Minkälainen olisi sinun kisastudiosi?

  • 2 500
  • 26

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Nyt kuvitelkaa mielessänne, että YLE:n pomo Mikael Jungner soittaa ennen seuraavia jääkiekon MM-kisoja teille ja tekisi mielenkiintoisen ehdotuksen.

Ehdotuksen, että juuri Sinä saisit päättää minkälainen on YLE:n kisastudio tulevissa jääkiekon MM-kisoissa.

Jungner kuitenkin asettaisi ehdoiksi, että kisastudiossa olisi oltava yksi juontaja ja vähintään kaksi asiantuntevaa, jääkiekkoon jollain tapaa liittyvää kommentaattoria. Mutta rajaa kuitenkin ehdottomasti valintasi koskevan vain kisastudiota, sillä Antero Mertaranta ja Niki Juusela eivät lähde kulumallakaan pois selostajan palleilta.

Mitä sinä tekisit? Tottakai ottaisit haasteen vastaan, mutta ketkä olisi sinun valinnat kisastudion juontajaksi ja kommentaattoreiksi? Toisin sanoen minkälainen olisi sinun fantasia-kisastudiosi? Vai onko se jo koossa oleva Suominen-Jortikka-Suhonen?
 

M10

Jäsen
Parhaiden paikkojen Vilma ja Voittopotin Nelli toimisivat kisastudion pääjuontajina. Ei siellä aina tarvitse peliä analysoida. Puhuisivat vaikka hevosista. Jollain erätauoilla sitten cobol, P.Sihvonen, Mr.Scarface ja Pekka Jalonen vetäisivät pienen paneelikeskustelun ja siinä juontajana toimisi Simo Ali-Baba-Mufajed (entinen Rantalainen).
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Noh..Suominen on ihan ok eli saisi jäädä meikäläisen studioon. Kommentaattoreiksi voisin pienin varauksin valita P.Sihvosen, mutta olkoon hän riskivalinta tässä omassa kokoonpanossani. Perinteisiä arvoja studiotiimissä voisi kantaa Hannu Aravirta. Vierailevana tähtenä itse kansleri Kummola. Näillä mennään!

Mutta eihän Jortikassa ja Suhosessakaan mitään vikaa ole. Onhan heillä oikeus esittää mielipiteensä asioista ja sitä varten siellä studiossakin istuvat. Tuskin sinne studioon koskaan saadaan sellaisia kavereita, joihin kaikki olisivat tyytyväisiä, saati sitten varauksetta samaa mieltä. Täytyy tässä välissä todeta, että hämmästyttävän yksimielisiä ovat nämä kaksi juroa olleet. Yleensähän Suhonen on kaikesta eri mieltä, koska kiekkoilun arvot, asenteet,tavoitteet ja ihanteet ovat vähintään vääristyneet. Onkohan sitä lahjottu sikaareilla ja punaviineillä?
 

Beagle Boy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Luomuteurastajat (RIP)
Studioemäntänä Inka Henelius.

Asiantuntija nro. 1. Ara, nro. 2. Rudi, jos ei pelaa ja nro. 3. Pasi Nurminen.

Tikkanen voi sitten puhella pehmosiansa Tikiboxissa.
 

Panzerfaust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Endlösung...für alle Probleme
En jaksa studioisäntiä miettiä, joten Suominen jatkakoon, kun osaa kuitenkin kysyä välillä oleellisiakin asioita.

Vakiokommentaattorit kiertäisivät:

Ykköstiimissä Raimo Summanen kävisi tiukkaa ja yksityiskohtaista debattia itsensä Raimo Summasen kanssa.

Toisessa ketjussa sitten Hannu Aravirta ja Pentti Matikainen vaihteen vuoksi. Jortikka tosin käy myös.

Mitään ulkopuolisia hörhöjä ei tarvita.
 

TML

Jäsen
Viivi "Ron Jeremy Roenick" Avellan voisi olla emäntänä ja kommentoijina Niemisen Ville ja Toskala ainakin.
Sitten näitä ns. "kiekkotietäjiä" esimerkiksi jatkoajasta olisi mukava nähdä paikalla.
 

scholl

Jäsen
Studioisännäksi joko Arto Nyberg tai Peter Nyman. Ei ole väliä tietävätkö lätkästä, mutta osaavat johtaa keskustelua. Ja plussaa vain jos feissistä näkyy välillä kyllästyminen.

Kisastudion pitäisi olla mestassa, jonne pelaajien on helppo tulla heittää läpyskää otteluiden jälkeen. Samoin valmentajien. En tiedä missä se studio nyt on, mutta ainakin Globenissa '95 se oli aika mestoilla, koska menivät edestakaisin.

Toinen asiantuntijoista voisi olla Lindforsin Sakke. Jortikka on jotenkin niin vastenmielinen hahmo, etten häntä tahdo nähdä. Ja toinen asiantuntija voisi olla sitten joku muu.

Lopussa voisi olla sellainen puistonpenkillä tapahtuva spekulointi päivän tapahtumista. Siis sillä tavalla kuin mitä Ahtisaari ja Manu tekevät Itsevaltiaissa. Siihen hommaan laittaisin Tarmo Ropposen ja Arvi Lindin.
 

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Suomis Tapsa voi jatkaa isäntänä. Analyysejä Tamilta (ne prinsiipit ja ottelun 4 ratkaisutekijää: moket, yv, av, individual effort), Ville Niemiseltä, Arajuurelta ja Tiki omaan poksiin. Studiossa vaihtuvia vieraita kommentoimaan, esim. joku fani tai muu kotisohvan tietäjä. Jos kisat Saksassa niin scholl kommentoimaan kisojen tunnelmaa ja atmösfääriä oluttuopin ääreltä. :)
 

Benny S.

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Tapsa juontajaksi.

Tami ja P. Sihvonen asiantuntijoiksi.

Esa Tikkanen ja Brett Hull höpöttämään kilpaa poksiin.
 

Baikonur

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tapsa hoitaa hommansa komeesti, joten Tapsa juontaa. Kommentaattoreina Raipe ja Jortsu. Raipe vähäisestä kokemuksestaan huolimatta luonnollisesti kertoisi asioita pelaajan näkökulmasta ja Jortsu sanavalmiina, näkemyksellisenä ja myös hieman kokeneena lausuisi kommenttejaan samaan tapaan kuin nytkin. Väritöntä sanoo joku. Ammattitaitoista väitän silti. Tässä oma kokoonpano, jatkakaa.

Boxiin en ota kantaa muuten kuin että sehän on automaattisesti Tikille varattu.
 

d2uce

Jäsen
Päiväkahvit chat-ohjelman Tomi studioon "isännäksi".

Asiantuntijoiksi tietysti Juhani Tamminen rajattoittamattomalla ajankäytöllä, ei haittaa vaikka erä olisi jo alkanut, kyllä Mertaranta jaksaa odottaa ja aisapariksi Tammiselle Sakke Pietilä julmetun kokoisella fläppitaululla varustettuna. Kolmas "asiantuntija" vaihtuisi joka erätauolle, jottei homma menisi liian selkeäksi.

Tikiboksiin lisäosaksi aina kisakaupungille maleksimaan ja huonoja vitsejä kertomaan palkattaisiin Lehterän Tero.

Ilkka Kanerva hoitaisi ulkomaalaisten pelaajien haastattelun yhdessä Marika Fingeroosin kanssa.

Leijonat pelaajakorttiformaatissa esittelisivät soljuvasti Tanja Saarela ja Susan Kuronen. Osuuden nimeksi voitaisiin vaihtaa joku mielikuvituksellinen "Leidit laitureina" eli sitten sentterin paikalle asettuu aina joku Leijonista.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Tapsa saa jatkaa isäntänä, mutta kun studion henki muutenkin muuttuu, saa Tapsa olla oma itsensä ja vetää päälleen ne nahkavermeet koppalakkia myöten. Asiantuntijoina Sami Helenius ja Pasi Nielikäinen, ja vaihtuvina vieraina haetaan tältä palstalta viikon kovin fyysisen pelin ja Jarkko Ruudun vastustaja, riidelkööt noiden kanssa.

TOP5:sia on kaksi erilaista, Jarkko Ruudun TOP5-taklaukset ja TOP5- Tissit katsomossa, taustalla soi (kuten myös aina muutenkin kun joku soi) Rotten Sound ja vanha Impaled Nazarene. Ruudun taklauksia tietysti analysoidaan ja ihaillaan kovasti, ketään kiinnosta noi pelianalyysit.

Haastattelut hoitaa Kiira Korpi ja Susanna Pöykiö, luistimet jalassa ja tanssimekoissa. Ja ohjeistetaan se kameramies kuvaamaan oikein.

Pakollisena naisten osiona voisi olla vaikka Jutilan tutustuminen paikalliseen ruokakulttuuriin.

Ehkä tuota jaksaisi vähän enemmän katsoa.
 

pete666

Jäsen
Suosikkijoukkue
BLUES
Morrow10 kirjoitti:
Parhaiden paikkojen Vilma ja Voittopotin Nelli toimisivat kisastudion pääjuontajina. Ei siellä aina tarvitse peliä analysoida. Puhuisivat vaikka hevosista. Jollain erätauoilla sitten cobol, P.Sihvonen, Mr.Scarface ja Pekka Jalonen vetäisivät pienen paneelikeskustelun ja siinä juontajana toimisi Simo Ali-Baba-Mufajed (entinen Rantalainen).

Ei saatana! Aivan loistavaa settiä. Jari Sarasvuon ja schollin cornerit myös lähetykseen mukaan! Sarasvuo kertoilisi henkisen tiimityön merkitystä yritysnäkökulmasta ja schollille voisi avata "minä ja mun autot ja punttis ja prätkä ja euroviisuhomot ja ulkomaat ja besserwisser hässäkän" Tuo hipoisi täydellisyyttä....
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Kisastudion juontaja olisi tietysti kaunotar Laura Ruohola :)
Asiantuntijaksi/kommentaattoriksi ottaisin nykyisistä Jortsun ja mitäs MM-lätkä on ilman etunimi kaimani Tammista? :D
Joku jo ylempänä pisti Niemisen Villen, olisi loistava asiantuntija.
Eli nelikolla Ruohola-Jortikka-Tamminen-Nieminen mentäisiin ja haastattelut hoitaisi Suominen.
Ja tietenkin Tikiboxi!

Näillä mennään.
 

Metalheart

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Chris Pronger, HC '05 Banská Bystrica
Juontajaksi itseoikeutetuksi Marco Bjurström, jotta saadaan naminami-positiivisuutta ajatteluun perinteisen "me ollaan hävitty tää peli"-ajattelun sijaan.

Jokaisella erätauolla esitetään koko erätauon mittainen nykytanssiohjelmannumero by Jorma Uotinen ja vierailevina tanssiparina leijonien eri pelaajia, tämä korvaa perinteisen henkilökuvan. Loppuhuipennuksena finaalin toisella erätauolla tulista tangoa á la Erkka W. ja Hantta V.

Pelit selostaisi Päiväkahvit ohjelman juontaja Tomi.

Pelien jälkeiset analyysit "mikä meni vikaan, me jälkiviisaat"-osiossa toimittaisi Dr. Phil.

Studiolähetyksen loppuun Jari Sillanpään tulkintoja eri jääkiekkoaiheisista lauluista kuten Ne Luumäet- Tie Domi (poliisi), Ihanaa, leijonat, ihanaa tai den glider in.
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Ennen joka pelia pidettais Elimination Game jalkapallojoukkueen jokaisesta pelipaikasta vuorollaan.

Lisaksi kaljaa ja kolme arsyttavinta biisia.
 
Tapsa saa ehdottomasti jatkaa isäntänä. Ylivoimainen suosikkini kommentoijaksi olisi Tomi Kallio - ainakin Suomen peleihin.
Muuten voisi sitten olla parivaljakkoina Sihvonen - Kummola, Peltomaa - Nielikäinen, ja soolo-osuuden saisi Tero Lehterä nalleboksereissaan ja Suomisen tilalla olisi Ruoholan Laura.
Pelaajakorttien ym. jonninjoutavien raporttien ja haastatteluiden sijasta Pietilä ja Tamminen voisivat piirtää kilpaa taululle.
 

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aidosti Sysipaska
Beagle Boy kirjoitti:
Studioemäntänä Inka Henelius.

Ei ei ja vielä kerran ei.

Vaikka Inka onkin nätti tyttö ja mun suosikki ihan senkin vuoksi, että samassa lukiossa oltiin, niin neidin puheen pitää vielä parantua huomattavasti, että kisastudion juontajaksi menisi. On petrannut, mutta vieläkin huomaa, että joskus urkkaruudun vetämisessä on välillä selviä ongelmia puheen takkuilun vuoksi. Olenko mä ainoa kuka on muka tätä mieltä? Jotain haastatteluja joskus katsonut livelähetyksissä ja niistäkin näkee, että treeniä kaipaa vielä. Muuten varmasti ihan pätevä, sitä en yhtään epäile.
 

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tapsa on hyvä isäntä.

Asiantuntijat olisivat kansainvälisiltä kentiltä tuttuja ja ne voisivat vaihtua joka kisapäiväksi, esimerkiksi sen mukaan, mikä maa on Suomea vastassa. Pelipäivänä Suomi-Saksa siis studiossa voisi olla kommentoimassa Eric Kühnhackl ja Xaver Unsinn (hattu päässä tietysti). Samalla käytäisiin läpi kyseisten herrojen kanssa suomalaista kiekkohistoriaa, esimerkiksi muistelemalla vuoden 1983 kisoja.

Kari Mänty toimii tulkkina ja Megavisan Marika luettelee kotipelin numerot.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Itse rakentelisin kisastudioksi tutun konseptin vuoden -95 kisoista. Isäntänä häärisi itseoikeutetusti Olli Keskinen ja vakiokommentaattorina Sakke Pietilä. Toinen kommentaattori voisi vaikka vaihdella ja tämä 2. kommentaattori voisi vuorollaan olla vaikkapa Jukka Tammi, Jarmo Myllys tai Timo Nummelin, mutta kuitenkin joku entinen huippupelaaja.

Niin ja Kisastudioon ihmiset voisivat lähetellä postia ja niitä myös luettaisiin studiossa. Nykyään noiden postien lukemiset ovat jääneet aivan liian vähälle.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
No jos ihan puhtaasti kaikki kulut maksetaan -periaatteella mentäisiin,niin Nahka-Tapsa saisi jatkaa isäntänä. Vakiovieraista ainoastaan Sakke Pietilä olisi pakko saada ja studion takaseinän kokoinen fläppitaulu tietenkin. Jortikka ja Summanen vakiokeskustelijoiksi, Pasi Nurminen ja Mälkiän Hessu vaihtuviksi jäseniksi. Alpo Suhosta roikotettaisiin katosta köyden varassa, ja jos Jore tai Rami tulevat kiukkuiseksi väittelystä, niin silloin mätkittäisiin hetken aikaa lätkämailalla Suhosta läskeille. En tiedä, että lähtiskö Alpo tuohon, mutta kysyisin kuitenkin.

Kisastudiossa otettaisiin pakosti muutama bisse ja syötäisiin sipsejä tai moskovalaista kebabia.

Vuorovaikutusta katsojien kanssa haluaisin paljon enemmän. Joka päivälle parikin kilpailua, tai vaikka kilpailu jossa joku katsoja pääsisi joka viikon lopulla mukaan kisastudioon heittämään läimää Joren ja Ramin kanssa suoraan lähetykseen.

Lopussa näytettäisiin (hyvät) tissit. Aina.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Itse rakentaisin studion niin, että juontajana olisi ehdottomasti Laura Ruohola. Asiantuntijoina sitten valmentajista Tamminen ja Jortikka, niin olisi väittelyä ainakin tiedossa. Pelaajapuolelta mukaan otetaan Ville Nieminen ja Esa Tikkanen.

Kaikki viisi, kun ovat samaan aikaan studiossa lisäättynä Suomenpelin jälkeen tulevilla pikavierailuilla, niin eiköhän siitä saada aikaiseksi hyvää keskustelua. Tosin ulkomaalaisia valmentajia ja miksei pelaajiakin voisi käydä poikkeamassa sopivin väliajoin paikalla.

Top5-koosteet kuuluvat ehdottomasti mukaan, ja lähetysaikoja voisi hieman pidentää alusta ja lopusta, että kaikki oleellinen saadaan varmasti sanotuksi.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Tapsa on hyvä, mutta parempi hyvän kielitaitonsa takia haastattelu-ukkelina. Siinä olisi Jönssonit ja kumppanit ihmeissään kun heitä haastattelisi pieni kalju ukkeli nahkahaalarissa.

Kisastudiossa voisi olla vaikka Olli Suominen tai joku kiva friidu. Kommentaattorit oltava ilman muuta, joten Tamminen olisi joka lähetyksessä. Toinen vaihtuva kommentaattori pakko olla pelaaja. Kukaan ei kestä Alpoa..

Vierailijoina pelkkiä naisia(Tomi Kallio ei siltikään kelpaa) kuten Kiira, Kuronen, Ruoholan Laura, Nelli ja Hyssälä. Hyssälän stuodiossa ollessa tulisi TOP 10 jääkiekkoväkivaltaa.

Pelaajakortit on nähty, ei kiinnosta. Jutilaa enemmän telkkariin. Tuolla edellä on jo mainittukin Jutin ruokakulttuurista Venäjällä.

Eli pelaajakorttien tilalle Jutin Kauhamatkalla Venäjällä!
 

Rocco

Jäsen
Ensinnäkin, erätauoilla selitettäisiin kiekkotermejä tyyliin "hockey for dummies".

Eli kamera jäälle ja pelinomaisesti selitettäisiin mitä tarkoittaa vaikka "maskin tekeminen". Vietäisiin kamera maalivahdin asemaan jäälle ja sitten lauottaisiin, ja kotisohvalla saisi ihmiset miettiä että "miksei sitä kiekkoa näkynyt Ruudun Jarkon takaa". Ja samalla tavalla laukojan silmin nähtäisiin millaista se sinne maskiin on kiekkoa laukoa. Paljon kamerakulmia ja piirrettyjä viivoja yms.

Studioisännäksi Suominen, vieraiksi ainakin Juhani Tamminen, Ville Nieminen, Josef Boumedienne, Mikko Manner, Lapanen ja muita hyvää sulavaa juttua heittäviä kavereita. Rajoituksena että ei saisi olla kahta enempää kerralla, muuten 18 minuutin erätauko menisi sekunnissa ohitse. Ja joka ottelun alla Sihvonen voisi analysoida joukkueita. Ja tottakai, vakiovieraina olisi kiertävällä vuorolla muutama Jatkoajan keskustelupalstan asiantuntija, kuten minä.

Koko helahoito vedetäisiin läpi nahkasohvilta, huuruiset lasit taustalla, ja vierailla asukoodina "ei ainakaan pukua". Ja kaikki hintit pois studion sisustustiimistä. Tuodaan jostakin ABB:ltä muutama sorvaaja laittamaan paikat kuntoon.

Pelaajakortit hemmettiin, ellei niitä tee joku kyseisen pelaajan seurakaveri. Tulisi sisäpiirin läppää ja kaikkea muutakin kuin sitä perinteistä tuubaa.
 

Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raipen reippaat pojat
Selostustehtävät anneettaisiin takaisin Mika Saukkosen ja Timo Jutilan osaaville harteille. Saukkonen yrittäisi pysyä kärryllä pelin tilanteesta ja toistelisi määrätyn väliajoin tulosta ja kertoisi pelatun ajan. Juti puolestaa lähettelisi terveisiä nikilaudoille kotiin ja kertaisi vuoden 1995 tunnelmia. NHL pelaajien esittely ja kommentointi annettaisiin tietysti Leo "teppo-winnipeg" Silolahdelle.

Studiota isännöisi yksinoikeutetusti Sporde "Mestari" Porttila. Vieraina olisi vuorollaan duot Jukka Suutari ja Tanja Saarela sekä Petteri Sihvonen ja Kalervo Kummola. Studiotiimiin kuuluisi tietenkin Tiki Tikkanen joka kertoisi kisapaikkakunnan yöelämästä ja muista kuulumisista yhdessä Hannu Aravirran kanssa. Vaihtuvina vieraina olisi mm. Kulta-Curre Lindström, joka raportoisi raportoisi paikallisen raviradan ominaisuuksista. Jere Karalahti motivoisi leijonat ja katsoja pronssipelin syvimpää olemukseen.... ym.

Edit. Typo
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös