Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

[SamSal]

Dan Brown: Inferno Pari viikkoa koittanut tuota lukea ja reilu 100 sivua sain luettua. Jostain syystä ei nyt vaan uppoa. Kadonnut symbolikin tökki jo jonkinverran. Takaisin kirjastoon ja koitetaan vaikka keväällä uudestaan.

Pendergast sarjasta kirja kuoleman asetelma sen sijaan meni muutamassa illassa.
Diogenes trilogian päätösosaa odotellessa luetaan Kummisetä.

Vähän ihmetyttää miksi nuo kaksi ekaa Pendergast kirjaa on jätetty Suomentamatta.

 

[LannyMc]

Viime aikoina on taas lukeminen alkanut kiinnostaa ja tällaisia opuksia on tullut luettua:

Tapani Bagge: Musta pyörre

Pidin kirjasta melko paljon. Ajankuvaus oli varsin hyvää ja kirja piti otteessaan alusta loppuun. En ole aikaisemmin Baggen tuotantoon tutustunut, ja siitä syystä en tullut ajatelleeksi kyseisen kirjan olevan kirjasarjan uusimmasta päästä oleva osa. Vesitin siis omalta osaltani vähän kahta aiemmin ilmestynyttä teosta, sillä kirjassa viitattiin useaan otteeseen aikaisemmissa kirjoissa tapahtuneisiin käänteisiin päähenkilön elämässä. Pitänee siitä huolimatta lukea kaksi aiempaa osaa, tällä kertaa mieluusti vanhimmasta uusimpaan.


Jørgen Brekke: Armon piiri

Todella hyvä kirja. Kyseessä ilmeisesti Brekken esikoisromaani. Kirjassa kerrotaan useampaa eri tarinaa eri aikakausilta, nykyaikana ja 1500-luvulla, ja tarinat nitoutuvat yhteen kirjan tapahtumien kautta. Erikoinen, mutta erittäin viihdyttävä kerrontatapa.


Ilkka Remes: Teräsleijona

Remes on Remes. Eipä ole Ruttokellojen jälkeen enää kovin hirveästi Remeksen kirjat säväyttäneet. Aika takuuvarmaa toimintaa, liiankin kanssa. Kirjan tapahtumat olivat jo kirjan puolessa välissä sellaisella sykeröllä, että alkoi jo huolettaa kuinka kirjailija itsensä pelastaa loppukirjan osalta. No, aika pahasti kirja loppua kohden lässähtikin ja hiukan tuli loppuratkaisujen perusteella tunne, että nyt mentiin vähän sieltä missä aita on matalin. Paukut ilmeisesti käytettiin kirjan alkupuoliskolla. Niin tai näin, niin kohtuu viihdyttävä ja otteessaan pitävä opus kuitenkin. Ei läheskään parasta Remestä mutta ei huonointakaan.

Seuraavaksi otan lukuun Dennis Lehanen Paahtavan taivaan alla. Olen useammankin kirjan Lehanen tuotannosta lukenut ja odotukset ovat varsin korkealla. Tuskin joutuu ainakaan kovin pahasti pettymään.

 

[Germanicus]

Dan Brown: Inferno Pari viikkoa koittanut tuota lukea ja reilu 100 sivua sain luettua. Jostain syystä ei nyt vaan uppoa.

Sama. Vähän pidemmälle pääsin, mutta sitten stoppasi. Yritin ja yritin, mutta kun kirja on perseestä, niin pakko se oli lopettaa. Aiemmat tuotannot olen lukenut, joten tuon tökkiminen tuli hiukan yllätyksenä.

 

[Txjokeri]

Kapteeni Hyperventilaattorimies, toim. Toni Jerrman

Kovien kansien väliin niputettu kaikki Tähtivaeltajassa ilmestyneet Hypis-sarjakuvat. Näiden lisäksi sankarin historia, tarinoiden tekstejä avaava sanasto sekä antologia, jossa mm. avataan kunkin episodin sisäpiirivitsit.

Hauskaa luettavaa scifin ystäville ja ennenkaikkea Helsingin fandomin tuntijoille.

 

[Kilgore Trout]

Sofi Oksanen, Puhdistus. Ensimmäinen vampyyrin kirjoittama kirja jonka luin enkä ihmeemmin tykännyt.

 

[Glove]

Vessassa on Aku Ankan taskukirja ja yöpöydällä Sven Hasselin kirja, mikähän tuon nimi nyt olikaan, en jaksa tarkistaa.

 

[godofthunder]

Anthony Beevorin Toinen maailmansota. Normandia maihinnousu oli jo luettuna, ja
ja Kreetan kähinä odottaa hyllyssä lukemista. Ei vaan pysty heti aloittamaan. Vaikka aihe kiinnostaa, niin suhteellisen raskasta luettavaa. Tyydyin Ludlumin Meduusan Perintöön. Kevyttä ja viihteellistä välipalaa.

 

[Pullamössö]

Aki Ollikaisen Nälkävuosi menossa. Ei ole oikein vakuuttanut, alku aikamoista paskaa suoraan sanottuna. "Hänen silitteli juhanin velttoa elintä ja mietti haukia." Irti kontekstista mutta oikeasti. 125 sivua pitkä romaani joten huomenna finito. Oli siellä kyllä hyvääkin, tämän lukasee ihan päivässä tai parissa.

 

[Turha Kaukalo]

Aki Ollikaisen Nälkävuosi menossa. Ei ole oikein vakuuttanut, alku aikamoista paskaa suoraan sanottuna. "Hänen silitteli juhanin velttoa elintä ja mietti haukia." Irti kontekstista mutta oikeasti. 125 sivua pitkä romaani joten huomenna finito. Oli siellä kyllä hyvääkin, tämän lukasee ihan päivässä tai parissa.

Piti arvata. Niin paljon on kehuttu että pitää olla paskia kuten Käkriäisen isäntä sanoisi. Taidan jättää lukematta josko kohdalle osuu.

Menossa Steve Sem-Sandbergin Theres, kertoilemus Ulrike Meinhofista, suomennos vähän outo ja oikoluku unohtunut (vaikka pokkaripainos... o tempora!), mutta ihan hyvä kirja. Diggaan tuommoista dokumenttiromaanin ideaa à la James Ellroy.

 

[Luulajanpuisto]

Ari Paulowin Khilafa! Valtakunta on tässä hyvää vauhtia menossa, kohta taitavat olla täällä, kun sieltä Vaalasta lähtevät.
Tarkkanäköisyys ja vainoharhaisuus tasapainottelevat tässäkin Paulowin romaanissa.

 

[Evil]

Mitäs sitä olisi tullut luetuksi... AC/DC:n alkuperäisen basistin Mark Evansin Dirty Deeds nyt ainakin, ja samaan aiheeseen liittyen Mick Wallin Hell Ain't a Bad Place To Be. Hunter S. Thompsonin Suuri Hainmetsästys uutena suomennoksena, kun vanha Soundi-kirjojen kustantama ei sisältänyt ihan kaikkia juttuja alkuperäisestä. Sitten muutamaa tieteeseen liittyvää yleisantologiaa on tullut selailtua, ja niiden Madventures-ukkojen Mad Cook -opusta. Sitä ei passaa ottaa ruokapöytälukemiseksi, heed my warning. Nyt on menossa Jonathan Gouldin Can't Buy Me Love, Beatles-historiikki jota luen jo toiseen kertaan. Muutenkin kannattaa lukea kirjoja joista tietää jo, että ovat hyviä. Uusi, tuntematon teos on aina riski.

 

[vdx mua zorbas]

Fagerholmin Lola ylösalaisin. Murhamysteeri merenrantakaupungissa. Pyörryttyvä lukukokemus pikkakaupungin ihmisistä. Teksti on hieman vaikeaa: lyhyitä lauseita, yksittäisiä sanoja, ei-puhkiselitettyjä kokonaisuuksia. Enemmän tunnelmia ja mielentiloja kuin suoraviivaista kerrontaa. Eli vähän sellaista korkealentoisempaa, vissiin siis enemmän sellaista taideosastoa. Tykkäsinkö? Tykkäsin ja samaan aikaan ajattelin, että olisi tämän toisinkin voinut sanoa, mutta sehän kuuluu tällaisessa kirjallisuudessa asiaan. Kritiikkinä voisi kuitenkin sanoa, että porukkaa oli mukana niin perkeleesti että mahoton pysyä perässä, ja kun murhaaja paljastuu, ei pysty mielessään kelaan, että kukas vittu se nyt sitten olikaan ja mistä tuli ja minne oli menossa. Mutta taideteoksesta ei voi mitään ottaa pois eikä siihen lisätä, niin se kait menee. Voi suositella esim. lukijalle, joka haluaa nousta tavallisesta halki-poikki-pinoon-kirjallisuudesta uudelle tasolle, sillä murha auttaa kenties jaksamaan lukemisessa loppuun asti, ja lopussa jaksaminen palkitsee - ei niinkään mysteerin selviäminen vaan kokonaisvaltainen, tajuntaakin laajentava lukukokemus.

 

[ms.qvist]

Nyt on meneillään Maailma Albert Einsteinin silmin - Kirjoituksia rauhasta, tieteestä ja yhteiskunnasta Eva Isakssonin toimittamana.

Einstein sai aikanaan osakseen paljonkin kritiikkiä muutettuaan kansanta pasifismin suhteen Hitlerin noustua valtaan ja aloitettua sotaretkensä mutta minusta on osaltaan hienoa, että Einstein osasi muuttaa kantansa huomattuaan, että maailmassa voi olla sellaisia henkilöitä valtioiden johdossa joita vastaan ei voi taistella "pasifismin asein". Voidaan tietenkin kysyä - oikeutetustikin - että olisiko Einsteinin pitänyt jo ennen julistautumistaan pasifistiksi miettiä kantaansa tarkemmin ja pyrkiä huomioimaan kaikki mahdolliset olemassa olevan vaihtoehdot mutta tuskin edes Einsteinin kaltainen nero saattoi kuvitella Hitlerin valtaanpääsyä ja siinä pysymistä ja sotaretkien aloittamista. Kenties sellainen kuvitelma oli mahdoton Einsteinillekin.

Toisaalta väkisinkin mieleeni nousi ajatus siitä, että kuinka Mahatma Gandhi olisi toiminut "taistelussaan" Hitleriä vastaan? Olisiko hän toteuttanut viimeiseen henkäykseen saakka satyāgrahaa? Minusta tuntuu, että tässä suhteessa Gandhi olisi toiminut toisin kuin Einstein ja hän olisi taistellut viimeiseen henkäykseen saakka väkivallattomuuden tiellä.

Ennen Einsteinin ajatuksiin perehtymistä luin suurimman osan vuosien 1975 ja 1982 välillä ilmestyneistä Aku Ankoista ja niitä lukiessani huomasin kuinka paljon kieli on muuttunut niistä ajoista tähän päivään ehdittyämme. Puhekuplissa vilisi sanoja joita tuskin edes saattaisimme kuvitella käyttämämme, kuten valokuvauskone tai valokuvauskoje, lento-oravakin esiintyi kerran tahi kaksi. Samaten palstallakin närkästystä herättänyt sana "tahi" esiintyi vanhoissa Ankoissa, aivan kuten tervetuloa kirjoitettuna säännöllisesti muotoon terve tuloa, mikä tuolloin oli ainakin Ankoissa yleinen kirjoitusmuoto ja aivan oikein kirjoitettu.

Oli jotenkin valaisevaa ja samalla sivistävää lukea vanhoja Ankkoja ja palata aikaan lapsuuteni. Monet mielenkiintoiset sarjat palasivat mieleeni ja huomasin viihtyväni todella mainiosti lapsuuteni Ankkojen parissa.

vlad.

 

[-FNM-]

Tuli kesän aikana luettua todella paljon. Viimeisimpinä Che Guevaran Moottoripyöräpäiväkirja sekä Jarkko Laineen Vampyyri - Eli miten Wilhelm Kojac kuoli kovat kaulassa. Molemmat olen lukenut viimeksi joskus kymmenisen vuotta sitten.

Ensiksi mainittu on varmasti monelle tuttu tarina. Kyseesssä on kuitenkin todella mukava lukukokemus. Hienosti kulkeva seikkalu, joka selittää syitä, miksi Guevarasta tuli, mitä hänestä tuli. Vähän yli parikymppinen nuori lääkäri kiersi ystävänsä kanssa Etelä-Amerikkaa, näki asioita, koki hienoja asioita kurjuuden keskellä. OK, kirja on koostettu, mutta Guevaran lahjakkuus kirjoittajana kuitenkin pistää esiin kirjassa olevista suomennetuista kirjeistä, hienoa tekstiä.

Sitten taas Laineen Vampyyri. En oikein tiedä, mitä tästä vanhasta suosikistani laittaisin tähän. Laine osasi luoda jopa jugoslavialaisesta vampyyri-mamusta aivan uskomattoman rakastettavan tyypin. Kirja on oikeasti todella rankka ja koskettava tarina, joka kertoo yksinäisyydestä, kirjan päähahmon vampyyriudesta huolimatta.

Nyt luen jälleen pitkästä aikaa Papillonia.

 

[SamSal]

Kauko Röyhkä: Miss Farkku-Suomi

Alku tuntui tylsältä, mutta parin päivän tauon jälkeen kirja tempaisi mukaansa ja tuli ahmittua yhdellä istumalla. Hyvä kirja nuorison paineista ja peloista. Suurin osa kirjasta oli Välden haaveilua ja mietiskelyä. Osui ja upposi. Varmasti tulee muutakin Röyhkää luettua.

 

[Ben Marco]

Amanda Kyle Williamsin "The stranger you seek" on nyt vaiheessa. Seuraavaksi hyllyssä odottaa Brownin "Inferno" .

 

[Evil]

Martin Popoffin Rush - 30 vuotta huipulla on menossa. Aika pinnallinen ja löyhä kirja, mutta luetaan nyt kun on aloitettu. Sitten on joku Bukowskin haastatteluista koottu opus ja Robert Harrisin Haamukirjoittaja. Kaikki tietenkin yhtä aikaa. Entinen postimies on jakomielitautinen.

 

[Blue J]

Olen nyt kolmen kuukauden aikana muun lueskelun ohessa aina silloin tällöin palannut Stephen Kingin Musta Torni -sarjaan, josta on nyt viisi osaa tullut luettua läpi + hiljattain ilmestynyt välikertomus. Vaihtelevaa tekstiä on ollut, mikä on ymmärrettävää kun kyseessä on 30 vuoden aikana kirjoitettu saaga. Mutta tärkeintä ja nautittavinta tämän kirjasarjan eräänlaisessa juonessa ja asiaan kuuluvassa pikkuhiljaa lukemisessa onkin se itse matkanteko eikä määränpää.

 

[Luulajanpuisto]

Kingiä minäkin olen viimeaikoina lukenut. Alkupaloiksi Joyland, jonka oli tarkoitus olla jonkinlainen dekkari. Tyylilaji ehkä petti, mutta hyvä kirja silti, sellainen Vihreä maili tyylinen, oikeastaan.
Ja Kingillä jatkan, Doctor Sleep on hyvää vauhtia menossa. Tätä on turha verrata Hohtoon, siitä on kuitenkin se yli 30 vuotta aikaa. Jonkin verran deankoontzimaista juonta tässä on, toivottavasti ei loppuun asti.

 

[Jack of Spades]

Olen lukenut Conn Igguldenin Tšingis-kaanista ja mongoleista kertovaa Valloittaja-kirjasarjaa Tasankojen susi ja Nuolten herrat. Nyt on menossa Kunnian kentät.

 

[Blue J]

Kyllä, on tuo kokonaisuutena kuitenkin kaikessa laajuudessaan hyvä saaga. Suurin anti sarjassa on mielestäni se, että viittauksia Kingin muihin teoksiin on todella paljon, tai lähinnä toistepäin, eli Torni -sarja taustoittaa hyvin monia muita Kingin romaaneja ja novelleja.

Joo. Säästelinkin tämän sarjan lukemista ihan tarkoituksella tähän vaiheeseen, jossa olen nyt vissiin vuosien mittaan tainnut lukea lähes kaikki kaverin muut teokset. Kaikesta en ole pitänyt, mutta tämmöinen kokonaisuudessaan n. 4000 -sivuinen omaa elämäänsä ja uraansa paljolti sivuavan jokseenkin vekkulin synkeän fantasiamaailman väsääminen on hieno suoritus kaikkiaan.

Talvella voisin kyllä lukea lähinnä Jallua. Tai Vanhoja Rattoja.

 

[LannyMc]

Olen lukenut Conn Igguldenin Tšingis-kaanista ja mongoleista kertovaa Valloittaja-kirjasarjaa Tasankojen susi ja Nuolten herrat. Nyt on menossa Kunnian kentät.

On muuten uskomattoman koukuttava kirjasarja. Itse luin sarjaa "reaaliajassa" kirjojen ilmestyessä noin vuoden välein toisistaan, ja hivenen tuntui aina vuoden odotus pitkältä kun uusinta osaa odotti. Toinen Igguldenin loistava sarja on Caesar-sarja, jossa käydään läpi Julius Caesarin elämän eri vaiheet. Sarja on muistaakseni neljä osainen.

Muutenkin jos historiallinen kertomakirjallisuus kiehtoo, niin kannattaa tutustua Bernard Cornwellin teoksiin. Hän on kirjoittanut useampiakin Englannin historiaan sijoittuvia kirjasarjoja, joista tiedän suomennetun yhden, joka kertoo Uhtred nimisen soturin elämästä. Ilmeisesti pikku hiljaa Cornwellin yksittäisiäkin kirjoja on alettu suomentamaan ja tuoreimpana teoksena löysin Azincourtin taistelusta kertovan kirjan. Todella hyvin kirjoitettuja historiallisia romaaneja. Jos nämä yllämainitut eivät jo ole tuttuja, niin suosittelen lämpimästi tutustumaan.

 

[MustatKortit]

Siirrän nyt tännekin tuolta toisesta ketjusta vähän tätä uutista:

Eli tiedän, mikä kirja nyt lähtee seuraavaksi lukuun. Kyseessä on tietysti Antero Uiton teos Otto Wille Kuusinen - Suomensyöjä.

Avautui tänään, että Suomi on yrittänyt murhauttaa Otto Wille Kuusisen jo 1920-luvun alussa.

Valitettavasti jo tuolloin vaaralliseksi tiedetty Kuusinen onnistui välttämään salamurhaajien luodit.

Otto Wille Kuusinen on minusta oikeinkin kiehtova henkilö. Yhtäältä mielenkiintoista saada tietää, mikä kaikki hänen tunnettuudessaan on suomalaisen valkopropagandan aikaansaannosta 1920-1940- luvulta.

Toisaalta olen tietysti kiinnostunut lukemaan tarkemmin siitä, miten ja miksi Kuusinen päätti useaan otteeseen petää isänmaansa.

En viitsikään turhan ulkokultaisesti piilotella kirjan lukemiseni motiiveja: mikäli Uitto (tuntematon heppu minulle) osoittautuu kirjassaan hivenenkin liikaa Kuusisen toimintaa puolustelevaksi, jätän lukemisen varmaankin kesken.

linkkiä uutiseen:
Suomi yritti murhauttaa Otto Wille Kuusisen - Kotimaan uutiset - Ilta-Sanomat

 

[ms.qvist]

Tunnetun ateistin ja kulttuuripoleemikko Christopher Hitchensin Kuolevaisuus oli hyvin mielenkiintoinen tuttavuus ja käytännössä ensimmäinen Hitchensin teos jonka olen lukenut. Kirjaan on koottu Hitchensin Vanity Fairiin kirjoittamansa esseet ja kolumnit ajalta syöpädiagnoosin jälkeen ja kirja päättyy hänen vaimonsa sanoihin Hitchensin kuoleman jälkeen.

Esseissään tahi kolumneissaan Hitchens ei sorru anomaan armoa tai kieltämään ateisminsa ja liittymään uskovaisten joukkoon, ei loppuun saakka - järkähtämättömästi - hän kävelee tietään myöten jonka oli terveenä olleena valinnut. Kirjan riveiltä on myös löydettävissä ilkikurisuutta ja piikittelyä yhtä jos toista tahoa kohtaan, toisaalta myös kävi selville se, että hän oli ehdottoman varma ja vankkumaton ajatuksissaan ja luotti itseensä.

Kuten totesin, kirja on ensimmäinen hänen kirjoittamansa jonka olen lukenut - muutoinkin Hitchens on näistä uskontoa vastaan taistelleista julkiateisteistä minulle tuntemattomin - Dawkinsia olen lukenut useamman teoksen verran, joten häneen minulla on huomattavasti enemmän tarttumapintaa - mutta Hitchensin Kuolevaisuus herätti runsaasti ajatuksia aina rukoilemisen oikeutuksesta alkaen ja päättyen Nietzscheen.

Sanoisin, että niin uskonnottomien kuin myös uskovaisten kannattaa lukea tämä pienimuotoinen teos, koska se avaa yhden kuvan lisää tähän uskontokeskusteluun elämässään suuresti vaikuttaneeseen persoonaan. Ja se kuvaa oivallisella tapaa sen kuinka yksilö kohtaa oman vääjäämättömän kuolemansa.

vlad.

 

[SamSal]

Preston/Child: Kuolleiden kirja

Pendergast sarjan Diogenes trilogian päätösosa.

Mukaansatempaava ehkä vähän kliseinen, mutta ihan hyvä päätösosa sarjalle. Pendergast itse vähän sivuosassa tässä kirjassa ja itse pidin Diogeneen hahmon syventämisestä, mutta ei spoilata sen enempää. Hyvä kirja kaikenkaikkiaan.

Kysellään vielä kuinka vaikeaselkoisia Pendergast kirjat ovat englanniksi? Ei millään malttaisi odottaa suomennoksia.