Mille naurat juuri nyt?

  • 13 183 595
  • 50 326

Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Tai oikeastaan teki. Ei viestittele enää ainakaan samalla nimimerkillä. Voi toki palata toisella tai ilmeisesti kolmannella vielä joskus.
Kerkisi julistaa takaisin maan päälle astumisensa ennen kuin ristiinnaulittiin. Jeesusmaisesti ei kertonut ajankohtaa eikä sitä kenen hahmossa palaa tuomitsemaan kuolevaisia ja moderaattoreita.
 

SMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kerkisi julistaa takaisin maan päälle astumisensa ennen kuin ristiinnaulittiin. Jeesusmaisesti ei kertonut ajankohtaa eikä sitä kenen hahmossa palaa tuomitsemaan kuolevaisia ja moderaattoreita.
Ei hänestä nyt kovin kummoista palstapersoona tullut vaikka niin uhosikin. Ei tälläisiä pyrkyreitä kovin pitkään muisteta verrattuna vaikka Kariin.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Ei hitto koittakaapa kirjoittaa paperille joku lause. Ihan ympärihumalaisen käsialaa, vaikka vaan normi iltakaljat oot juonut. Siis eihän tosta saa mitään selvää. Okei oli siinä joku väkeväkin pullo, mutta enimmäkseen kieltäydyin.
En tunnista ilmiötä. Minun käsialani on aina siistiä ja lukukelpoista. Olen kirjoittanut nättiä tekstiä jopa selälläni maaten, kun en ole ylös päässyt. Outo juttu, kun muut ei. Ehkä se on lapsuuden peruja. Minä kirjoitin, kun muut söivät räkäänsä, imivät tumpuistaan jäätä ja katsoivat Ritari Ässää. Ilmankos jäivät vähän henkisessä kehityksessä jälkeen, ja motoriikassakin.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Kyllä itseä sapettaisi Kätilöiden missaaminen. Oletettavasti myös Eläkeläiset vetää varsin mielenkiintoisia esityksiä.
Eläkeläisethän on varsin hieno humppaorkesteri, mutta mulla tuli kiintiö täyteen täällä Joensuussa jo 90-luvulla, kun joka viikko vetivät jossain baarinnurkassa. Olen ehkä jäävikin sanomaan, kun tunnen muutaman vanhuksista... Arvostan kovasti, mitä tekevät, mutta ei niitä oikein kuunnella enää jaksa alta kolmen promillen. Ja jotenkin se kovin palo tuntuu jääneen sinne takavuosille. Kundit pitkittää vitsiä, joka ei oikein enää naurata, ja saksalaiset maksaa.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Jengille, joka ihan tosissaan on mehuissaan jostain Ilmastonsuojelijanuori-Gretasta, joka ymmärtääkseni ei ainakaan uinut lentämisen sijasta Nyy Jorkkiin mielenosoittelemaan.
Halla-Aho pikkusen tylytti teiniä tovi sitten ykkösaamussa. Muutenkin ihan hyvää matskua JHA:lta taas kerran. Yleä vedetään myös kölin alta varsin mieltä lämmittävästi.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Jengille, joka ihan tosissaan on mehuissaan jostain Ilmastonsuojelijanuori-Gretasta, joka ymmärtääkseni ei ainakaan uinut lentämisen sijasta Nyy Jorkkiin mielenosoittelemaan.
Vähän sama kuin joku Bono, joka ensin lennähtelee ympäri maailmaa uukakkosen kanssa ja sitten se lennähtelee ihan keskenään kertoilemassa, että lentäminen on paskaa ja maapallo kuolee.

Mitä eroa on Bonolla ja Jumalalla? Jumala ei kuvittele olevansa Bono.

(Palstan nuorille: Bono on irlantilaisen U2- yhtyeen laulusolisti, oikealta nimeltään Paul Hewson. Hän saavutti aikoinaan mainetta olemalla ”tiedostava” rocktähti ja kaveeraamalla kaiken maailman mandeloiden kanssa. Mandelalla viittaan Nelson Mandelaan, entiseen Etelä-Afrikan presidenttiin, joka ennen virkauraansa kärsi pitkät ajat vankeustuomiota poliittisen aktivisminsa ja apartheidin vastustamisen vuoksi. Apartheid puolestaan oli rotuerotteluun perustuva yhteiskuntajärjestelmä, joka... vittu, en jaksa. Kattokaa guuglesta.)
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Kiitos tarkennuksesta. Mä mietinkin, että missä vaiheessa Ilkka Heikkinen olisi käynyt selvittämässä jotain ilmastojuttuja.
Mie olen jopa niin vanha, että mulle Bono oli aikoinaan Sonny Bono, se Cherin ex-mies ja duettokumppani. Sitten kun kuului tästä nuoresta ja lupaavasta irlantilaisorkesterista, että siinä laulaa Bono, niin mietin että mitäs se Sonny nyt. Olikin sitten eri Bono.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: SMT

SMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mie olen jopa niin vanha, että mulle Bono oli aikoinaan Sonny Bono, se Cherin ex-mies ja duettokumppani. Sitten kun kuului tästä nuoresta ja lupaavasta irlantilaisorkesterista, että siinä laulaa Bono, niin mietin että mitäs se Sonny nyt. Olikin sitten eri Bono.
En tiedä mitä tähän pitäisi vastata, joten annoin vain tykkäyksen.
 

Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Halla-Aho pikkusen tylytti teiniä tovi sitten ykkösaamussa. Muutenkin ihan hyvää matskua JHA:lta taas kerran. Yleä vedetään myös kölin alta varsin mieltä lämmittävästi.

Helppohan se on jotain studiossa vikistä, mutta kyllä olisi Halla-aho kalpeaa poikaa, kun Greta ottaisi ja haastaisi kädenvääntömatsiin.

Ei kun sehän on jo, vaikkei ole vielä haastettukaan.
 
Viimeksi muokattu:

Quethas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Suomen maajoukkueet, Tampere United
Ässien ruotsalaishyökkääjän stereotyyppiselle naamakuvalle Liigan sivuilla. Nostakaa nyt joku tästä edes pieni rasismikohu.

Tästä tuli hivenen mieleen Seth Abladen vanha pelaajakuva, joka naurattaa edelleen
 

Liitteet

  • Image.jpg
    Image.jpg
    140,4 KB · kertaa luettu: 792

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Nukahdin sohvalle sen jälkeen kun olin laittanut jauhelihakiusauksen uuniin ja odotin miestä kotiin. Mies tuli kotiin ja yritti herättää minut sivelemällä otsaani ja toteamalla samalla jotain että kylläpä prinsessaani taas koetellaan (tms. omien sanojensa mukaan). Minä ponkaisin istumaan ja sanoin: "Perkeleen vittu saatana". Mies totesi että ei kun aviomiehesi ja purskahti nauruun. Tuolle naurettiin vielä pari muuta kertaa illan aikana. Ja varmaan mies yrittää naurattaa sillä muitakin. Ja voihan sitä nauraa sillekin että kiusaus paistui liikaa ja oli pinnaltaan kuin mustamuriaani. No sisältä löytyi vielä syötäväksi kelpaavaa.

Että ihan kökkö vaimo. Ensin kutsuu saatanaksi ja sitten selviää että se on polttanut ruuankin. No Luojalle kiitos muija oli sentään selvin päin vaikka nukkui keskellä päivää...
 

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Haluaisin kuulla Kyle Turrisin "Arvostele mun illallinen" kommentit tästä.
Arvostele mun illallinen - smliiga-edition ois kova. Turris, Blood ja Jonne Virtanen samaan pöytään syömään.
Ruokalistalta löytyisi:
- Porin Ässien kokkien tekemää pastaa
-Sportin/Pelicansin tarjoamat chilinakit (ilman perunoita?).
- KalPan kokin keittämät riisit (Virtanen taisi kuvailla joskus twitterissä miten "kokki ei ilmeisesti osaa riisiä keittää kun on niin kovaa et hampaat lohkeaa"
Jälkiruuat sitten ABC:n lounaslinjastolta.

Siilinjärven Teboilin päivitykselle Manne polttoainevarkaasta ja kommenteille. "Minne kiire? Töihinkö?" Hahaa. Kommenttiosio on myös aika kultaa.



Harmi kun tää poistettiin sopimattomana ilmeisesti. Kahvipaussilla perjantaina räkätin aika lujaa näille.

Parhaat palat tässä koko kommenttiosiosta:

Joku romani uhkaili suomalaista väkivallalla "katso yv:t" kun suomalainen vaan oli rennolla linjalla et "eipä hän kovin hirveesti pelkää tyyppiä joka ei omaa naamaansa uskalla fb-profiilissa". Toinen tumma taas pisti kommenttikenttään kaikki mahdolliset kuvakaappaukset jutuista joissa ihan valkoinen suomalaismies oli myymälävarkaissa... Kolmas taas retosteli miten kys. polttoainevarkaalla oli niin paljon parempi auto mitä keskiverto suomalaisella (oisko ollut 2000-luvun puolenvälin etuvetoinen dieselskoda, alle 2-litraisena) jne jne... takaisin vastapalloon "oisko kannattanut ottaa halvempi auto, olisi varaa tankatakkin?"

Mutta suurimmat naurut tuli eräästä videomuokkauksesta. Ensimmäisessä klipissä Rositat ja Huldat työntää autoa, taustabiisinä Gettomasan "Lössi"... toisessa taas n. 5 henkeä menivät ilmeisesti sähköpotkulaudoilla eteenpäin, samalla kun taustalla soi vanha iskelmä jossa lauletaan "liikkui mustalaiset vaunuillaan"
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös