Mikko Rantanen – parasta sitten RR55:n

  • 225 071
  • 646

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Mikko Rantanen on yksi tämän kehnon kauden onnistujia varsinkin loppukauden osalta mitä tulee edustuksessa pelaaviin junioreihimme. Rantanen on 1996 syntynyt taitava ja isokokoinen hyökkääjälupaus, joka pystyy pelaamaan niin laidalla kuin keskellä. Rantanen täräytti jo viime kaudella uran ensimmäisen liigamaalin ja muutenkin Mikko ajettiin edustukseen sisään jo viime kaudella. Tämän kauden alussa Rantanen sai mukavasti vastuuta, mutta otteet eivät alkukaudesta olleet mitenkään ihmeellisiä ja ei jotenkin päässyt samalle sivulle ketjukavereiden kanssa. Nyt loppukaudesta Rantanen on heilutellut verkkoa ja pelannut muutenkin pirteästi. Rantasella on hyvä kuti ja poika tuntuu saavan itseluottamusta pelistä toiseen koko ajan enemmän.

Rantasella on soppari Tepsin kanssa ensi kaudesta ja mielestäni olisi tärkeää, että Rantaselle annettaisiin rohkeasti peliaikaa tulosyksiköistä, mielestäni Rantanen on valmis siihen ja jos ei tulosta tule, niin sitten vielä divariin vauhtia hakemaan sellaiseen rooliin missä pisteitä pystyy tekemään. Muutenkin Rantasta on turha roikottaa missään nelosessa Kulmaloiden ja Suomisten kanssa, koska Rantasen ominaisuudet eivät tällöin pääse esille. Vaikka Rantanen on Tepsin miehiä tulevalla kaudella, niin olisi ensisijaisen tärkeää, että Rantaselle sorvattaisiin pitkä kontrahti ja nimenomaan sellainen mikä ei olisi mikään laiska junnupaperi vaan kunnon sopimus, jolla kiinnitettäisiin lupaava juniori mustavalkoisiin pidemmäksi aikaa, koska jos Rantanen intoutuu pisteitä tekemään niin muualla kiinnostutaan, se on sanomattakin selvää. Muutenkin imagollisesti Tepsillä ei ole nyt varaa poltella siltoja nähtyä enempää.

Rantanen on junnumaajoukkueiden vakiokasvoja ja toivottavasti onnistumisia tulee myös pikkuleijonissa. Rassen tasoinen talentti Rantanen ei välttämättä ole, mutta tulevaisuus on kaiken onnistuessa NHL:ssä. Nyt loppukaudesta vaan lisää vastuuta tälle akatemian jalokivi vol. 2:lle ja pistetehtailtu jatkukoon. Tämä pelaaja tuottaa vielä meille faneille paljon ilonhetkiä katsomoon!
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
HC TPS Facebookin mukaan Rantasen Mikko se vaihtaa numeroa 51:stä Pavel Buren aikanaan käyttämään numeroon 96. Hyvä vaihdos mielestäni! Tepsin fb-ylläpito osaa kieltämättä huumorin, kun uutinen meni näin suorana lainauksena "Mikko Rantanen ei pelaa enää TPS:ssä... numerolla 51, vaan jatkossa paidassa on numero 96."

Kyllä meinasin tuolilta pudota, että joko taas mutta ei onneksi. Isoa roolia mielestäni Rantaselle tarjolla ensi kaudella kaiken järjen mukaan ja potentiaalia oikein kunnon läpilyöntiin on kunnolla. Viitteitä Rantasen lopullisesta breikkaukseta liigaan on saatu viime kausina. Toivottavasti Mikko saa hyvän treenikesän alle, niin heti syksystä vain häkki heilumaan!
 

Juuriskapää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo, Leeds Rhinos, Lukko, TPS, TUTO, RNK
Rantasen kunto?

Näyttää Rantasella olevan kävelykin vaikeaa tällä hetkellä. Mikä vaivaa?
 

Lasipolvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS Hifk ja Leijonat
Näyttää Rantasella olevan kävelykin vaikeaa tällä hetkellä. Mikä vaivaa?

Ihan kohtalaisesti se spurttasi Paavo Nurmi-gamessien turun nopein palloilija kisassa, jonka muuten Otto Nieminen voitti.Pakko todeta, että oli myös jonkun verran massaa tarttunut ja näytti olevan muutenkin kovassa tikissä.Toivotaan, että se todellinen läpimurto liigatasolla nähdään jo ensi kaudella.
 

Lasipolvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS Hifk ja Leijonat
Pakko kehua hiukan nuorta poikaa.Mielestäni Rantanen on selvästi valmiimpi pelaaja tällä hetkellä, kuin esim samaan aikaan ensi kesänä varattava Saarela.Eilenkin Lukkoa vastaa loistavia kiekonriistoja ja jo aikasemmissa matseissa väläytellyt hyvää pelikäsitystään, josta hyvä esimerkki Kalpaa vastaan syöttö Kumen maaliin.

En pysty oikeastaan mistään näkökulmasta tajuamaan, miksi Virtala ja Sointu pelaa Kaitsun papereissa ylivoimaa Mikon sijasta.Toivottavasti ottaa vielä sen yhden askeleen eteenpäin kauden aikana ja saa onnistumisia enemmän myös tulostaululle.Pitäisin lähes varmana ykköskierroksen varauksena ja jos meidän valmennusjohtomme on hereillä antamalla hänelle kuuluvan vastuun ja poika vastaa huutoon niin top-10:kään ei ole mahdottomuus.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Totta, Rantanen on pikkuvaivoista huolimatta pystynyt yllättävän valmiiseen peliin heti alkukaudesta ja kyllä poika on kehittynyt entisestään. Miesten pelit tekevät Rantaselle erittäin hyvää ja mikäli Rantanen näyttää koko ajan parantavan henk. koht peliään, niin mestis-komennukset voidaan unohtaa, tämä tulevaisuuden lupaus tarvitsee ison roolin hyökkäyksestä! Mäkin kokeilisin yv:ssä Rantasta, ei tällä siirrolla voida mitään hävitä. Rantasella on hyvä kuti, jota yv:llä voitaisiin sopivalla kuviolla hyvin hyödyntää.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
En käsitä miksei tämän tason pelaaja (enää ei mielestäni tarvitse puhua lupauksesta) saa ylivoima-aikaa kuin nimeksi silloin tällöin??? Eikö Suikkis halua että Rantanen/joukkue menestyy ja kehittyy??? Ja loppuun vielä kolme kysymysmerkkiä.

Tätä menoa Rantanen karistelee nopeasti Turun pölyt jaloistaan ja lähtee joukkueeseen jossa saa ansaitsemansa peliajan ja vastuun.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Näin ulkopuolisen silmin:
Tuo otsikko on vähän harhaanjohtava, sillä Rantanen on vähintään yhtä hyvä, ellei jopa kovempi seppä kuin Ristolainen. Ainakin jos vertaan Liiga-Rantasta Liiga-Ristolaiseen. Toki nyky-Ristolaisen mittoihin on vielä matkaa. Ja mitä olen TPS:n pelejä katsonut, niin ihan väärässä roolissa ja liian pienellä peliajalla Rantanen suhaa. Eihän tuota kaveria ole mitään järkeä roikuttaa jonkun Kumeliuskasin ja Kulmalan kanssa. Valoja sinne Turun suuntaan.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tuo otsikko on vähän harhaanjohtava, sillä Rantanen on vähintään yhtä hyvä, ellei jopa kovempi seppä kuin Ristolainen.

Eihän siinä vertailla Ristolaisen ja Rantasen suorituksia sanallakaan. RR55 oli aikoinaan parasta Tepsille, nyt Rantanen on parasta Tepsille, eli parasta sitten Ristolaisen. Ei tuossa mun mielestä ole mitään epäselvää.

Noin muutoin olen samaa mieltä siitä, että maksimoidakseen Rantasen hyödyn Turussa pitäisi hänestä ottaa enemmän irti, eli pitäisi tarjota vastuuta ja paikkoja JA kaiken lisäksi olla kärsivällinen, kehittyvä pelaaja kuitenkin on kyseessä ja virheillekin pitää antaa tilaa.

Rantanen pelaa Tepsissä vielä yhden kauden, hyvällä onnella kaksikin kautta, ennen kuin kirkkaammat valot muissa liigoissa kutsuvat. Toivottavasti ei herätä liian myöhään ja sitten itketä, että voi Mikko, miksi meiät hylkäät. No, toivottavasti Rantanen edustaa Suomessa ainoastaan Turun Palloseuraa. Tämäkään kun ei ole mitenkään kirkossa kuulutettua.
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Tähän mennessä Rantasen peliaika noin 12min per peli. Mielestäni tuon voisi nostaa sinne noin 15 minuuttiin. Toisin sanoen sisällyttää Rantaselle paikan kakkos ylivoimassa.

Mielestäni ainakaan yli 16 minuutin ei kannata mennä, jotta bensa ei lopu kesken kauden. Mielestäni on kaikista tärkeintä Rantasen kehityksen kannalta saada tähän väliin tasainen kausi alle. Paljon parempi kuin hirveä suonenveto nyt syksyllä ja tankki tyhjänä keväällä.

Toki Rantasen peluutuksessa tulee huomioida, että nuorten mj pelejä on luvassa varmaankin aikamoinen kasa tällä kaudella.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Kyseessä on tosiaan sen tasoinen akatemian jalokivi taannoin RR:n tapaan, että peliaikaa sekä vastuuta tulee antaa jotta poika kehittyy kohti potentiaalin edellyttämää tasoa. Kuormitus ei saa kuitenkaan ylittää Rantasen kunnon ylittämää tasoa, muuten Mikko vedetään ihan paitsioon niin fyysisesti kuin henkisestikin. Täytyy muistaa, että nuorten mj-pelejä Rantanen tulee pelaamaan ison tukun ja liigassa mies otetaan rosteriin aina vain kun on saatavilla. Liekö vielä menisi keväällä pelaamaan A-junnujen matseja, jos Palloseuran pelit päättyvät 60 pelatun pelin jälkeen? Roolituksistakin voisi höpistä vaikka kuinka paljon, mutta selvää on se että tulevaisuudessa Rantanen on se kuka tekee ketjukavereistaan parempia pelaajia kentällä kuin oikeasti ovatkaan eikä suinkaan toisinpäin.
 

Kummeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Washington Capitals
Aiemmin en ole kovin tarkalla silmällä Rantasta seurannut, mutta lauantaina Tapparaa vastaan pelatussa ottelussa otin kaverin suurennuslasin alle ja herranjumala mikä pelaaja lasin läpi näkyi! Rantasen pelissä on älyttömän paljon hyviä piirteitä, vaikka ikää on vasta 17 vuotta. Vauhtia piisaa, itseluottamus on kohdillaan - uskaltaa haastaa vastustajia niin kiekon kanssa kuin ilman kiekkoakin. Noilla raameilla (192cm / 88kg [Eliteprospects.com]) odotettavaakin on että Rantanen haastaa myös fyysisyydellään vastustajia ja sitäkin nähtiin lauantaina ainakin kertaalleen pienen painin muodossa. Vielä kun saadaan hieman lisää voimaa, niin Mikosta saattaa tulla melkoinen jyrä, en oikein tiedä kehen suomalaiseen vertaisin, Tuomo Ruutu raamiensa puolesta ehkä, mutta ehkä Rantasen pelitapa on vielä vähän kiekollisempi ja taidokkaampi.

Joka tapauksessa, melkoinen jalokivi on kyseessä ja toivottavasti mies saa kunnolla peliaikaa, jotta voi antaa kunnon näyttöjä tulevan kesän NHL-draftia varten myös aikuisten kanssa pelatessa, johon kuitenkin scoutit tulevat varmasti kiinnittämään huomiota, sillä nuorten kanssa pelatessa hän on jo varmasti merkattu mies.
 

sajuki

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Rantanen on kyllä jo nyt aivan loistava ja joukkueen kärkihyökkääjiä ehdottomasti.

Ei muuta kun lisää vastuuta ja pelejä ja treenejä vaan alle..

Mulle tulee jotenkin M. koivu kaverista mieleen..
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Rantanen on kyllä jo nyt aivan loistava ja joukkueen kärkihyökkääjiä ehdottomasti.

Ei muuta kun lisää vastuuta ja pelejä ja treenejä vaan alle..

Mulle tulee jotenkin M. koivu kaverista mieleen..
Hieman juu vaikka eri paikkaa pelaakin. Koivu oli jo nuorempana hieman enemmän kahteen suuntaan pelaava, mutta samoja piirteitä on. 1 vs 1 tilanteissa juonikas ja tykkää suojata ja käyttää rytminmuutoksia kulmapelaamisessa. Vaikka puolustustyöskentelyssä parannettavaa niin kiekonriistoissa Laschin kanssa joukkueen parhaimmistoa, todella periksiantamatonta. Mikä parasta Rantasen hyökkäys päättyy aina maalintekotilanteeseen, mikäli ei itse saa laukauspaikkaa pelaa kyllä kavereille hyvän tontin. Lisää peliaikaa vaan, mutta maltilla pikkuhiljaa enemmän minuutteja. En. Tiedä onko Rantanen ja Lasch pelkästään oikeaa laitaa pelaavia vai voisiko kaverit joskus samassa kentässä nähdä, tulosta tulisi kyllä varmasti. Hauska tilanne se Seigolle nimetty yv maali JYP pelissä. Rantanen oli kuulemma sanonut ettei osunut kiekkoon ja näin se muutettiin Seigolle. Seigo oli kuulemma sanonut että saat sen kyllä jos haluat mutta Rantanen oli vakuutellut että ei osunut.
 

Pirkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hauska tilanne se Seigolle nimetty yv maali JYP pelissä. Rantanen oli kuulemma sanonut ettei osunut kiekkoon ja näin se muutettiin Seigolle. Seigo oli kuulemma sanonut että saat sen kyllä jos haluat mutta Rantanen oli vakuutellut että ei osunut.

Radiohaastattelussa Rantanen sanoi, että Seigon kuti osui JYPin puolustajaa polvariin. Muutti siitä suuntaa ja meni sitten maaliin hänen sekä Tarkin puikoista osumatta häneen.
 

Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Urheilulehdessä Ihmetellään miksei Mikko Rantanen saa enempää peliaikaa. Seuralla on tuollainen omasta tuotannosta tullut helmi ja pelaa silti huomattavasti vähemmän kuin esim. Virtala ja Kumeliauskas.
Tuota on yks sun toinen ihmetellyt ja eiköhän siitä voi kuin vain syyttää valmennusta. He ilmeisesti näkevät että juuri mm. Virtala ja Kummeli ovat tällä hetkellä arvokkaampia pelaajia kuin mitä Rantanen on.
Viime peleissä Rantanen on toki päässyt pelaamaan yv:täkin. Tiedän myös että seuran sisältä tietyt tahot ovat keskustelleet näistä peliajoista ja ketjukoostumuksista Suikkasen kanssa.
Rantasesta pitäisi ottaa kaikki hyöty irti niinkauan kuin se on mahdollista, niin pelillisesti kuin myös markkinointi mielessä. Kyllä hänen kaltaisen pelurin taidoilla ja suhteutettuna vielä hänen ikäänsä on huomattavasti helpompi tuoda seuraa esille ja markkinoida sitä kuin muutamien muiden kohdalla.
Rantasen taito, pelikäsitys ja luovuus on todella mahtavaa katsottavaa ja aivan eri luokkaa kuin mm. toisella nuorella Kumeliauskasilla, Virtalalla tai Soinnulla.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Urheilulehdessä Ihmetellään miksei Mikko Rantanen saa enempää peliaikaa. Seuralla on tuollainen omasta tuotannosta tullut helmi ja pelaa silti huomattavasti vähemmän kuin esim. Virtala ja Kumeliauskas.
Voisiko nämä peliajat liittyä mitenkään siihen, että Kumeliauskas ja Virtala pelaavat myös alivoimaa? AV-ajoista tulee hyvinkin äkkiä 3-4min - jopa yli 5min - lisää kokonaispeliaikaan ottelua kohti per kunnon alivoimantappaja.

Ylivoima-ajan puuttuminen Rantasen kohdalla tosin ihmetyttää. Siihen ei liene muuta selitystä kuin Suikkasen jääräpäisyys (ykkös-YV 1min30sec) tai sitten menetetty ote joukkueesta (Smole-Koskiranta-Lasch pelaavat YV:a juuri niin kauan kuin haluavat).
 

Tazz82

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura, Man Utd
Ylivoima-ajan puuttuminen Rantasen kohdalla tosin ihmetyttää. Siihen ei liene muuta selitystä kuin Suikkasen jääräpäisyys (ykkös-YV 1min30sec) tai sitten menetetty ote joukkueesta (Smole-Koskiranta-Lasch pelaavat YV:a juuri niin kauan kuin haluavat).

Toivottavasti ei sentään ihan tässä vaiheessa vielä ole otetta menetetty. Minulle Haapakosken rooli on jäänyt vähän kysymysmerkiksi. Odotin paljon hänen liittyessä mukaan. Hän kuitenkin, kuulemani mukaan oli suuressa roolissa pelitavan suunnittelussa nuorten maailmanmestaruuteen päätyneessä turnauksessa. Odotin häneltä esimerkikis raikkaita tuulia meidän ylivoimapelaamiseen joka on valitettavasti ollut tällä kaudella heikkoa. Voisiko olla että hän on kytistelemässä haaskaa, jos Suikkaselle tulisi lähtö. Vähän taitaa olla kaukaa haettua...

Rantasen ylivoima ajan puutteesta olen täysin samaa mieltä. Ei tuollaisia luontaisia maalintekijöitä ole koskaan liikaa ja kun miehen otteet ovat olleet erittäin lupauksia herättäviä, on jokseenkin käsittämätöntä että potentiaalia ei ulosmitata enempää.
 

Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vaikkakin oli Urheilulehden kirjoitus niin myös siltä osin samaa mieltä että niin Granlund, Vatanen kuin Barkovikin saivat täällä Liigassa ollessaan valtavasti vastuuta ja minuutteja jo 16-18 ikäisinä ja lähtivät todella nuorina rapakon taakse.
Rantanen ei nyt ehkä ihan samaa tasoa mutta lähellä kuitenkin niin miksi häntä täytyy säästellä??
Ikään on turha vedota. Jos kaveri on valmis pelaamaan niin taidollisesti kuin fyysisestikkin niin ei se ikää katso ja loukkaantuminenkin on jo takanapäin joten siihenkään ei enää kannata vedota.
 
Viimeksi muokattu:

BigJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Urheilulehden turinoissa myös sanottiin, että Rantasen takia Tepsi ei tule häviämään yhtään ottelua, mutta aika lähellä oli CHL:stä tippuminen juurikin Rantasen takia. Samassa matsissa Tadas oli syöttäjänä ja Sointu teki maalin.

Rantasesta pitäisi ottaa kaikki hyöty irti niinkauan kuin se on mahdollista, niin pelillisesti kuin myös markkinointi mielessä.

Rantanen oli loukkaantuneena kauden alkassa ja toipui juuri sarjan alkuun, tässä kohtaa on mielestäni parempi ottaa pelit hieman liian varovaisesti. Varmistaa, että palautuminen ja treenaaminen sujuu hyvin ja pikku hiljaa kasvattaa kuormaa myös peleissä. Näin saadaan pelillisesti keväällä parempi Rantanen ja myös markkinoitua palloseuraa "nuorien lupauksien" kehittäjänä.

Voisiko nämä peliajat liittyä mitenkään siihen, että Kumeliauskas ja Virtala pelaavat myös alivoimaa?

Ja muutenkin se, että sentteriä verrataan peliajoissa laituriin (ovat vielä usasti olleet samassa kentässä) ei ole kauhean loogista.


Huhuttu kahden vuoden jatko olisi upea, vaikka tuskin Rantasesta täällä saadaan nauttia kuin korkeintaan ensi kausi.
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Kuten kirjottelin jo aikaisemmin, niin Rantanen on fyysisesti iso pelaaja. Tämä aiheuttaa ihan eri laiset haasteet jaksamiselle ja palautumiselle kuin mitä Vatasilla ja Graneilla on. Mielestäni 14-16min on optimipeliaika (pitää sisällään YV ajan) Rantaselle. Suuremmalla peliajalla tulee väistämättä riski että bensa loppuu. Mielestäni on paljon tärkeämpää että Rantanen saa ehjän, tasaisen ja nousujohteisen kauden kun suonenvedon syksyllä.
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Kyllä minä uskon että Rantanen halutaan ajaa rauhassa sisään. Peliaika kaudn alussa 10min ja viimeisessä ottelussa jo liki 14min, uskon että jouluna ollaan jo siellä 18minuutissa, tuon enempää ei juuri yhdelle hyökkääjälle kuulu normaalissa ottelussa minusta edes tulla mikäli haetaan tasaisia kenttiä. Luulen että Smole Koskiranta Lasch kolmikko halutaan peluuttaa auki isoilla minuuteilla koska ei ole tullut tarpeeksi tehoja, siksi esim yv aikaa annetaan paljon ja toivotaan tätä kautta onnistumisia. Rantanen on kokoajan parantanut ja peliaika kasvanut, mielestäni tätä kaavaa on hyvä jatkossakin maltilla noudattaa.

Edit. Jaahas ja kahden vuoden jatko sieltä tuli, hyvä näin, varmasti myöskin hieman palkkataso korjaantui.
 
Viimeksi muokattu:

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös