Miksi koet uskonnolliset yhteisöt miellyttävinä/epämiellyttävinä

[regularflex]

Tuolla uskotko Jumalaan -ketjussa nousee esiin aika ajoin näitä negatiivisia tuntemuksia eri uskonnista (pääasiassa kristinuskosta) ja eri krikkokunnista tai lahkoista. Samassa ketjussa nousee myös hieman harvemmin päinvastaisia eli positiivisia kokemuksia eri uskonnollisista yhteisöistä. Allekirjoittaneella on molempia kokemuksia eri kirkkokunnista, mutta pääasiassa ne ovat positiivisia. En tällä hetkellä kuulu kuitenkaan yhteenkään seurakuntaan, enkä itse asiassa ole ikinä kuulunut kirjoille. Tämä tullee todennäköisesti kuitenkin muuttumaan lähikuukausina.

Osittain taustastani johtuen, sekä siitä että uskon Jumalaan, en yleensä kykene täysin ymmärtämään mistä ajoittain ilmenevä täydellinen katkeruus eri uskonnollisiin yhteisöihin kumpuaa. En kyllä ymmärrä myöskään sokeaa optimismia ja kaikkea uskonnolisten yhteisöjen ja johtajien hehkutusta ja hyväksyntää. Kuten mainitsin, minulla on sekä hyviä, että huonoja kokemuksia ja sen johdosta olen himena varautunut tietyissä asioissa, mutta varautuneisuus ilmenee varautuneisuutena "johtotason" henkilöitä kohtaan näissä yhteisöissä.

Koska yksi tavoitteistani on tässä elämässä kehittyä ihmisenä ja oppia ymmrätämään eri näkemyksiä, niin avaankin tämän ketjun, jonne toivoisin palstatovereilta sekä kokemuksia eri uskonnollisista yhteisöistä sekä yleisiä tuntemuksia, miksi juuri tietyt yhteisöt aiheuttavat tiettyjä tuntemuksia.

 

[ämjiijii]

Olin nuoruudessana mukana mm. vapaakirkon ja helluntaiseurakunnan nuorisotoiminnassa, lähinnä siksi että niissä kävi hyviä kavereita. Nykyisin ateistinakaan en edes miettimällä keksi noista ajoista huonoja puolia, päinvastoin, tunnelma oli hyvä. Varmasti mukana oli hyvää tuuriakin, koska noissa seurakunnissa vaikuttavat ihmiset olivat erittäin mukavia, ja on vaikea kuvitella heidän nihkeilevän mistään elämänvalinnoista mitenkään hirveästi. Tämä asiahan voi olla joissain muissa seurakunnissa toisin, jolloin uskonnolliseen yhteisöön kuuluminen voi olla painajaismaista. Toisaalta sitten olen joskus baarissa erään tutun kanssa keskustellessa kuullut, että häntä ahdisti toisessa em. seurakunnassa esiintynyt moralisoiva sosiaalinen paine. Moralisoitiin mm. seurustelusta. Hänen tapauksessaan lienee vaikuttanut, että hänen koko sukunsa oli jo pitkään pyörinyt porukoissa ja seurakunta oli lähes koko sosiaalinen elämä. Omalla kohdallahan asia ei näin ollut, eivät sitten varmaan kehdanneet alkaa nillittää satunnaisesti tapahtumissa pyörivälle kun eivät aivan täysillä tunteneet. No, tämä on mutuilua. Mutta siis, väittäisin että uskonnollisissa yhteisöissä ihmisiä hiertää juurikin tuollainen ihmisten kontrolloiminen.

Toisena syynä epäilen sitä, että vaikka Suomi onkin viime vuosisadat ollut lähes läpeensä kristitty maa, on suurin osa uskomisesta ns. tapakristillisyyttä, syvemmin uskoon uppoutuneita on pidetään hiukan sekaisin päästään olevina. Pienempiin seurakuntiinhan yleensä tuntuu hakeutuvan se porukka, joka ei tunne saavansa uskonnollista täyttymystä valtavirtaisessa evankelisluterilaisessa seurakunnassa. Ja onhan se meininki oikeasti erilaista. Ev. lut. jumalanpalveluksethan ovat täysin formaaleja tapahtumia, joissa istutaan hiljaa kunnioittavasti penkissä eivätkä tunteet hirveästi räisky. Sen sijaan esim. vapaaseurakunnassa saarnaaminen on oikeasti paatoksella todistamista seurakunnan ollessa hurmostilassa ja huudelleen välillä tyyliin "Oi Jeesus, auta!" jne. En ihmettele että kun ihminen kuitenkin kenties evoluution tuloksena arvostaa tietynlaista normaalia käyttäytymistä (joka on tietenkin kulttuurisidonnaista), katsoo kieroon tuolla tavalla tunteensa näyttäviä.

Ja sitten on vielä sekin pointti, että hihhuleimmat uskonnolliset yhteisöt ihan mielellään eristäytyvät muusta yhteiskunnasta. Ja kun ei olla toisten kanssa tekemisissä, niin se johtaa helposti informaation kulun puutteesta johtuvaan ennakkoluuloisuuteen. Sen takia jo ihan lapsesta asti kuuli "vitun lessut", "vitun jehovat" yms. heittoja, myös muilta lapsilta, jotka eivät takuuvarmasti tienneet noitten sanojen merkityksiä. Ne olivat vaan niitä tyyppejä, jotka eivät saaneet katsoa TV:tä tai jotka kiertelivät ovelta ovelle. Eli kulttuuri opitaan jo lapsena.

Siinä nyt joitain mutuiluja aiheesta. Toivottavasti edes osa tekstistä vastaa joihinkin kysymyksiisi.

 

[regularflex]

Siinä nyt joitain mutuiluja aiheesta. Toivottavasti edes osa tekstistä vastaa joihinkin kysymyksiisi.

Kiitoksia tästä, kirjoituksessasi oli monia hyviä pointteja. Etenkin tuo, että ulkopuolelta tuleviin suhtaudutaan eri tavalla kuin jo sisäpuolella oleviin oli mainio huomio.

Mitenkäs muut? Onko suhtautumisenne negatiivinen, positiivinen vai neutraali ja minkä vuoksi?

 

[Stonewall]

Itselläni ei ole kauheasti ongelmia normaalien suvaitsevaisten uskovien kanssa. Eniten potuttaa kristillisiä lähinnä olevista lahkoista jehovat. Ensinnäkin säälittää porukka, joka on jäänyt sinne koukkuun ja toiseksi harmittaa että tuommoinen ihmisten pelottelu on vielä nykyaikanakin aivan sallittua. Jäsenille kun kerrotaan, että taivaspaikat on jaettu, mutta jos oikein kovaa kilvoittelee niin maanpäälliseen tuhannenvuoden valtakuntaan (tms) vielä pääsee. Ja pikku lapsia pelotellaan synnin palkalla (jos jehovat nyt edes uskaltavat lapsia pahaan maailmaan tehdä). Karseaa hommaa, jota vielä johdetaan aika hämäräperäisesti ilman demokratian hiventäkään.

Toinen porukka joka potuttaa on muslimit. Olen kiertänyt muutakin kuin tahkoa ja mm. kolme vuotta on tullut asuttua eri musu maissa. Ei se heidän elämänsä ole tervettä, eikä tätä päivää edes miedoimmassa muodossaan. Naisen paikka parhaimmillaan kotona. Ja ihan normaalia on heitä alistaa. Ja sitten kun uskonto on kuin tehty fanatismille ja väkivallalle. Tunnen mukavia ja fiksuja muslimeja, joitakin voin kutsua ystäviksikin, mutta kun olen nähnyt mitä tuo uskonto saa maailmalla aikaan, niin kieltäisin sen kokonaan, (vaikka eihän kieltämisestä mitään apua ole - päinvastoin).

 

[Savon Detroit]

Koen yhteisöt epämiellyttäviksi koska naapurin pappi haukkuu meikäläistä vääräuskoiseksi, ettäs kehtaa kautta jupiterin! : ( )

 

[Joe Plop]

Nykyisin enemmän ja enemmän on alkanut kääntymään ärsytyksen puolelle. Syynä on vääränlainen vallan käyttö joka tokikaan ei liity kaikkiin uskontoihin ja uskoviin mutta siinä määrin yleistä että kääntää omat tuntemukset negatiivisen puolelle... Kun uskonnon perustarkoitus lähtökohtaisesti mielestäni on se että kaikki ovat samanarvoisia Jumalan edessä niin liian paljon kuulee tarinoita siitä miten uskontoa käytetään oman aseman korostamiseen ja vahvistamiseen joko valta-aseman tai taloudellisten lähtökohtien kautta. Heikompia sorretaan kun kukaan ei näe mutta ulkopuolisten silmissä esitetään niin puhtoista ja maailmaa syleilevää että... Tuota vallankäyttöä näkee joka uskonnossa. Kuka sen maailmassa määrää että kenen Jumala se on kaikkien puhtain? Millä perusteella kukaan voi sanoa että toinen Jumala on oikeampi kuin toinen? Kaikenhan saa pyhitettyä uskonnon perusteella mutta saako esim. väkivallan muutettua hyväksyttäväksi vain sillä muistaa sitten myöhemmin ruokoilla perkeleesti(sori, oli pakko)?

Uskonto ei määrää sitä oletko hyvä ihminen. Olen tavannut todella pirullisia ihmisiä jotka kulkevat uskovan leima päässä ja julistavat omaa paremmuuttaan. Toisaalta olen tavannut hyvinkin lähimmäisen rakkaita ateisteja jotka eivät tuomitse tai lajittele lähimmäistään jonkin seurakunnan jäsenkirjan perusteella. Mutta jos joku tuntee itsensä onnelliseksi jossain yhteisössä niin ei se minulta ole pois. Kunhan niillä laumanjohtajlla olisi vain puhtaita jauhoja pussissaan...