Mainos

Missä sinä haluaisit viettää 2-3 viikon lomasi?

  • 3 503
  • 25
Tällä kertaa ei kyselläkään sitä, missä ihmiset ovat lomailleet vaan tällä kertaa saa tehdä virtuaalisen 2-3 lomamatkan mihin tahansa haluamaansa paikkaan maapallolla. Lomalla olo kausi on Suomen talvi alkaen siis syyskuun räntä-/vesisateista päättyen huhtikuun loppuun.

Kerro siis missä juuri sinä haluaisit viettää 2-3 viikon lomasi ja miksi, niin nähdään kiinnostaako yhtäkään kirjoittajaa sama paikka, vai leviääkö porukka tasaisesti ympäri maapalloa.

ps. omaa lempi lomakohdetta saa ja itse asiassa pitää vähän mainostaa

pps. perustelut kohteisiin - pelkät listaukset on perseestä.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
The Most Southern Place On Earth

Syvään Etelään pitäisi päästä takaisin. Atlanta, Georgia olisi todennäköinen valinta muutaman siellä edelleen/ nyttemmin asustavan tutun vuoksi. Ja voisihan siellä ahistua melko syvällä kyntävien palloilujoukkueiden parissa (vrt. Falcons, Hawks, Thrashers etc.). Ei tulisi koti-ikävä ainakaan tässä suhteessa.
 

Veijari

Jäsen
Mautitius - Afrikan kyljessä lepäävä, ilmastoltaan paratiisia muistuttava saari on juuri parahultaisen kokoinen lomanviettoon. Mielenkiintoinen historia valloituksineen ja löytöretkeilijöineen värittää kyliä sekä kaupunkeja. Ranskalaisten jäljet ovat nähtävissä kaikkialla, niin kielessä kuin ruoassakin; Kreolikeittiö on maailmankuulu! Upeat yrtit kasvavat luonnossa, vaikutteita maustamiseen on saatu idästä ja lännestä joten inkivääri, valkosipuli sekä basilika ovat monessa ruokalajissa makuhermoja hivelevinä läsnä. Kaikissa hotelleissa on tarjolla niin kansainvälistä kuin aasialaistakin ruokaa paikallisten herkkujen lisäksi.

Koralliriuttojen ympäröimiä tuliperäisiä saaria. Vuorten ja solien halkomaa ylänköä, eteläosa vuoristoa. Saaren rannat ovat turvallisia, sillä niitä suojaa lähes koko saaren kattava koralliriutta, joka toimii tehokkaasti aallonmurtajana. Korallia on usein hotellien lähelläkin, joten snorklaamaan pääsee suoraan rannasta.

Mauritiuksen trooppiseen ilmastoon kuuluu vain kaksi ilmastollista kautta joilla on tosin hyvin pieni ero; Tämä tekee Mauritiuksesta ympärivuotisen toivelomakohteen. Kesä alkaa lokakuussa ja loppuu toukokuussa, maksimilämpötila rannikolla jopa +34 astetta. Kesäkuu tuo mukanaan nautinnollisen viileää ilmaa, lämpötila putoaa n. 8 astetta. Meriveden lämpötila vaihtelee 22-27 asteen välillä. Kaikenlaiseen harrastamiseen on sää mitä parhain ympäri vuoden, ainoastaan tammikuun tietämissä saattaa joskus esiintyä sykloneja; Sadekuuroja tulee silloin varsinkin keskiosan vuorilla. Flic-en-Flacin seutu ja Mornen niemimaa ovat tällöin saaren aurinkoisinta aluetta.

Mauritiuksen matkat ovat vain saatanallisen kalliita kun tuossa emännän kanssa matkoja kartoitettiin joten lopulta valittiin ensi talven kohteeksi Meksiko, mutta ehkä joskus myöhemmin, toivottavasti.

Kattokaa vaikka http://www.mauritius.net/
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Tekisi mieli käydä syvässä Usassa haistelemassa henkistä ilmapiiriä, Alabama, Texas, New Mehiko. Samalla reissulla sitten New York, LA ja Washingtonin osavaltio. New Hampshire, Maine, Montana, nuo metsäiset osavaltiot. Pennsylvania, Philadelphian teollisuusalueet.

Turistikohteet eivät sinänsä kiinnosta, vaan erityisesti kulttuurinen ja inhimillinen ilmapiiri, common people. Millaisia kauppoja siellä on, mitä siellä myydään - ihan perusjuttuja. Haistatan yleensäkin paskat kaikille turistirysille, ellei matkan tavoitteena ole olla lärvit ympäri vrk. Paskat minä niille haistatan, niin.
 

Ervasti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ohmi kirjoitti:
Kerro siis missä juuri sinä haluaisit viettää 2-3 viikon lomasi ja miksi, niin nähdään kiinnostaako yhtäkään kirjoittajaa sama paikka, vai leviääkö porukka tasaisesti ympäri maapalloa.

Tätä ei ole vaikea valita. Pari-kolmeviikkoinen matka alkaisi laivalla Helsingistä, matka taittuisi Itämeren halki käyden muutamassa Balttian kaupungissa. Tanskan salmien kautta päästään Norjan lounaisrannikolle josta sujuvasti Pohjanmeren yli pohjois-Skotlantiin. Kliimaksivaihe koetaan matkalla Färsaarten kautta Islantiin, matkalla bongataan valas jos toinenkin. Paluumatka voisi tapahtua laivalla Narvikiin ja sieltä autolla eteläisempään Norjaan ja Ruotsin ja Ahvenanmaan kautta kotiin.
 

Hemingway

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sapko
Kyllä se olisi vaelluskalastusreissu Suomen, Ruotsin ja Norjan lappiin niin, että pitemmät siirtymiset tehtäisiin vesitasolla tai helikopterilla. Ajankohdan valitsisin niin, että hyttysaika on juuri ohi.

Toinen vaihtoehto on pitkä melonta Pohjois-Amerikassa jotain jokea pitkin.
 

Tio

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bayern München
Haluaisin viettää tuon lomani Cayman-Saarilla ja Malediiveilla sukellellen.
 

scholl

Jäsen
Varmaankin Patagonian hieman jopa vuoristoisissa maisemissa. Siis osan matkasta rentoutuisin siellä. Osa matkasta voisi sitten mennä Buenos Airesin kaupungissa.

Toinen vaihtoehto voisi olla Etelä-Afrikka. Joku korkeatasoinen hotelli siellä ja kunnon hermolepoa ilman aikaeroa.

Myöskin Meksiko voisi olla ihan kiva lomailupaikka tuollaisen pituiselle lomalle ja jos totta puhutaan niin ei esim. Floridaankaan koskaan kyllästy vaikka siellä kävisi miljoona kertaa.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Kiira Korven jalkovälissä.


No mutta kylläpä se pari-kolme viikkoa menisi myös mökillä ryypiskellen ja virveliä viskoen.
 

Cannibal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Uleåborgir kirjoitti:
Tekisi mieli käydä syvässä Usassa haistelemassa henkistä ilmapiiriä, Alabama, Texas, New Mehiko. Samalla reissulla sitten New York, LA ja Washingtonin osavaltio. New Hampshire, Maine, Montana, nuo metsäiset osavaltiot. Pennsylvania, Philadelphian teollisuusalueet.

Sulla on erinomainen maku matkojen suhteen. Jenkit on niin siisti mesta ajella ettei mitään rajaa. Itse haluaisin tehdä juuri samantyylisen reissun. Ehkäpä lento Washingtoniin ja siellä kentältä auto, jolla sitten ajaisin Keski-USA:n läpi Texasiin...kenties pidemmälle. Toinen haave on ollut juuri nuo koilliset metsäiset pikkuosavaltiot. Lento Bostoniin, josta ylös.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Kotona tietokoneella Jatkoaikaa lukien.

Olisi myös erittäin mukavaa käydä Skotlannissa, koska siellähän on kaikki tunnetusti toista, kuin muualla.
 
Cannibal kirjoitti:
Sulla on erinomainen maku matkojen suhteen. Jenkit on niin siisti mesta ajella ettei mitään rajaa. Itse haluaisin tehdä juuri samantyylisen reissun. Ehkäpä lento Washingtoniin ja siellä kentältä auto, jolla sitten ajaisin Keski-USA:n läpi Texasiin...kenties pidemmälle. Toinen haave on ollut juuri nuo koilliset metsäiset pikkuosavaltiot. Lento Bostoniin, josta ylös.

Kuin myös. Ehdottomasti lähtisin kiertelemään 2-3 viikon ajaksi jenkkilää. Texas, San Fransisco, NY, LA, Boston sekä Virginia (osittain siellä asustavan tutun vuoksi) kiinnostaa. Tosin eipä taida 2-3 viikkoa riittää, vaan jäisi pelkäksi lentelyksi.

Muutto 5-10 vuodeksi jonnekin mukavaan kaupunkiin USA:han on käynyt harkinnassa ja jatkuu ja jatkuu harkinnassa. Joskus vielä toteutan.

Missähän hintaluokassa on USA:n sisäiset lennot, jos ei nyt lentoja tyyliin Kaliforniasta NYCiin oteta huomioon? Esim. Virginia - NY.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kolme viikkoa on vähän lyhyt aika, jos esimerkiksi Australiaa haluaisi nähdä. Ehtii siinä ehkä joitain mestoja koluamaan, mutta ehtiikö riittävästi... varsinkin, jos Uuden Seelannin tahtoisi myös nähdä.

Eli ehkä ei Ausseihin sitten. Joku Afrikan kohde voisi olla mielenkiintoinen, esimerkiksi joku, missä pääsee Safarilla käymään, sekä elämään leppoisaa rantaelämää ja myös nauttimaan eksotiikasta. Afrikan matkailutarjontaan olen valitettavan huonosti tutustunut, joten tarkkaa kohdetta en kyllä keksi. Ehkä joku yhdistelmä tyyliin Kenia - Sanzibar - Mauritius voisi toimiakin.

Toinen mielenkiintoinen vaihtoehto olisi myös Etelä-Amerikka. Ja sielläkin joku kiertomatka, esimerkiksi Olympia-matkatoimiston kauppaama Uruguay - Argentiina - Paraguay - Brasilia -reitillä.
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Valioyksilö kirjoitti:
Missähän hintaluokassa on USA:n sisäiset lennot, jos ei nyt lentoja tyyliin Kaliforniasta NYCiin oteta huomioon? Esim. Virginia - NY.

Hintahaitari on suuri. Naita kannattaa katsella mm. www.expedia.com osoitteesta. Taalla lansirannikolla parhaita hintoja tarjoavat Alaska Airlines ja SouthWest.
 
K

kiwipilot

1Timer kirjoitti:
Uudessa-Seelannissa.

Hyvä maku sulla 1Timer. Neljä kk ja startataan vaimon ja juniorin kanssa 5kk:n reissulle.

Niin ja sen kolmeviikkoisen viettäisin Yhdysvaltojen itärannikkoa kiertäen: New York, Bostonin alue ja lopuksi suuntaisin Niagaran putouksille mikä on yksi hienoimmista meikäläisen tsekkaamista paikoista.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Kahden tai kolmen viikon loma tuntuu melkoisen lyhyeltä jos haluaa vähänkin syvällisemmin perehtyä kohdemaahan, loman lyhyydestä huolimatta lähtisin keväällä, huhtikuussa, Japaniin.

Reissun aloittaisin tutustumalla Tokioon, tarkemmin sanoen koko Suur-Tokion alueeseen johon kuuluvat Tokion ohella mm. Jokohama ja Kawasaki.

Tokio itsessään on jo hyvin mielenkiintoinen kohde, siellä kuluisi helposti muutama viikko mutta loma-ajan rajallisuuden vuoksi tyytyisin noin viikon oleskeluun Tokion alueella.

Tokiossa tutustumiskohteita olisivat erityisesti keisarillisen palatsin alue, vastakkaiselta laidalta taasen moderni kaupunkiympäristö kuten pilvenpiirtäjäkeskus Sinjuku, viihdekeskus Shibuya, Ginza etc. Tokiossa vierailukohteisiin kuuluisi myös maailman suurimpiin kuuluva kalatori jossa sanotaan olevan tarjolla kaikkea mahdollista merenelävää - tosin veikkaan, että suurin osa tarjolla olevista merenelävistä on sellaisia joita minä en suuhuni pistäisi raakana tai kypsennettynä.

Suur-Tokion seutuun tutustuttuani hyppäisin luotijunaan ja pyyhältäisin Nagoyan kautta Osakaan. Nagoyan vierailu jäisi muutamaan päivään mutta siinäkin ajassa ehtisi tutustua ainakin Nagoyan linnaan ja Atsutan pyhäkköön.

Nagoyan visiitin jälkeen matka jatkuisi Shinkasenilla Osakaan, samalla reissulla tutustuisin myös Kiotoon ja Kobeen - kaupungit modostavat yhdessä Osakan kanssa noin 16 miljoonan asukkaan väestökeskittymän mikä on toiseksi suurin Japanin väestökeskittymistä, suurin on Suur-Tokio jossa asuu reilusti päälle 30 miljoonaa ihmistä.

Osaka-Kioto-Kobe reissun mielenkiintoisinta antia tarjoaisi epäilemättä Kioto, jota kutsutaan Japanin kulttuurin keskukseksi, kaupungissa on runsaasti shintolaisia ja buddhalaisia temppeleitä. Kiotosta löytyy myös oma korttelialueensa geisha-kulttuurin vaalimiseen, samaten myös oma korttelialueensa samurai-elokuvien kuvaamiseen - nämäkin nähtävyydet olisi mahdutettava Japanin kierrokseen.

Viimeinen Shinkansen reissu veisi minut lopulta Hiroshimaan - kaupunki lienee kaikille tuttu, minäkin suuntaisin matkani sinne oikeastaan yhden asian takia - syy liittyy päivämäärään 6. elokuuta 1945.

Hiroshimasta siirtyisin takaisin reissun lähtöpisteeseen Tokioon lentokoneella, valitettavasti tähän raapaisuun Japanista kuluisi se kolmisen viikkoa joten Hokkaido, Kyushu ja Shikoku jäisivät kokematta mutta onhan sitä jotain nähtävää jätettävä tulevillekin matkoille.

vlad.
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
kiwipilot kirjoitti:
Hyvä maku sulla 1Timer. Neljä kk ja startataan vaimon ja juniorin kanssa 5kk:n reissulle.

Niin ja sen kolmeviikkoisen viettäisin Yhdysvaltojen itärannikkoa kiertäen: New York, Bostonin alue ja lopuksi suuntaisin Niagaran putouksille mikä on yksi hienoimmista meikäläisen tsekkaamista paikoista.


Kiitos! Joo, tosiaan olen jo viettanyt vuoden paivat Australiassa, joten sinne ei heti nyt ole hinkua. Niin paljon on nahtavaa, niin vahan on aikaa... Mutta Uudessa-Seelannissa viehattaa sen luonto ja alyttoman ystavalliset ihmiset (vertoja vetaa vain ita-kanadalaiset, newfiet). Kaveri on ollut siella pariin otteeseen perhokalastamassa ja halajaa sinne aina vaan uudestaan. Itse en ole kalastaja millaan muotoa, mutta vuoret ja meri on lahella sydanta.

Kavithan muuten Kanadan puolisilla putouksilla? USAn putoukset kun on Kanadassa valtava pilailun aihe... Itse olen kaynyt siella kolmesti ja putoukset on toki hienot. Itse kaupunkia ei voi pitaa kiinnostavana millaan muotoa. Tacky! Pienen matkan paassa oleva Niagara On The Lake -kyla taas on upea! Niin kuin on ajomatkakin sinne. Tai sielta. Riippuu mista on tulossa ja minne menossa.

Antoisaa reissua!!!
 
K

kiwipilot

1Timer kirjoitti:
Kavithan muuten Kanadan puolisilla putouksilla? USAn putoukset kun on Kanadassa valtava pilailun aihe... Itse olen kaynyt siella kolmesti ja putoukset on toki hienot. Itse kaupunkia ei voi pitaa kiinnostavana millaan muotoa. Tacky! Pienen matkan paassa oleva Niagara On The Lake -kyla taas on upea! Niin kuin on ajomatkakin sinne. Tai sielta. Riippuu mista on tulossa ja minne menossa.

Joo käytiin onneksi Kanadan puolella vaikka toki majoituimmekin Jenkkien puolella rajaa. On muuten uskomaton kontrasti tällä "kaksoiskaupungilla": Usan puoli on kuin aavekaupunki verrattuna Kanadan puolen karnevaali- ja kasinomeininkiin. Tätä erilaisuutta vielä vahvisti sää joka kirkastui samalla kun ylitimme sillan ja kävelimme Kanadan puolen putouksille. Mistä muuten johtuu tuo niin valtava ero? Onko Kanadan halvempi taala syy siihen että pohjoispuoli kukoistaa ja south of the border on kuin vitsi?
 

Haidekkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat, Corey Perry
Irlannissa. Matkaoppaita olen lueskellut ja on todella halukkuutta sinne lähtemään. Vielä kun rahaakin olisi. Vaeltelemaan vuorille ja ihailemaan Irlannin upeaa maaseutua. Kyllä siellä näkemistä on vaikka kuinka.

Toivottavasti matka onnistuu jossain vaiheessa.
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
kiwipilot kirjoitti:
Mistä muuten johtuu tuo niin valtava ero? Onko Kanadan halvempi taala syy siihen että pohjoispuoli kukoistaa ja south of the border on kuin vitsi?

Voin kysella vaimolta lisaa (joka on siita naapurista), mutta kasittaakseni taa Kanadan puolen hulabaloo on rakennettu valtaosin amerikkalaisella rahalla ja amerikkalaisille. Ja koska Jenkkeihin ei saa rakentaa kasinoita muualle kun intiaanireservaateille (ja pariin muuhun erikoismestaan), niin kanukit pani/panee rahoiksi jenkkien kustannuksella. Muutenhan taa koko kaupunki on kun olis Jenkeissa.
 

Reinomies

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Manchester United, Montreal Canadiens
1Timer kirjoitti:
Voin kysella vaimolta lisaa (joka on siita naapurista), mutta kasittaakseni taa Kanadan puolen hulabaloo on rakennettu valtaosin amerikkalaisella rahalla ja amerikkalaisille. Ja koska Jenkkeihin ei saa rakentaa kasinoita muualle kun intiaanireservaateille (ja pariin muuhun erikoismestaan), niin kanukit pani/panee rahoiksi jenkkien kustannuksella. Muutenhan taa koko kaupunki on kun olis Jenkeissa.

Nimenomaan, näin olen sen itsekin ymmärtänyt. Hyvä meininki muuten kesäsin mestassa. Käytiin kaverin kanssa tossa jokunen aika sitten, yöpymiset halvalla hostellissa ja taxfree viinat kyytiin. Kyllähän omasta mielestä USAn puoli on parempi. Miellyttävämpi puistomeininki. No, ihan miten kukin tykkää.

Ja tuohon sisäisiin lentoihin itärannikolta jos lähtee lentelemään niin Jetblue on oma valintani.

Ketjun aiheesta sen verran ett oma valinta tuolle aikakaudelle jolloin täällä East Coastilla on pimeetä ja ankeaa, olis ehdottomasti Australia. Aurinko porottaisi silloin täydeltä taivaalta siellä suunnalla ja 3 viikkoa voisi olla nippa nappa tarpeeksi edes jonkin verran jotain näkemään. Jos vain 2 viikkoa niin sitten en edes yrittäisi vaan suuntaisin jollekin tyynenmeren saarelle. Seychellit?
 
Suosikkijoukkue
Lukko,Hokki, Leijonat, LA Kings.
Haa.

Eteläinen Peru tai Chilen pohjoisosa. Junalla.

Tai.

Hokkaido.

Tai.

Irlannin länsirannikko.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Pohjois-Koreassa menisi viikko. Niin, joistakin tämä voi kuulostaa turhalta haihattelulta, mutta näinhän asia ei suinkaan ole.

Maahan pääsee, kuten minne tahansa muuallekin, jos ei ole toimittaja eikä amerikkalainen. Tänä vuonna järjestetään taas Arirang Mass Gamesit, nämä ihmeelliset tanssijutut mistä melkein jokainen on varmasti kuullut. Kisoihin pääsevät amerikkalaisetkin.

Muutenkin maa on ihan uskomattoman kiinnostava paikka, kun on seurannut mitä siellä tapahtuu ja lukenut turistien matkakertomuksia.

Parhaiten Pohjois-Koreaan pääsee Pekingistä, jonne pääsee hyvin junalla Trans Siberian rataa pitkin. Tunnen ihmisiä ketkä ovat tuon junamatkan tehneet ja olen myös nähnyt valokuvia, melkoinen kokemus sekin.

Reissu on täysin toteuttamiskelpoinen, joskaan ei mikään halpa. Suunnitelmat ovat olemassa, jos joskus pääsee lähtemään, mutta matkaseura on tämmöiselle toki auki, jostain syystä useimpia ihmisiä ei kiinnosta mikään ekstriimi.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Uleåborgir kirjoitti:
Turistikohteet eivät sinänsä kiinnosta, vaan erityisesti kulttuurinen ja inhimillinen ilmapiiri, common people. Millaisia kauppoja siellä on, mitä siellä myydään - ihan perusjuttuja.
Tässä on myös minun matkailufilosofiani niin hyvin tiivistettynä, etten edes yritä kertoa sitä omin sanoin, vaan heitän vain muutaman kohteen:

Pohjois-Amerikassa kiinnostaisi jenkkilän koilliskulma ja Keskilänsi, Kanadan puolelta Vancouverin seutu. Euroopassa kiertelisin Länsi- ja Etelä-Euroopan autolla tai sitten perehtyisin kahteen mielenkiintoiseen saareen, Islantiin ja Irlantiin, erikseen. Uusi-Seelanti olisi mielenkiintoinen mesta luontonsa puolesta. Etelä-Amerikka ja Afrikka eivät ole minua koskaan liiemmin kiinnostaneet, Aasiastakin kiinnostukseni kohdistuu lähinnä Japaniin. Jännä juttu sikäli, että kyseisillä maanosilla on kuitenkin pitkä historia ja rikas kulttuuri takanaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös