Minkä takia Tappara saa polvitaklata ilman rangaistuksia?

  • 26 692
  • 120
Kyyneleet ja mällit taas väsyneillä käsillä. Mikki hiirtä on sanottu mikki hiireksi. Sitähän se on. Ja tiesikö se Mutanen siinä kohtaa, että mikki oikeesti loukkantu, eikä makoillut vaan jäähyn toivossa? Muutenkin taklaus oli täysin puhdas, jota toi kääpiö nyt ei vaan osannut ottaa vastaan muuten kuu pää syvällä perseessä. Jos tosta tulee jotain pelikieltoa ja kauden päättävästä polvitaklauksesta ei, niin joko sääntöihin tai niihin tulkintaan on tultava aika helvetin isoja muutoksia.
Olipas hieno viesti, onnittelut! Kannattaa muuten putsata ne kädet ennen kirjoittamista, sotkeentuu näppäimistö muuten.

Et taida olla ihmisen anatomian suhteen kovinkaan valveutunut? Nimimerkki GTRapid linkitti muutaman kuvan tilanteesta. Voit siitä käydä tarkistamassa missä se Haapalan pää tilanteessa oli. Mutta, jos koet ahdistusta väärässä olosta, niin älä käy, vaan jatka jankuttamista - henkinen tilasi kuitenkin vaikuttaa nopealla tekstianalyysillä olevan kuitenkin inasen häilyväinen.

Mutta tarkistuksena vielä ennen dramaattista loppupaljastusta; mahdollisesti kauden päättävästä laitataklauksesta ei saisi tulla pelikieltoa, jos polvitaklauksestakaan ei tullut? Saako mistään tulla? Paitsi tietenkin kuvitteellisesta lentävän lavan osumasta.

Ja nyt - rummun pärinää - Mutaselle ei tullut pelikieltoa.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Rönn= otteluvalvoja?

Ei vaan tuomareiden esimies, erotuomarijohtaja, ylempänä otteluvalvojaa. Rönnin lausunto ei siis sinulle kelpaa, okei. Ole vahva uskossasi, sitä tulet tarvitsemaan.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Mutta tarkistuksena vielä ennen dramaattista loppupaljastusta; mahdollisesti kauden päättävästä laitataklauksesta ei saisi tulla pelikieltoa, jos polvitaklauksestakaan ei tullut? Saako mistään tulla? Paitsi tietenkin kuvitteellisesta lentävän lavan osumasta.

Ja nyt - rummun pärinää - Mutaselle ei tullut pelikieltoa.
Sen Haapalan loukkaantumisen aiheutti Haapalan oma sekoilu ei se Mutasen taklaus, ei puhtaasta taklauksesta tule antaa pelikieltoa ja jäähy pelissäkin oli liian kova rangaistus.
Se, että vastustaja loukkaantuu ei tarkoita samaa kuin rike ja tässä tapauksessa se oli nimenomaan niin seuraus oli Haapalan omaa erittäin huonoa pelaamista.
Rantakari taas taklasi polvella se on aina kiellettyä ja päätti Ruutun kauden siitä olisi pitänyt tulla niin pelissä 5+20 ja jälkikäteen pelikielto se oli huomattavasti törkeämpi temppu kuin Mutasen taklaus.

Voi kun Juntunen on päässyt ihon alle kummasti vaan se avustava otteluvalvoja osuman näki kun siitä raportin teki.
Kyllähän tuolla Tapola vollottaa tuomareista ja vastustajan kielenkäytöstä kuinka surullista kun muistaa Tapolan oman kielenkäytön.
 

Mac^

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara & Suomi lajista riippumatta
Voi kun Juntunen on päässyt ihon alle kummasti vaan se avustava otteluvalvoja osuman näki kun siitä raportin teki.
Kyllähän tuolla Tapola vollottaa tuomareista ja vastustajan kielenkäytöstä kuinka surullista kun muistaa Tapolan oman kielenkäytön.

Vai olisikohan käynyt niin, että Tapola ja Tappara ovat päässeet sinun ihosi alle?

Ihon alle... aika kulunut termi täällä Jatkoajassa jo. Hymiö. Tosin tälläkin pääsen @Jani82'n ihon alle.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Sinä puhuit nimenomaan otteluvalvojasta. Rönn on ainoita henkilöitä tuolla organisaation yläpäässä, jota kohtaan minulla on kunnioitus. Uskaltaa livetä siitä rintamasta, joka selkeissäkin tapauksissa kiistää tuomarivirheen.

En kirjoittanut sanaakaan otteluvalvojista vaan vastasin sinun viestiisi jossa kyselit koska otteluvalvoja on kyseenalaistanut tuomareiden päätöksiä. Scrollaa muutama viesti ylöspäin, kyllä se sieltä löytyy.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kyllähän tuolla Tapola vollottaa tuomareista ja vastustajan kielenkäytöstä kuinka surullista kun muistaa Tapolan oman kielenkäytön.

Esimerkkejä näistä Tapolan omista vollotuksista voisi kyllä listata enemmänkin, kun tuntuu olevan Porissa ja Tampereen toisessa päässä paljonkin tietoa näistä Tapolan avautumisista.

Ja tiedoksi aivan kaikille, että kyllä valmentajat varmasti antavat kommentteja tuomaroinnista, kun jokainen toimittaja asiasta ihan varmasti kysyy - ja juurikin kohuskuuppien toivossa. Näistä sitten kerrotaan, mitä kerrotaan ja miten kerrotaankaan. Tapola otti viime kaudella tuomarointiin kantaa varsin värikkäästi ja aika suoraan myönsi, että esim. game 5:n voittomaali on kyseenalainen.

Tappara-Ilves -sarjassa käytiin todella kuumana puolin et toisin, mutta mediapeliä ei kumpikaan valmentaja juuri käynyt. Tapola kommentoi lähinnä Ilveksen hyvyyttä jokaisessa pelissä ja toisteli samoja mantroja, kuinka Tapparan vain pitäisi sinnikkäästi pysyä kiinni omassa identiteetissään. Ja minä en edes jaksa osoitella Pekka Virtaa mistään tuomari-itkuista, koska Pekka Virta on kuitenkin kovan luokan kiekkovalmentaja ja on harvinaisen sinnikkäästi jaksanut uskoa itseensä ja omaan kiekkoajatteluunsa.

Suurempi ongelma kuin se, mitä valmentajat mediassa sanovat on se, että toistuvasti media hakee, etsii ja tarvittaessa jopa luo kohut aivan tyhjästä. Esimerkkejä on tarjolla lukuisin, kun media syöttää valmentajalle sanat suuhun ja sen jälkeen uutisoi asian toisella tavalla ja irrottaa kontekstistaan totaalisesti. Minun mielestäni valmentajien räyhääminen ja ulina + valitus vaihtoaitioissa jopa kuuluu asiaan ja tuomareita halutaan keskustelemaan sellaisista tilanteista, jotka LUONNOLLISESTI nähdään oman joukkueen kannalta huonoiksi vihellyksiksi.

Jos tähän asiaan halutaan oikeaa kehitystä niin se todellinen kehitys tulee sieltä median suunnalta: ei rakenneta tietoisesti sitä kuplaa tuomareiden ympärille ja heidän ratkaisujensa ympärille vaan uutisoidaan pelin tilanteet kuten ne menivät. Voi toimittaja sanoa rehellisesti, että tilanne oli kyseenalainen tai aiheutti keskustelua, mutta media luo omalla skuuppihakuisuudellaan juuri sen foorumin, jossa saadaan se vesilasissa oleva pyörremyrsky oikeasti kuplimaan ulos sieltä.

Ja sitten on tietysti kasa tunteella eläviä faneja, jotka ovat väreistään ja karvoistaan huolimatta aina tämän median vietävissä. Tapolalla on taskussaan kolme hopeaa ja yksi mestaruus, joten hänellä on kokemusta näistä kevään peleistä. Katsotaan tuleeko Tapolan meriittilistalle lisää hopeaa vai mestaruutta, mutta joka tapauksessa kyllä Tapolalla on hyvät näytöt näistä valmennushommista.

Koko suomalaisen kiekon etu olisi se, että keskustelu kehittyisi siihen jalkapallokeskustelun suuntaan, jossa tuomareiden virheet eivät enää olisi keskustelun keskiössä vaan siellä olisivat pelaajat ja se itse peli eikä niinkään ne kaikki muut osapuolet, jotka siellä ovat. Virheitä sattuu kaikille - niin kurinpidolle, tuomareille jne.

No miksi niitä mediapelejä loppuviimein sitten kuitenkin aina pelataan? Vastaus löytyy aina Liigasta: Liiga on heikosti johdettu organisaatio, jolla on sekava kasa erilaisia intressitahoja, joilla on hyvinkin eriäviä intressejä. Koska Liiga on heikosti johdettu siihen on helppo vaikuttaa ulkopuolelta, koska johtaminen ei ole selkeällä ja kestävällä pohjalla eikä se ole avointa. Liiga on joutunut ihmeelliseen tilanteeseen, kun se on yrittänyt pysyä siellä hyvissä vanhoissa ajoissa, kun kuppikuntajohtaminen oli muodissa ja yksi jyrähdys riitti rauhoittamaan kentän. Nykyaikana ihmiset ovat avoimempia, lukevat enemmän ja arvioivat toimintaa aina vain entistä tarkemmin - samoin kuin interaktiivinen media vie viestit nopeasti koko kiekkokansan tietoon. Jos Liiga olisi hyvin johdettu organisaatio - toimittajien, valmentajien, pelaajien ja fanien painostukset sekä median painostus eivät realisoituisi joka kerta siten, että toimijoita vaihdellaan, mutta koska painetta ei heikosti johdettu organisaatio kestä on selvää, että kaikilla näillä jutuilla on vaikutusta ja tällä tavalla saadaan vaihteltua mielivaltaisesti oikeudenjakajia ja pidettyä tehokkaasti keskustelu kaikessa muussa kuin siinä itse asiassa, joka sitten sataa mediatykkäyksinä ja klikkauksina mainostajien laariin.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
No miksi kommentoit noin, kun minä puhuin otteluvalvojista? Oletuksena on, että puhutaan samasta asiasta. Minä esitin sinulle kysymyksen ja sinä sitten vastaat asian vierestä. Mun moka, olis pitänyt arvata.
Olen tässäkin keskustelussa sen vähemmistön joukossa, jolla ei finaalisarjassa ole niitä kuuluisia värilaseja päässä. Kauden aikana kommentoinut muutamia taklauksia, joissa mielestäni puhallukset ja jälkiseuraamukset menneet pieleen.
Ei kannata, jollain tavalla täällä aina nähdään nämä hyökkäyksenä omaa suosikkia kohtaan ja provosoidutaan. Minä arvostelin tässäkin ainoastaan tuomareita, en puhunut mistään suosimisista tai Tapparan pelityyleistä.

Niin, oma mielipiteeni kahdesta puhetta herättäneestä tapauksesta on se että Rantakarille olisi kuulunut rangaistus polvitaklauksesta, mielestäni kriteerit täyttyivät. Sen sijaan Haapalan tapauksessa tuomarit vihelsivät oikein, laitataklaus ja koska loukkaantuu niin ulosajo on ainoa vaihtoehto. Ei Mutasen taklaus mikään ylilyönti ollut, tilanteessa oli paljon huonoa tuuria, Haapala ei ollut valmis ottamaan taklausta vastaan koska kamppaili kiekosta toisen KalPalaisen kanssa.
 

Goner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL
Olet kyllä ensimmäinen pelle, jolle oikeasti harkitsen ignoorausta. Voisit myöntää joskus erehtyneesi, eikä hokea jotain mantraa värilasit päässä.

Olen itse saanut todistaa Ahon/Aaltosen jatkoaikamaalien muodossa, kun tietyt kädet ovat kadonneet palstalta viikoiksi eikä mitään kommentteja ole tullut mihinkään, ei tosin mestaruusonnittelujakaan. Toivottavasti saat vielä saman kokemuksen :D No vitsi vitsi.

Jokaisen olisi hyvä ainakin hieman miettiä omia värilasejaan, kannattaa pitää ja omia puolustaa, mutta joku raja sentään. Mutasen taklaus oli minun mielestä puhdas ja tilanteessa oli huonoa tuuriakin että loukkaantuminen tuli. Mutasen huuhtelu on ihan normaalia turhautumista tuollaisessa tilanteessa, tuskin hän tajusi että Haapala pahemmin itseä loukkasi. Ei ratkaissut mitään, mutta oli turha vihellys.

Tuomarivirheitä on sattunut tämän vuoden finaaleissa niin kuin aiempienkin vuosien finaaleissa. Ja tulee sattumaan niin kauan kuin liiga ei tähän panosta. En usko että kukaan joukkue pitkässä juoksussa tällä etua saa, mutta toki yksittäisessä pelissä tai jopa sarjassa voi saada. Saarenheimon käsi never förget.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
No miksi niitä mediapelejä loppuviimein sitten kuitenkin aina pelataan? Vastaus löytyy aina Liigasta: Liiga on heikosti johdettu organisaatio, jolla on sekava kasa erilaisia intressitahoja, joilla on hyvinkin eriäviä intressejä. Koska Liiga on heikosti johdettu siihen on helppo vaikuttaa ulkopuolelta, koska johtaminen ei ole selkeällä ja kestävällä pohjalla eikä se ole avointa. Liiga on joutunut ihmeelliseen tilanteeseen, kun se on yrittänyt pysyä siellä hyvissä vanhoissa ajoissa, kun kuppikuntajohtaminen oli muodissa ja yksi jyrähdys riitti rauhoittamaan kentän. Nykyaikana ihmiset ovat avoimempia, lukevat enemmän ja arvioivat toimintaa aina vain entistä tarkemmin - samoin kuin interaktiivinen media vie viestit nopeasti koko kiekkokansan tietoon. Jos Liiga olisi hyvin johdettu organisaatio - toimittajien, valmentajien, pelaajien ja fanien painostukset sekä median painostus eivät realisoituisi joka kerta siten, että toimijoita vaihdellaan, mutta koska painetta ei heikosti johdettu organisaatio kestä on selvää, että kaikilla näillä jutuilla on vaikutusta ja tällä tavalla saadaan vaihteltua mielivaltaisesti oikeudenjakajia ja pidettyä tehokkaasti keskustelu kaikessa muussa kuin siinä itse asiassa, joka sitten sataa mediatykkäyksinä ja klikkauksina mainostajien laariin.

Kaipaamatta enempää aikaa mennyttä totean, että Jarmo Muukkosella sentään oli keväällä 2006 kanttia ensin nauraa väsähtäneille videoaneluille eri joukkueilta. Hymistelyn jälkeen tuli ukaasi, että ellei tämä peli lopu, lävähtää sakko.

Hiljeni muuten hieman se videoiden pyörittely SM-liigan suuntaan. Kyllä liigaseurat tottelevat isännän ääntä.

Liittyy peterran hyvään postaukseen. Ongelman ydin on sarjan johtoportaassa, mutta vähän uskon muutosten tuulten puhaltavan. Kaikki ei uusiudu päivässä, mutta näen kyllä vaikkapa Jyri Rönnissä paljon mahdollisuuksia karsia turhuuksia, joista nyt "pääsemme nauttimaan".

Finaalien rotaatio oli huono kokeilu (kuten erotuomariketjussakin mainitsin), mutta jaksan uskoa parempaan huomiseen.
 

Laps Suomen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Japa Levonen sen myönsi vihdoinkin. Toki pienet seurat ottaa turpaan koko ajan. Ketjunaloittaja oli sentään oikeassa. Jäi vaan mieleen tämä ketju, ja vaikka saman joukkueen kannattaja olenkin, niin polarisaatio noista ajoista jatkaa vaan vahvistumistaan. Kärppä-faneja ei enää ees kiinnosta. Oi kunpa Sebastian Aho olisi tehnyt Lauri Marjamäen halujen mukaan, niin mestaruus olisi jäänyt ottamatta. Mielummin Tapparalle. Olen täyttymykseni saanut toisen lajin kohdalla, joten cheers everyone!!!
 

Laps Suomen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Välillä tuntuu, että olen ainoa joka vetää keittoo tai pulkkaa.. ja näillä keleillä ei oo kiva vetää pulkkaa, joten... vedän käteen.. heh huumorinkukka. Ville Kohoakin naurattaa eksyessään Kisapuiston yleisön eteen. Ajattelee mielessään kahden järkkärin läsnäollessa, että "hemmetti, täällähän porukka näkis voittoja ellei toinen järkkäri olis sokea."
 

Introexpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, UKRAINA, LHF
Hieno ketjun nosto, ja mukavaa vaihtelua lueskella näin koronan keskellä.

Jokseenkin tuli fiilis että ketjun avaaja ois noussut haudastaan.
 

Ralph

Jäsen
Ei saa enää, kun Levonen ei jatka tuomarina.
 

Lisbeth_S

Jäsen
Tuomareille kannattaa ennen peliä antaa ruskea kirjekuori (muutama sata euroa on ihan ok) avustuksena, matka- ja ruokarahaa. Sillä tavoin toimien meillä kaikilla on parempi mieli, ja sellaiset ihan turhat vihellykset jää pois.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös