Miska Humaloja – taistelija Pyhäjärveltä

  • 51 227
  • 155

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Minulla on kunnia avata ketju, jossa keskustellaan Kärppien edustusjoukkueen sentteristä Miska Humalojasta. Tunsin sydämessäni pienen piston, kun huomasin, ettei tälle kotikyläni sankarille ollut omaa ketjua Kärppäosiossa. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Miska Humaloja on 26-vuotias jääkiekkoilija. Hänen synnyinkotinsa ja lapsuuden leikkikenttänsä sijaitsevat pienessä keskipohjalaisessa kylässä nimeltä Pyhäjärvi. Miska on paikallisen urheiluseuran Pyhäjärven Pohdin kasvatti. Pohdista hän siirtyi Kajaanin Hokin A-junioreihin kaudelle 2010-11, muistaakseni suorittaakseen varusmiespalveluksensa Kainuun prikaatissa. Humaloja huomasi pärjäävänsä ja löysi yhden kauden jälkeen itsensä jo aikuisten peleistä Mestiksestä. Harjoittelumotivaatio kasvoi ja unelma ammattilaisuudesta syntyi.

Oulun Kärppiin Humaloja saapui vajaa kaksi vuotta sitten kesken kauden 2015-2016. Kärpillä oli loukkaantumishuolia ja elämänsä Mestiskautta pelannut Humaloja sai kutsun Hokin yhteistyöseuraan Ouluun. Hänen onnistui vakuuttamaan päävalmentaja Marjamäen työteliäällä ja periksiantamattomalla otteellaan ja sai liigasopimuksen. Nykyinen sopimus kattaa kauden 2018-2019 loppuun asti. Tuosta voimme olla kannattajina tyytyväisiä ja osoittaa ainakin pienenpienen kiitoksen Kärppien urheilutoimenjohtajan suuntaan hyvin tehdystä työstä.

Humaloja on alkanut panostamaan vasta varttuneemmalla iällä tosissaan jääkiekkoon. Kilpaurheilijamainen harjoittelu on alkanut Miskan kohdalla paljon valtaosaa myöhemmin, kun puhutaan liigakiekkoilijoista. Tämä on mahdollistanut nähdynlaisen kehittymisen näin myöhäisemmällä iällä. Tämän kauden alku on sitten räjäyttänyt potin Miska Humalojan ollessa Kärppien tehokkain sentteri. Kymmeneen peliin hän on tehnyt pisteet 4+3=7, teholukemankin ollessa yhden plussan puolella. Vaikka mies on tehoillut hyvin, hänen arvonsa mitataan kokonaisvaltaisessa pelaamisessa, eivätkä pisteet tällöin kerro kaikkea. Taistelua, työntekoa, periksiantamattomuutta, johtajuutta, rohkeutta, virnistelyä ja vastustajan ärsyttämistä; niistä on liigakiekkoilija Miska Humaloja tehty.
 
Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Vaikka Humalojan tehot näyttäisi 0+0=0, olisi herran alkukausi silti ollut hyvä. Hänen ominta alaa kun on vastustajalle jäähyjen aiheuttaminen periksiantamattomuudellaan, sekä hermojen koettelu pikku tökkimisellä ja pään aukomisella.
Noista tehoista toki saatiin jo viime kauden loppupuolella maistiaisia, kun Miska oli kovassa iskussa Hifkiä vastaan käydyssä sarjassa.
Ne pelit, missä Miska on tällä kaudella yläkentissä käynyt paikkomassa, ei ole kovin ruusuisesti mennyt. Mies onkin omimmillaan alakentissä vähän pienemmällä peliajalla ja tulosvastuulla. Sieltä on kiva tuoreilla jaloilla ratkoa pelejä ja rottailla :)
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Olin myös ansiokkaan ketjun avauksen tehneen @McTorso kanssa yllättynyt siitä, ettei jo viime keväänä ollut tällaista ketjua syntynyt.

Valmentajan ja hyvän joukkueen pelaaja ennen kaikkea. Tekee kaikkensa, kuten pyydettyä ja vielä vähän päälle. Sailio on ilmeisesti toiminut hyvänä oppi-isänä ja kirittäjänä, sillä tuo kaksikko vaan tuntuu paranevan ottelu ottelulta. Pelimies Miska on ollut Hokin vuosista saakka, mutta nyt ammattilaiskuvioissa tuntuu paranevan kuin hyvä viini.

Oikeastaan erikoinen tarina seurattavaksi, sillä vielä ei tuossa roolissaan ole näkynyt kattoa potentiaalille. Kyllä sieltä soiden keskeltäkin kiekkoilijoita löytyy.
 
Gurkha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tätä ketjua on ilo upata. Täyty sanoa, että todella vahvoja näyttöjä on Miska antanut. Ilves peli oli kyllä kaikenkaikkeaan huikea näytelmä josta on hänen lisäkseen nostettava läpimurtoa tekevä Hakanpää. Sekä haluan kyllä nostaa myös tuon valmennuksen roolin ylös. Vahva on ollut Kärppien taival tällä kaudella. Miskan suoritusta nostaa vielä sekin, että eilen ei ketjukaverit olleet kyllä parhaassa mahdollisessa lyönnissä. Kiva tätä matkaa on seurata.
 
Järkyttävää. Olin Sailion ketjun perustamisen aikaan ihan sata varma, että Miskalle löytyy ketju. Näköjään muisti teki tepposet. Mielelläni olisin myös Humalojalle laulanut kauniin oodin.

Miska on hyvä mies. Pelaajatyypiltään ihan suosikkini. Mitä enemmän vihulaiset vihaa, niin sitä enemmän rakastan. Hymyni on kuin puhelimen akku, joka saa lisävirtaa jokaisesta poikkinaisesta sanasta Miskaa kohtaan Jatkoajan keskustelupalstoilla vihollisen leiristä. On se sellanen, onhan se.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Päällimmäisenä nousee Miskasta mieleen tällä hetkellä se arvokas piirre, että tuntuu viihtyvän ja olevan ns.tiuokoissa tilanteissa parhaimmillaan. Halu nousta ja ratkaista peli on kova. Eilen taas se rohkeus ja poikkeuksellisen voimakas tahto Miskan pelissä, mikä huokui kotisohvalle asti ennen sitä maalin syntyä. Hieno piirre urheilijalla, mutta ei ole luontaista ja itsestäänselvää tiukassa tilanteessa kuin tietyille pelaajille.
 
Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Tämä pyhäjärven apina lopetti sitten Dave Spinan kiekkouran. Toki rapatessa roiskuu sun muuta mutta silti toivoisi että joku kävisi tarjoamassa Miskalle sitä omaa lääkettä. Katellaan sitten uudestaan miltä maistuu.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS

Tästä tarkennusta? Loukkaantui viime kaudella pelissä KooKoota vastaan, pelasi yhden pelin myöhemmin Kärppiä vastaan ja sen jälkeen ei tainnut enää pelata. Millainen tilanne siis oli missä Humaloja lopetti Dave Spinan uran?
 
Joo vedä ne värilasit perseeseen. Kelaa vaikka sieltä jostain näätäarkistosta tuo tilanne missä Spina jätti kentän ja mikä oli pyhäjärven paviaanin osuus tapahtumaan.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Joo vedä ne värilasit perseeseen. Kelaa vaikka sieltä jostain näätäarkistosta tuo tilanne missä Spina jätti kentän ja mikä oli pyhäjärven paviaanin osuus tapahtumaan.
No mitä ihmettä? Ihan asiallisesti pyysin sinulta tarkennusta tilanteeseen, mutta sen jälkeen mennään henkilökohtaisuuksiin. Kysyn uudestaan, millainen se tilanne oli missä Humaloja lopetti Spinan uran?
 
snaphappy

Jäsen
Joo vedä ne värilasit perseeseen. Kelaa vaikka sieltä jostain näätäarkistosta tuo tilanne missä Spina jätti kentän ja mikä oli pyhäjärven paviaanin osuus tapahtumaan.

Voi hyvää päivää. Loukkaantui helmikuussa törmätessään Kookoon Arttu Pelliin maalin edessä. Kävi kokeilemassa yhden pelin Kärppiä vastaan, mutta ei pystynyt pelaamaan.
 
Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Voi hyvää päivää. Loukkaantui helmikuussa törmätessään Kookoon Arttu Pelliin maalin edessä. Kävi kokeilemassa yhden pelin Kärppiä vastaan, mutta ei pystynyt pelaamaan.

Ja Humaloja ei tehty mitään? Tako kentän pinnassa olevaa pelaajaa kun viimestä päivää. Tuommosen vitun turhakkeen takia meni ura. Toki tuo KooKoo matsi pani alun koko episodille mutta paviaani hoiti homman loppuun.
 
Spinan mukaan Kookoo matsissa tuli aivotärähdys. Ei ainakaan itse kommentoinut, että olisi uutta tullut vaan kommentoi ettei enää pystynyt pelaamaan. Vedähän happea vähän.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Katsoin huvikseni "näätäarkistosta" tuon Spina vs. Humaloja tilanteen, tilanne on sattuu 9.3.2017 pelatun Kärpät-TPS -ottelun jatkoerän viimeisessä aloituksessa, Humaloja painaa Spinan jäähän ja antaa vähän perinteistä naamahierontaa, näitä tilanteita sattuu n. 25 per jääkiekko-ottelu.
 
Mulla mennyt ihan ohi tunnarit tuonne näätäarkistolle. Voitko laittaa yyveellä?
 
Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
@Zodiac Miksi olet niin kusipää?

En ole kusipää. Mutta jos porukka täällä jotenkin vähättelee tai puolustaa Humalojan tekoa tuossa kyseisessä tilanteessa niin ihmettelen. Ei se ainakaan auttanut Spinan paranemista tuosta edellisestä tällistä. Raukkamainen teko kaikin puolin Humalojalta.
 
Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
@Zodiac korkki kiinni ja avaa ne kuuluisat silmät. Edes Spina ei väitä viimeisen loukkaantumisen tulleen kärppäpelissä, joten miksi hitossa sinun kanta olisi oikea?
 
JPL

Jäsen
En ole kusipää. Mutta jos porukka täällä jotenkin vähättelee tai puolustaa Humalojan tekoa tuossa kyseisessä tilanteessa niin ihmettelen. Ei se ainakaan auttanut Spinan paranemista tuosta edellisestä tällistä. Raukkamainen teko kaikin puolin Humalojalta.

Jokos olet KooKoon ketjussa käynyt reuhaamassa samasta?
Harmi Spinan kannalta, että ura loppui. Syy oli useat aivotärähdykset, joista viimeinen tapahtui KooKoo pelissä.

Et välttämättä ole kusipää, mutta nuo juttusi eivät sitä kyllä puolla.

TPS:n tähtilaituri kuntoutumassa - pelaako jo tiistaina? - Kiekkoareena
Tässä kiekkoareenan haastattelu Spinasta. Asiallinen juttu tapahtuneista.
 
Viimeksi muokattu:

Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tämä pyhäjärven apina lopetti sitten Dave Spinan kiekkouran. Toki rapatessa roiskuu sun muuta mutta silti toivoisi että joku kävisi tarjoamassa Miskalle sitä omaa lääkettä. Katellaan sitten uudestaan miltä maistuu.
Arvostus Miskaa kohtaan vain kasvaa. Tuollaiset sukeltelevat nilkit pitääkin noutaa jäältä pois.

Oikeasti todella harmi homma Spinan uran loppuminen ennenaikojaan, ja yksi syy lisää koventuneeseen linjaan pääniittejä kohtaan. Humalojan syyttäminen Spinan uran loppumisesta, noh, mitähän tuohon sanoisi. Parempi kun ei sano mitään.
 
tunsbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS&NHL, #11, #9, #96, #55, #24, #8, #44, #20, #86
Katoin ruudusta pätkän tosta 9.3 pelatusta Kärpät-Tps pelistä ja siinä siis jatkoajan lopussa Humaloja ottaa Spinan semmoseen karhunhaliin ja siitä Spina sit kaatuu Humaloja niskassa, en oo ihan varma, mutta taitaa otsa edellä mennä jäähän. Tai oikeastaan visiiri edellä. Siitä sit Spina kääntyy ja Humaloja hieroo hanskaa naamaan.

Tuskin toikaan on sitä KK pelissä tullutta iskua parantanut.
 
holynordic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Україна
Jos pelaaja on loukkaantunut tai puolikuntoinen edellisen vamman jäljiltä, niin se pitäisi olla ihan pelaajan itsensä sekä hänen edustaman joukkueen vastuulla, että jäälle päästetään mies vain siinä kunnossa, että pystyy täysipainotteisesti pelaamaan. Joka joukkueessa on joku miskahumaloja, jääkiekko on fyysistä peliä ja koska vauhti on kova ja tunteet pelissä, myös vahinkoja voi sattua. Jos pelaaja on toipilas ja jäällä sattuu joku uusi haaveri, joka pahentaa edellistä vaivaa, niin kysyisin kyllä, miksi pelaaja on edes päästetty pelaamaan? Olen pahoillani Spinan ikävästä uranloppumisesta, mutta syyllistä on turha tässä vaiheessa enää hakea ja Miska se ei ainakaan ole, jäitä hattuun.

Jotta ei menisi ihan ohi aiheen, niin onhan se Miska semmonen. No, eikai tuollaisesta pelaajasta voi olla pitämättä, joka uurastaa illasta toiseen joukkueen eteen, haluaa tehdä maaleja ja kykenee ratkaisemaan pelejä tiukoissakin tilanteissa, ja siinä sivussa pääsee vielä näin hienosti ihon alle. Saattaa tuo Sailio-Humaloja olla vastustajille melko kettumainen kaksikko.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös