Miten joukkueet kasataan - agenttien varassako?

  • 4 076
  • 5

Josaka

Jäsen
Olen seurannut jo pidempään joukkueiden muodostumista uudelle kaudelle ja olen saanut sellaisen kuvan, että pelaaja-agenteilla on aika suuri "valta" joukkueiden muodostuksessa ja siten myös pelaajien urakehityksessä. Samoin vanhat meriitit, kuten esimerkiksi, jos on kuulunut junioreiden maajoukkueisiin tai on päässyt jonkin liigajoukkueen pelaavaan kokoonpanoon vaikkapa yhdenkin kerran, näyttävät olevan kovaa valuuttaa pelipaikan saannissa ja "hintalapun" muodostuksessa. Mestiksen ratkaisukenttien peliärakentavaan rooliin haikaillaan usein pelaajia liigasta melkeimpä hintaan mihin hyvänsä, vaikka alemmilla sarjatasoilla saattaa olla todellisia helmiä (muistaakseni Mettovaara tuli TPS: aan 2-divisioonasta).

En kuulu mihinkään sisäpiireihin, mutta haluaisin herättää keskustelun joukkueiden muodostuksesta esimerkiksi seuraavien aiheiden pohjalta:

- agenttien merkitys pelaajasopimuksen saantiin - osuus sopimuksen saaneista
- mestispelaaja ilman agenttia
- muiden suosittelijoiden merkitys ja motiivit
- alempien sarjojen pelaajien kartoitus
- agentin vaikutus "hintalappuun"
- ...
 
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue
Monta tekijää

Katsos vaan. Tällainen mielenkiintoinen ketju on mennyt minulta, ja näköjään monelta muultakin :) , täysin ohi.

Sen verran läheltä on päässyt seuraavaan tuota Mestis-touhua, että tähän ketjuun voin jotain sanoakin.

Ihan ensimmäiseksi on sanottava, että joukkueiden rakentamiseen vaikuttaa hyvin monet seikat. Esimerkiksi jossain pääkaupunkiseudulla ja vaikkapa Turussa pelaajien rekrytointi Mestis-seuraan on huomattavasti helpompaa kuin jossain Joensuussa johtuen siitä, että pk-seudulla ja Turussa on laadukkaita nuoria pelaajia tarjolla lähellä huomattavasti enemmän kuin Joensuussa, jossa A-nuoret pelaavat 1. divaria. Pääkaupunkiseudulla on jo kolme joukkuetta A:n SM-liigassa. Niinpä pk-seudulla tuo nuorten skouttauskin on suht helppoa ja toisaalta nuoret pelaajat myös useimmiten tyrkyttävät itseään ensimmäiseksi juuri lähialueen Mestis-seuroihin.

Tuosta alempien sarjojen pelaajien kartoituksesta en osaa kovin tarkkaan sanoa, mutta luulisin, että skouttaus ei ainakaan kovin aktiivista ole. Kuitenkin Suomessa nämä kiekkopiirit ovat sen verran pienet, että mikäli jossain alemmassa sarjassa joku pelaajaa naputtelee kovia tehoja tai pelaa muuten hyvin, niin varmasti hänestä kiirii tieto jotain kautta Mestis-organisaation tietoon. Usein kuitenkin pelaaja myös tarjoaa tässä tapauksessa itse itseään näytille Mestikseen, mikäli kokee, että motivaatio ja taidot riittävät ylemmäs.

Näissä alasarjoista tulevien pelaajien kohdalla on paljon Mestis-joukkueiden valmentajasta kiinni, millainen näytönpaikka "alasarjalaiselle" annetaan. Yksi valmentaja voi olla sitä mieltä, että "mun porukkaanhan ei mistään mutasarjasta tulla", toinen valmentaja taas ajattelee, että "hienoa, että on motivaatiota, ei muuta kuin kokeilemaan, niin katsotaan mihin taidot riittää". Molemmista tapauksista olen kuullut esimerkkejä.

Agenttien määrästähän julkaistaan joka vuosi Kiekkolehdessä pelaajayhdistyksen kyselyn vastaukset, jossa ilmi mm. kuinka iso prosentti Mestis- ja SM-liigapelaajista käyttää agenttien palveluita. Lukemia en tarkkaan muista, mutta mutu-pohjalta sanottakoon, että Mestis-pelaajien kohdalla tuo prosentti on reilusti alle 50. Viisaammat korjatkoon. Jos on kyseessä pelaaja, jolla ei ole mitään käsitystä siitä, mitä Mestis-pelaaja voi pyytää, niin tuo agentin käyttö on varmaan ihan järkevää. Agentin käyttö voi myös olla jonkunlainen osoitus seuralle siitä, että pelaaja on tosissaan lätkän suhteen, kun on ihan asianhoitajan palkannut. Tämä ei tietenkään sulje pois sitä, etteikö pelaaja ilman agenttia voisi olla tosissaan liikkeellä.

Tässä muutamia ajatuksia aiheeseen liittyen. Palataan asiaan myöhemmin, mikäli jotain mieleen tulee ja toivottavasti tästä aiheesta syntyy "hieman" tähänastista vilkkaampaa keskustelua.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Agenttien määrästähän julkaistaan joka vuosi Kiekkolehdessä pelaajayhdistyksen kyselyn vastaukset, jossa ilmi mm. kuinka iso prosentti Mestis- ja SM-liigapelaajista käyttää agenttien palveluita. Lukemia en tarkkaan muista, mutta mutu-pohjalta sanottakoon, että Mestis-pelaajien kohdalla tuo prosentti on reilusti alle 50.

Hyvä mutu. Tarkka lukema tuossa kyselyussä oli viime kaudella 48%.

Täältä löytyy tuo koko kysely, jos kiinnostaa: http://fhpa.net/files/PELAAJAKYSELYT/Pelaajakysely_07-08_Mestis_Lehdistoversio.pdf
 

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Mestiksen ratkaisukenttien peliärakentavaan rooliin haikaillaan usein pelaajia liigasta melkeimpä hintaan mihin hyvänsä, vaikka alemmilla sarjatasoilla saattaa olla todellisia helmiä (muistaakseni Mettovaara tuli TPS: aan 2-divisioonasta).

(OT) Sami Mettovaara tuli KalPaan sen jälkeen, kun Kärpät tippuivat S/M-liigasta divariin.
Mettovaara oli Kalpan paras maalintekijä (+20 maalia) ennen siirtymistään TPS:iin. Kyllä vielä 1990-luvulla niitä helmiä saattoi olla alemmilla sarjatasoilla tyyliin Jukka Hentunen, mutta tänä päivänä näitä helmiä on todella harvassa.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
tänä päivänä näitä helmiä on todella harvassa.

Harvassa ne ovat varmasti olleet aina. Ja varmasti sarjatasojen välillä on kuilukin kasvanut, mutta ehkä myös liigassa ollaan elitisempiä ja väliipitämättömämpiä. Moni organisaatio osaa jo metsästää A-junnuihin löytöjä takamailta - tosin siinä auttaa se, että tarkkailee maajoukkuevalintoja.

Mutta tuskin esim. TPS:ssä tiedettiin Erkinjuntista ennen tuota yhtä ja ainoaa kautta Mestiksessä. Ja Ossi Louhivaarakin olisi ollut JYPin saatavilla jo ennen NHL-varausta.
 
Suosikkijoukkue
Semo tutti parrucchieri.
(OT) Sami Mettovaara tuli KalPaan sen jälkeen, kun Kärpät tippuivat S/M-liigasta divariin.
Mettovaara oli Kalpan paras maalintekijä (+20 maalia) ennen siirtymistään TPS:iin. Kyllä vielä 1990-luvulla niitä helmiä saattoi olla alemmilla sarjatasoilla tyyliin Jukka Hentunen, mutta tänä päivänä näitä helmiä on todella harvassa.

Tässä varmaankin haettiin Miikka Rousua, joka siirtyi Kärpistä Tepsiin Kärppien konkurssia seuranneen 2.divarikauden jälkeen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös