Mikko Viitanen – runkoa rakentamassa

  • 164 099
  • 1 214

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Oltiin Viitasen kanssa kohtalaisen samalla näkymällä sen suhteen, mistä ja mikä on kiikastanut (huomatkaa toiveikas aikamuoto) Näin sitä häntäänsä pääsee nostelemaan, vaikkei kissa olekaan. Tämä samalla tuo luottoa sen kurssin korjaantumiseen, selvillä ovat missä mennään.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Miksei tätä ketjua olla nostettu ylös?

Mikko Viitanen on nousemassa ryminällä JYP-historian kovimmaksi UTJ:ksi, vaikka monet vähän pelkäsivät onko "sisäpiiriläisen" palkkaaminen vain askel yhä enemmän sisäänpäin kääntyneeseen organisaatioon. Vaikka Veikko oli jo pelaajaurallaan monen nuoren pelaajan mentori mm. ravintoasioissa, niin onhan tämä käsittämätöntä mikä imu Jyväskylään on nyt nuorison keskuudessa. Toinen toistaan kovempia signauksia vain yhden vuoden aikana. Palmu, Honka, Kalapudas, Puistola ja Lambert.

Tuntuu että yksikin viisikosta on jo kovempi haku, kuin mitä Holtari sai viimeisinä vuosinaan aikaan. Voi olla, etten edes valehtele paljon, jos Viitasen ensimmäinen vuosi on tuonut mukanaan enemmän timantteja, kuin mitä Holen viimeiset 10 vuotta.
Eihän tässä edes muista Holtarin aikakaudesta mitään.

Fiilis on sama kuin viime vuosikymmenen alun "hulluina vuosina", kun tänne tipahteli Pihlströmejä, Makkosia ja Kariyoita. Ai että, toivottavasti hallin ovet aukeaa pian ja kiekko putoaa jäähän!
 
Powerage

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Anaheim Ducks
Ehdottomasti Viitasen sulkahattu on alkanut kerätä sulkia melkoisella ryminällä. Todella, todella kovia hakuja ja vaikka näistä jannuista ei pitkäaikaisia JYP-ikoineita tulisikaan, niin on kyllä hyvä asema olla nuorien kehittyvien pelaajien suosiossa. Jos ei muuta niin jätetään hyvä maku JYP-organisaatiosta ja jos jollain on tarvetta tulla maitojunalla takaisin niin otetaan kiljuen vastaan.

Maltilliset odotukset oli Viitasen valtakaudelle, mutta kovaa tekemistä on tähän mennessä ollut. Hienoa, Mikko! Saat jatkossakin pyöriä Kebabhousessa samaan aikaan kanssani.
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
En tiedä miten tämä kulunut kausi on vienyt mattoa Viitasen jalkojen alta rakentaa kauden 21-22 joukkuetta, Pelaaja budejetti ilmeisemmin putoaa edelleen aivan liigan häntäpäähän. mutta se on pakon sanelema juttu, Missä vaiheessa joukkuetta ylipäätään pystyy rakentamaan. Tai millaiset arvet nämä palkan-alennukset on jättänyt. Onko kenelläkään halukkuutta edes jatkaa kenen sopimus päättyy, joten katsoin sopimus tilannetta,
seuraavien pelaajien sopimus päättyy tähän kauteen,

Molemmat maalivahdit: Ruusu, Parkkinen
Pulustajista: Kakkonen, Kalteva, Allen
Hyökkäjät: Tuppurainen, Louhivaara, Siikanen, Immonen, Siikonen, Kalajanniska, Rooba

Ei tarvitse olla kummoinen ennustaja että Rooba, Siikonen omien esitysten perusteella tulee saamaan jostain muustakin liigajoukkueesta tarjouksen mihin JYP ei pysty vastaamaan.
Louhivaara, Immonen, Tuppurainen sieltä palkka huipulta poistuu jokatapuksessa, mahdollisesti lopettavat uransakin, mutta en usko että lähtevät enää talkoilemaan kun sitä jo tämän kauden tekevät.

Tai kuinka moni sopimukssen omaava vuoteen 22 asti, on purkamassa sitä. Jos on jäänyt paska maku suuhun tai kokenut epäoikeduenmukaisuutta nyky järjestelyistä.

Se kuinka alas pelaajabudjetti putoaa, epäilen 1,5-1,6 miljoonaan, Sponsori rintamalla ei varmsti mitään mullistuksia tapahdu vähään aikaan, sen verran korona rokottaa tuolla yritysmaailmassa että ennemin niitä summia ollaan laskemassa edelleen kuin panostusta kasvatettaisiin. Minkälaisen kolhun palkanmaksajana sai verrattuna muihin. vai selvisikö siitä kuivin sukin ja pienin kolhuin. Pinnan alla varmasti kuohuu vähän siellä sun täällä mutta kuinka paljon, Mutta ne tulee olvaan vahvoilla ensi kauden rakentamisessa jotka selvisivät pienimmillä leikkauksilla ja ne napsii helmet pois muista joukkueista.

Yleensä joukkueet alkaa olemaan suht valmitta siinä Marras/Joulukuussa, mutta nyt tuo varmaan siirtynee keväämmälle sattuneista syistä.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eipä noissa joilla sopimus on katkolla tarvitsisi ehkä jatkaa kun kakkonen, Siikonen ja Rooba, pienin varauksin maalivahdit ja Allen. Muilla riippuu ihan sitten siitä paljonko tulee palkasta vastaan ja eiköhän tässä muutenkin mennä kauden loppuun ennenkuin edes lähdetään miettimään tehdäänkö jonkun kanssa sopimusta vai ei. Tarvittaessa sitten täysin junnupitoisella joukkueella ja vasta kauden aikana hankintoja tarpeen mukaan kun tiedetään tulopuolta paremmin.
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
ja eiköhän tässä muutenkin mennä kauden loppuun ennenkuin edes lähdetään miettimään tehdäänkö jonkun kanssa sopimusta vai ei. Tarvittaessa sitten täysin junnupitoisella joukkueella ja vasta kauden aikana hankintoja tarpeen mukaan kun tiedetään tulopuolta paremmin.
Otetaan esimerkkinä Rooba / Siikonen aika merkittäviä pelaajia ja vielä tärkeimpiä mahdollisessa ensikauden joukkueessa, Jos odotat kauden loppuun niin se juna on tasan tarkkaan mennyt jo ja kaverti pelaa muualla, EI kukaan varteenotettava pelaaja odota mihinkään kauden loppuun että tajotaanko sopimusta ja millaista. Mutta jos seura on pakoitettu siihen niin eihän sille mitään voi, tosin eihän sitä tiedä millainen maailma on keväällä jatkuuko tämä sama härdelli kesään, Kattava rokotus menee pitkäälle ensi vuoteen jos silloinkaan,
Että sinänsä ei voi tietää onko edes joukkuetta tai ketkä ylipäätään on mukana
 
Hukkaviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
EI kukaan varteenotettava pelaaja odota mihinkään kauden loppuun että tajotaanko sopimusta ja millaista.

Katopa huvikses minkälaisia jätkiä tälläkin hetkellä on ilman sopimusta, niin kyllä siellä ihan varteenotettavia jätkiäkin on jotka on odottanut kauden loppuun ja jäivät ilman sopimusta kun tuli tää poikkeustilanne.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Katopa huvikses minkälaisia jätkiä tälläkin hetkellä on ilman sopimusta, niin kyllä siellä ihan varteenotettavia jätkiäkin on jotka on odottanut kauden loppuun ja jäivät ilman sopimusta kun tuli tää poikkeustilanne.

Joo ja aika sama tilanne voi myös olla ensikaudella kun joukkueet varmasti ovat enemmän junnupainoiteisilla joukkueilla, jopa vielä parempi pelaajatarjonta kun nyt. Kuitenkin tuosta loppuu käytännössä kaikilta joukkueen kalleimista pelaajista sopimus niin kyllähän tuosta myös rahaa vapautuu käytettäväksi vaikka halvempi joukkue tulisi. Taitaa olla jotain puolen miljoonan luokkaa mitä jo Louhivaara, Immonen ja Tuppurainen vapauttaisi yksinään. Aika paljon kuitenki tuossa tulee muuttujia ennen ensikautta niin voi olla että ei kovin nopeasti jatkosopimuksia tulla tämän kauden osalta katsomaan, tietenkin näitä halvempia kuten Kakkonen on mahdollista.
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Katopa huvikses minkälaisia jätkiä tälläkin hetkellä on ilman sopimusta, niin kyllä siellä ihan varteenotettavia jätkiäkin on jotka on odottanut kauden loppuun ja jäivät ilman sopimusta kun tuli tää poikkeustilanne.
Se että niitä on nyt vapaana, ei tarkoita että niitä olisi ensi kesänä enää, no tietenkin korona kortti voi olla käsillä, mutta jos tilanne on vastaava, mutta kenellä on se kristallipallo josta katsoo, niin kyllä pelaajat hakeutuu niihin seuroihin ketkä on hoitanut parhaiten palkan maksun, kyllä tieto kulkee pelaajien keskuudessa.
Mutta on tuo valmentajien lomautus aika villi kortti jypillä, oliko se uhka vai mahdollisuus, aika näyttää, Aika pokeria joukkueet pelaa jos jättävät rakentamisen kesään, Mutta kyllä siellä on joukkueita millä on pelimerkkejä tämänkin kauden jälkeen, jotka nappaa parhaat pois.
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Kuitenkin tuosta loppuu käytännössä kaikilta joukkueen kalleimista pelaajista sopimus niin kyllähän tuosta myös rahaa vapautuu käytettäväksi vaikka halvempi joukkue tulisi. Taitaa olla jotain puolen miljoonan luokkaa mitä jo Louhivaara, Immonen ja Tuppurainen vapauttaisi yksinään.
Se että vapautuuko sitä rahaa kuitenkaan on kysymysmerkki, sitähän ei välttämättä vapaudu jos pudjettia pienennetään, Louhivaarallahan on aikoja sitten tehty sopimus mikä on ylihintainen, Mutta eikös Tuppurainen ja Immonen tehnyt vuoden jatkon tälle kaudelle, joten heidän palkan uskon olevan sopimuksen kirjoitus hetkellä ajan hengen mukainen, eikä ylilyöntiä olla tehty palkan suhteen,
Esim jos sinun arvioima n 500 000e säästyisi kyseisten herrojen palkasta, koko summaa ei välttämättä käytettäsi pelaaja palkkoihin tulevana kautena esim max 150-200 tuhatta tosin sillä voidaan saada esim 4 pelaajaa, jotka onnistuessa voisi hyvin paikata nämä saappaat, tai sitten he ei vaan ole tuolosyksikköön kuuluvia.
Se on varma että palkat tulevat olemaan selkeästi pienempiä parina seuraavana vuonna suomessa, mutta pysyykö liiga kilpailukykyisenä muuhun suuntaan. Sen näyttää mihin maailma kallistuu, kun sitä toimivaa kristallipalloa ei vieläkään ole.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Se on varma että palkat tulevat olemaan selkeästi pienempiä parina seuraavana vuonna suomessa, mutta pysyykö liiga kilpailukykyisenä muuhun suuntaan. Sen näyttää mihin maailma kallistuu, kun sitä toimivaa kristallipalloa ei vieläkään ole.

Tuon kohdan halusin lainata juuri tuon takia varmasti tässä ei kannata kun odottaa ja katsoa mitä maailmalla tapahtuu, talousasioista ei kannata hätäillä ja sille ei sitten voi mitään jos joku varustelee joukkuettaan toisia ennen, ihan yhtä hyvin voi olla että tilanne on ensi syksynä aika lähellä samaa kun nyt jolloin ei välttämättä kannata olla ainakaan liian kallis kulurakenne käsillä. Se todella hyvä puoli tuossa on tosiaan kuitenkin että joukkueen jatkavat sopimukset on edullisia ja sitä voidaan täydentää tarpeen ja tilanteen mukaan. Itseasiassa yllättävän hyvältäkin kunhan siihen vielä palasia saa mukaan.

Tässä kun muuten rakentelee nyt voimassa olevia sopimuksia niin:

1. Turkulainen - Helenius - Lahtinen
2.Puistola - Kalapudas - Lambert
3 X-X-X
4. Airo - X - Valkeejärvi.

Honka - Lintuniemi
Salonen - X
Jurmo - Malinen
Kuusela

Optio Salmio, Tomi Niku, Siikanen
 
david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eiköhän nosteta Veikon ketjua ansaitusti valokeilaan. Hienoa työtä joukkueen kasaamisessa vaikeista lähtökohdista so far.

Pelaajabudjetti pienenee kuin pyy maailmanlopulla, mutta Viitanen rakentaa mielenkiintoista, nuorta ja nälkäistä rosteria. Jos ja kun ukkoja on edelleen tulossa, ei voi kuin ihmetellä, mistä/miksi viime vuosina on valtavia pelaajabudjetteja maksettu.

Veikolle patsasta puuhaamaan!
 
Aito Taisto

Siitä vaan patsastelemaan. Yhtään peliä ei Viitasen riimitiimi ole vielä vetänyt. Kaksi edellistä kautta eivät mairittele Viitasen osaamista, mutta katsotaan josko nyt pystyttäisiin pelaamaan uskottavasti liiga-tasolla.
 
Nelfor

Kuinka paljon voi toisaalta Viitasen piikkiin paria edelliskautta laittaa? Pieleen menneet asiat eivät pääsääntöisesti olleet Viitasen vastuualueelle kuuluvia asioita. Pelaajahankintojakin oli mahdollista tehdä varsin rajallisesti.

Mutta jarrua toki vielä vähän, kun tämä joukkue ei ole vielä peliäkään pelannut. Joukkue on mielenkiintoinen, mutta kukaan ei tiedä miten se tulee suoriutumaan ja miten hankitut pelaajat onnistuvat.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens

Erittäin vähän voi mielestäni laittaa Viitasen piikkiin. Ensimmäinen joukkue oli melko pitkälti Holtarin kasaama. Rasitteena kalliita sopimuksia vanhenevien pelaajien kanssa, joissa ei enää hinta ollut kohdillaan. Viime kaudella vedettiin kaikki jarrut pohjaan siinä vaiheessa, kun oli tarkoitus hommata ne vahvistukset joukkueeseen ja sen sijaan lähinnä tyhjättiin joukkuetta.

Tämä seuraava kausi on ensimmäinen vuosi, kun aidosti nähdään Viitasen joukkue jäällä ja mielestäni Viitasta voi arvostella vasta kauden 2021-2022 perusteella.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Siitä vaan patsastelemaan. Yhtään peliä ei Viitasen riimitiimi ole vielä vetänyt. Kaksi edellistä kautta eivät mairittele Viitasen osaamista, mutta katsotaan josko nyt pystyttäisiin pelaamaan uskottavasti liiga-tasolla.

Tämä on aivan totta, mutta nyt ei löydy aikakonetta ellei Sani, Maki ja muu poppoo pöllähdä esiin.

Tuohon olemassaolleeseen rosteriin on Scotkan, Gardinerin ja Christofferin myötä haluttu johtajuutta, asennetta sekä ilkeyttä/röyhkeyttä. Toki tuossa on uskoa myös kiekolliseen antiin, mutta Viitasen ajatuksen juoksun tavoitan. Joukkueessa on kiekollista osaamista, nopeutta sekä potentiaalia. Nyt haluttiin täydentää tiettyjä puutteita balanssin toivossa.

Se on mielestäni perusteltua kritiikkiä että Scotkaa lukuunottamatta nämä profiilihaut kuulostavat Veikon fanipoikailulta jos katsotaan tietystä kulmasta. Kovia, räväköitä/jäähyherkkiä ja nykykiekon lainalaisuuksiin kysymysmerkkejä. Eli ovatko liian vanhaa koulukuntaa kun tullaan tähän liigaan.

Eli ymmärrän näkökulmia puolin ja toisin, mutta kaiken paskan jälkeen Viitasesta näkyy käsitys puutteista viime kauden suhteen ja niitä on paikattu. Aika näyttää että oliko Veikko kartalla.

Sen sijaan pakistoon en toivo mitään luupäätä enää 2021-2022 kaudelle. Sen hampaattoman kanukin pitää osata luistella ja oikeasti puolustaa. Ja kiekollisen tekemisen oltava riittävää.

Puolustamisen on tapahduttava muutenkin koko porukalla ja tällöin fyysisempien jätkien on oltava kartalla muustakin kuin poikkareiden jakamisesta ja vanhan koulun äijäilystä.

Nuo ns. nimettömät haut luovat myös uskoa Veikkoon, eli nähdään pidemmälle ja on kyetty perustelemaan hakuja. Joku voisi sanoa että käyty jämälaarilla, mutta uskon toisin.
 
Viimeksi muokattu:

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tämä on aivan totta, mutta nyt ei löydy aikakonetta ellei Sani, Maki ja muu poppoo pöllähdä esiin.

Tuohon olemassaolleeseen rosteriin on Scotkan, Gardinerin ja Christofferin myötä haluttu johtajuutta, asennetta sekä ilkeyttä/röyhkeyttä. Toki tuossa on uskoa myös kiekolliseen antiin, mutta Viitasen ajatuksen juoksun tavoitan. Joukkueessa on kiekollista osaamista, nopeutta sekä potentiaalia. Nyt haluttiin täydentää tiettyjä puutteita balanssin toivossa.

Se on mielestäni perusteltua kritiikkiä että Scotkaa lukuunottamatta nämä profiilihaut kuulostavat Veikon faniipoikailulta jos katsotaan tietystä kulmasta. Kovia, räväköitä/jäähyherkkiä ja nykykiekon lainalaisuuksiin kysymysmerkkejä. Eli ovatko liian vanhaa koulukuntaa kun tullaan tähän liigaan.

Eli ymmärrän näkökulmia puolin ja toisin, mutta kaiken paskan jälkeen Viitasesta näkyy käsitys puutteista viime kauden suhteen ja niitä on paikattu. Aika näyttää että oliko Veikko kartalla.

Sen sijaan pakistoon en toivo mitään luupäätä enää 2021-2022 kaudelle. Sen hampaattoman kanukin pitää osata luistella ja oikeasti puolustaa. Ja kiekollisen tekemisen oltava riittävää.

Puolustamisen on tapahduttava muutenkin koko porukalla ja tällöin fyysisempien jätkien on oltava kartalla muustakin kuin poikkareiden jakamisesta ja vanhan koulun äijäilystä.

Nythän Sanilla olisi taas aikaa, no se siitä. Ei tarvita aikakonetta.

Tästä sinun hyvästä kirjoituksesta tuli jostain syystä mieleen myös F1. Sielläkin jokainen talli haluaa rakentaa niin täydellisen auton kuin kunkin tallin resursseilla on mahdollista. Paikata puutteita ja löytää balanssia. Sitten, kun kausi alkaa, ei tahdo edes Ferrarin resursseilla saada mestariautoa.

Sitä se on jääkiekkojoukkueenkin kasaaminen. Paitsi, että on liikaa pelaajista kilpailevia joukkueita, on myös joka joukkueen rosterissa aika monta palapelin osaa eli pelaajaa, ja vaikka teoriassa näyttää hyvälle, ja edellisestä kaudesta havaittuja puutteita pyritään paikkamaan ja joukkue saamaan parempaan balansiin niin totuus nähdään vasta, kun aletaan pelaamaan pisteistä. Onneksi kaikki ei ole ohi ensimmäisen 10 pelin jälkeen, mutta kyllähän se jo suuntaa antaa.

Minäkin ymmärrän näkökulmia eri puolilta, ja vaikka itse optimistisesti suhtaudunkin niin toki tiedostan, että vielä mikään ei ole valmista, eikä varmaa, päinvastoin. Monen asian pitää natsata ja kasvaa paikalleen, mutta kyllä minä mielummin uskon sen onnistumiseen, kuin tuskailen jotain mitä ei ole edes vielä tapahtunut.
 
Viimeksi muokattu:

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tämä seuraava kausi on ensimmäinen vuosi, kun aidosti nähdään Viitasen joukkue jäällä ja mielestäni Viitasta voi arvostella vasta kauden 2021-2022 perusteella.

Joo ja tuohon ensikauteenkin suhtautuisin aika varauksella kun ollaan täysin rakennusvaiheen alussa "minardibudjetilla". Jos jäädään ensikaudella jumboksi niin en välttämättä olisi ihan heti Viitasta roviolle viemässä, jos kuitenkin tiettyjä asioita organisaatiossa ja pelaajistossa saadaan vietyä eteenpäin tulevaisuutta varten.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Joo ja tuohon ensikauteenkin suhtautuisin aika varauksella kun ollaan täysin rakennusvaiheen alussa "minardibudjetilla". Jos jäädään ensikaudella jumboksi niin en välttämättä olisi ihan heti Viitasta roviolle viemässä, jos kuitenkin tiettyjä asioita organisaatiossa ja pelaajistossa saadaan vietyä eteenpäin tulevaisuutta varten.
Niin ja UTJ- rakentaa joukkueen, mutta valmennus on lopulta aika ratkaisevassa osassa, miten pelit menee/pelaajat kehittyy. Toki Jusu ja CO. on tuonne myös Veikon valintoja, mutta jos puhutaan puhtaasti materiaalista ennen kautta vs muut.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Niin, Veikko on ollut seuran ratissa pian 2,5 vuotta, mutta nyt vasta voidaan puhua, että syksyllä tulee Viitasen JYPin päivä numero 1. Tirkkonen ei ollut Veikon valinta, joten siinä meni kaksi vuotta "hukkaan". Joukkueessa oli myös paljon pelaajahankintoja, jotka olivat Holtarin aikakautta (Opa suurin esimerkki).

Katsotaan miten homma lähtee nyt käytiin. Tulokset nähtäneen 2-3 vuoden päästä tästä hetkestä.
 
Hexa

Jäsen
Puolustamisen on tapahduttava muutenkin koko porukalla ja tällöin fyysisempien jätkien on oltava kartalla muustakin kuin poikkareiden jakamisesta ja vanhan koulun äijäilystä.
Noista poikkareista joutuu nykyään melko herkästi jäähylle. Niin joutui usein jo Viitasenkin aikaan, mutta ei ihan niin herkästi.
 
Janilzki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Forza Azzurri
Joo ja tuohon ensikauteenkin suhtautuisin aika varauksella kun ollaan täysin rakennusvaiheen alussa "minardibudjetilla". Jos jäädään ensikaudella jumboksi niin en välttämättä olisi ihan heti Viitasta roviolle viemässä, jos kuitenkin tiettyjä asioita organisaatiossa ja pelaajistossa saadaan vietyä eteenpäin tulevaisuutta varten.
Ei me nyt enää jumboksi jäädä. Vähän luottoa nyt hei!
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei me nyt enää jumboksi jäädä. Vähän luottoa nyt hei!

En omalla kommentilla varsinaisesti tarkoittanut että JYP jäisi jumboksi vaan ei Viitasen suoritusta ehkä pelkästään sijoituksessa ensikaudella kannata katsoa on niin paljon muitakin asioita kun on ollut koronaa, taloustiukalla ja organisaation uudelleen rakennus menossa. Tärkeintä on varmaan ensikaudella selvitä kaudesta jotenkin kuivin jaloin ja luoda sitä pohjaan tulevaisuudelle. Sijoitus nyt lopulta voi olla melkein mitä tahansa, potentiaalia on paljon mutta kuinka paljon siitä lopulta saadaan irti ja miten nyt lopulta joukkueen lopullinen kokoonpano on kauden aikana näkee myöhemmin ja mitä sitten muilla on.
 
Baldrick

Jäsen
Jos JYP jää jumboksi ensi kaudella, niin ajan muun pään kaljuksi! Saa ottaa talteen! Ja mun pää on tosiaan varsin tuuhea. Otin jo kuvan mihin vertailla, jos JYP jää viimeiseksi, mutta ei kyllä jää.

Edit. Tarkkaaillaanpa tätä vielä selvinpäin siihen asti, että kaikki joukkueet on kasassa :D Eilen oli vähän oluttarjoilua yhteistyökumppanin dinnerillä.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös