Minä itse - Kohti parempaa huomista

[banaaninviljelijä]

Siis onko olemassa parempaa ihmistä, kuin itse olet? No ei minunkaan mielestä. Silti juuri itselle sattuu ja tapahtuu, varsinkin sattuu enemmän kuin muille.
Eli tähän ketjuun kirjoitellaan siitä, kuinka elämä potkii omaa päätä ja naapurilla on uusi mersu....

Eli minulla menee tällä hetkellä todella heikosti (mutta juuri sinun mielestä, sinulla menee vielä huonommin), mutta odottelen ja katson mihin tämä minutkin vie ja kertoilen vasta sitten enemmän.

 

[Uleåborgir]

Voin kertoa, että huonosti menee täällä Kärppä-Suomessakin. Mielenterveyden ja ulosottomiehen kanssa tapellaan. Lisäksi avioeropaperit ovat vetämässä. Velkaa on enemmän kuin vähemmän ja sairauspäiväraha mitätön. Kavereilla on sporttisia autoja, kersoja ja omakotitaloja. He eivät vastaa minulle puhelimeen! Asun pienessä kaksiossa hiljaisen harkinta-aikavaimoni kanssa. Parvekeremontti alkaa pian. Masennuksen takia en ole jaksanut edes etsiä uutta kämppää saati sitten suorittaa muuttoa kyynel silmässä. Voi äire, miksi pudotit minut sylilasna kätkyestä!

 

[banaaninviljelijä]

Pakko vastata itse jo näin nopeasti. On tää Suomi ihme maa. Aina nuristaan omista vaikeuksista, mutta oli sitten kanava mikä tahansa, niin jos tilaisuus tulee sanoa asia edes puoli ääneen, niin suomi-poika on hiljaa. Siis olin ihan varma, että tämmöinen ketju täyttyisi heti, mutta huonosti tunsin palstaveljet... No, ainakin mua vituttaa paljon enemmän kuin naapurin Sakkea...

 

[ms.qvist]

Pakko vastata itse jo näin nopeasti. On tää Suomi ihme maa. Aina nuristaan omista vaikeuksista, mutta oli sitten kanava mikä tahansa, niin jos tilaisuus tulee sanoa asia edes puoli ääneen, niin suomi-poika on hiljaa. Siis olin ihan varma, että tämmöinen ketju täyttyisi heti, mutta huonosti tunsin palstaveljet... No, ainakin mua vituttaa paljon enemmän kuin naapurin Sakkea...

Varmasti sellaisia palstalaisia on paljonkin joilla menee enemmän tai vähemmän huonosti. Moni heistä vierailee mt -ketjussa, osa kirjoittelee tuntemuksistaan Naisasiat -ketjuun ja vastaavasti lötyy naisiakin joilla elämä ei suju parhaalla mahdollisella tavalla. Kanavia siis on jo nyt olemassa, joten ehkäpä moni "arastelee" kirjoittamista uuteen kanavaan, tai kokee sen vielä toistaiseksi turhaksi. Vastaavasti sitten henkilöt joilla tulevaisuus alkaa jo näyttää paremmalta saattavat pohtia kahdestikin kirjoittaako ketjuun koska voivat kokea sen liiallisena piikittelynä heitä kohtaan joilla ei suju kovinkaan hyvin.

Voin tunnustaa, että nyt minulla ei suju enää niin huonosti kuin vuosi pari sitten. Elämä alkaa hiljalleen hymyillä ja näyttää paremmalta. Opinnot meneillään, ulosttosumma kovin vähäinen ja siitä pääsen eroon parissa vuodessa nykyisillä tuloillani mutta mikäli (kun) pääsen töihin summa hupenee olemattomiin alta vuodessa.

Mutta, vaikka nyt sujuu paremmin, niin koskaan en voi olla varma siitä, että huominen on yhtä hyvä. Koskaan en voi olla varma siitä etteikö romahdus tule herraa viedään taas, ja kovaa.

vlad.

 

[-FNM-]

Varmasti sellaisia palstalaisia on paljonkin joilla menee enemmän tai vähemmän huonosti. Moni heistä vierailee mt -ketjussa, osa kirjoittelee tuntemuksistaan Naisasiat -ketjuun ja vastaavasti lötyy naisiakin joilla elämä ei suju parhaalla mahdollisella tavalla. Kanavia siis on jo nyt olemassa, joten ehkäpä moni "arastelee" kirjoittamista uuteen kanavaan, tai kokee sen vielä toistaiseksi turhaksi.

vlad.

Niin ja sitten on heitä jotka eivät vaan tahdo avautua edes näin anonyymisti.

Asiaan liittyen - Itselläni tällä hetkellä menee hyvin vaikka koko ajan tiettyä huolta terveydestä enenevässä määrin. Ollut tämä huoli periaatteessa lapsesta saakka. Tai ei niinkään terveydestä vaan siitä kuinka tietyn elämään vaikuttavan sairauden kanssa tulee pärjäämään. Vuosi vuodelta huomaa lisääntyviä vaikeuksia toimimisessa.
No, pakko ollut tottua ja tietyllä tavalla suhtautua. Työssäolo asiaan liittyvässä järjestössä helpottaa myös työpaineita kummasti (ei tarvitse miettiä kuinka pärjää ja kuinka suhtaudutaan).

 

[-Niks-]

Hmm saako tänne kirjoittaa jos menee hyvin?

No itselläni menee helvetin mukavasti pikku hiljaa..

Sain selvitettyä velkani pois, enään ei tarvitse pelätä ulosottoa. Järjettömällä tavalla sain lopun elämäni melkein sekaisin, onneksi kuitenki selvisin. Alkoi vituttamaan kun tutuilla meni helvetin hyvin ja rahaa on. Itse kituuttelin pitkään perintätoimistojen maksujen kanssa ja samalla sitten piti vielä yrittää elää. Vaikeaa oli mutta vaikeuksista tosissaan oppi sen että mikään ei tule helpolla. Kaikki hyvä pitää ansaita.

Hirveen monilla on veloista murheita. En voi muuta sanoa kuin että koittakaa jaksaa! Muiden velkojen määristä en tiedä, mutta jos vaan on mahiksia selvittää niitä niin älkää luovuttako.

 

[Worrell]

Onhan tuota tullut avauduttua monissa muissakin ketjuissa, joten miksipä en tänne mitään "tiivistelmää" kirjoittaisi.

Olen koko ikäni kärsinyt sairaudesta, joka johti aikanaan todella raakaan ja ilkeään koulukiusaamiseen. Tämän takia joutuu nykyäänkin silloin tällöin ihmisten, jos ei nyt pilkan kohteeksi, niin silmätikuksi. Nuoruudessa sitten tämän takia syrjäydyin muista ja eipä mulla kauheasti kavereita koskaan ollut. Sitten myöhemmällä iällä aloin potea jonkin asteista masennusta ja eihän se helpommaksi ole muuttunut, päinvastoin.

Parisuhde on vähän epävakaalla pohjalla tällä hetkellä. Asioista on keskusteltu ja ns. harkintavaihde etenee. Muija on ollut etäinen ja kovasti kiukkuinen pitkän aikaa ja eipä tuo oikein suoraan ole sanonut, miksi. Tuntuu aika vahvasti tekosyiltä, koska jos jotain asian eteen tekee, niin silti homma vaan jatkuu ja lyödään vyön alle. Noh, enpä aio tätä enää kauaa katsella, jos mikään ei muutu kohta. Päin sitä itseään on naisasiatkin siis.

Kuten tuossa aiemmin vähän pohjustinkin, niin jonkinlaisesta maanisdepressiivisyydestä tässä on kärsitty useamman vuoden ajan. Mielialat saattavat silloin tällöin vaihdella todella voimakkaasti. Sittemmin tämä on muuttunut lähemmäs kestomasennusta ja maanisia piirteitä on vähemmän. Niin ja masennuksen ohella kärsin aika ajoin paniikkihäiriöistä.

Tässä teille nyt jonkinlainen tiivistelmä meikäläisen elämästä ja tämän hetken tilanteesta.

 

[cosmic_rodeo]

Siis onko tämä valitusketju?

Mittailimme tänään opistolla verenpaineitaimme. Luokkatovereiden arvot osoittautuivat normaaleiksi, mutta meikäläisen lukemat huitelivat ihan omissa sfääreissään. 158/104 mmHg, jos oikein muistan. Tuo alapaine ainakin on oikein, yläpaineesta en ole täysin varma enää.

Toisaalta tulos ei edes yllättänyt, kun ottaa huomioon aivan sysipaskat elämäntapani. Alkoholia, kahvia ja tupakkaa menee ihan vitusti ja urheillut olen viimeksi kesällä 2006. Nukun huonosti ja liian vähän, stressaan jatkuvasti ja jonkinlaista lievää masennustakin on ollut jo vuosia. Olen aivan rapakunnossa, lihoan ja rapistun kaiken aikaa. Henkilökortin kuvassa on vielä kaunis ja laiha poika, mutta nykyään peilistä katsoo vastaan jonkinlainen turvonnut retiisi, jossa kasvaa karvoja.

Taannoin tulin jälleen kerran jätetyksi naisen toimesta. Se hieman harmittaa vieläkin. Jälleen kerran pohjimmaisena syynä oli se, että olisin ihan kiva kaveri noin niinkuin kaveri-mielessä, mutta seurustelukumppaniksi en kelpaa. Kolmas kerta perätysten sama syy.

Onneksi pienellä penkomisella jättämisen takaa löytyi myös muita syitä, jotka osoittautuivat niin koomisiksi, että saan niille naureskelemisesta edes jotain lohtua yksinäiseen arkeeni: 1. En ole tarpeeksi miehekäs, koska en tykkää rassata autoja, 2. En ole tarpeeksi rasistinen ja 3. Pummasin kai yhden tupakan liikaa.

Isälläni oli tässä iässä vakituinen duunipaikka, kohtuumenestyvä urheilu-ura, omakotitalo rakenteilla ja toinen lapsi tuloillaan. Minulla on tässä iässä opinnot kesken, huono kunto, paskainen vuokrayksiö ja nettipornoa. Veljeni opiskelee jotain taiteita ja on lähdössä Japaniin työharjoitteluun, minä opiskelen naisten alaa ja asun Jyväskylässä. Kaveri osti juuri naisystävänsä kanssa pätkän rivitaloa, minä ostin Anttilan avajaisista kympin farkut ja nyt istun ne jalassani yksin kotona.

Onneksi kevät ja playoffit ovat hienoa aikaa. Tosin ulkona kastuu lahkeet ja UrhoTV:n nettistreami ei huomennakaan kuitenkaan toimi.

Voi elämä.

 

[Cemetery Gates]

Tuttua huttua ja osin kauraakin

158/104 mmHg, jos oikein muistan. Alkoholia, kahvia ja tupakkaa menee ihan vitusti ja urheillut olen viimeksi kesällä 2006. Nukun huonosti ja liian vähän, stressaan jatkuvasti ja jonkinlaista lievää masennustakin on ollut jo vuosia. Olen aivan rapakunnossa, lihoan ja rapistun kaiken aikaa. Henkilökortin kuvassa on vielä kaunis ja laiha poika, mutta nykyään peilistä katsoo vastaan jonkinlainen turvonnut retiisi, jossa kasvaa karvoja.

Kappas. Röökiä ja urheilupuolta lukuunottamatta voin helposti allekirjoittaa samat sanat. Sauhuja siis en vetele (enkä ole ennenkään vedellyt), mutta alkoholin ja kahvin kanssa lutrataan ihan riittämiin. Nykyisessä duunissani työterveydenhuolto on tasokasta ja tarkkaa, joten terveydenhoitaja otti asiakseen tarkkailla verenpainettani säännöllisesti ja nimenomaan korkean alapaineen takia. Se saatiin huitelemaan jo alle 90:n, eli kohtalaisen hyville lukemille, mutta pari päivää sitten se olikin taas jo 110:ssä. En käytä verenpainelääkkeitä, enkä haluakaan moisia riesakseni. Toisaalta tietysti paineet pitäisi saada laskuun jollain konstilla, ennen kuin napsahtaa.

Urheilen miten sattuu, välillä 3-4 kertaa viikossa, välillä en ollenkaan. Stressiä tuntuu tulevan tätä nykyä milloin mistäkin, mielialat vaihtelevat helvetisti (masennus kertaalleen diagnosoitu muutama vuosi sitten, siitä pääsin yli) ja vakavassa harkinnassa on jonkin sortin terapiaan hakeutuminen. Itsekuria ei ole sen vertaa, että saisin muutettua elintapojani riittävästi terveellisempään suuntaan, siis pysyvästi. Siitäkin otan stressiä, että pitäisi ulkoilla, liikkua ja urheilla enemmän sekä tietysti nukkua enemmän ja "laadukkaammin". On kuitenkin hyvin todennäköistä, että jos kuntoilisi ja ulkoilisi enemmän sekä söisi (ja joisi) terveellisemmin, paino putoaisi, nukkuisin paremmin ja fyysisen hyvän olon myötä myös henkinen puoli korjaantuisi roimasti. Tämä kaikki on hyvin tiedossa, toteutuspuoli vain tökkii. Eikä tuota stressipuolta varsinaisesti helpottanut sekään, että viime syksynä minulla havaittiin ihosyöpä, joka kuitenkin saatiin hoidettua pienellä leikkauksella kuntoon. Käyn varotoimenpiteenä tietenkin seurannassa, eikä taudin pitäisi kaiken järjen mukaan uusiutua, mutta näistä jutuista on usein järki kaukana ja pelko syövästä jyskyttää takaraivossa. Auta armias, jos sattuisi vielä iho palamaan auringossa uudemman kerran.

Taannoin tulin jälleen kerran jätetyksi naisen toimesta.

Tähänkin osittainen nyökytys, paitsi että minä olin jättäjän roolissa. Tuo nainen saikin sitten meikäläisen pääkopan aikamoiseen jumitilaan, joka edelleen vaivaa ajoittain. Joka tapauksessa ajatus uudesta suhteesta jonkun neitosen kanssa tuntuu helvetin kaukaiselta, eikä tietty toisaalta näin jumissa olevan kuulan kanssa mihinkään suhteeseen kannata ryhtyäkään. Huono idea molempien osapuolten kannalta.

Isälläni oli tässä iässä vakituinen duunipaikka, kohtuumenestyvä urheilu-ura, omakotitalo rakenteilla ja toinen lapsi tuloillaan. Minulla on tässä iässä opinnot kesken, huono kunto, paskainen vuokrayksiö ja nettipornoa. Veljeni opiskelee jotain taiteita ja on lähdössä Japaniin työharjoitteluun, minä opiskelen naisten alaa ja asun Jyväskylässä. Kaveri osti juuri naisystävänsä kanssa pätkän rivitaloa, minä ostin Anttilan avajaisista kympin farkut ja nyt istun ne jalassani yksin kotona.

Jep jep. Faijani oli joskus yksi ja ainoa esikuvani, kunnes osoittautui tavalliseksi kuolevaiseksi ja varsin heikkoluonteiseksi sekä epäluotettavaksi sälliksi, joten häneen en ole verrannut itseäni vuosikausiin (ihan ok väleissä ollaan sentään). Vanhempi veljeni sen sijaan on hoitanut opintonsa ulkomailla loppuun, tehnyt kaksi lasta kauniin vaimonsa kanssa ja työskentelee hyväliksaisessa duunissa. Mulla on, tadaa (rumpujen pärinää), opinnot kesken kymmenettä vuotta, huono kunto, paskainen (mutta viihtyisä) vuokrayksiö, enkä osaa innostua edes pornosta. Suurin osa kavereista rakentaa perhe-elämää päällisin puolin onnellisina (ulkopuolisen silmin), mulla taasen ei juuri ole suurempaa sisältöä elämässä. Siltä se ainakin tuntuu.

Onneksi kevät ja playoffit ovat hienoa aikaa. Tosin ulkona kastuu lahkeet ja UrhoTV:n nettistreami ei huomennakaan kuitenkaan toimi.

Onneksi kesä lähestyy ja pudotuspelit tiivistyvät. Tosin IFK pettää aina viimeistään keväällä ja Nordiksellakin on saatanan kallista kaikki.

Ihmisen parasta aikaa. Voi tätä elämätä, mätä.

 

[magnum37]

Kiitos ketjun avaajalle. On se hienoa kun Suomi-mies kerrankin avautuu. Kyllähän kulttuurimme tahtoo olla sellainen, että huonosti voi mennä mutta se ei saa missään nimessä näkyä, ja sehän on omiaan pahentamaan masennus- ja ahdistustiloja.

Tässä ketjussa on jo niin paljon hyvää, etten sitten lainaa tähän hätään ketään, mutta Kärppä-Suomen miehelle kovasti voimia. Olen aiemminkin lukenut tilanteestasi toisessa ketjussa ja ymmärrän hyvin tuskaasi. Toisilla meistä vaan on raskas lasti elämän polulle erinäisistä syistä johtuen. Myös Worrellin tilanne on itsellenikin suurelta osin tuttu.

Jos ajatellaan raakoja ja suureellisia menestyksen määritelmiä nykyään, ei sivuunkirjoittajallakaan mitenkään hyvin mene. No, minulla on hyvä koulutus ja talous on tasapainossa ja velaton, mutta uudet autot ja omakotitalot saa samantien unohtaa, sillä minulla on taustalla elinikäisiä ongelmia fyysisen terveyden kanssa, ja myös masennus ja ahdistushäiriöt ovat käyneet tutuksi aikuisiällä. Tämä kaikki yhdessä on johtanut siihen, etten todellakaan ole mikään kaikkivoipa Tarzan. En siis selviydy täyspäivätöistä nykyisellä vaatimustasolla, mikä on taas puolestaan johtanut siihen, että yksityisyrittäjänä tässä on osuutensa yhteiskunnassa tehtävä alihankitapalveluja tarjoten. Ei voi mennä pomolle sanomaan, että nyt on flunssa joten en voi tulla viikkoon töihin. Asikkaiden tilaukset on hoidettava aikataulussa, koska niitä asiakkaita jotka terveysongelmien kera jaksan hoitaa, ei ole varaa menettää. Noh, en minä tästä valita...

Viikoittainen Kelan kustantama fysioterapia on minulle kuntosali, kissa on minulle jälkeläiseni, 5 kilometrin lenkki täysmaratoni ja mitäs tässä yhteydessä vielä vertailisi..

Minulla on vaimo, kas kummaa. Mutta avioliitto on vaikeahko ja molemminpuolista tyytymättömyyttä esiintyy monessa suhteessa. Niitä vaaleanpunaisia laseja ei tahdo nokallensa löytää, vaikka miten asioita kääntelisi. Naisasiani ovat elämäni synkin kirjo ja itselleni kaikista vaikein pala nieltäväksi. Valitettavankin aukoton selitys asialle löytyy evoluutiopsykologian teorioista. Paskempi juttu se.

Pahinta tässä kaikessa on se, että itsekin välillä näkee itsensä kuin toisten silmin. Koen itseni outolinnuksi tilaanteessa kuin tilanteessa, minkä johdosta sosiaalisesta elämästä aidosti nauttiminen on käynyt vaikeaksi. Itsetunto on aika pohjalla vaikka tiedän että osaan asioita. Vielä huonommin menee siitäkin syystä, että iän karttuessa sitä on alkanut mennä usko ihmisen hyvyyteen. Elämme valheiden ja teeskentelyn maailmassa.

Mistäs muusta tässä nyt vielä avautuisi...ehkä on parempi jättään tähän, järkyttyisitte vaan lisää :D

PS. Ei, minulla ei ole alkoholiongelmaa enkä käytä huumeita, vaikka markettien virkaintoiset vartijat näyttävät joskus niin kävelytyylistäni päättelevän.

 

[Morgoth]

Nykyisessä duunissani työterveydenhuolto on tasokasta ja tarkkaa, joten terveydenhoitaja otti asiakseen tarkkailla verenpainettani säännöllisesti ja nimenomaan korkean alapaineen takia.

Onhan tuo hyvä asia, itselläni taas hälyyttävän korkeat kolesteroliarvot, mutta masentuneena ruokavalion remonttiin ei riitä voimavarat eikä jotenkaan ihan kiinnostuskaan, vaikka tavallaan tuon vaarallisuuden tiedostankin. Ehkä sitä katuisi sitten, kun saisi jonkun slaagin, mutta kun uhka ei nyt ole niin konkreettinen, niin sitä vain jatketaan kuin mitään ei olisi... No, kaipa tässä aletaan kolesterolilääkitys aloitetaan ja katsellaan.

 

[ms.qvist]

Onhan tuo hyvä asia, itselläni taas hälyyttävän korkeat kolesteroliarvot, mutta masentuneena ruokavalion remonttiin ei riitä voimavarat eikä jotenkaan ihan kiinnostuskaan, vaikka tavallaan tuon vaarallisuuden tiedostankin. Ehkä sitä katuisi sitten, kun saisi jonkun slaagin, mutta kun uhka ei nyt ole niin konkreettinen, niin sitä vain jatketaan kuin mitään ei olisi... No, kaipa tässä aletaan kolesterolilääkitys aloitetaan ja katsellaan.

Kolesteroliarvoni ovat vielä sallituissa mutta muuten tunnistan itseni viestistä. Sen verran kuitenkin vielä tuo masennus ja sen jälkioireet vaivaavat ettei niistä hyvistä ja positiivisista hetkistä (kuten opiskelu) jaksa panostaa kokonaisvaltaiseen elämäntapamuutokseen. Positiivista on kuitenkin se, että tupakkaa en polta laisinkaan, alkoholia käytän hillitysti (viimeinen känni joskus kesällä 2009) mutta nuo ruokailutottumukset. Niissä kun vain jaksaisin ryhdistyä niin hyvä olisi mutta kun ei niin ei. Perusta kyllä on hyvä, eli ateriat joita syön ovat monipuoliset tms. vihanneksia ja hedelmiä syön mutta sitten ne välipalat ja naposteltavat. Suklaata kuluu tolkuttomasti, makeisia on ostettava kunnolla joka viikko (iso pussi viikonlopuksi - iso = 1 kg). Vastapainoksi liikunta on olematonta näin talvisin, koiran kanssa kävelyä sekä pyöräilyä oppilaitokselle tms. mutta siinäpä ne sitten ovatkin. Kesällä tulee sitten liikuttua enemmän (jos tulee).

vlad.

 

[anzie]

Tähän ketjuun olisi paljonkin asiaa, mutta en jaksa, ei huvita, ei vain pysty.

 

[Vanha Len]

Tähän ketjuun olisi paljonkin asiaa, mutta en jaksa, ei huvita, ei vain pysty.

No helkkari...aivan samat fiilikset. Ei huvita, jaksa, pysty. Anteeksi lyhyt ja mitätön teksti.

 

[ms.qvist]

No helkkari...aivan samat fiilikset. Ei huvita, jaksa, pysty. Anteeksi lyhyt ja mitätön teksti.

Joskus se lyhyt ja mitätönkin teksti voi olla parempi kuin ei mitään, näin uskon. Näin olen sanonut omille ystävilleni, he voivat kirjoittaa, kirjoittaa muutamalla sanalla tai olla kirjoittamatta mutta uskon, että he tietävät voivansa taas kirjoittaa minulle kun siltä tuntuu ja hetki on oikea. Joskus tuntuu helpottavaltakin saada se lyhyt viesti, vaikka toteamus ettei jaksa.

vlad.

 

[Jomppa_Koo]

Tiivistän ranskalaisilla viivoilla omat "elämäni hienot hetket".

- Vain yksi hyvä kaveri, jonka kanssa juttelen päivittäin. Tai nyt ei sitäkään, kun hän lähti työharjoitteluun ja minä itse jäin suorittamaan rästiin jääneitä tehtäviä koululle. Olen aina ollut tosi paska hankkimaan uusia kavereita. Peruskoulu oli jo vähän parempi, mutta sitten uusi koulu muutti taas kaiken. Ei minua (ihme kyllä) ole kuitenkaan koskaan pahasti kiusattu. Pientä vittuilua vaan välillä.

- Kauhea halu seurusteluun, mutta ei ole parista yrityksestä huolimatta vielä onnistunut, jos kukaan näitä sanoja uskoo. Aloite on vaan vaikea tehdä.

- Kaljan juonti on mennyt viime aikoina opiskelun edelle. Jopa siis keskellä päivää ja viikkoa. Viimeksi tänään. Sen se tekee, kun on niin yksinäinen.

- Vanhempien kanssa on vaikea jutella asioista. En tiedä tosin ketä syyttäisi, mutta eivät hekään oikeastaan koskaan mitään asioistani kysele. Ovat hiljaa ja odottavat että valmistun syksyllä. Kuollutta touhua suoraan sanottuna.

 

[Samsonov]

Tänään vappupäivänä ilmotin sitten vihdoinkin koululle ja työharjoittelupaikkaan, että jätän jakson kesken henkilökohtaisiin syihin vedoten. Maanantaina lähden sitten junalla vanhempien luo nyt ainakin toukokuuksi selvittelemään päätä.

Koulussa jaksoin vaivoin pitää yllä kulissia, että kaikki olis hyvin. Työharjottelussa on ollu pään leviäminen jo tosi lähellä. En ole jaksanut tehdä mitään nyt sitten uudenvuoden. Nukun levottomasti ja olen unissakävellyt normaaliakin enemmän. Heräsin yks tiistai talon parkkipaikalta. Energia ei ole riittänyt muuhun kuin koulusta kotiutumiseen ja syömiseen.

Hiihtolomalla en uskaltanu lähteä vanhempien luo koska isän kanssa oltiin riidelty kahtena edelliskertana kun siellä kävin. Isään en pitäny yhteyttä, äidille soitin jos muistin. Tässä lähellä asuva täti huolestui tossa maaliskuun lopulla mun hiljaisuudesta ja vaisusta olemuksesta ja otti yhteyttä äitiin, että pitäsiköhän tälle pojalle tehdä jotain.

Nyt sitten viimeiset kaksi viikkoo olen nukkunu jo ihan luvattoman huonosti ja vähän. Koulutehtävät on tekemättä, kun energia ei riitä. Kavereihin en ole pitäny mitään yhteyttä. Stressistä ja roskaruoan syömisestä mun ennenkin oireillut ruuansulatus on alkanu taas vaivaamaan. Vatsa on kokoajan kuralla. Päätä särkee. Itkeny olen päivittäin. Koulusta pitäny lähtä kesken päivän kasailemaan itteäni. Nyt pari kolme viikkoo olen ollut myös ilman asuntoa ja punkannu kaverin sohvalla ja tädin nurkissa.

Tänään aamulla soitin sitten opettajalle ja työharjottelin ohjaajalle ja kerroin, että masennuksen takia jätän jakson nyt kesken. Ymmärsivät tilanteen. Työharjottelussa olin ollut nyt kaks viikkoo hajamielinen, ärtynyt, väsynyt, aina myöhässä ja motivaatio oli aivan hukassa. Maanantaina meno sitten kouluterveydenhoitajan ja kuraattorin pakeille. Sitten yöjunalla kotiin. Isä ymmärsi myös tilanteen ja sillä ehdolla, että hankin kotopuolessa sitten terveyskeskuksen kautta apua tähän niin voin asua heillä toukokuun. Muutama vuosi sitten kävin samaisella terveyskeskuksella myös hakemassa apua samoihin vaivoihin ja sitä sain.

Nyt sitten katotaan jos ensimmäistä kertaa osaisin avautua kunnolla vanhemmille ja kertoa ihan kaiken. Tavotteena myös korjata välit isän kans, koska tää ainanen vihanpito syö molempien mieltä. Sitten kesäkuussa takas Helsinkiin töihin.

- Samsonov, 20v. Syksyn 2009 hyvän elämäntilanteen alkoholilla, ajattelemattomuudella ja itseeni sulkeutumalla sössinyt asunnoton lähihoitajaopiskelija.

 

[Leicester]

Itselläni on ollut menossa jo vuosia elämänlaadun parantamisprojekti. Osittain aiheeseen liittyen TV2:lta tuli edellisviikolla Seitsemäs Taivas - keskusteluohjelma, jossa Maarit Tastulan vieraana oli filosofi Maija-Riitta Ollila.Ohjelman jälkipuolella ainakin oli hyviä ajatuksia. Linkki ohjelmaan.

 

[bredi]

Koulu loppui muutama kuukausi sitten enkä jaksanut töitä hakea. Nyt on aika monta päivää istuttu vain kotona kun kaverit ovat joko töissä tai koulussa. Voisin tietysti käyttää runsaan vapaa-aikani hyödyksi vaikkapa lukemalla pääsykokeisiin, treenaamalla itseni rantakuntoon tai opetella soittamaan kitaraa. Mutta kun ei, on tosiaan kivempaa herätä myöhään, istua koneella, katsoa Frendejä tai hengata paikallisella huoltoasemalla.

Unirytmi on aivan sekaisin. En nukahda ennen aamukahta enkä herää ennen puoltapäivää. Uni ei aina tule silmään edes tuolloin kahdelta vaan muutama yö on mennyt pyöriessä sängyssä ilman väsymyksen häivääkään. Seurauksena sitten torkahtelen niin ruokapöytään kuin telkkarin ääreenkin.

Myös päihteet maistuvat. Kaljaa menee joka viikonloppu, välillä myös viikollakin. Kännissä tulee nykyään myös poltettua luvattoman paljon vaikka koitin pitkään tupakkatuotteita vastustaakkin. Ei sikari hyvää ole mutta joku siinä silti vetoaa. Kurjaa.

Sain juuri pakit elämäni tytöltä. Suhteen mokasin itse yhdellä huonolla viikolla ja naurettavalla ylianalysoinnilla. Tästä voisi vuodattaa enemmän naisasiat -ketjuun mutta en nyt jaksa. Eivätkä siis olleet ensimmäiset rukkaset jotka olen saanut mutta tällä kertaa sattui kovasti. Tuntui että olisi voinut tulla jotain suurempaa.. Turha mainitakkaan että jokainen ystäväni seurustelee tai säätää jonkun tytön kanssa juuri nyt.

Tulevaisuudesta en tiedä. Tuntuu että kaikilla muilla on jo tarkat suunnitelmat oman asunnon hankinnasta, opiskelupaikasta ja ammatista. Itselläni ei ole mitään hajua mitä haluaisin tehdä työkseni tai mistä saisin rahaa omaan kämppään.

Nyt vituttaa. Mutta eipä tästä pääse kuin ylöspäin.

 

[pernaveikko]

Tästähän siis tuli masentuneiden ja muiden duunarien avautumisketju. Ne keillä menee hyvin eivät tietenkään vaivaudu edes tälläisiin rahvaiden ketjuihin osallistumaan.

Nelisen vuotta meni valmistumisesta kunnes pääsin kunnon työpaikkaan. Edelleenkään ei kiinnosta sen enempää takoa rahaa ruotsalaiselle omistajalle, mutta tuossahan se menee.

Riippumatta mitä ihmiset sanovat niin oikeastihan kyse on vain rahasta ts. riittävästä toimeentulosta. Rikas ei tarvitse olla, mutta melkoista jeesustelua väittää muuta. Masennus on tietenkin vakava sairaus mitä ei rahalla kellistetä, mutta siinäkin kaiketi auttaisi nopeampi hoitoonpääsy eli yksityiselle pääseminen.

Ei kai tässä mitään suurempia tarvitse suunnitella, kannua odotellessa, kai se joskus vielä meillekin. Saksan reissu on paketissa, eikö muka kukaan muu tule.

 

[Morgoth]

Kolesteroliarvoni ovat vielä sallituissa mutta muuten tunnistan itseni viestistä.

Nyt syön kolesterolilääkkeitä ja katsotaan paljonko niiden avulla se laskee. Itselläni tuo taitaa olla melko voimakkaasti perinnöllistä, joskaan ei ruokavalio terveellisin mahdollinenkaan ole, mutta voimat sen muuttamiseen ovat tällä hetkellä varsin rajalliset tai oikeastaan sitä halua ei edes ole. Ikävää, että pitää olla herkkuperse ja rasva harvoin ruuasta ainakin huonomman makuista tekee.

Nyt lähtee neljäs lääke masennukseen kokeiluun ja katsotaan miten sopivat. Jos ei sovi niin ehkä aletaan miettimään jo koko masennus diagnoosia ehkä vähän uudestaan, pahempaan vaihtoehtoon. Jollakin tavalla tuo vähän pelottaa itseäni, mutta katsotaan nyt. Kieltämättä olisin iloinen, jos vain pysyttäisiin tässä masennuksessa, mutta näköjään koskaan ei sentään voi olla tarpeeksi pohjalla vaan aina voi vielä vajota hieman lisää..

Sen verran kuitenkin vielä tuo masennus ja sen jälkioireet vaivaavat ettei niistä hyvistä ja positiivisista hetkistä (kuten opiskelu) jaksa panostaa kokonaisvaltaiseen elämäntapamuutokseen.

Tavallaan harmittaa, että elämä on kuitenkin lyhyt ja osa ajasta menee tälläiseen. Jotenkin niin paradoksaalista tämä masennus. Toisaalta kukapa on sanonut, että elämä aina on kivaa? Tosin eikö ahdistus, tuska, masennus ainakin länsimaisessa kulttuurissa ole sitä kaikkein aidointa ja syvällisintä olevinaan ainakin? Kaipa sitä voi vaikka sillä ajatuksella lohduttautua, että nyt ollaan todella syvällä. Vähän joka merkityksessä sekä hyvässä että pahassa.

Positiivista on kuitenkin se, että tupakkaa en polta laisinkaan, alkoholia käytän hillitysti (viimeinen känni joskus kesällä 2009) mutta nuo ruokailutottumukset.

Itse en ole ikinä alkoholia käyttänyt pahemmin ja todennut että typerin hetki se olisi tässä vaiheessa sen käyttöä aloittakaan.

Vastapainoksi liikunta on olematonta näin talvisin, koiran kanssa kävelyä sekä pyöräilyä oppilaitokselle tms. mutta siinäpä ne sitten ovatkin. Kesällä tulee sitten liikuttua enemmän (jos tulee).

Sehän siinä, että pitäisi löytää joku itseään aidosti mielyttävä liikuntalaji. Näin vähän vanhemmalla iällä kaikki joukkuelajit on poissa laskuista ja oikein mikään juokseminen tai uiminen ei jaksa kiinnostaa ja työkin on istumatyötä niin käytännössä sitä liikuntaa tulee juuri nimeksikään. Kyllähän se näkee sitten että sixpackit vaihtuneet kokonaiseen kaljatynnyriiin, mutta lienee yleinen vaiva keski-ikäisille miehillä.

 

[Uleåborgir]

Nyt menee jo vähän paremmin kuin viime viestin kirjoittamisen aikoihin. Mainitsemaani parvekeremonttia ei onneksi tulekaan tähän taloon vielä tänä kesänä, mikä tarkoittaa sitä, ettei tarvitsekaan muuttaa muualle ainakaan sen takia. Välit vaimoon ovat parantumassa, avioeropaperit ovat kuitenkin vielä aktiivisena. Vaimo on alkanut osoittaa jonkin sortin ymmärrystä sairauteeni, jonka boostaamana kämmäilin vuodenvaihteessa harvinaisen ankarasti. Silti en odottele itsekkäästi häneltä mitään täydellistä anteeksiantoa. Kevään edistyessä masennus hellittää päivä päivältä enemmän. Ahdistuskaan ei ole enää niin invalidisoivaa.

Tosiasioita silmäillessä ei naurata. Mietin eilen pääni puhki jaksaisinko jatkaa tämänhetkisellä kondiksella opiskelujani. Tulin siihen tulokseen, että varsinkin esseillä suoritettavat kurssit olisivat liian ylivoimaisia tämänhetkisellä kunnolla. Eikä sitä helpota sekään, että kummatkin tietokoneeni hajosivat kahden vuorokauden sisällä pari viikkoa sitten. Tätä viestiä naputtelen vaimon läppärillä. Onneksi atk-asentajakaverini on luvannut laittaa ainakin läppärini kuntoon. Niin tosiaan, kaverit vastaavat taas soittoihini, heh.

Kaksisuuntaisen mielialahäiriön hulinajaksot ovat sosiaalisesti huomattavasti tuhoisampia kuin masennusjaksot. Kun sosiaalinen todellisuus hämärtyy, ja kuningas mania ottaa vallan, ihmettelee lähipiiri, mitä tuolle voi tehdä. Itsehän sitä ei ajattele outoa käytöstään tai tulevaa masennustaan. Aivan kuin känniä ottaessa. Parhaimman nousuhumalan aikana ei todellakaan tule ajateltua ankaraa kankkusta, joka on vääjäämättä edessä. Mutta voin sanoa, että se tulee. Olenkin viime kerrasta oppineena rakennellut verkostoa, joka puuttuu tilanteeseen, mikäli mopo näyttää karkaavan räpylästä. Tärkeintä on tietenkin puuttua asiaan ensin itse. Lääkkeet on otettava jatkossa myös silloin kun tuntuu, että on jopa hauskaa. Vittu jee tuolle... Ja jos masennus tuntuu pimentävän maiseman, on pullossa pysyttävä korkin kiinni. Sellaista pitkospuilla horjumista tämä elämä on. Suo siellä ja vetelä täällä. Pitää pysytellä niillä pitkospuilla.

 

[Tarinankertoja]

http://www.youtube.com/watch#!v=Gc4HGQHgeFE

Kattokaa tämä ja miettikää sen jälkeen uusiksi itseänne.

tää jätkä on aikamoinen

(Videossa esitelmöitsijä kertoo positiivisesta elämänasenteesta, ilman käsiä ja jalkoja)

 

[Uleåborgir]

http://www.youtube.com/watch#!v=Gc4HGQHgeFE

Kattokaa tämä ja miettikää sen jälkeen uusiksi itseänne.

tää jätkä on aikamoinen

(Videossa esitelmöitsijä kertoo positiivisesta elämänasenteesta, ilman käsiä ja jalkoja)

En nyt ole ihan varma, oliko linkkisi ja viestisi tarkoituksena tehdä olkinukkea ketjuun kirjoittaneiden ongelmista. Sen voin kuitenkin sanoa, että tämän videon katsominen ja sen suhteuttaminen omaan tilanteeseen ei korjaa ainakaan minun kliinistä serotoniiniaineenvaihduntahäiriötäni, joka aiheuttaa kaksisuuntaisen mielialahäiriön oireet.

 

[eleven]

Kaksisuuntaisen mielialahäiriön sairastaja täälläkin, viime kesänä oli elämäni ensimmäinen maniajakso, jonka suurimmat vahingot jäivät onneksi kahden (kaverin) auton lievään hajottamiseen. Kaksi kuukautta olin suljetulla osastolla kun äiti huomasi että pojassa oli jotain vialla. Odottelin nimittäin, että viikatemies tulee minut noutamaan keskellä yötä, tuossa vaiheessa olin jo melko psykoottisessa tilassa. Kun mania rauhoittui tuli syksyllä kuvioihin perinteinen masennus, ja tämä on tilanne nytkin. Yliopisto-opinnot jätin kesken ja sairauslomalla olen ollut sairaalasta lähdettyäni. Nyt on sitten vähän sellainen olo, että mitähän sitä elämällään oikein tekisi, mitä sitä haluaa. Hankala sanoa. Ammattikorkeaan liiketalouteen pistin haun, mutta en kyllä tiedä onko tuokaan se mitä oikeasti haluan. Melkeinpä crapshootiksi vois tuota hakua sanoa, mutta tässä nyt pitäisi päästä edes jossain taas alkuun kun elämä on ollut yhtä sängyssä makaamista ja tietokoneelta sarjojen katselua sairausloman ajan.