MM 2019 – kansanjuhlan liveseuranta

  • 193 859
  • 2 141
Suosikkijoukkue
Leijonat, Carolina Hurricanes
Vesalan Finlandiahan on ihan A++.

Minusta Helsingissä kuultu Finlandia-sovitus oli hyvin pelkistetty, melkein jopa flegmaattinen sähköpianolla soitettuna. Mieluummin olisin kuunnellut mahtipontisempaa sovitusta, ja esimerkiksi pienellä torvisoittokunnalla tai Tampereen tavoin jousikvartetilla säestettynä. Jos pelkistetyllä tulkinnalla haettiin harrasta tunnelmaa, koskettimista löytyy kyllä akustisemman kuuloisia soundeja kuin sähköpiano.
 

Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Minusta Vesalan Finlandia oli lähinnä mauton. Finlandia ei kaipaa mitään Hollywood-kliseitä, se on niin hyvä kappale itsessään että lähinnä menettää sisältönsä siinä. Saku Kuosmasen nykykunnosta en oikein tiedä, 2011 teki jo tiukkaa korkeissa äänissä. Lisäksi mukaan tullut "Eino Grön"-tulkinta voitaisiin kyllä jättää pois. Kumpikaan ei myöskään osaa toisen säkeistön sanoja vaikka ero onkin vain yhden kirjaimen verran. Saataisiinko joskus joku oikea esittäjä? YL?
 

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Kyllä se kait nuotilleen meni. Tulkinta jätti minut kylmäksi, niin kuin Paula Vesalan musiikilliset tuotokset yleensäkin. Mutta makuasioista voi kiistellä vaikkei se mihinkään johdakaan. Kyllä Finlandia-hymni tietysti kuuluu noihin kultajuhliin, joten hyvä että laulettiin.

Nimenomaan ei mennyt ihan nuotilleen. Varsinkin alku oli yllättävän epävireistä. Toki on sitä nyt tietenkin paljon pahempaakin kuultu.
 

Jayzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Golden Knights
Omasta mielestäni Vesalan tulkinta oli oikein hyvä ja osuva, alun pienen hakemisen jälkeen. Paremmalta se omaan korvaan kuulosti kuin mielestäni aika lailla yliarvostetun Sakari Kuosmasen laulanta.
 

Carlos

Jäsen
Paula Vesala veti loppua kohti hyvin, Sakari Kuosmanen myös, ja näin lyhyellä varoitusajalla on varmasti haastavaa löytää mitään parempaa. Mutta hyvinkin isänmaallisena ihmisenä (oppirahoja se vaati) eikö olisi vähän helvetin paljon hienompaa, jos edes kerran kultajuhlassa olisi jotain tämäntapaista?

Veteraanin Iltahuuto

Samassa mittakaavassa ei luonnollisesti onnistu, mutta tunnelma, hartaus, ja esimerkiksi sanoitus sopii monelta osin nykypäivän gladiaattoreihin, Suomen Leijoniin.

Ja se Finlandia, pakollinen osa tätä juhlintaa, mitä jos sen vetäisi vaikka heavy-maalle sopiva solisti kuten Jarkko Ahola?

Jarkko Ahola - Finlandia

Väitän että kaiken Mörkö-ihailun lomassa (kaikella kunnioutuksella Mörköä, Suomen kansalliseläintä kohtaan) kuivia silmäkulmia ei olisi montaa.

Okei, "miten juhlia mestaruutta oikein" on ehkä turhaa hifistelyä, mutta kyllä siitä voisi saada aika hurjan paljon enemmänkin irti jos haluaisi.

Joka tapauksessa, lakki päästä Maailmanmestareille 2019, Suomen Sotaveteraaneille, Suomen Hevimuusikoille, ja Koko Suomen Kansalle. Tämä on meidän juhla, jotain mitä kukaan muu tässä maailmassa ei osaa käsittää. Kippis! Poikas valveill' on!
 

SMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vieläkö kansanjuhlat on käynnissä? Koska poika ja mörkö tulee lavalle? Montako kertaa Amanda on soittanut Voitolla yöhön? Kuka on eniten kännissä?
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Tiedän bändin, mutten niin hyvin että tyyppien nimiä osaisin luetella (tai kasvoista tunnistaa). Saa nähdä jääkö tämäkään mieleen kun on niin johanlarssonmainen nimi.
Johan Larsson on hieno nimi. Nauratti pirusti kun tajusin että sellanen äijä on pelannut yli 300 peliä NHL:ssä tässä viime vuosien aikana. Tulee vaan mieleen se liigapakki joka heitti niitä ripuliranteita aina maalille. Joskus kyllä teki Kärppiäkin vastaan sellasella osuman.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Ja se Finlandia, pakollinen osa tätä juhlintaa, mitä jos sen vetäisi vaikka heavy-maalle sopiva solisti kuten Jarkko Ahola?

Jarkko Ahola - Finlandia

Jarkko allekirjoittaneen korvaan Finlandia-hymnille tänä päivänä ainoa oikea solisti.

Eilen Turun Kaapo & Mikko -kekkerit oli sinänsä ihan kivat, mutta jotain esiintyjää hieman kaipasin. Toki tovereilleni hymyilin, että paikallisista tähdistämme Matti ja Teppo, Ressu tai Läntisen Tommi ei oikein tuohon junnuosastoon uppoa. Robin Packalen olisi kova veto ollut, mutta mahtaako kuinka lätkäihmisiä olla. Porukan määrä ei kentällä suurelta näyttänyt, mutta nimmarijono oli aikamoinen. Itse toki TPS-kannattajana mietin koko illan, miten menikään suhteessa TPS-kannattajat ja Leijona-kannattajat. Kaapo kun ei oikein saanut toivomaansa TPS:n kannatushuutoa.
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Carolina Hurricanes
Ja se Finlandia, pakollinen osa tätä juhlintaa, mitä jos sen vetäisi vaikka heavy-maalle sopiva solisti kuten Jarkko Ahola?

Jarkko Ahola - Finlandia

Jarkon Teräsbetoni-taustan tuntien odotin heviversiota, mutta tuohan oli enemmän klassinen sovitus. Komea veto, ja arvostan erityisesti, että toinen säkeistö oli laulettu oikeilla sanoilla (sa eikä ).

Eilen Turun Kaapo & Mikko -kekkerit oli sinänsä ihan kivat, mutta jotain esiintyjää hieman kaipasin.

Uskomatonta, että juhlat jatkuvat vieläkin. Tarkoitatko Mikolla Lehtosta vai ketä?
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Uskomatonta, että juhlat jatkuvat vieläkin. Tarkoitatko Mikolla Lehtosta vai ketä?

Täällähän isosti haluttiin toki kiittää ja sanoa heipat Kaapolle. Ja juu, Lehtosen Mikko oli messissä, vaikka näytti vähän siltä, että hänkin olisi uhrannut kaiken huomion mieluummin yksin Kaapolle.
 

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Tänäänhän juhlat jatkuu Parkanon torilla, jossa paikalla pelaajista tietysti kylän oma poika Toni Rajala.

Harmi etten ehdi paikalle. Olis ollut mielenkiintoinen nähdä miten paljon porukkaa tuonne saapuu ja mahtuu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös