Ihmiset identifioituu eläimiksi.
On tämä nykyaika kyllä aika sekavaa.
"
Ilta-Sanomat haastatteli aiemmin tänä vuonna 34-vuotiasta
Karoliina-nimistä theriania. Karoliina kertoi identifioituvansa karhuksi ja olevansa aika varma siitä, että on ollut mesikämmen edellisessä elämässään.
– Tosi moni ajattelee, että tämä on jotain leikkiä. Mutta ei se ole. Therian ei ole valinta, Karoliina sanoi."
Monenlaisia ihmisiä aina yritän ymmärtää ja hyväksyä eroavaisuuksia välillämme, mutta tämä on ehkä sellainen asia mitä en oikein pysty ymmärtämään.
Kyllä minäkin mielestäni aika hyvin osaan tuota toteuttaa, ja ymmärtää että erilaisia ihmisiä tässä ollaan. Naisen pitää saada rakastaa naista, miehen miestä, on jokaisen oma valinta haluaako hankkia lapsia, pukeutuminen mitä erilaisimmilla tyyleillä on fine jne. jne. Minkään tämmöisen asian kanssa en ala nikottelemaan, tai että niitä sen isommin missään miettisinkään.
Mutta sitten taas toisaalta ajattelen niin, että onko sekään tervettä että tullaan sellaisesta todella ahtaasta ja konservatiivisesta boksista toiseen ääripäähän, jossa oikeasti yhtään mistään ei uskalleta enää sanoa, että onkos tämä nyt enää ihan tervettä touhua? Tai että oikein minkäänlaisia elämänvalintoja tai tapoja elää elämää ei enää uskalleta kyseenalaistaa? Jokainen saa identifioitua, vaikka leivänpaahtimeksi ja elää sitten leivänpaahtimen mukaista elämää.
Jossain kohtaa kuitenkin mielestäni menee sellainen raja, jossa pitäisi uskaltaa nostaa sellainen aihe esille, kuin että onko sinulla kaikki ihan kunnossa? Ja mahdolliset mielenterveysongelmat? Puhua asioista.
Tietysti mikä minä tai kukaan muukaan yksilö on sitä määrittämään, että missä sitten menee se terveen ja mielenterveysongelmaisen raja. Tai että mikä on hyväksyttävä tapa elää tätä elämää ja mikä ei. Mutta kyllä minulla nyt ainakin ajatuksia herää siitä, että jos tuollainen keski-iän kynnystä kolkutteleva ihminen vieläkin identioituu (siis ei leiki, vaan oikeasti kokee olevansa) karhuksi, että eikö tässä pitäisi uskaltaa jo puhua siitä, että onko tuollainen jonkinlaista todellisuuspakoa? Ja niistä mahdollisista mielenterveysongelmista? Ja onko tuossa enää kyse sellaisesta toiminnasta, joka oikeasti on ihmiselle parhaaksi?
Mitä tuossa nyt vähän ajatuksia vaihdeltiin kavereiden kanssa, niin ihan mahdoton ajatus tämä tuntuu joillekin olevan, että tuollaisen toiminnan terveyttä sopisi kyseenalaistaa. Toisaalta samalla opin itsekin ehkä vähän taas näkemään myös omaa ahdasmielisyyttäni.