Miska Humaloja – taistelija Pyhäjärveltä

  • 51 118
  • 155

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mamba ei ole riittävän hyvä tietolähde. Vähän lähdekritiikkiä hei!
Mamba kertoo asiat omasta näkövinkkelistään. Voipi olla, että hän näkee Humalojan niin tärkeänä pelaajana, että pelaa erittäin varman päälle paluun suhteen. Toinen vaihtoehto on se, ettei hän nähnyt Humalojalle käyttöä tälle viikolle. En tiedä, kumpi vaihtoehdoista on tosi. Sen tiedän, että Miska on pelikuntoinen.

Tarkoitukseni on ollut kertoa totuudenmukaista ja lohduttavaa tietoa heille, jotka ovat Miskan voinnista huolta kantaneet. Turhan synkkiä kirjoitelmia Miskan kunnosta on ollut ilmoilla. Näin jälkeenpäin voin todeta, että näin sensitiivisen asian tiimoilta ei minun olisi kannattanut keskustelupalstalle avautua. Otan opikseni.

Yleisellä tasolla ihmettelen monien nimimerkkien asennetta tässä keskustelussa. Disinformaation määrä on ollut turhan suuri. Lyttäämisen ja pätemisen tarve on myös ollut keskiössä. Tämä yhteisö ei ole sellainen, jonka kanssa vastaisuudessa jaan saamaani tietoa julkisuusverhon takaa. Ei sillä, että tuollaista tietoa minulle säännöllisesti olisi edes tarjolla.
 

Ulos T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko kotimaassa +suomalaiset maailmalla +Kärpät
Mulle jäi epäselväksi että onko Miska pelikunnossa vai ei? Olen lukenut tämän ja edellisen sivun kyllä pariin otteeseen jo.
 
H

Hidas_ja_kankea

Mulle jäi epäselväksi että onko Miska pelikunnossa vai ei? Olen lukenut tämän ja edellisen sivun kyllä pariin otteeseen jo.

Ei kannata lukea. Tässä jää ikiluuppiin ja aivot kuumenee. Ensin vängätään muutama viikko ja sitten ollaan alkupisteessä uudestaan. Parempi hypätä pois ennen kohtalokkaita seurauksia.
Se tässä on unohtunut, että loukkaantumisesta kirjoittaneet toivovat parasta. Päävammat on jääkiekon syöpä ja tämäkin tapaus meni kurinpidolta täysin ohi. Heikolta siis näyttää siis korjausliike Liigan taholta.
 

Petrov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät , Carolina Hurricanes
Liigan tuomaroinnin taso on ollut tänä vuonna kehno. Välillä kyllä menee aivan hyvin mutta sitten aivan päivänselviä juttuja menee ohi vaikka seistään aivan vieressä. Kaikki päähän kohdistuvat taklaukset joista vastapuoli menee pukukoppiin tulisi mennä kurinpidon käsittelyyn poikkeuksetta.
 

I1vana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Kokkolan Hermes, Carolina Hurricanes
A: Humalojan pelaamisesta päättävän joukkueen päävalmentajan mukaan mies ei ole vielä pelikunnossa.

B: Mystisen tietolähteen mukaan Humaloja on jo nyt pelikunnossa.

Jos B on totta, pelaajan edustaman joukkueen päävalmentaja syöttää tiedotusvälineille ja yleisölle täyttä soopaa pelaajan pelikunnosta. (Mitä voittaa tällä ja kuka on vielä enemmän lähipiirillä Miskan pelikuntoa arvioitaessa?!)
 

Karpat46

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Україна
Mulle jäi epäselväksi että onko Miska pelikunnossa vai ei? Olen lukenut tämän ja edellisen sivun kyllä pariin otteeseen jo.

Ilman takapakkia varmasti parin viikon sisään kehissä. Tietenkin aivovammojen kanssa ollaan varovaisia ja pelaaja päästetään askiin vasta 100% kunnossa.

Mamba kertoo asiat omasta näkövinkkelistään. Voipi olla, että hän näkee Humalojan niin tärkeänä pelaajana, että pelaa erittäin varman päälle paluun suhteen. Toinen vaihtoehto on se, ettei hän nähnyt Humalojalle käyttöä tälle viikolle. En tiedä, kumpi vaihtoehdoista on tosi. Sen tiedän, että Miska on pelikuntoinen.

Tarkoitukseni on ollut kertoa totuudenmukaista ja lohduttavaa tietoa heille, jotka ovat Miskan voinnista huolta kantaneet. Turhan synkkiä kirjoitelmia Miskan kunnosta on ollut ilmoilla. Näin jälkeenpäin voin todeta, että näin sensitiivisen asian tiimoilta ei minun olisi kannattanut keskustelupalstalle avautua. Otan opikseni.

Yleisellä tasolla ihmettelen monien nimimerkkien asennetta tässä keskustelussa. Disinformaation määrä on ollut turhan suuri. Lyttäämisen ja pätemisen tarve on myös ollut keskiössä. Tämä yhteisö ei ole sellainen, jonka kanssa vastaisuudessa jaan saamaani tietoa julkisuusverhon takaa. Ei sillä, että tuollaista tietoa minulle säännöllisesti olisi edes tarjolla.

Marttyyrit kehiin.

1. Miska Humaloja ei ole ollut vielä pelikunnossa
2. Et ole kertonut totuudenmukaista tietoa, vaan tietosi ovat olleet vääriä. Toinen vaihtoehto on, että valehtelet.
3. Ainoa disinformaatiota tuottanut nimimerkki täällä olet ollut sinä. Väärän tiedon levityksestä tai kusetuksesta sietääkin lytätä.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Jos B on totta, pelaajan edustaman joukkueen päävalmentaja syöttää tiedotusvälineille ja yleisölle täyttä soopaa pelaajan pelikunnosta. (Mitä voittaa tällä ja kuka on vielä enemmän lähipiirillä Miskan pelikuntoa arvioitaessa?!)
Mitäs noista. Faktat ei kovinkaan usein haittaa palstalle suoltamista.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hieno peli Miskalta tauon jälkeen. Osoitti kyllä tarpeellisuutensa nelosketjun sentterinä. Loistavaa Miska!
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pikkuhiljaa sitä jatkosopimusta kouraan tälle soturille, kiitos! Kammottavaa, mikäli Miska toiseen liigaseuraan siirtyy.
 

Petofani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Anaheim, Raahe-Kiekko, PattU, Lippo
Pikkuhiljaa sitä jatkosopimusta kouraan tälle soturille, kiitos! Kammottavaa, mikäli Miska toiseen liigaseuraan siirtyy.
Tänäänkin oli työssään kympin arvoinen. Kärpät tarvitsee häntä. Täyttää erinomaisesti paikkansa.
 

Frank McKee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, T. Arima
Miska omalla hymyllään tekee tepposet meille kaikille. Pyhäjärven immeisiä tunnen ja kukaan ei koskaan oo Miskaa maininnut.
On se kova jätkä jumankauta!
 

HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF
Miska omalla hymyllään tekee tepposet meille kaikille. Pyhäjärven immeisiä tunnen ja kukaan ei koskaan oo Miskaa maininnut.
On se kova jätkä jumankauta!
Kyllä on sellainen velikulta, että oksat pois mitä itse ollut taannoin tekemisissä Miskan kansa. Ehdottomasti pitkää pahvia ansaitsee, luo positiivista energiaa koppiin, kuten myös jäällekkin!
 

holynordic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Україна
Miska. Ei koskaan ehkä se kirkkain kiekollinen tähti, mutta silti itsensä syvälle kannattajien sydämiin pelannut arvokas raataja, joka pelasi jokainen ilta 110% joukkueellensa. Kiitos Miska! Vittumaista hymyä ja virnuilua vastustajille tulee kyllä ikävä!

Toivottavasti vuosi Kuopiossa tarjoaa seuraavan kehitysaskeleen uralla ja kenties jonain päivänä näemme vielä entistä paremman Miskan takaisin Kärppänutussa!
 

pussukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tsemppiä Miskalle Kuopioon! Lähtökohtiin ja -odotuksiin nähden pelasi kokonaisuudessaan hyvät neljä ja puoli kautta Kärppäpaidassa, vaikka välillä olikin vaikeampaa.

Parhaiten Humaloja jäi mieleen Sailio - Humaloja - Karvinen -ketjusta, 2016 TPS-sarjan hämmentämisistä, 2017 säälipleijarisarjan väläyttelyistä ja tehoiluista IFK:ta vastaan ja ennen kaikkea virneestä, jota vastustajat vihasivat ja omat rakastivat.

Ei huonosti Mestiksestä nostetulle testipelaajalle.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Tuo säälipleijarisarja HIFK:iä vastaan oli varmaan parasta Miskaa koskaan. No ne oli vain pari peliä, mutta silloinhan kaveri oli suorastaan meidän johtava hyökkääjä. Ja vuotta myöhemmin Helsingin jäähallissa toisessa semifinaalissa elintärkeä voittomaali jatkoajalla on jäänyt myös hyvin mieleen.

Onnea matkaan Miskalle. Tulee olemaan outoa nähdä kaveri vastustajan paidassa ensi kaudella.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Miska on klassinen nelosketjun raataja, jolla on yritystä huomattavasti enemmän kuin taitoa. Teki oman hommansa jengissä ihan OK, mutta eihän Miska nyt mitenkään korvaamaton ole. Häntä jäävät kaipaamaan vain ne, joilla on jokin erityinen tunneside häneen. Pelaajana Humalojia menee kolmetoista tusinaan. Kaikkea hyvää Humalojalle jatkoon. Paremminhan tämä Kärppäpesti kokonaisuudessaan kuitenkin meni kuin varmasti kukaan odotti.
 

pehmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Miska on klassinen nelosketjun raataja, jolla on yritystä huomattavasti enemmän kuin taitoa.
Pakko esittää hieman eriävä mielipide tähän asiaan.

Miska on ottanut nyt kolme kautta putkeen tällin päähänsä, ihan kauden alkuun. Nyt viimeisin lokakuussa (2019) tullut niitti antoi jo epäilyksen siitä, onko ura lopullisesti ohi. Sieltä sitä kuitenkin vielä tultiin takaisin ja pelattiin loppukausi, välillä jopa ihan hyvällä tasolla. Nuo jatkuvat päähän kohdistuvat taklaamiset ovat kuitenkin ottaneet Miskalta sitä yritystä ja asennetta kovasti pois. Aiemmin hanakasti nurkkaan ja maalinedustalle ajava pelaaja on alkanut jarruttamaan sinne tosipaikkaan ajautumistaan. Viimeisin kausi oli jo melkoisen heikko, eikä vähiten sen aran pelaamisen takia. Parhaimmillaan Humaloja on osoittautunut olevansa luotettava kahden suunnan sentteri, ei mitään Viuhkola -tasoa, mutta sellainen pelaaja jonka haluaa nähdä jäällä hämmentämässä, kun joukkue viimeisillä minuuteilla varmistelee voittoa.

Oulun Kärpillä on tosiaan positiivisena ongelmana materiaalin laajuus ja Humalojan tilalle on heittää vaikka Sailio tai Karvinen. Lisäksi Humalojan otteet ovat heikentyneet Kärppä -uran edetessä ja se loukkaantumisherkkyys on varmasti yksi niistä selittävistä taustasyistä. Tästä syystä pelaajalle voi olla ihan hyvä lähteä etsimään uutta nostetta ja roolia toisesta joukkueesta. Kyseessä on ihan symppiskaveri, jolle toivon kaikkea hyvää ja siellä alla olisi ihan hyvä liigatason pelaajakin, jos se vain saadaan sieltä esiin. Kaikkein eniten oikeastaan toivoisin sitä, että tällä syksyllä ei tule enää tälliä päähän, sillä se olisi helposti pahempi onnettomuus kuin vaisut otteet Liigapeleissä.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Suuri taistelija Miska Humaloja pistää luistimet naulaan. Siviilityö Kuopiossa kutsuu. Hänellä olisi ollut mahdollisuus jatkaa vielä myös ammattilaiskiekkoilijana Euroopassa, mutta päätyi nyt tähän ratkaisuun.

Haikea olo, mutta kauniit muistot lievittävät tuskaa. Ehkäpä hän pelaa vielä pari peliä kasvattajaseurassaan Pyhäjärven Pohdissa. Jos sen tekee, pitää matkustaa paikan päälle. Kiitos Miska!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös