Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

[Leon]

Elina Backmanin Saana Havas -sarjan kolmas osa Ennen kuin tulee pimeää ei oikein jaksanut enää innostaa. Alustusta kesti melkein 350 sivua eikä oikein mitään tapahtunut, sitten loppu kustiin juosten läpi. Iso pettymys.

 

[Eddie]

Elina Backmanin Saana Havas -sarjan kolmas osa Ennen kuin tulee pimeää ei oikein jaksanut enää innostaa. Alustusta kesti melkein 350 sivua eikä oikein mitään tapahtunut, sitten loppu kustiin juosten läpi. Iso pettymys.

Kiitti infosta, minulla jäi jo kakkososa kesken, eli mahdollisuutta ei tarvitse enään antaa. Se ykkönen oli vielä ihan ok.

Täällä tuntuu olevan paljon scifin ystäviä. Itse en siinä kovin kokenut lukija ole. Nyt kuitenkin menossa Jesper Ersgårdin 1986 trilogia. Ja on kyllä hyvää scandiscifiä. Olen vähän huono vertaamaan mihinkään, mutta mielestäni tässä esim aikamatkustusta käsitellään aika piristävällä tavalla. Sarja on vielä pahasti kesken ensimmäisessä osassa, mutta kirja kyllä koukuttaa ja kovaa. Pitkään tätä panttasin, mutta turhaa.

Muuten olen ollut True Crimen paikoissa. Viking Sallyn veriteko on erinomainen ja mielestäni siinä murhaajakin selviää, mutta jää jokaisen omaksi tulkinnaksi. Raivostuttavaa, miten kaikki mahdollinen byrokratia ja viranomaistouhut suojelevat tätä (mahdollista) murhaajaa. Ehkä se on hyväkin niin oikeusvaltio(i)ssa.

Salaiset kirjeet oli erinomainen tarina Jehovan todistajista. Omatkin silmäni avautuivat lisää. En ole oikeastaan koskaan ajatellut, miten se on syntynyt ja mihin se perustuu.. Tätä ei ole kirjoitettu kovin mukaansatempaavasti, mutta ehdottomasti hyvä.. Ja varmasti saa verenpaineen nousemaan, jos raivostuttava tekopyhyys ja manipulointi kiinnostaa. Kirjoittaja on entinen Jehovan todistaja.

Sitten on tullut luettua hyväksikäyttöön liittyviä.. Salainen orja ja Äidin petos... Jos haluaa perehtyä äärimmäiseen pahuuteen yksittäisessä tai yksittäisissä ihmisissä.. Vähän Venäjää pienemmässä mittakaavassa, niin näissä riittää kyllä ihmeteltävää... Ja paatunutkaan lukija ei pääse helpolla.

 

[Patarouva]

Kiitti infosta, minulla jäi jo kakkososa kesken, eli mahdollisuutta ei tarvitse enään antaa. Se ykkönen oli vielä ihan ok.

Luin kakkososan loppuun, mutta minunkin mielestäni oli ykkösosaa selvästi huonompi.

 

[Leon]

Luin kakkososan loppuun, mutta minunkin mielestäni oli ykkösosaa selvästi huonompi.

Liityn kuoroon. Eka demo on selvästi paras.

 

[Ilmari Ahde]

Juha Hernesniemen Aivokirurgin muistelmat on luettu. On tuo kovahermoisen ihmisen hommaa, ei saa käsi täristä ja päätöksien pitää tulla ripeästi kun hommat alkaa kusemaan, ei fundeerailla ja hohhailla, jotta mitäpä sitä. Kun 16 000 aivoleikkausta suorittaa, tottakai mukana on epäonnistumisia ja kuolemia tulee, kylmä ihminen olkiaan kohauttaisi ja eteenpäin. Monen potilaan menetys on ottanut Hernesniemellä koville ja niistäkin kertoo avoimesti, ei pelkästään leuhota komeilla onnistumisilla, joita niitä on vähän hitonmoinen määrä.

Kirjoitustyyli oli alkuun hieman häiritsevä. Lyhyttä selkeää lausetta. Jos jotain kritiikkiä antaisin, hieman olisi ollut leikkaamisen (hohhoh!) varaa, aneyrusmia hoideltiin paljon.

Jospa sitten Hornetin puikkoihin Heikki Mansikan ohjauksessa.

 

[Patarouva]

- Christian Rönnbacka: Henna Björk: Isku

Vähän nihkeästi lähti liikkeelle, mutta jännittäväksi kirjan takaa-ajo lopulta muuttui. Luen varmaan sarjan seuraavankin osan.

- Johanna Mo: Varjolilja

Tykkäsin tästä Saarimurhien toisesta osasta. Ei ollut yllätys, että lopussa oli koukku, joka saa odottamaan seuraavan osan lukemista.

- Tuomas Niskakangas: Miekka

Kirjan päähenkilö on sama kuin Roihu-kirjassa.
Politiikka on jälleen pääosissa, ja vaikka välillä tuntuu liioitellulta niin nuo tietyt asenteet ja mahdolliset käänteet pistävät kuitenkin pohtimaan asioita.

- Miika Nousiainen: Juurihoito

Pidän Nousiaisen huumorista ja oli viihdyttävää lukea tätä teoksen päähenkilöiden isän ja oman itsensä etsintää.

- Svetlana Aleksijevitš: Tsernobylista nousee rukous

Sain luettua tämän teoksen loppuun tänä aamuna. Herättää voimakkaita tunteita laidasta laitaan. Kannattaa lukea.

 

[Kilgore Trout]

Sebald on melankolista taidelukiolaisille soveltuvaa paskaa.

Palaan vielä W.G.Sebaldin Yli maan ja veden: Valittuja runoja 1964 - 2001 -teokseen. Luin sen ensin ilman kirjan lopussa olevia selityksiä, ja kontekstin kanssa oli välillä ongelmia. Toisaalta rytmistä saa paremmin kiinni, kun ei joka välissä vilkuile mihin lukuisat paikannimet ja latinankieliset sitaatit tai Jeesus-lapsi Flanderissa, Kebad Kenya, Tämä woitocas maan-elävä, Panasea, Ksanthos ym. intertekstuaalisuus viittaa.

Joka tapauksessa parhaita lukemiani runokirjoja. Toki otanta on pieni, puhutaan enemmänkin sadoista kuin tuhansista. Ehkä Sebald on parempi runokielessä, jossa ilmaisu on tiivistä ja riisuttua, kuin polveilevissa romaaneissa.

 

[Turha Kaukalo]

Ehkä Sebald on parempi runokielessä, jossa ilmaisu on tiivistä ja riisuttua, kuin polveilevissa romaaneissa.

Joo, noita romaaneja tarkoitin. Ne on jotenkin tuskallisia.

 

[alwahla]

Frank Schätzing - Pedot

Ensimmäinen yritys tämän kirjan kanssa päättyi keskeytykseen suunnilleen viisi tai kuusi vuotta sitten, mutta toisella kerralla sain koko kirjan kahlattua loppuun asti. Se on hyvä, sillä yksi lukukerta riittää tässä tapauksessa.

Kyseessä on siis yksi myydyimmistä ekotrilleri-kirjoista tällä vuosituhannella, jossa juoni on yksinkertaistettuna seuraavanlainen: yksisoluiset elämänmuodot aloittavat sodan ihmiskuntaa vastaan ja käyttävät tuossa sodassa kemiallisia välineitä sekä mereneläviä kostonvälineinään.

Kirja on toki hyvin kirjoitettu ja pirun massiivinen, sillä siinä on 910 sivua, mutta hyvän alun jälkeen tunnelma lässähtää merkittävästi ja viimeiset parisataa sivua on todella heikkoa suoritusta, joita lukiessa sitä vain toivoo, että kirja loppuisi pian. Luultavasti tämä kirja on ollut ilmastokriisiä huutavien henkilöiden lukupiireissä kohtalaisen suosittu, koska kirjassa tuhotaan Pohjanmeren öljynporaustuotanto sekä tuhansia muita saastuttavia alueita ympäri maailmaa.

Henkilöhahmot - joita kirjassa riittää - on hyvin kirjoitettu, teksti on varsin ymmärrettävää, vaikka ns. tieteellisiä termejä alkaa esiintyä jo varhaisessa vaiheessa kirjan sivuilla ja juoni sekä tarina menevät kronologisesti eteenpäin. Kirja on siis ihan ok, mutta parhaimmillaan nimenomaan alussa.

Ja kuten mainitsin tv-sarja -ketjussa jokunen aika sitten, tästä opuksesta on valmistunut kansainvälinen tv-sarja, jossa yhtä pääosaa näyttelee Krista Kosonen. Ihmeitä en tuolta sarjalta odota.

***

 

[Evil]

Kaikki Beatles-kirjat napsin mitä löydän. Nyt menossa Kenneth Womackin ”Long and Winding Roads”.

Vasta huitaisin Michael Hannin NWOBHM-kirjan, oli ihan kiva.

Ja 80-luvulla NWOBHM muuten tarkoitti musiikkia, ei mitään seksuaalisen suuntautumisen koodia.

 

[Ilmari Ahde]

Georges Perec - Häviäminen. Kirjasta puuttui tyystin suomen kielen käytetyin vokaali a, ranskassa se on puolestaan e. Käännöksen kielenkäyttö oli pätevää työtä, muuten en erityisemmin pitänyt. <- Sainpas tuommoisen pienen pätkän kirjoitettua ilman aata, ei ole helppoa.

 

[Motti-Masa]

Siamäk Naghianin uskomaton elämä. On siis iranilaistaustainen Genelecin toimitusjohtaja. Kirjassa mielenkiintoisinta olivat kuvaukset 1970- ja 80-lukujen Iranista. Kerrotaan tavallisten ihmisten elämästä ensin shaahin aikaan ja sitten tuli vallankumous ja Ajatollah K. otti vallan. Iranin ja Irakin välisessä sodassa Siamäk oli myös ja rintamalta on kuvauksia. Sitten Siamäk päätti jättää Iranin ja päätyi Suomeen. Eikä ollut ihan helppoa etenkään aluksi ensimmäiset vuodet.

 

[Iisoppi]

Miika Viljakainen, Lauri Silvander:
Liftarisurmat- Sarjamurhaaja Ensio Koivusen rikokset ja tuomio
Täytyy kyllä sanoa että hemmetin sekava vyyhti oli tämä tapaus. Syytetty puhui milloin mitäkin eikä lopullisista todisteista kovin selkeää kuvaa jäänyt (ainakaan kirjan perusteella). Mutta mielenkiintoinen oli kyllä tapaus.

 

[Leon]

Alastair Reynoldsin luu-trilogiasta innostuneena latasin Noidankehän. En tajunnut siitä mitään. Tai toki tajusin tapahtumat, mutta iso kuva jäi hämäräksi.

 

[alwahla]

Koska Steinbeckin kirjat tuntuvat olevan hyvinkin suosittuja Helmet -kirjastoissa, päätin lainata jotain ihan muuta ja valintani osui Gabriel Garcia Marquezin Sadan vuoden yksinäisyyteen. Pelkällä mutu -tuntumalla valitsin kirjan, mutta juoni tuntui sen verran mielenkiintoiselta, että päätin tarttua haasteeseen. Ensimmäinen kerta, kun luen kolumbialaisen ja ylipäänsä eteläamerikkalaisen kirjailijan kirjaa.

 

[Turha Kaukalo]

Bret Easton Ellisin The Shards.

 

[Kilgore Trout]

Koska Steinbeckin kirjat tuntuvat olevan hyvinkin suosittuja Helmet -kirjastoissa, päätin lainata jotain ihan muuta ja valintani osui Gabriel Garcia Marquezin Sadan vuoden yksinäisyyteen. Pelkällä mutu -tuntumalla valitsin kirjan, mutta juoni tuntui sen verran mielenkiintoiselta, että päätin tarttua haasteeseen. Ensimmäinen kerta, kun luen kolumbialaisen ja ylipäänsä eteläamerikkalaisen kirjailijan kirjaa.

Jos ja kun pysyt eri Aurelianoista kärryillä, niin saat samassa paketissa vertauskuvallisesti koko latinalaisen Amerikan historian.

 

[alwahla]

Jos ja kun pysyt eri Aurelianoista kärryillä, niin saat samassa paketissa vertauskuvallisesti koko latinalaisen Amerikan historian.

No jaa. Olen lukenut Tolstoin Sodan ja Rauhan, jossa oli 559 nimettyä hahmoa, joten todennäköisesti selviän tästä haasteesta. Mutta joo: kolonialismi on sellainen aikakausi historiassa, josta kertovia kirjoja olen lukenut todella vähän.

 

[Kilgore Trout]

Emily St. John Mandel - Sea of Tranquility. En pitänyt tästä ihan yhtä paljoa kuin Asema 11:stä, mutta kyllähän pienet aikaparadoksit aina piristävät. Aikamatkustamisesta huolimatta tämä ei ole kovaa scifiä vaan "hugely ambitious in scope, yet also intimate and written with a graceful and beguiling fluency", kuten Guardianin arvostelussa kirjoitettiin.
Sinänsä mielenkiintoista simulaatiohypoteesia käsiteltiin varsin pintapuolisesti, siitä olisi saanut enemmänkin irti, mutta se nyt ei ollut tämän kirjan tyyli.

 

[Wiljami]

Brandon Sandersonin jälkeen tuli lukaistua tuommoinen "Dangerous women" -anthologia josta yritin löytää vihjeitä seuraavasta lukuun päätyvästä kirjailijasta. Ihan ok, luonnollisesti melkoisella vaihtelulla. Tuon ja kaverin suosittelun perusteella valitsin (Sandersonin ajanpyöräteosten varausta odotellessa, olin varaushetkellä jonosijalla 5 ja nyt näköjään enää 2, eli ehkä vielä kesän aikana pääsee jatkamaan ko. saagaa ja oletettavasti huomattavasti aiempaa vähemmän tuskaisissa merkeissä) Joe Abercrombien. Ensimmäinen laki -trilogia tuli luettua melko vauhdikkaasti kerronnasta ja mustasta huumorista nauttien ja nyt menossa alkukielellä kyseisen maailman irtoromaani Best served cold, jonka jälkeen odottamassa jo sängynlaidalla the Heroes. Todella nautinnollista kerrontaa ja kieltä ja erittäin pimeästä ja ahdistavastakin maailmasta huolimatta tuossa saa olla muutaman sivun välein nauramassa ääneen (usein kovin lakonisia) humoristisia huomioita hahmojen välillä.

Harmillisesti kolmatta maailmaan sijoittuvaa stand alone -novellia Red country ei näy keski-kirjastojen valikoimissa olevan. Toisaalta sen verran tullut nykyisen asuinmaakunnan kirjastoa hyödynnettyä että taidan tältä istumalta tilata tuon teoksen ja lukemisen jälkeen lahjoittaa sen kirjaston kokoelmiin.

edit. Vinkkinä muuten jos tykkää historiallisesta fiktiosta mutta vierastaa fantasiakirjojen maagisempia elementtejä, niin Abercrombie on erittäin kitsas maagisten elementtien käytössä ja tuossa ensimmäisessä stand alone kirjassa trilogioiden välissä ei ole puoleenväliin mennessä ollut mystillisempiin tempauksiin kuin vihjeitä jotka tietää todeksi lähinnä kun on ensimmäisen trilogian lukenut ja joihin osa kirjan hahmoistakin suhtautuu erittäinkin pilkallisesti.

 

[mikko600]

Todella nautinnollista kerrontaa ja kieltä ja erittäin pimeästä ja ahdistavastakin maailmasta

Jos nämä uppoaa, eli kunnon Grimdark, niin parempaa ei ole kuin Scott R Bakkerin The second apocalypse-sarja. Ja kun tuota kuvailee synkäksi, niin sekin on aika lievä sana. Upea maailma, hienoa kirjoittamista, mutta kaikkineen pikimusta sarja. Niin moraalissa, teoissa kuin filosofiassa. Raskas, mutta niin paljon antava. Iso suositus.

 

[Ilmari Ahde]

Puolivuosittaiskatsaus, mitä sitä on tullut tavattua tämän vuoden puolella. Hutejakin tulee tietysti mukaan, mutta myös ilahduttavia osumia. Douglas Stuartin Shuggie Bain oli mainio löytö. McCarthyn Veren ääriin on samaan aikaan kamala ja kiehtova, kuin junaonnettomuus mitä ei voi olla katsomatta. Tuomari Holden on hirvittävä hahmo, siitä miehestä on painajaiset tehty.

Kirjaston valikoimista:

Cormac McCarthy - Veren ääriin (Teidän on nukuttava, mutta minun pitää tanssia)
Janis Jonevs - Doom 94
Johanna Venho - Martti Suosalon tähänastinen elämä
Lasse Lindqvist - Eric Perrin - Lavalin leijona
Andy Weir - Ave Maria
Ben MacIntyre - Kaksoisagentit
Olli Jalonen - Stalker-vuodet
Witold Szablowski - Tanssivat karhut
Anna Reid - Leningrad
Stephen F. Cohen - Gulagista selvinneet
Otto Henning - Panssaritiedustelija
Svetlana Aleksejevits - Sinkkipojat (alkoi toistumaan samanlaiset tarinat, en jaksanut loppuun saakka)
Antony Beevor - Kohtalokas silta
Mika Waltari - Turms, kuolematon (oli niin raskassoutuista että voimat loppui)
David Mitchell - Utopia Avenue
David Mitchell - Jacob de Zoetin tuhat syksyä
Chris Hadfield - Apollo-murhat
Sakari Fen - Avoimien ikkunoiden kaupunki
Douglas Stuart - Shuggie Bain
Keigo Higashino - Namiyan puodin ihmeet
Jiri Keronen - Pekka Siitoin teoriassa ja käytännössä (1/3 jaksoin keskittyä, sitten riitti häröily)
Georges Perec - Häviäminen
Joni Skiftesvik - Bestseller jouluksi

Omat e-kirjat:

Asko Sahlberg - Pilatus
Adrian Harte - Faith No More
Colton Whitehead - Maanalainen rautatie
Satu Rämö - Hildur
Satu Rämö - Rosa & Björk
Juha Hernesniemi - Aivokirurgin muistelmat
Heikki Mansikka - Hornet-lentäjä

Omasta hyllystä:

Mika Rättö - Se jokin (tämä jäi kesken, liian tajunnanvirtaa. Vein kirjaston kierrätyskärryyn)
Antohy Beevor - Berliini 1945
Karl Ove Knausgård - Ikuisuuden sudet
Albert Camus - Rutto
Juha Seppälä - Routavuosi
Cormac McCarthy - Matkustaja

 

[Leon]

Tuorein Jo Nesbø menossa, Verikuu. Tuttua Harry Hole -höttöä. Hiukan kuin Aku Ankan taskukirjat, ei voi mennä pieleen, kunhan ei odota liikoja. Jotenkin nää muuttuivat jossain vaiheessa sellaisiksi, että jutun selvittäminen on hiukan sivuseikka. Tärkeämpää on seurata Harryn huuruista elämää. Toki sen jutunkin pitää olla äärimmäisen raflaava. Ei noista kai Lumiukkoa enempää ole leffoja tehty, mutta saattaisin jättää katsomatta, jos niitä suollettaisiin Bondien tahtiin. Enkä siis ole tuotakaan nähnyt. Arvostelujen perusteella en ole hirveästi menettänyt.

 

[lemponen]

Äänikirjoina olen kuunnellut nyt viime ja tällä viikolla Ben MacIntyren "Vakooja ja petturi" (KGB eversti, kaksoisagentti Oleg Gordijevski) ja "Agentti Sonja: Äiti, sotilas, rakastajatar, vakooja" (saksalainen kommunisti ja N-liiton vakooja Ursula Kuczynski). MacIntyren kerronta ja Aura Nurmen käännös on nautinnollista kuunneltavaa. Agentti Sonjan lukija on Krista Putkonen-Örn (Marko Putkosen tytär ;-), ja Vakoojan ja petturin Jukka Pitkänen. Varsinkin Putkonen-Örnin lukijaääni sopi erinomaisesti Agentti Sonjan lukijaksi. (Talvella tuli katsottua Cmoresta MacIntyren kirjaan perustuva tv-sarja A Spy Among Friends, joka sekin oli erinomainen. Kim Philby sai mielessäni Guy Pearcen kasvot.)

 

[Ollakseni]

Aina Kallas: Sudenmorsian

Otin tämän luettavaksi/kuunneltavaksi ihan koska jossain haastattelussa Insomniumin uusimman levyn tiimoilta mainittiin kyseinen kirja. En myöskään ollut ottanut selvää sen taustoista tai muustakaan joten Kallaksen ja Eino Leinon rakkaustarina joka toimi inspiraationa kirjalle ei ollut minulla tiedossa. Jälkikäteen se käy paremmin järkeen etenkin kun on lukenut kirjan kirjoittamisesta ja nähnyt katkelmia Kallaksen kirjeistä ja päiväkirjoista.

Kirjahan on arkaaisella kielellä kirjoitettu tarina siitä miten kuulun metsänvartija Priidikin vaimo Aalo päätyy ihmissudeksi ja mitä tästä seuraa. Vapaus, rakkaus ja tekojen seuraukset kulkevat vahvoina teemoina kirjassa ja balladinomainen kerronta oli nautinnollista kuultavaa.

Andrzej Sapkowski: Herran soturit & Lux perpetua

Hussilaistrilogian toinen ja kolmas osa jatkoivat sankarimme Reynevanin tarinaa ja naisongelmia. Charlay, Mesi-Simson, Nikoletta, Grellenort ja muut tutut ja uudet hahmot täyttävät tarinan ja kaikki menee samaan aikaan hyvin ja huonosti. Sota, rakkaus ja elämän tarkoitus. Loppua kohden surulliseksi menevä tarina jossa menetetään elämänhalu, rakkaita ihmisiä ja muuta sellaista kivaa sekä hilpeää asiaa, mikä saa lopun tuntumaan omalla tavallaan lohduttomalta. Tai lohdulliselta kun ehkä viimein löydetään rauha.