Mitä tänään syötäisiin?

  • 373 523
  • 3 327

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Kokeilin tänään täällä Saimaan rannalla ensimmäistä kertaa ns. saunatonttua.

Eli kiukaalle foliopakettiin meni:

pari sipulia lohkoina
4-5 valkosipulin kynttä
pari minisalamia
tuoreita herkkusieniä
kolme salsiccia makkaraa
paljon kirsikkatomaatteja
paprikaa paloina
murusteltua sinihomejuustoa
vähän cheddar-juustoraastetta
kolme jalopenoa

Mausteeksi mustapippuria, timjamia ja oreganoa.

Tunti tai mieluusti enemmänkin köllöttelemässä kiukaalla ja onpas hyvää saunan jälkeen IPAn kanssa. Tuossa voinee korvata lihan helposti esim. halloumilla ja näin ajattelinkin kokeilla seuraavan kerran.
Nyt sanon suoraan että haista paska. Nyt tuli nälkä ja tähän aikaan halua mitään ruokaa alkaa laittamaan. Kiitti v-tusti. Oliiviöljyä lorauttaisin vielä sekaan että saa mausteet oikein tarttumaan, usein olen tehnyt grillissä tollasia nyyttejä, on aivan julmetun hyvää. Siksi tuollainen veitsen vääntäminen haavassa on julmaa ja kuva oikein kruunasi kaiken.

PS. ettei nyt taas joku tuu rämpyttään sitä raportti nappulaa, niin tuo alun haista paska oli siis tälläinen kateellisen ulina kun toisella on asiat paremmin kuin minulla. Sellainen toverillinen, kiitos kun hieroit sen minulle naamaan. Ei siis mikään loukkaukseksi tarkoitettu.
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Ajattelin tuon parin viestin takaisen saunatontun innoittamana kokeilla toistakin folionyyttiä. Jostain Jamie Oliverin ohjelmasta bongasin ja sinnepäin mukaillen.

Eli morttelissa tahnaksi:

sitruunaruohoa
inkivääriä
valkosipulia
chiliä
limenlehtiä

mukaan
soijakastiketta
kalakastiketta
kahden limen mehu

Folioon sitten kasviksia, tällä kertaa meni sokeriherneitä, miniparsoja (brocollini) ja paksoita, mutta ei kai noilla ole niin väliä. Mukaan sekalaisia mereneläviä tai kalaa, marinadi päälle ja paketti kiinni. Kai tuo kiukaalla menisi, mutta taidan laittaa uuniin, koska höyrystyy valmiiksi ilmeisen nopeasti. Katsellaan millaista tulee.
 
Liitteet

  • CCD835DE-1897-4404-B6AF-BF9E851548B1.jpeg
    CCD835DE-1897-4404-B6AF-BF9E851548B1.jpeg
    107,5 KB · kertaa luettu: 461

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Ajattelin tuon parin viestin takaisen saunatontun innoittamana kokeilla toistakin folionyyttiä. Jostain Jamie Oliverin ohjelmasta bongasin ja sinnepäin mukaillen.

Eli morttelissa tahnaksi:

sitruunaruohoa
inkivääriä
valkosipulia
chiliä
limenlehtiä

mukaan
soijakastiketta
kalakastiketta
kahden limen mehu

Folioon sitten kasviksia, tällä kertaa meni sokeriherneitä, miniparsoja (brocollini) ja paksoita, mutta ei kai noilla ole niin väliä. Mukaan sekalaisia mereneläviä tai kalaa, marinadi päälle ja paketti kiinni. Kai tuo kiukaalla menisi, mutta taidan laittaa uuniin, koska höyrystyy valmiiksi ilmeisen nopeasti. Katsellaan millaista tulee.
Kysyn varmuuden vuoksi, että mitä tarkoitat limenlehdellä? Siis ihan limen lehtiä, vai kaffirlimen lehtiä?
Mikäli siis tarkoitat ryppylimetin lehtiä, eli kaffirlimen lehtiä, niin ymmärrän. Limen lehtiä en ole edes tiennyt että on myynnissä, saati että niitä ruoanlaitossa käytettäisiin.
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Kysyn varmuuden vuoksi, että mitä tarkoitat limenlehdellä? Siis ihan limen lehtiä, vai kaffirlimen lehtiä?

Oli ihan Lepran Prisman kaffirlimen lehtiä maustehyllystä ja kuumassa vedessä elvytettyjä.

Oli kyllä hyvää, mutta ensi kerralla noiden jättikatkojen sun muiden pitää olla kunnolla sulaneita. Nyt meni turhan vetiseksi kokonaisuus, vaikka sinällään maut toimivatkin.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Oli ihan Lepran Prisman kaffirlimen lehtiä maustehyllystä ja kuumassa vedessä elvytettyjä.

Oli kyllä hyvää, mutta ensi kerralla noiden jättikatkojen sun muiden pitää olla kunnolla sulaneita. Nyt meni turhan vetiseksi kokonaisuus, vaikka sinällään maut toimivatkin.
Joo en epäile yhtään etteikö ollut hyvää. Kävitkö teboililta hakemaan tuoreet pak choit? Perhana että on hyvä, mutta aliarvostettu kauppa. Lisätään nyt vielä lukijoille, että Lappeenrannassa on Pallon Teboililla sen K-marketin tms. sijasta thai market, mistä saa myös tuoretuotteita ja pakasteena vaikka mitä kananjalkaa ja kalaa.
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Lisätään nyt vielä lukijoille, että Lappeenrannassa on Pallon Teboililla sen K-marketin tms. sijasta thai market, mistä saa myös tuoretuotteita ja pakasteena vaikka mitä kananjalkaa ja kalaa.

Tämä oli uusi tieto ja pitää ehdottomasti ratsata. Kiitos.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Tämä oli uusi tieto ja pitää ehdottomasti ratsata. Kiitos.
On todellakin käymisen arvoinen kauppa. Lisäksi jos ei jotain ole, niin rohkeasti vaan tiskiltä kysymään ja yrittävät kyllä saada. Itse tarvitsin kimchiin fermentoituja katkarapuja ja niin vaan toimittivat. Sieltä siis saa oikeasti todella monipuolisesti tavaraa, ei ole mikään kaksi hyllyä, vaan on useampi pakkanen, tuoretuotetiski ja useampi hyllyllinen täys tavaraa. Todella hyvä valikoima. Kala ja liha palloja tullut kanssa ostettua, sekä kiinalaista makkaraa, mukava pakastimesta heittää kiehuvaan veteen ja muutama minuutti ja jo on joku nopea nuudeliateria ihan eri tasolla täyttävyyden ja energian suhteen. Niin ja siis mikä parasta, hinnat on kilpailukykyiset, soijakastikkeita saa tuolta halvemmalla kuin normi kaupasta. Lisäksi löytyy myös tummaa soijakastiketta, siis sellaista siirappista jne.
 
Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tänään täysjyväriisiä, kikherneitä ja tonnikalaa chilikastikkeessa. Nämä sekaisin ja päälle raejuustoa. Helvetin hyvää ja suht edullistakin.
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Lisäksi löytyy myös tummaa soijakastiketta, siis sellaista siirappista jne.

Mielestäni paras maistamani soijakastike on Thaimaalainen makea versio. Kuivatut katkaravut antavat myös Thai ruualle sen ominasen maun. Lisäksi noita voi jauhaa mausteeksi safkaan. Säilyykin mukavasti pimeässä ja viileässä. Pitääkin mennä seuraavaksi vastaavaan kauppaan täällä Turussa.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Mielestäni paras maistamani soijakastike on Thaimaalainen makea versio. Kuivatut katkaravut antavat myös Thai ruualle sen ominasen maun. Lisäksi noita voi jauhaa mausteeksi safkaan. Säilyykin mukavasti pimeässä ja viileässä. Pitääkin mennä seuraavaksi vastaavaan kauppaan täällä Turussa.
Jokaiselle soijakastikkeelle on sen oma aika ja paikka. Minulla on itseasiassa 7 eri soijakastiketta jääkaapissa. Toki menee jo vähän liiankin pitkälle, mutta niin se vain on että sushi soija on eri juttu kuin wokkiin laitettava soija.
Soy Sauces Used in Modern Thai Cooking (linkki loistavaan erittelyyn soijakastikkeista ja loistavaan "bruno" reseptiin)
 
Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Hodareita. Habanero-kabanossia sämpylä väliin. Mausteiksi kuivattua sipulia ja Johnny's sötstark -sinappia. Ei mitään trendikästä, mutta helvetin hyvää.
 
Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Nieriä on nyt savustumassa. Mukaan laitoin leppälastuja, pari sokeripalaa, katajaa ja mustaviinimarjan lehtiä. Kalan lisäksi keitän perunoita ja kukkakaalia. Sitten vielä vähän salaattia itse kasvatetuista vihanneksista. Kastikkeeksi ihan vain kermaviili-tillikastiketta.
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Herkkutattipastaa.

kuivattuja herkkutatteja
lihalientä
pancettaa
pari sipulia
valkosipuli
timjamia
rakuunaa
rosmariinia'
basilikaa
ruokakermaa
parmesania
nauhapastaa
pinjansiemeniä

Liotin sieniä reilut puoli tuntia lihaliemessä samalla, kun kuullotin sipulin, valkosipulin ja pancettan. Mukaan heitin eiliseltä jääneen punaviinin lopun. Tässä vaiheessa jo rosmariinia ja rakuunaa sekaan. Tämän jälkeen pasta kiehumaan, käytin tällaista Rummon pappardellea, ja sienet liotusliemineen pannulle. Liemen lähes haiduttua ruokakerma sekaan ja pastat samaan kasariin. Päälle parmesan, tuore timjami sekä basilika ja sekaisin. Annoksen päälle sitten vielä noita kaapista löytyneitä pinjansiemeniä. Oli hyvää.
 
Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Ja Delter Suomi24:ssä. Ota Saarioisten maksalaatikko rusinoilla mukaan ja muista syödä kylmänä. Juomaksi cocacola, maito tai vesi. Kelpaa paskamahana pyöriä.
 
Delter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harkimoista vapaa Jokerit
Ja Delter Suomi24:ssä. Ota Saarioisten maksalaatikko rusinoilla mukaan ja muista syödä kylmänä. Juomaksi cocacola, maito tai vesi. Kelpaa paskamahana pyöriä.
Joo lirvahti väärään ketjuun. Joku muukin lirvahti. Eli näillä vihjeillä saat yhden ja puoli veikkausta, mihin vitjaan piti alunperin spämmäillä.
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Mulle tuotiin iso, savustettu siika. Mitähän valmistaisi? Helvetillinen flunssa päällä, joten nyt ei jaksa säätää. No, perunoita varmaan. Ehkä uunissa. Smetanaa on puolikas ropponen eli mausteilla, sinapilla ja sitruunalla tuosta saisi oivan kylmän soosin. Mitäs vielä? Sipulia löytyy ja viinietikkaa. Punaista ja valkoista. Ohutta slaissia sipulista ja tunnin pikamarinointi viinietikalla, sokerilla ja öljyllä. Oisko siinä? Saa antaa vinkkejä, kun ainekset ovat nämä. Entä miten tuon savusiian tekisitte? Antaa mennä kylmänä vai jotain muuta. Puhukaa, te master chiefit.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo

Ihan kylmänä vaan. Keitä muutama kananmuna ja lisää ne hakkeluksena tuohon suunnittelemaasi soosiin. Sitruunaa voi jättää puristeltavaksi kalan päälle, syöjien maun mukaan.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Voihan sen siian muhjuta sinne smetanaan (+ sipulisilppu, sitruuna, vähän pippuria ja tuoreita ryytejä), lisäksi keitettyjen rosamundapottujen sisus ja yhdistelmä takaisin perunoihin ja uuniin.

Itse olen viime aikoina muutamaan otteeseen innostunut sekoittelemaan jotain tuorejuustoyhdistelmiä savukalasta, hyvin toimii leivällä särpimenä.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Tänään ollaan perusasioiden äärellä, vaan täytyy todeta että kyllä maistuu paksu jauhelihakeitto ja jälkiuuniruisleipä pirun hyvältä kun on muutaman tunnin tarponut ensin pakkasessa. Jos olisi isosuinen termospullo niin voisi vaikka tuommoista pakata matkaan ja nauttia maastossa.
 
Glove

Jäsen
Potut tuolla kypsyy ja kohta niistä tehdään muusia. Proteiinia tulee paistetusta siiasta ja päälle taidan tekaista bearnaisekastikkeen. Nam.
 
K

Kiekkokatsoja

Löytyisikö hyviä ruokaohjeita lämpimiin kasvislisukkeisiin. Käy myös hyvät ohjeet, jossa yhdistelty kasviksia + lihaa tai broileria.
 
Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tänään teen pitkästä aikaa risottoa. Jauheliha paistetaan kera herne-maissi-paprikan ja riisi keitetään kattilassa. Sitten ne yhdistetään samaan kulhoon ja eikun syömään. Ihan herähti vesi kielelle. Saa käyttää mut ei oo pakko.
 
vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Sinkkumiehen safka on on kanapasta. Kanaa (yllätys), paistetaan. Samalla pastat keitolle. Kun kanat alkaa olla kypsiä, niin sieniä joukkoon, jotta nekin saa vähän väriä ja nesteet pois. Kunhan pasta on valmis, niin vedet pois, tilalle maun mukaan kasvirasvaa (käytän yleensä mustapekkaa), kaikki kasaan, lisättynä kirsikkatomaateilla. Saa hetken tekeytyä. Ja vihreätä joukkoon myös.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös