Mille naurat juuri nyt?

  • 13 180 988
  • 50 320

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Samaa olen ihmetellyt Nelosella päivisin pyörivässä Tiedä ja voita - ohjelman juontajan (jonka nimeä en tiedä) kohdalla. Formaattihan on aivan perseestä, mutta joku sitä ilmeisesti seuraa ja siihen osallistuukin, kun vuodesta toiseen se näyttää kanavalla pyörivän. Juontajana on ihan kivannäköinen isotissinen blondi, joka höpöttelee murteellaan joutavuuksia päivästä toiseen. Jotenkin luulis, että tohon hommaan kyllästyy aika nopeasti ja etenis joihinkin muihin hommiin, mutta edelleen kanavia päivisin selatessa tää sama mimmi jatkaa tyhjän lätisemistään. Ja tätä on jatkunut jo vuosia.
"MIKSEE KUKKAA SOETA, SOETTAKKEE NYT! VIISSATTAA EUROVA SAAP KO TIETEE!" ja kysymyksenä "Suomalainen kaupunki jossa on 4 i-kirjainta" vapaan puolella noista voittopottihuijauksista oma ketjukin, turha lienee sanoa että vaikka olisi niin ylivertaisella päättelykyvyllä (tai muistilla kun tuo sama kysyttiin ainakin aiemmin suunnilleen päivittäin) varustettu että osaisi tuohon tarjota Kristiinankaupunkia, ei sillä vielä viittäsattoo eurova tienaa kun esikarsinnasta ei pääse läpi kuin sama Tarja kuka saattaa tai saattaa olla olematta voittopottikusetusfirman työläisiä ja kenen funktio ohjelmassa on antaa kuva että siitä voisi ihminen jotain voittaa.
Sampohan voisi loikata maikkarille niin niiden ei tarvisi aina tunkea Janne Katajaa joka ikiseen ohjelmaan. Voisivat vaikka vuorotella.
Vähän yllätyin jos kerta Roni Bäck on nyt uusi Sampo, kun kuvittelin Ronin olevan maikkarin leirissä. Ei kai vaan ole kanavasota laantumassa ja ihminen voisi vaihtaa neloselta maikkarilla ja takaisin ilman että on ex-duunipaikan koko taustaorganisaatiossa pannassa, kuten kävi Mikael Gabrielille ja pienemmässä määrin Michael Monroelle.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Ykköseltä tulevalle Kotka Games pelifirman poikien rällienglannille.
 

Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
"MIKSEE KUKKAA SOETA, SOETTAKKEE NYT! VIISSATTAA EUROVA SAAP KO TIETEE!" ja kysymyksenä "Suomalainen kaupunki jossa on 4 i-kirjainta" vapaan puolella noista voittopottihuijauksista oma ketjukin, turha lienee sanoa että vaikka olisi niin ylivertaisella päättelykyvyllä (tai muistilla kun tuo sama kysyttiin ainakin aiemmin suunnilleen päivittäin) varustettu että osaisi tuohon tarjota Kristiinankaupunkia, ei sillä vielä viittäsattoo eurova tienaa kun esikarsinnasta ei pääse läpi kuin sama Tarja kuka saattaa tai saattaa olla olematta voittopottikusetusfirman työläisiä ja kenen funktio ohjelmassa on antaa kuva että siitä voisi ihminen jotain voittaa.

Äiti joskus soitti kesken palaverin ja vastasin, kun ajattelin, että nyt on joku hätä tai joku sukulainen kuollut tai vastaavaa. Eikun "tuolla tv:ssä on selvästi Porvoo eikä kukaan tiedä, pitäiskö sinne soittaa". Onneksi sentään soitti minulle ensin ettei tuonne. Vanhojen ihmisten huijaus on hyvä ja kasvava bisnes. Dementikoille on kanssa hyvä myydä lehtiä, kun ne tilavat aina. Siitäkin joku puhelinmyyjä saa provikkaa.
 
Suosikkijoukkue
Turkoosi kevät 2024, Dallas Stars, Leksands IF
Ykköseltä tulevalle Kotka Games pelifirman poikien rällienglannille.
Katottiin perheen kesken eilen taas noita uusia au paireja Areenasta, niin tällä Kittilän tytöllä oli siinä muuten aika hieno tapa lausua englantia, esimersiksi at all oli "ät aal".
 

Konsta Kepuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Athletic Bilbao, Tahko, Pool, Saints
Teemalla juuri nyt "Perhe tekee veneretken". Kyseessä valistushenkinen dokumentti Selänteen perheen veneretkestä. Olen nähnyt tämän ennenkin ja mieleen on jäänyt venekunnan paloharjoitus. Perheen kuopus, n. kolmevuotias pikkusisko ei isä Ilmarin mielestä poistu aluksesta riittävän ripeästi ja niinpä nakkaakin tämän niskaperseotteella jontkaan... Nykypäivänä seurauksena tällaisesta tempusta telkkarissa olisi huostaanotto, syyte, paskalehtien lööpit ja eduskuntakysely.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Teemalla juuri nyt "Perhe tekee veneretken". Kyseessä valistushenkinen dokumentti Selänteen perheen veneretkestä.
Haluaisin nähdä samantyylisen dokkarin Järvilehdon veneretkestä.
 

Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Teemalla juuri nyt "Perhe tekee veneretken". Kyseessä valistushenkinen dokumentti Selänteen perheen veneretkestä. Olen nähnyt tämän ennenkin ja mieleen on jäänyt venekunnan paloharjoitus. Perheen kuopus, n. kolmevuotias pikkusisko ei isä Ilmarin mielestä poistu aluksesta riittävän ripeästi ja niinpä nakkaakin tämän niskaperseotteella jontkaan... Nykypäivänä seurauksena tällaisesta tempusta telkkarissa olisi huostaanotto, syyte, paskalehtien lööpit ja eduskuntakysely.

Tätä muuten just kaverin kanssa pähkäiltiin. Kuka on tämä mystinen pikkusisko? Monessa medialähteessä mainitaan, että Teemulla olis vaan kaks broidia, Panu ja Paavo, mutta tässä ko. dokumentissa esiintyneestä siskosta ei mainita missään mitään.
 
Suosikkijoukkue
Itä- ja Pohjois-Suomen alasarjajoukkueet
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Vedet silmissä naureskelen taas PIFin "Tee-se-itse-Fingereille". :'D
 

Liitteet

  • 23e94dbf.jpg
    23e94dbf.jpg
    96,3 KB · kertaa luettu: 360
  • JAAobMC.png
    JAAobMC.png
    124,9 KB · kertaa luettu: 429

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Noille Amazonin arvosteluille vähän naureskelen.
 

redpecka

Jäsen
Heräsin ja tulin nettiin kertomaan mille nauroin.. eiku mille nauran nyt:

Jossain tubevideolla tuli hyviä vinkkejä turvallisista salasanoista, mitkä ei tule kellekään mieleen. Muun muassa: neon2onparas, anneliaueronsyytön... Haluaisin oikeesti nähdä nämä jotka häkkeröisivät selvinpäin tällaiset idioottivarmat salasanat.

Eiku takas nukkumaan...
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Tuossahan olet nyt kyllä täysin väärässä. Kakkoskausi on sarjan paras ja jos heikoin on pakko hakea, niin olkoon se kolmoskausi. Siinä olet kyllä oikeassa että hieno sarja on kyseessä, mutta sanaa paska ei kyllä pitäisi käyttää lähelläkään Wireä. Hienoa kuitenkin, että olet löytänyt yhden kaikkien aikojen TV-sarjoista. Ja kun musiikki-ihmisiä olet, niin en tässä yhteydessä voi olla suosittelematta samojen tekijöiden New Orleansin musiikkipiireihin sijoittuvaa Tremeä. Ei ole ehkä yhtä ”rankka” sarja kuin Wire, mutta itselleni yhtä rakas. Ja paljon samoja näyttelijöitä kuin Wiressä mukana.
Treme on katsottu pariinkin kertaan läpi. Tuo New Orleansin musa on hyvin lähellä sydäntä ollut jo vuosikymmenet.
 

Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Nauran vaimolleni. Hän ei kyllä tykännyt kun repesin päin naamaa, mutta tälläistä tämä on.

Meillä uusittiin talotuuletin vasta ja rouvalla on jostain syystä hitusen ongelmia tämän käyttämisessä. Vanhassa oli se mekaaninen nuppi, josta luukku avattiin tai suljettiin, ja sitten kolme nappia josta säädettiin tehoa. Uudessa erona on se, että siinä ei ole nuppia, vaan nappi, joka aukaisee tai sulkee luukun. Ja sitten on ne kolme nappia, josta säädetään tehoa.

Rouva vinkunut jo useamman kerran, miten tuo on paska vekotin, kun ei vedä kunnolla. Ja joka kerta olen sanonut että sulla on se perkeleen luukku kiinni, siinä palaa sininen valo kun se läppä on auki, siitä kuuluu isompi hurina ja se vetää ne höyryt sinne minne kuuluukin. Vaan ei, äsken taas tuli että ei tämä toimi. Minä sitten sanoin saman litanian, mutta hän kuulema aina painaa sitä nappia! Se vaan itsestään menee kiinni. Tässä vaiheessa repesin nauruun ja sain kunnian tehdä kastikkeet loppuun.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Tämä Punk In Finlandin klassikko hymyilyttää joka kerta ääneen. Upea taideteos.
 

Liitteet

  • fHw3UQe.jpg
    fHw3UQe.jpg
    141,7 KB · kertaa luettu: 484

Konsta Kepuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Athletic Bilbao, Tahko, Pool, Saints
France24:n keskusteluohjelmassa Norjan Sähköautoyhdistyksen pääsihteeri (sic!) Christina Bu neuvoo muita keskustelijoita (eurooppalaisia) kuinka pitää siirtyä ekologiseen elämänmuotoon ja ruveta sähköautoilemaan. Polttomoottoriautoille kovat verot ja sähköautoille tanakat hankintatuet.

Erityisesti tuolla sakemannilla loppuu huumorintaju. Aiheellisesti kyselee että kuinka monta miljoonaa barrelia öljyä norskit on tähän mennessä myyneet? Ja tähän vielä voisin itse lisätä Norjan poikkeuksellisen suuren vesivoimatuotannon.

Nauran siis tälle:
Ei noilta norskeilta pokkaa puutu muita neuvoessa...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös