Saksa ja Tanska ovat Slovakian osalta tyrkyllä viimeiselle jatkopaikalle. Ranska on heikohko eikä sillä ole mitään asiaa jatkoon, mutta sen pelastus on umpisurkea Iso-Britannia.

B-lohkossa Venäjän lisäksi Sveitsi on esittänyt raikasta peliä. Ruotsi ja Tshekki ovat haastajan asemassa ja todennäköiset loput jatkoonmenijät, joita Latvia koettaa kiusata. Itävalta ja Norja ovat ulkona ja Italia brittien ohella väärässä sarjassa.
 
Raksilan mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät

Sveitsi on pelannut ensimmäiset kolme peliään lohkon heikoimpia maita vastaan, joten en todellakaan tässä vaiheessa heittäisi Ruotsia ja Tshekkiä haastajiksi suhteessa Sveitsiin, vaan pikemminkin päinvastoin. Yhdet nappikisat ei vielä kesää tee suhteessa isoihin maihin, vaikka hyvään suuntaan Sveitsin majukiekkoilu onkin menossa ja siitä kertoo, että nämä heikommat maat kairataan nykyään lähes poikkeuksetta.
 
ijuka

Jäsen
Vai Sveitsi raikasta peliä? Aika kankeita olivat sekä itävaltaa että Latviaa vastaan, ei ainakaan minua vakuuttanut ja selvästi 4. tuossa lohkossa. Ruotsi lienee paras, Venäjä 2. ja Tsekki 3. tuolta.

Suomen lohkossa, laittaisin USA > Suomi > Kanada > Slovakia. Kanada ei ole vakuuttanut, harmi ettei Slovakialle hävinnyt.

Ruotsi on oma suosikkini kisojen voittajaksi. Täysin perusteetonta nimetä sitä joksikin "haastajaksi".
 
Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Perinteistä ketjua kisojen voimasuhteilla spekuloimiselle ei näyttänyt vielä olevan, joten tässä avaus.

Venäjää ennustettiin ennen kisoja kärkeen, ja edelleen itänaapuri on ainakin omissa papereissani ykkössuosikki. Vaikka Ovetshkin on tuttuun tapaansa MM-kisoissa höntsätuulella, löytyy porukasta ratkaisuvoimaa ja ainakin toistaiseksi myös puolustus on maistunut.

Seuraavassa kastissa onkin jo aika monta maata. A-lohkossa Suomi, Kanada ja USA tulevat todennäköisesti taistelemaan kärkipaikoista. Slovakia yllätti USAn, mutta saa nähdä lamauttavatko niukat tappiot Suomea ja Kanadaa vastaan joukkueen hurmoksen. Saksa ja Tanska ovat Slovakian osalta tyrkyllä viimeiselle jatkopaikalle. Ranska on heikohko eikä sillä ole mitään asiaa jatkoon, mutta sen pelastus on umpisurkea Iso-Britannia.

B-lohkossa Venäjän lisäksi Sveitsi on esittänyt raikasta peliä. Ruotsi ja Tshekki ovat haastajan asemassa ja todennäköiset loput jatkoonmenijät, joita Latvia koettaa kiusata. Itävalta ja Norja ovat ulkona ja Italia brittien ohella väärässä sarjassa.

Ei tämä kirjoitelmasi kerro käytännössä mitään joukkueiden välisistä voimasuhteista. Olet katsonut miltä sarjataulukko näyttää tällä hetkellä - siitä tuo sanahelinä kertoo.

Viimeiset kymmenen sanaa tuossa toki oli oikein.
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.

Miksi sarjataulukkoa ei saisi käyttää? Kyse on kuitenkin näistä kisoista, eikä kansainvälisistä voimasuhteista yleisesti. Eikö muissakin voimasuhde höpinöissä käytetä tilastoja apuna?

Minusta ihan hyvä keskustelun avaus vaikkakin olisi voinut vähän enemmän avata joukkueita yksityiskohtaisesti.
 
TrafficIsland

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Sveitsi on pelannut ensimmäiset kolme peliään lohkon heikoimpia maita vastaan, joten en todellakaan tässä vaiheessa heittäisi Ruotsia ja Tshekkiä haastajiksi suhteessa Sveitsiin

Juu pahoittelut epäselvästä ilmauksesta. Tarkoitus ei ollut itsellänikään sanoa että Sveitsi olisi esiintynyt Ruotsia tai Tshekkiä vahvemmin. Kyllä itsellenikin kelpaisi mainiosti se, jos Suomi saisi Sveitsin puolivälierissä vastaan, vaikka viime vuonna siinä otteluparissa kävikin kalpaten.

Ei tämä kirjoitelmasi kerro käytännössä mitään joukkueiden välisistä voimasuhteista. Olet katsonut miltä sarjataulukko näyttää tällä hetkellä - siitä tuo sanahelinä kertoo.

Tarkoitus ei ollut tehdä kaikenkattavaa syväanalyysiä vaan avata ketju, jotta voimasuhteista päästään keskustelemaan. Myönnän että sisältö jäi ohueksi ja myös sen, etten ole Suomen matsien lisäksi kokonaisia pelejä katsonut. Oliko sinulla itse aiheeseen jotain kommentoitavaa? Mitä mieltä itse olet voimasuhteista?
 
Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Tarkoitus ei ollut tehdä kaikenkattavaa syväanalyysiä vaan avata ketju, jotta voimasuhteista päästään keskustelemaan. Myönnän että sisältö jäi ohueksi ja myös sen, etten ole Suomen matsien lisäksi kokonaisia pelejä katsonut. Oliko sinulla itse aiheeseen jotain kommentoitavaa? Mitä mieltä itse olet voimasuhteista?

Vedonlyöjä Juha Koivula on tehnyt kohtuullisen kattavan analyysin voimasuhteista ennen kisojen alkua: https://www.coolbet.com/fi/blogi/juha-koivulan-blogi-jaakiekon-mm-kisat-2019 Linkki Coolbetin blogiin asian tiimoilta.

Tuonkin suhteen on tosin ehkä pieniä yllätyksiä tapahtunut. Loppuviimeksi uskoisin tuon TOP4 olevan hyvinkin lähellä totuutta. Aikahan sen sitten näyttää.

Joo saahan sitä sarjataulukkoa käyttää hyväksi - ei siinä mitään. Eipä tämä omakaan anti tähän keskusteluun nyt mitään maata mullistavaa ollut - mielenkiintoista nähdä mitä keskustelua tähän saadaan aikaiseksi.
 
magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Tämä ketjuhan tästä tosiaan puuttuikin.

Aikalailla isohkoilta näyttää tasoero näissä kisoissa. Saksan ja Sveitsin otteet toki piristyksenä, mutta kumpikaan ei ole vielä oikeastaan pelannut kovia maita vastaan. En tiedä mitä tällä otteluohjelmalla on haettu ja ketä pyritään suosimaan, mutta vääristää taulukkoa jokseenkin.

Norja ja Ranska ovat kisojen tähän saakka suurimmat alisuoriutujat. Italian nolla maalia on erikoinen kunnia sekin, vaikka A-sarjan kestoturisteja ovatkin..
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Kai tämä voimasuhteisiin kuuluu, alkaa näyttää nimittäin siltä että molemmissa lohkoissa on jatkopaikat jo selvillä. Toki B-lohkossa Latvia voi vielä hämmentää pakkaa mutta jotenkin hankala uskoa että se onnistuisi jäljellä olevista neljästä pelistä niin paljoa pisteitä kairaamaan että jatkoon menisi, näissä neljästä kun on vastassa kaikki kovat eli Tshekki, Venäjä ja Ruotsi ja lisäksi vielä Norja.

A-lohkossakin tuo Saksan voitto Slovakiasta tarkoitti kyllä käytännössä sitä että pitäisi melko jättimäisiä yllätyksiä tulla loppupelien aikana että Saksa, USA, Suomi tai Kanada pullahtaisivat ulos neljän parhaan joukosta. Slovakia taisi ainakin sössiä mahdollisuutensa jatkopaikkaan kun näistä kovimmista maista se onnistui voittamaan ainoastaan USA:n, vaikka täyttä pistepottia oli tarjolla niin Kanadaa kuin Saksaakin vastaan.
 
J.J.Jasper

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Tuli tuossa tarkistettua miten Saksa ja Slovakia ovat vääntäneet keskenään, kun tuntuvat olevan myös aika usein vastakkain. Vuoden 2007 jälkeen MM-tasolla matsit menneet Saksalle 6-1. Se on muuten yllättävän tyly tilasto.
 
jahoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa
Enemmänkin lohkojen jako neljään olisi se nyt mitä iihf voisi ensiksi tai siis seuraavaan kisaan on tehdä se muutos. Aika peestä se olisi jos omassa lohkossa voittaisi kaikki vastustajansa(tässä turnauksessa) ja kisa loppuu eka pudotuspelissä..
 
K

Kiekkokatsoja

Jatkopaikat menneet odotetusti Venäjälle, ja hieman yllättäen jo tässä vaiheessa Saksalle ja Sveitsille.
Isäntämaan tilanne on tukala, ja jatkopaikka vastisi voittoja lopuista peleistä, tai että loppuja pelejä menisi yllättäen ristiin.
 
Merovingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Blue Jackets
Enemmänkin lohkojen jako neljään olisi se nyt mitä iihf voisi ensiksi tai siis seuraavaan kisaan on tehdä se muutos. Aika peestä se olisi jos omassa lohkossa voittaisi kaikki vastustajansa(tässä turnauksessa) ja kisa loppuu eka pudotuspelissä..

No miten tuo muuttuisi muussakaan mallissa? Ihan yhtä hyvin niissäkin voi kisat loppua ensimmäiseen peliin.

Aikoinaan oli neljä lohkoa, joista kolme parasta pääsi jatkoon. Jatkossa oli kaksi kuuden joukkueen jatkolohkoa, joissa ihan hyvin voisit voittaa kaikki ottelut ja tipahtaa jatkosta heti ensimmäisessä pudotuspeliottelussa.

Haluan nähdä sellaisen systeemin, jossa on varaa hävitä yhtään pudotuspeliottelua.
 
TrafficIsland

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tämän vuoden kisoissa on tullut aivan järkyttävä määrä murskavoittoja ja harvan joukkueen jatkoonpääsystä on enää mitään epäselvää, vaikka alkulohkopelejä on vielä paljon jäljellä. Jotain muutoksia IIHF:n on pakko tehdä tuleviin kisoihin, jotta mielenkiinto MM-kisoja kohtaan saadaan pysymään yllä. Ei tällaiset 7-1 tai 9-0 -matsit ole kenenkään eduksi.

Yksi helppo ratkaisu olisi poistaa 2-4 joukkuetta alemmalle tasolle ja siirtyä 6-7 joukkueen alkulohkoihin, jolloin pelimäärää saataisiin järkevämmäksi ja tasoeroja pienemmäksi. En kyllä usko, että IIHF uskaltaa niin radikaaleja muutoksia tehdä. Ehkä tosiaan myös paluu noihin 4 joukkueen alkulohkoihin ja välisarjoihin voisi olla parannus. Nykysysteemi on esim. Suomen kannalta järjetön, kun alkulohkon loppuun tulee näitä heikompia joukkueita sarjatulella vastaan. Jonkun Ranskan kohtaaminen on täyttä pakkopullaa eikä palvele puolivälierää ajatellen oikein mitenkään.
 
Raksilan mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Slovakian jatkopaikka ei aivan mahdotonta ole, jos Saksa onnistuukin yllättämään USA:n ja Kanada hoitaa myös pelinsä jenkkejä vastaan. Toki Saksalta tänään kunnon ulospuhallus, mutta ei tämä silti vielä taputeltu Suomen lohkossa ole, sillä varmasti sisuuntuneena tulevat seuraavaan matsiin jenkkejä vastaan.

Eli jos USA häviää toisen pelinsä jatkoilla/rankkareilla (Saksa) ja toisen suoraan (Kanada), nousee Slovakia pleijareihin voittamalla oman viimeisen Tanskaa vastaan puhtaasti.

Ja onhan siellä toisessakin lohkossa vielä ainakin Ruotsilla mahdollisuus tippua, jos häviävät Venäjälle ja Latvialle suoraan. Latvia hoitanee Norjan kuitenkin puhtaasti.
 
Viimeksi muokattu:

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
En tiedä muistanko itse täysin väärin, mutta eikö tälläiset selvät murskajaiset ole vähentyneet viime vuosina melko paljon? Toki aina löytyy joku venäjä tai kanada mikä lyö sarjanousijalle luun kurkkuun 10-0.

Näkisin, että nämä kisat ovat jostain syystä poikkeus ja nousijamaiden lisäksi muutamat keskikastin joukkueet alisuorittavat. B-Lohko on lähinnä todella epätasainen, eikä ole mitään taistelua neljännestä paikasta. Yleensä molemmissa lohkoissa on ollut loppuun asti tasaista sijoilla 3-5 jne.
Pudotuspeleissäkin on säästytty kunnon tasoeroilta, vaikka toki pari vuotta sitten kanada pudotti ruotsin 6-0.

Ei IIHF:n kannata mitään paniikkinappulaa painaa pohjaan ja alkaa tekemään mitään muutoksia järjestelmään yksien kisojen perusteella. Eiköhän ensi vuonna taas saada joku tanska puolivälieriin ja voidaan taas hehkuttaa kuinka lilliputteja ei pidä vähätellä.
 
Arsu79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki kertoimiin nähden hyvin pelaavat
Tämä ketjuhan tästä tosiaan puuttuikin.

Aikalailla isohkoilta näyttää tasoero näissä kisoissa. Saksan ja Sveitsin otteet toki piristyksenä, mutta kumpikaan ei ole vielä oikeastaan pelannut kovia maita vastaan. En tiedä mitä tällä otteluohjelmalla on haettu ja ketä pyritään suosimaan, mutta vääristää taulukkoa jokseenkin.

Norja ja Ranska ovat kisojen tähän saakka suurimmat alisuoriutujat. Italian nolla maalia on erikoinen kunnia sekin, vaikka A-sarjan kestoturisteja ovatkin..

Norjan huonous kyllä yllätti itseni, liekö sitten poissaoloja sen verran, että taso ei vain riitä näissä kisoissa.Italian odoti toki olevan huono, mutta nuo selkäsaunat ovat näyttäneet aika pahoilta, vaikkakin parissa pelissä vasta kolmas erä on ollut se pahin.

Pidän edelleen pääni, mitä sanoin ennen kisoja: Kanada, Venäjä ja Ruotsi erottuvat muista. USA:ta ajattelin mitaleille ennen kisoja, mutta kovin tutun oloista läpsyttelyä se on ollut (valitettavasti) näissäkin kisoissa, Välieriin ja sieltä ulos.
 
Arsu79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki kertoimiin nähden hyvin pelaavat
Tämän vuoden kisoissa on tullut aivan järkyttävä määrä murskavoittoja ja harvan joukkueen jatkoonpääsystä on enää mitään epäselvää, vaikka alkulohkopelejä on vielä paljon jäljellä. Jotain muutoksia IIHF:n on pakko tehdä tuleviin kisoihin, jotta mielenkiinto MM-kisoja kohtaan saadaan pysymään yllä. Ei tällaiset 7-1 tai 9-0 -matsit ole kenenkään eduksi.

Yksi helppo ratkaisu olisi poistaa 2-4 joukkuetta alemmalle tasolle ja siirtyä 6-7 joukkueen alkulohkoihin, jolloin pelimäärää saataisiin järkevämmäksi ja tasoeroja pienemmäksi. En kyllä usko, että IIHF uskaltaa niin radikaaleja muutoksia tehdä. Ehkä tosiaan myös paluu noihin 4 joukkueen alkulohkoihin ja välisarjoihin voisi olla parannus. Nykysysteemi on esim. Suomen kannalta järjetön, kun alkulohkon loppuun tulee näitä heikompia joukkueita sarjatulella vastaan. Jonkun Ranskan kohtaaminen on täyttä pakkopullaa eikä palvele puolivälierää ajatellen oikein mitenkään.

Ei yksien kisojen perusteella voi tehdä tuollaista päätelmää, tämä menee ihan satunnaisuuden piikkiin. Jos tätä jatkuu 3-4 vuotta, niin sitten voidaan miettä mahdollisia toimenpiteitä.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tarkistin vertailun vuoksi viime vuoden kisojen kaikki vähintään kuuden maalin erolla päättyneet ottelut:

Venäjä - Ranska 7-0
Itävalta - Venäjä 0-7
Valko-Venäjä - Venäjä 0-6
Ruotsi - Itävalta 7-0
Ranska - Tsekki 0-6
Suomi - Etelä-Korea 8-1
Etelä-Korea - Kanada 0-10
Latvia - Suomi 1-8
Kanada - Tanska 7-1
Suomi - Norja 7-0
USA - Etelä-Korea 13-1
Norja - USA 3-9

Eli eipä nyt kauheaa muutosta ole tainnut yhtäkkiä tapahtua. En kuitenkaan itse ole sen kannalla, että kisojen joukkuemäärää lähdettäisiin muuttamaan. Jos halutaan erojen joskus tasaantuvan, niin nykyinen joukkuemäärä on sitä ajatellen varsin optimaalinen.

EDIT: Nopeasti vilkaistuna vähintään kuuden maalin erolla on tämän vuoden kisoissa päättynyt toistaiseksi 13 ottelua, kun viime vuonna lukema oli 12 ottelua. Toki tämän vuoden lukema voi tuosta vielä kasvaa hieman.
 
magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Pidän edelleen pääni, mitä sanoin ennen kisoja: Kanada, Venäjä ja Ruotsi erottuvat muista. USA:ta ajattelin mitaleille ennen kisoja, mutta kovin tutun oloista läpsyttelyä se on ollut (valitettavasti) näissäkin kisoissa, Välieriin ja sieltä ulos.

Joo, mainitsemasi kolmikko on toistuvasti oikeastaan niitä varmoja voittajasuosikkeja koko turnausta ajatellen, pitkälti ison pelaajamassansa ansiosta. Toinen kolmikko Suomi, Tsekki ja USA ovat sitten niitä haastajia kultamitalitaistossa, joiden menestys maailmanmestaruuden suhteen on täysin kiinni siitä, että kaikki sattuu kohdalleen oikealla tavalla ja oikealla hetkellä. Jonkinlaista suonenvetoa se kulta näiltä edellyttää.

Mä olen vähän tässä taipuvainen uskomaan, että josko se Venäjä nyt sittenkin veisi, vaikka kaikki odottaa joukkuepelin ja taktiikan kömmähtävän. Aika vakuuttavaa jälki kuitenkin ollut, eikä Ovekaan ole vissiin intoutunut diivailemaan. Ehkäpä nyt sukulaiskansan vieraina peli kulkee päätyyn saakka.
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Haluan nähdä sellaisen systeemin, jossa on varaa hävitä yhtään pudotuspeliottelua.

Joskus muinoin oli nämä kaksiosaiset finaalit, joissa oli varaa hävitä toinen ottelu. Ainakin kahteen otteeseen Suomi jäi näissä kinkereissä hopealle.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Joskus muinoin oli nämä kaksiosaiset finaalit, joissa oli varaa hävitä toinen ottelu. Ainakin kahteen otteeseen Suomi jäi näissä kinkereissä hopealle.
Kahdesti joo, perättäisinä vuosina eli 1998 ja 1999. Vuonna -98 Suomi pelasi vähän vastaavanlaisella kokemattomalla nipulla kuin nyt ja finaalivastus oli Peter Forsbergin, Mats Sundinin ja kumppaneiden tähdittämä Ruotsi. Ruotsi voitti ekan finaalin 1-0, Ville Peltonen teki tuossa pelissä vielä maalin mutta Alex Dell oli viheltänyt pelin poikki koska "kadotti kiekon näkyvistä". Toinen osaottelu päättyi sitten 0-0 ja Ruotsille kultaa. Oikeaa jääkiekon riemujuhlaa...

Vuonna 1999 oltiin sitten Tshekkiä vastaan finaaleissa ja ekan osan Tshekki voitti 3-1, teki vielä tyhjiin yhden osuman. Seuraavan osaottelun Suomi voitti sitten 4-1, mutta ei siinä mitään yhteismaaleja lasketa vaan ratkaisua haettiin jatkoajalla. Jan Hlavac sitten pomputteli voittomaalin Miikka Kiprusoffin ohi ja jälleen hopeaa. Tämän vuoden jälkeen tästä pelleilystä sitten luovuttiinkin.

Jos näitä pelejä halutaan ratkoa muuten kuin kerrasta poikki menetelmällä niin joko paras kolmesta (joka oli vuonna 1997) tai sitten kahden pelin yhteistulos.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
1997 paras kolmesta -finaalit luotiin vasta siinä vaiheessa, kun kisojen otteluohjelma oli selvillä. Lopputulema oli sitten se, että mestaruus ratkesi keskiviikkona.
 
K

Kiekkokatsoja

Tasoerot on turhan suuret. Mutta näillä mennään, kun meitä fiksummat ovat niin päättäneet.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös