Mistä sentterit tulevaisuudessa?

  • 4 442
  • 36

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Pitkään ollaan oltu huolissaan siitä että mistä saadaan uusia Jokisia ja Koivuja mutta nyt näyttää siltä että ihan perussenttereistä joilla on edes hieman pelisilmää ja käsiä niin näistäkin alkaa olemaan huutava pula Suomessa.

Hifkissä ei ole yhtään Suomalaista sentteriä jolla olis nämä kaksi ominaisuutta kunnossa.Ehkä väläyksittäin jotain mutta perushomma on ihan haussa kaikilta nuorilta.

Myös monessa muussa joukkueessa Suomalaiset hyvät sentterit ovat harvassa.Osa on iäkkäitä jotka ei montaa kautta enää pelaa (esim Ojanen,Helminen).

Ulkomaanavut ovat ottaneet ykkössentterin paikan monessa joukkueessa (Lievers,Metropolit,Bergeron yms.).

Toivoisin esim Hifkin junnuvalmennukselta sitä että ei pidettäisi sitä junnumenestystä tärkeimpänän vaan koitettais kehittää pelaajia joilla olisi edes joitakin erikoisosaamisia.
Jostakin vois tulla vaikka puolustava sentteri joka osais myös aloittaa hyvin,ja toisesta sentteri 1-2 ketjuun.
Nyt kaikki ovat sitä harmaata massaa ja eivät hyviä millään alueella vaan ihan tasapaksua 4-5 ketjujen settereitä.

Missä ovat kohtuu hyvät 23-30 vuotiaat sentterit???
 

Black Adder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, The Original Six
Kärpissä tilanne näyttää liiankin valoisalta. Jokinen, joka pelaa ykkösen laidassa on pelannut A:ssa sentterinä, Viuhkola on jo maajoukkuetason sentteri, Pyörälä ja Palsola ovat Liiga-mitassakin hyviä 2-3 ketjun senttereitä ja takaa on lujaa tulossa Aaltonen ja Saarenheimo.

Jatkanpa vielä aiheesta. Eli sentterin paikkaahan yleensä pelaa se jengin taitavin kiekonkäsittelijä. Eli tuolla valtamerenkin takana nämä pelimiehet ovat niitä halutuimpia. Viime kauden jälkeenkin sinne lähti useampi huippusentteri, samoin sitä edellisen. Mainostan tässä jälleen Kärppä-näkökulmaa asiasta ja mm. Lasse Pirjetä pelasi pääosan NHL:ään lähtöä edeltäneestä kaudestaan keskellä, samoin Kärppä-kasvatti Essi Pirnes lähti keskeltä rapakon taakse.

Jos ajatellaan maajoukkueen kannalta sentteritilannetta on se tällä hetkellä loistava. Salt Lake Cityssä Suomi oli aivan lirissä ilman Saku Koivua. Ykkössentterinä hääri mm. tähtisentteri A. Aalto. Yhtään väheksymättä miehen taitoja, muilla mailla vastaavalle paikalle oli laittaa vähintään 2 Koivun tasoista ja kovempaa pelimiestä. Can: Sakic ja Lemieux; SWE: Forsberg ja Sundin jne.

Suomella on nyt seuraavat sentterilahjakkuudet, jotka jo ovat maailman huipulla: S. Koivu, OJ., N. Kapanen Lisäksi ovat läpimurtoaan odottavat M. Koivu, T. Ruutu ja Santala. Näiden jälkeen tulee vielä potentiaaliset mm-kisasentterit, Pirnes & co. ja heidän mantteliaan kärkkykyvät lahjakkuudet, paljon ainakin mölytty tästä Tähtisestä mm. ja Viuhkola etc.
 
Viimeksi muokattu:

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Kärpät on ehkä ainoa valopilkku mutta kuinka kauan nuokaan kaverit siellä pelaavat?
 

rinkeli22

Jäsen
Erittäin asiallinen ketjun avaus. Tämä on mielenkiintoinen asia. Luodaanpas katsaus Hämeenlinnan ylpeyden sentteriosastoon..

Kerhollakin tuo ykkössentteri on ulkomaalainen (Kucharcik) ja riveissä on myös Anders Burström, jonka odotetaan ottavan kohtuullisen ison roolin.

Sairastuvalla kauden alkua odottelee sitten Jukka Voutilainen (s.1980), jolla on hyvät edellytykset nousta tulevaisuuden huippusentteriksi kunhan loukkaantumiset nyt jättäisivät miehen rauhaan. Kesäharjoittelun väliin jäämisen myötä, en odota mieheltä kyllä vielä tällä kaudella ihmeitä, mutta annetaan Jukan näyttää taitonsa. NHL tuskin aukenee, mutta sm-liigan tähdeksi ja maajoukkueen luottomieheksi ainesta.

Riveistä löytyy myös Juha-Matti Yli-Junnila (s.1981), jonka uskoisin lyövän läpi ja lujaa, ennemmin tai myöhemmin. On näköä ja kokoa (195cm / 98kg) ja oivallinen pelisilmä, eikä käsiäkään voi väheksyä.. Ehdoton tulevaisuuden nimi, jos kehitys jatkuu normaalisti ja pää kestää. Jollain tapaa tulee Santala mieleen.. NHL kutsuu lähivuosina

Sitten löytyy riveistä vielä M.Kenig (s.1983) ja Loikas (s.1980).. Peliälyä ja käsiä kyllä löytyy, ja etenkin Kenig esittää ajoittain taitavaa, mielikuvituksellista peliä. mutta pieni koko asettaa rajoituksia, etenkin Kenigillä. Ei mitään asiaa NHL:ään tai maajoukkueeseen, mutta kohtuullisia pelaajia liigaseurojen 2-3-ketjuihin näistä saattaa kehittyä..
 
Viimeksi muokattu:

Tepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
No näkisin nätiä senttereitä olevan ainakin Viuhkola ja Tähtinen ja Jarkko Immonen joiden uskon jatkavan vielä pitkään liigassa. Myös Pyörälä ja Saarenheimo on Kärpissä sellaisia ehdokkaita ja tietysti mainittu Jokinen, mutta NHL vie. Samoin käynee Mikko Koivulle.

Lisäksi tulevaisuudessa näen ehdokkaiksi Valtteri ja Ilari Filppulan, Ilari taitaa olla laita mutta kädet käy. Tässä herääkin kysymys mihin raja asetetaan, onko pelaaja playmaker, vai pelkästään sentteri. Lisäsksi esimerkiksi Petri Pakaslahdella ja Antti Aallolla on vielä peli vuosia jäljellä, he ovat kuitenkin vielä hyviä pistemiehiä pitkään, pääsevätkö he sitten esimerkiksi tasolle jolla mIkko Peltola nousi Pelicansseissa on eriasia. Paikoille on kuitenkin ehdolla useita pelaajia, en ole huolissani. No sitten mainitsisin Jari Kauppilan hän on 29 v, hän ehtii vielä pyörimttämään monta ylivoimaa halutessaan.
 

Avather

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Avs, Antti Miettinen
Yli-Junnila

Viestin lähetti rinkeli22

Riveistä löytyy myös Juha-Matti Yli-Junnila (s.1981), jonka uskoisin lyövän läpi ja lujaa, ennemmin tai myöhemmin. On näköä ja kokoa (195cm / 98kg) ja oivallinen pelisilmä, eikä käsiäkään voi väheksyä.. Ehdoton tulevaisuuden nimi, jos kehitys jatkuu normaalisti ja pää kestää. Jollain tapaa tulee Santala mieleen.. NHL kutsuu lähivuosina


Just...olen Yllistä hyvinkin eri mieltä, varsinkin pelisilmästä. Mies pyörii kentällä kankeasti ja tyhmän näköisenä kun ei tiedä mitä pitäisi tehdä.
Santalaa ja Ylliä ei pitäisi edes sotkea samaan lauseeseen. Santala on todella harvinainen lahjakkuus, joka on nuorten maajoukkueet yms. läpikäynyt. Yllille ei ole kyllä lähimpään 20 vuoteen edustuspaikkaa irtoamassa mistään tuollaisella pelillä.
 

rinkeli22

Jäsen
Asiat voi luonnollisesti nähdä monella tavalla, ja nuorten pelaajien kohdalla, joilla ei vielä mitään meriittejä ole vyöllään, näin usein käykin.. Voin olla luonnollisesti väärässä Yllin kohdalla, mutta tämä on minun näkemykseni..

Tuskin kukaan poksauteli samppanjapulloja kun Kerho vaihtoi "Pikkarin" Santalaan.. Nythän tuolle kaupalle voidaan lähinnä vain hymyillä maireasti..

Yleensäkin valmiin pelaajan vertaaminen junioriin aiheuttaa aina närää jossakin, joten ymmärrän kyllä kommenttisi.. Ylliä rasittaa tällä hetkellä armeija, mutta kyllä viime kauden lopulla oli mielestäni aika selkeästi nähtävissä, että Ylli on todellakin tulossa. Ja kyllä moni pelaaja on tähdeksi noussut ilman junnujen maaottelujakin..
 

Stolk-2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Niin mistäpä niitä senttereitä saataisiin? Suomessa ei pelityyli suosi vanhaa perinteistä sentteriroolia. Nykyään ns. sentterit ovat laitureita, jotka osaavat aloittaa. Moni joukkue suosii pelityyliä hyökkäyspäässä missä pyöritään Hupu-Tupu-Lupumaiseen tyyliin. Kaukana ovat ne ajat, jolloin Keskiset, Hakit ja Linkit johtivat perinteisellä sentterinroolilla. Ojanen ja Helminen ovat viimeisiä mohikaaneja. Ne muutamat hyvät sentterinalut on Nhl vienyt.

Yksi syy miksi perinteisiä senttereitä ei nähdä on mielestäni punaviivan poistaminen. Nykyään keskialue yritetään ylittää mahdollisimman nopeasti, muuten törmätään puolustuksen muuriin siniviivalla. Siis dumpataan kiekko päätyyn ja nopeasti perään. Pelinrakentelua ei tarvitse niin paljon kuin ennen. Myöskin tila on vähissä hyökkäyspäädyssä. Kiekkoa ei pysty pitkään pitämään rauhassa. Ylivoima on ainut aika milloin sentteri pystyy rakentamaan peliä rauhassa. Kaukalotkin ovat pienentyneet mikä on ollut viimeinen naula senttereitten arkkuun. Tosin se ei ole aloittanut sentterikriisiä sm-liigan kohdalla.

Kun analysoin omaa joukkuetta, niin aika köyhää se on ollut sentteriosastolla. Maagisen Oton jälkeen ei ole ollut kovaa sentteri osastoa, siis suomalaista.

Pakaslahti on hyvä puolustava sentteri, mutta ei kovin ihmeellinen hyökkäyspäässä. Hyvä kakkosketjunsentteri.

Filppula aloittaa ensimmäistä kauttaan. Menestyy varmasti, mutta kuinka kauan saadaan hänet pidettyä kotimaisilla jäillä?

Mikko Ruutu on pelannut osan ajasta keskellä, mutta puolustavassa roolissa.

Aalto oli hyvä mutta siirtyi pois.

Tuomo Ruutu kyllästyi laiturinroolin ja peliajansuhteen ja siirtyi takaisin paikallisvastustajaan.

Santala vaihdettiin Virtaseen ja kaikki tietää miten kävi.

Linkki Lindroos palasi Jokereihin ja päätti uransa kahteen mestaruuteen.

Jali Wahstenit ja Rono Järvelät täyttivät hyvin paikkansa silloin 90-luvun alkupuolella.

Yksi hyvä oma sentteri, josta luovuttiin ja yksi hyvä ostosentteri. Ei kovin mairittelevaa tällä osa-alueella, mutta samanlaista se on ollut muillakin liigajoukkueilla. Laitureita on kuin meressä mutaa, mutta sentterit ovat aika harvassa.
 

Oiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti rinkeli22
Sairastuvalla kauden alkua odottelee sitten Jukka Voutilainen (s.1980), jolla on hyvät edellytykset nousta tulevaisuuden huippusentteriksi kunhan loukkaantumiset nyt jättäisivät miehen rauhaan. Kesäharjoittelun väliin jäämisen myötä, en odota mieheltä kyllä vielä tällä kaudella ihmeitä, mutta annetaan Jukan näyttää taitonsa. NHL tuskin aukenee, mutta sm-liigan tähdeksi ja maajoukkueen luottomieheksi ainesta.


Onkohan Kerhossa tosiaan tarkoitus istuttaa Voutilainen sentterin paikalle? Jukka ei ole aiemmin pelannut sentterinä ollenkaan, vaan joutui siihen paikalle viime kauden alussa kesken pelin, kun Antti Aalto puhui itsensä suihkuun. Sitten Summanen alkoi peluuttaa Voutilaista pääsääntöisesti keskellä, vaikka kokeili välillä myös laidassa - vielä pleiareiden alussakin (Peltosen ja Pakaslahden ketjussa). Minusta Voutilainen olisi omimmillaan laidassa: muistuttaa etäisesti Jukka Hentusta paremmilla käsillä varustettuna.

Mitä tulee sentteriongelmaan, niin mixu on avannut ketjun, jonka esittämään kysymykseen olisi hyvä saada vastaus. Minusta ongelma on vielä laajempikin, sillä nimenomaan pelintekijöitä - ei laitureita, eikä senttereitä - liigatasolle asti ei näytä suomalaisista pelaajista riittävän. Osa syystä menee laajentuneen ulkomaille lähtijöiden määräälle, mutta myös suomalaisen kiekkokoulun tuotteet ovat hyvin samankaltaisia: vahvajalkaisia työmiehiä.

Asiaan on esitetty monenlaisia näkemyksiä, mutta uskoisin, että nuorten pelaajien esiinmarssi liigaan on hyässä vauhdissa ja toivottavasti tästä joukosta nousee entistä suuremmassa määrin myös erikoistaitajia. Heidän joukossaan on toivottavasti muutama hyvä peliä rakentava sentterikin.
 

Peter Gabriel

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Itse kyllä luottaisin Ylliin. Isokokoisen pelaajan kehitys on hitaampaa, mutta kun mies saa voimaharjoittelusta lihasta lisää + kokemusta, niin kuka tietää kuinka pitkälle taidot riittävät.

Itseäni Yllissä tykästyttää miehen pelityyli joka siis on nimenomaan peliä rakentava. Moni iso mutta nuori pelaaja tyytyy rikkovaan rouhijan rooliin, mutta Ylli ei. Sen verran mitä miehen otteita olen seurannut niin pelikäsitystä tuntuu riittävän vallan mainiosti ja kundi ainakin yrittää pelata nimenomaan pelin kautta. Kun seurana on vielä SM-Liigan osaavin jalostamo, niin ihme on ellei Ylli ota johtavaa roolia liigatasolla seuraavan kahden kauden aikana.

Itse huomasin selkeän muutoksen suomalaisessa lätkässä 90 -luvun alussa kun kansainvälistä menestystä alkoi tulla. Voittaminen tuli niin tärkeäksi että se meni kaiken edelle sarjasta riippumatta. Lisäksi media typeryyksissään meni tekemään neloskentän puurtajasta hiljaisen sankarin, joka pelaa joukkueelle, mutta jää otsikoiden ulkopuolelle. Sehän uppoaa suomalaiseen mentalitettiin kuin veitsi voihin. Ja yht äkkiä kaikki halusivat olla niitä "joukkuepelaajia" jotka tekee tilaa taitopelaajille. Paitsi että kun ei ole enää taitopelaajia, ei ole ketään kenelle tehdä sitä tilaa. Rouhijat rouhii tilaa toisilleen mutta kukaan ei osaa tehdä sillä tilalla mitään...

Viimekädessä maalinteko vaatii taitoa. Sen puutetta ei voi korvata millään.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Senttereistä myöskin

Jokereiden sentteritilanne tällä kaudella on mielestäni varsin valoisa. Toki eihän sinne montaa loukkaantumista mahdu, mutta Metro on loistava ykkösessä, Paka mainio kakkosessa, Filppula omaa mahtavan potentiaalin ja on jo nyt hyvä kolmosessa ja neloseen sitten yksi raataja. Parhaiten sitä pelaa Ruutu, joka nyt on loukkaantunut ja nyt siellä on tainnut pelata Mäki (?).

Totta on että sentterin rooli vaatii pelaajalta paljon; täytyy olla pelisilmää, kiekon pysyä lavassa sekä hieman laajempaa ymmärrystä pelin kulusta ja sijoittumista sen mukaan. Älykkyydestä ei ole siis haittaa... Lisäksi peliä tekevän sentterin roolia ei opita nelosketjussa möyrien vaan siihen vaaditaan kärsivällisyyttä antaa paljon peliaikaa sekä myös ylivoimaa. Ja tähän ei valitettavasti monessakaan jengissä panostaa ja riskeerata, sillä ilmeisesti panokset ovat sm-liigassakin sitä luokkaa että otetaan mieluummin varmaan päälle. Usein saattaakin olla että divari tarjoaa nuorele sentterille paremmat kehitysmahdollisuudet kuin liiga. Hyvänä esimerkkin I.Filppula K-Vantaassa viime vuonna. Kuinkas on muuten Ilarin pelit sujuneet siellä Jyväskylässä?

Ja mites HIFK:n Eetu Holma? Eikös kaveri viime vuonna ainakin nuorissa pelannut sentterinä? Vaikutti kaikinpuolin potentiaaliselta kaverilta; taitoa, kokoa ja pelisilmää tuntui riittävän. Mitäs paikkaa Eetu HIFK:ssä tänä vuonna pelailee?
 

rinkeli22

Jäsen
Viestin lähetti Oiva
Onkohan Kerhossa tosiaan tarkoitus istuttaa Voutilainen sentterin paikalle?

Nimellisesti kyllä, mutta esimerkiksi ketjussa Virta-Voutilainen-Vujtek, on Voutilaisen tehtävänä maalinteko. Vujtekhan tämän ketjun "sentteri" kuitenkin on..
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Peter Gabriel
Ja yht äkkiä kaikki halusivat olla niitä "joukkuepelaajia" jotka tekee tilaa taitopelaajille. Paitsi että kun ei ole enää taitopelaajia, ei ole ketään kenelle tehdä sitä tilaa. Rouhijat rouhii tilaa toisilleen mutta kukaan ei osaa tehdä sillä tilalla mitään...

Viimekädessä maalinteko vaatii taitoa. Sen puutetta ei voi korvata millään.

Erittäin hyvin sanottu siellä takana.

Tarkennetaan vielä vähän: kun puhumme sentteristä, puhummeko sekä maalintekijästä että pelinrakentajasta? Onko kyse ominaisuuksista vai pelipaikasta? rinkeli22 tuossa edellä kertoi Vujtekin olevan se varsinainen sentteri V-ketjussa.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Kyllä näkisin yhdeksi syyksi tähän taitopelaajien puutteeseen valmentajat ja vanhemmat joille joukkeen menestys on tärkeä jo e-junnuista saakka.
Kannattaa mennä joskus katsomaan näitä junnupelejä jossa valmentajalta vaahto valuu pitkin suupieltä kun hän huutaa vaahtosammuttimen kokoisille pelaajille.
Ja sitten nämä vanhemmat joille osalle ei ole ollenkaan mennyt jakeluun junnukiekon idea vaan omia toiveita yritetään saavuttaa oman lapsen kautta.
Kuinka nämä pienet pojat uskaltaa mitään taitokiekkoon viittaavaa yrittäkään kun jos menee pieleen niin heti haukutaan kun ei pysytä ruodussa.
Jokaisen junnuvalmentajan kannattaisi ajatella on tärkeää joukkueen menestys vai se että pelaajan taidot ja pelaaja ihmisenä kehittyy.Ja monelle vanhemmalle sanoisin että jääkää sinne kahvioon istumaan siksi aikaa kun harjoitukset tai peli on ohi.Se on näin kaikille parempi.
 

Black Adder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, The Original Six
Re: Senttereistä myöskin

Viestin lähetti St_Patrick #16
Lisäksi peliä tekevän sentterin roolia ei opita nelosketjussa möyrien vaan siihen vaaditaan kärsivällisyyttä antaa paljon peliaikaa sekä myös ylivoimaa. Ja tähän ei valitettavasti monessakaan jengissä panostaa ja riskeerata, sillä ilmeisesti panokset ovat sm-liigassakin sitä luokkaa että otetaan mieluummin varmaan päälle. Usein saattaakin olla että divari tarjoaa nuorele sentterille paremmat kehitysmahdollisuudet kuin liiga. Hyvänä esimerkkin I.Filppula K-Vantaassa viime vuonna. Kuinkas on muuten Ilarin pelit sujuneet siellä Jyväskylässä?

Näinpä juuri ja juuri näin Kärpissä tehtiin mm. Viuhkolan ja Pyörälän kohdalla. Viuhkolalla on mahtavat lahjat ja kaveri on saanut luottoa Tamin ajoista lähtien->kehittynyt huipuksi. Mutta vielä enemmän tämä tuli esille Kaken projektissa "rajaton luotto Massimolle". Massimo "massa" Pyörälä on saanut parin kauden ajan nauttia virheistä huolimatta Kaken luottoa ja tämä on poikinut hedelmää ja ehkä tulee vieläkin poikimaan lisää.
 

rinkeli22

Jäsen
Se on tietysti hyvä kysymys, että mikä se sentteri onkaan? Sentterin tehtävää on aika vaikea enää lokeroida johokin tiettyyn tehtävään. Nykyäänhän on jo hieman vaikeaa edes jakaa hyökkääjiä senttereihin ja laitureihin. Puhtaat sentterit tyyliin Ojanen, Helminen ovat entistä harvemmassa. Trendikäs pelaajatyyppihän on viime vuodet ollut sellainen joka pelaa sujuvasti sekä sentterinä että laiturina.

Noh, oletettavasti mixu avasi kuitenkin ketjun ajatuksenaan peräänkuuluttaa nimenomaan pelinrakentajia.. Ja kun itse tuossa totesin Vujtekin olevan tuon oletetun ketjun "sentteri", niin tarkoitin nimenomaan pelinrakentajaa..
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pelinrakentajakriteereillä oma joukkue ei todellakaan näytä hyvältä. Rosteriin kuluu minun mittapuuni mukaan yksi pelintekijä, joka on ostettu, ja jonka fysiikka ei ole kunnossa. IFK:ssa 'eilisen tulevaisuus' on nyt.

Peliäly, pelisilmä, pelin rakentamisen jalo taito vs fyysinen osaaminen, purkukiekot, varman päälle pelaaminen - toivottavasti juniorityö kautta maan osaa ottaa paremmin huomioon yksilön, persoonan, eikä kaikkia yritetä väkisin puristaa samaan muottiin. Yksi Tuomo Ruutu ei kesää tee, koska kaveri olisi todennäköisesti pelannut vaikka maalivahtina upean uran. Kauden alkaessa on jo kyllä nähty sekin ihme, että roolista voi vaihtaa toiseen - Tomek Valtosen kohdalla näin näyttää olevan tapahtumassa.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Yksi pelaaja on vahvasti nousemassa edustamaan perinteistä tamperelaisten taitosenttereiden kaartia - Jesse Niinimäki.

Nähtäväksi tosin jää, paljonko kärsivällisyyttä valmennusjohdolta löytyy, koska nousujohteinen kehityskaari näyttää - ainakin toistaiseksi - kääntyneen hieman alaviistoon (ylöspäin mennään kuitenkin edelleen). Tähän asti Jesse on saanut melko vapaasti pelata omaa luovaa peliään ilman liiallisia rajoituksia.

Veikkaanpa kuitenkin huippuotteiden näkyvän vasta ensi kaudella öljymiesten paidassa.
 

Ghost

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins
Eikä myöskään unohdeta toista Ilveksen pelaajaa, eli Ville Leinoa, jolla on eväät vähintään liigatason pelintekijäksi. Ei toki niin nopealla aikataululla kuin Niinimäellä, mutta kuitenkin. Viime kaudella A-junnuissa piste per peli tahti niissä peleissä jotka runkosarjaa pelasi. Karsintasarjassa vielä paremmin 24 pistettä 15 pelissä. Pelasi Ilveksen A-junnuissa myös viikonloppuna yhden pelin, jossa saldo 1+2.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Liverpool F.C.
NY Rangers
Kärppäsenttereistä näkisin että Saarenheimo ja Pyörälä tulevat tulevaisuudessa suuntautumaan enemmänkin laiturin paikalle.

Viuhkola on semmonen niin sanottu umpisentteri ja muistuttaa vähän sellaisia vanhan ajan pelinrakentajia. Näitä pelaajia on liigassa tällä hetkellä todella vähän (siis niitä jotka ovat jo ohittaneet "nuori lupaus" vaiheen mutta eivät ole vielä huipussaan)

Jari Viuhkola, Mikko Koivu, Jarkko Immonen, Markku Tähtinen. Siinäpä ne. Niinimäki näitä himpun verran jäljessä vielä.
Filppulat, Leino, Yli-Junnila ovat pelaajia joista on vielä mahdoton sanoa mitään, koska näytöt on lähinnä junnusarjoista. Totuushan on että näistä liigaympyröihin asti päässeistä "nuorista lupauksista" suurin osa myös jää sellaisiksi ja liigan nelosketjut ja mestis on täynnä näitä miehiä.
 

Muksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HYvä aihe tosiaan. Itse kuulun siihen väkeen, joka on tässä kohtaa ennemminkin pessimistinen kuin optimistienen.

Tässä ketjussa on esitetty muutama nimi, mutta hyvässä joukkueessa pitäisi olla ketjujen roolituksesta riippuen kaksi tai kolme terveenä yhtäaikaa, ja mielellään ainakin yksi nouseva kyky A:ssa puskemassa ylöspäin. Ja tämän lisäksi sitten vielä ne 1-2 puolustavampaa sentteriä jälleen siitä joukkueen rakenteesta riippuen.

Asiaa voisi tarkastella laajemmassa kuvassa juuri siten kuinka mixu ketjun aloitti: Miettimällä pelaajatyyppejä, eikä niinkään liigaan tulevien sentterien tasoa. Moni muukin jo sanoi, ettei liigaan tule enää perinteisiä pelinrakentajia. Taitokiekon rappiosta tässä mielestäni on kyse.

HIFK:ssa on nyt oikein vanhan ajan sentteri, Harkins, joka on vanha ja hidas. Silti aivan omaa luokkaansa pelinäkemykseltään hyökkäyssuuntaan. Muut ovat aloituksia ottavia laitureita, kärjistäen.

Pelityyli, tuomarilinja - oikein mikään SM-liigassa ei suosi pelinrakentemiselle nojaavaa hyökkäysjärjestelmää. Peliä rakentavalta pelaajalta painitaan vauhti pois ja ainoa mahdollisuus tavallisille kuolevaisille on kaahata peräsuoli pitkällä kohti nurkkaa toivoen, ettei vastustaja pääse mailankantaman päähän. Vanhanaikaisen sentterin pitää olla aivan huikea pärjätäkseen näissä olosuhteissa. Niinpä peliä rakentaville senttereille ei ole paikkaa missä kouliintua hommaansa. Ja sama on alkanut jo paljon alempaa juniorimyllystä. Onko siis ihme? Yhtä hyvällä luovalla taitopelaajalla ei näissä olosuhteissa ole mitään jakoa vastaavan tasoista polkukonetta vastaan.

Niin kauan kuin kovuuden, taidon ja nopeuden pyhä ja tasapainoinen kolmiyhteys pidetään keinotekoisesti pillin avulla ulkona kaukaloista ei taitokiekko palaa. Ja ei se tietenkään millään sääntömuutoksellakaan taikaiskusta palaa, mutta tuosta se joskus sitten lähtee. Minun mielestäni.
 
Viimeksi muokattu:

Black Adder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, The Original Six
Viestin lähetti Patelan pipomies
Kärppäsenttereistä näkisin että Saarenheimo ja Pyörälä tulevat tulevaisuudessa suuntautumaan enemmänkin laiturin paikalle.

Näinpä se taitaa olla. Pojat on melko suoraviivaisia "kouhottajia", kun taas Piku pystyy rauhottamaan pelin ja tekemään oivia ratkaisuja nappisyötöillä. Pikun pelihän ei todellakaan perustu liikkeeseen. Ilo oli Pikun peliä katsoa kevään pleijareissa, elämänsä parasta kiekkoa taisi pelata.

Kyllä kyllä, joku sanoikin, että nykyään ennen sentterinrooliksi mielletty pelinrakentaminen voi olla myös jonkun muuta ketjun paikoista pelaavan pelaajan heiniä. Mm. viime kauden Käpissä Pota hoiteli tätä touhua maagisilla käsillään oikealta laidalta.
 

Tepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Viestin lähetti Tepa
No näkisin nätiä senttereitä olevan ainakin Viuhkola ja Tähtinen ja Jarkko Immonen joiden uskon jatkavan vielä pitkään liigassa. Myös Pyörälä ja Saarenheimo on Kärpissä sellaisia ehdokkaita ja tietysti mainittu Jokinen, mutta NHL vie. Samoin käynee Mikko Koivulle.

Näittekö immosen otteet eilen! Taitaa vaan kirjain yhdistelmä viedä miehen tuon eplin jälkeen.

Pyörälästä ja Saarenheimosta, että he tosiaan taitavat olla pitkälle laitureita johtuen Kärppien sentteritilanteesta. Molemmat miehet on kuitenkin varsin hyviä avojäällä ja heidän taitonsa pääsee siellä hyvin oikeuksiin, eli miehet kahvittaa välillä loistavasti keskellä, mutta laidassa heidän nostellaan helpommin seinille. Saarenheimossa kuitenkin näen Saku oivumaista pelinrakennus kykyä, noepita lyhyitä oivaltavia syöttöjä. Pyörälä tosiaan ei ole mikään pelin rakentaja ja älypelaaja, mutta mies hakee hyvin jäältä 'tyhjää tilaa' kiekollisena ja kun oppii sitten vielä heittämään siitä syöttöä, kn on vetänyt miehet puoleensa, voi hänestä tulla ihan Ok 'pelin rakentaja'. Viuhkola taas on tosiaan kiekon pitäjä, joka rakentaa peliä, hän kiekollisena juuri etene vaan rakentaa peliä.

Joku mainitsikin, että punaviivan poisto on vienyt pois tämän perinteisen sentterin roolin ja se on totta. Nykykiekko keskittyy siniviivojen ja keskialueen tukkimiseen ja kiekkoa kuskkavt pelin rakentaja sentterit tyyliin Ripa Jalo, Rono Järvelä ovat historiaa. Miehet niitätaan kuskatessa kesikialueella armotta 'miehissä'. Enää jää jäljelle mahdolliset Yv-playmakerit tyyliin Ojanen ja Helminen. Hekin vaativat avaukseen hvytä kiekon ylöstuovat nurkassa joukkueelle raastavat laiturit. Lisäksi voi olla Koivumaisia taitavia virtuooseja, jotka pitävät kiekkoa taidolla ja nopeudella ja noepalla syöttöpelillä, mutta hekin vaatii seurakseen taitavat pörräjät, eli mielestäni tulevaisuudessa ei yksi mies rakenna peliä, vaan on ketju, jossa on aivot, eli tulee ketju Tupu-Hupu-Lupu, HPK, Miettinen-Santala- Somervuori.

Saarenheimo tai Pyörälä voi mahdollisesi olla tälläisen ketjun keskusmies, jossa vauhtia riittää. Kärppien joukkueesta siihen ei Viuhkolasta ja Palsolasta ole.
 

Stolk-2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
SIVUTAANPA VÄHÄN AIHETTA

Mielestäni nuorten pelaajien kehitykseen vaikuttaa myös valmentajien rohkeus. Useimmilla puuttuu rohkeus laittaa nuorta pelaajaa kokeneitten rinnalle. Kun ajattelen omaa joukkuetta, niin Oton lähdön jälkeen nuorten kehitys on ollut melko hidasta. Otto oli katalyytti, joka nopeutti nuorten kuten Selänne, Säilynoja, Varis ja Lind kukkaan puhkeamista. Olisi varmaan mennyt monta kautta, jos he olisivat joutuneet tarpomaan neloskentän kautta, kuten jokerileirissä viime vuosina on ollut käytäntö. Se on ainakin positiivistä Jortikan tulossa, että kokenut ja kokematon kaarti pelaa samassa osastossa eikä kahtia jaettuna.
 

Tepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hyvä pointti Stolkilta, nuoret puhkeaa usein kukkan juuri vanhojen nimekkäiden pelimiesten rinnalla. Kärpissäkin tästä on monta hyvää esimerkkiä. Lievers-Potaichuk parin rinnalta on ponnistanut Hagman ja Jokinen, Pyörälä Palsolan rinnalta, Viuhkola Tonin ja Tenkratin rinnalta. Nyt voi olla Jokereissa jonkun junnun paikka, se lienee juuri Filppula.

Ja valmentajan luotto vaikuttaa myös tähän. Mikko Koivun kohdalla näen juuri ongelmaksi, että hän ei ole päässyt nimimiesten keskelle. Jesse Niinimäki nousi eliittin viime kaudella, nyt tuntuu oelvan uuden valmentajan tulon myötä hankalaa. Niinimäkeä en usko tulevaisudeen sentteriksi, koska NHL vie tämän lahjakkaan pelurin aikanaan, kun se kukkaan puhkeminen tapahtuu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös